Pitääkö kristittyjen noudattaa maan lakeja?

Roomalaiskirjeen 13:1-7 kuuluu, “Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia."

Tämän raamatunkohdan mukaan on ilmiselvää, että meidän on toteltava Jumalan asettamaa esivaltaa. Jumala loi esivallan ylläpitämään järjestystä, rankaisemaan pahuutta ja edistämään oikeutta (1. Moos. 9:6; 1. Kor. 14:33; Room. 12:8). Meidän on toteltava esivaltaa kaikessa: verojen maksussa, lakien ja asetusten noudattamisessa. Meidän on suhtauduttava siihen kunnioituksella. Jos emme toimi tällä tavoin, halveksumme viime kädessä Jumalaa, sillä hän on asettanut tuon esivallan meitä varten. Kun apostoli Paavali kirjoitti roomalaisille, hän oli Rooman hallituksen alainen keisari Neron aikakaudella, joka oli ehkä kaikkein pahin kaikista Rooman keisareista. Siitä huolimatta Paavali hyväksyi roomalaisen esivallan. Kuinka me voisimme toimia toisin?

Seuraava kysymys on: "Onko sellaisia tilanteita, joissa meidän pitäisi tarkoituksella rikkoa maan lakeja?" Vastaus tähän kysymykseen saattaa löytyä Ap. teoista 5:27-29, "Apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä. Hän sanoi: "Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme." Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä." Tämän perusteella on selvää, että niin kauan kuin maan lait eivät ole ristiriidassa Jumalan lain kanssa, meidän on noudatettava niitä. Mutta jos maan lait ovat ristiriidassa Jumalan käskyjen kanssa, meidän ei pidä noudattaa niitä ja niiden sijaan meidän on noudatettava Jumalan lakeja. Kuitenkin meidän on näissäkin tilanteissa hyväksyttävä esivallan auktoriteetti. Tämä käy ilmi Pietarin ja Johanneksen kohdalla siinä, että he eivät valittaneet ruoskimisesta, vaan iloitsivat kuuliaisuudestaan Jumalalle johtuvista kärsimyksistään (Ap. t. 5:40-42).

https://www.gotquestions.org/Suomi/kristitty-lakien-noudattaminen.html

14

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Teille hihhuleille on omat palstanne. Laki & rikos -palstalle ei kuulu se, mltä mielikuvitusherranne teiltä vaatii. Mielikuvitusherran kuvitteelliset käskyt tai vanhoista pamimentolaistarinoista kumpuavat käskyt eivät oikeusvaltiossa ikinä ylikirjoita kansanvaltaisesti säädettyä lakia.
      Se, miten sovitat itse henkilökohtaisen ongelmasi mielikuvitusherrasi käskyjen ja "maallisen" lain ollessa ristiriidassa, on vain pääsi sisällä oleva ongelma, eikä kuulu tänne.

      • Raamatun Jumala on todellinen. Sinun uskonpuuttesi ei muuta tätä tosiasiaa.

        Psalmi 14:1
        "Hullu sanoo sydämessään: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on."


      • Anonyymi00009
        LukasWiltzon kirjoitti:

        Raamatun Jumala on todellinen. Sinun uskonpuuttesi ei muuta tätä tosiasiaa.

        Psalmi 14:1
        "Hullu sanoo sydämessään: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on."

        Mikä ei voida todistaa tieteen avulla, ei ole totta.


      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Mikä ei voida todistaa tieteen avulla, ei ole totta.

        Et pysty todistamaan väitteesi paikkansapitävyyttä tieteellisesti.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Mikä ei voida todistaa tieteen avulla, ei ole totta.

        Ehkä voit tieteellisesti kertoa elämän synnyn.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ehkä voit tieteellisesti kertoa elämän synnyn.

        Se on muiden toimesta jo kerrottu. Minun ei tarvitse. Pintaraapaisuna, niin atomeista koostumme. Evoluution myötä ovat lajit kehittyneet. Esi-ihmisten jäänteitä on löydetty eri puolilta planeettaa.


      • Anonyymi00013 kirjoitti:

        Se on muiden toimesta jo kerrottu. Minun ei tarvitse. Pintaraapaisuna, niin atomeista koostumme. Evoluution myötä ovat lajit kehittyneet. Esi-ihmisten jäänteitä on löydetty eri puolilta planeettaa.

        Makroevoluutiota, jossa yksi laji muuttuu toiseksi lajiksi, ei ole koskaan tapahtunut. On tapahtunut ainoastaan mikroevoluutiota, jossa saman lajin edustajat haarautuvat erillaisiksi alaryhmiksi.


      • Anonyymi00015
        LukasWiltzon kirjoitti:

        Makroevoluutiota, jossa yksi laji muuttuu toiseksi lajiksi, ei ole koskaan tapahtunut. On tapahtunut ainoastaan mikroevoluutiota, jossa saman lajin edustajat haarautuvat erillaisiksi alaryhmiksi.

        Kukaan ei ollut katsomassa satoja miljoonia vuosia sitten.


    • Anonyymi00002

      Kirja: Jumala syntyi 2 600 vuotta sitten, virkamiestyönä ja voimapolitiikan seurauksena
      https://yle.fi/a/74-20148690

      Joten kyllä ihminen pitää noudattaa maan lakeja siinä, missä kaikki muutkin.

      • Anonyymi00003

        Siis kristitty ihminen pitää.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Siis kristitty ihminen pitää.

        Kaikkien ihmisten pitää. Jokainen Suomessa asuvalla ja oleskelevalla on velvollisuus noudattaa kaikkia Suomen lakeja.


    • Anonyymi00010

      Minussa oli erittäin voimakas Jacob-niminen demoni noin 26 vuotta ja jouduin 9 kertaa sen lisäksi muiden demonien, pahimmillaan 21 demonin hyökkäyksen kohteeksi, jotka kaikki tulivat sisälleni ja joiden hyökkäyksien aikana rikoin sääntöjä noin 5 kertaa. Rikottuani sääntöjä kahdesti kuuden demonin ja kolmen demonin sisällä ollessani minua rangaistiin armeijassa kahdesti. Tuo rangaistus osoitettiin kuitenkin vain minulle ja jouduin sen kärsimään huolimatta siitä että minussa vaikutti noiden "rikosten" tekoaikaan kuusi ja kolme demonia. Onkohan maailmankirjat sekaisin vai miksi uhria rangaistiin eikä demoneita?

    • Anonyymi00011

      Pitääkö muslimien noudattaa maan lakeja...?

      • Anonyymi00014

        Suomalaisen yhteiskunnan mukaan pitää. Heidän itsensä mielestä, niin ei. Kaikenlaista mieltä voi olla, mutta Suomen lait ovat ne, jotka määräävät.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe