Olemme istuttaneet luumupuun pihallemme. Se oli ostettaessa n. 1,2 m korkea ja suurinpiirtein sen korkuinen vieläkin. Ostosta ja istutuksesta on aikaa reilu 3 viikkoa.
Ensimmäisen viikon aikana emme sitä juuri kastelleet, mutta nyt aurinkoisella ilmalla olemme kastelleet letkulla jonkin verran päivittäin, samalla, kun annamme vettä nurmikolle.
Nyt luumupuussamme näyttää osa lehdistä kellastuvan. Luuleeko luumupuu, että on jo syksy, ei kai?
Voiko käydä niin, että olemme antaneet liikaa vettä?
Itse epäilen maan laatua. Onko luumupuu sitten tosiaan noin herkkä. Aurinkoa se saa valtavasti, varsinkin tänä kesänä kun on paistanut taukoamatta. Luumu on siis aurinkoisella paikalla. Olemme myös antaneet magnesiumia viime viikonloppuna, kaikkemme yritämme, ettei kuolisi.
Omenapuu (saman korkuinen) kasvaa kivasti, ei mitään oudon värisiä lehtiä, mutta se onkin toisella puolella taloa kasvamassa.
Onko vieä tässä vaiheessa järkevää siirtää se kasvamaan toiselle puolelle taloa, esim. mustamarjapensaiden lomaan, jossa omenapuukin on?
Nyt tarvittaisiin vihjeitä "viljelijöille", joilla viherpeukalo on keskellä kämmentä.
Luumupuu
6
6802
Vastaukset
- kaivataan vihjeitä
Huomasin vasta nyt, että hedelmäpuille on oma osionsa, copy-pastasin jutun myös sinne.
Mutta jos osaatte neuvoa asiassa, olette tervetulleita kommentoimaan tähänkin.
Paikka muuten on Helsinki.- on jo
kuollut veden puutteeseen.
- -hortoileva hortonomi-
Kasvit kellastuttavat yleensä aina muutamia lehtiä kun ne istutetaan ruukusta uuteen paikkaan. Jos puu ei ole kokonaan kellastunut, niin tuskin on mitään hätää.
Tuskin olette antaneet liikaa vettä, koska heinäkuun alkupuolihan oli kuiva ja helteinen. - Ezgimo
Ei kuulu asiaan, mutta kuitenkin.
Meillä on toisenlainen ongelma. Ostimme noin viisi vuotta sitten vanhan mummonmökin.
Tontti on villiintynyt jos jonkinlaisista hyötykasveista. Luumupuuviidakko on ottanut
puristukseensa kaksi omenapuuta jotka ovat mennyttä. Omenapuut ovat kuolleet pystyyn.
Luumupuita on pari sataa. Sahasin kuolleet omenapuut ja kolmisenkymmentä luumupuuta
poikki viikonloppuna. Sato on aivan hirveä. Keräsin ämpärillisen luumuja jotka ovat
makeita ja herkullisia, mutta eihän tuollaista määrää luumuja syö erkkikään. Ongelmahan
on se, ettei kaikkia luumuja tule kerättyä kun ei niitä tarvitse ja luumupuuviidakko on
sellaisessa paikassa, ettei sieltä ajeta nurmikkoa (vesat kasvaa vapaasti). Jos 30 cm
korkuinen vesa lasketaan luumupuuksi, on määrä vielä paljon suurempi. Viikatteella ei
saa vesoja poikki ja oksasaksilla homma on aika hidasta. Marjapuskien kanssa kuvio on
sama. Revin kesällä juurineen nelisenkymmentä "marjapuskaa" maasta irti ja jäljelle
jäi vielä ehkä sata puskaa. Ajattelin jättää 5-6. Puskat ovat villiintyneet siten,
että maasta nousee yksittäisiäkin oksia sieltä täältä. Ja vatut! Vattupuskiakin alkaa
olla vaikea vetää viikateella matalaksi. Ehkä parikymmentä neliötä olen saanut niitä
matalaksi. Olisikohan niitäkin noin sata neliötä vielä pystyssä. Mutta siis luumupuista
sen verran, että vaikka sato on nyt huippuhyvä, niin edellinen sato tuli kolme vuotta
sitten. Aikaisempina parina vuotena luumut ovat kasvaneet sormenpäänkokoisiksi ja
tippuneet maahan. Lehdet ovat olleet täynnä pieniä reikiä. Etelä-Savossa tälläistä.Mitenköhän olet pärjännyt luumuviidakkosi kanssa? Olen saman ongelman kanssa paininut tässä pari vuotta ja en osaa muotoilla tuota luumupuustoa oikein mitenkään, koska mitään emopuita ei ole, samaa liian liki toisiaan kasvavia hujakoita varsia vain.
Tuo alla oleva sähköpostiosoite on ihan väärä, surfeu lakkasi olemasta jo kauan sitten. Nyt on sähköpostiosoitteeni [email protected]
- ville lehtinen
meillä on tehnyt hyviä luumuja ja tuottanut hyvin heldelmiä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452941Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k412911Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 641471
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222