Nato-SEKSUAALISET PANIIKISSA!

Anonyymi-ap

#Texas kielsi Platonin teorian homoseksistä
Kolumni|Antiikin ajatuksia halutaan sensuroida monella taholla. Ja kyllä vain: tämä kolumni sisältää pornografista materiaalia.

Yhdysvalloissa nousi mekkala, kun Texasin A&M -yliopisto kielsi tammi­kuun alussa Platonin Pidot-teoksen käytön kurssi­kirjana. Perusteena oli osavaltion viime vuonna säätämä laki, joka kieltää rotu- tai sukupuoli-ideologian edistämisen yliopistoissa.

Pidoissa Platon selittää suku­puolista halua niin, että ihmiset koostuivat alkujaan kahdesta puoliskosta, jotka saattoivat olla joko samaa tai eri suku­puolta. Zeuksen erotettua puoliskot toisistaan ne etsivät loputtomasti kadonnutta osaansa. Siksi osa ihmisistä on heteroseksuaalisia, osa homoseksuaalisia. Tätä konservatiivit eivät siis sulattaneet.

Platonin panna herätti tyrmistystä, sillä antiikkia on ollut tapana pitää LÄNSIMAISEN kulttuurin ja ARVOPOHJAN toisena pääjuurena kristinuskon ohella. Yhdysvalloissa äärikristillisyys tuntuisi kurottelevan länsimaisen kulttuurin tuolle puolen, Lähi-idän heimoajatteluun.

Sopii yrittää! Antiikin filosofiaa ei voi leikata irti kristinuskosta, sillä ne ovat kuin siamilaiset kaksoset, joilla on yhteiset keuhkot. Roomalaiset kirkkoisät ottivat Platonilta ja kumppaneilta kaiken mikä irti lähti ja kierrättivät siitä kristinuskolle teologian.#

Texas ei kuulu läntisen arvopohjan sivistysvaltioihin!

5

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Kiitoksia hienosta kirjoituksesta!

      Ovatko Nato- myönteiset siis homo- kielteisiä vai myönteisiä...? 💕😍

      • Anonyymi00001
        UUSI

        Eiköhän se ole itse valittavissa ,.. siis JOS et ole syntynyt Nato-seksuaaliksi. Sitten olet vaan mikä olet.


      • Anonyymi00003
        UUSI
        Anonyymi00001 kirjoitti:

        Eiköhän se ole itse valittavissa ,.. siis JOS et ole syntynyt Nato-seksuaaliksi. Sitten olet vaan mikä olet.

        Niin.

        No JOS olet syntynyt Nato-seksuaaliksi niin ... Herra antoi herra otti, tyydy siihen Nato-HOTTENTOTTI.


    • Anonyymi00002
      UUSI

      Texas ryhdistäytyi.

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Nato Tiltu ihan PANIIKISSA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      226
      3312
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2806
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2441
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      22
      2433
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      70
      1909
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1840
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1812
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      18
      1791
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      89
      1647
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      965
    Aihe