Aina ei kaikki ole sitä miltä se ulkopuolisen silmin näyttää.
Esimerkiksi monilla julkisuuden henkilöillä on julkisen roolinsa
vaatima minä ja henkilökohtainen maailmansa suojassa julkisuudelta.
On tarpeetonta hyökätä tuomitsemaan ketään,
jota emme itse asiassa tunne ollenkaan.
Luin äskettäin Anna Kontulan parjatun kirjan "Leipää ja ruusuja".
En ole varma kumpaa ihmiset parjaavat Anna Kontulaa vai kirjaa vai molempia.
Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta. On hieman yllättävää hänen
kohdallaan, että hän on liittynyt kirkkoon (ortodoksiseen kirkkoon,
jos sillä on jollekin jotain merkitystä)
Hän on pitänyt periaatteenaan, että hänen uskonsa on hänen henkilökohtainen asiansa, hän ei puhu hengellisestä elämästään julkisuudessa
(niinkuin eräät, jotka brändäävät itsensä uskonnolla ja pyrkivät rakentamaan itselleen sädekehän...)
Meillä jokaisella on oma käsityksemme "taivaasta ja Jumalasta".
Kontulan käsityksen mukaan taivas ei ole erillinen paikka, vaan se on sisäkkäin
tämän maailman kanssa. Elossa ollessamme olemme materiaalisesti sidoksissa
tähän maailmaan, mutta toinen maailma on keskellämme koko ajan.
Anna Kontulaa viehättää eräs kristinuskon määritelmä kauneudesta:
kauneus on Jumalan näkemistä luodussa maailmassa.
Kun tunnista kauneuden, tunnistaa Jumalan jäljen Hänen luomakunnassaan.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ihminen voisi kysyä itseltään:
"Olinko minä se, joka heitti ensimmäisen kiven ?"
Pistänpä jotain mahdollisesti kiinnostavaa kehiin !
90
443
Vastaukset
- Anonyymi00001
On kiinnostavaa ilmiö miksi jotkut ihmiset tuomitsevat niin herkästi muita.
Voisiko toisten tuomitseminen olla keino nostaa omaa arvoaan ja vahvistaa
omia normejaan pitäen niitä ainoina oikeina ? - Anonyymi00002
Pöyristyminen ja tuohtuminen on aika yleistä.
- Anonyymi00064
Puhumattakaan "järkytyksistä"! Jotkut ihmiset (lähinnä suvakit) aina syvästi "järkyttyvät" jostakin, milloin mistäkin asiasta, joka ei ole heille itselle tuttua tai kuulu juuri heidän omiin tapoihinsa.
- Anonyymi00003
Teki työnsä tampereella taistolaisten sielunmaisemasta Kuollut muttei kuopattu
eli aika turhaa aihetta
ei siitä kauheasti heru vaikka on isotissinen nainen
Seppäsläinen on eli ei kovin pahan taisto
tennilätannila-porukkaa
kaikki muut kuolleet ei viitsisi niitä haukkua enää täällä- Anonyymi00005
Autuaita ovat hengessään köyhät. Amen.
- Anonyymi00004
Aloitus herättää "filosofisia" kysymyksiä. Onko ihminen taipuvainen
ajattelemaan, että on itse täydellinen ja kaikki itsestä poikkeavat
ovat "epätäydellisiä" tai vääränlaisia ja heitä on oikeus vähätellä tai mollata ? - Anonyymi00006
On niin helppo heitellä tuomioita ihmisistä ja haukkua ihmisiä.
Syyksi voi riittää joku aivan mitätön asia. Alkukappaleesta tuli heti mieleeni artisti Kikka, jonka varmaan ainakin useimmat muistaa.
Imago se oli hänelläkin, kaiken totuuden edessä.
Lukiessani tähän asti tulleita kommentteja, johtui mieleeni, että lukekaapa (voitte olla lukenutkin) kommentti, jonka sain ketjussa, ´´Nonii pistäkääpä jotain kiinnostavaa aihetta kehiin.´´- Anonyymi00008
Linda sai myöskin kuraa niskaan ja täällä voi asiallinen kommentoija saada vaikka
minkälaisia vastauksia .... Sinäkin sait ainakin yhden "erikoisen", etten sanoisi omituisen ....
jokainen kirjoittelee tasollaan ....
- Anonyymi00010
Onpa ihana "määritelmä kauneudesta". Tuohon tapaan ajattelen itsekin, mutta tuolla lailla en ole osannut asiaa sanoittaa.
- Anonyymi00011
"Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita. Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Seksityön hän aloitti 16-vuotiaana"
"Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta."
Älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä hänen kohdallaan voidaan olla montaa mieltä. - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita. Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Seksityön hän aloitti 16-vuotiaana"
"Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta."
Älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä hänen kohdallaan voidaan olla montaa mieltä.Niin tietysti. Oletko lukenut kirjan ?
- Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita. Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Seksityön hän aloitti 16-vuotiaana"
"Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta."
Älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä hänen kohdallaan voidaan olla montaa mieltä.Mitä mieltä olet niistä miehistä ?
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita. Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Seksityön hän aloitti 16-vuotiaana"
"Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta."
Älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä hänen kohdallaan voidaan olla montaa mieltä.Ei mennyt sossuun.
- Anonyymi00019
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita. Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Seksityön hän aloitti 16-vuotiaana"
"Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta."
Älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä hänen kohdallaan voidaan olla montaa mieltä.Niin voidaan, mutta hän no. on sellainen. Juurikin sen takia, miten hän on tehnyt ja valinnut. Sinä kuulostat vain ahtaalta ja rajoittuneelta.
- Anonyymi00020
Anonyymi00012 kirjoitti:
Niin tietysti. Oletko lukenut kirjan ?
Olen lukenut.
- Anonyymi00022
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ei mennyt sossuun.
Mistä tiedät, että ei mennyt?
- Anonyymi00023
Anonyymi00020 kirjoitti:
Olen lukenut.
Mitä ajattelet hänen tilanteestaan nuoremapana ?
Mitä mahdollisuuksia hänellä oli ? - Anonyymi00024
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita. Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Seksityön hän aloitti 16-vuotiaana"
"Sain kirjasta myönteisen vaikutelman älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä,
joka ajattelee kauniisti Jumalasta ja uskosta."
Älykkäästä ja valistuneesta ihmisestä hänen kohdallaan voidaan olla montaa mieltä.Kirja kertoo kaikesta muusta. Pieni seksityöläisosuus on tirkistelijöille ja
pahansuoville tuomitsijoille tarkoitettu täky. - Anonyymi00025
Anonyymi00019 kirjoitti:
Niin voidaan, mutta hän no. on sellainen. Juurikin sen takia, miten hän on tehnyt ja valinnut. Sinä kuulostat vain ahtaalta ja rajoittuneelta.
Jos perheen äidin on Suomessa lähdettävä myymään itseään, syy on myyjässä itsessään.
Satavarmaan kunniallisempaakin työtä löytyy.
En arvosta tällaista myyntihommaa yhtään.
Siellä niitä asiakkaita on nyt työkavereina. - Anonyymi00029
Olen samaa mieltä kanssasi.
- Anonyymi00038
Anonyymi00029 kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi.
Olen samaa mieltä kanssani kommentti on annettu tälle kommentille:
"Onpa ihana "määritelmä kauneudesta". Tuohon tapaan ajattelen itsekin, mutta tuolla lailla en ole osannut asiaa sanoittaa." - Anonyymi00054
Anonyymi00024 kirjoitti:
Kirja kertoo kaikesta muusta. Pieni seksityöläisosuus on tirkistelijöille ja
pahansuoville tuomitsijoille tarkoitettu täky.Niillä täkyillähän kirjoja myydään.
- Anonyymi00061
Anonyymi00025 kirjoitti:
Jos perheen äidin on Suomessa lähdettävä myymään itseään, syy on myyjässä itsessään.
Satavarmaan kunniallisempaakin työtä löytyy.
En arvosta tällaista myyntihommaa yhtään.
Siellä niitä asiakkaita on nyt työkavereina.Kuka tai mikä on asettanut sinut sellaiseen asemaan, että voit määritellä kenenkään kunniallisuuden? Pidät itseäsi ilmeisesti arvostelun ja arvostamisen ylimpänä pappina / papittarena. Nyt pudotan sinut: e t o l e , etkä tule olemaan.
- Anonyymi00066
Anonyymi00024 kirjoitti:
Kirja kertoo kaikesta muusta. Pieni seksityöläisosuus on tirkistelijöille ja
pahansuoville tuomitsijoille tarkoitettu täky.Niin ja aitten tekevät siitä asiasta pääasia. . Kas kun heitä se osa kiinnostaa eniten , vaikka halveksivat näön vuoksi koko ajan.
Miehet sitten ? Asiakas muka , ainoastaan epäkehittyneitä olio joka käyttää seksin avulla toisen tilaa hyväkseen, menee sitten sen jälkeen kotiinsa jossa vaimo ja lapset odottavat. Se siitä,kauneudesta - Anonyymi00073
Anonyymi00061 kirjoitti:
Kuka tai mikä on asettanut sinut sellaiseen asemaan, että voit määritellä kenenkään kunniallisuuden? Pidät itseäsi ilmeisesti arvostelun ja arvostamisen ylimpänä pappina / papittarena. Nyt pudotan sinut: e t o l e , etkä tule olemaan.
Mielipidesivuilla voi arvostella kirjaa ja sen tositarinoita.
Olen juuri tasan tarkkaan oikea henkilö arvostelemaan perheenäitiä hänen mielenkiintoisista verottomista työkuvioista. - Anonyymi00074
Anonyymi00066 kirjoitti:
Niin ja aitten tekevät siitä asiasta pääasia. . Kas kun heitä se osa kiinnostaa eniten , vaikka halveksivat näön vuoksi koko ajan.
Miehet sitten ? Asiakas muka , ainoastaan epäkehittyneitä olio joka käyttää seksin avulla toisen tilaa hyväkseen, menee sitten sen jälkeen kotiinsa jossa vaimo ja lapset odottavat. Se siitä,kauneudestaKaikkiko miehet, jotka vierailevat iloluntoisen naisen luona, ovat avioliitossa.
Mistä tämän olet saanut päähäsi?
- Anonyymi00015
Älä koskaan arvostele ihmistä ennenkuin olet ollut kaksi viikkoa hänen
saappaissaan.- Anonyymi00026
Tai tässä tapauksessa voisi sanoa, hänen housuissaan.
- Anonyymi00016
"Älä koskaan arvostele ihmistä ennen kuin olet kävellyt mailin hänen kengissään."
- Anonyymi00086
Kannattaa sitten unohtaa miss Suomi äänestykset.
Ei niillä stilettikoroilla pystyisi kävelemään metriäkään.
- Anonyymi00017
Tämä tunnettu sanonta (alkujaan usein englanninkielinen "Before you criticize a man, walk a mile in his shoes") muistuttaa empatian tärkeydestä: emme voi todella ymmärtää toisen ihmisen käyttäytymistä tai valintoja ennen kuin olemme kokeneet hänen elämänsä haasteet ja taakat.
- Anonyymi00018
Kun päästät suustasi toista ihmistä arvostelevia ja kritisoivia sanoja, se on varma merkki siitä, että et tunne oloasi hyväksi omissa nahoissasi. Olet liian ankara itseäsi kohtaan, ja sinulta puuttuu kykyä hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Jos koet samalla vihaa, se on merkki, että et ole tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseesi, joko tunnetasolla tai psykologisesti.
- Anonyymi00027
Kirjaa täällä arvostellaan.
Jos se sattuu olemaan oma elämänkerta, so what?
Ihminen on kansanedustaja, naisten lehtien vakiokamaa, kirjailija.
Me tavikset emme saisi ollaan mitään mieltä, ei ainakaan mitään negatiivista. - Anonyymi00031
Anonyymi00027 kirjoitti:
Kirjaa täällä arvostellaan.
Jos se sattuu olemaan oma elämänkerta, so what?
Ihminen on kansanedustaja, naisten lehtien vakiokamaa, kirjailija.
Me tavikset emme saisi ollaan mitään mieltä, ei ainakaan mitään negatiivista.Ei Kontula ole juurikaan antanut naistenlehdille haastatteluja
eikä hän ollut kansanedustaja seksityötä tehdessään.
Hän oli sitäpaitsi alaikäinen eli miehet tekivät rikoksen,
mutta kukaan ei moralisoi eikä tuomitse heitä. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Ei Kontula ole juurikaan antanut naistenlehdille haastatteluja
eikä hän ollut kansanedustaja seksityötä tehdessään.
Hän oli sitäpaitsi alaikäinen eli miehet tekivät rikoksen,
mutta kukaan ei moralisoi eikä tuomitse heitä.Tutkijataustainen Kontula kirjoitti vuonna 2008 väitöskirjan, joka tutki seksityötä Suomessa. Tutkimuksessa käytiin läpi, miksi ja millaisista lähtökohdista seksityöntekijät olivat hakeutuneet alalla ja millaista työ oli.
- Anonyymi00036
Anonyymi00027 kirjoitti:
Kirjaa täällä arvostellaan.
Jos se sattuu olemaan oma elämänkerta, so what?
Ihminen on kansanedustaja, naisten lehtien vakiokamaa, kirjailija.
Me tavikset emme saisi ollaan mitään mieltä, ei ainakaan mitään negatiivista.No mitä mieltä olet kirjasta ?
- Anonyymi00049
Anonyymi00031 kirjoitti:
Ei Kontula ole juurikaan antanut naistenlehdille haastatteluja
eikä hän ollut kansanedustaja seksityötä tehdessään.
Hän oli sitäpaitsi alaikäinen eli miehet tekivät rikoksen,
mutta kukaan ei moralisoi eikä tuomitse heitä.Anna ei yrittänyt peittää ikäänsä, mutta asiakkaita kiinnosti ainoastaan, että Anna oli yli 16
Se oli sakkolihan raja, ja sitä nuorempiin sekaantumisesta olisi voinut saada tuomion. Seksin ostaminen alaikäiseltä kriminalisoitiin vasta myöhemmin, vuonna 1999
Kontula vuokrasi hotellihuoneen ja otti päivän aikana useita asiakkaita.
Pari seksityöpäivää kuukaudessa piti kirjan mukaan perheen leivässä.
Anna Kontula on kertonut olevansa autismin kirjolla.
Ehkä se selittää kaiken - Anonyymi00067
Anonyymi00031 kirjoitti:
Ei Kontula ole juurikaan antanut naistenlehdille haastatteluja
eikä hän ollut kansanedustaja seksityötä tehdessään.
Hän oli sitäpaitsi alaikäinen eli miehet tekivät rikoksen,
mutta kukaan ei moralisoi eikä tuomitse heitä.Ihan niin alaikäinen, josta voisi kirjoittaa millaisia nämä miehet ovat omissa ympyröissään. Kun lapseen sekaantuvat. Jos hyväksyvät sen niin hyväksyvät oman vaimonsa ja tyttärensä myös siihen työhön.
Niin koskas miehissä on ollut vika näissä asioissa, naisia on aina syytetty . Mutta nainen ei tee seksi työtä jos ei ole asiakkaita! Mutta niitä kun riittää , lasta turmelemaan parin minuutin ns seksistä ! Jossa vaan mies nauttii . Oikeassa suhteessa nauttii molemmat. Mutta eräänlaiset miehet eivät kykene edes kunnon parisuhteeseen . - Anonyymi00075
Anonyymi00032 kirjoitti:
Tutkijataustainen Kontula kirjoitti vuonna 2008 väitöskirjan, joka tutki seksityötä Suomessa. Tutkimuksessa käytiin läpi, miksi ja millaisista lähtökohdista seksityöntekijät olivat hakeutuneet alalla ja millaista työ oli.
Kontula alkoi maailman vanhimman ammatin harjoittamisen 16-vuotiaana ja jatkoi perheenäitinä samaa työtä.
Verotonta tuloa
Hän siis kirjoitti omakohtaisen näkemyksen ja tutkielman , miksi hän v 2008 aviossa olevana äitinä palasi seksityöhön.
En arvosta tätä äitä, tätä aviopuolisoa centin vertaa. - Anonyymi00087
Anonyymi00075 kirjoitti:
Kontula alkoi maailman vanhimman ammatin harjoittamisen 16-vuotiaana ja jatkoi perheenäitinä samaa työtä.
Verotonta tuloa
Hän siis kirjoitti omakohtaisen näkemyksen ja tutkielman , miksi hän v 2008 aviossa olevana äitinä palasi seksityöhön.
En arvosta tätä äitä, tätä aviopuolisoa centin vertaa.Onneksi sinun(kaan) arvostuksellasi ei ole mitään merkitystä. Kenellekään.
- Anonyymi00028
Ymmärsin aloituksen aiheen laajemmin,
ken on meistä mielestään oikeutettu heittämään ensimmäisen kiven
edes tuntematta ihmistä ?
Kiviä heitellään muittenkin päälle.- Anonyymi00055
Anna Kontula olisi voinut kirjastaan jättää pois seksityönsä.
Tiesi tasantarkkaan, että se saa huomiota.
Häntä äänestäneet hyppivät riemusta, kuinka avomielinen henkilö hän on.
Ja samalla kertoo, että ei enää asetu kansanehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.
Kaikki huomionhakuisuutta, jota ei saisi arvostella. - Anonyymi00060
Anonyymi00055 kirjoitti:
Anna Kontula olisi voinut kirjastaan jättää pois seksityönsä.
Tiesi tasantarkkaan, että se saa huomiota.
Häntä äänestäneet hyppivät riemusta, kuinka avomielinen henkilö hän on.
Ja samalla kertoo, että ei enää asetu kansanehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.
Kaikki huomionhakuisuutta, jota ei saisi arvostella.Rehelliset ihmiset kirjoittavat rehellisesti ja saavat huomiota, vaikka eivät sitä niin kovasti tahtoisikaan. Millainen meriitti esim. sinulla on arvostella häntä? Tai ketään.
- Anonyymi00068
Oj@n niin kiveä heitetään joukolla Luullen että ei paljasta sairaista ajatuksia .
- Anonyymi00076
Jeesus sanoi prostioidun kivittäjille, se ioka on viaton heittäköön ensimmäisen kiven.
Jeesus sanoi prostituoidulle.
En tuomitse sinua. Mene kotiisi ja lopeta kaikki haudeudun työ.
Olet silloin pelastunut. - Anonyymi00078
Anonyymi00060 kirjoitti:
Rehelliset ihmiset kirjoittavat rehellisesti ja saavat huomiota, vaikka eivät sitä niin kovasti tahtoisikaan. Millainen meriitti esim. sinulla on arvostella häntä? Tai ketään.
Avoin mielipidepalsta näkyy olevan. Esitän oman mielipiteeni, tykkäsit tai et.
- Anonyymi00030
Mitä olette mieltä miehistä, jotka ostivat seksiä, vaikka >>Kontula oli
juridisesti lapsi ?
Miehiä ei moralisoi eikä tuomitse kukaan.- Anonyymi00033
Naiset haukkuu aina naisen, ei miehiä. Se on "naisten moraalia",
nainen voi ehkä tuntea itsensä "hyväksi ihmiseksi" ?
Niinhän Lindakin on täällä haukuttu. - Anonyymi00039
Mieslurjukset eduskunnassa pelkäävät nyt, koska tekivät rikoksen
sekaantuessaan alaikäiseen. - Anonyymi00041
Anonyymi00039 kirjoitti:
Mieslurjukset eduskunnassa pelkäävät nyt, koska tekivät rikoksen
sekaantuessaan alaikäiseen.Moni mies saattoi olla naimissa silloin ja petetty vaimo ressukka tietämättä mistään
saattaa jopa moralisoida Kontulaa nyt. - Anonyymi00050
Anonyymi00039 kirjoitti:
Mieslurjukset eduskunnassa pelkäävät nyt, koska tekivät rikoksen
sekaantuessaan alaikäiseen.Ei ollut rikos silloisten lakien mukaan
- Anonyymi00051
Anonyymi00041 kirjoitti:
Moni mies saattoi olla naimissa silloin ja petetty vaimo ressukka tietämättä mistään
saattaa jopa moralisoida Kontulaa nyt.Anna Kontula palasi " harrastuksensa" pariin aikuisena, aviovaimona.
Aviovaimo pettää omaa miestään aviossa olevan vieraan miehen kanssa.
Niin että miten tämä oikein meni? - Anonyymi00052
Anonyymi00033 kirjoitti:
Naiset haukkuu aina naisen, ei miehiä. Se on "naisten moraalia",
nainen voi ehkä tuntea itsensä "hyväksi ihmiseksi" ?
Niinhän Lindakin on täällä haukuttu.En ole lukenut Lindan haukkumisesta mitään.
Erittäin hyvä viulisti hän on. - Anonyymi00062
Anonyymi00052 kirjoitti:
En ole lukenut Lindan haukkumisesta mitään.
Erittäin hyvä viulisti hän on.Täällä haukuttiin.
- Anonyymi00069
Anonyymi00033 kirjoitti:
Naiset haukkuu aina naisen, ei miehiä. Se on "naisten moraalia",
nainen voi ehkä tuntea itsensä "hyväksi ihmiseksi" ?
Niinhän Lindakin on täällä haukuttu.Olet oikeassa, juuri naiset ne ovatkin kaikkein kumpia painostamaan toista naista . Todella Linda sai myös osakseen ilkeilyä vaatteista , se jo näyttää tason missä ihmiset elävät
- Anonyymi00070
Anonyymi00039 kirjoitti:
Mieslurjukset eduskunnassa pelkäävät nyt, koska tekivät rikoksen
sekaantuessaan alaikäiseen.Samalla teoksillaan näyttävät että hyväksyisivät oman vaimonsakin siihen työhön kuten tyttärensäkkin, jopa oman äitinsäkin.
Se jolla on perhe kunnioittaapuolisoaan siinä määrin ettei mene ostamaan seksiä alaikäiseltä.
Poikamiehet taas puutteeseen kas kun ei oiken tahdo napata se flirtti mitä näyttävät normaaleille naisille. - Anonyymi00071
Anonyymi00051 kirjoitti:
Anna Kontula palasi " harrastuksensa" pariin aikuisena, aviovaimona.
Aviovaimo pettää omaa miestään aviossa olevan vieraan miehen kanssa.
Niin että miten tämä oikein meni?Lahden kauppa kolmannen korvapuusti .
- Anonyymi00077
Anonyymi00062 kirjoitti:
Täällä haukuttiin.
Missä täällä?
- Anonyymi00080
Miehet ovat ikuisia lapsia.
Siksi elän yksin ilman yhtäkään Peter Pania helmoissa roikkumassa.
Vielä miesten karkea sanonta
Kuta serkumpi, sen herkumpi
Yäks ukot - Anonyymi00081
Anonyymi00069 kirjoitti:
Olet oikeassa, juuri naiset ne ovatkin kaikkein kumpia painostamaan toista naista . Todella Linda sai myös osakseen ilkeilyä vaatteista , se jo näyttää tason missä ihmiset elävät
"Olet oikeassa, juuri naiset ne ovatkin kaikkein kumpia painostamaan toista naista . Todella Linda sai myös osakseen ilkeilyä vaatteista , se jo näyttää tason missä ihmiset elävät"
Missä ihmeessä Lindaa ja Lindan vaatteita on arvosteltu? - Anonyymi00082
Anonyymi00070 kirjoitti:
Samalla teoksillaan näyttävät että hyväksyisivät oman vaimonsakin siihen työhön kuten tyttärensäkkin, jopa oman äitinsäkin.
Se jolla on perhe kunnioittaapuolisoaan siinä määrin ettei mene ostamaan seksiä alaikäiseltä.
Poikamiehet taas puutteeseen kas kun ei oiken tahdo napata se flirtti mitä näyttävät normaaleille naisille.Anna Kontulan mies hyväksyi vaimonsa " siihen työhön"
- Anonyymi00083
Anonyymi00071 kirjoitti:
Lahden kauppa kolmannen korvapuusti .
"Lahden kauppa"
onko se häärännyt Lahdessa?
- Anonyymi00034
Kontula oli silloin alaikäinen, ei laki salli palkata alaikäistä työhön.
- Anonyymi00035
Lapsilisän maksaminen päättyy 17-vuotissyntymäkuukauden jälkeen.
- Anonyymi00053
Itse olen alaikäisenä päässyt kaupungin kesätyöhön, puistoon haravoimaan ja liikennettä laskemaan
Samoin olen ollut alaikäisenä kemikalioliikkeessä harjoittelijana.
Ihan virallisesti, eikä mennyt yhtään veroja.
Ja olen vanhempi Kontulaa. - Anonyymi00056
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lapsilisän maksaminen päättyy 17-vuotissyntymäkuukauden jälkeen.
Lapsilisän maksaminen vuonna 1993 loppui 16-vuotiaana.
Oppivelvollisuus loppui myös 16-vuotiaana
Silloin 16-vuotiaana oli työpaikkoja, johon pääsi nuorena.
Ajat olivat ihan toiset kuin nyt. - Anonyymi00084
Kyllä laki sallii alaikäisen työhän, tietyllä ehdoilla.
- Anonyymi00040
Ruotsi poistaa matujen lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/regeringen-vill-ha-hardare-krav-for-bidrag-till-invandrare
Hallitus haluaa tiukempia vaatimuksia maahanmuuttajien tukien maksamiselle- Anonyymi00044
Kysyttiinkö sulta jotain ? Mene rasistipersu jonnekin muualle. Sinua ei tänne-kään
haluta.
- Anonyymi00042
Mitä voisi ajatella miehistä, jotka käyttävät hädänalaisia alaikäisiä
tyttöjä hyväkseen ?- Anonyymi00043
Se on rikos.
- Anonyymi00048
Anonyymi00043 kirjoitti:
Se on rikos.
Anna ei yrittänyt peittää ikäänsä, mutta asiakkaita kiinnosti ainoastaan, että Anna oli yli 16
Se oli sakkolihan raja, ja sitä nuorempiin sekaantumisesta olisi voinut saada tuomion.
Seksin ostaminen alaikäiseltä kriminalisoitiin vasta myöhemmin, vuonna 1999 - Anonyymi00072
Anonyymi00048 kirjoitti:
Anna ei yrittänyt peittää ikäänsä, mutta asiakkaita kiinnosti ainoastaan, että Anna oli yli 16
Se oli sakkolihan raja, ja sitä nuorempiin sekaantumisesta olisi voinut saada tuomion.
Seksin ostaminen alaikäiseltä kriminalisoitiin vasta myöhemmin, vuonna 1999Aikuinen ei ole 16 vuotias
- Anonyymi00085
Anonyymi00072 kirjoitti:
Aikuinen ei ole 16 vuotias
Lapsilisä loppu, oppivelvollisuus loppu, kotona ei riitä rahat elättämiseen.
Silloin käännytään joko työnhaun puoleen, tai sosiaali n.
Itse aikoinaan menin työhön kunnalle - Anonyymi00088
Anonyymi00072 kirjoitti:
Aikuinen ei ole 16 vuotias
Anna Kontula on hyvä naistyyppi. Olen pitänyt häntä malliesimerkkinä kulttuurin alalla. Mies Kymenlaaksosta.
- Anonyymi00089
Anonyymi00072 kirjoitti:
Aikuinen ei ole 16 vuotias
Vai / tai: 16-vuotias ei ole vielä aikuinen.
- Anonyymi00045
Olisi ollut mahdollisuus auttaa sillä rahalla, mutta käyttivät hyväkseen.
Kummallista, kun haukat iskevät aina alakynnessä olevaan naiseen.
Ei kukaan näe toista näkökulmaa. - Anonyymi00046
Ettehän tekään mitään kotimaista osta tai palveluja
Suomi on teille vain rahanpummauspaikka tukirahoina ja suomi24 lässytysläpenä
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011864742.html Jyväskylässä sijaitseva, kotimaista muotia myyvä Koto Designmarket on hakeutunut konkurssiin.
Suomalaiselta muotialalta on kuulunut viime aikoina huonoja uutisia. Esimerkiksi vuosikymmeniä toiminut, naistenvaatteita valmistanut Voglia hakeutui konkurssiin helmikuun puolivälissä.- Anonyymi00047
POMO on taas löytänyt moitittavaa!
Miksi tilaat Kiinasta?
Suomesta saa parempaa tavaraa!
- Anonyymi00057
Ylen tomittaja esitelee nikotiimisti rioppuvaa kakkahäpyä https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/bb91411f-40f4-4ecd-aa4b-b30c1dab0d40
- Anonyymi00058
Kaikkea sitä kuuleekin.
- Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Kaikkea sitä kuuleekin.
ja minä en ole kuullut mitään.
Etkä näköjään sinäkkään, kun ei ollut mainittavaa.
Hyss, hys. ollaan hiljaa , jos hänellä olisi isää linkkejä.
En muuten ole yhtäkään vielä klikannut.
Turhan työn tekijä, linkkien jakaja.
- Anonyymi00063
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
- Anonyymi00065
Jotkut osaavat vain tuon yhden lauseen Raamatusta. Siellä sanotaan tuomitsemisesta monenlaista. Koko evankeliumihan perustuu synnin tuomitsemiseen. Tuossa edellä on vain osa Jeesuksen sanoista tuossa tilanteessa. Olisi hyvä laittaa koko asiayhteys.
Matteus 7:1-2
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Joh. 7:24 Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio." - Anonyymi00091
Anonyymi00065 kirjoitti:
Jotkut osaavat vain tuon yhden lauseen Raamatusta. Siellä sanotaan tuomitsemisesta monenlaista. Koko evankeliumihan perustuu synnin tuomitsemiseen. Tuossa edellä on vain osa Jeesuksen sanoista tuossa tilanteessa. Olisi hyvä laittaa koko asiayhteys.
Matteus 7:1-2
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Joh. 7:24 Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."Osataan me muitakin lauseita, mutta tuo lause sopi tähän.
- Anonyymi00090
Jotkut suomalaiset miehet tuo kuitenkin Thaimaasta naisensa tänne,
kun ei Suomesta irtoa ihoa. Sekin on hädänalaisten hyväksikäyttöä
puhumattakaan mitä Thaimaassa tapahtuu. - Anonyymi00092
Miksi naiset usein syyllistävät toisia naisia ? Miehissä ei ole mitään vikaa, vaikka ne olisivat kuinka sikoja ?
- Anonyymi00093
Historian havinasta asti annetun opetuksen tuloksia on vaikeaa ja hankalaa kitkeä pois. Yhtäkkiä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh784189Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli893431Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1183241Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.803184- 1013062
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412704Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise2682659Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö832502Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182474Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.942399