Se on hyvä pohtia. Voi sitten huomata, katsastella, kysyäkin, olisiko toisella sitä annettavana.
Itse kaipaan miestä, joka arvostaa sekä toiminnan että henkisen puolen asioita. Ei vaadi täydellisyyttä, vaan on asenteeltaan kuunteleva ja tukeva. Ei pidä minua itsestäänselvyytenä, kuin koneena joka vain suorittaa asiat kuten hän tahtoo. Arvostaa haluani kuulla hänen toiveitaan, ja pyrkimyksiäni ilahduttamaan häntä. Antaa mun olla oma itseni ja osoittaa arvostusta minun yrityksilleni, onnistuessani iloitsee kanssani ja epäonnistuessa antaa tarvittaessa läsnäoloa ja henkistä tukea. On sellainen välittävä ja aito tyyppi. Ei mikään kiiltokuvamies.
Itse kaipaan miestä, joka arvostaa sekä toiminnan että henkisen puolen asioita. Ei vaadi täydellisyyttä, vaan on asenteeltaan kuunteleva ja tukeva. Ei pidä minua itsestäänselvyytenä, kuin koneena joka vain suorittaa asiat kuten hän tahtoo. Arvostaa haluani kuulla hänen toiveitaan, ja pyrkimyksiäni ilahduttamaan häntä. Antaa mun olla oma itseni ja osoittaa arvostusta minun yrityksilleni, onnistuessani iloitsee kanssani ja epäonnistuessa antaa tarvittaessa läsnäoloa ja henkistä tukea. On sellainen välittävä ja aito tyyppi. Ei mikään kiiltokuvamies.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Vaikka olen mies niin pakko turauttaa pienet itkut kosketti niin..
Eihän tuo ollut yhtään koskettava?
Oli se, minäkin itken täällä.
Ei ollutkaan, mutta ehkä toi "mies" vaan samaistuu koiriin, sillä toi oli oikein hyvä kuvaus kultaisesta noutajasta.
Jokainen voi itse miettiä omat mielipiteensä ja arvonsa. Se oli tämän aloituksen tarkoitus. Osaan ei kolahda nuo asiat vaan jotkut muut, kuten vaikkapa ulkonäkö tai joku yhteinen harrastus tai tiukat erittelyt sun töistä ja mun töistä jne. Jokaisen olisi lähinnä kait tärkeä tiedostaa mitä itse arvostaa ja mitä kykenee antamaan, niin tietää mihin lähtee.
En halua enää kumppania, pelkkä ystävyys riittää minulle suunilleen saman ikäisen miehen kanssa kuin itse olen!
😄😄
Vttuako naurat?
On niin hauskaa
Nauraa toiselle, sepä mukavaa!
Nyt minuakin, aloittajaa, rupesi naurattamaan. On niin tehokkaita nämä sananvaihdot. 😁
On niin mainiot jutut
Ilkeää naurua varmaan 😭😭😅😃🤭
En minkäänlaista se mitä toivon olis se kolmas maailmansota mu huonolta näyttää että puuttuu uskallus kenneltäkään se aloittaa en huomioinu että trumpilla pelko voittaa dementian
Ai kolmatta kumppanii vai.
Tervetuloa 2000-luvun puolelle! 😃
Kuvauksesi kuulosti siltä, että olet juuri päässyt pois 1900-luvun alkupuolelta. 🤭
Onko sinulla uskonnollinen tausta, vai mistä tuo aikaisempi vanhoillisuus?
Kiitos. Mikä on vanhoillista, eikä nykypäivään sopivaa? Henkisen puolen arvostusko? Itse pidän asennettani ajattomana. Ihmisyyden perustarpeita. Mutta toki saa olla eri mieltä. Perustelut kiinnostaa.
Itse siis tunnistan psyykkeen ja henkisen puolen ihmisessä. Tarpeen olla läsnä, kuulla, tukea. Olisin kai sen tuntenut, vaikka olisin syntynyt tuhat vuotta aiemminkin. Ja ajatus, että ei ole tiukkoja raameja sun ja mun töille, on kai sekin ollut aina olemassa joissain kumppanuuksissa -ne tekevät, ketkä pystyvät. Aiemmin ehkä enemmänkin ollut sellaiselle tarvetta, kun ihmisiä on menehtynyt ha sairastunut enemmän, eli niiden on pitänyt tehdä työt kellä oli voimia.
Kaikki mitä aloituksessa luettelit ovat käsittääkaeni olleet ns. valtavirtaväestön vähimmäistoiveita parisuhteelle jostain 80-luvulta saakka.
Ja nyt sinä lyöt ne pöytään herran vuonna 2026 ja sanot että tämmöinen olisi kiva. 🤭
Niin se kuulostaa siltä, että olet eronnut jostain romanisuvun vallasta tai uskonlahkosta, jossa mainitsemiasi ominaisuuksia ei ole arvostettu miehissä vielä tähänkään päivään asti.
Koen siis tiukat työnjaot tarpeettomina, lähinnä kulttuurin muomaavina pakkoina. Sitä voisi sanoa uskonnoksi. Tulee ulkopuolelta. Toki jokaisen on hyvä käyttää luontaista potentiaaliaan ja taipumuksiaan. Keskimääräisesti naiset ehkä ovat luontaisempia jossain hoivajutuissa ja miehet teknisissä, mutta noissakin on suurta vaihtelua. Eli miksei kumppanit sopisi kykyjensä mukaan tehtäviä toimia.
Minä (nainen) teen meillä useimmat hallinnolliset ja ajattelua vaativat jutut. Mies tekee fyysiset.
Olemme molemmat luonteeltamme hoivaavia.
Voi olla, että ovat suurimmalle osalle selvä vähimmäistoive. Hyvä sitten niin. Olen kyllä itse kohdannut aika paljon muunlaisia toiveita. Ja ystävänikin ovat. Kyllä minulla, ja ainakin muutamilla tuntemillani ihmisillä, on mennyt ihan aikaa jotta nuo asiat ovat kirkastuneet mielessä. Ja noita ongelmia on ollut parisuhteissa.
No, kuten sanoin: tervetuloa tälle vuosituhannelle! 😄
Ja tämä oli ihan kannustava toivotus. 🤭 Jos nyt olisit oikeasti siellä 1930-luvulla, ette sinä tai ystäväsi sieltä pelkän "sisäisen prosessoinnin" avulla pääsisi nykyisenlaiseen yhteiskuntaan. Nyt pääsette. 😉
Saattaa olla osin sukupolvia erottava juttu, ja osin varmasti perheiden muutoinkin. No, kaikilla ei ole ollut yhtä hyvät lähtökohdat -osassa perheissä on ollut vanhoillisia ajatus- ja toimintamalleja. Olen sitä vanhempaa polvea, jossa varmaan näkyi vielä monia sellaisia asioita mitkä ovatctoisin yhä useammalla myöhemmin syntyneillä. Kaikki eivät kyllä vieläkään synny kultalusikka suussa, henkisesti kypsään perheeseen. Muutokset vievät joskus aikaa.
Juu, kiitos kannustuksesta. Vaikka en tiefä tarvitsenko sitä varsinaisesti. Olen mielestäni pohtinut nuo asiat, kohdattuani aiemmasta poikkeavia ihmisiä.
Mutta kuten tuossa yritin kertoa, perheillä ja sillä omalla sosiaalisella piirillä, on iso vaikutus. Ne ovat niitä lähikontakteja, joita eletään. Ne asiat lienee ajattomia, ennenkin on ollut yhteisöjä, joissa niitä on tuotettu enemmän, ja tiettyjä oppineita ylisukupolvisia perheitä. Ja yhteisöjä on vaipunut takaisin toisenlaisiin malleihin. Perheitä hajonnut. Eli ei se aina ole niin yksinkertaista kaikille.
Myös nykypäivänä on paljon ongelmia, masennuslääkkeitä syödään paljon (nuoretkin), on kaikenmoista pahoinvointia, eli ehkä nuo arvot eivät ole kaikille tänä päivänäkään selvä osa heidän elämäänsä. Ehkä hekin ovat kohdanneet ja oppineet toisenlaisia arvoja. Eli kaikilla nykyisillä nuorillakaan perheillä ei mielestäni todellakaan toteudu nuo arvot, ei vaan ole sitä osaamista, ymmärrystä, kokemusta tms.
Kaikki eivät synny perheeseen, jossa ollaan rakastavia ja välittäviä. Tai ainakaan kaikilta osin. Ja osalla sosiaalinen piirikin voi olla pieni, ja ongelmainen. He joutuvat niin sanotusti repäisemään itseään ylös, tekemään erittäin paljon psyykkistä työtä muuttaakseen niitä malleja, joihin ovat kasvaneet. Usein mennään niin sanotusti pohjan kautta. Ikävä kyllä, jos ei ole muuta ohjaavaa kättä siinä oikeassa elintilassa.
Niinhän se menee. Mutta sukupolvien ketjussa on aina hyviä oppimisen paikkoja.
Itse satuin syntymään poikkeuksellisen ehjään perheeseen sen vuoksi, että äitini lapsuudenperheessä oli epäasiallista käytöstä. Äitini päätti, että hän haluaa tietynlaisen miehen, jossa ei ole sellaisia piirteitä, että hänen lapsuutensa kaava toistuisi. Se oli mielestäni poikkeuksellisen kypsä havainto, päätös ja toimintatapa silloiselta parikymppiseltä äidiltäni. Sen päätöksen kautta kehittyneeseen perheeseen oli mukava syntyä. ☺️ Äidin puolen edesmennyttä isoäitiä käy kyllä välillä sääliksi. 🙁
Ja tietysti oppimisen tilanteita syntyy horisontaalisestikin. Itse olen pitänyt mm. erilaisten akateemisten ympäristöjen vaikutuksista itseeni. ☺️
Niin kirjoitinkin. Jotkut pystyvät repäisemään itsensä ylös. Mutta moni ei kuitenkaan pysty, ainakaan ilman toisten apua. Moni elää vieläkin, ainakin osittaisesti ei niin kannustavassa, turvallisessa ja välittävässä suhteessa. Ja itsestäänkin niiden virheellisten uskomusten ja tottumusten muuttaminen on harvoin napsvaan, vaikka tiedostaisikin omia virheitäään. Minua surettaa tämä vähättelevä tapa suhtautua toisten pahoinvointiin. Jokaisen pahoinvointi on oma tragediansa, olkoonkin vaikka miten upean yhteiskunnan ja tiedon keskellä. Toki vanhat kaavat ovat monesta kohtaa muuttuneet, jopa me 70-luvun lapset tunnistamme niitä ihan tuollaisena sulupolvisena juttuna. Ja yksilöt ponnistelevat joskus ylös (joskus vasta nähtyään aikamoisen pohjan tavallataivtoisella), jotkut toisten tuella. Onneksi on onnistumisia. Mutta ei se niin yksinkertaista ole, vaan usein sellaisten elämään liittyy vaihteleva määrä kipua ja tuskaa, jonka työstäminen paremmille urille on oma kallisarvoinen työnsä. Ja jokaiselle tuota työtä läpikäyvälle, tai vielä käymättömälle, toivon voimia ja jaksamista. Jollain tapaa tiedostamisesta, ja ehkä myös rakastamisestahan, se lähtee. Mutta pitää usein tulla joku silmät avaava kokemus…
Ja vaikka jonkun ihmisen kanssa ei olisikaan nuo arvot ihan kohdillaan, ja sen jopa molemmat tiedostaa, voi suhde muodostua ja kestää joko hetken tai vaikka lopun elämää. Rakkaus on vahva voima ihmisessä, ja se toivoo hyvää. Antaa usein mahdollisuuksia ja tukea muutokseen. Joskus joillekin tuleekin se käänne ja tuleekin muutos toimintaan, asenteeseen, psyykkeeseen, hengen osaan. Joillekin osittain, aaltoillen, joillekin ei niinkään. Eli nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisia vaan kaikkea muuta.
Millaiseen perheeseen synnyit? Miten hahmotit "normaalin" parisuhteen, ennen kuin aloit aikuisempana kyseenalaistaa sitä? Jos sinulla on lapsia, mitä haluat heidän oppivan parisuhteista?
Jääköön tarotit ja goalaisuus.
Toivon niin kovin vähän ja samalla aivan valtavan paljon - kumppania, joka rakastaa minua ihan omana itsenäni, antaa minun olla oma itseni eikä pyri muuttamaan mitään (edes häntä mahdollisesti ärsyttäviä ominaisuuksiani), tukee minua minun tavoitteissani ja haluaa ihan vilpittömästi jakaa elämänsä kanssani. Tuollainen saisi saman minulta takaisin. Vaan juu, eihän tuollaista ole olemassa. 😁
Missä sinä puolestasi olet kasvanut? 😄
Eivätkö nuokin ole ihan peruslähtökohtia suhteelle?
"Eivätkö nuokin ole ihan peruslähtökohtia suhteelle?"
Sitä voi olla helppo ajatella noin, vaan kun katselee vähän ympärilleen, niin eiväthän ne ole.
Älä katsele sellaisia suhteita.
Katsele mieluummin niitä, jotka toimivat, ja pyri samaan.
Tässä maailmassa ei sitten montaa parisuhdetta jää, jonka osapuolten kanssa voisi olla tekemisissä.
Ja siis toimivuuden kanssahan tuolla asialla ei ole mitään tekemistä. Parisuhde voi toimia erinomaisesti, vaikkei se millään tasolla täyttäisi minun kriteerejäni.
Lähestyvä, joka ei panttaa tai piilottele tunteitaan. Tuo nyt ensi alkuun.
Kirjallisuus kiinnostaa.
En halua uutta kumppania enää koskaan! Pelkkä ystävyyssuhde on minun näköistä elämää!
Hyvä tietää tuo, niin sitten on sen ystävän etsiminen helpompaa.
Isähahmoa etsit. Yritä aikuistua.
En etsi. Ainakin toistaiseksi pystyn elättämään itseni ja perheeni. Toimimaan kotihommissa. On omat harrastukset ja ystävät. On ajatuksia ja tunteita. Mutta kaipaan välittävää kumppanuutta. Jossa ollaan valmiita kuulemaan toista, hänen tarpeissaan vaikka ne poikkeavatkin omista. Sellaista turvallista suhdetta, ja vähän muitakin toiveita.
Ja tarpeen mukaan elätän myös kumppanini, jos sellainen tilanne tulee eteen.
No, 11-14 vuotta vanha vuotavainen, hoikka, blondi, tatuoimaton eikä läväreitä, tisullisesti sekä alaraajallisesti lahjakas. Herkkä, tottelevainen ja nöyrä.