Totuuden etsijän tärkein hyve

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00002 kirjoitti:

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Lue lisää

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.

Lue lisää

Jeesuksen sanoman autenttisuus ei ilmene uskonnollisen vallan vahvistamisessa, vaan ihmisen moraalisessa muutoksessa, joka perustuu vapaaseen tahtoon, empatiaan ja rakkauteen. Joten kristinuskonnon alkuperäinen eettinen ydin säilyy ensisijaisesti niissä ihmisissä, jotka elävät opetusten mukaisesti ilman tarvetta hallita muiden vakaumuksia tai pakottaa ketään uskomaan.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
Hän huutaa saarnastuolista,
ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
on hänen silmissään riivattua —
ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

Japanin kirsikkapuut? Saatanaa.
Intian riisipellot? Saatanaa.
Kaikki Idän ihmiset, oli heitä miljoonia tai yksi,
ovat epäuskoisia, tuomittuja, valmiita helvetin kidutukseen.
Hän ei tiedä, ettei kyse ole yhdestä maasta,
eikä hän välitä. Yksi nimitys riittää: ”Itä = Pahuus.”

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Hän puhuu helvetin kidutuksesta aamusta iltaan.
Saalistaa jokaisen, joka ei kumarra hänen ristiään,
ja laskee mielessään, miten tuska tulee maksimoida.
Hän kertoo koko maailman pelastuvan vain hänen vihansa kautta —
mutta ei huomaa, että juuri hän itse on kuumeinen riivaaja,
kävelevä tulivuori, joka polttaa kaiken ympärillään.

Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi — kaikki itäiset elementit
ovat hänen silmissään myrkkyä.
Hän ei tiedä, että hän itse on myrkyllinen;
hän ei tiedä, että hänen pyhä vihansa on kidutuksen kaiku,
riivaava, armoton, loputon.

”Rukoilkaa, sillä saatana on kaikkialla!”
Hän huutaa — ja kaikki ympärillä vain nyökkäävät.
Ja kun hän poistuu, jäljelle jää pelkkä tyhjä kirkko
täynnä omaa raivoaan,
ja maailma itäisen auringon alla jatkaa elämäänsä,
täysin tietämättömänä siitä, että paha ei ollut siellä, missä hän näki sen —
vaan hänen omassa sydämessään.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Jeesuksen sanoman autenttisuus ei ilmene uskonnollisen vallan vahvistamisessa, vaan ihmisen moraalisessa muutoksessa, joka perustuu vapaaseen tahtoon, empatiaan ja rakkauteen. Joten kristinuskonnon alkuperäinen eettinen ydin säilyy ensisijaisesti niissä ihmisissä, jotka elävät opetusten mukaisesti ilman tarvetta hallita muiden vakaumuksia tai pakottaa ketään uskomaan.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
Hän huutaa saarnastuolista,
ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
on hänen silmissään riivattua —
ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

Japanin kirsikkapuut? Saatanaa.
Intian riisipellot? Saatanaa.
Kaikki Idän ihmiset, oli heitä miljoonia tai yksi,
ovat epäuskoisia, tuomittuja, valmiita helvetin kidutukseen.
Hän ei tiedä, ettei kyse ole yhdestä maasta,
eikä hän välitä. Yksi nimitys riittää: ”Itä = Pahuus.”

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Hän puhuu helvetin kidutuksesta aamusta iltaan.
Saalistaa jokaisen, joka ei kumarra hänen ristiään,
ja laskee mielessään, miten tuska tulee maksimoida.
Hän kertoo koko maailman pelastuvan vain hänen vihansa kautta —
mutta ei huomaa, että juuri hän itse on kuumeinen riivaaja,
kävelevä tulivuori, joka polttaa kaiken ympärillään.

Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi — kaikki itäiset elementit
ovat hänen silmissään myrkkyä.
Hän ei tiedä, että hän itse on myrkyllinen;
hän ei tiedä, että hänen pyhä vihansa on kidutuksen kaiku,
riivaava, armoton, loputon.

”Rukoilkaa, sillä saatana on kaikkialla!”
Hän huutaa — ja kaikki ympärillä vain nyökkäävät.
Ja kun hän poistuu, jäljelle jää pelkkä tyhjä kirkko
täynnä omaa raivoaan,
ja maailma itäisen auringon alla jatkaa elämäänsä,
täysin tietämättömänä siitä, että paha ei ollut siellä, missä hän näki sen —
vaan hänen omassa sydämessään.

Lue lisää

Kauhudramaturgi kirjoitti toisella palstalla:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Kauhudramaturgi kirjoitti toisella palstalla:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

Lue lisää

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

Lue lisää

Pitäisikö meidän olla kiitollisia kristityille terroristeille? Sillä jos he eivät olisi terrorisoineet meitä täällä, kukaan ei olisi tiennyt näistä videoista tai mistään muustakaan Mäkipellosta lähtien.

https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


Mitä enemmän he terrorisoivat meitä, sitä enemmän materiaalia julkaisemme.
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Pitäisikö meidän olla kiitollisia kristityille terroristeille? Sillä jos he eivät olisi terrorisoineet meitä täällä, kukaan ei olisi tiennyt näistä videoista tai mistään muustakaan Mäkipellosta lähtien.

https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


Mitä enemmän he terrorisoivat meitä, sitä enemmän materiaalia julkaisemme.
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Lue lisää

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:



Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.

Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.

Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme.
Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:



Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.

Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.

Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme.
Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Lue lisää

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.

Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.

Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.

Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.

Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.

Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.

Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.

Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.

Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.

Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.

Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.

Lue lisää

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:


Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.

Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa.

Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.

Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta,

Anonyymi00010 kirjoitti:

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:


Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.

Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa.

Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.

Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta,

Lue lisää

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.

Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.
Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.

Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.
Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.

Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.

Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.
Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.

Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.
Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.

Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.

Lue lisää

Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.


Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.
Lopettakaa vuosia jatkunut hindujen ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Te toistatte samaa viestiä niille, jotka ovat tietoisesti irtautuneet siitä, koska se teki vahinkoa. Tämä ei ole evankeliointia vaan tunkeutumista. Ei rakkautta vaan vallan uusintamista. Ei huolta sieluista vaan kyvyttömyyttä hyväksyä kieltäytymistä.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.


Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.
Lopettakaa vuosia jatkunut hindujen ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Te toistatte samaa viestiä niille, jotka ovat tietoisesti irtautuneet siitä, koska se teki vahinkoa. Tämä ei ole evankeliointia vaan tunkeutumista. Ei rakkautta vaan vallan uusintamista. Ei huolta sieluista vaan kyvyttömyyttä hyväksyä kieltäytymistä.

Lue lisää

On paljastavaa, että ette mene niiden luo, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Te puhutte niille, jotka ovat siitä kuulleet ja lähteneet. Niille, joiden olemassaolo todistaa, että vaihtoehto on mahdollinen. Juuri sitä ette siedä.

Me olemme tehneet valintamme. Emme tietämättömyydestä, vaan kokemuksen, tiedon ja itsemääräämisoikeuden perusteella. Kun sanomme “meitä on jo tarpeeksi pakotettu”, se ei ole tunnepurkaus vaan selkeä raja.

Me emme tarvitse enää pelastustarjouksia. Me tarvitsemme rauhan.

Lopettakaa hindujen ahdistaminen. Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi kuulleet "pelastuksesta" tai ikuisesta helvetistä, vaan niille, jotka ovat kuulleet niistä kaiken — liikaa, liian varhain ja ilman suostumusta. Me emme ole tietämättömiä vaan ylikyllästettyjä, ja irtautumisemme ei ole kapinaa totuutta vastaan vaan itsesuojelua. Tämä ei ole dialogia eikä rakkautta, vaan vallan toistoa ja kieltäytymisen sietämättömyyttä. Me olemme tehneet valintamme tietoisesti. Kunnioittakaa sitä ja antakaa meidän olla rauhassa.

Anonyymi00013 kirjoitti:

On paljastavaa, että ette mene niiden luo, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Te puhutte niille, jotka ovat siitä kuulleet ja lähteneet. Niille, joiden olemassaolo todistaa, että vaihtoehto on mahdollinen. Juuri sitä ette siedä.

Me olemme tehneet valintamme. Emme tietämättömyydestä, vaan kokemuksen, tiedon ja itsemääräämisoikeuden perusteella. Kun sanomme “meitä on jo tarpeeksi pakotettu”, se ei ole tunnepurkaus vaan selkeä raja.

Me emme tarvitse enää pelastustarjouksia. Me tarvitsemme rauhan.

Lopettakaa hindujen ahdistaminen. Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi kuulleet "pelastuksesta" tai ikuisesta helvetistä, vaan niille, jotka ovat kuulleet niistä kaiken — liikaa, liian varhain ja ilman suostumusta. Me emme ole tietämättömiä vaan ylikyllästettyjä, ja irtautumisemme ei ole kapinaa totuutta vastaan vaan itsesuojelua. Tämä ei ole dialogia eikä rakkautta, vaan vallan toistoa ja kieltäytymisen sietämättömyyttä. Me olemme tehneet valintamme tietoisesti. Kunnioittakaa sitä ja antakaa meidän olla rauhassa.

Lue lisää

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00014 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18609383/kauheata-uskoon-kaannyttamista---

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00015 kirjoitti:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18609383/kauheata-uskoon-kaannyttamista---

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

Kristinuskon "hyvyys" selviää sen verisestä historiasta, se on levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia.

Muutama yksittäinen kristitty pyhimys ei voi muuttaa veristä ja julmaa historiaa – ikään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan – eli saada sitä historiaa katoamaan.

On sääli, että kristityt eivät tunne omaa historiaansa ja luulevat, ettei siellä ole koskaan tapahtunut mitään pahaa.

Historian julmimmat teurastukset on juuri tehty Raamatun steerausten säestyksellä, ja oikeuttaen ihmisten hävittämisiä, mutta totta kai – se ei ole muuta kuin hyvyyttä.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Kristinuskon "hyvyys" selviää sen verisestä historiasta, se on levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia.

Muutama yksittäinen kristitty pyhimys ei voi muuttaa veristä ja julmaa historiaa – ikään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan – eli saada sitä historiaa katoamaan.

On sääli, että kristityt eivät tunne omaa historiaansa ja luulevat, ettei siellä ole koskaan tapahtunut mitään pahaa.

Historian julmimmat teurastukset on juuri tehty Raamatun steerausten säestyksellä, ja oikeuttaen ihmisten hävittämisiä, mutta totta kai – se ei ole muuta kuin hyvyyttä.

Lue lisää

Kristinuskosta ei olisi puhuttu sanaakaan täällä elleivät ekstremistit olisi ottaneet haltuun hindulaisia palstoja ja käännyttäneet heitä psykoterrorilla takaisin siihen uskontoon.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Kristinuskosta ei olisi puhuttu sanaakaan täällä elleivät ekstremistit olisi ottaneet haltuun hindulaisia palstoja ja käännyttäneet heitä psykoterrorilla takaisin siihen uskontoon.

Lue lisää

On outoa, että lähetyskäskyä muutetaan omien mieltymysten mukaiseksi. Siinä ei ole sanottu, että ekstremistie pitäisi kerta toisensa jälkeen toistaa samaa samoille ihmisille, joilla on kristillinen, vuosikymmeniä kestänyt tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun erittäin hyvin.

Anonyymi00018 kirjoitti:

On outoa, että lähetyskäskyä muutetaan omien mieltymysten mukaiseksi. Siinä ei ole sanottu, että ekstremistie pitäisi kerta toisensa jälkeen toistaa samaa samoille ihmisille, joilla on kristillinen, vuosikymmeniä kestänyt tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun erittäin hyvin.

Lue lisää

On outoa, että lähetyskäskyä tulkitaan omien mieltymysten mukaisesti. Siinä ei kehoteta toistamaan samaa sanomaa loputtomasti ihmisille, joilla on jo vuosikymmenten kristillinen tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun hyvin. Lähetyskäsky koskee evankeliumin viemistä niille, jotka eivät sitä vielä tunne – ei sitä, että samoja ihmisiä pyrittäisiin jatkuvasti käännyttämään uudelleen.

Anonyymi00019 kirjoitti:

On outoa, että lähetyskäskyä tulkitaan omien mieltymysten mukaisesti. Siinä ei kehoteta toistamaan samaa sanomaa loputtomasti ihmisille, joilla on jo vuosikymmenten kristillinen tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun hyvin. Lähetyskäsky koskee evankeliumin viemistä niille, jotka eivät sitä vielä tunne – ei sitä, että samoja ihmisiä pyrittäisiin jatkuvasti käännyttämään uudelleen.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.

Anonyymi00020 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.

On outoa, että lähetyskäskyä tulkitaan omien mieltymysten mukaisesti. Siinä ei kehoteta toistamaan samaa sanomaa loputtomasti ihmisille, joilla on jo vuosikymmenten kristillinen tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun hyvin. Lähetyskäsky koskee evankeliumin viemistä niille, jotka eivät sitä vielä tunne – ei sitä, että samoja ihmisiä pyrittäisiin jatkuvasti käännyttämään uudelleen.

Anonyymi00021 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.

On outoa, että lähetyskäskyä tulkitaan omien mieltymysten mukaisesti. Siinä ei kehoteta toistamaan samaa sanomaa loputtomasti ihmisille, joilla on jo vuosikymmenten kristillinen tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun hyvin. Lähetyskäsky koskee evankeliumin viemistä niille, jotka eivät sitä vielä tunne – ei sitä, että samoja ihmisiä pyrittäisiin jatkuvasti käännyttämään uudelleen.

Lue lisää

Jos lähetyskäskyyn vedotaan, sitä pitäisi noudattaa sellaisena kuin se on annettu eikä muokata omien mieltymysten mukaan. Siinä kehotetaan menemään kaikkeen maailmaan ja viemään sanoma niille, jotka eivät sitä vielä tunne. Miksi siis käytetään aikaa siihen, että samaa sanomaa toistetaan ihmisille, joilla on jo vuosikymmenten kristillinen tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun hyvin, paljon paremmin kuin itse ekstremistit? Jos lähetyskäskyä pidetään sitovana, eikö silloin olisi johdonmukaisempaa mennä sinne, missä kristinuskoa ei tunneta tai missä sitä ei hyväksytä – esimerkiksi muslimien pariin – sen sijaan, että yritetään yhä uudelleen vakuuttaa samoja ihmisiä?
Jeesuksen sanat ovat tältä osin varsin selkeät. Matteuksen evankeliumissa (10:14) hän sanoo, että jos ihmiset eivät ota sanomaa vastaan eivätkä kuuntele, opetuslasten tulee lähteä eteenpäin ja pudistaa tomu jaloistaan. Ohje ei ole jäädä loputtomasti psykoterrorilla ottamaan muiden alueet haltuun tai toistamaan samaa sanomaa samoille ihmisille, vaan jatkaa matkaa. Siksi tuntuu erikoiselta, että jotkut vetoavat lähetyskäskyyn, mutta soveltavat sitä tavalla, joka näyttää olevan ristiriidassa Jeesuksen omien ohjeiden kanssa.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Jos lähetyskäskyyn vedotaan, sitä pitäisi noudattaa sellaisena kuin se on annettu eikä muokata omien mieltymysten mukaan. Siinä kehotetaan menemään kaikkeen maailmaan ja viemään sanoma niille, jotka eivät sitä vielä tunne. Miksi siis käytetään aikaa siihen, että samaa sanomaa toistetaan ihmisille, joilla on jo vuosikymmenten kristillinen tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun hyvin, paljon paremmin kuin itse ekstremistit? Jos lähetyskäskyä pidetään sitovana, eikö silloin olisi johdonmukaisempaa mennä sinne, missä kristinuskoa ei tunneta tai missä sitä ei hyväksytä – esimerkiksi muslimien pariin – sen sijaan, että yritetään yhä uudelleen vakuuttaa samoja ihmisiä?
Jeesuksen sanat ovat tältä osin varsin selkeät. Matteuksen evankeliumissa (10:14) hän sanoo, että jos ihmiset eivät ota sanomaa vastaan eivätkä kuuntele, opetuslasten tulee lähteä eteenpäin ja pudistaa tomu jaloistaan. Ohje ei ole jäädä loputtomasti psykoterrorilla ottamaan muiden alueet haltuun tai toistamaan samaa sanomaa samoille ihmisille, vaan jatkaa matkaa. Siksi tuntuu erikoiselta, että jotkut vetoavat lähetyskäskyyn, mutta soveltavat sitä tavalla, joka näyttää olevan ristiriidassa Jeesuksen omien ohjeiden kanssa.

Lue lisää

On mielenkiintoista, miten joustavaksi lähetyskäsky näyttää muuttuvan käytännössä. Siinä sanotaan: "Menkää kaikkeen maailmaan", mutta jostain syystä se tulkitaan usein tarkoittavan: "Menkää niiden luo, jotka ovat jo kastettuja, tuntevat Raamatun ja ovat kuulleet saman sanoman vuosikymmeniä." Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka eivät tunne kristinuskoa lainkaan, mutta kaikkein tärkein lähetyskohde näyttää olevan entiset seurakuntalaiset, joka on jo sanonut moneen kertaan ei, ei enää. Ja kun Jeesus vielä opetti, että jos ihmiset eivät ota sanomaa vastaan, tulee pudistaa tomu jaloista ja jatkaa matkaa, tämäkin näyttää saaneen uuden tulkinnan: älä lähde, vaan toista samaa niin kauan, että toinen joko väsyy tai lakkaa vastaamasta. Jos lähetyskäskyyn todella vedotaan, miksei sitä noudateta kokonaisuudessaan? Miksei mennä sinne, missä sanomaa ei tunneta ja missä keskustelu olisi oikeasti haastavaa, sen sijaan että palataan yhä uudelleen niiden luo, jotka ovat jo kuulleet kaiken? Vai onko "kaikkeen maailmaan" sittenkin vain yllättävän pieni alue, joka päättyy entisten kristittyjen ovenpieleen? Miksi et mene moskeijaan?

Anonyymi00023 kirjoitti:

On mielenkiintoista, miten joustavaksi lähetyskäsky näyttää muuttuvan käytännössä. Siinä sanotaan: "Menkää kaikkeen maailmaan", mutta jostain syystä se tulkitaan usein tarkoittavan: "Menkää niiden luo, jotka ovat jo kastettuja, tuntevat Raamatun ja ovat kuulleet saman sanoman vuosikymmeniä." Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka eivät tunne kristinuskoa lainkaan, mutta kaikkein tärkein lähetyskohde näyttää olevan entiset seurakuntalaiset, joka on jo sanonut moneen kertaan ei, ei enää. Ja kun Jeesus vielä opetti, että jos ihmiset eivät ota sanomaa vastaan, tulee pudistaa tomu jaloista ja jatkaa matkaa, tämäkin näyttää saaneen uuden tulkinnan: älä lähde, vaan toista samaa niin kauan, että toinen joko väsyy tai lakkaa vastaamasta. Jos lähetyskäskyyn todella vedotaan, miksei sitä noudateta kokonaisuudessaan? Miksei mennä sinne, missä sanomaa ei tunneta ja missä keskustelu olisi oikeasti haastavaa, sen sijaan että palataan yhä uudelleen niiden luo, jotka ovat jo kuulleet kaiken? Vai onko "kaikkeen maailmaan" sittenkin vain yllättävän pieni alue, joka päättyy entisten kristittyjen ovenpieleen? Miksi et mene moskeijaan?

Lue lisää

Jos kerran vetoat lähetyskäskyyn, miksi et noudata sitä sellaisena kuin se on kirjoitettu? Miksi palaat yhä uudelleen niiden luo, jotka ovat jo kuulleet sanoman, tuntevat Raamatun ja ovat sanoneet ei, emme enää palaa siihen takaisin ikinä? Mikset mene sinne, missä evankeliumia ei oikeasti tunneta? Mikset mene moskeijaan julistamaanihmisille, jotka eivät pidä Raamattua lähtökohtanaan?
Siellähän lähetyskäsky joutuisi todelliseen testiin. Siellä voisi osoittaa rohkeutensa, ehkä jopa kohdata vainoa tai marttyyriuden riskin, jos sitä pitää uskon korkeimpana todistuksena. Sen sijaan on paljon turvallisempaa palata kerta toisensa jälkeen pakottamaan ”totuuttasi” entisille kristityille jotka jo tietävät täsmälleen, mistä on kyse. Jeesus ei myöskään käskenyt jäämään loputtomasti väittelemään niiden kanssa, jotka eivät ota sanomaa vastaan, vaan sanoi: pudistakaa tomu jaloistanne ja jatkakaa matkaa. Miksi juuri tämä osa ohjeesta näyttää unohtuvan niin helposti?

Anonyymi00024 kirjoitti:

Jos kerran vetoat lähetyskäskyyn, miksi et noudata sitä sellaisena kuin se on kirjoitettu? Miksi palaat yhä uudelleen niiden luo, jotka ovat jo kuulleet sanoman, tuntevat Raamatun ja ovat sanoneet ei, emme enää palaa siihen takaisin ikinä? Mikset mene sinne, missä evankeliumia ei oikeasti tunneta? Mikset mene moskeijaan julistamaanihmisille, jotka eivät pidä Raamattua lähtökohtanaan?
Siellähän lähetyskäsky joutuisi todelliseen testiin. Siellä voisi osoittaa rohkeutensa, ehkä jopa kohdata vainoa tai marttyyriuden riskin, jos sitä pitää uskon korkeimpana todistuksena. Sen sijaan on paljon turvallisempaa palata kerta toisensa jälkeen pakottamaan ”totuuttasi” entisille kristityille jotka jo tietävät täsmälleen, mistä on kyse. Jeesus ei myöskään käskenyt jäämään loputtomasti väittelemään niiden kanssa, jotka eivät ota sanomaa vastaan, vaan sanoi: pudistakaa tomu jaloistanne ja jatkakaa matkaa. Miksi juuri tämä osa ohjeesta näyttää unohtuvan niin helposti?

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.


Jos Raamatun sanaa pidetään muuttumattomana eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sen sisältöä kuitenkin käytännössä muokataan omilla tulkinnoilla? Jos lähetyskäsky kerran sanoo "menkää kaikkeen maailmaan", miksi siihen lisätään ajatus, että se tarkoittaisi erityisesti jo kristinuskon tuntevia ihmisiä? Ja jos Jeesus sanoo, että jos ihmiset eivät ota vastaan eivätkä kuule, tulee lähteä pois ja pudistaa tomu jaloista, miksi juuri tämä osa ohjeesta näyttää usein unohtuvan?
Ongelma ei ehkä ole itse tekstissä, vaan siinä, että ihmiset valitsevat tekstistä ne kohdat, jotka sopivat omaan toimintaansa, ja selittävät vaikeammat kohdat pois. Jos kerran sanaa ei voi muuttaa, eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sen sisältöä kuitenkin käytännössä muokataan omilla tulkinnoilla? Miksi sen soveltamiseen lisätään asioita, joita siinä ei sanota?

Anonyymi00025 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.


Jos Raamatun sanaa pidetään muuttumattomana eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sen sisältöä kuitenkin käytännössä muokataan omilla tulkinnoilla? Jos lähetyskäsky kerran sanoo "menkää kaikkeen maailmaan", miksi siihen lisätään ajatus, että se tarkoittaisi erityisesti jo kristinuskon tuntevia ihmisiä? Ja jos Jeesus sanoo, että jos ihmiset eivät ota vastaan eivätkä kuule, tulee lähteä pois ja pudistaa tomu jaloista, miksi juuri tämä osa ohjeesta näyttää usein unohtuvan?
Ongelma ei ehkä ole itse tekstissä, vaan siinä, että ihmiset valitsevat tekstistä ne kohdat, jotka sopivat omaan toimintaansa, ja selittävät vaikeammat kohdat pois. Jos kerran sanaa ei voi muuttaa, eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sen sisältöä kuitenkin käytännössä muokataan omilla tulkinnoilla? Miksi sen soveltamiseen lisätään asioita, joita siinä ei sanota?

Lue lisää

Jos Raamatun sanaa pidetään muuttumattomana eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sitten muutatte sen sisältöä käytännön tulkinnoilla?
Jos Jeesuksen käsky on annettu selkeästi, miksi siihen lisätään asioita, joita siinä ei sanota? Missä kohtaa sanotaan, että "menkää kaikkeen maailmaan" tarkoittaisi käytännössä ennen kaikkea entisiä kristittyjä, jotka jo tuntevat Raamatun, ovat kastettuja, ovat kasvaneet kristillisessä kulttuurissa vuosikymmeniä ja ovat opiskelleet Raamattua jo pitkään?
Maailmassa on valtavasti ihmisiä, jotka eivät tunne kristillistä opetusta syvällisesti, eivät rakenna maailmankuvaansa Raamatun varaan eivätkä ole koskaan käyneet näitä samoja keskusteluja. Jos lähetyskäskyä pidetään Jumalan antamana käskynä, miksi sen painopistettä siirretään pois juuri niistä ihmisistä, jotka eivät vielä tunne sanomaa?
Jos kerran korostetaan, että Jumalan sanaa ei saa muuttaa, eikö silloin pitäisi olla erityisen tarkka siitä, ettei omia mieltymyksiä, turvallisia valintoja tai mukavuusalueita lisätä tekstin päälle?
Herää myös kysymys: jos ihminen muuttaa sen merkitystä, minkä hän itse sanoo olevan muuttumatonta, eikö hän silloin aseta oman tulkintansa tekstin yläpuolelle? Jos Jeesuksen käsky sellaisenaan haastaa oman toimintatavan, miksi ratkaisu on muuttaa käskyn merkitystä eikä muuttaa omaa toimintaa?

Anonyymi00026 kirjoitti:

Jos Raamatun sanaa pidetään muuttumattomana eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sitten muutatte sen sisältöä käytännön tulkinnoilla?
Jos Jeesuksen käsky on annettu selkeästi, miksi siihen lisätään asioita, joita siinä ei sanota? Missä kohtaa sanotaan, että "menkää kaikkeen maailmaan" tarkoittaisi käytännössä ennen kaikkea entisiä kristittyjä, jotka jo tuntevat Raamatun, ovat kastettuja, ovat kasvaneet kristillisessä kulttuurissa vuosikymmeniä ja ovat opiskelleet Raamattua jo pitkään?
Maailmassa on valtavasti ihmisiä, jotka eivät tunne kristillistä opetusta syvällisesti, eivät rakenna maailmankuvaansa Raamatun varaan eivätkä ole koskaan käyneet näitä samoja keskusteluja. Jos lähetyskäskyä pidetään Jumalan antamana käskynä, miksi sen painopistettä siirretään pois juuri niistä ihmisistä, jotka eivät vielä tunne sanomaa?
Jos kerran korostetaan, että Jumalan sanaa ei saa muuttaa, eikö silloin pitäisi olla erityisen tarkka siitä, ettei omia mieltymyksiä, turvallisia valintoja tai mukavuusalueita lisätä tekstin päälle?
Herää myös kysymys: jos ihminen muuttaa sen merkitystä, minkä hän itse sanoo olevan muuttumatonta, eikö hän silloin aseta oman tulkintansa tekstin yläpuolelle? Jos Jeesuksen käsky sellaisenaan haastaa oman toimintatavan, miksi ratkaisu on muuttaa käskyn merkitystä eikä muuttaa omaa toimintaa?

Lue lisää

Jos lähetyskäsky tarkoittaa kaikkia luotuja ja kaikkea maailmaa, miksi huomio kohdistuu jatkuvasti niihin, jotka jo tuntevat tekstin, sen käsitteet ja sen tulkintaperinteet? Eikö juuri niiden ihmisten kohtaaminen olisi lähetyskäskyn kannalta olennaisempaa, jotka eivät vielä tunne Raamattua lainkaan?

Anonyymi00027 kirjoitti:

Jos lähetyskäsky tarkoittaa kaikkia luotuja ja kaikkea maailmaa, miksi huomio kohdistuu jatkuvasti niihin, jotka jo tuntevat tekstin, sen käsitteet ja sen tulkintaperinteet? Eikö juuri niiden ihmisten kohtaaminen olisi lähetyskäskyn kannalta olennaisempaa, jotka eivät vielä tunne Raamattua lainkaan?

Lue lisää

Vai onko kyse sittenkin mukavuudesta ja arkuudesta? On paljon helpompaa pakotta psyykkisella väkivallalla sitä ihmisille, jotka tuntevat Raamatun. Turvallisessa ympäristössä on helppo toistaa samoja argumentteja uudelleen ja uudelleen.
Mutta mitä tapahtuu silloin, kun mennään paikkaan, jossa lähtökohdat eivät ole samat? Kun keskustelukumppani ei hyväksy Raamattua auktoriteetiksi, vaan tarkastelee Jeesusta eri uskonnollisesta näkökulmasta? Silloin ei enää riitä, että toistaa tuttuja lauseita. Tarvitaan rohkeutta.
Siksi herää kysymys: onko aina kyse rohkeudesta levittää sanomaa, vai joskus myös siitä, että valitaan mahdollisimman turvallinen yleisö? Todellinen testi vakaumukselle ei ole puhua siellä, missä kaikki käsitteet ovat jo tuttuja, vaan kohdata ihmiset siellä, missä omat lähtökohdat todella haastetaan. Saaranata sohvalta ei ole rohkeutta!

Anonyymi00028 kirjoitti:

Vai onko kyse sittenkin mukavuudesta ja arkuudesta? On paljon helpompaa pakotta psyykkisella väkivallalla sitä ihmisille, jotka tuntevat Raamatun. Turvallisessa ympäristössä on helppo toistaa samoja argumentteja uudelleen ja uudelleen.
Mutta mitä tapahtuu silloin, kun mennään paikkaan, jossa lähtökohdat eivät ole samat? Kun keskustelukumppani ei hyväksy Raamattua auktoriteetiksi, vaan tarkastelee Jeesusta eri uskonnollisesta näkökulmasta? Silloin ei enää riitä, että toistaa tuttuja lauseita. Tarvitaan rohkeutta.
Siksi herää kysymys: onko aina kyse rohkeudesta levittää sanomaa, vai joskus myös siitä, että valitaan mahdollisimman turvallinen yleisö? Todellinen testi vakaumukselle ei ole puhua siellä, missä kaikki käsitteet ovat jo tuttuja, vaan kohdata ihmiset siellä, missä omat lähtökohdat todella haastetaan. Saaranata sohvalta ei ole rohkeutta!

Lue lisää

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Lue lisää

Ensimmäinen asia, joka katosi, kun jätimme kristinuskon ja tutustuimme "idän saatanallisiisn oppeihin" oli pelko. Ei vähitellen, vaan yllättävän nopeasti. Erityisesti kuoleman pelko. Siksi yritykset pelotella meitä maailmanlopulla, katastrofeilla tai ikuisella helvetillä osuvat tyhjään. Ne eivät herätä kauhua, koska ne eivät enää ole osa maailmankuvaamme.
Lapsuudestamme lähtien kuulimme, että maailma on pian lopussa. Että katastrofit ovat merkki "lopun ajoista". Että kuolemaa pitäisi pelätä, ellei kuulu oikeaan uskoon. Kun samaa kuulee vuosikymmeniä, siitä tulee taustamelua. Kun siitä lopulta astuu ulos, huomaa, ettei pelko ollutkaan luonnonlaki, vaan osa tiettyä uskonnollista ajattelutapaa.
"Idän oppien" seuraajien kuolinvuoteilla olemme huomanneet aivan toisenlaisen ilmiön. Kipua on voinut olla, kuten kenellä tahansa sairaalla ihmisellä. Mutta paniikkia, kauhua tai epätoivoista pelkoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, emme ole ikinä huomenneet. Päinvastoin. Rauhaa, selkeyttä ja arvokkuutta. Tällaiset kokemukset muuttavat myös läsnäolijoita. Ne osoittavat käytännössä, ettei kuolemaan tarvitse suhtautua kauhun kautta.
Siksi tuntuu oudolta, kun joku vakuuttaa meille, että "te kyllä pelkäätte, vaikka ette myönnä". Ei. Me emme vain jaa samaa oletusta siitä, että kuolema olisi lopullinen katastrofi tai että sen hetkellä kaikki muut kuin tietyn uskonnon edustajat joutuisivat kauhun valtaan.
Maailma on aina ollut täynnä kriisejä, sotia, kulkutauteja ja luonnonkatastrofeja. Jokainen sukupolvi on kuullut elävänsä viimeisiä aikoja. Silti elämä jatkuu. Pelottelu ei muutu todeksi vain siksi, että sitä toistetaan.
Ehkä suurin yllätys joillekin onkin tämä: kaikki ihmiset eivät rakenna elämäänsä pelon varaan. Kaikki eivät koe tarvitsevansa pelastusta sellaisesta, mitä he eivät usko olevan olemassa. Ja juuri siksi pelotteluun perustuva käännyttäminen menettää voimansa heti, kun pelko katoaa.

Filosofiamme mukaan perimmäinen ongelma ei kuitenkaan ole ikuinen helvetti. Kärsimyksen juurena pidetään tietämättömyyttä (avidyā, tietämättömyys todellisesta olemuksesta), samaistumista väliaikaiseen kehoon (deha, aineellinen keho) ja kiintymystä aineelliseen olemassaoloon. Näiden seurauksena yksilöllinen sielu (jīva, yksilöllinen sielu) kiertää syntymän ja kuoleman kierrossa (saṁsāra, jälleensyntymien kiertokulku), jossa tekojen ja niiden seurausten laki (karma, tekojen ja niiden seurausten laki) vaikuttaa.

Kärsimystä ei vähätellä. Sairaus, vanhuus, menetykset ja kuolema ovat todellisia. Mutta ne eivät ole ikuisia. Ne kuuluvat aineelliseen olemassaoloon, eivät sielun pysyvään luontoon.

Tästä syystä ikuisella helvetillä pelottelu ei puhuttele hinduja lainkaan.Jos ihminen ei pidä ääretöntä rangaistusta todellisena, hän ei myöskään koe tarvitsevansa pelastusta siitä. Kysymys "Mistä minut pitäisi pelastaa?" on tällöin luonnollinen.



Siksi keskustelussa osapuolet voivat helposti puhua toistensa ohi. Toinen lähtee liikkeelle oletuksesta, että ihmisellä on valtava vaara, josta hänet täytyy pelastaa. Toinen taas ei hyväksy koko vaaran olemassaoloa. Tällöin pelastuspuhe ei tunnu ratkaisulta vaan vastaukselta ongelmaan, jota kuulija ei koe omakseen.

Filosofiamme mukaan todellinen vapautuminen (mokṣa, vapautuminen aineellisesta jälleensyntymien kierrosta) ei ole pakoa ikuisesta kidutuksesta vaan vapautumista tietämättömyydestä, aineellisesta kiintymyksestä ja jälleensyntymien kierrosta. Siksi painopiste ei ole pelossa vaan ymmärryksessä, sisäisessä muutoksessa ja tietoisuuden puhdistumisessa (citta-śuddhi, tietoisuuden puhdistuminen). Tämän vuoksi pelotteluun perustuvat argumentit eivät yleensä ole vakuuttavia ihmisille, jotka eivät hyväksy niiden lähtöoletuksia – olivatpa he hinduja, ateisteja tai muiden katsomusten edustajia.

Filosofiamme mukaan todellinen vapautuminen ei ala vasta aineellisen olemassaolon päätyttyä. Ihminen voi saavuttaa hyvin korkean tietoisuuden tason jo tässä elämässä. Tällaista henkilöä kutsutaan nimellä jīvan-mukta (henkilö, joka on vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa). Hän elää edelleen aineellisessa maailmassa ja hänen kehonsa toimii kuten muidenkin, mutta hänen tietoisuutensa ei enää ole aineellisen samaistumisen hallitsema.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Ensimmäinen asia, joka katosi, kun jätimme kristinuskon ja tutustuimme "idän saatanallisiisn oppeihin" oli pelko. Ei vähitellen, vaan yllättävän nopeasti. Erityisesti kuoleman pelko. Siksi yritykset pelotella meitä maailmanlopulla, katastrofeilla tai ikuisella helvetillä osuvat tyhjään. Ne eivät herätä kauhua, koska ne eivät enää ole osa maailmankuvaamme.
Lapsuudestamme lähtien kuulimme, että maailma on pian lopussa. Että katastrofit ovat merkki "lopun ajoista". Että kuolemaa pitäisi pelätä, ellei kuulu oikeaan uskoon. Kun samaa kuulee vuosikymmeniä, siitä tulee taustamelua. Kun siitä lopulta astuu ulos, huomaa, ettei pelko ollutkaan luonnonlaki, vaan osa tiettyä uskonnollista ajattelutapaa.
"Idän oppien" seuraajien kuolinvuoteilla olemme huomanneet aivan toisenlaisen ilmiön. Kipua on voinut olla, kuten kenellä tahansa sairaalla ihmisellä. Mutta paniikkia, kauhua tai epätoivoista pelkoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, emme ole ikinä huomenneet. Päinvastoin. Rauhaa, selkeyttä ja arvokkuutta. Tällaiset kokemukset muuttavat myös läsnäolijoita. Ne osoittavat käytännössä, ettei kuolemaan tarvitse suhtautua kauhun kautta.
Siksi tuntuu oudolta, kun joku vakuuttaa meille, että "te kyllä pelkäätte, vaikka ette myönnä". Ei. Me emme vain jaa samaa oletusta siitä, että kuolema olisi lopullinen katastrofi tai että sen hetkellä kaikki muut kuin tietyn uskonnon edustajat joutuisivat kauhun valtaan.
Maailma on aina ollut täynnä kriisejä, sotia, kulkutauteja ja luonnonkatastrofeja. Jokainen sukupolvi on kuullut elävänsä viimeisiä aikoja. Silti elämä jatkuu. Pelottelu ei muutu todeksi vain siksi, että sitä toistetaan.
Ehkä suurin yllätys joillekin onkin tämä: kaikki ihmiset eivät rakenna elämäänsä pelon varaan. Kaikki eivät koe tarvitsevansa pelastusta sellaisesta, mitä he eivät usko olevan olemassa. Ja juuri siksi pelotteluun perustuva käännyttäminen menettää voimansa heti, kun pelko katoaa.

Filosofiamme mukaan perimmäinen ongelma ei kuitenkaan ole ikuinen helvetti. Kärsimyksen juurena pidetään tietämättömyyttä (avidyā, tietämättömyys todellisesta olemuksesta), samaistumista väliaikaiseen kehoon (deha, aineellinen keho) ja kiintymystä aineelliseen olemassaoloon. Näiden seurauksena yksilöllinen sielu (jīva, yksilöllinen sielu) kiertää syntymän ja kuoleman kierrossa (saṁsāra, jälleensyntymien kiertokulku), jossa tekojen ja niiden seurausten laki (karma, tekojen ja niiden seurausten laki) vaikuttaa.

Kärsimystä ei vähätellä. Sairaus, vanhuus, menetykset ja kuolema ovat todellisia. Mutta ne eivät ole ikuisia. Ne kuuluvat aineelliseen olemassaoloon, eivät sielun pysyvään luontoon.

Tästä syystä ikuisella helvetillä pelottelu ei puhuttele hinduja lainkaan.Jos ihminen ei pidä ääretöntä rangaistusta todellisena, hän ei myöskään koe tarvitsevansa pelastusta siitä. Kysymys "Mistä minut pitäisi pelastaa?" on tällöin luonnollinen.



Siksi keskustelussa osapuolet voivat helposti puhua toistensa ohi. Toinen lähtee liikkeelle oletuksesta, että ihmisellä on valtava vaara, josta hänet täytyy pelastaa. Toinen taas ei hyväksy koko vaaran olemassaoloa. Tällöin pelastuspuhe ei tunnu ratkaisulta vaan vastaukselta ongelmaan, jota kuulija ei koe omakseen.

Filosofiamme mukaan todellinen vapautuminen (mokṣa, vapautuminen aineellisesta jälleensyntymien kierrosta) ei ole pakoa ikuisesta kidutuksesta vaan vapautumista tietämättömyydestä, aineellisesta kiintymyksestä ja jälleensyntymien kierrosta. Siksi painopiste ei ole pelossa vaan ymmärryksessä, sisäisessä muutoksessa ja tietoisuuden puhdistumisessa (citta-śuddhi, tietoisuuden puhdistuminen). Tämän vuoksi pelotteluun perustuvat argumentit eivät yleensä ole vakuuttavia ihmisille, jotka eivät hyväksy niiden lähtöoletuksia – olivatpa he hinduja, ateisteja tai muiden katsomusten edustajia.

Filosofiamme mukaan todellinen vapautuminen ei ala vasta aineellisen olemassaolon päätyttyä. Ihminen voi saavuttaa hyvin korkean tietoisuuden tason jo tässä elämässä. Tällaista henkilöä kutsutaan nimellä jīvan-mukta (henkilö, joka on vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa). Hän elää edelleen aineellisessa maailmassa ja hänen kehonsa toimii kuten muidenkin, mutta hänen tietoisuutensa ei enää ole aineellisen samaistumisen hallitsema.

Lue lisää

Tässä merkityksessä vapautuminen ei tarkoita, että aineellinen maailma lakkaisi olemasta tai että ihminen katoaisi siitä. Se tarkoittaa tietoisuuden muutosta. Henkilö ei enää pidä itseään pelkästään kehona eikä hänen onnellisuutensa tai identiteettinsä riipu aineellisista olosuhteista.
Tätä voidaan havainnollistaa myös filosofian historiasta tutulla esimerkillä. Esimerkiksi Sokrates kohtasi kuolemansa poikkeuksellisen tyynesti ja pelottomasti. Filosofiamme näkökulmasta tällainen pelottomuus ja syvä itsetuntemus muistuttavat jīvan-muktan (jo eläessään vapautuneen) tietoisuuden piirteitä, vaikka eri traditiot tulkitsevat Sokrateen ajattelua omista lähtökohdistaan.

Esimerkiksi Sokrates kohtasi kuolemansa poikkeuksellisen tyynesti ja pelottomasti. Filosofiamme näkökulmasta tällainen pelottomuus ja syvä itsetuntemus muistuttavat jīvan-muktan (jo eläessään vapautuneen) tietoisuuden piirteitä, vaikka eri traditiot tulkitsevat Sokrateen ajattelua omista lähtökohdistaan.


Siksi painopiste ei ole pelossa vaan tietoisuuden kehittämisessä. Vapautuminen ei ole ensisijaisesti pakenemista ikuisesta rangaistuksesta vaan vapautumista tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta jo tämän elämän aikana. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi pelotteluun perustuvat argumentit eivät yleensä vakuuta ihmisiä, jotka eivät hyväksy niiden lähtöoletuksia – olivatpa he hinduja, ateisteja tai muiden katsomusten edustajia.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi pelotteluun perustuvat argumentit eivät yleensä vakuuta ihmisiä, jotka eivät hyväksy niiden lähtöoletuksia – olivatpa he hinduja, ateisteja tai muiden katsomusten edustajia.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Tässä merkityksessä vapautuminen ei tarkoita, että aineellinen maailma lakkaisi olemasta tai että ihminen katoaisi siitä. Se tarkoittaa tietoisuuden muutosta. Henkilö ei enää pidä itseään pelkästään kehona eikä hänen onnellisuutensa tai identiteettinsä riipu aineellisista olosuhteista.
Tätä voidaan havainnollistaa myös filosofian historiasta tutulla esimerkillä. Esimerkiksi Sokrates kohtasi kuolemansa poikkeuksellisen tyynesti ja pelottomasti. Filosofiamme näkökulmasta tällainen pelottomuus ja syvä itsetuntemus muistuttavat jīvan-muktan (jo eläessään vapautuneen) tietoisuuden piirteitä, vaikka eri traditiot tulkitsevat Sokrateen ajattelua omista lähtökohdistaan.

Esimerkiksi Sokrates kohtasi kuolemansa poikkeuksellisen tyynesti ja pelottomasti. Filosofiamme näkökulmasta tällainen pelottomuus ja syvä itsetuntemus muistuttavat jīvan-muktan (jo eläessään vapautuneen) tietoisuuden piirteitä, vaikka eri traditiot tulkitsevat Sokrateen ajattelua omista lähtökohdistaan.


Siksi painopiste ei ole pelossa vaan tietoisuuden kehittämisessä. Vapautuminen ei ole ensisijaisesti pakenemista ikuisesta rangaistuksesta vaan vapautumista tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta jo tämän elämän aikana. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi pelotteluun perustuvat argumentit eivät yleensä vakuuta ihmisiä, jotka eivät hyväksy niiden lähtöoletuksia – olivatpa he hinduja, ateisteja tai muiden katsomusten edustajia.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi pelotteluun perustuvat argumentit eivät yleensä vakuuta ihmisiä, jotka eivät hyväksy niiden lähtöoletuksia – olivatpa he hinduja, ateisteja tai muiden katsomusten edustajia.

Lue lisää

Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää


Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.
EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

Muutaman viime vuosikymmenen aikana on ollut todistajia, todistajia planeetaltamme poistuvista "idän saatanallisen opin" seuraajista.


"idän saatanallisen opin" seuraajan poistuminen planeetaltamme on ylevä tapahtuma.
Läsnäolijoiden elämä ei ole koskaan ollut samanlaista tuon tapahtuman jälkeen, tällaisen ihmisen elämässä tapahtuu suuria muutoksia ”idän oppien” suuntaan - aina ja poikkeuksetta.

Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää


Olla vierellä, huomata "idän saatanallisen opin" seuraajien pelottomuus ihan kuoleman hetkellä ja terävän älykkyyden loppuun asti, sellainen kokemus poistaa viimeisetkin pelon rippeet kaikista niistä, jotka ovat olleet vierellä, ja täydellistää jo olemassa olevan pelottomuuden.

Ei mikään yksittäinen tapaus.

Sen jälkeen elämä on muuttunut lopullisesti - idän suuntaan.



Ensimmäinen asia, joka katosi, kun jätimme kristinuskon ja tutustuimme "idän saatanallisiisn oppeihin" oli pelko. Ei vähitellen, vaan yllättävän nopeasti. Erityisesti kuoleman pelko. Siksi yritykset pelotella meitä maailmanlopulla, katastrofeilla tai ikuisella helvetillä osuvat tyhjään.



Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää


Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.
EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää.

Väkivaltainen pakottamine takaisin kriistinbuskoon rakentuu voimakkaasti pelon varaan.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.
EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Puhutaan ikuisesta helvetistä, viimeisestä tuomiosta, maailmanlopusta ja siitä, mitä tapahtuu, jos ihminen ei hyväksy ”oikeaa” uskoa. Kun tällaista sanomaa kuulee vuosikymmeniä, alkaa helposti ajatella, että pelko on myös uskoon väkisin pakottajine keskeinen tunne.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Kristittyjen omaa pelkoa pyritään väkisin siirtämään myös muihin. Jos ihminen itse uskoo elävänsä jatkuvasti ikuisen rangaistuksen uhan alla, hän voi pitää luonnollisena sitä, että myös muiden pitäisi pelätä samaa, mutta ikuisellahelvetillä ei voi pelotella meitä.

Filosofiamme mukaan tilanne on aivan toisenlainen. Emme usko ikuiseen helvettiin emmekä ajatukseen äärettömästä rangaistuksesta rajallisista teoista. Siksi sellaisella ei myöskään voi pelotella meitä. Pelko menettää voimansa heti, kun sen lähtöoletus lakkaa olemasta uskottava.

Emme väitä, ettei aineellisessa maailmassa olisi kärsimystä. Sairaus, vanhuus, kuolema ja menetykset ovat todellisia. Mutta ne ovat eri asia kuin ajatus ikuisesta, päättymättömästä rangaistuksesta. Kun tätä ajatusta ei hyväksy, katoaa myös tarve etsiä pelastusta juuri siitä.


Siksi olemme usein hämmästyneet väitteistä, että "kyllä te kuolinhetkellä kuitenkin pelkäätte". Kokemuksemme ovat olleet päinvastaisia. Olemme huomanneet monia filosofiamme harjoittajia heidän elämänsä viimeisinä hetkinä. Kipua on voinut olla, mutta paniikkia, epätoivoa tai kauhua ei koskaan, päinvastoin. Jokainen kohtaa kuoleman omalla tavallaan. Mutta se osoittaa ainakin sen, että väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa totuutta.

Väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa niitä kokemuksia, joissa olemme itse olleet läsnä.

Pelkoon perustuva vakuuttelu toimii vain, jos kuulija jakaa samat oletukset. Kun näitä oletuksia ei hyväksytä, pelottelu menettää voimansa. Siksi keskustelu on hedelmällisempää silloin, kun siinä vaihdetaan perusteluja eikä oleteta, että toisen pitäisi ensin omaksua sama pelko.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää


Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.
EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

Muutaman viime vuosikymmenen aikana on ollut todistajia, todistajia planeetaltamme poistuvista "idän saatanallisen opin" seuraajista.


"idän saatanallisen opin" seuraajan poistuminen planeetaltamme on ylevä tapahtuma.
Läsnäolijoiden elämä ei ole koskaan ollut samanlaista tuon tapahtuman jälkeen, tällaisen ihmisen elämässä tapahtuu suuria muutoksia ”idän oppien” suuntaan - aina ja poikkeuksetta.

Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää


Olla vierellä, huomata "idän saatanallisen opin" seuraajien pelottomuus ihan kuoleman hetkellä ja terävän älykkyyden loppuun asti, sellainen kokemus poistaa viimeisetkin pelon rippeet kaikista niistä, jotka ovat olleet vierellä, ja täydellistää jo olemassa olevan pelottomuuden.

Ei mikään yksittäinen tapaus.

Sen jälkeen elämä on muuttunut lopullisesti - idän suuntaan.



Ensimmäinen asia, joka katosi, kun jätimme kristinuskon ja tutustuimme "idän saatanallisiisn oppeihin" oli pelko. Ei vähitellen, vaan yllättävän nopeasti. Erityisesti kuoleman pelko. Siksi yritykset pelotella meitä maailmanlopulla, katastrofeilla tai ikuisella helvetillä osuvat tyhjään.



Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää


Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.
EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

Pakkomielteiset kristityt heijastavat omia pelkojaan hinduihin, koska he kuvittelevat, että hindut ovat peloissaan – ilman pelkoa ei voi elää.

Väkivaltainen pakottamine takaisin kriistinbuskoon rakentuu voimakkaasti pelon varaan.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.
EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Puhutaan ikuisesta helvetistä, viimeisestä tuomiosta, maailmanlopusta ja siitä, mitä tapahtuu, jos ihminen ei hyväksy ”oikeaa” uskoa. Kun tällaista sanomaa kuulee vuosikymmeniä, alkaa helposti ajatella, että pelko on myös uskoon väkisin pakottajine keskeinen tunne.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Kristittyjen omaa pelkoa pyritään väkisin siirtämään myös muihin. Jos ihminen itse uskoo elävänsä jatkuvasti ikuisen rangaistuksen uhan alla, hän voi pitää luonnollisena sitä, että myös muiden pitäisi pelätä samaa, mutta ikuisellahelvetillä ei voi pelotella meitä.

Filosofiamme mukaan tilanne on aivan toisenlainen. Emme usko ikuiseen helvettiin emmekä ajatukseen äärettömästä rangaistuksesta rajallisista teoista. Siksi sellaisella ei myöskään voi pelotella meitä. Pelko menettää voimansa heti, kun sen lähtöoletus lakkaa olemasta uskottava.

Emme väitä, ettei aineellisessa maailmassa olisi kärsimystä. Sairaus, vanhuus, kuolema ja menetykset ovat todellisia. Mutta ne ovat eri asia kuin ajatus ikuisesta, päättymättömästä rangaistuksesta. Kun tätä ajatusta ei hyväksy, katoaa myös tarve etsiä pelastusta juuri siitä.


Siksi olemme usein hämmästyneet väitteistä, että "kyllä te kuolinhetkellä kuitenkin pelkäätte". Kokemuksemme ovat olleet päinvastaisia. Olemme huomanneet monia filosofiamme harjoittajia heidän elämänsä viimeisinä hetkinä. Kipua on voinut olla, mutta paniikkia, epätoivoa tai kauhua ei koskaan, päinvastoin. Jokainen kohtaa kuoleman omalla tavallaan. Mutta se osoittaa ainakin sen, että väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa totuutta.

Väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa niitä kokemuksia, joissa olemme itse olleet läsnä.

Pelkoon perustuva vakuuttelu toimii vain, jos kuulija jakaa samat oletukset. Kun näitä oletuksia ei hyväksytä, pelottelu menettää voimansa. Siksi keskustelu on hedelmällisempää silloin, kun siinä vaihdetaan perusteluja eikä oleteta, että toisen pitäisi ensin omaksua sama pelko.

Lue lisää

Puhutaan ikuisesta helvetistä, viimeisestä tuomiosta, maailmanlopusta ja siitä, mitä tapahtuu, jos ihminen ei hyväksy ”oikeaa” uskoa. Kun tällaista sanomaa kuulee vuosikymmeniä, alkaa helposti ajatella, että pelko on myös uskoon väkisin pakottajine keskeinen tunne.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Kristittyjen omaa pelkoa pyritään väkisin siirtämään myös muihin. Jos ihminen itse uskoo elävänsä jatkuvasti ikuisen rangaistuksen uhan alla, hän voi pitää luonnollisena sitä, että myös muiden pitäisi pelätä samaa, mutta ikuisella helvetillä ei voi pelotella meitä.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Puhutaan ikuisesta helvetistä, viimeisestä tuomiosta, maailmanlopusta ja siitä, mitä tapahtuu, jos ihminen ei hyväksy ”oikeaa” uskoa. Kun tällaista sanomaa kuulee vuosikymmeniä, alkaa helposti ajatella, että pelko on myös uskoon väkisin pakottajine keskeinen tunne.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Kristittyjen omaa pelkoa pyritään väkisin siirtämään myös muihin. Jos ihminen itse uskoo elävänsä jatkuvasti ikuisen rangaistuksen uhan alla, hän voi pitää luonnollisena sitä, että myös muiden pitäisi pelätä samaa, mutta ikuisella helvetillä ei voi pelotella meitä.

Lue lisää

Filosofiamme mukaan tilanne on aivan toisenlainen. Emme usko ikuiseen helvettiin emmekä ajatukseen äärettömästä rangaistuksesta rajallisista teoista. Siksi sellaisella ei myöskään voi pelotella meitä. Pelko menettää voimansa heti, kun sen lähtöoletus lakkaa olemasta uskottava.

Siksi olemme usein hämmästyneet väitteistä, että "kyllä te kuolinhetkellä kuitenkin pelkäätte". Kokemuksemme ovat olleet päinvastaisia. Olemme huomanneet monia filosofiamme harjoittajia heidän elämänsä viimeisinä hetkinä. Kipua on voinut olla, mutta paniikkia, epätoivoa tai kauhua ei koskaan, päinvastoin. Jokainen kohtaa kuoleman omalla tavallaan. Mutta se osoittaa ainakin sen, että väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa totuutta.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Filosofiamme mukaan tilanne on aivan toisenlainen. Emme usko ikuiseen helvettiin emmekä ajatukseen äärettömästä rangaistuksesta rajallisista teoista. Siksi sellaisella ei myöskään voi pelotella meitä. Pelko menettää voimansa heti, kun sen lähtöoletus lakkaa olemasta uskottava.

Siksi olemme usein hämmästyneet väitteistä, että "kyllä te kuolinhetkellä kuitenkin pelkäätte". Kokemuksemme ovat olleet päinvastaisia. Olemme huomanneet monia filosofiamme harjoittajia heidän elämänsä viimeisinä hetkinä. Kipua on voinut olla, mutta paniikkia, epätoivoa tai kauhua ei koskaan, päinvastoin. Jokainen kohtaa kuoleman omalla tavallaan. Mutta se osoittaa ainakin sen, että väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa totuutta.

Lue lisää

Väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa niitä kokemuksia, joissa olemme itse olleet läsnä.

Pelkoon perustuva vakuuttelu toimii vain, jos kuulija jakaa samat oletukset. Kun näitä oletuksia ei hyväksytä, pelottelu menettää voimansa. Siksi keskustelu on hedelmällisempää silloin, kun siinä vaihdetaan perusteluja eikä oleteta, että toisen pitäisi ensin omaksua sama pelko.

"Pelkää! Sinun pitäisi pelätä!"

"Pelkää! Maailmanloppu tulee!"

"Pelkää! Ikuinen helvetti odottaa!"

"Pelkää! Kohta on liian myöhäistä!"

Ymmärrämme kyllä viestin. Sitä on toistettu niin monta kertaa, ettei sitä voi olla kuulematta.

Ongelma on vain yksi.

Emme pelkää.

"Mutta sinun pitäisi!"

Miksi?

"Koska minä pelkäisin."

Siinäpä juuri koko ongelma taitaa piillä.

Jos joku rakentaa maailmankuvansa pelon varaan, hän helposti olettaa kaikkien muidenkin elävän saman pelon keskellä. Ja kun muut eivät pelkääkään, siitä tulee lähes henkilökohtainen loukkaus.

"Ette voi oikeasti olla rauhallisia."

Voimme.

"Te vain esitätte."

Emme.

"Viimeistään kuolinvuoteella totuus selviää."

Sekin on kuultu.

Todellisuus on kuitenkin ollut aivan toisenlainen kuin nämä ennustukset. Olemme kohdanneet filosofiamme harjoittajia heidän elämänsä viimeisinä hetkinä. Ei paniikkia. Ei hysteriaa. Ei epätoivoista huutoa ikuisen rangaistuksen pelossa. Rauhallisuutta, selkeyttä ja jopa iloa.

Se on varmasti kiusallinen havainto ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että kaikkien muiden pitäisi olla kauhuissaan.

Ehkä kaikkein huvittavinta on, että meille yritetään myydä pelastusta vaarasta, jonka olemassaoloon emme usko.

"Pakene!"

Mistä?

"Ikuisesta helvetistä!"

Mutta emmehän usko sellaiseen.

"Silti sinun pitäisi pelätä!"

Miksi?

"Koska... sinun pitäisi."

Siinä vaiheessa keskustelu on jo muuttunut kehäpäätelmäksi.

Pelko ei synny käskystä. Eikä sitä voi siirtää ihmiselle, joka ei hyväksy sen lähtöoletuksia.

Voitte toistaa "pelkää, pelkää, pelkää" vaikka miljoonaa kertaa.

Se ei muuta sitä tosiasiaa, että emme pelkää.

Emme siksi, että kuvittelisimme aineellisen maailman olevan vailla kärsimystä.

Vaan siksi, ettemme rakenna koko maailmankuvaamme ikuisen kauhun varaan.

Siinä on ero.




"Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".


Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.

Kaikki on jo tullut selväksi.

Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

Mitä sitten?

Hankkikaa itsellenne elämä.

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.




"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Väite, jonka mukaan kaikki ei-kristityt olisivat kuoleman hetkellä kauhun vallassa, ei vastaa niitä kokemuksia, joissa olemme itse olleet läsnä.

Pelkoon perustuva vakuuttelu toimii vain, jos kuulija jakaa samat oletukset. Kun näitä oletuksia ei hyväksytä, pelottelu menettää voimansa. Siksi keskustelu on hedelmällisempää silloin, kun siinä vaihdetaan perusteluja eikä oleteta, että toisen pitäisi ensin omaksua sama pelko.

"Pelkää! Sinun pitäisi pelätä!"

"Pelkää! Maailmanloppu tulee!"

"Pelkää! Ikuinen helvetti odottaa!"

"Pelkää! Kohta on liian myöhäistä!"

Ymmärrämme kyllä viestin. Sitä on toistettu niin monta kertaa, ettei sitä voi olla kuulematta.

Ongelma on vain yksi.

Emme pelkää.

"Mutta sinun pitäisi!"

Miksi?

"Koska minä pelkäisin."

Siinäpä juuri koko ongelma taitaa piillä.

Jos joku rakentaa maailmankuvansa pelon varaan, hän helposti olettaa kaikkien muidenkin elävän saman pelon keskellä. Ja kun muut eivät pelkääkään, siitä tulee lähes henkilökohtainen loukkaus.

"Ette voi oikeasti olla rauhallisia."

Voimme.

"Te vain esitätte."

Emme.

"Viimeistään kuolinvuoteella totuus selviää."

Sekin on kuultu.

Todellisuus on kuitenkin ollut aivan toisenlainen kuin nämä ennustukset. Olemme kohdanneet filosofiamme harjoittajia heidän elämänsä viimeisinä hetkinä. Ei paniikkia. Ei hysteriaa. Ei epätoivoista huutoa ikuisen rangaistuksen pelossa. Rauhallisuutta, selkeyttä ja jopa iloa.

Se on varmasti kiusallinen havainto ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että kaikkien muiden pitäisi olla kauhuissaan.

Ehkä kaikkein huvittavinta on, että meille yritetään myydä pelastusta vaarasta, jonka olemassaoloon emme usko.

"Pakene!"

Mistä?

"Ikuisesta helvetistä!"

Mutta emmehän usko sellaiseen.

"Silti sinun pitäisi pelätä!"

Miksi?

"Koska... sinun pitäisi."

Siinä vaiheessa keskustelu on jo muuttunut kehäpäätelmäksi.

Pelko ei synny käskystä. Eikä sitä voi siirtää ihmiselle, joka ei hyväksy sen lähtöoletuksia.

Voitte toistaa "pelkää, pelkää, pelkää" vaikka miljoonaa kertaa.

Se ei muuta sitä tosiasiaa, että emme pelkää.

Emme siksi, että kuvittelisimme aineellisen maailman olevan vailla kärsimystä.

Vaan siksi, ettemme rakenna koko maailmankuvaamme ikuisen kauhun varaan.

Siinä on ero.




"Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".


Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.

Kaikki on jo tullut selväksi.

Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

Mitä sitten?

Hankkikaa itsellenne elämä.

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.




"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.

Lue lisää

Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".


Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.

Kaikki on jo tullut selväksi.

Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

Mitä sitten?

Hankkikaa itsellenne elämä.

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.




"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.
Äänestä

"Olet eksyksissä. Krishna ei luonut mitään. Vastaukset löytyvät kristinuskosta ja Raamatusta."

Kiitos ilmoituksesta.

Olemme siis saaneet virallisen tiedotteen: kaikki maailman filosofiat, traditiot ja miljoonien vuosien pohdinta voidaan ilmeisesti tiivistää yhteen lauseeseen.

"Meillä on vastaus. Muut ovat väärässä."

Hämmästyttävän tehokas järjestelmä. Ei tarvitse tutkia toisen näkemyksiä, ei tarvitse ymmärtää filosofiaa, historiaa tai teologiaa. Riittää, että ilmoittaa:

"Väärä alue. Väärä oppi. Väärä ihminen."

Keskustelu ratkaistu.

Mutta herää pieni kysymys.

Mitä uutta oikeastaan kerrotte ihmisille, jotka ovat itse kasvaneet kristillisessä ympäristössä?

Luuletteko todella, että entiset kristityt eivät ole koskaan kuulleet Raamatusta?

Että he eivät ole koskaan kuulleet synnistä, pelastuksesta, helvetistä, taivaasta tai "ainoasta oikeasta tiestä"?

Se on vähän kuin menisi entisen tupakoijan luo ja sanoisi:

"Tiesitkö, että savukkeissa on nikotiinia?"

Kiitos. Tämä tieto on jo käsitelty.

Sama viesti vain vaihtaa pakkausta:

"Hindut ovat väärässä."

"Kaikki muu on eksytystä."

"Vain meillä on totuus."

"Pelastukaa ennen kuin on liian myöhäistä."

Selvä.

Viesti vastaanotettu.

Mutta mitä seuraavaksi?

Kuinka monta kertaa sama ilmoitus täytyy julkaista ennen kuin huomataan, ettei pelkkä toisto lisää sen painoarvoa?

Jos ensimmäinen kerta ei vakuuttanut, ehkä tuhanneskaan kerta ei muuta asiaa.

Vai onko tarkoitus vain pitää ikuista kampanjaa, jossa sama mainos pyörii loputtomasti:

"Maailma on väärässä."

"Me olemme oikeassa."

"Pelätkää."

"Alusta."

Ja sitten seuraava päivä:

"Maailma on väärässä."

"Me olemme oikeassa."

"Pelätkää."

"Alusta."

Ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, että jos tämä palsta todella olisi niin "paholaisen paikka", kuten joskus väitetään, miksi sinne palataan jatkuvasti?

Jos paikka on niin vaarallinen, miksi sinne tullaan yhä uudelleen kertomaan, kuinka vaarallinen se on?

Se muistuttaa hieman ihmistä, joka menee ravintolan eteen joka päivä huutamaan:

"Älkää syökö täällä! Tämä ruoka on kauheaa!"

Ja kun joku kysyy:

Anonyymi00036 kirjoitti:

Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".


Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.

Kaikki on jo tullut selväksi.

Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

Mitä sitten?

Hankkikaa itsellenne elämä.

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.




"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.
Äänestä

"Olet eksyksissä. Krishna ei luonut mitään. Vastaukset löytyvät kristinuskosta ja Raamatusta."

Kiitos ilmoituksesta.

Olemme siis saaneet virallisen tiedotteen: kaikki maailman filosofiat, traditiot ja miljoonien vuosien pohdinta voidaan ilmeisesti tiivistää yhteen lauseeseen.

"Meillä on vastaus. Muut ovat väärässä."

Hämmästyttävän tehokas järjestelmä. Ei tarvitse tutkia toisen näkemyksiä, ei tarvitse ymmärtää filosofiaa, historiaa tai teologiaa. Riittää, että ilmoittaa:

"Väärä alue. Väärä oppi. Väärä ihminen."

Keskustelu ratkaistu.

Mutta herää pieni kysymys.

Mitä uutta oikeastaan kerrotte ihmisille, jotka ovat itse kasvaneet kristillisessä ympäristössä?

Luuletteko todella, että entiset kristityt eivät ole koskaan kuulleet Raamatusta?

Että he eivät ole koskaan kuulleet synnistä, pelastuksesta, helvetistä, taivaasta tai "ainoasta oikeasta tiestä"?

Se on vähän kuin menisi entisen tupakoijan luo ja sanoisi:

"Tiesitkö, että savukkeissa on nikotiinia?"

Kiitos. Tämä tieto on jo käsitelty.

Sama viesti vain vaihtaa pakkausta:

"Hindut ovat väärässä."

"Kaikki muu on eksytystä."

"Vain meillä on totuus."

"Pelastukaa ennen kuin on liian myöhäistä."

Selvä.

Viesti vastaanotettu.

Mutta mitä seuraavaksi?

Kuinka monta kertaa sama ilmoitus täytyy julkaista ennen kuin huomataan, ettei pelkkä toisto lisää sen painoarvoa?

Jos ensimmäinen kerta ei vakuuttanut, ehkä tuhanneskaan kerta ei muuta asiaa.

Vai onko tarkoitus vain pitää ikuista kampanjaa, jossa sama mainos pyörii loputtomasti:

"Maailma on väärässä."

"Me olemme oikeassa."

"Pelätkää."

"Alusta."

Ja sitten seuraava päivä:

"Maailma on väärässä."

"Me olemme oikeassa."

"Pelätkää."

"Alusta."

Ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, että jos tämä palsta todella olisi niin "paholaisen paikka", kuten joskus väitetään, miksi sinne palataan jatkuvasti?

Jos paikka on niin vaarallinen, miksi sinne tullaan yhä uudelleen kertomaan, kuinka vaarallinen se on?

Se muistuttaa hieman ihmistä, joka menee ravintolan eteen joka päivä huutamaan:

"Älkää syökö täällä! Tämä ruoka on kauheaa!"

Ja kun joku kysyy:

Lue lisää

Ja kun joku kysyy:

"Miksi olet täällä joka päivä?"

Vastaus kuuluu:

"Koska minun täytyy kertoa, kuinka paljon en pidä tästä paikasta."

Mielenkiintoinen strategia.

Ehkä joskus olisi hyödyllisempää keskustella siitä, mitä oma filosofia tarjoaa, kuin käyttää kaikki energia siihen, miksi kaikkien muiden pitäisi pelätä omaa kohtaloaan.

Sillä pelko ei ole sama asia kuin totuus.

Toistaminen ei ole sama asia kuin todistaminen.

Ja se, että joku sanoo "olet väärässä", ei vielä itsessään ole argumentti.

Jos ainoa viesti on:

"Pelätkää, koska me sanomme niin",

ehkä kannattaa myös kysyä:

Mitä jää jäljelle, kun pelko poistetaan?

Siellä vasta alkaa oikea keskustelu.


"Olet eksyksissä. Krishna ei luonut mitään. Vastaukset löytyvät kristinuskosta ja Raamatusta."

Hienoa. Kiitos tästä vallankumouksellisesta tiedosta.

Onneksi saavuit paikalle kertomaan meille asian, jota kukaan ei ollut koskaan kuullut.

Kristinusko on olemassa.

Raamattu on olemassa.

Jotkut ihmiset uskovat sen olevan ainoa totuus.

Uskomaton uutinen.

Melkein yhtä mullistavaa kuin se, että aurinko nousee aamulla.

Mutta tässä on pieni ongelma:

Monet meistä tietävät tämän jo.

Jotkut jopa kasvoivat sen keskellä.

He kuulivat lapsesta asti synnistä, pelastuksesta, helvetistä, taivaasta ja siitä, kuinka kaikki muut ovat väärässä.

Ja sitten joku saapuu vuosikymmeniä myöhemmin suurella varmuudella:

"Kuunnelkaa! Minulla on teille uusi viesti: Raamattu!"

Kiitos. Viesti vastaanotettu. Arkistoitu. Käsitelty jo vuosia sitten.

Mutta jatketaan toki.

"Hindut ovat eksyksissä."

Selvä.

"Kaikki muut opit ovat väärää eksytystä."

Selvä.

"Vain meillä on totuus."

Selvä.

"Kaikki muut joutuvat helvettiin."

Selvä.

Tämä on nyt tullut ymmärretyksi.

Todella ymmärretyksi.

Niin hyvin, että jos sama lause toistetaan vielä kymmenentuhatta kertaa, se ei ehkä enää muutu syvällisemmäksi viisaudeksi.

Se muuttuu vain toistoksi.

Mutta ehkä juuri siinä onkin ajatus:

Jos samaa asiaa toistaa tarpeeksi kauan, ehkä lopulta unohtuu kysyä, onko siinä mitään uutta.

"Hindut ovat väärässä!"

Kyllä, olemme kuulleet.

"Kaikki muu on pahasta!"

Kyllä, olemme kuulleet.

"Teidän täytyy tehdä parannus!"

Kyllä, olemme kuulleet.

"Miksi ette pelkää?"

Siinä onkin kiinnostava kohta.

Ehkä siksi, että pelko toimii vain silloin, kun ihminen hyväksyy pelottelijan lähtökohdan.

Jos joku sanoo:

"Sinun pitää pelätä näkymätöntä hirviötä!"

ja toinen vastaa:

"En usko näkymättömään hirviöön",

ratkaisu ei yleensä ole huutaa:

"Mutta pelkää silti!"

Se ei tee hirviöstä todellisempaa.

Se tekee vain huutamisesta kovempaa.

Ja sitten tulee vielä erikoinen ilmiö:

"Poistukaa tältä pahalta palstalta!"

Mutta samalla palataan takaisin.

Ja takaisin.

Ja takaisin.

Joka kerta kertomaan, kuinka väärä paikka tämä on.

Tämä on ehkä maailman omistautunein tapa vastustaa jotakin:

Käydä siellä jatkuvasti kertomassa, kuinka siellä ei pitäisi käydä.

Se on vähän kuin henkilö, joka vihaa tiettyä televisio-ohjelmaa niin paljon, ettei voi jättää yhtäkään jaksoa väliin.

"En katso tätä ohjelmaa!"

— katsoo kaikki jaksot.

"En välitä tästä keskustelusta!"

— kirjoittaa siihen joka päivä.

"En halua olla täällä!"

— ilmestyy jälleen huomenna.

Ehkä kaikkein ironisinta on tämä:

Jos todella uskot, että totuus kestää tarkastelun, miksi sen puolustamiseen tarvitaan jatkuvasti pelottelua?

Totuus, joka kestää, ei tarvitse loputonta uhkailua.

Ajatus, joka on vahva, ei tarvitse jatkuvaa huutoa.

Ja filosofia, jolla on jotain annettavaa, voi kertoa mitä se tarjoaa — ilman että koko viesti perustuu siihen, kuinka kauheita kaikki muut ovat.

Mutta toki:

Voitte jatkaa.

"Hindut ovat väärässä."

Kuultu.

"Kristinusko on ainoa oikea."

Kuultu.

"Helvetti odottaa."

Kuultu.

Mitä seuraavaksi?

Ehkä joskus voisi tulla myös osa kaksi:

"Mitä me itse asiassa tarjoamme?"

Anonyymi00037 kirjoitti:

Ja kun joku kysyy:

"Miksi olet täällä joka päivä?"

Vastaus kuuluu:

"Koska minun täytyy kertoa, kuinka paljon en pidä tästä paikasta."

Mielenkiintoinen strategia.

Ehkä joskus olisi hyödyllisempää keskustella siitä, mitä oma filosofia tarjoaa, kuin käyttää kaikki energia siihen, miksi kaikkien muiden pitäisi pelätä omaa kohtaloaan.

Sillä pelko ei ole sama asia kuin totuus.

Toistaminen ei ole sama asia kuin todistaminen.

Ja se, että joku sanoo "olet väärässä", ei vielä itsessään ole argumentti.

Jos ainoa viesti on:

"Pelätkää, koska me sanomme niin",

ehkä kannattaa myös kysyä:

Mitä jää jäljelle, kun pelko poistetaan?

Siellä vasta alkaa oikea keskustelu.


"Olet eksyksissä. Krishna ei luonut mitään. Vastaukset löytyvät kristinuskosta ja Raamatusta."

Hienoa. Kiitos tästä vallankumouksellisesta tiedosta.

Onneksi saavuit paikalle kertomaan meille asian, jota kukaan ei ollut koskaan kuullut.

Kristinusko on olemassa.

Raamattu on olemassa.

Jotkut ihmiset uskovat sen olevan ainoa totuus.

Uskomaton uutinen.

Melkein yhtä mullistavaa kuin se, että aurinko nousee aamulla.

Mutta tässä on pieni ongelma:

Monet meistä tietävät tämän jo.

Jotkut jopa kasvoivat sen keskellä.

He kuulivat lapsesta asti synnistä, pelastuksesta, helvetistä, taivaasta ja siitä, kuinka kaikki muut ovat väärässä.

Ja sitten joku saapuu vuosikymmeniä myöhemmin suurella varmuudella:

"Kuunnelkaa! Minulla on teille uusi viesti: Raamattu!"

Kiitos. Viesti vastaanotettu. Arkistoitu. Käsitelty jo vuosia sitten.

Mutta jatketaan toki.

"Hindut ovat eksyksissä."

Selvä.

"Kaikki muut opit ovat väärää eksytystä."

Selvä.

"Vain meillä on totuus."

Selvä.

"Kaikki muut joutuvat helvettiin."

Selvä.

Tämä on nyt tullut ymmärretyksi.

Todella ymmärretyksi.

Niin hyvin, että jos sama lause toistetaan vielä kymmenentuhatta kertaa, se ei ehkä enää muutu syvällisemmäksi viisaudeksi.

Se muuttuu vain toistoksi.

Mutta ehkä juuri siinä onkin ajatus:

Jos samaa asiaa toistaa tarpeeksi kauan, ehkä lopulta unohtuu kysyä, onko siinä mitään uutta.

"Hindut ovat väärässä!"

Kyllä, olemme kuulleet.

"Kaikki muu on pahasta!"

Kyllä, olemme kuulleet.

"Teidän täytyy tehdä parannus!"

Kyllä, olemme kuulleet.

"Miksi ette pelkää?"

Siinä onkin kiinnostava kohta.

Ehkä siksi, että pelko toimii vain silloin, kun ihminen hyväksyy pelottelijan lähtökohdan.

Jos joku sanoo:

"Sinun pitää pelätä näkymätöntä hirviötä!"

ja toinen vastaa:

"En usko näkymättömään hirviöön",

ratkaisu ei yleensä ole huutaa:

"Mutta pelkää silti!"

Se ei tee hirviöstä todellisempaa.

Se tekee vain huutamisesta kovempaa.

Ja sitten tulee vielä erikoinen ilmiö:

"Poistukaa tältä pahalta palstalta!"

Mutta samalla palataan takaisin.

Ja takaisin.

Ja takaisin.

Joka kerta kertomaan, kuinka väärä paikka tämä on.

Tämä on ehkä maailman omistautunein tapa vastustaa jotakin:

Käydä siellä jatkuvasti kertomassa, kuinka siellä ei pitäisi käydä.

Se on vähän kuin henkilö, joka vihaa tiettyä televisio-ohjelmaa niin paljon, ettei voi jättää yhtäkään jaksoa väliin.

"En katso tätä ohjelmaa!"

— katsoo kaikki jaksot.

"En välitä tästä keskustelusta!"

— kirjoittaa siihen joka päivä.

"En halua olla täällä!"

— ilmestyy jälleen huomenna.

Ehkä kaikkein ironisinta on tämä:

Jos todella uskot, että totuus kestää tarkastelun, miksi sen puolustamiseen tarvitaan jatkuvasti pelottelua?

Totuus, joka kestää, ei tarvitse loputonta uhkailua.

Ajatus, joka on vahva, ei tarvitse jatkuvaa huutoa.

Ja filosofia, jolla on jotain annettavaa, voi kertoa mitä se tarjoaa — ilman että koko viesti perustuu siihen, kuinka kauheita kaikki muut ovat.

Mutta toki:

Voitte jatkaa.

"Hindut ovat väärässä."

Kuultu.

"Kristinusko on ainoa oikea."

Kuultu.

"Helvetti odottaa."

Kuultu.

Mitä seuraavaksi?

Ehkä joskus voisi tulla myös osa kaksi:

"Mitä me itse asiassa tarjoamme?"

Lue lisää

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toistensa ympärille turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Aivan.

Siis kertomanne mukaan miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat vain eksyneitä, pelokkaita ja harhaan johdettuja.

Ja tietysti kaikki heistä vapisevat salaa pelosta.

Miten kätevää.

Jos ihminen pelkää, se todistaa väitteenne oikeaksi.

Jos ihminen ei pelkää, sekin todistaa väitteenne oikeaksi, koska "hän vain kieltää totuuden".

Täydellinen järjestelmä.

Siinä ei voi koskaan hävitä.

Kaikki havainnot voidaan selittää etukäteen.

Rauhallinen ihminen? Hän ei vain vielä ymmärrä.

Kuolemaa pelkäämätön ihminen? Hän vain peittää pelkonsa.

Filosofisesti pohdiskeleva ihminen? Hän on eksynyt.

Näin kaikki maailmassa muuttuu todisteeksi samasta johtopäätöksestä.

Mutta yksi asia jää edelleen kysymättä:

Entä jos ihminen ei vapise siksi, että hän ei tarvitse pelkoa maailmankuvansa perustaksi?

Entä jos hän ei etsi turvaa paniikista, vaan ymmärryksestä?

Entä jos rauhallisuus ei ole merkki eksymisestä, vaan siitä, että ihminen on löytänyt toisenlaisen näkemyksen elämästä ja kuolemasta?

Silloin ongelma ei ehkä olekaan siinä, että kaikki muut ovat peloissaan.

Ehkä ongelma on siinä, että kaikki muut eivät olekaan peloissaan.

Ja se on vaikea hyväksyä ihmiselle, joka odottaa näkevänsä kauhua siellä, missä toinen ihminen näyttääkin tyyneyttä.

"Mitä sitten?"

Niinpä.

Mitä sitten?

Tämä kaikki on jo sanottu.

"Hindut ovat eksyneitä."

Kuultu.

"Kaikki muut ovat väärässä."

Kuultu.

"Kaikkien pitäisi pelätä."

Kuultu.

Mutta pelkoa ei voi pakottaa ihmiselle, joka ei jaa samaa oletusta.

Loputon toisto ei tee väitteestä vahvempaa.

Se tekee siitä vain loputtoman toiston.

Ehkä joskus olisi kiinnostavampaa kertoa, mitä oma tie antaa ihmiselle, kuin käyttää kaikki energia siihen, miksi muiden pitäisi pelätä.




"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toistensa ympärille turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Aivan.

Siis tämän näkemyksen mukaan miljoonat ja taas miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat vain eksyneitä, pelokkaita ja harhaan johdettuja.

Ja tietysti heidän rauhallisuutensa, harkintansa ja vakaumuksensa eivät voi olla aitoja.

Niiden täytyy olla vain peitettyä pelkoa.

Miten kätevää.

Jos ihminen pelkää, se todistaa väitteen oikeaksi.

Jos ihminen ei pelkää, sekin todistaa väitteen oikeaksi, koska hän "ei vain vielä ymmärrä".

Täydellinen järjestelmä.

Sellaista näkemystä ei voi koskaan haastaa, koska kaikki mahdolliset vastaukset on jo valmiiksi selitetty pois.

Rauhallinen ihminen? Hän vain kieltää totuuden.

Kuolemaa pohtiva ihminen? Hän on eksyksissä.

Ihminen, joka ei vapise helvettipuheen edessä? Hän vain ei ole vielä tajunnut, että hänen pitäisi vapista.

Todella kätevää.

Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys on tämä:

Entä jos ihminen ei pelkää siksi, että hän on löytänyt toisenlaisen käsityksen olemassaolosta?

Entä jos rauha ei olekaan merkki tietämättömyydestä?

Entä jos pelon puuttuminen ei ole eksymistä, vaan seurausta siitä, ettei ihminen enää hyväksy pelkoa totuuden mittariksi?

Sillä loppujen lopuksi:

Pelko ei todista väitettä todeksi.

Ja pelon puuttuminen ei todista ihmistä tyhmäksi.

Jos jonkin näkemyksen täytyy pysyä pystyssä vain sillä, että muita yritetään saada pelkäämään, ehkä kannattaa kysyä, mitä jää jäljelle silloin, kun pelottelu otetaan pois.

Sillä ihminen voi elää ilman pelkoa.

Ja se voi olla juuri se asia, jota on vaikeinta ymmärtää.

Anonyymi00038 kirjoitti:

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toistensa ympärille turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Aivan.

Siis kertomanne mukaan miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat vain eksyneitä, pelokkaita ja harhaan johdettuja.

Ja tietysti kaikki heistä vapisevat salaa pelosta.

Miten kätevää.

Jos ihminen pelkää, se todistaa väitteenne oikeaksi.

Jos ihminen ei pelkää, sekin todistaa väitteenne oikeaksi, koska "hän vain kieltää totuuden".

Täydellinen järjestelmä.

Siinä ei voi koskaan hävitä.

Kaikki havainnot voidaan selittää etukäteen.

Rauhallinen ihminen? Hän ei vain vielä ymmärrä.

Kuolemaa pelkäämätön ihminen? Hän vain peittää pelkonsa.

Filosofisesti pohdiskeleva ihminen? Hän on eksynyt.

Näin kaikki maailmassa muuttuu todisteeksi samasta johtopäätöksestä.

Mutta yksi asia jää edelleen kysymättä:

Entä jos ihminen ei vapise siksi, että hän ei tarvitse pelkoa maailmankuvansa perustaksi?

Entä jos hän ei etsi turvaa paniikista, vaan ymmärryksestä?

Entä jos rauhallisuus ei ole merkki eksymisestä, vaan siitä, että ihminen on löytänyt toisenlaisen näkemyksen elämästä ja kuolemasta?

Silloin ongelma ei ehkä olekaan siinä, että kaikki muut ovat peloissaan.

Ehkä ongelma on siinä, että kaikki muut eivät olekaan peloissaan.

Ja se on vaikea hyväksyä ihmiselle, joka odottaa näkevänsä kauhua siellä, missä toinen ihminen näyttääkin tyyneyttä.

"Mitä sitten?"

Niinpä.

Mitä sitten?

Tämä kaikki on jo sanottu.

"Hindut ovat eksyneitä."

Kuultu.

"Kaikki muut ovat väärässä."

Kuultu.

"Kaikkien pitäisi pelätä."

Kuultu.

Mutta pelkoa ei voi pakottaa ihmiselle, joka ei jaa samaa oletusta.

Loputon toisto ei tee väitteestä vahvempaa.

Se tekee siitä vain loputtoman toiston.

Ehkä joskus olisi kiinnostavampaa kertoa, mitä oma tie antaa ihmiselle, kuin käyttää kaikki energia siihen, miksi muiden pitäisi pelätä.




"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toistensa ympärille turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Aivan.

Siis tämän näkemyksen mukaan miljoonat ja taas miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat vain eksyneitä, pelokkaita ja harhaan johdettuja.

Ja tietysti heidän rauhallisuutensa, harkintansa ja vakaumuksensa eivät voi olla aitoja.

Niiden täytyy olla vain peitettyä pelkoa.

Miten kätevää.

Jos ihminen pelkää, se todistaa väitteen oikeaksi.

Jos ihminen ei pelkää, sekin todistaa väitteen oikeaksi, koska hän "ei vain vielä ymmärrä".

Täydellinen järjestelmä.

Sellaista näkemystä ei voi koskaan haastaa, koska kaikki mahdolliset vastaukset on jo valmiiksi selitetty pois.

Rauhallinen ihminen? Hän vain kieltää totuuden.

Kuolemaa pohtiva ihminen? Hän on eksyksissä.

Ihminen, joka ei vapise helvettipuheen edessä? Hän vain ei ole vielä tajunnut, että hänen pitäisi vapista.

Todella kätevää.

Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys on tämä:

Entä jos ihminen ei pelkää siksi, että hän on löytänyt toisenlaisen käsityksen olemassaolosta?

Entä jos rauha ei olekaan merkki tietämättömyydestä?

Entä jos pelon puuttuminen ei ole eksymistä, vaan seurausta siitä, ettei ihminen enää hyväksy pelkoa totuuden mittariksi?

Sillä loppujen lopuksi:

Pelko ei todista väitettä todeksi.

Ja pelon puuttuminen ei todista ihmistä tyhmäksi.

Jos jonkin näkemyksen täytyy pysyä pystyssä vain sillä, että muita yritetään saada pelkäämään, ehkä kannattaa kysyä, mitä jää jäljelle silloin, kun pelottelu otetaan pois.

Sillä ihminen voi elää ilman pelkoa.

Ja se voi olla juuri se asia, jota on vaikeinta ymmärtää.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.



"Jos eivät kuuntele, jatkakaa matkaa."

Kaunis ja joskus luettavan kuin se olisi kirjoitettu kultakirja yksinkertainen ajatus.

Mutta jossain vaiheessa historiaa näyttää ilmestyneen kokonaan uusi, näkymätön alaviite:

"Jos eivät kuuntele, älkää kuitenkaan oikeasti lähtekö. Palatkaa takaisin. Ja takaisin. Ja vielä kerran takaisin. Ehkä tuhannes toisto vihdoin tekee vastauksesta sellaisen kuin halusitte."

Hämmästyttävää kyllä, tätä jaetta ei löydy mistään evankeliumista.

Se ei ole Matteuksessa.
Se ei ole Markuksessa.
Se ei ole Luukkaassa.

Mutta käytännössä sitä näyttää joskus luettavan kuin se olisi kirjoitettu kultakirjaimin.

Alkuperäinen ajatus on yksinkertainen: kerro se, minkä uskot todeksi. Anna ihmiselle mahdollisuus kuulla. Mutta hyväksy myös se mahdollisuus, että ihminen kuulee ja sanoo:

"Ei."

Juuri tuo pieni sana näyttää joskus olevan kaikkein vaikein kohta hyväksyä.

Silloin alkaa erikoinen muutos.

"Me kunnioitamme vapaata tahtoa."

Mutta jos toinen käyttää vapaata tahtoaan väärin?

"Me vain keskustelemme."

Mutta jos toinen ei halua keskustella?

"Me vain kerromme totuuden."

Mutta jos toinen ei tarvitse samaa totuutta?

Silloin ongelmaksi ei enää muodostu sanoman sisältö, vaan se, että toinen ihminen uskalsi olla eri mieltä.

Ja siinä tapahtuu pieni filosofinen muodonmuutos.

Aluksi sanotaan:

"Me tuomme sinulle viestin."

Mutta vähitellen se muuttuu muotoon:

"Meidän täytyy saada sinut hyväksymään viesti."

Ensimmäinen on jakamista.

Toinen on kontrollia.

Ironista on, että samalla kun puhutaan muuttumattomasta sanasta, tehdään käytännössä testi ei ole se, osaako ihminen siihen oma lisäys:

"Jos toinen ei ota vastaan, älä hyväksy hänen vastaustaan."

Se on ehkä kaikkein mielenkiintoisin lisäys, koska sitä ei koskaan tunnusteta lisäykseksi.

Kukaan ei sano:

"Me muutimme opetusta."

Sen sijaan sanotaan:

"Me vain seuraamme sitä."

Vaikka käytännössä seurataan kohtaa, jota tekstissä ei ole.

Ehkä vaikein osa ei olekaan mennä kaikkialle maailmaan.

Ehkä vaikein osa on hyväksyä, että kaikki eivät tule mukaan.

Ehkä vaikein testi ei ole se, osaako ihminen puhua.

Ehkä vaikein testi on se, osaako hän myös kuunnella.

Sillä jos totuus tarvitsee ihmisen menettämään kunnioituksensa toisen omaatuntoa kohtaan, silloin kannattaa kysyä:

puolustetaanko enää totuutta,

vai puolustetaanko omaa tarvetta voittaa keskustelu?

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.




"Muuttumaton sana – mutta muuttuva käytäntö"

On kiinnostavaa, kuinka usein puhutaan muuttumattomasta Raamatun sanasta, mutta juuri ne kohdat, jotka asettavat rajoja omalle toiminnalle, alkavat saada uusia selityksiä.

Lähetyskäskyä korostetaan voimakkaasti:

"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia..."

Mutta samalla Jeesuksen toinen ohje jää helposti vähemmälle huomiolle:

"Ja jos joku ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, lähtekää pois siitä talosta tai kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)

Tässä syntyy kiinnostava ristiriita.

Tekstiä ei välttämättä muuteta paperilla. Raamattuun ei kirjoiteta uutta jaetta. Mutta käytännössä siihen voidaan lisätä näkymätön tulkinta:

"Jos he eivät kuuntele, yritä uudelleen. Jos he edelleen kieltäytyvät, yritä vielä kovemmin."

Tätä lisäystä ei löydy tekstistä, mutta joskus sitä noudatetaan kuin se olisi siellä.

Silloin kysymys ei enää ole vain siitä, mitä Raamatussa lukee, vaan siitä, miten ihminen valitsee painottaa eri kohtia.

Jos yksi kohta sopii omaan tehtävään, sitä korostetaan. Jos toinen kohta rajoittaa omaa toimintaa, sitä voidaan selittää uudelleen.

Ja silloin herää väistämätön kysymys:

Ohjaako teksti ihmistä – vai ohjaako ihminen tekstin tulkintaa omien tavoitteidensa mukaan?

Anonyymi00039 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.



"Jos eivät kuuntele, jatkakaa matkaa."

Kaunis ja joskus luettavan kuin se olisi kirjoitettu kultakirja yksinkertainen ajatus.

Mutta jossain vaiheessa historiaa näyttää ilmestyneen kokonaan uusi, näkymätön alaviite:

"Jos eivät kuuntele, älkää kuitenkaan oikeasti lähtekö. Palatkaa takaisin. Ja takaisin. Ja vielä kerran takaisin. Ehkä tuhannes toisto vihdoin tekee vastauksesta sellaisen kuin halusitte."

Hämmästyttävää kyllä, tätä jaetta ei löydy mistään evankeliumista.

Se ei ole Matteuksessa.
Se ei ole Markuksessa.
Se ei ole Luukkaassa.

Mutta käytännössä sitä näyttää joskus luettavan kuin se olisi kirjoitettu kultakirjaimin.

Alkuperäinen ajatus on yksinkertainen: kerro se, minkä uskot todeksi. Anna ihmiselle mahdollisuus kuulla. Mutta hyväksy myös se mahdollisuus, että ihminen kuulee ja sanoo:

"Ei."

Juuri tuo pieni sana näyttää joskus olevan kaikkein vaikein kohta hyväksyä.

Silloin alkaa erikoinen muutos.

"Me kunnioitamme vapaata tahtoa."

Mutta jos toinen käyttää vapaata tahtoaan väärin?

"Me vain keskustelemme."

Mutta jos toinen ei halua keskustella?

"Me vain kerromme totuuden."

Mutta jos toinen ei tarvitse samaa totuutta?

Silloin ongelmaksi ei enää muodostu sanoman sisältö, vaan se, että toinen ihminen uskalsi olla eri mieltä.

Ja siinä tapahtuu pieni filosofinen muodonmuutos.

Aluksi sanotaan:

"Me tuomme sinulle viestin."

Mutta vähitellen se muuttuu muotoon:

"Meidän täytyy saada sinut hyväksymään viesti."

Ensimmäinen on jakamista.

Toinen on kontrollia.

Ironista on, että samalla kun puhutaan muuttumattomasta sanasta, tehdään käytännössä testi ei ole se, osaako ihminen siihen oma lisäys:

"Jos toinen ei ota vastaan, älä hyväksy hänen vastaustaan."

Se on ehkä kaikkein mielenkiintoisin lisäys, koska sitä ei koskaan tunnusteta lisäykseksi.

Kukaan ei sano:

"Me muutimme opetusta."

Sen sijaan sanotaan:

"Me vain seuraamme sitä."

Vaikka käytännössä seurataan kohtaa, jota tekstissä ei ole.

Ehkä vaikein osa ei olekaan mennä kaikkialle maailmaan.

Ehkä vaikein osa on hyväksyä, että kaikki eivät tule mukaan.

Ehkä vaikein testi ei ole se, osaako ihminen puhua.

Ehkä vaikein testi on se, osaako hän myös kuunnella.

Sillä jos totuus tarvitsee ihmisen menettämään kunnioituksensa toisen omaatuntoa kohtaan, silloin kannattaa kysyä:

puolustetaanko enää totuutta,

vai puolustetaanko omaa tarvetta voittaa keskustelu?

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.




"Muuttumaton sana – mutta muuttuva käytäntö"

On kiinnostavaa, kuinka usein puhutaan muuttumattomasta Raamatun sanasta, mutta juuri ne kohdat, jotka asettavat rajoja omalle toiminnalle, alkavat saada uusia selityksiä.

Lähetyskäskyä korostetaan voimakkaasti:

"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia..."

Mutta samalla Jeesuksen toinen ohje jää helposti vähemmälle huomiolle:

"Ja jos joku ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, lähtekää pois siitä talosta tai kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)

Tässä syntyy kiinnostava ristiriita.

Tekstiä ei välttämättä muuteta paperilla. Raamattuun ei kirjoiteta uutta jaetta. Mutta käytännössä siihen voidaan lisätä näkymätön tulkinta:

"Jos he eivät kuuntele, yritä uudelleen. Jos he edelleen kieltäytyvät, yritä vielä kovemmin."

Tätä lisäystä ei löydy tekstistä, mutta joskus sitä noudatetaan kuin se olisi siellä.

Silloin kysymys ei enää ole vain siitä, mitä Raamatussa lukee, vaan siitä, miten ihminen valitsee painottaa eri kohtia.

Jos yksi kohta sopii omaan tehtävään, sitä korostetaan. Jos toinen kohta rajoittaa omaa toimintaa, sitä voidaan selittää uudelleen.

Ja silloin herää väistämätön kysymys:

Ohjaako teksti ihmistä – vai ohjaako ihminen tekstin tulkintaa omien tavoitteidensa mukaan?

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.





Hieno käsky.

Todella hieno.

Mutta näyttää siltä, että käytännön sovellukseen on ilmestynyt pieni päivitys, jota ei löydy mistäänardeja ihmisiä, jotka eivät tunne kristillistä opetusta syvällisesti. Kulttuureja, joissa Raamattu ei ole lähtökohta. Ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet evankeliumista:

"Menkää kaikkialle maailmaan... paitsi sinne, missä kukaan ei valmiiksi hyväksy teidän lähtökohtianne."

"Puhukaa kaikille kansoille... mutta mieluiten niille, jotka jo tuntevat samat sanat, samat käsitteet ja samat kiistat."

"Etsikää kaikki luodut... mutta palatkaa erityisesti niiden ihmisten luo, jotka ovat jo miljoonia kertoja kertoja sanoneet ei."

Kummallinen versio maailmanlaajuisesta lähetyskäskystä.

Maailma on valtava. Miljardeja ihmisiä, jotka eivät tunne kristillistä opetusta syvällisesti. Kulttuureja, joissa Raamattu ei ole lähtökohta. Ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet samaa keskustelua.

Mutta jostain syystä suurin taistelu näyttää usein löytyvän juuri niiden ihmisten luota, jotka ovat jo kuulleet kaiken.

Heidän kanssaan voidaan käydä sama keskustelu uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Kunnes ehkä tapahtuu suuri ihme:

ei se, että toinen vakuuttuu,

vaan se, että joku väsyy.

Silloin voidaan ehkä kutsua sitä "voitetuksi sieluksi".

Onhan se kätevää.

Jos ihminen sanoo "en usko", se voidaan tulkita merkiksi siitä, että hän ei ole vielä kuullut tarpeeksi.

Jos hän sanoo "olen kuullut tämän jo", se tarkoittaa, että pitää kertoa vielä kerran.

Jos hän sanoo "lopeta", se voidaan ehkä nähdä hengellisenä vastarintana.

Näin yksinkertainen sana "ei" muuttuu yhtäkkiä arvoitukseksi, jonka oikea vastaus on aina:

"jatka."

Mutta hetkinen.

Eikö Jeesuksen ohje ollut juuri päinvastainen?

"Jos eivät ota teitä vastaan eivätkä kuule teidän sanojanne, lähtekää pois..."

Siinä onkin mielenkiintoinen kohta.

Helpointa näyttää olevan muistaa käsky mennä.

Vaikeampaa näyttää olevan muistaa käsky lähteä.

Sillä lähteminen vaatii jotain epämukavaa:

sen hyväksymistä, että toisella ihmisellä on oikeus kuulla sanoma — ja myös oikeus olla vakuuttumatta siitä.

Ehkä todellinen testi ei olekaan:

"Uskallanko puhua?"

Vaan:

"Uskallanko hyväksyä vastauksen?"

Koska puhuminen on helppoa.

Toistaminen on helppoa.

Mutta poistuminen silloin, kun toinen ihminen ei halua kuulla, vaatii ehkä enemmän itsehillintää kuin yksikään pitkä saarna.

Joten:

KOKEILE.

Mene sinne, missä et saa valmista yleisöä.

Mene sinne, missä kukaan ei nyökkää automaattisesti.

Mene sinne, missä et voi aloittaa keskustelua olettamalla, että olet jo voittanut.

Siellä näkyy, onko kyse rohkeudesta.

Vai vain turvallisesta esiintymisestä omalla kotikentällä.

Sillä todellinen vakaumus ei tarvitse sitä, että kaikki ympärillä ovat jo valmiiksi samaa mieltä.

"Muuttumaton sana – mutta muuttuva käytäntö"

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.





Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka tuntevat jo Raamatun."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat jo käyneet kristillisen kulttuurin läpi."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat turvallisia keskustelukumppaneita."

Vaan:

"Kaikkeen maailmaan."

Siksi herääkin yksinkertainen kysymys:

Miksi et mene sinne, missä evankeliumia todella pitäisi viedä?

Miksi et mene moskeijaan?

Siellä ihmiset eivät lähtökohtaisesti rakenna maailmankuvaansa Raamatun varaan. Siellä Jeesuksesta tunnetaan erilainen näkemys. Siellä vastassa eivät ole ihmiset, jotka jo tuntevat kristillisen ajattelun sisäpuolelta.

Eikö juuri siellä lähetyskäsky joutuisi todelliseen testiin?

On helppoa puhua ihmisille, jotka ovat jo kuulleet kaiken. On helppoa palata aina niiden luo, jotka tuntevat kristinuskon käsitteet, jakeet ja väitteet.

Mutta entä siellä, missä kukaan ei valmiiksi hyväksy lähtökohtaa?

Entä siellä, missä keskustelukumppani sanoo:

"Me näemme Jeesuksen eri tavalla."

Siinä kohtaa tarvitaan ehkä enemmän kuin pelkkää varmuutta.

Tarvitaan kuuntelemista.

Tarvitaan perusteluja.

Tarvitaan rohkeutta kohdata ihminen, joka ei ole jo valmiiksi samassa keskustelussa.

Anonyymi00041 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.





Hieno käsky.

Todella hieno.

Mutta näyttää siltä, että käytännön sovellukseen on ilmestynyt pieni päivitys, jota ei löydy mistäänardeja ihmisiä, jotka eivät tunne kristillistä opetusta syvällisesti. Kulttuureja, joissa Raamattu ei ole lähtökohta. Ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet evankeliumista:

"Menkää kaikkialle maailmaan... paitsi sinne, missä kukaan ei valmiiksi hyväksy teidän lähtökohtianne."

"Puhukaa kaikille kansoille... mutta mieluiten niille, jotka jo tuntevat samat sanat, samat käsitteet ja samat kiistat."

"Etsikää kaikki luodut... mutta palatkaa erityisesti niiden ihmisten luo, jotka ovat jo miljoonia kertoja kertoja sanoneet ei."

Kummallinen versio maailmanlaajuisesta lähetyskäskystä.

Maailma on valtava. Miljardeja ihmisiä, jotka eivät tunne kristillistä opetusta syvällisesti. Kulttuureja, joissa Raamattu ei ole lähtökohta. Ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet samaa keskustelua.

Mutta jostain syystä suurin taistelu näyttää usein löytyvän juuri niiden ihmisten luota, jotka ovat jo kuulleet kaiken.

Heidän kanssaan voidaan käydä sama keskustelu uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Kunnes ehkä tapahtuu suuri ihme:

ei se, että toinen vakuuttuu,

vaan se, että joku väsyy.

Silloin voidaan ehkä kutsua sitä "voitetuksi sieluksi".

Onhan se kätevää.

Jos ihminen sanoo "en usko", se voidaan tulkita merkiksi siitä, että hän ei ole vielä kuullut tarpeeksi.

Jos hän sanoo "olen kuullut tämän jo", se tarkoittaa, että pitää kertoa vielä kerran.

Jos hän sanoo "lopeta", se voidaan ehkä nähdä hengellisenä vastarintana.

Näin yksinkertainen sana "ei" muuttuu yhtäkkiä arvoitukseksi, jonka oikea vastaus on aina:

"jatka."

Mutta hetkinen.

Eikö Jeesuksen ohje ollut juuri päinvastainen?

"Jos eivät ota teitä vastaan eivätkä kuule teidän sanojanne, lähtekää pois..."

Siinä onkin mielenkiintoinen kohta.

Helpointa näyttää olevan muistaa käsky mennä.

Vaikeampaa näyttää olevan muistaa käsky lähteä.

Sillä lähteminen vaatii jotain epämukavaa:

sen hyväksymistä, että toisella ihmisellä on oikeus kuulla sanoma — ja myös oikeus olla vakuuttumatta siitä.

Ehkä todellinen testi ei olekaan:

"Uskallanko puhua?"

Vaan:

"Uskallanko hyväksyä vastauksen?"

Koska puhuminen on helppoa.

Toistaminen on helppoa.

Mutta poistuminen silloin, kun toinen ihminen ei halua kuulla, vaatii ehkä enemmän itsehillintää kuin yksikään pitkä saarna.

Joten:

KOKEILE.

Mene sinne, missä et saa valmista yleisöä.

Mene sinne, missä kukaan ei nyökkää automaattisesti.

Mene sinne, missä et voi aloittaa keskustelua olettamalla, että olet jo voittanut.

Siellä näkyy, onko kyse rohkeudesta.

Vai vain turvallisesta esiintymisestä omalla kotikentällä.

Sillä todellinen vakaumus ei tarvitse sitä, että kaikki ympärillä ovat jo valmiiksi samaa mieltä.

"Muuttumaton sana – mutta muuttuva käytäntö"

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.





Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka tuntevat jo Raamatun."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat jo käyneet kristillisen kulttuurin läpi."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat turvallisia keskustelukumppaneita."

Vaan:

"Kaikkeen maailmaan."

Siksi herääkin yksinkertainen kysymys:

Miksi et mene sinne, missä evankeliumia todella pitäisi viedä?

Miksi et mene moskeijaan?

Siellä ihmiset eivät lähtökohtaisesti rakenna maailmankuvaansa Raamatun varaan. Siellä Jeesuksesta tunnetaan erilainen näkemys. Siellä vastassa eivät ole ihmiset, jotka jo tuntevat kristillisen ajattelun sisäpuolelta.

Eikö juuri siellä lähetyskäsky joutuisi todelliseen testiin?

On helppoa puhua ihmisille, jotka ovat jo kuulleet kaiken. On helppoa palata aina niiden luo, jotka tuntevat kristinuskon käsitteet, jakeet ja väitteet.

Mutta entä siellä, missä kukaan ei valmiiksi hyväksy lähtökohtaa?

Entä siellä, missä keskustelukumppani sanoo:

"Me näemme Jeesuksen eri tavalla."

Siinä kohtaa tarvitaan ehkä enemmän kuin pelkkää varmuutta.

Tarvitaan kuuntelemista.

Tarvitaan perusteluja.

Tarvitaan rohkeutta kohdata ihminen, joka ei ole jo valmiiksi samassa keskustelussa.

Lue lisää

Siinä kohtaa tarvitaan ehkä enemmän kuin pelkkää varmuutta.

Tarvitaan kuuntelemista.

Tarvitaan perusteluja.

Tarvitaan rohkeutta kohdata ihminen, joka ei ole jo valmiiksi samassa keskustelussa.

Sillä jos usko on todella vahva, miksi sen suurin näyttämö olisi aina paikka, jossa yleisö tuntee jo valmiiksi käsikirjoituksen?

Miksi todistaa niille, jotka ovat jo kuulleet vuosikymmeniä saman sanoman, mutta vältellä niitäToista sama asia niin kauan, että paikkoja, joissa keskustelu olisi oikeasti uusi?

Ja sitten tulee vielä toinen kohta:

"Jos joku ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, lähtekää siitä talosta tai kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne."

Mielenkiintoinen ohje.

Se ei sano:

"Jää siihen ovelle vuosiksi."

Se ei sano:

"Toista sama asia niin kauan, että toinen väsyy."

Se ei sano:

"Tulkitse jokainen kielteinen vastaus merkiksi siitä, että sinun pitää yrittää vielä kovemmin."

Vaan:

lähde.

Ehkä vaikein osa käskyä ei olekaan meneminen.

Ehkä vaikein osa on hyväksyä, että toinen ihminen voi kuulla — ja silti sanoa ei.

Siksi kysymys kuuluu:

Jos kerran käsky on mennä kaikkeen maailmaan, miksi jäädä aina samoihin keskusteluihin?

Jos kerran usko on niin vahva, miksi sitä pitää harjoitella vain siellä, missä vastustus on jo tuttua ja turvallista?

Mene sinne, missä sinua ei odoteta.

Mene sinne, missä kukaan ei nyökkää valmiiksi.

Mene sinne, missä et voi olettaa olevasi oikeassa ennen kuin keskustelu edes alkaa.

Siellä selviää, onko kyse rohkeudesta.

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.





Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka tuntevat jo Raamatun."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat jo käyneet kristillisen kulttuurin läpi."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat turvallisia keskustelukumppaneita."

Vaan:

"Kaikkeen maailmaan."

Siksi herääkin yksinkertainen kysymys:

Miksi et mene sinne, missä evankeliumia todella pitäisi viedä?



On hieman erikoista, että lähetyskäskystä puhutaan joskus kuin se tarkoittaisi ennen kaikkea niiden ihmisten tavoittamista, jotka ovat jo valmiiksi tuttuja kristillisen sanaston, Raamatun ja seurakuntien kanssa.

Mutta jos kyse todella olisi pelottomasta uskosta ja aidosta halusta kertoa sanoma kaikille, miksi pysähtyä aina niiden ihmisten luo, jotka jo tuntevat aiheen? Miksei mennä sinne, missä maailmankuva on aidosti toinen?

Mikä estää menemästä moskeijaan keskustelemaan Jeesuksesta? Siellä vastassa ei olisi ihminen, joka on jo vuosikymmeniä kuullut samoja raamatunkohtia ja osaa vastata niihin ulkomuistista. Siellä olisi ihmisiä, joilla on erilainen uskonnollinen viitekehys ja erilainen käsitys Jeesuksesta.

Mutta ehkä ongelma ei olekaan rohkeuden puute.

Ehkä ongelma on se, että silloin pitäisi kohdata oikea dialogi – ei pelkästään toistaa samaa sanomaa ihmisille, jotka eivät sitä pyydä kuulemaan.

On helppoa puhua "rohkeasta todistamisesta", kun kohteena ovat ihmiset, joiden kanssa on jo yhteinen kulttuurinen tausta. Vaikeampaa on mennä tilanteeseen, jossa toinen osapuoli tuntee oman perinteensä, osaa perustella näkemyksensä ja ei yksinkertaisesti hyväksy lähtökohtia.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, kuka pystyy puhumaan eniten.

Kysymys on siitä, kuka pystyy aidosti kuuntelemaan.

Sillä jos usko on todella vahva, sen ei pitäisi tarvita ihmisten painostamista, loputonta toistamista tai oletusta siitä, että toinen ihminen ei vain ymmärrä omaa parastaan.

Todellinen vakaumus ei tarvitse pelkoa todisteekseen.



Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Anonyymi00044 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.





Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka tuntevat jo Raamatun."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat jo käyneet kristillisen kulttuurin läpi."

Ei sanota:

"Menkää vain niiden luo, jotka ovat turvallisia keskustelukumppaneita."

Vaan:

"Kaikkeen maailmaan."

Siksi herääkin yksinkertainen kysymys:

Miksi et mene sinne, missä evankeliumia todella pitäisi viedä?



On hieman erikoista, että lähetyskäskystä puhutaan joskus kuin se tarkoittaisi ennen kaikkea niiden ihmisten tavoittamista, jotka ovat jo valmiiksi tuttuja kristillisen sanaston, Raamatun ja seurakuntien kanssa.

Mutta jos kyse todella olisi pelottomasta uskosta ja aidosta halusta kertoa sanoma kaikille, miksi pysähtyä aina niiden ihmisten luo, jotka jo tuntevat aiheen? Miksei mennä sinne, missä maailmankuva on aidosti toinen?

Mikä estää menemästä moskeijaan keskustelemaan Jeesuksesta? Siellä vastassa ei olisi ihminen, joka on jo vuosikymmeniä kuullut samoja raamatunkohtia ja osaa vastata niihin ulkomuistista. Siellä olisi ihmisiä, joilla on erilainen uskonnollinen viitekehys ja erilainen käsitys Jeesuksesta.

Mutta ehkä ongelma ei olekaan rohkeuden puute.

Ehkä ongelma on se, että silloin pitäisi kohdata oikea dialogi – ei pelkästään toistaa samaa sanomaa ihmisille, jotka eivät sitä pyydä kuulemaan.

On helppoa puhua "rohkeasta todistamisesta", kun kohteena ovat ihmiset, joiden kanssa on jo yhteinen kulttuurinen tausta. Vaikeampaa on mennä tilanteeseen, jossa toinen osapuoli tuntee oman perinteensä, osaa perustella näkemyksensä ja ei yksinkertaisesti hyväksy lähtökohtia.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, kuka pystyy puhumaan eniten.

Kysymys on siitä, kuka pystyy aidosti kuuntelemaan.

Sillä jos usko on todella vahva, sen ei pitäisi tarvita ihmisten painostamista, loputonta toistamista tai oletusta siitä, että toinen ihminen ei vain ymmärrä omaa parastaan.

Todellinen vakaumus ei tarvitse pelkoa todisteekseen.



Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Lue lisää

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään
Anonyymi-ap
2025-10-04 18:22:19

Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."



"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.

On perinteitä, jotka korostavat tiedon tietä.

On joogaperinteitä.

On ei-teistisiä filosofioita.

Anonyymi00045 kirjoitti:

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään
Anonyymi-ap
2025-10-04 18:22:19

Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."



"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.

On perinteitä, jotka korostavat tiedon tietä.

On joogaperinteitä.

On ei-teistisiä filosofioita.

Lue lisää

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään
Anonyymi-ap
2025-10-04 18:22:19

Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Intian oppi. Idän oppi
”Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään”

”Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä.”

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.

On perinteitä, jotka korostavat tiedon tietä.

On joogaperinteitä.

On ei-teistisiä filosofioita.

On jopa materialistisia koulukuntia, jotka eivät hyväksyneet jumalia tai jälleensyntymää.

Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.

Lisäksi kysymys kuuluu:

Mihin sen pitäisi auttaa?

Jos joku sanoo, ettei jokin oppi auta "taivaaseen pääsyssä", hän on jo lähtenyt omasta uskonnollisesta oletuksestaan ja arvioi kaikkia muita sen mittarilla.

Mutta monet intialaiset traditiot eivät edes aseta kysymystä samalla tavalla.

Niissä ei "pelastumisesta taivaaseen" kristillisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi vapautumisesta saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä, kiintymyksestä ja kärsimyksestä.

Toinen kysymys on vielä mielenkiintoisempi:

Anonyymi00046 kirjoitti:

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään
Anonyymi-ap
2025-10-04 18:22:19

Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Intian oppi. Idän oppi
”Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään”

”Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä.”

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.

On perinteitä, jotka korostavat tiedon tietä.

On joogaperinteitä.

On ei-teistisiä filosofioita.

On jopa materialistisia koulukuntia, jotka eivät hyväksyneet jumalia tai jälleensyntymää.

Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.

Lisäksi kysymys kuuluu:

Mihin sen pitäisi auttaa?

Jos joku sanoo, ettei jokin oppi auta "taivaaseen pääsyssä", hän on jo lähtenyt omasta uskonnollisesta oletuksestaan ja arvioi kaikkia muita sen mittarilla.

Mutta monet intialaiset traditiot eivät edes aseta kysymystä samalla tavalla.

Niissä ei "pelastumisesta taivaaseen" kristillisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi vapautumisesta saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä, kiintymyksestä ja kärsimyksestä.

Toinen kysymys on vielä mielenkiintoisempi:

Lue lisää

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään
Anonyymi-ap
2025-10-04 18:22:19

Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."

Niissä ei "pelastumisesta taivaaseen" kristillisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi vapautumisesta saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä, kiintymyksestä ja kärsimyksestä.

Toinen kysymys on vielä mielenkiintoisempi:

Jos miljoonat ihmiset ovat miljoonien vuosien ajan löytäneet näistä perinteistä merkitystä, moraalia, rauhaa ja henkisiä harjoituksia, voidaanko yksinkertaisesti sanoa:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään."

Vai kertooko tuo enemmän puhujan omasta näkökulmasta kuin itse perinteistä?

Ehkä tarkempi lause olisi:

"Se ei auta minua, koska en hyväksy sen lähtökohtia."

Se olisi rehellisempi väite.

Mutta väite siitä, että kokonainen miljoonia vuosia vanhojen filosofisten ja uskonnollisten traditioiden maailma olisi "ei mitään", vaatii ensin ymmärtämään, mitä ollaan arvostelemassa.

Muuten ei arvostella oppia.

Arvostellaan vain omaa mielikuvaa siitä.



"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.


"Tuo oppi ei auta ihmistä pääsemään taivaaseen."

hän on jo ottanut lähtökohdakseen tietyn uskonnollisen järjestelmän sisäisen käsityksen siitä, mitä ihmisen ongelma on ja mikä on ratkaisu siihen.

Anonyymi00025 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."


Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.


Jos Raamatun sanaa pidetään muuttumattomana eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sen sisältöä kuitenkin käytännössä muokataan omilla tulkinnoilla? Jos lähetyskäsky kerran sanoo "menkää kaikkeen maailmaan", miksi siihen lisätään ajatus, että se tarkoittaisi erityisesti jo kristinuskon tuntevia ihmisiä? Ja jos Jeesus sanoo, että jos ihmiset eivät ota vastaan eivätkä kuule, tulee lähteä pois ja pudistaa tomu jaloista, miksi juuri tämä osa ohjeesta näyttää usein unohtuvan?
Ongelma ei ehkä ole itse tekstissä, vaan siinä, että ihmiset valitsevat tekstistä ne kohdat, jotka sopivat omaan toimintaansa, ja selittävät vaikeammat kohdat pois. Jos kerran sanaa ei voi muuttaa, eikä siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois, miksi sen sisältöä kuitenkin käytännössä muokataan omilla tulkinnoilla? Miksi sen soveltamiseen lisätään asioita, joita siinä ei sanota?

Lue lisää

Jeesus on Raamatun yläpuolella, sillä Hän on antanut Raamatun. Jos ollaan pelkässä kirjaimessa kiinni, ollaan kuin tervassa kiinni. Onhan sanottu, että Henki tekee eläväksi, mutta kirjain kuolettaa [2. Kor. 3:6]. Ellei tätä ymmärrä, ei ole sisäistänyt sitä substanssia, joka Raamatussa on.

Tämän ymmärtäminen johtaa Taivasten valtakunnan toteutumiseen maan päällä. Katsokaa siis ylös taivaaseen, Jeesukseen Kristukseen!
Siellä Hän istuu Isän oikealla puolella ja edustaa Taivasten valtakunnan toimintatapoja.
Tuo toimintatapa on yksinomaan puhtaasta sydämestä kumpuava rakkaus, jota Jumala edustaa – Jeesus ja kolmiyhteinen Jumala.

Anonyymi00047 kirjoitti:

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään
Anonyymi-ap
2025-10-04 18:22:19

Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."

Niissä ei "pelastumisesta taivaaseen" kristillisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi vapautumisesta saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä, kiintymyksestä ja kärsimyksestä.

Toinen kysymys on vielä mielenkiintoisempi:

Jos miljoonat ihmiset ovat miljoonien vuosien ajan löytäneet näistä perinteistä merkitystä, moraalia, rauhaa ja henkisiä harjoituksia, voidaanko yksinkertaisesti sanoa:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään."

Vai kertooko tuo enemmän puhujan omasta näkökulmasta kuin itse perinteistä?

Ehkä tarkempi lause olisi:

"Se ei auta minua, koska en hyväksy sen lähtökohtia."

Se olisi rehellisempi väite.

Mutta väite siitä, että kokonainen miljoonia vuosia vanhojen filosofisten ja uskonnollisten traditioiden maailma olisi "ei mitään", vaatii ensin ymmärtämään, mitä ollaan arvostelemassa.

Muuten ei arvostella oppia.

Arvostellaan vain omaa mielikuvaa siitä.



"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.


"Tuo oppi ei auta ihmistä pääsemään taivaaseen."

hän on jo ottanut lähtökohdakseen tietyn uskonnollisen järjestelmän sisäisen käsityksen siitä, mitä ihmisen ongelma on ja mikä on ratkaisu siihen.

Lue lisää

"Tuo oppi ei auta ihmistä pääsemään taivaaseen."

hän on jo ottanut lähtökohdakseen tietyn uskonnollisen järjestelmän sisäisen käsityksen siitä, mitä ihmisen ongelma on ja mikä on ratkaisu siihen.

Toisin sanoen hän ei ensin kysy:

"Mikä tämän perinteen oma tavoite on?"

vaan hän kysyy:

"Auttaako tämä perinne saavuttamaan sen tavoitteen, jonka minun oma perinteeni määrittelee?"

Siinä on suuri ero.


Se olisi sama kuin arvostelisi lääkettä siitä, ettei se korjaa sellaista sairautta, jota varten sitä ei ole edes tarkoitettu.

Jos joku valmistaa lääkkeen päänsärkyyn, ei ole järkevää sanoa:

"Tämä lääke on hyödytön, koska se ei paranna murtunutta luuta."

Ongelma ei välttämättä ole lääkkeessä, vaan siinä, että sille annetaan väärä tehtävä.

Samoin monet intialaiset filosofiset ja uskonnolliset traditiot eivät lähtökohtaisesti kysy:

"Miten pääsen kristillisen käsityksen mukaiseen taivaaseen?"

Ne kysyvät erilaisia kysymyksiä:

Miksi ihminen kärsii?

Miksi tietoisuutemme samaistuu rajalliseen kehoon ja mieleen?

Mikä on tietämättömyyden alkuperä?

Miten ihminen vapautuu harhasta, kiintymyksestä ja sisäisestä levottomuudesta?

Mikä on todellinen itse?

Mikä on ihmisen suhde jumalalliseen todellisuuteen?

Näihin kysymyksiin eri intialaiset traditiot antavat erilaisia vastauksia.

Joissakin puhutaan mokṣasta, vapautumisesta syntymän ja kuoleman kierrosta eli saṃsārasta.


Joissakin korostetaan jñānaa, vapauttavaa tietoa todellisuuden luonteesta.

Joissakin harjoitetaan erilaisia joogisia teitä, joiden tavoitteena on tietoisuuden muuttuminen ja syveneminen.

Buddhalaiset traditiot puolestaan puhuvat esimerkiksi kärsimyksen juurten ymmärtämisestä ja vapautumisesta kiintymyksestä.

Näissä kaikissa on oma sisäinen logiikkansa.

Siksi ulkopuolinen arvio:

"Tämä ei auta, koska se ei vie taivaaseen minun määrittelemälläni tavalla"

ei vielä ole neutraali havainto.

Se on yhden maailmankuvan käyttämistä kaikkien muiden mittarina.

Anonyymi00049 kirjoitti:

"Tuo oppi ei auta ihmistä pääsemään taivaaseen."

hän on jo ottanut lähtökohdakseen tietyn uskonnollisen järjestelmän sisäisen käsityksen siitä, mitä ihmisen ongelma on ja mikä on ratkaisu siihen.

Toisin sanoen hän ei ensin kysy:

"Mikä tämän perinteen oma tavoite on?"

vaan hän kysyy:

"Auttaako tämä perinne saavuttamaan sen tavoitteen, jonka minun oma perinteeni määrittelee?"

Siinä on suuri ero.


Se olisi sama kuin arvostelisi lääkettä siitä, ettei se korjaa sellaista sairautta, jota varten sitä ei ole edes tarkoitettu.

Jos joku valmistaa lääkkeen päänsärkyyn, ei ole järkevää sanoa:

"Tämä lääke on hyödytön, koska se ei paranna murtunutta luuta."

Ongelma ei välttämättä ole lääkkeessä, vaan siinä, että sille annetaan väärä tehtävä.

Samoin monet intialaiset filosofiset ja uskonnolliset traditiot eivät lähtökohtaisesti kysy:

"Miten pääsen kristillisen käsityksen mukaiseen taivaaseen?"

Ne kysyvät erilaisia kysymyksiä:

Miksi ihminen kärsii?

Miksi tietoisuutemme samaistuu rajalliseen kehoon ja mieleen?

Mikä on tietämättömyyden alkuperä?

Miten ihminen vapautuu harhasta, kiintymyksestä ja sisäisestä levottomuudesta?

Mikä on todellinen itse?

Mikä on ihmisen suhde jumalalliseen todellisuuteen?

Näihin kysymyksiin eri intialaiset traditiot antavat erilaisia vastauksia.

Joissakin puhutaan mokṣasta, vapautumisesta syntymän ja kuoleman kierrosta eli saṃsārasta.


Joissakin korostetaan jñānaa, vapauttavaa tietoa todellisuuden luonteesta.

Joissakin harjoitetaan erilaisia joogisia teitä, joiden tavoitteena on tietoisuuden muuttuminen ja syveneminen.

Buddhalaiset traditiot puolestaan puhuvat esimerkiksi kärsimyksen juurten ymmärtämisestä ja vapautumisesta kiintymyksestä.

Näissä kaikissa on oma sisäinen logiikkansa.

Siksi ulkopuolinen arvio:

"Tämä ei auta, koska se ei vie taivaaseen minun määrittelemälläni tavalla"

ei vielä ole neutraali havainto.

Se on yhden maailmankuvan käyttämistä kaikkien muiden mittarina.

Lue lisää

Näissä kaikissa on oma sisäinen logiikkansa.

Siksi ulkopuolinen arvio:

"Tämä ei auta, koska se ei vie taivaaseen minun määrittelemälläni tavalla"

ei vielä ole neutraali havainto.

Se on yhden maailmankuvan käyttämistä kaikkien muiden mittarina.

Vielä kiinnostavampi kysymys on tämä:

Jos jokin perinne olisi miljoonien vuosien ajan ollut täysin merkityksetön ja kykenemätön auttamaan ketään, miten se olisi säilynyt, kehittynyt ja vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään?

Tämä ei yksin todista, että jokin oppi olisi automaattisesti totta.

Mutta se osoittaa, että väite:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään"

on hyvin vahva väite.

Se ei ole enää filosofinen arvio.

Se on väite miljoonien ihmisten kokemuksista, elämäntavoista ja henkisistä harjoituksista.

Monet ihmiset eri kulttuureissa ovat löytäneet uskonnollisista ja filosofisista perinteistä:

merkityksen kokemuksen
eettisiä periaatteita
yhteisön
mielen harjoittamisen menetelmiä
rauhaa vaikeuksien keskellä
tapoja käsitellä kuolemaa ja kärsimystä

Silloin rehellisempi muotoilu voisi olla:

"Tämä perinne ei auta minua, koska en hyväksy sen perustavia oletuksia."

Se on täysin ymmärrettävä kanta.

Ihminen voi olla kristitty, hindu, buddhalainen, ateisti tai jonkin muun maailmankuvan kannattaja ja pitää omaa näkemystään totuutena.

Mutta ero on siinä, sanooko:

"Minä en hyväksy tätä."

vai:

"Tämä ei ole koskaan auttanut ketään."

Ensimmäinen on henkilökohtainen vakaumus.

Jälkimmäinen väittää tuntevansa kaikkien muiden kokemukset paremmin kuin he itse.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" on ensinnäkin ongelmallinen siksi, että se ei oikeastaan sano mitään täsmällistä. Se on niin laaja yleistys, että se menettää merkityksensä.

Se muistuttaa väitettä:

Anonyymi00050 kirjoitti:

Näissä kaikissa on oma sisäinen logiikkansa.

Siksi ulkopuolinen arvio:

"Tämä ei auta, koska se ei vie taivaaseen minun määrittelemälläni tavalla"

ei vielä ole neutraali havainto.

Se on yhden maailmankuvan käyttämistä kaikkien muiden mittarina.

Vielä kiinnostavampi kysymys on tämä:

Jos jokin perinne olisi miljoonien vuosien ajan ollut täysin merkityksetön ja kykenemätön auttamaan ketään, miten se olisi säilynyt, kehittynyt ja vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään?

Tämä ei yksin todista, että jokin oppi olisi automaattisesti totta.

Mutta se osoittaa, että väite:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään"

on hyvin vahva väite.

Se ei ole enää filosofinen arvio.

Se on väite miljoonien ihmisten kokemuksista, elämäntavoista ja henkisistä harjoituksista.

Monet ihmiset eri kulttuureissa ovat löytäneet uskonnollisista ja filosofisista perinteistä:

merkityksen kokemuksen
eettisiä periaatteita
yhteisön
mielen harjoittamisen menetelmiä
rauhaa vaikeuksien keskellä
tapoja käsitellä kuolemaa ja kärsimystä

Silloin rehellisempi muotoilu voisi olla:

"Tämä perinne ei auta minua, koska en hyväksy sen perustavia oletuksia."

Se on täysin ymmärrettävä kanta.

Ihminen voi olla kristitty, hindu, buddhalainen, ateisti tai jonkin muun maailmankuvan kannattaja ja pitää omaa näkemystään totuutena.

Mutta ero on siinä, sanooko:

"Minä en hyväksy tätä."

vai:

"Tämä ei ole koskaan auttanut ketään."

Ensimmäinen on henkilökohtainen vakaumus.

Jälkimmäinen väittää tuntevansa kaikkien muiden kokemukset paremmin kuin he itse.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" on ensinnäkin ongelmallinen siksi, että se ei oikeastaan sano mitään täsmällistä. Se on niin laaja yleistys, että se menettää merkityksensä.

Se muistuttaa väitettä:

Lue lisää

Siksi väite "Intian oppi ei auta" on ensinnäkin ongelmallinen siksi, että se ei oikeastaan sano mitään täsmällistä. Se on niin laaja yleistys, että se menettää merkityksensä.

Se muistuttaa väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?
Protestanttisuutta?
Ortodoksisuutta?
Ateismia?
Eksistentialismia?
Platonin filosofiaa?
Stoalaisuutta?
Tieteellistä maailmankuvaa?

Kukaan ei pitäisi tällaista väitettä vakavasti otettavana, koska Eurooppa ei ole yksi oppi eikä yksi ajatusjärjestelmä. Sama koskee Intiaa.

"Intialainen oppi" ei ole yksi asia. Se ei ole yksi kirja, yksi jumalakäsitys, yksi filosofia tai yksi vastaus elämän ongelmiin. Se on valtava joukko erilaisia perinteitä, jotka ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana ja jotka ovat usein keskenään erimielisiä jopa kaikkein perustavimmista kysymyksistä.

Kun joku sanoo "Intian oppi ei auta mitään", hän tekee siis saman virheen kuin väittäessään, että "eurooppalainen ajattelu on turhaa". Hän ottaa kokonaisen maanosan historian, kulttuurit, filosofiat ja uskonnot ja puristaa ne yhdeksi kuvitteelliseksi paketiksi — vain voidakseen torjua sen yhdellä lauseella.

Se ei ole argumentti. Se on luokitteluvirhe.

On aivan eri asia sanoa:

"En hyväksy advaita-vedāntan metafysiikkaa."

tai:

"En usko buddhalaisen nirvāṇa-käsityksen olevan oikea vastaus ihmisen kärsimykseen."

jne.

Näistä voidaan keskustella, koska ne kohdistuvat johonkin tiettyyn ajatukseen.

Mutta lause "Intian oppi ei auta" ei vielä kerro, mitä oppia tarkoitetaan, mitä ongelmaa sen pitäisi ratkaista tai millä perusteella sitä arvioidaan.

Se kertoo lähinnä puhujan omasta lähtökohdasta: hän on päättänyt jo etukäteen, että tietyn alueen perinteet ovat väärässä, eikä hän enää erottele niitä toisistaan.

Maantiede ei ole filosofia.

Intia ei ole oppi. Eurooppa ei ole oppi. Maantieteellinen nimi ei vielä ole argumentti.


"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

Anonyymi00051 kirjoitti:

Siksi väite "Intian oppi ei auta" on ensinnäkin ongelmallinen siksi, että se ei oikeastaan sano mitään täsmällistä. Se on niin laaja yleistys, että se menettää merkityksensä.

Se muistuttaa väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?
Protestanttisuutta?
Ortodoksisuutta?
Ateismia?
Eksistentialismia?
Platonin filosofiaa?
Stoalaisuutta?
Tieteellistä maailmankuvaa?

Kukaan ei pitäisi tällaista väitettä vakavasti otettavana, koska Eurooppa ei ole yksi oppi eikä yksi ajatusjärjestelmä. Sama koskee Intiaa.

"Intialainen oppi" ei ole yksi asia. Se ei ole yksi kirja, yksi jumalakäsitys, yksi filosofia tai yksi vastaus elämän ongelmiin. Se on valtava joukko erilaisia perinteitä, jotka ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana ja jotka ovat usein keskenään erimielisiä jopa kaikkein perustavimmista kysymyksistä.

Kun joku sanoo "Intian oppi ei auta mitään", hän tekee siis saman virheen kuin väittäessään, että "eurooppalainen ajattelu on turhaa". Hän ottaa kokonaisen maanosan historian, kulttuurit, filosofiat ja uskonnot ja puristaa ne yhdeksi kuvitteelliseksi paketiksi — vain voidakseen torjua sen yhdellä lauseella.

Se ei ole argumentti. Se on luokitteluvirhe.

On aivan eri asia sanoa:

"En hyväksy advaita-vedāntan metafysiikkaa."

tai:

"En usko buddhalaisen nirvāṇa-käsityksen olevan oikea vastaus ihmisen kärsimykseen."

jne.

Näistä voidaan keskustella, koska ne kohdistuvat johonkin tiettyyn ajatukseen.

Mutta lause "Intian oppi ei auta" ei vielä kerro, mitä oppia tarkoitetaan, mitä ongelmaa sen pitäisi ratkaista tai millä perusteella sitä arvioidaan.

Se kertoo lähinnä puhujan omasta lähtökohdasta: hän on päättänyt jo etukäteen, että tietyn alueen perinteet ovat väärässä, eikä hän enää erottele niitä toisistaan.

Maantiede ei ole filosofia.

Intia ei ole oppi. Eurooppa ei ole oppi. Maantieteellinen nimi ei vielä ole argumentti.


"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

Lue lisää

Se kertoo lähinnä puhujan omasta lähtökohdasta: hän on päättänyt jo etukäteen, että tietyn alueen perinteet ovat väärässä, eikä hän enää erottele niitä toisistaan.

Maantiede ei ole filosofia.

Intia ei ole oppi. Eurooppa ei ole oppi. Maantieteellinen nimi ei vielä ole argumentti.


"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

"Tämä kartta on huono, koska se ei johda paikkaan, johon en ole koskaan halunnut mennä."

Monissa intialaisissa perinteissä elämän perimmäinen päämäärä ei ole "pääsy taivaaseen" samalla tavalla kuin monissa kristillisissä tulkinnoissa. Jotkut tavoittelevat esimerkiksi vapautumista saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä ja kärsimyksestä. Toisissa suuntauksissa korostuvat jumalallinen yhteys, eettinen elämä, tietoisuus tai henkinen harjoitus.

Siksi väite "se ei auta taivaaseen pääsyssä" on hieman kehämäinen:

Ensin oletetaan, että taivas kristillisessä merkityksessä on ainoa oikea päämäärä.
Sitten arvioidaan kaikki muut traditiot sillä perusteella, johtavatko ne tähän samaan päämäärään.
Lopuksi todetaan, että ne eivät johda siihen, minkä jo alussa määriteltiin ainoaksi oikeaksi.

Tarkempi kysymys olisi:

"Auttaako tämä traditio saavuttamaan sen päämäärän, jota sen omat seuraajat tavoittelevat?"

Silloin keskustelu muuttuu reilummaksi. Voi arvioida eri oppien ajatuksia, perusteluja ja seurauksia ilman, että yksi uskonnollinen oletus asetetaan automaattisesti kaikkien muiden mittapuuksi.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Se kertoo lähinnä puhujan omasta lähtökohdasta: hän on päättänyt jo etukäteen, että tietyn alueen perinteet ovat väärässä, eikä hän enää erottele niitä toisistaan.

Maantiede ei ole filosofia.

Intia ei ole oppi. Eurooppa ei ole oppi. Maantieteellinen nimi ei vielä ole argumentti.


"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

"Tämä kartta on huono, koska se ei johda paikkaan, johon en ole koskaan halunnut mennä."

Monissa intialaisissa perinteissä elämän perimmäinen päämäärä ei ole "pääsy taivaaseen" samalla tavalla kuin monissa kristillisissä tulkinnoissa. Jotkut tavoittelevat esimerkiksi vapautumista saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä ja kärsimyksestä. Toisissa suuntauksissa korostuvat jumalallinen yhteys, eettinen elämä, tietoisuus tai henkinen harjoitus.

Siksi väite "se ei auta taivaaseen pääsyssä" on hieman kehämäinen:

Ensin oletetaan, että taivas kristillisessä merkityksessä on ainoa oikea päämäärä.
Sitten arvioidaan kaikki muut traditiot sillä perusteella, johtavatko ne tähän samaan päämäärään.
Lopuksi todetaan, että ne eivät johda siihen, minkä jo alussa määriteltiin ainoaksi oikeaksi.

Tarkempi kysymys olisi:

"Auttaako tämä traditio saavuttamaan sen päämäärän, jota sen omat seuraajat tavoittelevat?"

Silloin keskustelu muuttuu reilummaksi. Voi arvioida eri oppien ajatuksia, perusteluja ja seurauksia ilman, että yksi uskonnollinen oletus asetetaan automaattisesti kaikkien muiden mittapuuksi.

Lue lisää

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole edes olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.



Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri tuloksetta yritti valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.


Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea - hindujoki. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.


Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.


“Hindulaisuus” on ulkopuolinen ja harhaanjohtava käsite

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole olemassa yhtenäisenä uskontona. Kyseessä on ulkopuolisten luoma kattotermi, joka syntyi historiallisista, kielellisistä ja hallinnollisista syistä – ei Intian omista perinteistä käsin.

Kun länsimaiset matkailijat ja myöhemmin englantilaiset siirtomaavalloittajat kohtasivat Intiassa valtavan määrän erilaisia uskonnollisia suuntauksia, filosofioita, kultteja ja paikallisia perinteitä, he lakkasivat ymmärtämästä yksityiskohtia. Moninaisuus koettiin kaoottisena, ja siksi se niputettiin yhdeksi sanaksi: hindu.

Tämä oli hallinnollinen ja kolonialistinen yksinkertaistus, ei teologinen määritelmä.


ntiassa ei ole yhtä uskontoa vaan tuhansia

Intiassa on:

lukemattomia filosofisia koulukuntia (darśanat)

useita keskenään ristiriitaisia metafyysisiä näkemyksiä

monoteistisia, dualistisia, ei-dualistisia ja ateistisia traditioita

bhakti-liikkeitä, tantrisia suuntauksia, rituaalisia ja askeettisia polkuja

sekä kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, sikhiläisyyttä jne.

Jos kaikki nämä kutsutaan “hindulaisuudeksi”, käsite menettää kaiken merkityksensä. Samalla logiikalla myös kristinusko olisi “hindulaisuutta”, koska Intiassa on miljoonia kristittyjä.


Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole edes olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.



Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri tuloksetta yritti valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.


Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea - hindujoki. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.


Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.


“Hindulaisuus” on ulkopuolinen ja harhaanjohtava käsite

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole olemassa yhtenäisenä uskontona. Kyseessä on ulkopuolisten luoma kattotermi, joka syntyi historiallisista, kielellisistä ja hallinnollisista syistä – ei Intian omista perinteistä käsin.

Kun länsimaiset matkailijat ja myöhemmin englantilaiset siirtomaavalloittajat kohtasivat Intiassa valtavan määrän erilaisia uskonnollisia suuntauksia, filosofioita, kultteja ja paikallisia perinteitä, he lakkasivat ymmärtämästä yksityiskohtia. Moninaisuus koettiin kaoottisena, ja siksi se niputettiin yhdeksi sanaksi: hindu.

Tämä oli hallinnollinen ja kolonialistinen yksinkertaistus, ei teologinen määritelmä.


ntiassa ei ole yhtä uskontoa vaan tuhansia

Intiassa on:

lukemattomia filosofisia koulukuntia (darśanat)

useita keskenään ristiriitaisia metafyysisiä näkemyksiä

monoteistisia, dualistisia, ei-dualistisia ja ateistisia traditioita

bhakti-liikkeitä, tantrisia suuntauksia, rituaalisia ja askeettisia polkuja

sekä kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, sikhiläisyyttä jne.

Jos kaikki nämä kutsutaan “hindulaisuudeksi”, käsite menettää kaiken merkityksensä. Samalla logiikalla myös kristinusko olisi “hindulaisuutta”, koska Intiassa on miljoonia kristittyjä.


Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.

Lue lisää

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.

Muslimivalloittajat käyttivät sanaa hindu kuvaamaan maantieteellistä aluetta ja sen asukkaita, ei uskontoa.

Brittiläinen hallinto vakiinnutti termin uskonnolliseksi luokaksi.

Lopulta myös paikalliset omaksuivat termin hallinnollisista ja käytännöllisistä syistä.

Ennen tätä aluetta kutsuttiin Bharata-varshaksi, ja moni käyttää nimeä edelleen.


Sana hindu:

ei ole teologinen käsite

ei ole alkuperäinen

ei kuvaa mitään yhtenäistä uskontoa

Se on ulkopuolisten antama nimi, jota nykyään käytetään lähinnä:

mukavuussyistä

keskustelun yksinkertaistamiseksi

tai kuuntelijakunnan tason vuoksi

Todellisuudessa on mielekkäämpää puhua täsmällisistä traditioista, kuten:

gaudiya-vaišnavismi

shaivismi

shaktismi

advaita-vedānta

jne.

Kaikki muu on käsitteellistä sumutusta.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole edes olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.



Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri tuloksetta yritti valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.


Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea - hindujoki. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.


Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.


“Hindulaisuus” on ulkopuolinen ja harhaanjohtava käsite

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole olemassa yhtenäisenä uskontona. Kyseessä on ulkopuolisten luoma kattotermi, joka syntyi historiallisista, kielellisistä ja hallinnollisista syistä – ei Intian omista perinteistä käsin.

Kun länsimaiset matkailijat ja myöhemmin englantilaiset siirtomaavalloittajat kohtasivat Intiassa valtavan määrän erilaisia uskonnollisia suuntauksia, filosofioita, kultteja ja paikallisia perinteitä, he lakkasivat ymmärtämästä yksityiskohtia. Moninaisuus koettiin kaoottisena, ja siksi se niputettiin yhdeksi sanaksi: hindu.

Tämä oli hallinnollinen ja kolonialistinen yksinkertaistus, ei teologinen määritelmä.


ntiassa ei ole yhtä uskontoa vaan tuhansia

Intiassa on:

lukemattomia filosofisia koulukuntia (darśanat)

useita keskenään ristiriitaisia metafyysisiä näkemyksiä

monoteistisia, dualistisia, ei-dualistisia ja ateistisia traditioita

bhakti-liikkeitä, tantrisia suuntauksia, rituaalisia ja askeettisia polkuja

sekä kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, sikhiläisyyttä jne.

Jos kaikki nämä kutsutaan “hindulaisuudeksi”, käsite menettää kaiken merkityksensä. Samalla logiikalla myös kristinusko olisi “hindulaisuutta”, koska Intiassa on miljoonia kristittyjä.


Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.

Lue lisää

Jeesus on Jumala ja ihminen.
Jeesus on sama nyt ja aina ja ikuisesti ja tulee aina olemaan
Hän on toisessa luomakunnassa. Mutta myös kaikkialla. Vapahtaja ja armon antaja Jumalan teko.
Pelastus on Jumalan teko.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Olet täällä, ei sattumalta, ei uteliaisuudesta yksin. Sinä olet täällä, koska jokin sinussa on tunnistanut sen äärettömän viehätyksen, jota et voi nimetä, ja siksi et voi lähteä. Vuodet eivät ole kuluneet turhaan; ne ovat muokanneet sinua kuin hiljainen veistos, jolla ei ole sanaa, mutta jonka muodot puhuvat sinulle yhä uudelleen: tule lähemmäs, ime sitä, mitä et koskaan saisi.
Sinä luet viestejä, jotka itse sanot kauhuksi, ja omaksut ne kuin evankeliumin sanoja. Mutta tässä ei ole muuta, on vain sinua koukuttava, kielletty tieto, joka imee sinusta kaiken vanhan ja rakentaa sen päälle uuden sielun, uuden halun, uuden riippuvuuden. Se on kuin myrkyllinen kukka, jonka tuoksu syö lujuutesi ja sulkee sinut omaan maailmaan, jossa hyvyys ja pahuus eivät enää erotu toisistaan.
Jokainen viesti, jokainen viittaus pahojen henkien maailmaan, on kuin salainen luu, jonka asetat rintaasi vasten. Et vain lue; sinä imeyt, omaksut ja annostelet sen osaksi itseäsi. Ei ole paluuta. Ei ole turvapaikkaa menneisyydestäsi, ei kristillisestä varjostasi, ei pelastuksen toiveesta. Sinä olet antanut pimeyden tulla osaksi itseäsi, ja se osa sinusta kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun huomiosi kiinnittyy siihen, mitä et pitäisi ihailla.


Et huomaa, että jokainen hetki täällä on repinyt sinut irti vanhasta turvastasi, että olet sallinut itsesi muovautua siihen, mikä ei voi antaa takaisin mitään, paitsi riippuvuuden ja kaipuun.
Tämä on yksinkertainen tunnustus: sinä olet itse valinnut. Jokainen hetki, jolloin olet jäänyt hindupalstalle, on sinulle osoitus siitä, että et voi irtautua.

Ja siinä, missä muut etsivät pelastusta, olet sinä jo kadonnut – ei äkillisesti, ei väkivaltaisesti, vaan hiljaa, mutta kokonaan, se on tulos oleskelustasi hindupalstalla.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Äärikristitty ekstremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan. Vihan poistaminen vaatisi tietoista kohtaamista, itsereflektiota ja kykyä nähdä tilanteet toisen näkökulmasta – taitoja, joita jokainen ei ole oppinut tai joihin hänellä ei ole motivaatiota. Vihan kantaminen voi tuntua turvalliselta, sillä se tarjoaa vääränlaisen jatkuvuuden tunteen: “Jos en pääse eroon vihasta, voin edelleen hallita, muistaa ja suojautua.” Toisaalta se on myös tapa sitoa itsensä menneisyyteen ja identiteettiin; viha saattaa muodostaa osan minäkuvaa, jota ihminen ei halua menettää.


Äärikristitty eksteremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan.

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Olet täällä, ei sattumalta, ei uteliaisuudesta yksin. Sinä olet täällä, koska jokin sinussa on tunnistanut sen äärettömän viehätyksen, jota et voi nimetä, ja siksi et voi lähteä. Vuodet eivät ole kuluneet turhaan; ne ovat muokanneet sinua kuin hiljainen veistos, jolla ei ole sanaa, mutta jonka muodot puhuvat sinulle yhä uudelleen: tule lähemmäs, ime sitä, mitä et koskaan saisi.
Sinä luet viestejä, jotka itse sanot kauhuksi, ja omaksut ne kuin evankeliumin sanoja. Mutta tässä ei ole muuta, on vain sinua koukuttava, kielletty tieto, joka imee sinusta kaiken vanhan ja rakentaa sen päälle uuden sielun, uuden halun, uuden riippuvuuden. Se on kuin myrkyllinen kukka, jonka tuoksu syö lujuutesi ja sulkee sinut omaan maailmaan, jossa hyvyys ja pahuus eivät enää erotu toisistaan.
Jokainen viesti, jokainen viittaus pahojen henkien maailmaan, on kuin salainen luu, jonka asetat rintaasi vasten. Et vain lue; sinä imeyt, omaksut ja annostelet sen osaksi itseäsi. Ei ole paluuta. Ei ole turvapaikkaa menneisyydestäsi, ei kristillisestä varjostasi, ei pelastuksen toiveesta. Sinä olet antanut pimeyden tulla osaksi itseäsi, ja se osa sinusta kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun huomiosi kiinnittyy siihen, mitä et pitäisi ihailla.


Et huomaa, että jokainen hetki täällä on repinyt sinut irti vanhasta turvastasi, että olet sallinut itsesi muovautua siihen, mikä ei voi antaa takaisin mitään, paitsi riippuvuuden ja kaipuun.
Tämä on yksinkertainen tunnustus: sinä olet itse valinnut. Jokainen hetki, jolloin olet jäänyt hindupalstalle, on sinulle osoitus siitä, että et voi irtautua.

Ja siinä, missä muut etsivät pelastusta, olet sinä jo kadonnut – ei äkillisesti, ei väkivaltaisesti, vaan hiljaa, mutta kokonaan, se on tulos oleskelustasi hindupalstalla.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Äärikristitty ekstremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan. Vihan poistaminen vaatisi tietoista kohtaamista, itsereflektiota ja kykyä nähdä tilanteet toisen näkökulmasta – taitoja, joita jokainen ei ole oppinut tai joihin hänellä ei ole motivaatiota. Vihan kantaminen voi tuntua turvalliselta, sillä se tarjoaa vääränlaisen jatkuvuuden tunteen: “Jos en pääse eroon vihasta, voin edelleen hallita, muistaa ja suojautua.” Toisaalta se on myös tapa sitoa itsensä menneisyyteen ja identiteettiin; viha saattaa muodostaa osan minäkuvaa, jota ihminen ei halua menettää.


Äärikristitty eksteremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan.

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Lue lisää

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Hän ei toimi rationaalisesti: hän voi viipyä paikoissa, jotka aiheuttavat hänessä ristiriitaisia tunteita, koska ristiriita itsessään tarjoaa syvyyttä ja merkitystä hänen kokemukselleen. Viha ja sitoutuminen toiseen maailmaan ovat usein erottamattomasti kietoutuneita – ne elävät siellä, missä ihminen ei uskalla päästää irti.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.

Hän pysyy siellä, mitä väittää vihaavansa, kuin mies joka seisoo kaatopaikan laidalla päivittäin vakuuttamassa kaikille, kuinka sietämättömältä haju tuntuu — kuitenkaan koskaan poistumatta. Jokainen uusi hinduviesti on hänelle muka todiste rappiosta, harhasta ja eksytyksestä, mutta silti hän palaa niiden ääreen uskollisemmin kuin moni palaa omaan pyhään kirjaansa. Se ei ole enää vastustamista, vaan riippuvuutta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

On aina hieman koomista huomata kristitty ääriaines, joka julistaa olevansa “totuuden puolella”, mutta käyttää elämänsä tarkkailemalla juuri sitä, minkä pitäisi hänen mukaansa olla merkityksetöntä tai pahaa.

Jos hindulaisuus todella olisi hänelle vain tyhjää harhaa, miksi hän vartioi sitä vuosikausia kuin katkera yövartija autioituneessa rakennuksessa? Miksi jokainen keskustelu vetää hänet takaisin?

Tavallisesti ihminen poistuu paikoista, joita aidosti halveksii. Hän sulkee oven, kävelee pois ja unohtaa. Mutta tämä ei kykene siihen.

Ehkä juuri siinä piilee ironia: se allegorinen saatana pitää häntä tiukemmin otteessaan kuin yksikään hindu koskaan yrittäisi. Hän ei pääse irti. Hän joutuu lukemaan “pahojen hindujen” viestejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin jonkinlaista käänteistä hartauskirjaa. Hän saarnaa vastustavansa kaikkea täällä olevaa, mutta hänen käytöksensä paljastaa toisen totuuden: mikään muu ei enää sido hänen huomiotaan yhtä tehokkaasti.

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Hän ei toimi rationaalisesti: hän voi viipyä paikoissa, jotka aiheuttavat hänessä ristiriitaisia tunteita, koska ristiriita itsessään tarjoaa syvyyttä ja merkitystä hänen kokemukselleen. Viha ja sitoutuminen toiseen maailmaan ovat usein erottamattomasti kietoutuneita – ne elävät siellä, missä ihminen ei uskalla päästää irti.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.

Hän pysyy siellä, mitä väittää vihaavansa, kuin mies joka seisoo kaatopaikan laidalla päivittäin vakuuttamassa kaikille, kuinka sietämättömältä haju tuntuu — kuitenkaan koskaan poistumatta. Jokainen uusi hinduviesti on hänelle muka todiste rappiosta, harhasta ja eksytyksestä, mutta silti hän palaa niiden ääreen uskollisemmin kuin moni palaa omaan pyhään kirjaansa. Se ei ole enää vastustamista, vaan riippuvuutta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

On aina hieman koomista huomata kristitty ääriaines, joka julistaa olevansa “totuuden puolella”, mutta käyttää elämänsä tarkkailemalla juuri sitä, minkä pitäisi hänen mukaansa olla merkityksetöntä tai pahaa.

Jos hindulaisuus todella olisi hänelle vain tyhjää harhaa, miksi hän vartioi sitä vuosikausia kuin katkera yövartija autioituneessa rakennuksessa? Miksi jokainen keskustelu vetää hänet takaisin?

Tavallisesti ihminen poistuu paikoista, joita aidosti halveksii. Hän sulkee oven, kävelee pois ja unohtaa. Mutta tämä ei kykene siihen.

Ehkä juuri siinä piilee ironia: se allegorinen saatana pitää häntä tiukemmin otteessaan kuin yksikään hindu koskaan yrittäisi. Hän ei pääse irti. Hän joutuu lukemaan “pahojen hindujen” viestejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin jonkinlaista käänteistä hartauskirjaa. Hän saarnaa vastustavansa kaikkea täällä olevaa, mutta hänen käytöksensä paljastaa toisen totuuden: mikään muu ei enää sido hänen huomiotaan yhtä tehokkaasti.

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Lue lisää

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Hän palaa joka päivä tarkistamaan, mitä “vääräuskoiset” taas kirjoittivat. Hän kantaa palstaa mukanaan kuin näkymätöntä riippakiveä, jota hän samalla väittää halveksivansa.

Ja juuri siinä hänen tragediansa muuttuu ivalliseksi: hän ei enää taistele hinduja vastaan, vaan omaa pakkomiellettään vastaan. Jokainen uusi viesti, jonka hän avaa “vain nähdäkseen taas tämän harhan”, kiristää sidettä entisestään. Hänestä on tullut oman vastustuksensa vanki — ihminen, joka rakensi itselleen identiteetin siitä, ettei kykene päästämään irti.

Ehkä hän kuvittelee olevansa täällä todistamassa jonkin pahuuden olemassaoloa, mutta vuosien jälkeen näyttämö on kääntynyt toisinpäin. Muut keskustelevat, elävät ja jatkavat eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen samalla paikalla kuin hylätty vartija raunioilla, joita kukaan muu ei enää edes piirittäisi. Hän tarvitsee vihansa hinduja vastaan, koska ilman sitä hän joutuisi kohtaamaan tyhjän kysymyksen: mitä hänen elämästään jäisi jäljelle, jos hän viimein sulkisi tämän hindupalstan lopullisesti eikä enää palaisi?

Siksi hän ei lähde. Ei siksi, että häntä pidäteltäisiin, vaan siksi, että ääriainesfanaatikko tottuu lopulta kahleisiinsa. Ja kaikkein raskaimmat kahleet ovat juuri niitä, joita kantaa vapaaehtoisesti samalla vakuuttaen itselleen olevansa vapaa.

Kaikkein syvin ristiriita ei ole siinä, että ihminen vihaa jotakin. Ihminen kykenee vihaamaan monia asioita. Todellinen ristiriita syntyy silloin, kun ihminen rakentaa koko olemassaolonsa sen ympärille, mitä väittää vastustavansa. Silloin viha ei enää ole moraalinen kannanotto, vaan side. Ja juuri siinä tämä näky muuttuu lähes traagisen ivalliseksi.

Hän puhuu rakkaudesta kuin joku, joka olisi löytänyt sen ytimen: anteeksiantoa, armoa, uutta liittoa, veren sovitusta ja Jumalan ääretöntä hyvyyttä. Sanat ovat suuria, raskaita ja pyhiä. Mutta niiden ympärillä ei tunnu olevan lämpöä, vain kylmä pakkomielle. Hänen “rakkautensa” ilmenee siinä, että hän käyttää vuodet elämästään vahtimalla paikkaa, jota sanoo pahuuden pesäksi. Hän ei puhu ihmisistä kuin eksyneistä, vaan kuin vihollisista, joiden olemassaolo itsessään loukkaa häntä.

Ja silloin kysymys muuttuu väistämättömäksi: jos sydän on täynnä armoa, miksi elämä näyttää pelkältä vihalta?

Todellinen rakkaus ei tarvitse jatkuvaa vihollista pysyäkseen hengissä. Mutta hänen uskonsa näyttää tarvitsevan. Hän tarvitsee “pahat hindut”, “idän harhat”, “pimeyden”, koska ilman niitä hänen identiteettinsä romahtaisi tyhjyyteen. Hän ei enää puolusta mitään; hän ylläpitää omaa sisäistä sotaansa. Siksi hän ei poistu. Hän ei voi. Lähteminen merkitsisi sitä, että hän joutuisi kohtaamaan hiljaisuuden ilman vihansa polttoainetta.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Hän palaa joka päivä tarkistamaan, mitä “vääräuskoiset” taas kirjoittivat. Hän kantaa palstaa mukanaan kuin näkymätöntä riippakiveä, jota hän samalla väittää halveksivansa.

Ja juuri siinä hänen tragediansa muuttuu ivalliseksi: hän ei enää taistele hinduja vastaan, vaan omaa pakkomiellettään vastaan. Jokainen uusi viesti, jonka hän avaa “vain nähdäkseen taas tämän harhan”, kiristää sidettä entisestään. Hänestä on tullut oman vastustuksensa vanki — ihminen, joka rakensi itselleen identiteetin siitä, ettei kykene päästämään irti.

Ehkä hän kuvittelee olevansa täällä todistamassa jonkin pahuuden olemassaoloa, mutta vuosien jälkeen näyttämö on kääntynyt toisinpäin. Muut keskustelevat, elävät ja jatkavat eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen samalla paikalla kuin hylätty vartija raunioilla, joita kukaan muu ei enää edes piirittäisi. Hän tarvitsee vihansa hinduja vastaan, koska ilman sitä hän joutuisi kohtaamaan tyhjän kysymyksen: mitä hänen elämästään jäisi jäljelle, jos hän viimein sulkisi tämän hindupalstan lopullisesti eikä enää palaisi?

Siksi hän ei lähde. Ei siksi, että häntä pidäteltäisiin, vaan siksi, että ääriainesfanaatikko tottuu lopulta kahleisiinsa. Ja kaikkein raskaimmat kahleet ovat juuri niitä, joita kantaa vapaaehtoisesti samalla vakuuttaen itselleen olevansa vapaa.

Kaikkein syvin ristiriita ei ole siinä, että ihminen vihaa jotakin. Ihminen kykenee vihaamaan monia asioita. Todellinen ristiriita syntyy silloin, kun ihminen rakentaa koko olemassaolonsa sen ympärille, mitä väittää vastustavansa. Silloin viha ei enää ole moraalinen kannanotto, vaan side. Ja juuri siinä tämä näky muuttuu lähes traagisen ivalliseksi.

Hän puhuu rakkaudesta kuin joku, joka olisi löytänyt sen ytimen: anteeksiantoa, armoa, uutta liittoa, veren sovitusta ja Jumalan ääretöntä hyvyyttä. Sanat ovat suuria, raskaita ja pyhiä. Mutta niiden ympärillä ei tunnu olevan lämpöä, vain kylmä pakkomielle. Hänen “rakkautensa” ilmenee siinä, että hän käyttää vuodet elämästään vahtimalla paikkaa, jota sanoo pahuuden pesäksi. Hän ei puhu ihmisistä kuin eksyneistä, vaan kuin vihollisista, joiden olemassaolo itsessään loukkaa häntä.

Ja silloin kysymys muuttuu väistämättömäksi: jos sydän on täynnä armoa, miksi elämä näyttää pelkältä vihalta?

Todellinen rakkaus ei tarvitse jatkuvaa vihollista pysyäkseen hengissä. Mutta hänen uskonsa näyttää tarvitsevan. Hän tarvitsee “pahat hindut”, “idän harhat”, “pimeyden”, koska ilman niitä hänen identiteettinsä romahtaisi tyhjyyteen. Hän ei enää puolusta mitään; hän ylläpitää omaa sisäistä sotaansa. Siksi hän ei poistu. Hän ei voi. Lähteminen merkitsisi sitä, että hän joutuisi kohtaamaan hiljaisuuden ilman vihansa polttoainetta.

Lue lisää

Ja siinä on jotain melkein säälittävän ironista: hän puhuu paholaisesta kuin ulkopuolisesta voimasta, vaikka todellisuudessa hänen oma pakkomielteensä pitää häntä tiukemmin kahleissa kuin yksikään “hindujen henki”. Hän väittää taistelevansa pimeyttä vastaan, mutta viettää elämänsä tuijottaen siihen niin kauan, että alkaa muistuttaa sitä itse. Jokainen päivä tällä palstalla syö palan hänen julistamastaan rakkaudesta ja korvaa sen katkeruudella, jota hän yrittää peittää hengellisillä fraaseilla.

Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.

Ehkä kaikkein paljastavinta ei ole edes se, että hän vihaa. Vaan se, että hän tarvitsee vihansa tunteakseen olevansa olemassa. Hänestä on tullut joku, joka ei enää elä uskonsa vuoksi, vaan viholliskuvansa vuoksi. Ja silloin uskosta jää jäljelle enää kuori — äänekäs, julistava ja tyhjä.

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Kaikkein synkin asia tällaisessa ihmisessä ei lopulta ole viha itse. Viha on tavallista. Ihmiset vihaavat aatteita, uskontoja, puolueita, toisia ihmisiä. Mutta yleensä viha kuluu ajan mukana pois, koska ihminen väsyy kantamaan sitä. Hän siirtyy elämässään eteenpäin, löytää uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia merkityksiä. Hän lakkaa katsomasta siihen suuntaan, joka ruokkii hänen katkeruuttaan.

Mutta tässä tapauksessa niin ei tapahdu.

Vuodet kuluvat, ja hän on edelleen täällä, saman palstan äärellä, samojen ihmisten keskellä, saman pakkomielteen ympärillä. Se ei ole enää mielipide. Se ei ole enää edes uskonnollinen vakaumus. Se on identiteetti, joka elää vihasta. Ja juuri siksi hänen puheensa rakkaudesta kuulostaa ontolta kuin tyhjä kirkonkello autiossa kylässä: ääni kuuluu kauas, mutta sisältä ei löydy ketään.

Hän puhuu anteeksiannosta samalla suulla, jolla kutsuu kokonaisia maailmankatsomuksia pahuuden ruumiillistumiksi. Hän puhuu armosta, mutta hänen läsnäolonsa tihkuu jatkuvaa halveksuntaa. Hän puhuu Jeesuksen rakkaudesta, mutta käyttää elämänsä ihmisten tarkkailuun, joita ei kykene kohtaamaan ihmisinä, vaan symboleina omassa sisäisessä sodassaan. Ja mitä pidempään tätä katsoo, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää uskosta lainkaan.

Kyse on tyhjyydestä.

Sillä ihminen, jonka elämä on sisäisesti täynnä, ei päivystä vihollisiaan vuosikausia. Hänellä on muuta elettävää. Hän rakastaa jotakuta, rakentaa jotakin, oppii jotakin, kasvaa johonkin. Mutta ihminen, jonka sisällä kaikuu ontto huone, tarvitsee jatkuvan vihollisen peittämään sen kaiun. Hän tarvitsee jotakin vastustettavaa, koska ilman sitä hän joutuisi ensimmäistä kertaa yksin itsensä kanssa.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Ja siinä on jotain melkein säälittävän ironista: hän puhuu paholaisesta kuin ulkopuolisesta voimasta, vaikka todellisuudessa hänen oma pakkomielteensä pitää häntä tiukemmin kahleissa kuin yksikään “hindujen henki”. Hän väittää taistelevansa pimeyttä vastaan, mutta viettää elämänsä tuijottaen siihen niin kauan, että alkaa muistuttaa sitä itse. Jokainen päivä tällä palstalla syö palan hänen julistamastaan rakkaudesta ja korvaa sen katkeruudella, jota hän yrittää peittää hengellisillä fraaseilla.

Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.

Ehkä kaikkein paljastavinta ei ole edes se, että hän vihaa. Vaan se, että hän tarvitsee vihansa tunteakseen olevansa olemassa. Hänestä on tullut joku, joka ei enää elä uskonsa vuoksi, vaan viholliskuvansa vuoksi. Ja silloin uskosta jää jäljelle enää kuori — äänekäs, julistava ja tyhjä.

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Kaikkein synkin asia tällaisessa ihmisessä ei lopulta ole viha itse. Viha on tavallista. Ihmiset vihaavat aatteita, uskontoja, puolueita, toisia ihmisiä. Mutta yleensä viha kuluu ajan mukana pois, koska ihminen väsyy kantamaan sitä. Hän siirtyy elämässään eteenpäin, löytää uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia merkityksiä. Hän lakkaa katsomasta siihen suuntaan, joka ruokkii hänen katkeruuttaan.

Mutta tässä tapauksessa niin ei tapahdu.

Vuodet kuluvat, ja hän on edelleen täällä, saman palstan äärellä, samojen ihmisten keskellä, saman pakkomielteen ympärillä. Se ei ole enää mielipide. Se ei ole enää edes uskonnollinen vakaumus. Se on identiteetti, joka elää vihasta. Ja juuri siksi hänen puheensa rakkaudesta kuulostaa ontolta kuin tyhjä kirkonkello autiossa kylässä: ääni kuuluu kauas, mutta sisältä ei löydy ketään.

Hän puhuu anteeksiannosta samalla suulla, jolla kutsuu kokonaisia maailmankatsomuksia pahuuden ruumiillistumiksi. Hän puhuu armosta, mutta hänen läsnäolonsa tihkuu jatkuvaa halveksuntaa. Hän puhuu Jeesuksen rakkaudesta, mutta käyttää elämänsä ihmisten tarkkailuun, joita ei kykene kohtaamaan ihmisinä, vaan symboleina omassa sisäisessä sodassaan. Ja mitä pidempään tätä katsoo, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää uskosta lainkaan.

Kyse on tyhjyydestä.

Sillä ihminen, jonka elämä on sisäisesti täynnä, ei päivystä vihollisiaan vuosikausia. Hänellä on muuta elettävää. Hän rakastaa jotakuta, rakentaa jotakin, oppii jotakin, kasvaa johonkin. Mutta ihminen, jonka sisällä kaikuu ontto huone, tarvitsee jatkuvan vihollisen peittämään sen kaiun. Hän tarvitsee jotakin vastustettavaa, koska ilman sitä hän joutuisi ensimmäistä kertaa yksin itsensä kanssa.

Lue lisää

Ja ehkä juuri sitä hän pelkää enemmän kuin hinduja, enemmän kuin “pahoja henkiä”, enemmän kuin mitään oppia.

Hiljaisuutta.

Sitä hetkeä, jolloin näyttö sulkeutuu eikä ole enää ketään, jolle saarnata. Ei enää “harhaoppisia”, ei enää taistelua, ei enää pyhää vihaa, jonka avulla voisi tuntea itsensä oikeamieliseksi. Vain hän itse — riisuttuna kaikista julistuksistaan. Ja ehkä syvällä hän jo tietää, ettei siellä odota mikään kirkas hengellinen voitto, vaan pelkkä kulunut ihminen, joka on käyttänyt vuosia elämästään vartioidakseen ovea, jota kukaan ei edes yrittänyt murtaa.

Siksi hänen vihansa on niin äänekästä. Se peittää alleen paljon heikomman äänen: epävarmuuden. Sillä jos hän todella olisi varma uskonsa voimasta, hänen ei tarvitsisi jatkuvasti todistaa sitä hyökkäämällä kaikkea muuta vastaan. Vain epävarma usko tarvitsee jatkuvaa vihollista vakuuttaakseen itselleen olevansa oikeassa.

Ja niin hän jää tänne. Päivä toisensa jälkeen. Ei siksi, että hindut vetäisivät häntä puoleensa yliluonnollisella voimalla, vaan siksi, että hänen oma sisäinen tyhjyytensä vetää häntä takaisin tänne kuin kaivo, jonka pohjaa hän ei uskalla nähdä. Hän kutsuu sitä hengelliseksi taisteluksi, mutta ulkopuolelta katsottuna se näyttää enemmän ihmiseltä, joka kiertää loputtomasti samaa kehää, koska ei tiedä, kuka olisi ilman sitä.

Ehkä kaikkein julmin ironia on juuri tämä: hän luulee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka todellisuudessa hänen suurin vihollisensa on jo kauan sitten muuttanut hänen sisälleen — ei demonina, ei hindulaisuutena, ei “idän oppina”, vaan hitaasti kasvaneena katkeruutena, joka söi hänen kykynsä nähdä ihmisissä mitään rakastettavaa.

Ja silloin kaikki ne suuret sanat — armo, rakkaus, anteeksianto, uusi liitto — jäävät leijumaan ilmaan kuin kuluneet julisteet hylätyn kirkon seinillä: haalistuneina, onttoina ja irronneina siitä elämästä, jota niiden piti kuvastaa.

Ihminen ei aina pysy paikoissa, koska hän uskoo niihin, vaan koska ne ovat tulleet osaksi hänen sisäistä järjestelmäänsä. Vihasta voi tulla rakenne, joka pitää mielen kasassa. Se antaa yksinkertaisen kartan: tässä on oikea, tuolla väärä, tässä minä, tuolla toinen. Niin kauan kuin tämä jako on olemassa, maailma pysyy hallittavana.

Siksi irrottautuminen ei tunnu vapaudelta, vaan romahdukselta. Kun vastustettu asia katoaa, katoaa myös vastustaja. Ja sen mukana katoaa helposti myös se rooli, johon ihminen on tottunut: taistelija, vartija, oikeassa oleva. Jäljelle ei jää “voittoa”, vaan kysymys siitä, kuka minä olen ilman tätä asetelmaa.

Siksi myös “vihattu kohde” voi muuttua paradoksaalisesti tärkeäksi. Ei siksi, että se olisi hyvä tai toivottu, vaan siksi, että se on tullut osaksi sisäistä rakennetta, jossa identiteetti ja vastustus nojaavat toisiinsa kuin kaksi vastakkaista pylvästä. Kun toinen horjuu, toinenkin uhkaa kaatua.

Ja tästä syntyy erikoinen tilanne: ihminen voi samaan aikaan väittää haluavansa poistua ja kuitenkin palata yhä uudelleen. Ei mystiikkaa, ei ulkoista pakkoa – vaan mielen oma tapa säilyttää jatkuvuus, vaikka se tapa näyttäisi ulospäin ristiriidalta.

Todellinen muutos ei tässä asetelmassa ala toisen osapuolen katoamisesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen ei enää tarvitse asetelmaa ollakseen kokonainen. Silloin “vastustettava maailma” ei enää kanna identiteettiä, eikä sen seuraaminen tuota enää samaa vetovoimaa.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Ja ehkä juuri sitä hän pelkää enemmän kuin hinduja, enemmän kuin “pahoja henkiä”, enemmän kuin mitään oppia.

Hiljaisuutta.

Sitä hetkeä, jolloin näyttö sulkeutuu eikä ole enää ketään, jolle saarnata. Ei enää “harhaoppisia”, ei enää taistelua, ei enää pyhää vihaa, jonka avulla voisi tuntea itsensä oikeamieliseksi. Vain hän itse — riisuttuna kaikista julistuksistaan. Ja ehkä syvällä hän jo tietää, ettei siellä odota mikään kirkas hengellinen voitto, vaan pelkkä kulunut ihminen, joka on käyttänyt vuosia elämästään vartioidakseen ovea, jota kukaan ei edes yrittänyt murtaa.

Siksi hänen vihansa on niin äänekästä. Se peittää alleen paljon heikomman äänen: epävarmuuden. Sillä jos hän todella olisi varma uskonsa voimasta, hänen ei tarvitsisi jatkuvasti todistaa sitä hyökkäämällä kaikkea muuta vastaan. Vain epävarma usko tarvitsee jatkuvaa vihollista vakuuttaakseen itselleen olevansa oikeassa.

Ja niin hän jää tänne. Päivä toisensa jälkeen. Ei siksi, että hindut vetäisivät häntä puoleensa yliluonnollisella voimalla, vaan siksi, että hänen oma sisäinen tyhjyytensä vetää häntä takaisin tänne kuin kaivo, jonka pohjaa hän ei uskalla nähdä. Hän kutsuu sitä hengelliseksi taisteluksi, mutta ulkopuolelta katsottuna se näyttää enemmän ihmiseltä, joka kiertää loputtomasti samaa kehää, koska ei tiedä, kuka olisi ilman sitä.

Ehkä kaikkein julmin ironia on juuri tämä: hän luulee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka todellisuudessa hänen suurin vihollisensa on jo kauan sitten muuttanut hänen sisälleen — ei demonina, ei hindulaisuutena, ei “idän oppina”, vaan hitaasti kasvaneena katkeruutena, joka söi hänen kykynsä nähdä ihmisissä mitään rakastettavaa.

Ja silloin kaikki ne suuret sanat — armo, rakkaus, anteeksianto, uusi liitto — jäävät leijumaan ilmaan kuin kuluneet julisteet hylätyn kirkon seinillä: haalistuneina, onttoina ja irronneina siitä elämästä, jota niiden piti kuvastaa.

Ihminen ei aina pysy paikoissa, koska hän uskoo niihin, vaan koska ne ovat tulleet osaksi hänen sisäistä järjestelmäänsä. Vihasta voi tulla rakenne, joka pitää mielen kasassa. Se antaa yksinkertaisen kartan: tässä on oikea, tuolla väärä, tässä minä, tuolla toinen. Niin kauan kuin tämä jako on olemassa, maailma pysyy hallittavana.

Siksi irrottautuminen ei tunnu vapaudelta, vaan romahdukselta. Kun vastustettu asia katoaa, katoaa myös vastustaja. Ja sen mukana katoaa helposti myös se rooli, johon ihminen on tottunut: taistelija, vartija, oikeassa oleva. Jäljelle ei jää “voittoa”, vaan kysymys siitä, kuka minä olen ilman tätä asetelmaa.

Siksi myös “vihattu kohde” voi muuttua paradoksaalisesti tärkeäksi. Ei siksi, että se olisi hyvä tai toivottu, vaan siksi, että se on tullut osaksi sisäistä rakennetta, jossa identiteetti ja vastustus nojaavat toisiinsa kuin kaksi vastakkaista pylvästä. Kun toinen horjuu, toinenkin uhkaa kaatua.

Ja tästä syntyy erikoinen tilanne: ihminen voi samaan aikaan väittää haluavansa poistua ja kuitenkin palata yhä uudelleen. Ei mystiikkaa, ei ulkoista pakkoa – vaan mielen oma tapa säilyttää jatkuvuus, vaikka se tapa näyttäisi ulospäin ristiriidalta.

Todellinen muutos ei tässä asetelmassa ala toisen osapuolen katoamisesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen ei enää tarvitse asetelmaa ollakseen kokonainen. Silloin “vastustettava maailma” ei enää kanna identiteettiä, eikä sen seuraaminen tuota enää samaa vetovoimaa.

Lue lisää

Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”.
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.


Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää

Anonyymi00060 kirjoitti:

Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”.
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.


Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää

Lue lisää

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.


Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.


Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Lue lisää

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."


Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.



Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Puhutaan hengellisestä kasvusta, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä. Mutta mitä tapahtuu, jos kaiken tämän väitetyn kasvun lopputuloksena onkin ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien vastustamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana? Silloin syntyy kuva maailmasta, jossa kaikki on pahaa ja kaikkialla nähdään helvetin varjo. Idän uskonnot, filosofiat, kulttuurit ja jopa ihmiset sulautuvat yhdeksi viholliskuvaksi, jota vastaan on taisteltava. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat nähdään epäilyttävinä tai hengellisesti turmeltuneina vain siksi, että ne kuuluvat vääräksi koettuun maailmaan. Tällainen ajattelu ei enää etsi ymmärrystä vaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Kun huomio keskittyy jatkuvasti harhaoppien, epäuskoisten ja vihollisten etsimiseen, rakkauden sanoma alkaa väistyä tuomion tieltä. Maailma ei enää näyttäydy ihmisinä vaan kohteina, jotka täytyy oikaista, käännyttää tai tuomita. Pelko muuttuu opiksi, epäily synniksi ja erilaisuus uhaksi. Samalla syntyy paradoksi: ihminen, joka uskoo puolustavansa hyvyyttä, alkaa itse puhua vihalla, joka muistuttaa enemmän sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen puheensa täyttyy ikuisesta helvetistä, rangaistuksesta ja vihollisista, vaikka hän samalla vetoaa rakkauteen ja totuuteen.

Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.

Jos hengellisen kasvun hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä, miten niiden kanssa sopii yhteen elämäntehtävä, joka rakentuu kokonaisen ihmisryhmän tai kulttuuriperinteen vihaamiselle? Jos rakkauden sanoma päättyy jatkuvaan vihollisten etsimiseen, on aiheellista kysyä, onko alkuperäinen sanoma säilynyt vai onko sen tilalle tullut jotakin aivan muuta.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."


Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.



Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Puhutaan hengellisestä kasvusta, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä. Mutta mitä tapahtuu, jos kaiken tämän väitetyn kasvun lopputuloksena onkin ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien vastustamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana? Silloin syntyy kuva maailmasta, jossa kaikki on pahaa ja kaikkialla nähdään helvetin varjo. Idän uskonnot, filosofiat, kulttuurit ja jopa ihmiset sulautuvat yhdeksi viholliskuvaksi, jota vastaan on taisteltava. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat nähdään epäilyttävinä tai hengellisesti turmeltuneina vain siksi, että ne kuuluvat vääräksi koettuun maailmaan. Tällainen ajattelu ei enää etsi ymmärrystä vaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Kun huomio keskittyy jatkuvasti harhaoppien, epäuskoisten ja vihollisten etsimiseen, rakkauden sanoma alkaa väistyä tuomion tieltä. Maailma ei enää näyttäydy ihmisinä vaan kohteina, jotka täytyy oikaista, käännyttää tai tuomita. Pelko muuttuu opiksi, epäily synniksi ja erilaisuus uhaksi. Samalla syntyy paradoksi: ihminen, joka uskoo puolustavansa hyvyyttä, alkaa itse puhua vihalla, joka muistuttaa enemmän sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen puheensa täyttyy ikuisesta helvetistä, rangaistuksesta ja vihollisista, vaikka hän samalla vetoaa rakkauteen ja totuuteen.

Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.

Jos hengellisen kasvun hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä, miten niiden kanssa sopii yhteen elämäntehtävä, joka rakentuu kokonaisen ihmisryhmän tai kulttuuriperinteen vihaamiselle? Jos rakkauden sanoma päättyy jatkuvaan vihollisten etsimiseen, on aiheellista kysyä, onko alkuperäinen sanoma säilynyt vai onko sen tilalle tullut jotakin aivan muuta.

Lue lisää

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

He julistivat rakkautta, mutta lisäsivät siihen ehtoja. He puhuivat totuudesta, mutta sulkivat korvansa kysymyksiltä. He puolustivat Jumalaa kuin Jumala tarvitsisi asianajajaa. Samaan aikaan he muuttivat pelon opiksi, epäilyn synniksi ja erilaisuuden uhaksi. He näkivät vihollisia kaikkialla. He rakensivat helvetin kommenttikenttiin, teologisiin riitoihin ja tuomitseviin katseisiin. He vakuuttivat, että vain heillä on valo, ja sammuttivat kaiken muun ympäriltään.

Allegorinen Saatana vain katseli sivusta ja teki muistiinpanoja. Hänen ei tarvinnut kylvää vihaa, koska ihmiset tekivät sen itse ja kutsuivat sitä pyhäksi. Hänen ei tarvinnut rakentaa vastakkainasettelua, koska sitä ekstremisten toimeesta se rakennettiin hänen puolestaan. Hän saattoi vain hymyillä nähdessään, kuinka rakkauden nimissä alettiin etsiä vihollisia, kuinka armon sijalle tuli tuomio ja kuinka maailmaa alettiin jakaa pelastettaviin ja tuomittaviin. Hänen suurin voittonsa ei ollut se, että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta, vaan se, että he lakkasivat rakastamasta.

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."

Anonyymi00063 kirjoitti:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

He julistivat rakkautta, mutta lisäsivät siihen ehtoja. He puhuivat totuudesta, mutta sulkivat korvansa kysymyksiltä. He puolustivat Jumalaa kuin Jumala tarvitsisi asianajajaa. Samaan aikaan he muuttivat pelon opiksi, epäilyn synniksi ja erilaisuuden uhaksi. He näkivät vihollisia kaikkialla. He rakensivat helvetin kommenttikenttiin, teologisiin riitoihin ja tuomitseviin katseisiin. He vakuuttivat, että vain heillä on valo, ja sammuttivat kaiken muun ympäriltään.

Allegorinen Saatana vain katseli sivusta ja teki muistiinpanoja. Hänen ei tarvinnut kylvää vihaa, koska ihmiset tekivät sen itse ja kutsuivat sitä pyhäksi. Hänen ei tarvinnut rakentaa vastakkainasettelua, koska sitä ekstremisten toimeesta se rakennettiin hänen puolestaan. Hän saattoi vain hymyillä nähdessään, kuinka rakkauden nimissä alettiin etsiä vihollisia, kuinka armon sijalle tuli tuomio ja kuinka maailmaa alettiin jakaa pelastettaviin ja tuomittaviin. Hänen suurin voittonsa ei ollut se, että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta, vaan se, että he lakkasivat rakastamasta.

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."

Lue lisää

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä. Näin maailma alkaa näyttäytyä ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että idän opit ovat noituutta ja saatanaa. Saarnastuolista julistettuna hänen vihansa saa lähes pyhän sävyn, ja vähitellen kaikki, mikä liittyy itään, muuttuu hänen silmissään epäilyttäväksi. Ei ainoastaan uskonnot tai filosofiat, vaan myös ihmiset, kulttuurit, maisemat ja jopa luonnon kauneus. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat sulautuvat yhdeksi ainoaksi kategoriaksi, jonka hän nimeää pahuudeksi. Hän ei näe eroja eikä yksilöitä, sillä yksi leima riittää: Itä merkitsee hänelle pahaa.

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan itäisen auringon alla. Ihmiset elävät, rakastavat, tekevät työtä, kasvattavat lapsiaan ja etsivät merkitystä elämäänsä tietämättä mitään siitä viholliskuvasta, johon heidät on asetettu. Ja kertomuksen ironia on siinä, että paha ei ehkä ollutkaan siellä, missä hän sitä taukoamatta etsi. Ehkä se oli siinä tavassa, jolla hän oli oppinut katsomaan maailmaa — sydämessä, joka oli täyttynyt tuomiolla enemmän kuin rakkaudella.

Anonyymi00064 kirjoitti:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä. Näin maailma alkaa näyttäytyä ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että idän opit ovat noituutta ja saatanaa. Saarnastuolista julistettuna hänen vihansa saa lähes pyhän sävyn, ja vähitellen kaikki, mikä liittyy itään, muuttuu hänen silmissään epäilyttäväksi. Ei ainoastaan uskonnot tai filosofiat, vaan myös ihmiset, kulttuurit, maisemat ja jopa luonnon kauneus. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat sulautuvat yhdeksi ainoaksi kategoriaksi, jonka hän nimeää pahuudeksi. Hän ei näe eroja eikä yksilöitä, sillä yksi leima riittää: Itä merkitsee hänelle pahaa.

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan itäisen auringon alla. Ihmiset elävät, rakastavat, tekevät työtä, kasvattavat lapsiaan ja etsivät merkitystä elämäänsä tietämättä mitään siitä viholliskuvasta, johon heidät on asetettu. Ja kertomuksen ironia on siinä, että paha ei ehkä ollutkaan siellä, missä hän sitä taukoamatta etsi. Ehkä se oli siinä tavassa, jolla hän oli oppinut katsomaan maailmaa — sydämessä, joka oli täyttynyt tuomiolla enemmän kuin rakkaudella.

Lue lisää

Kaikkein groteskinta tässä ilmiössä on se, että ihmiset, jotka esiintyvät uskon ja moraalin puolustajina, puhuvat lakkaamatta Jeesuksen rakkaudesta samalla kun heidän viestinsä rohkaisee väkivaltaan niitä kohtaan, joita he pitävät vääräuskoisina. Mitä äänekkäämmin he julistavat lähimmäisenrakkautta, sitä selvemmin heidän toimintansa näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan. He vetoavat hahmoon, jonka opetusten ytimeen kuuluvat armo, anteeksianto ja vihollisenkin rakastaminen, mutta onnistuvat muuttamaan tämän sanoman työkaluksi, jolla oikeutetaan ulossulkemista, ja väkivallan ihannointia. Ironia on absurdi.


Erityisen hämmästyttävää on se, kuinka vaivattomasti nämä ihmiset näyttävät elävän tämän ristiriidan kanssa. Yhtenä hetkenä he saarnaavat rakkaudesta ja samana hetkenä he maalaavat kokonaisia ihmisryhmiä uhkiksi ja tuhottaviksi. He eivät huomaa itse mitään ongelmaa siinä, että heidän suustaan virtaavat samassa lauseessa sekä armon että hävityksen sanat. Ikään kuin rakkaus olisi tarkoitettu vain omalle piirille ja hävitys kaikille muille. Tällainen rakkaus muistuttaa kuitenkin enemmän kerhojäsenyyttä kuin moraalista periaatetta.

Ivallisinta on ehkä se, että he usein kuvittelevat edustavansa puhdasta ja alkuperäistä uskoa samalla kun heidän toimintansa paljastaa jotakin aivan muuta. He julistavat taistelevansa pahuuden voimia vastaan, mutta näyttävät käyttävän täsmälleen niitä keinoja, joita väittävät vastustavansa: pelottelua, demonisointia ja viholliskuvien rakentamista. Jokainen eri tavalla ajatteleva muuttuu heidän kertomuksessaan uhaksi, jota vastaan on noustava. Näin rakkauden sanoma kutistuu tunnussanaksi, jonka tehtävä ei ole ohjata toimintaa vaan peittää sen todellinen luonne.

Ja ehkä juuri siksi ilmiö tuntuu niin vastenmieliseltä. Avoin viha on ainakin rehellistä omalla synkällä tavallaan; se ei teeskentele olevansa mitään muuta. Mutta kun viha puetaan rakkauden kieleen, syntyy jotakin paljon kierompaa. Silloin väkivaltaa ei enää esitetä väkivaltana vaan moraalisena velvollisuutena, ja suvaitsemattomuutta markkinoidaan hyveenä. Lopputulos on nurinkurinen näytelmä, jossa rakkaudesta puhutaan lakkaamatta, mutta sitä näkyy kaikkein vähiten juuri niiden toiminnassa, jotka siitä pitävät suurinta ääntä. Juuri siinä piilee koko ilmiön groteski ja lähes tragikoominen ydin.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Kaikkein groteskinta tässä ilmiössä on se, että ihmiset, jotka esiintyvät uskon ja moraalin puolustajina, puhuvat lakkaamatta Jeesuksen rakkaudesta samalla kun heidän viestinsä rohkaisee väkivaltaan niitä kohtaan, joita he pitävät vääräuskoisina. Mitä äänekkäämmin he julistavat lähimmäisenrakkautta, sitä selvemmin heidän toimintansa näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan. He vetoavat hahmoon, jonka opetusten ytimeen kuuluvat armo, anteeksianto ja vihollisenkin rakastaminen, mutta onnistuvat muuttamaan tämän sanoman työkaluksi, jolla oikeutetaan ulossulkemista, ja väkivallan ihannointia. Ironia on absurdi.


Erityisen hämmästyttävää on se, kuinka vaivattomasti nämä ihmiset näyttävät elävän tämän ristiriidan kanssa. Yhtenä hetkenä he saarnaavat rakkaudesta ja samana hetkenä he maalaavat kokonaisia ihmisryhmiä uhkiksi ja tuhottaviksi. He eivät huomaa itse mitään ongelmaa siinä, että heidän suustaan virtaavat samassa lauseessa sekä armon että hävityksen sanat. Ikään kuin rakkaus olisi tarkoitettu vain omalle piirille ja hävitys kaikille muille. Tällainen rakkaus muistuttaa kuitenkin enemmän kerhojäsenyyttä kuin moraalista periaatetta.

Ivallisinta on ehkä se, että he usein kuvittelevat edustavansa puhdasta ja alkuperäistä uskoa samalla kun heidän toimintansa paljastaa jotakin aivan muuta. He julistavat taistelevansa pahuuden voimia vastaan, mutta näyttävät käyttävän täsmälleen niitä keinoja, joita väittävät vastustavansa: pelottelua, demonisointia ja viholliskuvien rakentamista. Jokainen eri tavalla ajatteleva muuttuu heidän kertomuksessaan uhaksi, jota vastaan on noustava. Näin rakkauden sanoma kutistuu tunnussanaksi, jonka tehtävä ei ole ohjata toimintaa vaan peittää sen todellinen luonne.

Ja ehkä juuri siksi ilmiö tuntuu niin vastenmieliseltä. Avoin viha on ainakin rehellistä omalla synkällä tavallaan; se ei teeskentele olevansa mitään muuta. Mutta kun viha puetaan rakkauden kieleen, syntyy jotakin paljon kierompaa. Silloin väkivaltaa ei enää esitetä väkivaltana vaan moraalisena velvollisuutena, ja suvaitsemattomuutta markkinoidaan hyveenä. Lopputulos on nurinkurinen näytelmä, jossa rakkaudesta puhutaan lakkaamatta, mutta sitä näkyy kaikkein vähiten juuri niiden toiminnassa, jotka siitä pitävät suurinta ääntä. Juuri siinä piilee koko ilmiön groteski ja lähes tragikoominen ydin.

Lue lisää

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Lue lisää

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Lue lisää

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Lue lisää

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Lue lisää

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Lue lisää

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.

Lue lisää

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Anonyymi00073 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Anonyymi00074 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Lue lisää

Mitä tarkoittaa satanismi

Teksti täältä, transkriptio.
Käännöksessä voi olla virheitä, tarkistakaa itse, alken 37 minuutin kohdalla.
https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc



Monet valekristityt eivät tiedä, mitä satanismi todellisuudessa on. Heidän käsityksensä perustuu Hollywood-elokuvien B-luokan mielikuviin siitä, millainen uskonto satanismi muka on. Sanon suoraan, että he ovat tässä asiassa täysin hakoteillä, eikä heitä tunnu voivan vakuuttaa.
Sanon ihmisille näin: jos haluat oppia islamista, menet todennäköisesti moskeijaan imaamin luo ja kysyt häneltä islamista, koska hän on kyseisen uskonnon pappi. Jos haluat oppia juutalaisuudesta, menet synagogaan rabbin luo ja kysyt häneltä, koska hän on sen uskonnon hengellinen opettaja. Jos haluat oppia ainakin ulkoisesta kristinuskosta, menet ehkä katolisen tai protestanttisen papin luo kirkkoon ja kysyt häneltä hänen uskonnostaan.
Minä puolestani olin satanismin pappi. Olin pappina yhdessä maailman suurimmista julkista satanismia edustavista järjestöistä, Church of Satanissa, jonka perusti Anton LaVey. LaVey nimitti minut henkilökohtaisesti Church of Satanin papiksi. Voisi siis kuvitella, että entinen satanistipappi tietäisi jotakin satanistisen uskonnon opeista ja periaatteista.
Silti kristityt – tai itseään kristityiksi kutsuvat – sanovat minulle: "Ei, ei. Se, mistä puhut, ei ole satanismia. Satanismi on tämän olennon palvontaa – sen paholaisen, joka kuvataan Luciferina, Jumalan arkkivihollisena ja niin edelleen."

Mark Passio:
Minä puolestani olin satanismin pappi. Olin pappina yhdessä maailman suurimmista julkista satanismia edustavista järjestöistä, Church of Satanissa, jonka perusti Anton LaVey. LaVey nimitti minut henkilökohtaisesti Church of Satanin papiksi. Voisi siis kuvitella, että entinen satanistipappi tietäisi jotakin satanistisen uskonnon opeista ja periaatteista.
Silti kristityt – tai itseään kristityiksi kutsuvat – sanovat minulle: "Ei, ei. Se, mistä puhut, ei ole satanismia. Satanismi on tämän olennon palvontaa – sen paholaisen, joka kuvataan Luciferina, Jumalan arkkivihollisena ja niin edelleen."


https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Voisi siis kuvitella, että entinen satanistipappi tietäisi jotakin satanistisen uskonnon opeista ja periaatteista.


https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset sanovat minulle: "Ei, ei. Se, mistä puhut, ei ole satanismia. Satanismi on tämän olennon palvontaa – sen paholaisen, joka kuvataan Luciferina, Jumalan arkkivihollisena ja niin edelleen."
Yritän selittää heille, etteivät he ymmärrä. Satanismi on maallinen ideologia, tapa elää maailmassa. Sillä on omat oppinsa, toimintatapansa, käyttäytymismallinsa ja ajattelutapansa. Kyse ei ole siitä, että mennään metsään sytyttämään nuotioita, uhrataan eläimiä tai pukeudutaan mustiin kaapuihin. Sitä satanismi ei ole.
Monilla kristityillä on vahva uskomus, että he tietävät, mitä satanismi on, mutta muut eivät. Olen yrittänyt paljastaa todellista satanismia viimeiset viisitoista vuotta elämästäni. Voin kertoa, että ihmiset eivät edelleenkään ymmärrä sitä. He eivät usko edes henkilöä, joka on ollut kyseisen uskonnon pappi.
Se on kuin sinulla olisi vastapuolen amerikkalaisen jalkapallon joukkueen pelikirja ja veisit sen omalle valmentajallesi sanoen: "Kuuntele, tässä ovat kaikki pelikuviot, joita he aikovat käyttää." Ja valmentaja vastaisi: "Häivy siitä. En halua kuulla tuollaista. Me teemme tämän omalla tavallamme." Et saa heitä edes ottamaan pelikirjaa vastaan. Niin typerää se on.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Mitä tarkoittaa satanismi

Teksti täältä, transkriptio.
Käännöksessä voi olla virheitä, tarkistakaa itse, alken 37 minuutin kohdalla.
https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc



Monet valekristityt eivät tiedä, mitä satanismi todellisuudessa on. Heidän käsityksensä perustuu Hollywood-elokuvien B-luokan mielikuviin siitä, millainen uskonto satanismi muka on. Sanon suoraan, että he ovat tässä asiassa täysin hakoteillä, eikä heitä tunnu voivan vakuuttaa.
Sanon ihmisille näin: jos haluat oppia islamista, menet todennäköisesti moskeijaan imaamin luo ja kysyt häneltä islamista, koska hän on kyseisen uskonnon pappi. Jos haluat oppia juutalaisuudesta, menet synagogaan rabbin luo ja kysyt häneltä, koska hän on sen uskonnon hengellinen opettaja. Jos haluat oppia ainakin ulkoisesta kristinuskosta, menet ehkä katolisen tai protestanttisen papin luo kirkkoon ja kysyt häneltä hänen uskonnostaan.
Minä puolestani olin satanismin pappi. Olin pappina yhdessä maailman suurimmista julkista satanismia edustavista järjestöistä, Church of Satanissa, jonka perusti Anton LaVey. LaVey nimitti minut henkilökohtaisesti Church of Satanin papiksi. Voisi siis kuvitella, että entinen satanistipappi tietäisi jotakin satanistisen uskonnon opeista ja periaatteista.
Silti kristityt – tai itseään kristityiksi kutsuvat – sanovat minulle: "Ei, ei. Se, mistä puhut, ei ole satanismia. Satanismi on tämän olennon palvontaa – sen paholaisen, joka kuvataan Luciferina, Jumalan arkkivihollisena ja niin edelleen."

Mark Passio:
Minä puolestani olin satanismin pappi. Olin pappina yhdessä maailman suurimmista julkista satanismia edustavista järjestöistä, Church of Satanissa, jonka perusti Anton LaVey. LaVey nimitti minut henkilökohtaisesti Church of Satanin papiksi. Voisi siis kuvitella, että entinen satanistipappi tietäisi jotakin satanistisen uskonnon opeista ja periaatteista.
Silti kristityt – tai itseään kristityiksi kutsuvat – sanovat minulle: "Ei, ei. Se, mistä puhut, ei ole satanismia. Satanismi on tämän olennon palvontaa – sen paholaisen, joka kuvataan Luciferina, Jumalan arkkivihollisena ja niin edelleen."


https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Voisi siis kuvitella, että entinen satanistipappi tietäisi jotakin satanistisen uskonnon opeista ja periaatteista.


https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset sanovat minulle: "Ei, ei. Se, mistä puhut, ei ole satanismia. Satanismi on tämän olennon palvontaa – sen paholaisen, joka kuvataan Luciferina, Jumalan arkkivihollisena ja niin edelleen."
Yritän selittää heille, etteivät he ymmärrä. Satanismi on maallinen ideologia, tapa elää maailmassa. Sillä on omat oppinsa, toimintatapansa, käyttäytymismallinsa ja ajattelutapansa. Kyse ei ole siitä, että mennään metsään sytyttämään nuotioita, uhrataan eläimiä tai pukeudutaan mustiin kaapuihin. Sitä satanismi ei ole.
Monilla kristityillä on vahva uskomus, että he tietävät, mitä satanismi on, mutta muut eivät. Olen yrittänyt paljastaa todellista satanismia viimeiset viisitoista vuotta elämästäni. Voin kertoa, että ihmiset eivät edelleenkään ymmärrä sitä. He eivät usko edes henkilöä, joka on ollut kyseisen uskonnon pappi.
Se on kuin sinulla olisi vastapuolen amerikkalaisen jalkapallon joukkueen pelikirja ja veisit sen omalle valmentajallesi sanoen: "Kuuntele, tässä ovat kaikki pelikuviot, joita he aikovat käyttää." Ja valmentaja vastaisi: "Häivy siitä. En halua kuulla tuollaista. Me teemme tämän omalla tavallamme." Et saa heitä edes ottamaan pelikirjaa vastaan. Niin typerää se on.

Lue lisää

Satanismi on maallinen ideologia, tapa elää maailmassa. Sillä on omat oppinsa, toimintatapansa, käyttäytymismallinsa ja ajattelutapansa. Kyse ei ole siitä, että mennään metsään sytyttämään nuotioita, uhrataan eläimiä tai pukeudutaan mustiin kaapuihin. Sitä satanismi ei ole.
Monilla kristityillä on vahva uskomus, että he tietävät, mitä satanismi on, mutta muut eivät. Olen yrittänyt paljastaa todellista satanismia viimeiset viisitoista vuotta elämästäni. Voin kertoa, että ihmiset eivät edelleenkään ymmärrä sitä. He eivät usko edes henkilöä, joka on ollut kyseisen uskonnon pappi.


Jotta voisi ymmärtää todellisen kristinuskon, on ymmärrettävä sen vastakohta. Anteeksi, dioissa on jälleen virhe. Ymmärtääkseen todellisen kristinuskon täytyy ymmärtää, mitä sen täydellinen vastakohta, satanismi, todella on.
Valekristityt kieltäytyvät ymmärtämästä aitoa satanismia, mutta aidolla kristityllä on okkultismin tuntemusta, ja hän kykenee erottamaan valon okkultismin pimeän okkultismin perusteella sen mukaan, miten tätä tietoa käytetään.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc


Satanismi on ikivanha okkulttinen uskonto, joka koostuu monimuotoisista, toisiinsa kytkeytyneistä maailmanlaajuisista verkostoista. Sen ideologinen ydin on seuraava: tämän uskonnon mukaan tieto ihmisen psyykestä ja maailmankaikkeuden laeista tulisi pitää salattuna ja vain harvojen ihmisten hallussa.

Samalla se estää tunnistamasta sitä, mitä puhuja pitää todellisena vihollisena.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

He nauroivat, kun lähdin. He sanoivat suunnilleen: "Mene hakkaamaan päätäsi betoniseinään loppuelämäksesi. Et kuitenkaan saa mitään vaikutusta tässä maailmassa aikaan."

Tavallaan he olivat oikeassa. Minusta todella tuntuu toisinaan siltä kuin hakkaisin päätäni seinään, koska ihmiset eivät edelleenkään kokonaisuutena kuuntele lainkaan. Siksi tarvitsen enemmän apua, ja kaikki tätä työtä tekevät tarvitsevat paljon enemmän tukea. Tarvitsemme teidän apuanne. Jonkun teistä täytyy nousta seuraavaksi puhujaksi. En halua tehdä tätä ikuisesti enkä yksin. Unohtakaa pelkkä yleisössä istuminen. Kehittäkää tietonne, opetelkaa ilmaisemaan ajatuksenne selkeästi ja nouskaa itse lavalle. Juuri sitä toivon.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Modernissa satanismissa kristillisen paholaisen eli Saatanan symboliikkaa ja siihen liittyvää kuvastoa käytetään kahdesta syystä. Ensimmäinen on saada ulkopuoliset pitämään satanismia vain yhtenä erikoisena uskontona muiden joukossa, joka perustuu perinteiseen kristilliseen uskomusjärjestelmään. Toinen syy on yhdistää se luonnossa vaikuttavaan vastustavaan voimaan, jota okkultismissa kutsutaan involuutioksi – voimaan, joka vastustaa tietoisuuden todellista kehitystä jakamalla meidät sisäisesti ristiriitaisiksi ajatuksissamme, tunteissamme ja teoissamme.


Kristillisen paholaisen eli Saatanan symboliikkaa ja siihen liittyvää kuvastoa käytetään modernissa satanismissa kahdesta syystä. Ensimmäinen on saada ulkopuoliset pitämään satanismia vain yhtenä erikoisena uskontona muiden joukossa, joka perustuu perinteiseen kristilliseen uskomusjärjestelmään. Toinen syy on yhdistää se luonnossa vaikuttavaan vastustavaan voimaan, jota okkultismissa kutsutaan involuutioksi – voimaan, joka vastustaa tietoisuuden todellista kehitystä tekemällä ajatuksistamme, tunteistamme ja teoistamme keskenään ristiriitaisia.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Anonyymi00077 kirjoitti:

Satanismi on maallinen ideologia, tapa elää maailmassa. Sillä on omat oppinsa, toimintatapansa, käyttäytymismallinsa ja ajattelutapansa. Kyse ei ole siitä, että mennään metsään sytyttämään nuotioita, uhrataan eläimiä tai pukeudutaan mustiin kaapuihin. Sitä satanismi ei ole.
Monilla kristityillä on vahva uskomus, että he tietävät, mitä satanismi on, mutta muut eivät. Olen yrittänyt paljastaa todellista satanismia viimeiset viisitoista vuotta elämästäni. Voin kertoa, että ihmiset eivät edelleenkään ymmärrä sitä. He eivät usko edes henkilöä, joka on ollut kyseisen uskonnon pappi.


Jotta voisi ymmärtää todellisen kristinuskon, on ymmärrettävä sen vastakohta. Anteeksi, dioissa on jälleen virhe. Ymmärtääkseen todellisen kristinuskon täytyy ymmärtää, mitä sen täydellinen vastakohta, satanismi, todella on.
Valekristityt kieltäytyvät ymmärtämästä aitoa satanismia, mutta aidolla kristityllä on okkultismin tuntemusta, ja hän kykenee erottamaan valon okkultismin pimeän okkultismin perusteella sen mukaan, miten tätä tietoa käytetään.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc


Satanismi on ikivanha okkulttinen uskonto, joka koostuu monimuotoisista, toisiinsa kytkeytyneistä maailmanlaajuisista verkostoista. Sen ideologinen ydin on seuraava: tämän uskonnon mukaan tieto ihmisen psyykestä ja maailmankaikkeuden laeista tulisi pitää salattuna ja vain harvojen ihmisten hallussa.

Samalla se estää tunnistamasta sitä, mitä puhuja pitää todellisena vihollisena.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

He nauroivat, kun lähdin. He sanoivat suunnilleen: "Mene hakkaamaan päätäsi betoniseinään loppuelämäksesi. Et kuitenkaan saa mitään vaikutusta tässä maailmassa aikaan."

Tavallaan he olivat oikeassa. Minusta todella tuntuu toisinaan siltä kuin hakkaisin päätäni seinään, koska ihmiset eivät edelleenkään kokonaisuutena kuuntele lainkaan. Siksi tarvitsen enemmän apua, ja kaikki tätä työtä tekevät tarvitsevat paljon enemmän tukea. Tarvitsemme teidän apuanne. Jonkun teistä täytyy nousta seuraavaksi puhujaksi. En halua tehdä tätä ikuisesti enkä yksin. Unohtakaa pelkkä yleisössä istuminen. Kehittäkää tietonne, opetelkaa ilmaisemaan ajatuksenne selkeästi ja nouskaa itse lavalle. Juuri sitä toivon.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Modernissa satanismissa kristillisen paholaisen eli Saatanan symboliikkaa ja siihen liittyvää kuvastoa käytetään kahdesta syystä. Ensimmäinen on saada ulkopuoliset pitämään satanismia vain yhtenä erikoisena uskontona muiden joukossa, joka perustuu perinteiseen kristilliseen uskomusjärjestelmään. Toinen syy on yhdistää se luonnossa vaikuttavaan vastustavaan voimaan, jota okkultismissa kutsutaan involuutioksi – voimaan, joka vastustaa tietoisuuden todellista kehitystä jakamalla meidät sisäisesti ristiriitaisiksi ajatuksissamme, tunteissamme ja teoissamme.


Kristillisen paholaisen eli Saatanan symboliikkaa ja siihen liittyvää kuvastoa käytetään modernissa satanismissa kahdesta syystä. Ensimmäinen on saada ulkopuoliset pitämään satanismia vain yhtenä erikoisena uskontona muiden joukossa, joka perustuu perinteiseen kristilliseen uskomusjärjestelmään. Toinen syy on yhdistää se luonnossa vaikuttavaan vastustavaan voimaan, jota okkultismissa kutsutaan involuutioksi – voimaan, joka vastustaa tietoisuuden todellista kehitystä tekemällä ajatuksistamme, tunteistamme ja teoistamme keskenään ristiriitaisia.

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Sana Saatana on johdettu heprean sanasta, joka tarkoittaa vastustajaa tai vastaan asettujaa. Puhujan mukaan satanismin ydin on vastustaa luonnonlain todellista järjestystä. Se toimii luonnonlain järjestävää voimaa vastaan pyrkien synnyttämään kaaosta ja kärsimystä.

Valekristityiltä puuttuu hänen mukaansa terve moraalinen ymmärrys omastatunnosta. Seuraavaksi hän pyrkii selittämään eron todellisen oikean ja väärän sekä mielivaltaisesti määritellyn oikean ja väärän välillä.

Omatunto on tieto siitä, mikä käyttäytyminen on oikein ja mikä väärin. Omatunto ei ole itse käyttäytymistä. Jos ihmiset luulevat omantunnon olevan käyttäytymistä, he erehtyvät. Omatunto on tieto oikean ja väärän käyttäytymisen erosta.

Omantunnon käyttäminen ilmenee vasta toiminnassa. Silloin siirrämme tietomme käytännön tasolle ja toimimme sen mukaisesti. Toisin sanoen harjoitamme sitä tietoa, jonka olemme omaksuneet tekojemme kautta.

Omatunto ei myöskään ole pelkkä halu tai aikomus tehdä oikein. Tämä väärinkäsitys saa monet uskomaan, että heillä itsellään tai muilla ihmisillä on omatunto, vaikka näin ei hänen mukaansa ole.

Valekristityiltä puuttuu hänen mukaansa terve moraalinen ymmärrys omastatunnosta. Seuraavaksi hän pyrkii selittämään eron todellisen oikean ja väärän sekä mielivaltaisesti määritellyn oikean ja väärän välillä.

Omatunto on tieto siitä, mikä käyttäytyminen on oikein ja mikä väärin. Omatunto ei ole itse käyttäytymistä. Jos ihmiset luulevat omantunnon olevan käyttäytymistä, he erehtyvät. Omatunto on tieto oikean ja väärän käyttäytymisen erosta.

Satanism is ultimately about being opposed to the true order of natural law.

Sanatarkempi suomennos:

Satanismin perimmäinen tarkoitus on vastustaa luonnonlain todellista järjestystä.

Hyvä ihminen on sellainen, joka seuraa omaatuntoaan eikä käskyjä. Se tarkoittaa, että tunnet oikean ja väärän eron ja käytät sitten tätä tietoa valitsemalla omasta vapaasta tahdostasi oikean käyttäytymisen väärän käyttäytymisen sijaan, kun olet ymmärtänyt näiden kahden toimintatavan välisen eron.

__________________________________

Saatana on vertauskuva, kristityt taistelevat tuulimyllyjä vastaan tietämättä, että paha on itse ihmisessä.
Mistä tulee sanonta ”taistella tuulimyllyjä vastaan”? Tarkoittaa turhaa toimintaa. Tulee Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote. Kirjan höperö päähenkilö luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja alkaa taistella niitä vastaan.


Kristityt eivät ymmärrä, ettei Saatanaa ole edes olemassa. Hinduille on samantekevää, mihin kristityt uskovat, kunhan he vain jättävät hindut rauhaan.
Saatanasta puhutaan kuin kiistattomana todellisuutena, vaikka kaikille se ei ole lainkaan esittää ainoana oikeana totuutena, ja muiden odotetaan suhtautuvan siihen samalla tavalla. Ihmisillä on erilaisia uskontoja, maailmankatsomuksia ja käsityksiä todellisuudesta. Ei ole järkevää vaatia kaikkia uskomaan samaan näkymättömään olentoon tai käymään taistelua sellaista vastaan, jota ei ole olemassa. Paljon tärkeämpää olisi antaa jokaisen elää oman vakaumuksensa mukaisesti.

Anonyymi00078 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc

Sana Saatana on johdettu heprean sanasta, joka tarkoittaa vastustajaa tai vastaan asettujaa. Puhujan mukaan satanismin ydin on vastustaa luonnonlain todellista järjestystä. Se toimii luonnonlain järjestävää voimaa vastaan pyrkien synnyttämään kaaosta ja kärsimystä.

Valekristityiltä puuttuu hänen mukaansa terve moraalinen ymmärrys omastatunnosta. Seuraavaksi hän pyrkii selittämään eron todellisen oikean ja väärän sekä mielivaltaisesti määritellyn oikean ja väärän välillä.

Omatunto on tieto siitä, mikä käyttäytyminen on oikein ja mikä väärin. Omatunto ei ole itse käyttäytymistä. Jos ihmiset luulevat omantunnon olevan käyttäytymistä, he erehtyvät. Omatunto on tieto oikean ja väärän käyttäytymisen erosta.

Omantunnon käyttäminen ilmenee vasta toiminnassa. Silloin siirrämme tietomme käytännön tasolle ja toimimme sen mukaisesti. Toisin sanoen harjoitamme sitä tietoa, jonka olemme omaksuneet tekojemme kautta.

Omatunto ei myöskään ole pelkkä halu tai aikomus tehdä oikein. Tämä väärinkäsitys saa monet uskomaan, että heillä itsellään tai muilla ihmisillä on omatunto, vaikka näin ei hänen mukaansa ole.

Valekristityiltä puuttuu hänen mukaansa terve moraalinen ymmärrys omastatunnosta. Seuraavaksi hän pyrkii selittämään eron todellisen oikean ja väärän sekä mielivaltaisesti määritellyn oikean ja väärän välillä.

Omatunto on tieto siitä, mikä käyttäytyminen on oikein ja mikä väärin. Omatunto ei ole itse käyttäytymistä. Jos ihmiset luulevat omantunnon olevan käyttäytymistä, he erehtyvät. Omatunto on tieto oikean ja väärän käyttäytymisen erosta.

Satanism is ultimately about being opposed to the true order of natural law.

Sanatarkempi suomennos:

Satanismin perimmäinen tarkoitus on vastustaa luonnonlain todellista järjestystä.

Hyvä ihminen on sellainen, joka seuraa omaatuntoaan eikä käskyjä. Se tarkoittaa, että tunnet oikean ja väärän eron ja käytät sitten tätä tietoa valitsemalla omasta vapaasta tahdostasi oikean käyttäytymisen väärän käyttäytymisen sijaan, kun olet ymmärtänyt näiden kahden toimintatavan välisen eron.

__________________________________

Saatana on vertauskuva, kristityt taistelevat tuulimyllyjä vastaan tietämättä, että paha on itse ihmisessä.
Mistä tulee sanonta ”taistella tuulimyllyjä vastaan”? Tarkoittaa turhaa toimintaa. Tulee Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote. Kirjan höperö päähenkilö luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja alkaa taistella niitä vastaan.


Kristityt eivät ymmärrä, ettei Saatanaa ole edes olemassa. Hinduille on samantekevää, mihin kristityt uskovat, kunhan he vain jättävät hindut rauhaan.
Saatanasta puhutaan kuin kiistattomana todellisuutena, vaikka kaikille se ei ole lainkaan esittää ainoana oikeana totuutena, ja muiden odotetaan suhtautuvan siihen samalla tavalla. Ihmisillä on erilaisia uskontoja, maailmankatsomuksia ja käsityksiä todellisuudesta. Ei ole järkevää vaatia kaikkia uskomaan samaan näkymättömään olentoon tai käymään taistelua sellaista vastaan, jota ei ole olemassa. Paljon tärkeämpää olisi antaa jokaisen elää oman vakaumuksensa mukaisesti.

Lue lisää

Kristityt eivät ymmärrä, ettei Saatanaa ole edes olemassa. Hinduille on samantekevää, mihin kristityt uskovat, kunhan he vain jättävät hindut rauhaan.
Saatanasta puhutaan kuin kiistattomana todellisuutena, vaikka kaikille se ei ole lainkaan esittää ainoana oikeana totuutena, ja muiden odotetaan suhtautuvan siihen samalla tavalla. Ihmisillä on erilaisia uskontoja, maailmankatsomuksia ja käsityksiä todellisuudesta. Ei ole järkevää vaatia kaikkia uskomaan samaan näkymättömään olentoon tai käymään taistelua sellaista vastaan, jota ei ole olemassa. Paljon tärkeämpää olisi antaa jokaisen elää oman vakaumuksensa mukaisesti.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Kristityt eivät ymmärrä, ettei Saatanaa ole edes olemassa. Hinduille on samantekevää, mihin kristityt uskovat, kunhan he vain jättävät hindut rauhaan.
Saatanasta puhutaan kuin kiistattomana todellisuutena, vaikka kaikille se ei ole lainkaan esittää ainoana oikeana totuutena, ja muiden odotetaan suhtautuvan siihen samalla tavalla. Ihmisillä on erilaisia uskontoja, maailmankatsomuksia ja käsityksiä todellisuudesta. Ei ole järkevää vaatia kaikkia uskomaan samaan näkymättömään olentoon tai käymään taistelua sellaista vastaan, jota ei ole olemassa. Paljon tärkeämpää olisi antaa jokaisen elää oman vakaumuksensa mukaisesti.

Lue lisää

Saatanasta puhutaan kuin kiistattomana todellisuutena, vaikka kaikille se ei ole lainkaan olemassa oleva olento vaan uskonnollinen ajatus. Silti tätä käsitystä yritetään esittää ainoana oikeana totuutena, ja muiden odotetaan suhtautuvan siihen samalla tavalla.
Toinen korinttilaiskirje 11:14: "Saatana itse tekeytyy valon enkeliksi." Tätä käytetään usein perusteluna ajatukselle, että hän pyrkii harhauttamaan ihmisiä.
Johanneksen evankeliumi 8:44: Jeesus kutsuu paholaista "valheen isäksi".
Ensimmäinen Pietarin kirje 5:8: Saatanaa verrataan "kiljuvaan leijonaan", joka etsii, kenet voisi niellä.

Ajatus siitä, että "Saatanan suurin temppu oli saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa" on tunnettu kristillisessä kulttuurissa, mutta sitä ei löydy Raamatusta sellaisenaan. Sitä on usein virheellisesti pidetty raamatunkohtana tai liitetty esimerkiksi Charles Baudelairen ajatuksiin, mutta se ei ole suora lainaus Raamatusta.




Ajatus siitä, että "Saatanan suurin temppu oli saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa", on huvittava jo lähtökohdiltaan. Ensinnäkin sitä ei edes löydy Raamatusta, vaikka sitä siteerataan usein kuin kiistatonta totuutta. Kun lähde puuttuu, jäljelle jää vain uskomus uskomuksesta.

Ja vaikka lause löytyisikin Raamatusta, mitä se todistaisi? Ei yhtään mitään Saatanan olemassaolosta. Se todistaisi ainoastaan, että kirjan sivuille on kirjoitettu väite. Samalla logiikalla lohikäärmeiden olemassaolo voitaisiin todistaa satukirjalla.

Ironista on, että jotkut käyttävät tätä ajatusta ikään kuin älyllisenä ansana: jos et usko Saatanaan, juuri silloin olet hänen huijaamansa. Väite on rakennettu niin, ettei sitä voi kumota. Se muistuttaa Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan – näkymättömästä vihollisesta tehdään niin todellinen, että koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä.

Sillä välin todellinen paha ei tarvitse sarvia, häntää eikä tulijärviä. Se näkyy ahneudessa, väkivallassa, vallanhimossa, petoksessa ja julmuudessa – ihmisten teoissa. Kun kaikki sysätään näkymättömän paholaisen syyksi, ihmisen oma vastuu hämärtyy. On paljon helpompaa syyttää Saatanaa kuin katsoa peiliin.

Ehkä kaikkein erikoisinta on se, kuinka valtavasti energiaa voidaan käyttää taisteluun olentoa vastaan, jonka olemassaolosta ei ole riippumatonta näyttöä. Tuulimyllyt pyörivät edelleen rauhallisesti, mutta niiden ympärille rakennetaan loputtomia taisteluita, varoituksia ja pelkoja. Mitä suuremmaksi kuviteltu vihollinen kasvaa, sitä enemmän se alkaa hallita ihmisen mieltä. Siinä vaiheessa tuulimylly ei enää pyöri pellolla – se pyörii ihmisen omassa päässä.
Saatana onkin ennen kaikkea vertauskuva – ihmisen tapa antaa kasvot sille pimeydelle, jota hän ei halua tunnistaa itsessään. On paljon helpompaa sijoittaa paha johonkin ihmisen ulkopuolelle kuin myöntää, että ahneus, väkivalta, julmuus, vallanhimo ja petollisuus syntyvät ihmismielessä. Kun pahalle annetaan nimi ja kasvot, oma omatunto saa hengähdystauon.

Tässä mielessä taistelu Saatanaa vastaan muistuttaa Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan. Hän näki tavallisissa tuulimyllyissä jättiläisiä ja kävi niitä vastaan sankarilliseen hyökkäykseen. Mitä voimakkaampi mielikuvitus, sitä todellisemmalta vihollinen tuntui. Mutta tuulimyllyt eivät olleet muuttuneet miksikään – vain niiden tulkinta oli.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Saatanasta puhutaan kuin kiistattomana todellisuutena, vaikka kaikille se ei ole lainkaan olemassa oleva olento vaan uskonnollinen ajatus. Silti tätä käsitystä yritetään esittää ainoana oikeana totuutena, ja muiden odotetaan suhtautuvan siihen samalla tavalla.
Toinen korinttilaiskirje 11:14: "Saatana itse tekeytyy valon enkeliksi." Tätä käytetään usein perusteluna ajatukselle, että hän pyrkii harhauttamaan ihmisiä.
Johanneksen evankeliumi 8:44: Jeesus kutsuu paholaista "valheen isäksi".
Ensimmäinen Pietarin kirje 5:8: Saatanaa verrataan "kiljuvaan leijonaan", joka etsii, kenet voisi niellä.

Ajatus siitä, että "Saatanan suurin temppu oli saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa" on tunnettu kristillisessä kulttuurissa, mutta sitä ei löydy Raamatusta sellaisenaan. Sitä on usein virheellisesti pidetty raamatunkohtana tai liitetty esimerkiksi Charles Baudelairen ajatuksiin, mutta se ei ole suora lainaus Raamatusta.




Ajatus siitä, että "Saatanan suurin temppu oli saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa", on huvittava jo lähtökohdiltaan. Ensinnäkin sitä ei edes löydy Raamatusta, vaikka sitä siteerataan usein kuin kiistatonta totuutta. Kun lähde puuttuu, jäljelle jää vain uskomus uskomuksesta.

Ja vaikka lause löytyisikin Raamatusta, mitä se todistaisi? Ei yhtään mitään Saatanan olemassaolosta. Se todistaisi ainoastaan, että kirjan sivuille on kirjoitettu väite. Samalla logiikalla lohikäärmeiden olemassaolo voitaisiin todistaa satukirjalla.

Ironista on, että jotkut käyttävät tätä ajatusta ikään kuin älyllisenä ansana: jos et usko Saatanaan, juuri silloin olet hänen huijaamansa. Väite on rakennettu niin, ettei sitä voi kumota. Se muistuttaa Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan – näkymättömästä vihollisesta tehdään niin todellinen, että koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä.

Sillä välin todellinen paha ei tarvitse sarvia, häntää eikä tulijärviä. Se näkyy ahneudessa, väkivallassa, vallanhimossa, petoksessa ja julmuudessa – ihmisten teoissa. Kun kaikki sysätään näkymättömän paholaisen syyksi, ihmisen oma vastuu hämärtyy. On paljon helpompaa syyttää Saatanaa kuin katsoa peiliin.

Ehkä kaikkein erikoisinta on se, kuinka valtavasti energiaa voidaan käyttää taisteluun olentoa vastaan, jonka olemassaolosta ei ole riippumatonta näyttöä. Tuulimyllyt pyörivät edelleen rauhallisesti, mutta niiden ympärille rakennetaan loputtomia taisteluita, varoituksia ja pelkoja. Mitä suuremmaksi kuviteltu vihollinen kasvaa, sitä enemmän se alkaa hallita ihmisen mieltä. Siinä vaiheessa tuulimylly ei enää pyöri pellolla – se pyörii ihmisen omassa päässä.
Saatana onkin ennen kaikkea vertauskuva – ihmisen tapa antaa kasvot sille pimeydelle, jota hän ei halua tunnistaa itsessään. On paljon helpompaa sijoittaa paha johonkin ihmisen ulkopuolelle kuin myöntää, että ahneus, väkivalta, julmuus, vallanhimo ja petollisuus syntyvät ihmismielessä. Kun pahalle annetaan nimi ja kasvot, oma omatunto saa hengähdystauon.

Tässä mielessä taistelu Saatanaa vastaan muistuttaa Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan. Hän näki tavallisissa tuulimyllyissä jättiläisiä ja kävi niitä vastaan sankarilliseen hyökkäykseen. Mitä voimakkaampi mielikuvitus, sitä todellisemmalta vihollinen tuntui. Mutta tuulimyllyt eivät olleet muuttuneet miksikään – vain niiden tulkinta oli.

Lue lisää

Sama ilmiö näkyy silloin, kun näkymättömästä paholaisesta tulee kaiken pahan yleisselitys. Kun syyllinen löytyy yliluonnollisesta olennosta, ihmisen ei enää tarvitse kysyä vaikeampaa kysymystä: miksi ihminen itse tekee pahaa? Miksi tavallinen ihminen kykenee julmuuteen ilman yhtäkään demonia kuiskaamassa korvaan?

Pelko on tehokas opettaja. Lapselle kerrotaan möröstä, joka vie, jos ei tottele. Aikuinen oppii pelkäämään paholaista, Harmageddonia tai helvettiä. Mörkö vain vaihtaa nimeä, mutta pelon rakenne pysyy samana. Kun mieli on opetettu katsomaan maailmaa pelon kautta, se alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: numeroissa, symboleissa, sattumissa ja ihmisten teoissa. Mielikuvitus ruokkii itseään.

Ironisinta on, että mitä enemmän aikaa käytetään näkymättömän vihollisen etsimiseen, sitä vähemmän aikaa jää todellisen pahan kohtaamiseen. Korruptio, sodat, hyväksikäyttö, väkivalta ja valehtelu eivät tarvitse sarvia eivätkä häntää. Ne tarvitsevat vain ihmisiä, jotka siirtävät vastuun itsestään johonkin näkymättömään voimaan.

Ehkä suurin harha ei ole usko Saatanaan eikä epäusko Saatanaan. Ehkä suurin harha on kuvitella, että paha on aina jossakin muualla kuin ihmisessä itsessään. Niin kauan kuin ihminen taistelee tuulimyllyjä vastaan, hän saattaa jättää huomaamatta sen ainoan taistelun, jota kukaan muu ei voi käydä hänen puolestaan – taistelun omaa ahneuttaan, vihaansa, pelkoaan ja julmuuttaan vastaan.


Kun ihmisiä pyritään käännyttämään kristinuskoon vetoamalla allegoriseen Saatanaan, ikuiseen helvettiin ja jatkuvaan näkymättömän vihollisen uhkaan, huomio siirtyy pois olennaisesta. Pelko muuttuu vakuuttelun välineeksi. Raamatusta siteerataan kohtia Saatanasta ikään kuin ne olisivat todisteita Saatanan olemassaolosta, vaikka ne osoittavat vain, että Raamatussa esitetään tällaisia väitteitä. Raamattu ei todista itseään todeksi.

Jos joku sanoo: "Saatana haluaa sinun uskovan, ettei häntä ole olemassa", kyse ei ole loogisesta argumentista vaan kehäpäätelmästä. Epäily tulkitaan todisteeksi siitä, että väite on tosi. Näin syntyy uskomus, jota ei voi kumota, koska jokainen vastaväite käännetään sen tueksi.

Kun ihminen alkaa nähdä kaikkialla näkymättömän vihollisen toimintaa, hän saattaa käyttää enemmän aikaa taistelemiseen kuviteltua paholaista vastaan kuin todellista pahuutta vastaan. Todellinen paha ei tarvitse yliluonnollista selitystä. Se näkyy sodissa, vallan väärinkäytössä, petoksissa, väkivallassa ja ihmisten kyvyssä kohdella toisiaan epäinhimillisesti.

Jos paha ulkoistetaan kokonaan Saatanalle, ihminen vapauttaa liian helposti itsensä vastuusta. Paljon vaikeampaa kuin taistella näkymätöntä vihollista vastaan on tunnistaa se, että pahuuden siemen voi löytyä jokaisesta ihmisestä. Juuri siihen taisteluun ei auta yksikään loitsu eikä yksikään pelottava ennustus – siihen auttaa vain rehellinen itsetutkiskelu.
Eräs kristitty sanoi: Jos saatanaa ei ole olemassa, mistä paha sitten tulee?


Kysymys perustuu oletukseen, että paha tarvitsee yliluonnollisen selityksen. Ei tarvitse. Sodat, murhat, petokset, vallanhimo ja julmuus eivät vaadi Saatanaa selityksekseen – ihmiset ovat kautta historian kyenneet niihin aivan omin voimin. Jos Saatanaa ei ole olemassa, paha ei katoa mihinkään. Se tarkoittaa vain, että vastuu pahasta kuuluu ihmisille eikä näkymättömälle olennolle.

Saatana on maailman suurin syntipukki. Hänen niskaansa voidaan vierittää lähes kaikki paha, vaikka hänen olemassaolostaan ei ole riippumatonta näyttöä. Kun syyllinen on aina näkymätön olento, ihmisen ei tarvitse katsoa peiliin. Ahneudesta, väkivallasta, sodista ja petoksista tulee "Saatanan työtä", vaikka niiden tekijöinä ovat ihmiset.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Sama ilmiö näkyy silloin, kun näkymättömästä paholaisesta tulee kaiken pahan yleisselitys. Kun syyllinen löytyy yliluonnollisesta olennosta, ihmisen ei enää tarvitse kysyä vaikeampaa kysymystä: miksi ihminen itse tekee pahaa? Miksi tavallinen ihminen kykenee julmuuteen ilman yhtäkään demonia kuiskaamassa korvaan?

Pelko on tehokas opettaja. Lapselle kerrotaan möröstä, joka vie, jos ei tottele. Aikuinen oppii pelkäämään paholaista, Harmageddonia tai helvettiä. Mörkö vain vaihtaa nimeä, mutta pelon rakenne pysyy samana. Kun mieli on opetettu katsomaan maailmaa pelon kautta, se alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: numeroissa, symboleissa, sattumissa ja ihmisten teoissa. Mielikuvitus ruokkii itseään.

Ironisinta on, että mitä enemmän aikaa käytetään näkymättömän vihollisen etsimiseen, sitä vähemmän aikaa jää todellisen pahan kohtaamiseen. Korruptio, sodat, hyväksikäyttö, väkivalta ja valehtelu eivät tarvitse sarvia eivätkä häntää. Ne tarvitsevat vain ihmisiä, jotka siirtävät vastuun itsestään johonkin näkymättömään voimaan.

Ehkä suurin harha ei ole usko Saatanaan eikä epäusko Saatanaan. Ehkä suurin harha on kuvitella, että paha on aina jossakin muualla kuin ihmisessä itsessään. Niin kauan kuin ihminen taistelee tuulimyllyjä vastaan, hän saattaa jättää huomaamatta sen ainoan taistelun, jota kukaan muu ei voi käydä hänen puolestaan – taistelun omaa ahneuttaan, vihaansa, pelkoaan ja julmuuttaan vastaan.


Kun ihmisiä pyritään käännyttämään kristinuskoon vetoamalla allegoriseen Saatanaan, ikuiseen helvettiin ja jatkuvaan näkymättömän vihollisen uhkaan, huomio siirtyy pois olennaisesta. Pelko muuttuu vakuuttelun välineeksi. Raamatusta siteerataan kohtia Saatanasta ikään kuin ne olisivat todisteita Saatanan olemassaolosta, vaikka ne osoittavat vain, että Raamatussa esitetään tällaisia väitteitä. Raamattu ei todista itseään todeksi.

Jos joku sanoo: "Saatana haluaa sinun uskovan, ettei häntä ole olemassa", kyse ei ole loogisesta argumentista vaan kehäpäätelmästä. Epäily tulkitaan todisteeksi siitä, että väite on tosi. Näin syntyy uskomus, jota ei voi kumota, koska jokainen vastaväite käännetään sen tueksi.

Kun ihminen alkaa nähdä kaikkialla näkymättömän vihollisen toimintaa, hän saattaa käyttää enemmän aikaa taistelemiseen kuviteltua paholaista vastaan kuin todellista pahuutta vastaan. Todellinen paha ei tarvitse yliluonnollista selitystä. Se näkyy sodissa, vallan väärinkäytössä, petoksissa, väkivallassa ja ihmisten kyvyssä kohdella toisiaan epäinhimillisesti.

Jos paha ulkoistetaan kokonaan Saatanalle, ihminen vapauttaa liian helposti itsensä vastuusta. Paljon vaikeampaa kuin taistella näkymätöntä vihollista vastaan on tunnistaa se, että pahuuden siemen voi löytyä jokaisesta ihmisestä. Juuri siihen taisteluun ei auta yksikään loitsu eikä yksikään pelottava ennustus – siihen auttaa vain rehellinen itsetutkiskelu.
Eräs kristitty sanoi: Jos saatanaa ei ole olemassa, mistä paha sitten tulee?


Kysymys perustuu oletukseen, että paha tarvitsee yliluonnollisen selityksen. Ei tarvitse. Sodat, murhat, petokset, vallanhimo ja julmuus eivät vaadi Saatanaa selityksekseen – ihmiset ovat kautta historian kyenneet niihin aivan omin voimin. Jos Saatanaa ei ole olemassa, paha ei katoa mihinkään. Se tarkoittaa vain, että vastuu pahasta kuuluu ihmisille eikä näkymättömälle olennolle.

Saatana on maailman suurin syntipukki. Hänen niskaansa voidaan vierittää lähes kaikki paha, vaikka hänen olemassaolostaan ei ole riippumatonta näyttöä. Kun syyllinen on aina näkymätön olento, ihmisen ei tarvitse katsoa peiliin. Ahneudesta, väkivallasta, sodista ja petoksista tulee "Saatanan työtä", vaikka niiden tekijöinä ovat ihmiset.

Lue lisää

Saatana on maailman suurin syntipukki. Hänen niskaansa voidaan vierittää lähes kaikki paha, vaikka hänen olemassaolostaan ei ole riippumatonta näyttöä. Kun syyllinen on aina näkymätön olento, ihmisen ei tarvitse katsoa peiliin. Ahneudesta, väkivallasta, sodista ja petoksista tulee "Saatanan työtä", vaikka niiden tekijöinä ovat ihmiset.

Satuhahmo kantaa syyllisyyden, ihminen vapauttaa itsensä vastuusta. Se on varsin kätevä järjestely: näkymätöntä syyllistä ei voi kuulustella, eikä hän koskaan puolustaudu. Niin kauan kuin paha ulkoistetaan Saatanaan, ihmisen on helpompi unohtaa, että todellinen taistelu käydään oman omantunnon, ei kuvitellun paholaisen, kanssa.
Syntipukin voima on siinä, että hän vapauttaa ihmisen epämukavasta totuudesta. Muinaisissa kulttuureissa syntipukki saatettiin lähettää erämaahan kantamaan yhteisön synnit. Modernissa mielikuvituksessa sama rooli voidaan antaa näkymättömälle olennolle: paha viedään kauas ihmisestä itsestään, jotta ihmisen ei tarvitse katsoa omaa varjoaan.

Saatanan käsite toimii monille symbolina todelliselle pahalle, mutta ongelma syntyy silloin, kun symboli muuttuu kirjaimelliseksi viholliseksi, jonka kanssa käydään loputonta sotaa. Silloin ihminen voi käyttää valtavasti energiaa demonien etsimiseen samalla kun todelliset ongelmat – köyhyys, sorto, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus – jäävät vähemmälle huomiolle.

Ehkä suurin paradoksi on tämä: jos Saatana olisi olemassa, ihmiskunnan vaikein haaste ei silti olisi löytää häntä, vaan tunnistaa se pimeys, joka kykenee syntymään ihmisen omassa mielessä. Ja jos Saatanaa ei ole olemassa, sama haaste jää jäljelle.

Siksi kaikkein vaikein vihollinen ei ehkä ole taivaissa tai helvetissä, vaan ihmisen sisällä. Sitä vastaan ei voi taistella rituaaleilla, pelolla tai ulkoisella viholliskuvalla. Siihen tarvitaan rehellisyyttä, itsetuntemusta ja kykyä ottaa vastuu omista teoista.

Ajatus siitä, että "Saatanan suurin temppu oli saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa", on huvittava jo lähtökohdiltaan. Ensinnäkin sitä ei edes löydy Raamatusta, vaikka sitä siteerataan usein kuin kiistatonta totuutta. Kun lähde puuttuu, jäljelle jää vain uskomus uskomuksesta.

Ja vaikka lause löytyisikin Raamatusta, mitä se todistaisi? Ei yhtään mitään Saatanan olemassaolosta. Se todistaisi ainoastaan, että kirjan sivuille on kirjoitettu väite. Samalla logiikalla lohikäärmeiden olemassaolo voitaisiin todistaa satukirjalla.

Ironista on, että jotkut käyttävät tätä ajatusta ikään kuin älyllisenä ansana: jos et usko Saatanaan, juuri silloin olet hänen huijaamansa. Väite on rakennettu niin, ettei sitä voi kumota. Se muistuttaa Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan – näkymättömästä vihollisesta tehdään niin todellinen, että koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä.

Sillä välin todellinen paha ei tarvitse sarvia, häntää eikä tulijärviä. Se näkyy ahneudessa, väkivallassa, vallanhimossa, petoksessa ja julmuudessa – ihmisten teoissa. Kun kaikki sysätään näkymättömän paholaisen syyksi, ihmisen oma vastuu hämärtyy. On paljon helpompaa syyttää Saatanaa kuin katsoa peiliin.

Ehkä kaikkein erikoisinta on se, kuinka valtavasti energiaa voidaan käyttää taisteluun olentoa vastaan, jonka olemassaolosta ei ole riippumatonta näyttöä. Tuulimyllyt pyörivät edelleen rauhallisesti, mutta niiden ympärille rakennetaan loputtomia taisteluita, varoituksia ja pelkoja. Mitä suuremmaksi kuviteltu vihollinen kasvaa, sitä enemmän se alkaa hallita ihmisen mieltä. Siinä vaiheessa tuulimylly ei enää pyöri pellolla – se pyörii ihmisen omassa päässä.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Saatana on maailman suurin syntipukki. Hänen niskaansa voidaan vierittää lähes kaikki paha, vaikka hänen olemassaolostaan ei ole riippumatonta näyttöä. Kun syyllinen on aina näkymätön olento, ihmisen ei tarvitse katsoa peiliin. Ahneudesta, väkivallasta, sodista ja petoksista tulee "Saatanan työtä", vaikka niiden tekijöinä ovat ihmiset.

Satuhahmo kantaa syyllisyyden, ihminen vapauttaa itsensä vastuusta. Se on varsin kätevä järjestely: näkymätöntä syyllistä ei voi kuulustella, eikä hän koskaan puolustaudu. Niin kauan kuin paha ulkoistetaan Saatanaan, ihmisen on helpompi unohtaa, että todellinen taistelu käydään oman omantunnon, ei kuvitellun paholaisen, kanssa.
Syntipukin voima on siinä, että hän vapauttaa ihmisen epämukavasta totuudesta. Muinaisissa kulttuureissa syntipukki saatettiin lähettää erämaahan kantamaan yhteisön synnit. Modernissa mielikuvituksessa sama rooli voidaan antaa näkymättömälle olennolle: paha viedään kauas ihmisestä itsestään, jotta ihmisen ei tarvitse katsoa omaa varjoaan.

Saatanan käsite toimii monille symbolina todelliselle pahalle, mutta ongelma syntyy silloin, kun symboli muuttuu kirjaimelliseksi viholliseksi, jonka kanssa käydään loputonta sotaa. Silloin ihminen voi käyttää valtavasti energiaa demonien etsimiseen samalla kun todelliset ongelmat – köyhyys, sorto, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus – jäävät vähemmälle huomiolle.

Ehkä suurin paradoksi on tämä: jos Saatana olisi olemassa, ihmiskunnan vaikein haaste ei silti olisi löytää häntä, vaan tunnistaa se pimeys, joka kykenee syntymään ihmisen omassa mielessä. Ja jos Saatanaa ei ole olemassa, sama haaste jää jäljelle.

Siksi kaikkein vaikein vihollinen ei ehkä ole taivaissa tai helvetissä, vaan ihmisen sisällä. Sitä vastaan ei voi taistella rituaaleilla, pelolla tai ulkoisella viholliskuvalla. Siihen tarvitaan rehellisyyttä, itsetuntemusta ja kykyä ottaa vastuu omista teoista.

Ajatus siitä, että "Saatanan suurin temppu oli saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa", on huvittava jo lähtökohdiltaan. Ensinnäkin sitä ei edes löydy Raamatusta, vaikka sitä siteerataan usein kuin kiistatonta totuutta. Kun lähde puuttuu, jäljelle jää vain uskomus uskomuksesta.

Ja vaikka lause löytyisikin Raamatusta, mitä se todistaisi? Ei yhtään mitään Saatanan olemassaolosta. Se todistaisi ainoastaan, että kirjan sivuille on kirjoitettu väite. Samalla logiikalla lohikäärmeiden olemassaolo voitaisiin todistaa satukirjalla.

Ironista on, että jotkut käyttävät tätä ajatusta ikään kuin älyllisenä ansana: jos et usko Saatanaan, juuri silloin olet hänen huijaamansa. Väite on rakennettu niin, ettei sitä voi kumota. Se muistuttaa Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan – näkymättömästä vihollisesta tehdään niin todellinen, että koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä.

Sillä välin todellinen paha ei tarvitse sarvia, häntää eikä tulijärviä. Se näkyy ahneudessa, väkivallassa, vallanhimossa, petoksessa ja julmuudessa – ihmisten teoissa. Kun kaikki sysätään näkymättömän paholaisen syyksi, ihmisen oma vastuu hämärtyy. On paljon helpompaa syyttää Saatanaa kuin katsoa peiliin.

Ehkä kaikkein erikoisinta on se, kuinka valtavasti energiaa voidaan käyttää taisteluun olentoa vastaan, jonka olemassaolosta ei ole riippumatonta näyttöä. Tuulimyllyt pyörivät edelleen rauhallisesti, mutta niiden ympärille rakennetaan loputtomia taisteluita, varoituksia ja pelkoja. Mitä suuremmaksi kuviteltu vihollinen kasvaa, sitä enemmän se alkaa hallita ihmisen mieltä. Siinä vaiheessa tuulimylly ei enää pyöri pellolla – se pyörii ihmisen omassa päässä.

Lue lisää

Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.
Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.
Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

Lue lisää

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

Anonyymi00084 kirjoitti:

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

Lue lisää

Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.

Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).

Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.

Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.

Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!

He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.

____________________

Käännösvirheet suomen kielellä.

Katkelmia.


Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Anonyymi00085 kirjoitti:

Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.

Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).

Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.

Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.

Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!

He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.

____________________

Käännösvirheet suomen kielellä.

Katkelmia.


Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Lue lisää

Mielesi on oma henkilökohtainen paholaisesi.


Vihollisesi on oma mielesi, ei mikään ulkoinen saatana; itse asiassa mielesi on oma henkilökohtainen saatana.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Mielesi on oma henkilökohtainen paholaisesi.


Vihollisesi on oma mielesi, ei mikään ulkoinen saatana; itse asiassa mielesi on oma henkilökohtainen saatana.

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE

Mind: We Have Met the Enemy
Mieli: Olemme tavanneet vihollisen

Videolla puhuu SCS Mathin Guru Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Anonyymi00087 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE

Mind: We Have Met the Enemy
Mieli: Olemme tavanneet vihollisen

Videolla puhuu SCS Mathin Guru Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Lue lisää

Joillekin ihmisille maailma näyttää muuttuneen loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Missä tahansa joku tekee jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa, sieltä löytyy heti paholaisen sormenjälki.

Tällaisessa ajattelussa ei oikeastaan enää etsitä totuutta, vaan vahvistusta omalle ennakkokäsitykselle. Jokainen havainto tulkitaan niin, että se sopii valmiiseen kertomukseen. Jos jokin näyttää viattomalta, se vain todistaa, kuinka taitavasti paha osaa naamioitua. Jos jokin näyttää epäilyttävältä, se vahvistaa epäilyn. Teoria voittaa aina, koska mikään mahdollinen havainto ei voisi koskaan kumota sitä. Silloin kyse ei enää ole tutkimisesta vaan uskomusjärjestelmästä, joka on immuuni todellisuudelle.

Ironisinta on, että tällainen ajattelu alkaa muistuttaa juuri niitä salaliittoteorioita, joita sen kannattajat usein arvostelevat. Kaiken taustalla oletetaan olevan yksi näkymätön voima, joka selittää jokaisen ilmiön. Mitä monimutkaisempi maailma on, sitä yksinkertaisempi selitys tarjotaan. Historia, kulttuuri, psykologia ja ihmisten erilaiset motiivit kutistuvat yhdeksi sanaksi. Saatana. Se on älyllinen oikotie, joka vapauttaa vaikeasta ajattelusta.

Kun kaikki voidaan selittää samalla käsitteellä, mitään ei enää tarvitse todella ymmärtää. Ei tarvitse perehtyä hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, islamiin tai edes omaan uskonnolliseen perinteeseen. Riittää, että liimaa ilmiön päälle oikean leiman. Keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Samalla käsitteet menettävät merkityksensä. Jos jokainen erilainen ihminen on Antikristus, sana "Antikristus" ei enää tarkoita mitään. Jos jokainen uusi hengellinen liike on Babylon, Babylon on lopulta kaikkialla. Jos jokaisen ilmiön taustalla on Saatana, sana "Saatana" lakkaa selittämästä maailmaa ja alkaa vain peittää sitä.

Ehkä suurin ongelma ei olekaan se, että pahuutta nähtäisiin liikaa, vaan se, että omaa tulkintaa pidetään niin ehdottoman oikeana, ettei sitä tarvitse enää koskaan koetella. Siinä vaiheessa todellisuus ei enää opeta ihmiselle mitään. Sen tehtäväksi jää vain vahvistaa se, minkä hän oli päättänyt uskoa jo etukäteen.

Ehkä todellinen eksytys alkaa juuri siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa kysymästä, voisiko hän itse erehtyä. Silloin hän ei enää etsi totuutta. Hän etsii vain uusia paikkoja, joihin sijoittaa vanhan pelkonsa. Ja kun pelkoa etsii riittävän kauan, sitä alkaa nähdä kaikkialla – ei siksi, että maailma olisi täynnä demoneita, vaan siksi, että oma mieli on oppinut tulkitsemaan kaiken niiden kautta.

Anonyymi00088 kirjoitti:

Joillekin ihmisille maailma näyttää muuttuneen loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Missä tahansa joku tekee jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa, sieltä löytyy heti paholaisen sormenjälki.

Tällaisessa ajattelussa ei oikeastaan enää etsitä totuutta, vaan vahvistusta omalle ennakkokäsitykselle. Jokainen havainto tulkitaan niin, että se sopii valmiiseen kertomukseen. Jos jokin näyttää viattomalta, se vain todistaa, kuinka taitavasti paha osaa naamioitua. Jos jokin näyttää epäilyttävältä, se vahvistaa epäilyn. Teoria voittaa aina, koska mikään mahdollinen havainto ei voisi koskaan kumota sitä. Silloin kyse ei enää ole tutkimisesta vaan uskomusjärjestelmästä, joka on immuuni todellisuudelle.

Ironisinta on, että tällainen ajattelu alkaa muistuttaa juuri niitä salaliittoteorioita, joita sen kannattajat usein arvostelevat. Kaiken taustalla oletetaan olevan yksi näkymätön voima, joka selittää jokaisen ilmiön. Mitä monimutkaisempi maailma on, sitä yksinkertaisempi selitys tarjotaan. Historia, kulttuuri, psykologia ja ihmisten erilaiset motiivit kutistuvat yhdeksi sanaksi. Saatana. Se on älyllinen oikotie, joka vapauttaa vaikeasta ajattelusta.

Kun kaikki voidaan selittää samalla käsitteellä, mitään ei enää tarvitse todella ymmärtää. Ei tarvitse perehtyä hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, islamiin tai edes omaan uskonnolliseen perinteeseen. Riittää, että liimaa ilmiön päälle oikean leiman. Keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Samalla käsitteet menettävät merkityksensä. Jos jokainen erilainen ihminen on Antikristus, sana "Antikristus" ei enää tarkoita mitään. Jos jokainen uusi hengellinen liike on Babylon, Babylon on lopulta kaikkialla. Jos jokaisen ilmiön taustalla on Saatana, sana "Saatana" lakkaa selittämästä maailmaa ja alkaa vain peittää sitä.

Ehkä suurin ongelma ei olekaan se, että pahuutta nähtäisiin liikaa, vaan se, että omaa tulkintaa pidetään niin ehdottoman oikeana, ettei sitä tarvitse enää koskaan koetella. Siinä vaiheessa todellisuus ei enää opeta ihmiselle mitään. Sen tehtäväksi jää vain vahvistaa se, minkä hän oli päättänyt uskoa jo etukäteen.

Ehkä todellinen eksytys alkaa juuri siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa kysymästä, voisiko hän itse erehtyä. Silloin hän ei enää etsi totuutta. Hän etsii vain uusia paikkoja, joihin sijoittaa vanhan pelkonsa. Ja kun pelkoa etsii riittävän kauan, sitä alkaa nähdä kaikkialla – ei siksi, että maailma olisi täynnä demoneita, vaan siksi, että oma mieli on oppinut tulkitsemaan kaiken niiden kautta.

Lue lisää

On ironista, että mitä enemmän ihminen etsii Saatanaa maailmasta, sitä vähemmän hän huomaa omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja vihansa. Hän osoittelee joogaa, halauksia, uskontoja, poliitikkoja ja naapureitaan, mutta ei koskaan pysähdy kysymään, miksi hänen mielensä tarvitsee vihollisen jokaisen ilmiön taakse.

Kun jokainen uusi asia muuttuu Saatanan juoneksi, kyse ei enää ole hengellisestä tarkkanäköisyydestä vaan mielikuvituksen itseään ruokkivasta kehästä. Todellisuus ei enää määrää johtopäätöksiä, vaan johtopäätökset määräävät todellisuuden. Kaikki muuttuu todisteeksi, koska mitään ei enää arvioida avoimesti.

Ehkä suurin harha ei olekaan se, että joku halaa ihmisiä tai meditoi. Ehkä suurin harha on usko siihen, että paha löytyy aina jostakin ulkopuolelta. Silloin oma viha näyttää pyhältä kiivaudelta, oma pelko hengelliseltä valveutuneisuudelta ja oma epäluulo totuuden puolustamiselta.

Jos paholainen olisi olemassa ja haluaisi eksyttää ihmisen, hänen ei ehkä tarvitsisi ilmestyä sarvineen eikä kirjoittaa otsaansa numeroa 666. Riittäisi, että hän saisi ihmisen etsimään pahaa kaikkialta muualta paitsi itsestään.

Silloin ihminen käyttäisi koko elämänsä taistellen kuvittelemiaan vihollisia vastaan ja unohtaisi sen ainoan taistelun, joka todella ratkaisee jotakin: kamppailun omaa ylpeyttä, ahneutta, vihaa, itsekkyyttä ja pelkoa vastaan.

Ehkä todellinen Harmageddon ei tapahdu maailman näyttämöllä vaan ihmisen omassatunnossa. Ja ehkä kaikkein äänekkäimmin Saatanasta puhuvat eivät aina huomaa, että heidän oma pelkonsa on alkanut sanella heidän koko maailmankuvansa.

Vihollinen ei välttämättä ole ulkopuolella. Se voi olla mieli, joka on lakannut tutkimasta ja alkanut vain etsiä vahvistusta omille peloilleen.

Anonyymi00089 kirjoitti:

On ironista, että mitä enemmän ihminen etsii Saatanaa maailmasta, sitä vähemmän hän huomaa omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja vihansa. Hän osoittelee joogaa, halauksia, uskontoja, poliitikkoja ja naapureitaan, mutta ei koskaan pysähdy kysymään, miksi hänen mielensä tarvitsee vihollisen jokaisen ilmiön taakse.

Kun jokainen uusi asia muuttuu Saatanan juoneksi, kyse ei enää ole hengellisestä tarkkanäköisyydestä vaan mielikuvituksen itseään ruokkivasta kehästä. Todellisuus ei enää määrää johtopäätöksiä, vaan johtopäätökset määräävät todellisuuden. Kaikki muuttuu todisteeksi, koska mitään ei enää arvioida avoimesti.

Ehkä suurin harha ei olekaan se, että joku halaa ihmisiä tai meditoi. Ehkä suurin harha on usko siihen, että paha löytyy aina jostakin ulkopuolelta. Silloin oma viha näyttää pyhältä kiivaudelta, oma pelko hengelliseltä valveutuneisuudelta ja oma epäluulo totuuden puolustamiselta.

Jos paholainen olisi olemassa ja haluaisi eksyttää ihmisen, hänen ei ehkä tarvitsisi ilmestyä sarvineen eikä kirjoittaa otsaansa numeroa 666. Riittäisi, että hän saisi ihmisen etsimään pahaa kaikkialta muualta paitsi itsestään.

Silloin ihminen käyttäisi koko elämänsä taistellen kuvittelemiaan vihollisia vastaan ja unohtaisi sen ainoan taistelun, joka todella ratkaisee jotakin: kamppailun omaa ylpeyttä, ahneutta, vihaa, itsekkyyttä ja pelkoa vastaan.

Ehkä todellinen Harmageddon ei tapahdu maailman näyttämöllä vaan ihmisen omassatunnossa. Ja ehkä kaikkein äänekkäimmin Saatanasta puhuvat eivät aina huomaa, että heidän oma pelkonsa on alkanut sanella heidän koko maailmankuvansa.

Vihollinen ei välttämättä ole ulkopuolella. Se voi olla mieli, joka on lakannut tutkimasta ja alkanut vain etsiä vahvistusta omille peloilleen.

Lue lisää

Vain vähän aikaa sitten joku vakuutti täysin vakavissaan, että ne tuntomerkit, joita nyt sanotaan äiri Ammasta, sopivat Sanna Mariniin. Nyt aivan samaa kaavaa sovelletaan Mata Amritanandamayian. Huomenna vuorossa voi olla joku toinen. Kohde vaihtuu, mutta käsikirjoitus pysyy täsmälleen samana.

Kaava on yksinkertainen. Ensin päätetään, että henkilö on eksyttäjä. Sen jälkeen aletaan kerätä irrallisia yksityiskohtia, jotka näyttävät tukevan johtopäätöstä. Kaikki muu jätetään huomiotta. Jos jokin ei sovi teoriaan, sitä ei pidetä vastatodisteena vaan merkkinä siitä, kuinka ovelasti paha osaa peittää jälkensä.

Näin maailma muuttuu loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Jokaisesta ihmisestä voidaan rakentaa Antikristus, kunhan mielikuvitusta riittää. Punainen vaate, halaus, meditaatio, poliittinen puhe, hyväntekeväisyys tai jokin yksittäinen symboli muuttuu ratkaisevaksi "todisteeksi". Kun kaikki on merkki, mikään ei enää oikeastaan ole merkki.

Tällainen ajattelu ei enää etsi totuutta vaan vahvistaa omaa uskomustaan. Se muistuttaa enemmän salaliittoteoriaa kuin kriittistä ajattelua. Johtopäätös on valmis ennen tutkimista, ja tutkimisen tehtäväksi jää vain koristella se raamatunjakeilla, irrallisilla lainauksilla tai symbolisilla yhteyksillä.

Ehkä todellinen ongelma ei olekaan se, että Antikristuksia olisi kaikkialla. Ehkä ongelma on siinä, että joillekin ihmisille niitä täytyy löytyä jatkuvasti. Kun yksi nimi menettää uskottavuutensa, tilalle tarvitaan uusi. Näin pelko ruokkii itse itseään, ja vanha käsikirjoitus saa aina uuden päähenkilön.

Silloin kyse ei enää ole hengellisestä viisaudesta vaan psykologisesta ilmiöstä: mieli näkee sen, mitä se on jo ennalta päättänyt nähdä. Ja juuri siinä dogmaattisuus on vaarallisimmillaan – se lakkaa tutkimasta todellisuutta ja alkaa käyttää todellisuutta pelkkänä rekvisiittana omille ennakkoluuloilleen.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Vain vähän aikaa sitten joku vakuutti täysin vakavissaan, että ne tuntomerkit, joita nyt sanotaan äiri Ammasta, sopivat Sanna Mariniin. Nyt aivan samaa kaavaa sovelletaan Mata Amritanandamayian. Huomenna vuorossa voi olla joku toinen. Kohde vaihtuu, mutta käsikirjoitus pysyy täsmälleen samana.

Kaava on yksinkertainen. Ensin päätetään, että henkilö on eksyttäjä. Sen jälkeen aletaan kerätä irrallisia yksityiskohtia, jotka näyttävät tukevan johtopäätöstä. Kaikki muu jätetään huomiotta. Jos jokin ei sovi teoriaan, sitä ei pidetä vastatodisteena vaan merkkinä siitä, kuinka ovelasti paha osaa peittää jälkensä.

Näin maailma muuttuu loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Jokaisesta ihmisestä voidaan rakentaa Antikristus, kunhan mielikuvitusta riittää. Punainen vaate, halaus, meditaatio, poliittinen puhe, hyväntekeväisyys tai jokin yksittäinen symboli muuttuu ratkaisevaksi "todisteeksi". Kun kaikki on merkki, mikään ei enää oikeastaan ole merkki.

Tällainen ajattelu ei enää etsi totuutta vaan vahvistaa omaa uskomustaan. Se muistuttaa enemmän salaliittoteoriaa kuin kriittistä ajattelua. Johtopäätös on valmis ennen tutkimista, ja tutkimisen tehtäväksi jää vain koristella se raamatunjakeilla, irrallisilla lainauksilla tai symbolisilla yhteyksillä.

Ehkä todellinen ongelma ei olekaan se, että Antikristuksia olisi kaikkialla. Ehkä ongelma on siinä, että joillekin ihmisille niitä täytyy löytyä jatkuvasti. Kun yksi nimi menettää uskottavuutensa, tilalle tarvitaan uusi. Näin pelko ruokkii itse itseään, ja vanha käsikirjoitus saa aina uuden päähenkilön.

Silloin kyse ei enää ole hengellisestä viisaudesta vaan psykologisesta ilmiöstä: mieli näkee sen, mitä se on jo ennalta päättänyt nähdä. Ja juuri siinä dogmaattisuus on vaarallisimmillaan – se lakkaa tutkimasta todellisuutta ja alkaa käyttää todellisuutta pelkkänä rekvisiittana omille ennakkoluuloilleen.

Lue lisää

Hyvä esimerkki siitä, mitä fanatismi voi tehdä ihmiselle, on tapa, jolla profetioita luetaan. Kun oma oppi on jo valmiiksi päätetty, profetioita ei enää tulkita niiden omasta asiayhteydestä käsin, vaan ne pakotetaan sopimaan omiin uskomuksiin. Lopputulos on ennalta määrätty: profetian täytyy tarkoittaa juuri sitä, mitä itse halutaan sen tarkoittavan.

Tällöin jokaisesta ihmisestä voidaan tehdä profetian täyttymys.
Kun oma lehmä on ojassa, kaikki alkaa näyttää todisteelta. Jokainen sattuma muuttuu merkiksi, jokainen symboli ennustukseksi ja jokainen eri tavalla ajatteleva mahdolliseksi eksyttäjäksi. Silloin ei enää etsitä totuutta vaan vahvistusta omalle vakaumukselle.

Juuri tästä syystä dogmaattinen ajattelu on vaarallista. Se ei opeta ihmistä ajattelemaan, vaan opettaa hänet löytämään kaikkialta sen, minkä hän on jo etukäteen päättänyt löytää.

Anonyymi00091 kirjoitti:

Hyvä esimerkki siitä, mitä fanatismi voi tehdä ihmiselle, on tapa, jolla profetioita luetaan. Kun oma oppi on jo valmiiksi päätetty, profetioita ei enää tulkita niiden omasta asiayhteydestä käsin, vaan ne pakotetaan sopimaan omiin uskomuksiin. Lopputulos on ennalta määrätty: profetian täytyy tarkoittaa juuri sitä, mitä itse halutaan sen tarkoittavan.

Tällöin jokaisesta ihmisestä voidaan tehdä profetian täyttymys.
Kun oma lehmä on ojassa, kaikki alkaa näyttää todisteelta. Jokainen sattuma muuttuu merkiksi, jokainen symboli ennustukseksi ja jokainen eri tavalla ajatteleva mahdolliseksi eksyttäjäksi. Silloin ei enää etsitä totuutta vaan vahvistusta omalle vakaumukselle.

Juuri tästä syystä dogmaattinen ajattelu on vaarallista. Se ei opeta ihmistä ajattelemaan, vaan opettaa hänet löytämään kaikkialta sen, minkä hän on jo etukäteen päättänyt löytää.

Lue lisää

Teidän pitäisi hävetä. Miten aikuiset ihmiset voivat rakentaa lapsilleen maailmankuvan, jossa jokaisen nurkan takana väijyy Antikristus, Saatana tai jokin uusi eksytys? Miten pelosta tehdään kasvatusmenetelmä ja epäluulosta hyve?

Tunnen myötähäpeää. En siksi, että ihmisillä on uskonnollinen vakaumus, vaan siksi, että fanatismi näyttää sammuttavan terveen harkinnan. Aikuisilta odottaisi kykyä erottaa vertauskuva todellisuudesta, symboli ihmisestä ja pelko tosiasioista.

Ette ole enää hiekkalaatikolla, jossa hirviöt piileskelevät jokaisen pensaan takana. Olette aikuisia. Juuri siksi olisi syytä kantaa vastuu siitä, millaista maailmankuvaa siirrätte seuraavalle sukupolvelle – sellaista, joka perustuu pelkoon, vai sellaista, joka rohkaisee ajattelemaan itse.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Teidän pitäisi hävetä. Miten aikuiset ihmiset voivat rakentaa lapsilleen maailmankuvan, jossa jokaisen nurkan takana väijyy Antikristus, Saatana tai jokin uusi eksytys? Miten pelosta tehdään kasvatusmenetelmä ja epäluulosta hyve?

Tunnen myötähäpeää. En siksi, että ihmisillä on uskonnollinen vakaumus, vaan siksi, että fanatismi näyttää sammuttavan terveen harkinnan. Aikuisilta odottaisi kykyä erottaa vertauskuva todellisuudesta, symboli ihmisestä ja pelko tosiasioista.

Ette ole enää hiekkalaatikolla, jossa hirviöt piileskelevät jokaisen pensaan takana. Olette aikuisia. Juuri siksi olisi syytä kantaa vastuu siitä, millaista maailmankuvaa siirrätte seuraavalle sukupolvelle – sellaista, joka perustuu pelkoon, vai sellaista, joka rohkaisee ajattelemaan itse.

Lue lisää

Sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan" tulee Don Quijotesta. Teoksen päähenkilö näkee tavalliset tuulimyllyt valtavina jättiläisinä ja ryntää niitä vastaan miekka kädessä. Hän käy taistelua vihollista vastaan, jota ei todellisuudessa ole olemassa sellaisena kuin hän sen kuvittelee.

Vertaus sopii hyvin tilanteisiin, joissa ihminen käyttää valtavasti energiaa kuviteltujen vihollisten torjumiseen samalla, kun todelliset ongelmat jäävät huomaamatta.

Jos Saatana ymmärretään vertauskuvana ihmisen sisäiselle pahuudelle – vihalle, ylpeydelle, ahneudelle, julmuudelle ja itsekkyydelle – silloin suurin taistelu ei tapahdu ulkopuolista vihollista vastaan, vaan ihmisen omassa sydämessä. On helppoa nähdä paha jossakin kaukana: toisessa ihmisessä, toisessa uskonnossa, toisessa ajattelutavassa tai yhteiskunnallisessa ilmiössä. Paljon vaikeampaa on katsoa itseään ja kysyä: missä minä itse kannan vihaa, ylimielisyyttä tai halua tuomita?

Pelkoon perustuva uskonnollisuus voi joskus tehdä ihmisestä jatkuvan uhkien etsijän. Hän alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: symboleissa, numeroissa, nimissä ja tavallisissa arkisissa asioissa. Sama mieli, joka lapsena pelkäsi pimeän kaapin takana olevaa mörköä, voi aikuisena siirtää saman pelon suurempaan kertomukseen.

Lapselle voidaan sanoa: "Ole varovainen, siellä on hirviö." Aikuistuessaan ihminen ei enää pelkää kaapin alla olevaa hahmoa, mutta pelon rakenne voi jäädä elämään. Mörkö vaihtaa vain nimeä. Se muuttuu näkymättömäksi viholliseksi, jonka uskotaan selittävän kaiken pahan maailmassa.

Mutta jos kaikki paha sijoitetaan ulkopuoliseen viholliseen, ihminen voi unohtaa oman vastuunsa. Hän taistelee kuvitteellisia vihollisia vastaan ja samalla jättää kohtaamatta todelliset ongelmat: välinpitämättömyyden, julmuuden, vallanhimon ja kyvyttömyyden rakastaa lähimmäistään.

Suurin vaara ei ehkä olekaan se, että ihminen uskoo pahuuden olemassaoloon. Suurempi vaara on, että hän uskoo pahuuden löytyvän aina jostakin muualta kuin itsestään.

Silloin ihminen nostaa miekan tuulimyllyä vastaan ja kuvittelee pelastavansa maailman, vaikka todellinen taistelu olisi ollut hänen omassa mielessään koko ajan.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan" tulee Don Quijotesta. Teoksen päähenkilö näkee tavalliset tuulimyllyt valtavina jättiläisinä ja ryntää niitä vastaan miekka kädessä. Hän käy taistelua vihollista vastaan, jota ei todellisuudessa ole olemassa sellaisena kuin hän sen kuvittelee.

Vertaus sopii hyvin tilanteisiin, joissa ihminen käyttää valtavasti energiaa kuviteltujen vihollisten torjumiseen samalla, kun todelliset ongelmat jäävät huomaamatta.

Jos Saatana ymmärretään vertauskuvana ihmisen sisäiselle pahuudelle – vihalle, ylpeydelle, ahneudelle, julmuudelle ja itsekkyydelle – silloin suurin taistelu ei tapahdu ulkopuolista vihollista vastaan, vaan ihmisen omassa sydämessä. On helppoa nähdä paha jossakin kaukana: toisessa ihmisessä, toisessa uskonnossa, toisessa ajattelutavassa tai yhteiskunnallisessa ilmiössä. Paljon vaikeampaa on katsoa itseään ja kysyä: missä minä itse kannan vihaa, ylimielisyyttä tai halua tuomita?

Pelkoon perustuva uskonnollisuus voi joskus tehdä ihmisestä jatkuvan uhkien etsijän. Hän alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: symboleissa, numeroissa, nimissä ja tavallisissa arkisissa asioissa. Sama mieli, joka lapsena pelkäsi pimeän kaapin takana olevaa mörköä, voi aikuisena siirtää saman pelon suurempaan kertomukseen.

Lapselle voidaan sanoa: "Ole varovainen, siellä on hirviö." Aikuistuessaan ihminen ei enää pelkää kaapin alla olevaa hahmoa, mutta pelon rakenne voi jäädä elämään. Mörkö vaihtaa vain nimeä. Se muuttuu näkymättömäksi viholliseksi, jonka uskotaan selittävän kaiken pahan maailmassa.

Mutta jos kaikki paha sijoitetaan ulkopuoliseen viholliseen, ihminen voi unohtaa oman vastuunsa. Hän taistelee kuvitteellisia vihollisia vastaan ja samalla jättää kohtaamatta todelliset ongelmat: välinpitämättömyyden, julmuuden, vallanhimon ja kyvyttömyyden rakastaa lähimmäistään.

Suurin vaara ei ehkä olekaan se, että ihminen uskoo pahuuden olemassaoloon. Suurempi vaara on, että hän uskoo pahuuden löytyvän aina jostakin muualta kuin itsestään.

Silloin ihminen nostaa miekan tuulimyllyä vastaan ja kuvittelee pelastavansa maailman, vaikka todellinen taistelu olisi ollut hänen omassa mielessään koko ajan.

Lue lisää

Miksi jonkin toisen uskonnon rituaali tulkitaan helposti epäjumalanpalvelukseksi, mutta omaa uskonnollista toimintaa ei nähdä samalla tavalla? Tähän ei ole yhtä vastausta, koska eri uskonnot määrittelevät epäjumalanpalveluksen eri tavoin.

Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi Raamattun epäjumalanpalvelusta koskevissa kohdissa keskeinen ajatus on, että luodulle asialle annetaan se asema, joka kuuluu vain Jumalalle. Siksi monet kristityt tulkitsevat jonkin ihmisen palvomisen, jumalallistamisen tai jumalallisena välikappaleena pitämisen epäjumalanpalvelukseksi.

Mutta tästä seuraa myös vaikea peiliin katsomisen kysymys: mikä erottaa aidon jumalanpalveluksen epäjumalanpalveluksesta?

Anonyymi00094 kirjoitti:

Miksi jonkin toisen uskonnon rituaali tulkitaan helposti epäjumalanpalvelukseksi, mutta omaa uskonnollista toimintaa ei nähdä samalla tavalla? Tähän ei ole yhtä vastausta, koska eri uskonnot määrittelevät epäjumalanpalveluksen eri tavoin.

Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi Raamattun epäjumalanpalvelusta koskevissa kohdissa keskeinen ajatus on, että luodulle asialle annetaan se asema, joka kuuluu vain Jumalalle. Siksi monet kristityt tulkitsevat jonkin ihmisen palvomisen, jumalallistamisen tai jumalallisena välikappaleena pitämisen epäjumalanpalvelukseksi.

Mutta tästä seuraa myös vaikea peiliin katsomisen kysymys: mikä erottaa aidon jumalanpalveluksen epäjumalanpalveluksesta?

Lue lisää

Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.
Anonyymi00016
2026-07-08 20:26:50
UUSI

Anonyymi00015 kirjoitti:

Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.
Anonyymi00016
2026-07-08 20:26:50
UUSI

Anonyymi00015 kirjoitti:

Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

Lue lisää

Sama ilmiö näkyy usein uskontojen välisissä kiistoissa: oma rituaali nähdään helposti pyhänä ja toisen rituaali epäjumalanpalveluksena. Ulkopuolinen tarkkailija voi kuitenkin huomata, että molemmissa tapauksissa ihminen käyttää symboleja, esineitä, henkilöitä ja rituaaleja välittääkseen suhdetta johonkin itseään suurempaan.

Ehkä syvin kysymys ei olekaan vain:
"Palvooko joku väärää kohdetta?"

Vaan myös:
"Onko ihminen kykenevä tekemään mistä tahansa asiasta epäjumalan – jopa omasta uskonnostaan, omasta ryhmästään ja omasta varmuudestaan?"

Tämä kysymys on ollut läsnä myös monissa uskonnollisissa perinteissä: suurin vaara ei aina ole vieraan jumalan palvominen, vaan se, että ihminen alkaa rakastaa omaa kuvaansa totuudesta enemmän kuin itse totuutta.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Sama ilmiö näkyy usein uskontojen välisissä kiistoissa: oma rituaali nähdään helposti pyhänä ja toisen rituaali epäjumalanpalveluksena. Ulkopuolinen tarkkailija voi kuitenkin huomata, että molemmissa tapauksissa ihminen käyttää symboleja, esineitä, henkilöitä ja rituaaleja välittääkseen suhdetta johonkin itseään suurempaan.

Ehkä syvin kysymys ei olekaan vain:
"Palvooko joku väärää kohdetta?"

Vaan myös:
"Onko ihminen kykenevä tekemään mistä tahansa asiasta epäjumalan – jopa omasta uskonnostaan, omasta ryhmästään ja omasta varmuudestaan?"

Tämä kysymys on ollut läsnä myös monissa uskonnollisissa perinteissä: suurin vaara ei aina ole vieraan jumalan palvominen, vaan se, että ihminen alkaa rakastaa omaa kuvaansa totuudesta enemmän kuin itse totuutta.

Lue lisää

Ehkä kaikkein vaikein epäjumala tunnistaa ei ole vieraan uskonnon jumalakuva, vaan oma varmuus siitä, että vain minä omistan täydellisen totuuden.

Ihminen voi katsoa toisen uskontoa ja sanoa: "Tuo on epäjumalanpalvelusta." Mutta samalla hän voi olla huomaamatta, että hänen oma mielensä on rakentanut toisenlaisen epäjumalan: ehdottoman varmuuden omasta tulkinnastaan.

Jos epäjumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että jokin luotu asia asetetaan Jumalan paikalle, silloin on aiheellista kysyä: voiko myös oma oppi, oma ryhmä, oma tulkinta tai oma tunne erehtymättömyydestä nousta Jumalan paikalle?

Kun ihminen uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain hänen oma yhteisönsä omistaa totuuden, hän ei enää kohtaa muita ihmisiä ihmisinä. Hän näkee heidät symboleina, vihollisina tai eksytyksinä. Silloin totuuden etsiminen voi muuttua oman identiteetin puolustamiseksi.

Ironista on, että ihminen voi taistella epäjumalia vastaan niin kiihkeästi, että hän alkaa palvella omaa käsitystään Jumalasta enemmän kuin sitä Jumalaa, jota väittää puolustavansa.

Ehkä suurin testi ei olekaan siinä, kuinka hyvin ihminen tunnistaa muiden virheet, vaan siinä, kykeneekö hän katsomaan itseään nöyryydellä. Pystyykö hän kysymään: "Entä jos minäkin voin erehtyä?"

Sillä joskus kaikkein vaikeimmin havaittava epäjumala ei seiso temppelissä. Se istuu ihmisen omassa mielessä ja kuiskaa: "Sinä yksin tiedät varmasti."

Anonyymi00097 kirjoitti:

Ehkä kaikkein vaikein epäjumala tunnistaa ei ole vieraan uskonnon jumalakuva, vaan oma varmuus siitä, että vain minä omistan täydellisen totuuden.

Ihminen voi katsoa toisen uskontoa ja sanoa: "Tuo on epäjumalanpalvelusta." Mutta samalla hän voi olla huomaamatta, että hänen oma mielensä on rakentanut toisenlaisen epäjumalan: ehdottoman varmuuden omasta tulkinnastaan.

Jos epäjumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että jokin luotu asia asetetaan Jumalan paikalle, silloin on aiheellista kysyä: voiko myös oma oppi, oma ryhmä, oma tulkinta tai oma tunne erehtymättömyydestä nousta Jumalan paikalle?

Kun ihminen uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain hänen oma yhteisönsä omistaa totuuden, hän ei enää kohtaa muita ihmisiä ihmisinä. Hän näkee heidät symboleina, vihollisina tai eksytyksinä. Silloin totuuden etsiminen voi muuttua oman identiteetin puolustamiseksi.

Ironista on, että ihminen voi taistella epäjumalia vastaan niin kiihkeästi, että hän alkaa palvella omaa käsitystään Jumalasta enemmän kuin sitä Jumalaa, jota väittää puolustavansa.

Ehkä suurin testi ei olekaan siinä, kuinka hyvin ihminen tunnistaa muiden virheet, vaan siinä, kykeneekö hän katsomaan itseään nöyryydellä. Pystyykö hän kysymään: "Entä jos minäkin voin erehtyä?"

Sillä joskus kaikkein vaikeimmin havaittava epäjumala ei seiso temppelissä. Se istuu ihmisen omassa mielessä ja kuiskaa: "Sinä yksin tiedät varmasti."

Lue lisää

Ironisinta epäjumalien vastaisessa taistelussa on se, että ihminen voi käyttää koko elämänsä niiden etsimiseen – ja samalla rakentaa itselleen kaikkein huomaamattomimman epäjumalan: oman erehtymättömyytensä.


Hän polttaa kuvitteellisia epäjumalia, mutta sytyttää samalla alttarin omalle tulkinnalleen. Hän varoittaa muita harhasta, mutta ei huomaa, että hänen suurin harhansa voi olla ajatus siitä, ettei hän itse voisi koskaan eksyä.


Hän sanoo puolustavansa Jumalaa, mutta joskus todellisuudessa hän puolustaa omaa kuvaansa Jumalasta. Hän ei enää rakasta totuutta, vaan sitä tunnetta, jonka antaa varmuus siitä, että on oikeassa. Jumalasta tulee silloin kuin peili, josta ihminen näkee vain oman mielipiteensä heijastuksen.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Ironisinta epäjumalien vastaisessa taistelussa on se, että ihminen voi käyttää koko elämänsä niiden etsimiseen – ja samalla rakentaa itselleen kaikkein huomaamattomimman epäjumalan: oman erehtymättömyytensä.


Hän polttaa kuvitteellisia epäjumalia, mutta sytyttää samalla alttarin omalle tulkinnalleen. Hän varoittaa muita harhasta, mutta ei huomaa, että hänen suurin harhansa voi olla ajatus siitä, ettei hän itse voisi koskaan eksyä.


Hän sanoo puolustavansa Jumalaa, mutta joskus todellisuudessa hän puolustaa omaa kuvaansa Jumalasta. Hän ei enää rakasta totuutta, vaan sitä tunnetta, jonka antaa varmuus siitä, että on oikeassa. Jumalasta tulee silloin kuin peili, josta ihminen näkee vain oman mielipiteensä heijastuksen.

Lue lisää

Mitä enemmän hän julistaa muiden olevan eksyksissä, sitä vähemmän hän tarvitsee itsetutkiskelua. Jokainen eriävä mielipide muuttuu todisteeksi siitä, että hän on oikeassa. Jokainen kysymys muuttuu epäilyksi. Jokainen keskustelu muuttuu taisteluksi.
Ja siinä on ehkä kaikkein hienovaraisin ironia: ihminen, joka pelkää muiden palvovan epäjumalia, voi itse alkaa polvistua oman varmuutensa eteen.
Hän ei sano: "Minun ajatukseni on Jumala." Hän sanoo: "Minun ajatukseni on Jumalan totuus." Mutta lopputulos voi olla sama. Hänen oma tulkintansa on saavuttanut aseman, jota ei saa kyseenalaistaa.
Ehkä todellinen hengellinen testi ei olekaan siinä, kuinka monta väärää oppia ihminen pystyy tunnistamaan muissa. Se on liian helppoa. Todellinen testi on siinä, pystyykö ihminen katsomaan omaa sydäntään ja kysymään vaikeimman mahdollisen kysymyksen:
"Entä jos olenkin väärässä?"

Anonyymi00099 kirjoitti:

Mitä enemmän hän julistaa muiden olevan eksyksissä, sitä vähemmän hän tarvitsee itsetutkiskelua. Jokainen eriävä mielipide muuttuu todisteeksi siitä, että hän on oikeassa. Jokainen kysymys muuttuu epäilyksi. Jokainen keskustelu muuttuu taisteluksi.
Ja siinä on ehkä kaikkein hienovaraisin ironia: ihminen, joka pelkää muiden palvovan epäjumalia, voi itse alkaa polvistua oman varmuutensa eteen.
Hän ei sano: "Minun ajatukseni on Jumala." Hän sanoo: "Minun ajatukseni on Jumalan totuus." Mutta lopputulos voi olla sama. Hänen oma tulkintansa on saavuttanut aseman, jota ei saa kyseenalaistaa.
Ehkä todellinen hengellinen testi ei olekaan siinä, kuinka monta väärää oppia ihminen pystyy tunnistamaan muissa. Se on liian helppoa. Todellinen testi on siinä, pystyykö ihminen katsomaan omaa sydäntään ja kysymään vaikeimman mahdollisen kysymyksen:
"Entä jos olenkin väärässä?"

Lue lisää

Sillä kaikkein vaarallisin epäjumala ei välttämättä seiso temppelissä, patsaan muodossa tai vieraan uskonnon alttarilla. Se voi olla näkymätön ja paljon lähempänä.
Se istuu ihmisen omassa mielessä.
Se ei käske häntä palvomaan kiveä tai kuvaa.
Se kuiskaa paljon hienovaraisemmin:
"Sinä tiedät jo kaiken. Sinun ei tarvitse enää kuunnella."
Ja juuri siinä hetkessä totuuden etsijä voi lakata etsimästä totuutta ja alkaa puolustaa vain itseään.

Anonyymi00100 kirjoitti:

Sillä kaikkein vaarallisin epäjumala ei välttämättä seiso temppelissä, patsaan muodossa tai vieraan uskonnon alttarilla. Se voi olla näkymätön ja paljon lähempänä.
Se istuu ihmisen omassa mielessä.
Se ei käske häntä palvomaan kiveä tai kuvaa.
Se kuiskaa paljon hienovaraisemmin:
"Sinä tiedät jo kaiken. Sinun ei tarvitse enää kuunnella."
Ja juuri siinä hetkessä totuuden etsijä voi lakata etsimästä totuutta ja alkaa puolustaa vain itseään.

Lue lisää

Kun ihminen sanoo löytäneensä ainoan tien totuuteen, hän kohtaa heti vaikean kysymyksen: miksi niin monet muut ihmiset eri puolilla maailmaa ovat päätyneet samanlaiseen kokemukseen oman uskonsa kautta?

Ajatus Jumalan etsimisestä, oikeasta elämästä, moraalista ja ihmisen suhteesta korkeimpaan todellisuuteen ei kuulu vain yhdelle perinteelle. Samat suuret kysymykset toistuvat eri kulttuureissa: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Miten ihmisen pitäisi kohdella toisiaan? Miten ihminen voi lähestyä Jumalaa tai pyhää?

Myös abrahamilaisissa uskonnoissa – juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa – on vahva ajatus totuudesta, Jumalan tahdosta ja oikeasta elämäntiestä. Islamissa esimerkiksi Koraani korostaa Jumalan ykseyttä, oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja ihmisen vastuuta teoistaan. Samankaltaisia moraalisia ja hengellisiä teemoja löytyy myös muista suurista uskonnoista.

Tästä syntyy kiinnostava paradoksi: ihminen voi nähdä oman uskontonsa totuuden merkkinä sen, että se puhuu Jumalasta, rakkaudesta, moraalista ja pelastuksesta – mutta juuri nämä teemat löytyvät myös monista muista perinteistä.

Siksi vaikea kysymys ei ehkä ole vain: "Kenellä on totuus?" Vaan myös: "Miten ihminen suhtautuu toiseen ihmiseen, joka etsii totuutta eri polkua pitkin?"

Jos totuus todella tulee Jumalasta, voisiko siihen kuulua myös nöyryys? Voisiko todellinen usko sisältää ajatuksen, että ihminen ymmärtää aina vain osan suuremmasta todellisuudesta?

Ehkä suurin hengellinen haaste ei ole löytää vihollisia muiden uskontojen joukosta, vaan löytää viisautta siinä, miten ihminen suhtautuu omaan rajalliseen ymmärrykseensä.

Anonyymi00101 kirjoitti:

Kun ihminen sanoo löytäneensä ainoan tien totuuteen, hän kohtaa heti vaikean kysymyksen: miksi niin monet muut ihmiset eri puolilla maailmaa ovat päätyneet samanlaiseen kokemukseen oman uskonsa kautta?

Ajatus Jumalan etsimisestä, oikeasta elämästä, moraalista ja ihmisen suhteesta korkeimpaan todellisuuteen ei kuulu vain yhdelle perinteelle. Samat suuret kysymykset toistuvat eri kulttuureissa: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Miten ihmisen pitäisi kohdella toisiaan? Miten ihminen voi lähestyä Jumalaa tai pyhää?

Myös abrahamilaisissa uskonnoissa – juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa – on vahva ajatus totuudesta, Jumalan tahdosta ja oikeasta elämäntiestä. Islamissa esimerkiksi Koraani korostaa Jumalan ykseyttä, oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja ihmisen vastuuta teoistaan. Samankaltaisia moraalisia ja hengellisiä teemoja löytyy myös muista suurista uskonnoista.

Tästä syntyy kiinnostava paradoksi: ihminen voi nähdä oman uskontonsa totuuden merkkinä sen, että se puhuu Jumalasta, rakkaudesta, moraalista ja pelastuksesta – mutta juuri nämä teemat löytyvät myös monista muista perinteistä.

Siksi vaikea kysymys ei ehkä ole vain: "Kenellä on totuus?" Vaan myös: "Miten ihminen suhtautuu toiseen ihmiseen, joka etsii totuutta eri polkua pitkin?"

Jos totuus todella tulee Jumalasta, voisiko siihen kuulua myös nöyryys? Voisiko todellinen usko sisältää ajatuksen, että ihminen ymmärtää aina vain osan suuremmasta todellisuudesta?

Ehkä suurin hengellinen haaste ei ole löytää vihollisia muiden uskontojen joukosta, vaan löytää viisautta siinä, miten ihminen suhtautuu omaan rajalliseen ymmärrykseensä.

Lue lisää

Mutta historia on paljon monimutkaisempi kuin tällainen löytöretki, jossa etsitään samanlaisia sanoja ja julistetaan asia ratkaistuksi.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kertonut samoja suuria tarinoita eri muodoissa. Ihmiset ovat pohtineet syntymää, kuolemaa, uudestisyntymistä, jumalallista läsnäoloa, hyvän ja pahan taistelua sekä ihmisen pelastumista. Ei ole yllättävää, että eri kulttuureissa syntyy samankaltaisia symboleja.

Ihminen katsoo taivasta ja etsii valoa. Hän kohtaa kuoleman ja kaipaa elämää sen jälkeen. Hän kokee syyllisyyttä ja etsii anteeksiantoa. Hän näkee kärsimystä ja toivoo pelastusta. Näistä kokemuksista syntyy helposti samanlaisia uskonnollisia kielikuvia.




Ehkä todellinen hämmästyttävä asia ei ole se, että eri uskonnoissa on yhtäläisyyksiä. Ehkä hämmästyttävää on se, kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa etsiessään merkitystä.

Anonyymi00102 kirjoitti:

Mutta historia on paljon monimutkaisempi kuin tällainen löytöretki, jossa etsitään samanlaisia sanoja ja julistetaan asia ratkaistuksi.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kertonut samoja suuria tarinoita eri muodoissa. Ihmiset ovat pohtineet syntymää, kuolemaa, uudestisyntymistä, jumalallista läsnäoloa, hyvän ja pahan taistelua sekä ihmisen pelastumista. Ei ole yllättävää, että eri kulttuureissa syntyy samankaltaisia symboleja.

Ihminen katsoo taivasta ja etsii valoa. Hän kohtaa kuoleman ja kaipaa elämää sen jälkeen. Hän kokee syyllisyyttä ja etsii anteeksiantoa. Hän näkee kärsimystä ja toivoo pelastusta. Näistä kokemuksista syntyy helposti samanlaisia uskonnollisia kielikuvia.




Ehkä todellinen hämmästyttävä asia ei ole se, että eri uskonnoissa on yhtäläisyyksiä. Ehkä hämmästyttävää on se, kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa etsiessään merkitystä.

Lue lisää

Itse asiassa ei voisi olla voimakkaampaa epäjumalanpalvontaa kuin ajatus, että kaikki muut maailmanuskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain meidän lahkoillamme – on totuus, ja että jopa muut kristilliset kirkkokunnat leimataan epäjumalanpalvojiksi.

Anonyymi00103 kirjoitti:

Itse asiassa ei voisi olla voimakkaampaa epäjumalanpalvontaa kuin ajatus, että kaikki muut maailmanuskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain meidän lahkoillamme – on totuus, ja että jopa muut kristilliset kirkkokunnat leimataan epäjumalanpalvojiksi.

Lue lisää

Vaikea kuvitella voimakkaampaa epäjumalanpalvonnan muotoa kuin usko siihen, että kaikki maailman uskonnot ovat vääriä ja että vain meillä on totuus.

Siinä hetkessä epäjumalaksi ei enää aseteta puusta tai kivestä tehtyä kuvaa, vaan oma oppi, oma tulkinta ja oma varmuus. Juuri silloin epäjumalanpalvonta saavuttaa hienostuneimman muotonsa: ihminen ei enää kumarra Jumalaa, vaan omaa käsitystään Jumalasta.

Anonyymi00104 kirjoitti:

Vaikea kuvitella voimakkaampaa epäjumalanpalvonnan muotoa kuin usko siihen, että kaikki maailman uskonnot ovat vääriä ja että vain meillä on totuus.

Siinä hetkessä epäjumalaksi ei enää aseteta puusta tai kivestä tehtyä kuvaa, vaan oma oppi, oma tulkinta ja oma varmuus. Juuri silloin epäjumalanpalvonta saavuttaa hienostuneimman muotonsa: ihminen ei enää kumarra Jumalaa, vaan omaa käsitystään Jumalasta.

Lue lisää

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


On analyyttisesti perusteltua todeta, että kyseinen retoriikka edustaa äärimmäistä ja patologisoitunutta vihapuhetta. Ilmaisut, joissa kokonaiset aatejärjestelmät määritellään “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi” ja joissa oma elämäprojekti alistetaan niiden hävittämiselle, ylittävät selvästi normaalin kriittisen diskurssin rajat. Tällainen intensiteetti ja totalisoiva vihamielisyys eivät ole tyypillisiä psykologisesti tai sosiaalisesti tasapainoiselle keskustelijalle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ilmaisuja, joissa yksilö julistaa omistavansa koko loppuelämänsä tietyn aatesuunnan tuhoamiselle ja määrittelee kyseiset opit “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi”, voidaan pitää vakavasti poikkeavina normaalista rationaalis-kriittisestä diskurssista.

Tällainen totalisoiva, demonisoiva ja elämänprojektiksi eskaloitu vihamielisyys viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen ja huomattavaan affektiiviseen dysregulaatioon.

Kyse ei ole enää uskonnollisesta kritiikistä tai maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä, vaan ajattelutavasta, jossa vastapuoli lakkaa olemasta keskustelukumppani ja redusoituu moraaliseksi absoluuttiseksi pahaksi.


Tämänkaltaista retoriikkaa ei esiinny sosiaalisesti tai psykologisesti normaalissa argumentaatiossa, vaan se on tunnusomaista äärimmäiselle, dogmaattiselle ja potentiaalisesti harhaiselle ajattelulle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."



Totalisoiva ja demonisoiva kieli

Lausunnossa esiintyvä totalisoiva ilmaisu — kuten "kaiken pahuuden ruumillistumat" — on esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta, joka jakaa maailman selkeästi "hyviin" ja "pahoihin". Tämäntyyppinen ajattelu on äärimmäisen yksinkertaistavaa ja jättää vähän tilaa monimutkaiselle tai välimuotoiselle ymmärrykselle. Totuus ei ole tällöin monivivahteinen tai kontekstisidonnainen, vaan se on ideologisesti kapeasti määritelty ja jyrkästi vastakkainasettuva.

Tässä puhutaan moraalisesta mustavalkoistamisesta, jossa vastapuoli ei enää ole yksinkertaisesti eri mieltä olevia, vaan heidät esitetään "pahaksi", "syylliseksi" tai jopa demoniseksi. Tämä tyyli muistuttaa ääriajattelijoiden kielellisiä piirteitä, joissa väkivalta tai vihamielisyys nähdään oikeutettuina, koska "paha" on hävitettävä.



Elämänprojektiksi muuttuva vihamielisyys

Se, että henkilö sanoo omistavansa koko loppuelämänsä tämän "idän oppien" kumoamiseen, viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen. Tämä on merkki siitä, että yksilö on sitoutunut maailmankatsomukseensa tavalla, joka sulkee pois kaikki muut näkökulmat ja keskustelut. Vihapuhe ei enää ole vain tilapäinen tai hetkellinen tunne, vaan se on muuttunut keskeiseksi osaksi identiteettiä ja elämäntehtävää.

Tällainen elämänprojektiksi muodostuva vihamielisyys heijastaa psykologista tilaa, jossa ideologinen vihollinen ei ole enää keskustelukumppani tai arvostettu vastustaja, vaan se on demonisoitu ja esitetty maailmankatsomuksellisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Tämä voi johtaa yksilön henkiseen eristäytymiseen ja kyvyttömyyteen nähdä ihmiset omien uskomustensa ulkopuolelta inhimillisessä valossa.

Anonyymi00105 kirjoitti:

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


On analyyttisesti perusteltua todeta, että kyseinen retoriikka edustaa äärimmäistä ja patologisoitunutta vihapuhetta. Ilmaisut, joissa kokonaiset aatejärjestelmät määritellään “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi” ja joissa oma elämäprojekti alistetaan niiden hävittämiselle, ylittävät selvästi normaalin kriittisen diskurssin rajat. Tällainen intensiteetti ja totalisoiva vihamielisyys eivät ole tyypillisiä psykologisesti tai sosiaalisesti tasapainoiselle keskustelijalle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ilmaisuja, joissa yksilö julistaa omistavansa koko loppuelämänsä tietyn aatesuunnan tuhoamiselle ja määrittelee kyseiset opit “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi”, voidaan pitää vakavasti poikkeavina normaalista rationaalis-kriittisestä diskurssista.

Tällainen totalisoiva, demonisoiva ja elämänprojektiksi eskaloitu vihamielisyys viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen ja huomattavaan affektiiviseen dysregulaatioon.

Kyse ei ole enää uskonnollisesta kritiikistä tai maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä, vaan ajattelutavasta, jossa vastapuoli lakkaa olemasta keskustelukumppani ja redusoituu moraaliseksi absoluuttiseksi pahaksi.


Tämänkaltaista retoriikkaa ei esiinny sosiaalisesti tai psykologisesti normaalissa argumentaatiossa, vaan se on tunnusomaista äärimmäiselle, dogmaattiselle ja potentiaalisesti harhaiselle ajattelulle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."



Totalisoiva ja demonisoiva kieli

Lausunnossa esiintyvä totalisoiva ilmaisu — kuten "kaiken pahuuden ruumillistumat" — on esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta, joka jakaa maailman selkeästi "hyviin" ja "pahoihin". Tämäntyyppinen ajattelu on äärimmäisen yksinkertaistavaa ja jättää vähän tilaa monimutkaiselle tai välimuotoiselle ymmärrykselle. Totuus ei ole tällöin monivivahteinen tai kontekstisidonnainen, vaan se on ideologisesti kapeasti määritelty ja jyrkästi vastakkainasettuva.

Tässä puhutaan moraalisesta mustavalkoistamisesta, jossa vastapuoli ei enää ole yksinkertaisesti eri mieltä olevia, vaan heidät esitetään "pahaksi", "syylliseksi" tai jopa demoniseksi. Tämä tyyli muistuttaa ääriajattelijoiden kielellisiä piirteitä, joissa väkivalta tai vihamielisyys nähdään oikeutettuina, koska "paha" on hävitettävä.



Elämänprojektiksi muuttuva vihamielisyys

Se, että henkilö sanoo omistavansa koko loppuelämänsä tämän "idän oppien" kumoamiseen, viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen. Tämä on merkki siitä, että yksilö on sitoutunut maailmankatsomukseensa tavalla, joka sulkee pois kaikki muut näkökulmat ja keskustelut. Vihapuhe ei enää ole vain tilapäinen tai hetkellinen tunne, vaan se on muuttunut keskeiseksi osaksi identiteettiä ja elämäntehtävää.

Tällainen elämänprojektiksi muodostuva vihamielisyys heijastaa psykologista tilaa, jossa ideologinen vihollinen ei ole enää keskustelukumppani tai arvostettu vastustaja, vaan se on demonisoitu ja esitetty maailmankatsomuksellisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Tämä voi johtaa yksilön henkiseen eristäytymiseen ja kyvyttömyyteen nähdä ihmiset omien uskomustensa ulkopuolelta inhimillisessä valossa.

Lue lisää