Miten suhtaudut kuolemaan?

Ei taivasta, ei jumalaa, ei sielua kenelläkään.

Kaiken loppu.

Onhan se ollut osa elämää siinä mielessä että läheltä on useampikin jo poistunut ja piiri pienenee koko ajan. Kukaan ei tänne ikuisesti jää vaan jokaisen vuoro on jossain vaiheessa poistua elämästä.

Omakohtaista kokemusta ei ole kenelläkään.

Itse en halua olla paikalla kun se saapuu.

No on ollut. Paljoltikin osa työelämää ja viime vuosina useampi tapaus yksityiselämässäkin.
Siili25

Elämänhalu on tässä vaiheessa vielä voimakas ja elän niin että pysyisin terveenä ja vahvana.
Jos saisin kuolemantuomion, pelkäisin kipuja. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu etten itse kuolemaa, mutta tiedä häntä vaikka tuskaani ulvoisin täyttä kurkkua jos tosi paikka tulisi.
Jumalaan olen aina uskonut ja elänyt oikein niin että sen suhteen on rauhallinen olo. Minun pitäisi uskoa että kuoleman jälkeen jatkuu elämä ja niin voi ollakin, mutta haluan olla tässä maailmassa rakkaitten ihmisen kanssa.
Joten Ei, ei kuolema ole minulle elämää, eikä ole tähän mennessä ollut edes osaa siitä.

Nykyaikana kuolema on ulkoistettu elävistä ihmisistä kauaksi. Muistan kuinka maalla käytiin paikan päällä hyvästelemässä kuollut ennen kuin hänet vietiin kotoa arkussa pois, lapset otettiin mukaan tilaisuuteen joten kuolema oli hyvin luonnollinen tapahtuma siihen aikaan. Kaupungissa ei kai enää 1960-luvulla niin tehty.
Vähän olen aikuisena kuolemaa kohdannut, omat vanhemmat tietenkin kuolivat, mutta muuten olen saanut pitää ystäväni ja läheiseni hengissä.

Työssä se oli varsin kiinteä osa sitä hommaa.

Itse olisin valmis kuolemaan jos alkaa vaivoja tulemaan.
Mutta ei voi kuolla kun jälkeläiset varmaan pettyy.

Vaimon kanssa ollaan jo viimeiset jotka elää, meidän neljän lapsen puolisoiden vanhemmista.

"Onko kuolema ollut osa elämää?"

Kuolleiltako kysyt ?

Elävät ei vielä tiedä.

On.

Kaikenlaista voi elossa tapahtua. Ainoo ihan varma asia, jokainen kuolee,100%.

Mäkin tietenkin lähinnä pelkään, mitä sitä ennen tapahtuu ja miten sitä tulee kuolemaan. Mutta ite kuolemaan en suhtaudu oikein mitenkään. Pakollinen juttu.

=DW=

Nuorena en olisi ikinä halunnu kuolla halusin nähdä mitä elämä tuo tullessaan, haaveilin jopa etukäteen mitä lapsistani tulee
mitä lapsenlapsitani tulee,
hienoja korkeasti koulutetuja kansalaisia niistä tuli,

--- sen kaiken nähneenä , kaikenkokeneena ,
kaikki samanikäisten itselle tärkeitten ihmisten kuoletmat ja puolisonki kuolema
olen täysin valmis itsekki kuolemaan pois,

" olen työni tehny elämälle "

ikävää on yksin vietttää raihnaista vanhuuttaa,
jälkeläiset pärjää omillaan, he ei tarvitse mua enään mihinkään,

olen joutilas kuolemaan
kun luoja muistaisi tulla hakemaan vain pois,

kuolema kuuluu elämään,
kuolema on elämän loppu-työ ihmiselle,
---------

ihanaa
olin

tekin olitte
eksyin teihin

te katositte,


kun kutsun kuulen
katoan minä,

ikuisuuden ihanuuteen
luojani puutarhaan !

kirj: mummi * v. 2026,
seitaMuori tuiman tunturin kupeesta !

Maailman turhinta ajanhukkaa ovat itkeminen ja rukoileminen

Kuolema on kuolemista ja elämä päättyy siihen, meillä kaikilla

Toisaalta ymmärrän, että se on totta joskus myös kohdallani mutta toisaalta toivoisin, että saisin elää tosi pitkään koska tykkään peruselämästä ja nautin siitä.

Jokainen raato on aina kotiin päin.

Vois pohdiskella siten et, kun kerran vanheneminen on väistämätön asia on kuolema helpotus ja hyvä juttu, ei tarvitse riutua loputtomiin.

Biologiaa opiskellut taviskin joutuu toteemaan, että ihminen on vain alkuperältään. kehittynein eläinlaji.
Eihän täällä Telluksella alussa ollut edes ruohonkorrelle juurtumispintaa, kuumassa maaperässä, ennen sateita ja maakamaran jäähtymistä.

Muuten ns. pohjoismaatkin sijaitsivat silloin nykyisen Afrikan mantereen eteläpuolella. Yks saksalainen tiedemies Wegener, osoitti mannerliikuntojen olevan tosiasia.

Mantereidenrajat liikkuvat edelleenkin niin että jo muutamassa tuhannessa vuodessa taas muutama senttimetri muutosta nykyiseen verrattuna.

. Kirjasto opettaa lukijaansa.