Miten suhtautua kuolemaan ?
Mitä tehdä omalla vapaudella ?
Kuinka kestää erillisyys toisista ihmisistä ?
Mistä löytää merkitystä elämälle ?
Itselleni yksi keskeisimmistä pohdinnoista on miten voin kokea itseni merkitykselliseksi, kun ei ole enää ketään. Pelkästään itselle eläminen
ei anna mitään. Ihmettelen kuka minä olen. minä en tunne enää ketään
eikä minua kukaan. Miksi minun täytyy olla vielä täällä, kun en löydä
elämälläni mitään tarkoitusta ?
Yritän etsiä jotain selkeytystä pohdintoihini Kati Kajastuksen kirjasta "Kuolema
a muita pikkuasioita, elämän rajallisuuden psykologiaa"
Kati Kajastus on psykologian tohtori ja psykoterapeutti, joka on tutkinut eksistentiaalisen psykologian kysymyksiä ja työskennellyt parantumattomasti sairaiden terapiassakävijöiden kanssa.
Kuolema on asia, jota ihminen mieluiten väistää ja joka silti väistämättä muovaa tapaamme elää. Kuolema ja muita pikkuasioita on yleistajuinen tietokirja siitä, miksi kuolevaisuuden kohtaaminen on ihmismielelle tärkeä asia ja miten aihetta voi käsitellä.
Ihmiselämän vaikeimmin kohdattavia puolia ovat eksistentiaaliset tosiasiat: kysymykset, joihin ei ole lopullisia ratkaisuja.
Näihin kuuluvat esimerkiksi elämän rajallisuus ja merkityksen etsiminen. Psykologian tohtori Kati Kajastuksen kirjoittama teos käsittelee näitä teemoja selkeästi ja tarjoaa välineitä niiden jäsentämiseen ja kohtaamiseen. Kirja avaa, miten kuoleman ajatus kietoutuu ahdistukseen, valintoihin, merkityksen kokemiseen ja yksinäisyyteen.
Teos on suunnattu kaikille psykologiasta kiinnostuneille lukijoille sekä ihmissuhdetyötä tekeville ammattilaisille. Se soveltuu tilanteisiin, joissa kuolema tai vakava sairastuminen on tullut lähelle, mutta myös kaikille, jotka haluavat tarkastella omaa suhdettaan elämän rajallisuuteen.
Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan auttaa lukijaa lähestymään vaikeita kysymyksiä suoremmin. Kuolevaisuuden tarkastelu voi muuttaa sitä, miten elämä hahmottuu ja mitä pidämme olennaisena.
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Pohditko s i n ä joskus, usein vai et koskaan ihmiselämän arvoituksia ?
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Mitä tehdä omalla vapaudella ?
Kuinka kestää erillisyys toisista ihmisistä ?
Mistä löytää merkitystä elämälle ?
Itselleni yksi keskeisimmistä pohdinnoista on miten voin kokea itseni merkitykselliseksi, kun ei ole enää ketään. Pelkästään itselle eläminen
ei anna mitään. Ihmettelen kuka minä olen. minä en tunne enää ketään
eikä minua kukaan. Miksi minun täytyy olla vielä täällä, kun en löydä
elämälläni mitään tarkoitusta ?
Yritän etsiä jotain selkeytystä pohdintoihini Kati Kajastuksen kirjasta "Kuolema
a muita pikkuasioita, elämän rajallisuuden psykologiaa"
Kati Kajastus on psykologian tohtori ja psykoterapeutti, joka on tutkinut eksistentiaalisen psykologian kysymyksiä ja työskennellyt parantumattomasti sairaiden terapiassakävijöiden kanssa.
Kuolema on asia, jota ihminen mieluiten väistää ja joka silti väistämättä muovaa tapaamme elää. Kuolema ja muita pikkuasioita on yleistajuinen tietokirja siitä, miksi kuolevaisuuden kohtaaminen on ihmismielelle tärkeä asia ja miten aihetta voi käsitellä.
Ihmiselämän vaikeimmin kohdattavia puolia ovat eksistentiaaliset tosiasiat: kysymykset, joihin ei ole lopullisia ratkaisuja.
Näihin kuuluvat esimerkiksi elämän rajallisuus ja merkityksen etsiminen. Psykologian tohtori Kati Kajastuksen kirjoittama teos käsittelee näitä teemoja selkeästi ja tarjoaa välineitä niiden jäsentämiseen ja kohtaamiseen. Kirja avaa, miten kuoleman ajatus kietoutuu ahdistukseen, valintoihin, merkityksen kokemiseen ja yksinäisyyteen.
Teos on suunnattu kaikille psykologiasta kiinnostuneille lukijoille sekä ihmissuhdetyötä tekeville ammattilaisille. Se soveltuu tilanteisiin, joissa kuolema tai vakava sairastuminen on tullut lähelle, mutta myös kaikille, jotka haluavat tarkastella omaa suhdettaan elämän rajallisuuteen.
Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan auttaa lukijaa lähestymään vaikeita kysymyksiä suoremmin. Kuolevaisuuden tarkastelu voi muuttaa sitä, miten elämä hahmottuu ja mitä pidämme olennaisena.
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Pohditko s i n ä joskus, usein vai et koskaan ihmiselämän arvoituksia ?
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Vastaukset 105
Vanhimmat
Linkki kirjaan. Kaunis ulkoasu, eikö olekin ?
https://helmet.finna.fi/Record/helmet.2648399?sid=5388793684
Kirjan ulkoasu yllättävä, kaunis, kevyen värikäs vastakohtana kirjan syvälliseen aiheeseen !
>>Pohditko s i n ä joskus, usein vai et koskaan ihmiselämän arvoituksia ?<<
Kuulostaa varmaan tylsältä, mutta itse olen löytänyt vastauksen ihmiselämän ja olemuksen nk. salaisuuksiin Raamatun UT:sta, apostolien tietynlaisen itsetutkistelun hengellisistä opetuskirjeistä kristillisten seurakuntien uskoville.
Tiedän olevani sisäisesti, ihmisenä täysin kurja syntinen ja päästäkseni Jumalan luo tarvitsevani jatkuvaa Kristuksen sovitustyötä, uskoa ja uudestisyntymää: Pyhän Hengen vaikuttamaa puhdistusta perisynnistä eli syntiinlangenneen ihmislihan olemuksestani, Kristuksen ja Pyhän Hengen vaikuttamaa pyhitystä.
En tätä kaiken aikaa "pohdi", mutta tiedostan tämän asian.
Ei kuulosta yhtään tylsältä. Harva löytää vastauksia kysymyksiin,
joihin on lähes mahdoton löytääkään vastausta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olet ihmisenä "täysin kurja
syntinen" ? En usko, että kukaan on.
Luultavasti se, että hän perustaa ihmisyytensä Raamattuunsa.
Raamattu on vääristelevä kirja. Siinä sanotaan, että ihmisellä on jo syntyessään joku perisynti. Ei voi olla. Sen on joku keksinyt vai
papitko sen myöhemmin keksi, että saavat ihmisiä kirkkoon kolehtia antamaan ja kirkollisveroja maksamaan ?
Juuu, sitä kirjaa ja sen sanomaa on vääristelty ja käännelty aikain saatossa niin, että alkuperäistä ajatusta tuskin enää löytyy.
Papisto yms. kirkon hallinnollinen puoli tms. joskus historian havinassa ja kansaa pelätessään on tehnyt ko. tihutyötä, jotta kansa saatiin pelkäämään.
Perisynti oli kirkkoisä Augustinuksen keksimä.
Silloin 300 -400 lukujen vaihteessa levitettiin kristinuskoa ja sen vauhdittamiseksi A keksi tuon perisynnin.
A julisti ihmisten syntisyyttä ja tarjosi pelastukseksi omaa tuotettaan. Kristinuskoa.
Pelatakseen varman päälle hän keksi perisynnin joten oli luonnollista, että kaikkien oli pelastuakseen syytä ostaa se tuote. Kristinusko. Tehosi myös.
Hieno alotus,
teksti paljon puhuvaa
yksinkertaisena ihmisenä / vanhuksena
en suuremmin pohdi elämän viiasuksia arvoituksia tuntematonta kuoleman jälkeistä elämää,
koska elän elämäni loppuaikaa
kuolema on nykyisin jokapäiväinen vieraani ajatusmaailmassa,
sen hyväksyn
se on luonnolinen ystäväni jopa nykyisin suuri rakkauteni, koksa tieni kulkee nyt kohti kuolemaa ikuisuutta,
ja kun tiedän luojan olemassa olon,
uskoni on vanhva
Jeesus tietää kaiken puolestani,
mun ei tarvi pohtia elämän arvoituksia,
koska olen kulkenu / kuljen luojan ohjaamana
paljon puhuvaa elämäni polkua loppuun asti,
kaikki on ennalta määrätty
jo ennen syntymääni,
voin vain kiittää luojaa kaikesta ihmiselän kokemusksista
hyvät ja pahat ajat elämässäni,
olen saanu elää täydellisen ihmiselämän ,
nähnyt totuuden merkityksen ihmis elämään,
hyvän ja pahan ja pelastusen,
olen saanu olla " VAIN IHMINEN " pahassa maailmassa ,
jossa piilee myös hyvyys ,
olen vanhus ,
kuolema ei ole arvoitus se on tulevaisuuteni !
Tuntuu hyvältä lukea, että olet tasapainossa elämäsi kanssa.
Se on tärkeä asia ihmiselle.
Elämä voi riepotella meitä rankastikin, mutta että löytää kuitenkin
jonkunlaisen mielenrauhan on merkityksellinen asia.
Hyvä asia olis.
mutta mitä sitten kun tilanne on tämä mikä on minulla;
kun ei ole asioihin eikä ihmisiin mitään kiinnostusta että päivät menee vain makuuasennossa tai istuma-asennossa ja siinä saatan yhden kävelylenkin tai pyörälenkin käydä tekkeen (en joka päivä mut melko säännöllisesti) ja koko arki vain pyörii oman itsensä ympärillä kun muuhun ei ole mitään intoa ollu kohta 30 vuoteen.
Mikä sen innon vei ?
Muun muassa kaltoinkohtelu&kiusaaminen ja muitakin syitä on. En oikein syntynytkään tänne maapallolle sellaisissa voimissa kuin normaali ihminen syntyy koska muistan jo varhain (2v) tuntemuksiani kehossa ettei kaikki ole tosiaankaan ok. Se oli sitä aikakautta kun mua ei vielä kaltoinkohdeltu. Kaltoinkohtelu oli monensorttista henkistä väkivaltaa. Ei koskaan kotioloissa ollu sitä. Kouluissa, vapaa-ajalla, koulujen jälkeen netissä.
Uskon voivani ymmärtää sinua ainakin vähän.
Olen itse "vahinkolapsi", ei-toivottu tähän maailmaan ja sen kylmän
kohtelun seurauksena tullut pelko ja turvattomuus on seurannut
minua koko elämäni.
Minua on myös kiusattu koulussa, mutta ei kovin pahasti, se ei
tuntunut niin pahalta kuin se, etten saanut vanhemmiltani
sitä lämpöä ja turvallisuudentunnetta, jota lapsen kuuluu saada.
Minusta tuli jonkinasteinen tunnevammainen.
Olen tuntenut itseni niin mitätöidyksi ihmisenä, ettei elämänhalua
ole paljon ollut, mutta on ollut pakko vain pakertaa eteenpäin.
Monesti olen miettinyt, mikä tämän minunkin elämäni tarkoitus
on ollut.
Myöhemmällä iällä tapasin hengenheimolaiseni, jonka kanssa
sain elää kaikkea sitä hellää ja turvallista elämää, jota olisin tarvinnut
jo lapsena. Elämä oli uskomattoman onnellista kunnes sairaus vei
kumppanini yllättäen jo kauan sitten.
Sen jälkeen olen tuntenut itseni yksinäiseksi ja surulliseksi
humanoidiksi tällä planeetalla.
Voimia sinulle ! Älä luovuta vielä ! Meitä yksinäisiä on paljon.
Sanotaan, että niin kauan kun on elämää on toivoa,
ehkä toinen yksinäinen sattuu vielä tiellesi ja saat kaverin.
Minulle riittäisi ihan rupattelukaveri silloin tällöin.
En toivo muuta, mutta elämän rajallisuus on tullut vastaan,
olen jo luovuttanut. Yritän tyytyä tähän, vaikka mielenterveyteni
on usein koetuksella.
Miksi sinua kiusattiin koulussa ja vapaa-ajalla ?
Ihmiset on sydämettömiä, eikä kukaan puolustanut sinua ?
Aivoituksia välillä...vaikeina aikoina rahanahneus korostuu tekopyhyydessä. Ihmisistä ei vain tule vaan jo ovat. Kuten on kirjoitettu.
Joku viisas on sanonut: "Luonne on ihmisen kohtalo".
Voi se ollakin, mutta jos ihminen oppii tuntemaan itsensä
sen ei tarvitse olla ainakaan haitta.
Kyllähän sitä on monta kertaa miettinyt, esimerkiksi mikä
tämän elämän tarkoitus oikein on, mutta niin kauan kun oli työ, perhe ja ystäviä, se kysymys ei tuntunut niin tärkeältä,
sitä vaan eli ja ajatteli, että elämä on tarkoitettu elämiseen,
mitä sitä sen kummemmin hyödyttää miettiä,
kun vastausta ei saa kumminkaan.
Kun jäi yksin elämää alkoi pohdiskella vähän useammin,
kun haluaisi tehdä jotain millä olisi väliä tai merkitystä
vaikka jollekin toiselle ihmiselle,
niin tuntisi itsensä edes vähän tarpeelliseksi
ja elämässä olisi jotain mieltä.
Mutta kun ei ole ketään kenet kutsuisi edes kahville,
elämä tuntuu vain kuoleman odottamiselta,
vaikkei sitä odotakaan, kun tietää, että tulee se odottamattakin.
Ihminen haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi,
elämältä menee merkitys kun ei ole.
Kun vielä on niin terve, että pystyy johonkin,
pystyy täyttämään päivänsä jollakin,
pystyy liikkumaan ja olemaan ihmisten parissa on hyvin.
Sen jälkeen on vaikea vakuuttua, että elämässä olisi
jotain mieltä.
Aloitus on hiukan "filosofinen", mikä on oikein hyvä,
se herättää monenlaisia ajatuksia ja antaa mahdollisuuden pohdiskella niitä.
Mietitään asiaa....
Elämän rajallisuutta ajatteli harvoin nuorena. Kun kuolemasta
puhuttiin se koski muita, iäkkäitä. Ei omaansa paljoakaan
ajatellut eikä nuorena kuulukaan ajatella. Nuorempana kuuluu
elää ja nauttia elämästä.
Sitten tuli itse vanhaksi ja ajattelu laajeni.
Ei oikein aina tajuakaan, että on nyt itse lähellä sitä elämän
rajallisuutta. Vanhuus jollain lailla yllätti. Se tuli kuin salaa.
Nuorempana se oli kaukaisuutta.
Tuntuu tosiaan hiukan kummalliselta tajuta, että nythän minä olen vanha! Ihan kuin mummu aikoinaan!
Mummuni eli kylläkin 92-vuotiaaksi asti, joten siihen on itselläni vielä matkaa. Olisin kylläkin jo valmis poistumaan täältä, en kertakaikkiaan keksi mitään erityistä "tekemistä" itselleni.
Foorumin mainoksissa näkyy kuva mm. muusikko Heikki Salosta.
Kuvitelkaa Salolle hiukan pidemmät, vaaleahkot hiukset molemmin puolin kasvoja, hiukan tummemmat kulmat ja värillistä huulivoidetta, hiukan punaa poskissa: siinä olen minä.
Son lapualaanen.
Kuolema ei ole syvällinen aihe vaan arkipäiväinen
osa elämän jatkuvuutta
Psykologia on vanhanaikainen oppis jossa joku makaa
sohvalla ja SIgmund Freud kaivelee lapsuuden traumoja
Neurotieteet poistavat mystiikkaa ja tätä höperehtimistä
Sinulle se voi olla arkipäiväinen aihe, mutta muille se on syvällisempi,
koska me muut kuollaan vain kerran.
Woi withulainen, että joku jaksaa höperehtiä omiaan. Kehity.
Nykyään joutuu ihmettelemään onko ihmisyyttä enää olemassa.
Ei ainakaan maailman suurissa johtajissa ole ihmisyyttä.
Ne on tulleet hulluiksi. Miljoonien ihmisten täytyy kuolla
niitten takia.
Älä muuta sano, inhimilliset ja henkiset arvot eivät ole enää
kurssissa.
Kyllä ne ovat jossakkin arvossa vielä, vaikka esim. hallitus on henkisesti köyhä.
Hallitus ei ole henkisesti köyhä, mutta se joka päivittäin haukkuu hallitusta, hän on.
Ei huonosta hyvää saa millään, se pätee hallitukseenkin.
Se on vähän niinkuin alokkaan asento.
Se korjaantuu vain ottamalla uusi.
Ministereillä ei ole mitään henkisiä arvoja. Hallitus on todellakin
henkisesti köyhä.
Aloituksessa on kysymys: Mitä tehdä omalla vapaudella ?
Mitä se vapaus on ? Ihmisillä on joku vapaudenkaipuu,
mutta vapautta liioitellaan suuresti.
Ei ihmisellä paljon vapautta ole. On vain mahdollisuus valita
joku niistä vaihtoehdoista mitkä on olemassa.
Onko vapaata ihmistä olemassakaan ? Mitä vapaus on ?
Oletko ollut joskus vapaa ?
Ihminen on aina vastuuntunteva sääntöihin ja lakipykäliin sidottu,
siinä mielessä sivistyny ihminen ei koskaan ole vapaa,
mutta
ihminen voi elää hyvää itsenäistä elämää kaikesta huolimatta ja tuntea itsensä vapaaksi,
siis
kokea itsensä päätösvaltaiseksi kaikissa elämäntilanteissa,
mielipide !
Niin, en tiedä. Mutta ajattelun vapaus on kuitenkin se, jota kukaan ei voi ottaa pois eikä määrätä. Ei edes Putler.
Ajattelunvapaus onkin ainoa vapaus mitä ihmiseltä ei voi kieltää.
Tunsin itseni vapaaksi, kun minulla oli ihminen, jota rakastin
ja joka rakasti minua.
Samoin minä.
Itse en ollut niin vapaa kuin olisin tahtonut olla. Mutta rohkea ja 'voimakas' olin yhdessä toisen kanssa.
Mitä on vapaus ? Se on patsas New Yorkin satamassa.
Suomi on vapaa maa.
Mikä saa ihmisen tuntemaan, että omalla elämällä on tarkoitus
ja merkitys ? Minä en ole keksinyt. Ehkä muitten auttaminen ja
tukeminen on eniten merkitystä antanut asia, mutta onko
se elämän tarkoitus ?
Aika läheltä liippaa.
Oman käsitykseni mukaan: Jumalan löytäminen ja sielunpelastus.
Nuorempana saattoi hakea jotain "suuria merkityksiä" elämälleen,
mutta tässä elämänvaiheessa ja kunnossa elämän merkitystä
tai paremminkin sisältöä tuovat ihan pienetkin asiat vaikkapa
kutominen, lukeminen, pieni rupattelu kahvien kera
jonkun tutun ihmisen kanssa, kukkien "hoitaminen",
kiva filmi tai hyvä radiohjelma, pienetkin asiat voivat kannatella eteenpäin. Pieni asia - suuri merkitys.
Yksinäisen ykstoikkoisessa elämässä on vaikeampi "repiä" niitä
kannattelevia asioita mistään. Yksikin kaveri saisi elämän maistumaan ihan toisenlaiselta.
JOOO
nuorena terveenä sitä vaan sinnitteli ja porskutti töitä yötä päivää koska monilapsinen perhe ja työelämä vaati kaiken, vaikka kuinka väsyny olisi ollu,
sitä vain SUORITTI ELÄMÄÄ kiihkeästi päivästä toiseen ,
siihen aikaan elämä oli elettävä ja mentävä yhteiskunnan vaatimusten virranmukana ,
olhan se elämää, kiireineen ja lomamatkoineen,'
aina lomilla koitti hakea jaksmista etelän auringosta että jakssa taas täyttää yhteisunnan työ ja perheen vaatimukset kunnialla, siinä rulianssissa ja vaatimusten meressä vilahti noi 40 vuotta,
kunnes tuli yllätys, tasan 40v työrupeaman jälkeen poliso saiki kuolemaan johtavan diaknoosin , sitten elämä oliki sairauden kanssa taistelemista, tietenki vielä matkusteltiin jopa ulkoilla, mutta saiaus varjosti elämää, noin 15 v ja sitten hänen elämänsä päättyi, tavallaan päättyi omaki elämä, vanha ihminen kun yksin jää, ei elämä ole enään sitä mitä sen pitäisi olla, yhdessä elämistä,
jäin ihan yksin , tietenki oli ystäviä ja puhekaverita, mutta lopulta heki katosi ikuisuuden kartanoon,
onneksi on vielä jälkeläiset puhelimen päässä, muuten olen ihan yksin ja huonossa kunnossa, teen nyt itsekki hidasta kuolemaa,
joten alotuksen kysymykseen sanoisin, mun etämäni tarkotus oli elää töteliäs perheelämä,
nyt ne on oll jo vuosia ohi tätä vanhuuden tarktusta en ole keksini mikä tarkotus mun on ollu elää yksi toistakymenä vuotta puolison kuoleman jälkeen, kun itsellä ei ole ollu minkäänlaista halua elää yksin uutta elämää kenekää kanssa, olen halunnu vain kuolla pois,
tänäänkään en kästiä , miksi mun pitää näin huonokuntoisenaki vilä olla elossa,
ikävä kyllä ihminen ei ymmärrä ihan kaikkea tästä elämästä ja sen tarkotuksesta,,,,,,,
näin on käyny itselle,,,,
en ymmärrä miksi mun pitää vielä joka aamu herätä tähän huonokuntoisen vanhuksen elämään,,,,,,,
miksi luoja ei vieny mua pois, kun vei puolison pois,,, ???
Hei !
Samaistun sinuun.
Elämä on kolkkoa, lohdutonta ja surullista
sen jälkeen kun jäin yksin.
Puolisoni oli täyttänyt vasta 69 vuotta.
Henkiset voimavarani eivät ole riittäneet kaiken kestämiseen.
Elämänhaluni ja voimani ovat jokseenkin loppu.
Pakko on vaan rämpiä päivästä toiseen tyhjänpanttina.
Miten suhtautua kuolemaa?
-Kuolemaa ei ole.
Mitä tehdä omalla vapaudella?
-Nauttia siitä.
Kuinka kestää erillisyys toisista ihmisistä?
-Tajutaanko tuota noin yleisesti. Tiedostammeko me erillisyyden.
Jos, niin sitten etsimme ykseyttä.
Maailman tapahtumia, kun katsoo, siitä olemme kaukana.
Mistä löytää merkitystä elämälle?
- Ensin kannattaa tehdä matka itseen.
Joku viisas sanoi joskus; ´´on niin paljon sellaista, mitä minä en tarvitse.´´
Jos kuolemaa ei ole miten ihminen poistuu tästä maailmasta ?
Miksi sekoilet? Sanonta "kuolemaa ei ole" ei tarkoita sitä, ettei ihminen kuolisi. Vaan ...
Onhan se kuolema olemassa. Jos et usko käy hautausmailla.
Woihan withulainen.
Vaan mitä ?
Ehkä sun kannattaa vaikka lukea. Enemmän.
Olen taatusti lukenut enemmän kuin 10 ihmistä täällä yhteensä
eikä missään kirjassa ole todistettu, etteikö kuolemaa olisi.
Lue 'oikeita' kirjoja.
Ihminen on laumaeläin. Ihminen voi parhaiten, kun on yhteys
muihin ihmisiin tai edes yhteen
Ei mikään kuollut
et sinä, en minä,
ei tuokio rakkauden.
erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä ...
Jäi hymyily surullinen.
(Aila Meriluoto 1946)
Onha siinäkin jotaian omaa.
"Miten suhtautua kuolemaan ?"
Siinäpä eksistentialistinen kysymys.
Joku toivoo pääsevänsä pois,
joku pelkää kuolemaa.
Voi pelätä läheisen kuolemaa,
läheisen menettämistä kuoleman kautta.
Voi pelätä läheisen kuolemista,
kuolemisprosessin tuskaa ja kipua.
Voi pelätä omaa kuolemaa,
sen tuskaa ja kipua
ja sitä, että minua enää koskaan ole.
Kuolemanpelon kertoo myös rakkaudesta.
Kiintymyksestä ihmisiä ja elämää kohtaan.
Kun pelkäämme kuolemaa,
pelkäämme usein surua.
Suru kertoo siitä,
että rakastamme.
Suru on rakkauden hinta.
Suru on yksinäisyyden äärimmäinen muoto.
Surun vaiheissa kietoutuvat yhteen
toisen ihmisen menettäminen
ja suhde omaan kuolevaisuuteen.
On vain kaksi keinoa välttyä surulta
1) Älä koskaan rakasta ketään
2) Kuole ennen rakkaitasi
Kumpaakaan emme voi itse päättää
ja mitä olisi elämä ilman rakkautta ?
" älä koskaan rakastu "
on mahdottomuus ihmiselle, jokainenihminen rakastuu
useinki se on yksistään luonnonlaki,
tietenki rakkaus syttyy ja samuu mutta ne on eriprosesseja keskenään,
" kuole ennen rakkaitasi " --- on kummallinen mietelmä,
vain omaan elämäänsä kyllästyny voi ehkä tehdä itsemrhan ja kuolla ennen raikaita ihmisiään,
-- outo " käsky " höh,
epätodennäköinen käsky,,, joka tapaksessa,,,,
Noin se menee.
Et ymmärtänyt.
Ei ne mitään mietelmiä ole.
Faktahan se on. Olisi vain kaksi keinoa välttyä surulta.
Ne ovat:
1) Älä koskaan rakasta ketään
2) Kuole ennen rakkaitasi
Mutta ihminen ei itse päätä niistä.
Rakastamatta ei voi olla eikä kukaan päätä milloin kuolee.
Ei ne ole käskyjä eikä mietelmiä.
Kohtalomme on siis suru.
Loppujen lopuksi. Ja montakin surua.
Voit valita, kohtalo ei määrää mitä ajattelet.
Minkä voi valita ? Suru ei ole valinta.
Voi miettiä mitä haluaa elämältään. Haluaako tyytyä, vai jotain muuta.
Ei kai kukaan jää tuleen makaamaan? Siis suruun.
Tässä iässäkö ?
Mitä tekemistä iällä on haluamisten kanssa?
Paljonkin. Tässä iässä ei realistista haluta samaa kuin nuorena.
Kaikenlaista muutakin voi haluta ja tahtoa "kuin nuorena".
Mitä vanhana huonokuntoisena kannattaa haluta, kun ei saa
kumminkaan ?
Vaikka mitä. Ei kai huonokuntoisen tarvitse mielikuvitustaankin huonontaa.
Päivää kerrallaan, siinä se.
Luin kerran sellaisen ajatuksen, että kääntyvänä ei ole kysymys alistumisesta, vaan urheudesta elää omien vakaumustensa mukaisesti siitä huolimatta, että elämä on epävarmaa ja päättyvä, mutta riittääkö ihmisellä ihmisellä aina urheutta ?
Ei minulla ainakaan aina. Harvoin olen enää urhea ja rohkea.
Olen alkanut alistua vai onko se elämän päättymisen hyväksymistä,
En tiedä kumpaa. Enemmän se tuntuu alistumiselta väistämättömään.
Kirjoittaja varmaan tarkoittaa:
Luin kerran sellaisen ajatuksen, että ikääntyvänä ei ole kysymys
jne.
Ollaanko me ikääntyvät urheita ? Itse en jaksa olla enää mitään.
Torkkuilen vaan enimmäkseen ja annan päivien pyöriä
eteenpäin. Mikähän päivä tänäänkin on .... ?
Onhan se urheutta kohdata tuleva kuolemansa ajatusten ja tunteittensa
tasolla, eikä väistää ajattelemasta sitä. Ei sitä alati tarvitse ajatella silti.
Se on kyllä aika hemmetin vaarallista, että alkaa elää ajattelematta edes mikä päivä on menossa. Ehdotan, että käyt muistitestissä. Jos jotain on, saat hoitoa ajoissa.
Kun kaikki päivät on samanlaisia mitä väliä sillä jos ei aina muista mikä päivä on menossa kunhan muistaa sovitut asiat.
Itse asiassa sillä on kyllä aika iso ja tärkeä merkitys, miten tietoinen olet mistäkin. Noin niinkuin pitkällä tähtäimellä ajateltuna. Kartalla kannattaa pysyä, kun tipahtaa, paluuta ei ole.
Ei se tarkoita, että on kartalta pudonnut jos ei välitä mikä päivä on.
Tietäähän sen kuitenkin, kun asioita seuraa, vaikkei sitä aamulla
ensimmäisenä ajattelisi.
Aika on jatkumo. Kyn yö tulee huomaa, että päivä vaihtuu.
Aika jatkuu,
Päivän mittaan pakosta tulee huomaamaan mikä päivä on,
jos jonkun tiedotusvälineen avaa.
Tahdon tietää / olla kartalla päivästä ihan ilman tiedotusvälineitä.
Elämän rajallisuus vavahduttaa jossain vaiheessa.
Nuorena elämä tuntuu pitkältä ja loppu kaukaiselta.
Ei sitä vielä ajattelekaan.
Iäkkäämpiä poistuu, mutta oma elämä jatkuu huolettomana.
Kun menettää ensimmäisen läheisen, elämä ei ole enää
ennallaan. Samanlaista huolettomuutta ei koe enää koskaan
ja jonain päivänä onkin itse seuraavaksi poistuvien joukossa.
Syksy tuo monenlaisia mietteitä. Kevät toiveikkaampia.
Elämän syksyssä ollaan. Loppusyksyssä enkä talven yli enää
välittäisikään elää.
Olisiko meitsi sitten loppukesän kohralla? Heh.
Jos elämä olisi vuosi missä kohtaa olette ?
Minä olen joulun ja uudenvuoden välissä.
Sama juttu rahikaisella.
Mitä toivot vielä elämältä ?
Minulla olisi paljon toivomuksia.
Ei mitään varsinaisesti itselleni,
mutta että kaikkia niin vanhoja kuin nuorempia
alettaisiin arvostaa ihmisinä
ja että saisimme inhimillisen hallituksen
näitten nykyisten kylmäveristen raakalaisten tilalle
ja rauhaa maailmaan.
Toivoisin vähemmän kipuja. Ja maailmanrauhaa.
Me emme tiedä mitä linnunsydän
tuntee
kun siipi ei enää kanna
ja alla on meren hauta.
ihmiselämä ja linnun lento
ovat yhtä katkeavia.
Surullisen kaunista.
Voi pikkuisia lintuja, juuri kävin syöttämässä niitä.
Viitisenkymmentä varpusta kilpaili talipallon muruista
ja yksi pieni sinitiaisen tämän kesän poikanen.
Se oli kuin sadusta.
Muutama talitiainenkin oli.
Mietin olisinpa lintu.
Lentelisin vain taivaalla ruokaa etsien ilman muita murheita.
Talipalloja ei tarvitse murustaa. Linnut kyllä hoitavat sen homman aivan itse.
"Mitä tehdä omalla vapaudella ?"
Mitä nyt raihnainen vanha ihminen tekee omalla vapaudella ?
Syö jos saa jotain menemään alas ja käy vessassa.