Tositarina: tapahtumarikas viikonloppu

Meidän perhe on iso ja tiivis, eli oli tosi harvinainen tapaus kun kaikilla oli samana viikonloppuna menoa. Äiti oli koulukaverinsa luona, isosiskot omien kavereidensa kanssa, nuoremmat siskot ja veljet omien kavereidensa kanssa. Minunkin piti mennä ystäväni Roopen luo mutta hän soittikin sitten ettei jaksakaan, ei hänestä olisi paljon seuraa. Roopella, mun rakkaalla ystävälläni oli syöpä, joten ymmärsin kyllä.

Jäin sitten isän ja muutaman muun kanssa meidän taloon. Olin toki huolissani Roopesta, mutta isä sanoi että hän kyllä pärjää eikä mullakaan ehdi olla tylsää kun miesporukalla keksitään kaikenlaista tekemistä.

Olihan meidän isä tavallaan suosittu, mutta yllätyin kuitenkin kun huomasin joskus iltasella miten suuren porukan keskellä olinkaan. Melkein kaikki tunsivat toisensa. Vaikka olin meidän omassa talossa, oman isän ja muutaman veljeni kanssa, tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Odotin ja mietin että koskahan alkavat oikein ryyppäämään ja riehumaan, missähän kunnossa nämä ihmiset ja tämä meidän koti on aamulla...

Yllättävän rauhallinen ilta. Kyllä siellä syötiin ja juotiin mutta ei kukaan oikeastaan niin kännissä ollut kuin pelkäsin, ja monet lähtivät ennemmin tai myöhemmin "jatkoille". Minä olin jo silloin päättänyt että alkoholia en joisi enempää kuin yhden siiderin joskus harvoin...

Äiti laittoi tekstarin muistaakseni joskus aamukolmelta... Samaan aikaan isän kanssa rynnättiin katsomaan että kumman kännykkä metelöi keskellä yötä. Olin vieläkin vähän pihalla vaikka olihan talo melkein tyhjä. Nyt vasta tajusin miten iso talo meillä oikeastaan oli. Kun ei kuulunut sisarusparven älämölöä...

Ehkä joskus klo9-10 heräsin, hiippailin siellä täällä tarkistamassa "tuhoja". Telkkarit olivat vielä kaikki tallella, videotkin... Kaikki ikkunat ehjinä, ulko-ovi lukossa... Vau! Matot nyt oli vähän rullalla mutta niin kuin yleensäkin.

Jotenkin oli sellainen olo että halusin isää vähän hemmotella, tai jotenkin hyvittää sen kun olin luullut ja pelännyt että koko talo romahtaa niskaan isän bileiden jälkeen. Eihän niin ollut käynyt! Olin varmaan kuullut liikaa jotain kauhutarinoita, en vieläkään oikein ymmärrä mistä sellasen käsityksen olin edes saanut... Toki kotibileissä vahinkoja ja *vahinkoja* sattuu mutta olihan isä aikuinen mies jo ja äitikin sen oli virnistellyt: "Harvinaisen fiksuja nuo sinun kaverit!" Isä oli vaan näyttänyt äidille kieltä...

Värkkäsin sitten isälle ja mulle aamupalaa. Tuoremehua, teetä, paahtoleipää... Olin juuri saanut vedenkeittimen mekkaloimaan, kun puhelin soi. Ajattelin että annan isän ja muiden vielä nukkua, menen äkkiä vastaamaan... Siinä pyörähdin ympäri ja törmäsin suoraan jonkun syliin. UUF.

'Hops... Huomenta!' ja iloinen virnistys. Teki mieli kysyä jotain tyyliin *mikäs varjo se sinä olet kun niin hiljaa liikut?* mutta en nyt sitten viitsinyt heti aamusta alkaa vinoilla. Tämä joku vaan oli niin pitkä että kun silmiin halusin katsoa, jouduin kallistamaan päätäni - eikä asiaa yhtään helpota se että itse olen vain 175cm pitkä... 'Huomenta' sain soperrettua mutta tuskin vanhempanikaan olisivat mun ääntä tunnistaneet.

Kun tajusin mitä näin, ajattelin että MINUN TUURILLA tämä on joko unta tai sitten olen kuollut, tai jos elänkin eikä se ole unta niin jotenkin vaan olen tullut kaheliksi. Ei VOI olla totta. Tämä joku oli hyvännäköinen pitkä MIES, kurittomat vaaleat hiukset valahtaneet silmille... Ja sanomattakin selvää: Olinhan pelkissä stringeissä ja teepaidassa omassa kotona koikkelehtimassa niin kyllähän sen huomaa että *eräs* vaati oman osansa söden blondin huomiosta. Miehellä oli mustat bokserit - haa joku muukin tykkää mustasta!! Ja uih mitkä rinta- ja vatsalihakset... Nam!! Grr..

'Tulin vaan juomaan vähän... Jotain.. Kohta pitää olla töissä - eikun siis viemässä veljeä töihin - tasalta! Mulla iltavuoro...' Hii-haa, ja joku muukin on hermostunut ku vaan minä!! Ei epäkohtelias vaan hermostunut. Älysin kysyä: 'Haluisitko vaiks paahtiksen tai jotai, oon just isälle ja itelle tekemäs jotai että ukko saa silmäns auki!' Eihän me tiedetty edes toistemme nimiä. En minä edes ollu huomannu koko komistusta illalla. Hyvin epäkohteliasta ja kovin outoa! Mutta no, annoin södelle leipäviipaleet suoraan paahtimesta ja viskasin uudet paahtimeen isää varten.

En *tietenkään* ajatellut tuota söpöläistä sen enempää, voi enhän toki! Mitäs luulet, ainahan minä muistan laittaa mehupurkin takasin mikroaaltouuniin(!) ja paahtispussin astiakaappiin... Sit menin tarjottimen kanssa yläkertaan vanhempien makkariin ja isä onnitteli loistavasta ajoituksesta, oli juuri toivonut aamiaista vuoteeseen.. Syötiin ja juteltiin. Kivaa. Tekstailtiin siinä sit äitille ja muutamalle muulle, mulla oli huoli mun Roope-ystävästäni ja soittelin hänen isälleen, olisko ok jos kävisin katsomassa, veisin vaikka jotain levyjäni lainaksi tai muuta. Roopen isän kanssa sitten sovittiinkin että Roope oli silloin niin väsynyt että ehkä maanantai olisi parempi päivä tapaamiselle mutta levyjähän Roope kuuntelee niin paljon kuin jaksaa... Veisin levyt ja Roope saisi ne vielä sillä viikolla.

Törmäilin kaupungilla mietteissäni pari tuntia, meninpä muutaman kerran väärään bussiin tai lähdin kävelemään katua väärään suuntaan, sitä tavallista.

Viimein olin oikealla kadulla oikeaan suuntaan kävelemässä kun: nnaps, RÄKS. Vanhasta repustani katkesi remmi ja se kun oli täynnä levyjä ja muuta, putosi maahan ennen kuin ehdin edes tajuta. No, minun levyt on kyllä kestäneet yhtä ja toista ja ystäväni oli tottunu hajonneisiin koteloihin ja muihin yllätyksiin, otin repun toisesta hihnasta toiselle olalleni.

Kävelin sitten vähän myöhemmmin kotiin, kaipasin liikuntaa. Olihan matkaa vähän reilusti mutta jotenkin piti saada taas ajatukset kasaan. Kävelin sairaalan ohi - tämä nyt on vähän noloa mutta kun mulla on joku hoitsufetissi niin... Ajattelin käydä välipalalla sairaalan kahviossa ja ehkä hyvällä onnella näkisin jonkun söpön hoitsun, monesti käyvät jonkun potilaan kanssa siellä.

Nautiskeltuani kupin teetä, juustosämpylän ja lasillisen vettä, nuoleskelin onnellisena mehujäätä ja yritin salaa vilkuilla ympärilleni... Eipä sillä kertaa näkynyt paljon ketään - siis miehiä! Hassua, yleensä siellä aina jotain näkyi!

Huvikseni kiersin vielä hetken sairaalassa, ainahan voisin sanoa että eksyin sen rakennuksen sokkeloihin... Meinasin nielaista kieleni kun taas meinasin ajatuksiini syventyneenä törmätä johonkin. Ja taas tosi looginen ajatuskuvio: SAIRAANHOITAJA > MIES > BLONDI. Eikä vaan???? No sehän se, itse SÖDE. Meni hetki kun aivot raksuttivat ihan tyhjää... 'Anteeksi kulta...' HUPS. Se lipsahti ennen kuin ehdin edes ymmärtää! Olisi tomaatti jäänyt kalpeaksi minuun verrattuna silloin!! 'Jaaha, ympäri mennään, yhteen tullaan hm?' Ui mikä söpö virnistys!! Loppua en kuullut tarkasti, jotain että ole varovainen, älä törmäile - juutuin siihen HYMYYN. Ja voi hitsi, niihin SILMIIN. AAUUUHH! Ja ihan kuin olisin kuullut lupauksen(??!!) siitä että vielä tapaisimme??

Niinpä, kun järkytykseltäni kotiin selvisin (piti kuitenkin hypätä bussiin kun oli jalat ihan hyytelöä!) niin olihan jo isän kavereita siellä. Onneksi pääsin yläkerran kylpyhuoneeseen vähän pakenemaan, loiskahdin pariksi tunniksi ihanaan vaahtokylpyyn... Mielikuvineni, toki! AAAH... Teki mieli vähän antaa itselle ensiapua mutta sain pidettyä käpäläni kurissa kun keskityin, jäin miettimään sen söden sanoja - oliko hän tulossa tänäänkin tänne?? Sehän nähdään...

Oli jotenkin pakko vaan sinä iltana hinkata ja hangata joka puolelta erityisen tarkkaan, hampaatkin pesin kaksi kertaa sen illan aikana... Siinä vaahtokylvyn jälkeen oikein neitimäisellä tavalla vedin paniikkia siitä mitä vaatteita laitan päälle ja miltä näytän, miten kampaisin hiukset - tajusin että mullakin hiukset tulee kohta silmille...

Sen lauantain viimeisillä minuuteilla mun odotus sitten palkittiin ja kyllä, SÖDE sieltä tuli ja oli ihan sen näköinen että uuuh, jalat alta... Ja kelles toi silmää iskee? Mulle?? Elä ny hulluja, mitä mulle muka...

No kylläpä vaan!! Mullehan se... Jossain välissä sitten alettiin jutella oikein kunnolla, ja peräti esittäydyttiin toisillemme, söden oikea nimi olikin Jukka. Ihana, siitä on helppo riimitellä:
Rakas söde Jukka
Elämäni ihanin kukka
Vuoksesi ruokavaliooni voi kuulua sukka
Jos minut torjut, olen vaan mitätön rukka!
*hih* ;-)

Isäni kaveripiiriin on aina kuulunut kaikenlaisia ihmisiä, olipa eräs nykyisin hyvin rakastunut homopari tutustunut toisiinsa juuri isäni kautta, lisäksi isä tiesi minusta niin eipä mulla mitään hätää ollut enkä hämmentynyt.

Alakerran vierashuoneen ovessa oli lukko ja siellä saatiin muutenkin olla rauhassa. Sinnepä sitten hipsittiin ja sielläkin vielä juttua riitti. Mutta sitten jossain vaiheessa tuntui että kaikki on sanottu jo. On puhuttu musiikista ja muista harrastuksista, kavereista ja mistä ikinä... Sitten sanat vaan loppu!

Alettiin vähän pienentää välimatkaa ja pian löysinkin itseni Jukan sylistä. Katsottiin toisiamme suoraan silmiin, tunsin Jukan kädet pepullani ja omat käteni olivat tarttuneet hänen hiuksiinsa. Vapisin kuin kaheli kun ensimmäistä kertaa elämässä tunsin aikuisen miehen huulet omiani vasten. VAU! Vapisin ja tärisin - Jukka puraisi nenääni hellästi ja kehotti rentoutumaan. Yritin rentoutua mutta ei siitä mitään tullu..

Jotenkin tiesin että Jukalle tämä ei ollut ensimmäinen kerta, joten luotin hänen kokemukseensa. Näppärästi hän saikin mun paitani pois ja vaivattomasti pääsi mun housuihin kiusaamaan... Sähläsin Jukan paidan kanssa ikuisuuden! Hän työnsi mut sylistään sängylle. Teki sen hellästi ja hymyillen, mutta silti luulin tehneeni jotain väärin. Hän sulki mun suuni pienellä hellällä suudelmalla, seisoi hetken ihan paikallaan lattialla, pyörähti sitten kuin mikäkin... Sanoi: 'Odota *IHAN* pikkuhetki, tuun heti takas', avasi oven ja kolinasta päätellen loikki yläkertaan. No se siitä, ajattelin...

Mutta ei, kyllä Jukka tulikin takas!! Hänellä oli mukana mun pikkusiskojen huoneesta napattu kasettisoitin ja minun huoneesta sellainen pyörivä discolamppu jossa on eri värejä. Huoneessa ei ollut valot päällä, Jukka laittoi vaan discolampun päälle ja heitti jonkun kasetin soittimeen. 'Istu siinä ja nauti', söde virnisti.

Musiikki oli tehty tietokoneella, nykyajan musiikiksi se oli mun mielestä yllättävän mukaansatempaavaa ja varsinkin melodista ja omaperäistä... Siinä oli tietynlainen kaava tai kuvio jonka opin nopeasti ja aina sen lopussa Jukka otti yhden vaatekappaleen pois: ensin hän avasi paidan napit, sitten vasen sukka pois, sitten oikea, paita pois... Ihanaa ja uskomattoman kiihottavaa! Notkea vaalea hyväkroppainen mies... Ei ollu valittamista siinä katsellessa!! Mun oli ihan pakko ottaa housut pois kun ne niin kiristi. Mustien boksereiden alta paljastui jotain ihanaa, kaunista - ohhoh, noin ISO?!

Jukka oli selvästi harjoitellut, musiikki loppui juuri kun hän oli lattialla alasti, ja niin syötävän kiihottavan näköisenä... Esityksen jälkeen Jukka tuli ja suuteli mua, veti mut jaloilleni lattialle. Musiikki oli vaihtunut ihanaksi, hitaaksi, romanttiseksi... Mulla oli vielä sukat ja stringit jalassa, ja Jukka sanoi että antaa niiden nyt vielä hetken olla vaikka siellä eräs pakahtuukin huomionkipeydessään....

Tunsin ihanan miehen vartalon painautuvan minuun kiinni. Tunsin sen läheisyyden, nautin siitä kaikilla aisteilla. 'Haluathan sä tätä? Olethan ihan varma ettet kadu? Me ollaan jo siinä vaiheessa että tämä ei ole mitään lasten leikkiä, haluun sua todella..' Oi mikä ihana kiimainen ääni!! Jukalla oli kädet mun lanteilla, suuteli niin että multa meinas jalat mennä alta. 'Jos sä haluat lopettaa niin sano nyt heti, en tiedä voinko hillitä itseeni paljon kauempaa..' 'Älä vaan lopeta.. Ota mut!'

Jukka livautti mun stringit mun nilkkoihin ja tönäisi mut sängylle. Hän otti multa stringit ja sukat pois ja tuli makaamaan mun päälle. 'Sano jos et haluu jotain tai jos satutan..' Sit nuo ihanat huulet lähti vaeltelemaan, ensin mun kaulalle, olkapäille, sit rinnalle.... Jukan kieli kiusasi mun nännejä - AHH! Hän näykkäili mun vatsaa hellästi, oi se teki hyvää! Ja sit pienillä suukoilla reisiä ylös ja alas.. Viimein Jukka huomioi mun kovana seisovan elimeni! HUH! 'Oi kun on ihana' Jukka kuiskasi.

'Haluisin sut mun sisään' sain kuiskattua kun Jukka nousi suutelemaan mun kaulaa ja korvia ja söde piti kätensä kiireisenä.. 'Odota, ei vielä..' Sitten taas yllätyin kun hän otti mun kovana sykkivän suuhunsa ja imi sitä.. En osaa sanoa oliko se ihanan järkyttävää vai järkyttävän ihanaa! Ja vielä kun tunsin sormen mun pepussani.. AH! Laukesin nopeasti, kun eihän mulle kukaan ollut koskaan tehny mitään niin ihanaa. Laukesin Jukan suuhun. Mietin että NYT minä sitten mokasin, kun en edes varoittanut tai mitään!! Mutta ei.

Jukka antoi nopean pikku pusun mun huulille ja pyörähti sängyn toiselle reunalle. 'Oho, nyt tuli pikku tauko.. Unohdin..' Lähti sitten hyppimään, taas, eteiseen - tällä kertaa ihan alasti. Ja melkein heti takaisin: 'No niin, nyt. Enpä ollut osannu oikein varautua niin piti laukusta käydä hakemassa', kumeja ja liukkaria.

Jukka käänsi kasetin joka oli jo pysähtynyt. Tällä puolella oli rauhallista kaunista pianomusiikkia.

Suudeltiin sängyllä, hyväiltiin toisiamme. Olin jo vähän rennompi kuin äsken. En tiedä oltiinko siinä minuutti, vartti, tunti, viikko vai vuosi, ajalla ei ollut mitään merkitystä. Jukka laittoi itselleen jossain vaiheessa kumin ja kysyi olinko valmis. Nyt taas vähän jännitti mutta pystyin sentään nyökkäämään. Jukka asetteli mut keskelle sänkyä, makasin selälläni ja odotin. Tunsin pian Jukan mun sisälläni, ensin oli vain vähän ja keskityin olemaan rento ja nauttimaan, ottamaan vastaan. Tunsimme molemmat että rentouduin, Jukka työnsi vähän syvemmälle, hitaasti. Katsoi mua silmiin ja näykkäili kaulaa ja olkapäitä.

Pian hän oli mun pepussani, ja se oli aivan uskomaton tunne! Olin niin kiihottunut! Söde alkoi liikkua, ensin hyvin hitaasti, hyväilin ihania vaaleita hiuksia, ja niskaa ja olkapäitä.

Meidän vauhti kiihtyi.. Nautin joka hetkestä!

Jukka laukesi - katsoi mua suoraan silmiin ja laukesi. OI mikä tunne...! Suudeltiin... Ihanaa! Tätä olin aina halunnut, näin sen piti mennä!

Suudeltiin Jukan kanssa, ja hiippailtiin vielä pikaisesti suihkuun. Sitten livahdettiinkin takaisin, suoraan peiton alle. Käperryin hänen kainaloonsa, ei siitä ollu epäilystäkään, siihenhän minä kuuluin!

Heräsin aamulla, yksin. Olin niin toivottoman pettynyt! Mutta sitten kuulin laulua! Jukka kantoi mulle sunnuntaiaamupalaa sänkyyn! Teetä, leipää, tuoremehua, vettä - kaikkea mahdollista. Olin ihan sanaton. Eikä muuten ollut paahtoleipää vaan - uunituoretta, itsetehtyä leipää, Jukka oli ties monelta herännyt leipomaan mua varten! Toipa samalla mun kännykänkin, äidiltä oli tullut tekstiviesti: Toivottavasti sinulla on ollut kiva viikonloppu.. Tavataan maanantaina... Kiva viikonloppu?? Joo olihan mulla... Ei sanat riitä kertomaan minkälainen, kiva on vähän lievä ilmaisu!

Jukka muuten jäi mun vierelleni, jaettiin aamupala ja uusittiinpa vielä se yöllinenkin pariin otteeseen...

Kaduttaako? Valitettavasti nyt joudut pettymään:

EI TODELLAKAAN KADUTA!! ;-)

Kiitos Jukka hellästä kärsivällisestä opetuksesta!! Hal Pus!
T.Lari