Miksi kääpiöhamsteri puree?

Moi! Mulla on ollut aiemmin kolme kääpiöhamsteria (yksitellen kuitenkin), mutta uusin tulokkaani (syntynyt maaliskuussa) puree ihan jatkuvasti! Aiemmat ovat olleet tyttöjä, tämä on poika. Tuli meille huhtikuussa. Mistään lajijutuista mulla ei ole mitään hajua, mutta hän on vaalean kellertävä ja punaiset silmät. Huomattavasti isompi kuin aiemmat hamsuni.

En uskalla ottaa sitä enää käteen, kuin nahkahanskat kädessä kun se puree niin kovaa. Enkä ole ainoa ketä se puree. Hän on kuitenkin todella rohkea, että tuskin peloissaankaan puree. Joskus kun olen ottanut hänet lattialle tai sohvalle juoksentelemaan niin sillonkin se pureskelee kaikkea mahdollista. Ja tätä on tosiaan ollut ihan alusta asti.

Aiemmat hamsterini olen saanut ihan helposti kesyyntymään, mutta onko tämän kanssa toivo menetetty?
6661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mistä ostit hamsusi?
Itse olen vasta puolisen vuotta kasvattanut campbelleja. Jos poikueeseen syntyy joku näykkijä, niin sitä en myy. Nämä näykkijät jätän itselleni. En halua kenenkään saavan hamsua mikä näykkii vähän väliä. Joskus melkein jokainen hamsu saattaa näykkäistä jos käsi haisee joltain herkku ruualta tai uhkaavalta, esimerkiksi jos hamsu pelästyy.
Jos tuo hamsu noin usein puree niin todennäköisimmin ei enää kesyynny. Sitä ei ole tarpeeksi käsitelty pienestä pitäen tai sitten on muuten vain seko tapaus...luulen kyllä että on käsittelyn puutetta. Tarkoitan siis ettei poikueen teettäjä, josta tuo sinun hamsusi on, ole tarpeeksi käsitellyt sitä.

Äänestä
  • Paikallisesta eläinkaupasta ostin sen. Siellä oli enää kaksi hamsua jäljellä ja toinen oli tosi pieni rääpäle. Olen aina ostanut sen pienen kun on käynyt sääliksi, mutta nyt ajattelin että otan tuon ison! En usko että siellä eläinkaupassa niitä kauheesti käsitellään, ainakin semmosen kuvan olen saanut.

    Mistä itse sen huomaat, jos joku on poikueessa näykkijä? Ei se mun hamsu silti mitenkään vihaselta vaikuta, kauheen seurallinen on silti. Enkä siitä meinaa eroon hankkiutua! Hän on nyt vain erilainen tapaus! =) Nimikin on Rölli, että on nimensä veroinen!

    Onko mitään nettisivustoa, josta löytäs noita eri lajeja? Mulla ei tosiaan oo koskaan ollu mitään tietoa, että mitä lajeja mun hamsut on ollu.

    Kiitos mielenkiinnostasi ongelmaani kohtaan!

    Äänestä

  • Mökö kirjoitti:

    Paikallisesta eläinkaupasta ostin sen. Siellä oli enää kaksi hamsua jäljellä ja toinen oli tosi pieni rääpäle. Olen aina ostanut sen pienen kun on käynyt sääliksi, mutta nyt ajattelin että otan tuon ison! En usko että siellä eläinkaupassa niitä kauheesti käsitellään, ainakin semmosen kuvan olen saanut.

    Mistä itse sen huomaat, jos joku on poikueessa näykkijä? Ei se mun hamsu silti mitenkään vihaselta vaikuta, kauheen seurallinen on silti. Enkä siitä meinaa eroon hankkiutua! Hän on nyt vain erilainen tapaus! =) Nimikin on Rölli, että on nimensä veroinen!

    Onko mitään nettisivustoa, josta löytäs noita eri lajeja? Mulla ei tosiaan oo koskaan ollu mitään tietoa, että mitä lajeja mun hamsut on ollu.

    Kiitos mielenkiinnostasi ongelmaani kohtaan!

    Sen huomaa jo kolmeviikkoisesta poikasesta jos siitä tulee näykkijä...ainakin itse olen huomannut..vaikka kuinka paljon käsittelisin tuota näykkijää niin aika epätodennäköistä että lakkaa näykkimästä.Tähän mennessä on tullut vain kaksi tuollaista, on myös seurallinen ja säyseä mutta kädessä saattaa kerran pari näykkästä melko hellästi..toinen taas on vähän pahempi..on kuitenkin kilteimmästä päästä oleva " näykkijä", Et sitä sattunut ostamaan eräästä eläinkaupasta Turusta? Tuo väri vähän arvelluttaa :/ Ja jollei edes sanottu että mitä lajia on niin voi olla että on hybridi (eli talvikon ja campbellin risteytys, mitä ei missään nimessä saa mennä yhdistämään). Niitä ainakin eräässä eläinkaupassa mainostetaan "harvinaisina kullanvärisinä talvikkoina".
    Täältä löydät eri lajeja ja värejä:
    www.hamsteriyhdistys.net
    Vasemmasta reunasta klikkaa campbellia tai talvikkoa. Sieltä löytyy eri värejä. Kerro sitten minulle tänne minkä värinen hamsusi on =)

    Äänestä

  • jeanet83 kirjoitti:

    ... että se on toi Campbelli, väri Argente. Toi kuvan hamsteri on hyvin samannäköinen muutenkin kun se mun hamsu. Forssasta olen sen ostanut, Zoojataresta. En ainakaan sinne haluais mennä möyhyymään, tuskin uskovat että se on jotenkin "erikoinen". Ja kyllä siihen silti on kiintynyt vaikka onkin vähän hankala.. =)

    Kyllä niihin kiintyy vaikka olisivatkin vähän hankalia=D Itse kasvatan juuri argenten värisiä campbelleja, olen niin ihastunut siihen väriin=) Kasvattajilta kun ostaa niin tietää mitä saa.. ainakin itse myyn vain ne kiltit ja kesyt hamsut. Sitä en tiedä miten reagoivat uuteen omistajaansa. Ja jotkut kun ostavat kiltin hamsun eivätkä sitten itse jaksa käsitellä niitä niin sanomattakin selvää että vähän villintyvät eli alkavat purra tai näykkiä. Itsellä ei tällaisia tapauksia onneksi ole ollut.
    Koita pärjäillä pikku Röllin kanssa =D
    Voihan tietysti olla että siitä vielä ainakin vähän kesyyntyy jos jaksat paljon käsitellä.

    Äänestä

Onko hamsullasi oksa tai keppi (tai jotain muuta vastaavaa) mitä se voisi sormien sijasta pureskella? Jos ei ole, niin sormien pureskelu voi johtua juuri tästä niinsanotusta "puremisen puutteesta"...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mökö kirjoitti:

Moi! Mulla on ollut aiemmin kolme kääpiöhamsteria (yksitellen kuitenkin), mutta uusin tulokkaani (syntynyt maaliskuussa) puree ihan jatkuvasti! Aiemmat ovat olleet tyttöjä, tämä on poika. Tuli meille huhtikuussa. Mistään lajijutuista mulla ei ole mitään hajua, mutta hän on vaalean kellertävä ja punaiset silmät. Huomattavasti isompi kuin aiemmat hamsuni.

En uskalla ottaa sitä enää käteen, kuin nahkahanskat kädessä kun se puree niin kovaa. Enkä ole ainoa ketä se puree. Hän on kuitenkin todella rohkea, että tuskin peloissaankaan puree. Joskus kun olen ottanut hänet lattialle tai sohvalle juoksentelemaan niin sillonkin se pureskelee kaikkea mahdollista. Ja tätä on tosiaan ollut ihan alusta asti.

Aiemmat hamsterini olen saanut ihan helposti kesyyntymään, mutta onko tämän kanssa toivo menetetty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu