Ensimmäisiä ajatuksia Half-Bloodista (SPOILAA!)

aatoss

Pääsin eilen kirjan loppuun...
Loppu ei ollut läheskään niin hurja kuin olin kuvitellut huhujen perusteella. Kalkaros-kuvio on nyt kieltämättä kutkuttava.
Ajatuksia...

- Kalkaroksen pahuus tuodaan liiankin
suoraan esille heti alkupuolen vala-luvussa. Automaattisesti tulee olo, että tämä liian ilmeinen paljastus on osa
kirjailijan suurta harhautusta.

- Dumbledore ja Kalkaros tietävät koko vuoden ajan
Dracon tehtävästä ja ehtivät koko vuoden ajan miettiä keinoa selviytyä tilanteesta. Tämä on ilmeistä. Juuri siksi Dumbledore käskee koko ajan ihmisiä hakemaan Kalkaroksen paikalle ratkaisun hetkellä. Pitkin vuotta vaikuttaa selvältä, että Draco ei ole oikeasti niin ilkeä, että kykenisi tappamaan Dumbledoren. Vaikuttaa ilmeiseltä, että Kalkaroksen on täytettävä jotenkin valansa.
Dumbledore tietää kuvioista, ja sen takia häntä
ei kiinnosta kuulla Harryn paljastuksia. Hän on myös yllättävän vihainen Harrylle. Pelkääkö hän Harryn pilaavan Kalkaroksen kanssa tehdyn toimintasuunnitelman?

- Death Eaterit olisivat tappaneet Dumbledoren takuuvarmasti. Mitä tapahtuu tässä tilanteessa? Paikalle
tulee Kalkaros ja heittää tappoloitsun, oikein Dumbedoren pyynnöstä. Miksi? Voiko olla niin, että joku muu "tappaja" olisi pilannut Dumbledoren ja Kalkaroksen suunnitelman, tappanut Dumbledoren takuuvarmasti? Dumbledore tipahtaa heti loitsun jälkeen alas tornista (näkymättömiin) ja kukaan Death Eater ei varmista hänen kohtaloaan, vaan he lähtevät Kalkaroksen perässä heti pois.
Voimmeko tietää, kuoliko Dumbledore? Kuinka kauan kesti ennen kuin kukaan ylipäätään löysi Dumbledoren ruumiin? Vaikka mitä on voinut siis tapahtua sen jälkeen kun Dumbledore "putosi".
Onko Dumbledore katatonisessa unessa? Siksikö hän halusi tulla "haudatuksi" koulun alueelle?
Joka tapauksessa Kalkaros on nyt voittanut lisää
Voldemortin luottamusta, ja voi siis olla tulevaisuudessa avuksi Harrylle!

- Harryn vuosi on opettavainen! Hän saa yksityistunteja Dumbledorelta, Half-Blood Princen kirja opettaa hänelle ennätyksellisen paljon pimeistä loitsuista ja rohdoista. Tilanne on ilmeisen järjestetty (Kalkaroksen yllättävä siirto mahdollisti Harryn tunneillepääsyn ja sen, että hänelle saatiin toimitettua Kalkaroksen vanha oppikirja). Harryn on opittava mahdollisimman paljon tänä vuonna.
Kalkaroksen tunneilla häntä patistetaan äänettömiin loitsuihin. Vielä lopputaistelussakin Kalkaros paasaa, että Harryn täytyy oppia sulkemaan mielensä ja käyttämään äänettömiä loitsuja. Eikös vaikuta edelleen ilmeiseseltä oppitunnilta? Harryn on joskus selvittävä Voldemortista ja se on pahempaa kuin Kalkaroksen kohtaaminen.

- Kalkaros osoittautuu olleen jo nuorena mahtava ja innovatiivinen velho. Ajatelkaa hänen loitsujaan, hänen taitojaan läpi kirjan. Hän on ilmiselvästi mahtava velho! Onko hänen kohtalonsa olla aikanaan uusi Dumbledore? Joka tapauksessa hän on todella vahva, arvoituksellinen nappula Dumbledoren ja Voldemortin rinnalla.
Ilkeydestään huolimatta hän on selvästi Harryn
tärkein opettaja, eikös?

- Kuka estää Harryn mahdollisen kuoleman Death Eatereiden paetessa? Kalkaros. Hän kieltää muita, verukkeena, että Voldemort haluaa Harryn.

- Mitä on juoma, jota Dumbledore joi? Kuka sen oli laittanut, mikäli astia oli jo kertaalleen tyhjennetty salaperäisen mahtavan velhon toimesta? Oliko se varmasti myrkkyä? Mikä merkitys oli Kuolleiden järvestä juodulla vedellä? Oliko ensimmäinen elämän eliksiiriä, jälkimmäinen myrkkyä? Huomatkaa kuinka Dumbledoren tila vaihtelee huomattavasti Tylypahkaan palaamisen jälkeen. Onko hän oikeasti heikko? Onko koko luolassakäynti osa suurta etukäteen valmisteltua näytelmää?

- Miksi Kalkaros varta vasten paljastaa Harrylle olevansa Half-blood Prince? Miksi vielä viimeisellä hetkellä? Mitähän oppikirja vielä sisältää? Palaako Harry lukemaan kirjaa?

- Onko Harry varmasti chosen one? Onko osa Voldemortia Harryssa? Ketkä kaikki kykenevät tunkeutumaan Harryn mieleen? Menevätkö Kalkaroksen opit lopultakin perille, kun Harryn täytyy tajuta lopultakin kuinka tärkeää on suojata mieltään ja loihtia ääneti.

10

1632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harri bote

      DD ei kuollut, eikä Kalkaros ole paha.

    • 908s

      Ajatelkaapas Kalkaroksen kykyjä ja sitten taas sitä, mitä ilkeätä hän loppujen lopuksi on koskaan taikonut! Opiskeluaikoinaankin hän oli kiltti ja häntä kiusattiin hänen omilla taioillaan, mutta hyökkäsikö hän siitä hyvästä Siriuksen ja muiden ilkimysten kimppuun? Kalkaros on ehkä kiltein velho kaikista. Totta kai hänen on hallittava pimeät taiat perusteellisesti, jotta voisi taistella niitä vastaan. Totta kai hänen on oltava äksy opettaja, jotta oppilaat oppisivatkin jotain! Onhan kyse taidoista, joiden avulla pysytään hengissä. Kalkaroshan ei loppujen lopuksi ole yhtään sen ilkeämpi kuin tyypillinen sotagenren karski kersantti, joka pistää miehet koville vain ja ainostaan siksi, että nämä oppisivat taidot, joilla selvitään sodassa hengissä!

      Kalkaroksen osa on raskas ja epäkiitollinen.
      Ajatelkaapa kuitenkin kuinka lojaali hän on ollut koululleen - ja kuinka pitkään! DD:n "tappaessaan" hän noudattaa esimiehensä käskyä kuin mitä parhain sotilas. Hyvin tyypillistä sekä sota- että fantasiagenrelle.

      Katsokaa vain, niin Kalkaros taistelee lopuksi Harryn rinnalla. Ja DD ei ole kuollut. Hänethän "haudattiin" Tylypahkaan, jotta hän olisi edelleen tapahtumien keskipisteessä...

      • ei vain välttämättä ole enää tapahtumien keskipiste, jos Harry ja ehkä Ron ja Hermione lähtevät etsimään ja tuhoamaan jäljellä olevat Horcruxit.

    • Incrediboy

      Oletpa miettinyt tässä asioita tarkkaan :) Mä olen kyllä sitä mieltä että on vähän turhaa noin tarkkaan alkaa analysoimaan näitä juttuja, koska Potterit ei nyt hirveesti noudata järjenmukaisuutta tai mitään muutakaan ns. kaavaa, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua. Toisaalta onhan näitä ihan hauska pohtia, että pistän nyt jotain mielipiteitäni tänne...

      Dumbledore ei välttämättä kuollut, mutta ei ainakaan tule toimittamaan rehtorin virkaa sillä hänen kuvansahan oli ilmestynyt seinälle muiden entisten rehtoreiden joukkoon. Tämänkin väitteen voi tietysti kyseenalaistaa, sillä Rowling tekee mitä tekee tarinan suhteen.

      Harry on mielestäni ehdottomasti valittu, sillä koko tarinahan kertoo Harry Potterista ja olisi todella mautonta tarinan kannalta jos Harry ei olisikaan erikoinen. Ja Harryssa on varmasti osa Voldemortia, koska jossain kirjassa mainittiin osan Voldemortista siirtyneen Harryyn tämän yrittäessä tappaa tätä. Tästä tietysti voisi alkaa vetämään teorioita Horcrux-Harrysta mutta se nyt tuntuu vähän kaukaa haetulta.

      Kalkaroksesta on todella vaikea ruveta sanomaan mitään, luultavimmin tämä on 'hyvien puolella' mutta hänen roolinsa varmasti tulee entistä olennaisemmaksi viimeisessä kirjassa.

      Tässä kirjassa jäi yllättävän paljon ns. auki, jos vertaa aiempiin kirjoihin esim. Mitä Dumbledoren kädelle oli tapahtunut, Mitä Malfoylle tapahtuu/tuleeko takaisin kouluun, Kuka on R.A.B. jne.. Sekin oli vähän rasittavaa. Täytyy vaan odotella seitsemättä kirjaa ja ihmetellä!

      • ...

        Minun mielestäni se sanottiin aika selvästi, mitä Dumbledoren kädelle tapahtui. He keskustelivat Horcruxeista Harryn kanssa, ja siinä kävi ilmi, että tämä oli satuttanut kätensä tuhoaessaan Horcrux-Sormusta.

        Ja siitä R.A.B.:stä, on ollut arvailuja, että hän olisi Siriuksen veli, jos kyseessä on nimikirjaimet (uskon niin). Siriuksen veljen nimi alkoi R:llä (en muista nyt nimeä, mutta olen tarkastanut asian 5.), ja sukunimihän on Black. Veljen toisesta (eli A:lla alkavasta) nimestä en tiedä, siinä kohtaa kirjaa mistä tarkistin Siriuksen veljen nimen, ei sanottu kuin etu- ja sukunimi.

        -->Muuten, tästä tuli mieleen, että kun Kapari tekee suomennosta, ja tästä R.A.B.:n henkilöllisyydestä ei olla varmoja, niin mitä hän tekee nimikirjaimille?
        Tässä malliesimerkki: Jos kyseessä on Siriuksen veli (tämä R.A.B. on ilmiselvästi joku, joka oli Voldemortin leirissä, hänen viestistään päätellen feikki-Horcruxessa), niin suomenkielisessä versiossa heidän sukunimi on Musta(suoraan suomennettu sanasta Black), joten Siriuksen veljen sukunimi olisi myös Musta. Eli R.A.B.:stä B vaihdettaisiin M, kaiken järjen mukaan (eli tulisi varmasti R.A.M., en usko että etunimeä suomennetiin eri lailla 5. kirjassa)

        Mutta varmoja tästä R.A.B.-henkilöllisyydestä ei kuitenkaan olla, joten mitä Kapari tekee? Arvaileeko Kapari kuka tämä henkilö on, ja sen mukaan laittaa nimikirjaimet. Vai jättääkö ne R.A.B.:ksi, jolloin nimi voi johtaa harhaan?
        Mitäs mieltä te ootte?

      • .......
        ... kirjoitti:

        toi on tosiaan hankala juttu, mutta järkevintä olisi varmaan jättää se alkuperäismuotoon, koska siitä mustasta ei voi olla varma, niin eihä siinä ole mitään järkeä. Voihan siihen laittaa vaikka alaviitteenä jonkinlaisen huomautuksen asiasta. Rowling ei myöskään voi kertoa oikeaa henkilöllisyyttä, koska muutenhan koko suomen kansa tietäisi etuajassa kuka kätkeytyy nimikirjainten taakse!
        Tämän takia on kiva lukea englanniksi, niin näkee kaiken alkuperäisenä.

      • emiliaon
        ... kirjoitti:

        Minun mielestäni se sanottiin aika selvästi, mitä Dumbledoren kädelle tapahtui. He keskustelivat Horcruxeista Harryn kanssa, ja siinä kävi ilmi, että tämä oli satuttanut kätensä tuhoaessaan Horcrux-Sormusta.

        Ja siitä R.A.B.:stä, on ollut arvailuja, että hän olisi Siriuksen veli, jos kyseessä on nimikirjaimet (uskon niin). Siriuksen veljen nimi alkoi R:llä (en muista nyt nimeä, mutta olen tarkastanut asian 5.), ja sukunimihän on Black. Veljen toisesta (eli A:lla alkavasta) nimestä en tiedä, siinä kohtaa kirjaa mistä tarkistin Siriuksen veljen nimen, ei sanottu kuin etu- ja sukunimi.

        -->Muuten, tästä tuli mieleen, että kun Kapari tekee suomennosta, ja tästä R.A.B.:n henkilöllisyydestä ei olla varmoja, niin mitä hän tekee nimikirjaimille?
        Tässä malliesimerkki: Jos kyseessä on Siriuksen veli (tämä R.A.B. on ilmiselvästi joku, joka oli Voldemortin leirissä, hänen viestistään päätellen feikki-Horcruxessa), niin suomenkielisessä versiossa heidän sukunimi on Musta(suoraan suomennettu sanasta Black), joten Siriuksen veljen sukunimi olisi myös Musta. Eli R.A.B.:stä B vaihdettaisiin M, kaiken järjen mukaan (eli tulisi varmasti R.A.M., en usko että etunimeä suomennetiin eri lailla 5. kirjassa)

        Mutta varmoja tästä R.A.B.-henkilöllisyydestä ei kuitenkaan olla, joten mitä Kapari tekee? Arvaileeko Kapari kuka tämä henkilö on, ja sen mukaan laittaa nimikirjaimet. Vai jättääkö ne R.A.B.:ksi, jolloin nimi voi johtaa harhaan?
        Mitäs mieltä te ootte?

        "Mutta varmoja tästä R.A.B.-henkilöllisyydestä ei kuitenkaan olla, joten mitä Kapari tekee? Arvaileeko Kapari kuka tämä henkilö on, ja sen mukaan laittaa nimikirjaimet."

        Ei Kapari voi sitä vain omien arvailujensa mukaan suomentaa. Ehkä hän saa jotain tietoa Rowlingilta? Enpäs osaa sanoa...

        Ja se oli Regulus Black se Siriuksen veli. :)

      • Incrediboy
        ... kirjoitti:

        Minun mielestäni se sanottiin aika selvästi, mitä Dumbledoren kädelle tapahtui. He keskustelivat Horcruxeista Harryn kanssa, ja siinä kävi ilmi, että tämä oli satuttanut kätensä tuhoaessaan Horcrux-Sormusta.

        Ja siitä R.A.B.:stä, on ollut arvailuja, että hän olisi Siriuksen veli, jos kyseessä on nimikirjaimet (uskon niin). Siriuksen veljen nimi alkoi R:llä (en muista nyt nimeä, mutta olen tarkastanut asian 5.), ja sukunimihän on Black. Veljen toisesta (eli A:lla alkavasta) nimestä en tiedä, siinä kohtaa kirjaa mistä tarkistin Siriuksen veljen nimen, ei sanottu kuin etu- ja sukunimi.

        -->Muuten, tästä tuli mieleen, että kun Kapari tekee suomennosta, ja tästä R.A.B.:n henkilöllisyydestä ei olla varmoja, niin mitä hän tekee nimikirjaimille?
        Tässä malliesimerkki: Jos kyseessä on Siriuksen veli (tämä R.A.B. on ilmiselvästi joku, joka oli Voldemortin leirissä, hänen viestistään päätellen feikki-Horcruxessa), niin suomenkielisessä versiossa heidän sukunimi on Musta(suoraan suomennettu sanasta Black), joten Siriuksen veljen sukunimi olisi myös Musta. Eli R.A.B.:stä B vaihdettaisiin M, kaiken järjen mukaan (eli tulisi varmasti R.A.M., en usko että etunimeä suomennetiin eri lailla 5. kirjassa)

        Mutta varmoja tästä R.A.B.-henkilöllisyydestä ei kuitenkaan olla, joten mitä Kapari tekee? Arvaileeko Kapari kuka tämä henkilö on, ja sen mukaan laittaa nimikirjaimet. Vai jättääkö ne R.A.B.:ksi, jolloin nimi voi johtaa harhaan?
        Mitäs mieltä te ootte?

        Joo no luin sitä kirjaa aamuhämäriin asti niin siinä pääsi sitten se unohtumaan. Onkohan Kaparilla valtuuksia ns. muuttaa R.A.B. joksikin epämääräisemmäksi kuten joksikin lempinimeksi tai muunlaiseksi anonyymiksi nimeksi.. tai jättää r.a.b. kokonaan pois viestistä jne ja käsitellä sitä sitten kun sen aika tulee seitsemännessä kirjassa? En kyllä usko että Rowling paljastaa mitään..

    • Irreführer

      Aika hyvin kokosit kaikki päähäni tulleet epäilyt ja listasit vielä koko joukon lisää, joihin en itse ollut kiinnittänyt huomiota (kuten Snapen "viimeinen oppitunti").

      Seuraavassa osassa varmaan Dracolla on tärkeä rooli, sitä pedattiin mielestäni tässä hänen epäröinnillään.

      Kuka muuten on R.A.B? Luulin, että se olisi joku, joka on ohimennen mainittu (miksi muuten käyttää nimikirjaimia, kun olisi "jännittävämpää" keksiä joku Half Blood Princeä tai Tom Marvolo Riddle, tyyppistä arvoitusta), mutta en saa mieleeni ketään (tai mitään), johon tuo sopisi.

    • .......

      Kiinnostavia ajatuksia. Mun mielestä on mukava phtia näitä juttuja.

      Siitä olen ainakin varma että Dumbledoren ja kalkaroksen välillä oli joku sopimus, mikä sai Dumbledoren luottamaan Kalkarokseen. Ei ole yhtään Rowlingin tyylistä, jos asia olisi vain näin yksioikoinen, että jaahas Dumppis kuoli ja kalkkaros on paha. :) Uskon kyllä että Dumbledore kuoli, mutta kalkaroksen juttu on monimutkaisempi...
      "- Kalkaroksen pahuus tuodaan liiankin
      suoraan esille heti alkupuolen vala-luvussa. Automaattisesti tulee olo, että tämä liian ilmeinen paljastus on osa
      kirjailijan suurta harhautusta."

      jep, näin miekin oon pohtinu.

      Mun mielestä on myös outoa että Dumbledore "aneli" Severusta ennen kuin Severus oli edes uhannut mitenkään tätä...aivan kuin hän olisi ennemmin "muistuttanut" Kalkarosta.
      Dumbledorella ja Kalkaroksella saattaisi olla Unbreakable vow harry suhteen, sillä Kalkaros on monta kertaa suojellut harrya. Esim. siellä (ekassa kirjassa?) huispausottelussa Kalkaros yrittää estää oravea pudottamsta Harrya ja estää Kuolonsyöjiä tappamasta tätä...

      En kyllä välttämättä usko että half-blood princen kirja tuli harrylle tarkoituksella. Kiinnostava ajatus, mutta kuulostaa ehkä liian kaukaa haetulta, mutta eihän sitä tiedä.

      Mutta joka tapauksessa hyviä ajatuksia. Odotan innolla viimeistä kirjaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3603
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2449
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2274
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2047
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1489
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe