Mistä lisäravinne valmisteesta ois apua kun 3 vuotiaasta kultaisesta noutajasta lähtee aivan älyttömästi karvoja? Syö koti ruokaa ja kuiva muonaa. On madotettu säännilisin väliajoin. Jostain sain vinkin että kalanmaksa öljy auttais vaan kun se on niin älyttömän pahaa:)
Kultsin älytön karvan lähtö
8
1289
Vastaukset
- Nimetön
Esim. B-KombinStrong saattaa pikkuisen vähentää, mutta kylläpä se nyt vain taitaa olla se aika vuodesta, sillä niin lähtee meillä ja monilla muillakin. Imuri laulaa ja moppi säestää pitkin päivää. Meillä Mölleriä annetaan säännöllisesti, mutta ei siitä tässä huushollissa ainakaan apua ole ollut.
- issu56
Kun tuota kirjoitin, olin selvästi kirjautuneena, mutta kappas vain, kun tekikin omiaan kaksnelonen.
- lienee luonnollista
eikä sitä kannata estää. Terveemmän uuden turkin ja hyväkuntoisen ihon saa mm. erilaisia öljyvalmisteita käytämällä. Itse käytän helokkiöljykapseleita karvanlähdön aikaan, mutta apteekista osaavat neuvoa monia muitakin (ja edullisempia) vaihtoehtoja. B-vitamiinia käytetään käsittääkseni lihaksiston kunnon ylläpitoon, erityisesti vanhenevilla koirilla.
- Nansku
Oli jotain valmistetta mikä maksoi jotain kolmen kympin pintaan. Auttaa varmasti, kokeiltu on ja hyväksi havaittu!
- -suomenajokoira-
harja käteen vain. harjaa koiraasi joka paivä n. 10 minuutin ajan voimakkaasti. jos tämä jatkuu yli kuukauden, eikä karvanlähtö ole edes hellittänyt edes vähän, on syytä mennä eläinlääkärille turhia vitkastelematta!
- Koiruli
harjataan ihan hulluna ranteet kipeenä:) ja ei kun karvaa lähtee. Johtuukohan jostain vitamiinin puutteesta mitä ei saa ruuasta. On kyllä kova poika uimaan. Kiitos vastauksista!
Koiruli kirjoitti:
harjataan ihan hulluna ranteet kipeenä:) ja ei kun karvaa lähtee. Johtuukohan jostain vitamiinin puutteesta mitä ei saa ruuasta. On kyllä kova poika uimaan. Kiitos vastauksista!
Juu,meillä kanssa on sama ongelma,rotu vaan vaihtu..;D
Kannattaa syöttää rasvaista ruokaa ja eläinkaupoista saa tabletteja jotka hillitsee koiran karvan lähtöä..en miusta kyllä sen nimeä,mutta kun kyselee niin myyjät auttavat varmasti..maillä ainakin on tehonneet nuo keinot!
- Koiruli
Tämä auttoi ainakin meillä karvan lähtöön. http://www.intopalleron.net/barf.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501