Radeon 9600 ei toimi

Meillä on Club 3D Radeon 9600 XT 128 Mt koneessa, jossa on prossu AMD sempron 3000 , muistia 512Mt ja käyttis WinXp. Sen kanssa on ollut ihan alusta lähtien ongelmia, ensin tuli peleissä hahmoihin viivoja ja sen jälkeen muita ongelmia. Kone vietiin "korjattavaksi" ostopaikkaan, jossa siihen vaihdettiin samanlainen näytönohjain tilalle. Näyttistä odotellessa koneessa oli hetken aikaa Radeon 9250, jonka kanssa kaikki pelit toimivat huomattavasti paremmin kuin vanhalla ohjaimella. Ei siis mitään ongelmia. Kun tilalle saatiin taas 900 XT, samat ongelmat jatkuivat mutta entistä pahempina. Kone vietiin "tarkkailatavaksi" liikkeeseen, jossa konetta "siivottiin" ja ilmeisesti AGP-väylän nopeutta muutettiin. Seurauksena oli entistä pahemmat ongelmat ja nyt lopulta kävi niin, että kone käynnistyy, mutta näyttö pysyy mustana.

Ja niistä ongelmista sitten. Ennen "korjausta" koneella pystyi pelaamaan World Of Warcraftia muutaman tunnin, jonka jälkeen tuli ilmoitus: vpu recover on nollannut grafiikkakiihdyttimen koska se ei enää vastannut näytönohjaimen komentoihin". Peliä pystyi vielä jatkamaan jonkin aikaa ja ilmoituksia tuli muutama. Sitten tuli ilmoitus joka meni näin: "vpu recover ei pystynyt täysin toipumaan laitteiston lukkiutumisesta ja siirtyi ohjelmistopohjaiseen kuvanmuodostukseen. Laitteistopohjaisen kuvanmuodostuksen palauttamiseksi tietokone täytyy käynnistää uudelleen" ja sen jälkeen kone piti käynnistää uudelleen. Nyt tänään kun kone tuotiin "tarkkailusta", ilmoitukset utlivat saman tien kun pelin aloitti.

Kysymys kuuluu, missä vika? Miksi huonompi ohjain toimi hyvin ja tämä "uusi" taas ei? Vanhassa ohjaimessakaan ei sitten ilmeisesti ollut vikaa. Kannattaako nyt ostaa uusi ohjain, huonompiko? Jos ostan paremman (esim. radeon 9800 pro tai joku geforce), onko odotettavissa samat ongelmat? Kaikenlaisia asetuksia olen koittanut tässä puolen vuoden aikana muutella (kone ostettiin viime jouluna) ja mikään ei ole auttanut muuta kuin siihen, että alussa näkyneet viivat katosivat. Ajuritkin on päivitetty. Uskon vakaasti että täällä on paljon asiantuntevampaa porukkaa kuin liikkeessä ;)
91140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos kone tuollaisenaan on ostettu, niin sehän on ollut jo ostettassa selvästi viallinen. Korjauksen tulisi tapahtua kohtuullisessa ajassa jne. tai kauppa voidaan perua.
Jos nyt jotain haluat kokeilla, niin catalyst control centeristä agp write pois käytöstä ja agp-väylän nopeus alemmaksi (8x->4x). Noitakin on varmaan jo kokeiltu?
Joillain on ollut amd:n athlonien ja agp:n kanssa ongelmia, jotka korjaantuivat muuttamalla regeditillä LargePageMinimum-arvoa, mutten ole kuullut vastaavista ongelmista sempronien suhteen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olettaisin että ovat liikkeessä laskeneet agp-väylän nopeutta (en ole ollut itse konetta hakemassa), ainaki jotain olivat agp:lle tehneet tehneet. Saattaa olla että olen ottanut agp writenkin pois päältä, kaikenlaista tuli kokeiltua tuossa kevään aikana. Täytyy nyt vielä koittaa.

    Mitenkä muuten mahtaa olla, jos liikkeessä sanovat että kortissa ei ole vikaa (kuten ei ehkä olekaan) niin ovatko silti velvollisia vaikkapa vaihtamaan kortin uuteen (johonkin muuhun) takuun puitteissa kun kone ei kerran toimi? Eivät kai ne voi siellä kohautella olkapäitäänkään? Ikävä vaan kuskata konetta edestakaisin kun on liikkeessä ollut jo 3 kertaa :/

    Äänestä

  • Aloittaja

    blue_82 kirjoitti:

    Kyllä agp-väylän nopeutta oli laskettu 8x -> 4x. LAitanpa tähän vielä emolevyn tiedot mikäli siitä on apua: MSI KT4V (-L?).

    Etusivu väittää että keskustelussa on 3 vastausta, mutta tässä keskustelussa sitä kolmatta vastausta ei ainakaan mulla näy.

    Äänestä

johtuisiko vika alunperin lämmöstä?voi tietysti olla sata muutakin syytä.jos nämä kortit 9600XT/9250 ovat olleet käytössä samoilla ajureilla(näytönohjain-,piirisarjan ajurit).VIA / ATI on ollut myös yhteensopivuus ongelmia.
tehokkaampi kortti tuottaa enemmän lämpöä.tuosta 9600XT kortista taitaa löytyä sensorit jolla lämmön voi mitata.yksi keino on alentaa kortin kellotaajuuksia ja katsoa toimiiko silloin.
näytönohjainta voisi tietysti kokeilla toisessa koneessa jos ei siinäkään toimi niin vaihtoon koko kortti.no liikkeen hommahan tuo toimiva kone on hommata jos tuo vika takuun aikana on tullut.vähän painostusta siihen suuntaan.
http://www.foxpop.com/imre/2005/vpurecover/vpurecover.html

Äänestä
  • Aloittaja

    Äsken ei näkynyt tämä viesti, mutta oman viestin jälkeen tuli näkyviin. Eli lämpöjäkin on tarkkailtu näyttiksen omasta asetusikkunasta ja se näytti lämpötilaksi ~50 astetta. Eli ei pitäisi olla liian korkea? En viitsisi ruveta näyttistä kovasti säätämään, jos onnistun vaikka hajottamaan kortin. Sittenpä siitä ei saisi mitään hyvityksiä.

    Onko nyt niin, että atilla on ongelmia kaikkien via-piirien kanssa? Meillä kun on tuo MSI KT4V emolevy, ja mikäli oikein olen ymmärtänyt, se on via KT400.

    Äänestä

  • blue_82 kirjoitti:

    ei varmaan ole jos ainakin VIA piirisarjan ajurit päivittää.BIOS päivityskään ei varmaan pahitteeksi olisi.riippuen ihan kuinka uudet ajurit ja BIOS koneellasi on. käsittääkseni MSI:llä on live BIOS eli onnistuu ihan Windowsissa.linkin oikeassa yläkulmassa nuo edellä mainitut. minusta tuo koneen korjaaminen kuuluu kyllä liikkeen piikkiin.milloin nuo lämmöt mitattu?kovassa rasituksessahan(pelit) ne nousee ties kuinka korkealle.
    http://www.msi.com.tw/program/products/mainboard/mbd/pro_mbd_detail.php?UID=362

    Äänestä

  • Aloittaja

    pjotr kirjoitti:

    Lämmöt mitattiin ennen pelaamista, ja siinä vaiheessa kun tuli ensimmäinen vpu recover -ilmoitus. Lämmönnousua oli n. 10 astetta. Eli tällä hetkellä peliä ei pysty pelaamaan kuin korkentaan muutaman minuutin.

    Äänestä

Aloittaja

Nyt kun olen taas lähempänä ongelmakonetta ja sen käyttäjää, niin selvisi että kone toimii normaalisti muutaman buuttauksen jälkeen. Eli ensin kun koneen käynnistää, ja avaa jonkun 3D-jutun (esim. WoW tai 3Dmark), kone ilmoittaa "vpu recover ei pystynyt täysin toipumaan laitteiston lukkiutumisesta ja siirtyi ohjelmistopohjaiseen kuvanmuodostukseen. Laitteistopohjaisen kuvanmuodostuksen palauttamiseksi tietokone täytyy käynnistää uudelleen". Parin buuttaus-ilmoitus-buuttaus -kerran jälkeen kone alkaa toimia normaalisti, nytkin sillä on pelattu WoWia n. 4h. Eli tavallaan koneen pitää "lämmetä" ennen kuin se alkaa toimia normaalisti. Ja vikaa ei siis ilmene esim. netin käytön aikana (paitsi jos pelaa jotain 3D-nettipeliä). Onko nyt kenelläkään lisää ideoita missä vika voisi olla?

Äänestä
  • Onko kaikki päivitykset haettu koneeseen? Uusimmat catalystit?, Windowssin päivitykset?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

blue_82 kirjoitti:

Meillä on Club 3D Radeon 9600 XT 128 Mt koneessa, jossa on prossu AMD sempron 3000 , muistia 512Mt ja käyttis WinXp. Sen kanssa on ollut ihan alusta lähtien ongelmia, ensin tuli peleissä hahmoihin viivoja ja sen jälkeen muita ongelmia. Kone vietiin "korjattavaksi" ostopaikkaan, jossa siihen vaihdettiin samanlainen näytönohjain tilalle. Näyttistä odotellessa koneessa oli hetken aikaa Radeon 9250, jonka kanssa kaikki pelit toimivat huomattavasti paremmin kuin vanhalla ohjaimella. Ei siis mitään ongelmia. Kun tilalle saatiin taas 900 XT, samat ongelmat jatkuivat mutta entistä pahempina. Kone vietiin "tarkkailatavaksi" liikkeeseen, jossa konetta "siivottiin" ja ilmeisesti AGP-väylän nopeutta muutettiin. Seurauksena oli entistä pahemmat ongelmat ja nyt lopulta kävi niin, että kone käynnistyy, mutta näyttö pysyy mustana.

Ja niistä ongelmista sitten. Ennen "korjausta" koneella pystyi pelaamaan World Of Warcraftia muutaman tunnin, jonka jälkeen tuli ilmoitus: vpu recover on nollannut grafiikkakiihdyttimen koska se ei enää vastannut näytönohjaimen komentoihin". Peliä pystyi vielä jatkamaan jonkin aikaa ja ilmoituksia tuli muutama. Sitten tuli ilmoitus joka meni näin: "vpu recover ei pystynyt täysin toipumaan laitteiston lukkiutumisesta ja siirtyi ohjelmistopohjaiseen kuvanmuodostukseen. Laitteistopohjaisen kuvanmuodostuksen palauttamiseksi tietokone täytyy käynnistää uudelleen" ja sen jälkeen kone piti käynnistää uudelleen. Nyt tänään kun kone tuotiin "tarkkailusta", ilmoitukset utlivat saman tien kun pelin aloitti.

Kysymys kuuluu, missä vika? Miksi huonompi ohjain toimi hyvin ja tämä "uusi" taas ei? Vanhassa ohjaimessakaan ei sitten ilmeisesti ollut vikaa. Kannattaako nyt ostaa uusi ohjain, huonompiko? Jos ostan paremman (esim. radeon 9800 pro tai joku geforce), onko odotettavissa samat ongelmat? Kaikenlaisia asetuksia olen koittanut tässä puolen vuoden aikana muutella (kone ostettiin viime jouluna) ja mikään ei ole auttanut muuta kuin siihen, että alussa näkyneet viivat katosivat. Ajuritkin on päivitetty. Uskon vakaasti että täällä on paljon asiantuntevampaa porukkaa kuin liikkeessä ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu