Kilpailuyhteiskunta

Jotensakin olen sisäistänyt ja hyväksynyt käsitteen "kilpailuyhteiskunta" ja varsinkin "kansainvälinen kilpailu". Olen pitänyt noita käsitteitä itsestäänselvyyksinä ja neutraaleinakin. Eiks tosiasiat ole neutraaleja?
Mutta miten ollakaan, tässä välähti päässäni, että kilpailuyhteiskuntahan tarkoittaa samaan kuin darwinistinen yhteiskunta.

Miksei kukaan puhu "yhteistoimintayhteiskunnasta"? OK, olis aika sanahirviö. Mutta YHTEISkunta viittaa jo itsessään yhteistyöhön.

Ja ei, en ole vetämässä C. Darwinia oikeuteen. Darwinhan sai osan ideoistaan Adamsilta ja Malthusilta, jotka olivat aikansa talousteoreetikkoja ja myös yhteiskunnallisen kilpailun asiantuntijoita. Nyt on ehkä mahdollista, että teoria palaa alkulähteilleenkin.

Jos määrittelemme tilanteet, missä paras voittaa kilpailuiksi (vastakohtanaan vaikka arvonta), niin yleisellä tasolla Darwinin teoria on myös kilpailuteoria.

Eikä ole mitään sinäsä väärää siinä, että yhteiskunnallisen kilpailun mallintamiseen käyttää jotain kilpailuteoriaa, vaikkapa darwinistista. Vääryys on, jos on, siinä, että yhteiskunta järjestetään liian kilpailukeskeiseksi. Ja onko kansainväliseenkään kilpailuun aina tarvetta. Toimisiko joskus yhteistyö? Voisiko joskus käyttää aikaa itse elämään?

Ihan mutuna arvelisin, että biologisista darwinisteista (tai evoluution "kannattajista") pienempi osuus on kilpailuyhteiskunnan (kapitalismin?) kannattajia kuin kreationisteista. Eli menee ikäänkuin ristiin nämä darwinismit.

6

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gigul216

      >>Jotensakin olen sisäistänyt ja hyväksynyt käsitteen "kilpailuyhteiskunta" ja varsinkin "kansainvälinen kilpailu". Olen pitänyt noita käsitteitä itsestäänselvyyksinä ja neutraaleinakin. Eiks tosiasiat ole neutraaleja?>Jos määrittelemme tilanteet, missä paras voittaa kilpailuiksi (vastakohtanaan vaikka arvonta), niin yleisellä tasolla Darwinin teoria on myös kilpailuteoria eli lajien parantaminen/ elossasäilymisen turvaaminen ennemmin kuin yksilön voitot j.n.e.,, kun taas kilpailuyhteiskunnassamme tilanne perustuu lähtökohdiltaan ja pohjimmiltaan vastakkaiseen siis tuhoavaan ajatukseen--> eli yheisöissä eletään privaatisti ja klopaalissa maailmassa perustetaan jatkuvasti privaatteja klikkejä (kilpailun/selviämisen nimissä) ja näin rajoitetaan ja häiritään yhteistä elossasäilymistä vahvempien voittaessa suuren joukon heikoimpia.

      Tosin voihan olla että massat lopulta voittavat kilpailuhenkiset keinoittelijat/omistajat ja näin automaattisesti yhteiskunta-evoluutio toimii, tarvitan vain enemmän aikaa näyttämään tämä ajatus todeksi.

    • Long Nose

      Kilpailuyhteiskunnan periaatteisiin kuuluu että jokainen varmistaa itse oman etunsa.Niin pitkälle kun kunkin yksilön etu on yhteinen kaikkien muiden edun kanssa ongelmaa ei juuri ole.Ongelma tulee niillä elämänalueilla joilla pyrimme aikaansaamaan itsellemme enemmän etua muihin nähden.Siinä kilpailu varsinaisesti käydään. Sillä alueella oleva kilpailu ei enää ole kaikkien etu.Ei myöskään yhteiskunnan etu.Globalisaatiolla pyritään purkamaan yhteiskuntarajoja jotta maailmasta tulisi "yksi yhteiskunta"(vrt eliölaji)poistamalla kilpailu kansakuntien väliltä mutta jättämällä yksilöiden välisen kilpailun vapaaksi.Tämä ei voi hyödyttää heikoimpia sillä ei ole kilpailua ilman voittajia ja häviäjiä.

      • Kovimpia kilpailupaikkoja on Kalifornian tiheä piilaakso. (Ks. uusin Tiede-lehti).
        Ja konkursseja tulee, suuri osa riskibisneksestä ei toimi. MUTTA konkurssin kohdannutta ei kohdella kuin vierasta sikaa, vaan hänelle annetaan uusi tilaisuus.

        Paljon kommunistise.öö..sosialidemokraattisemmassa SUOMESSA kartetaan riskejä (yliopistossa ollaan kaikkein arimpia) ja yrittäjiä vähän. Silloinkin kun yrittää ja menee konkkaan, tulee tuomituksi lopuksi elämäänsä. Keksijät ja menestyvät yrittäjät saavat kateutta osakseen(*).

        Kumpi on julmempaa kohtelultaan yrittäjäelukoita kohtaan ?

        terv. MrKAT

        ---
        (*) Olen ilkeyksissäni salanimellä monet kerrat testannut jippiin foorumilla:
        -Lottovoittaja saa verotonta voittoa miljoonia, saa panna tuulemaan turhuuksiin ja nautintoihin. Kukaan ei foorumilla ei vasemmistopuolue jne ole noussut näitä jo tuhansia lottomiljonäärejämme vastaan, jotka ovat onnella, ei taidolla, saaneet asemansa (vrt. kultalusikkasuussa kasvaneet aateliston jälkeläiset).

        -Jos yrittäjä tai keksijä jos taidoillaan saa edes yhden miljoonan tulona/myyntinä/voittoina/osakkeina keksintöpalkkiona, niin auta armias, häneen kimppuunsa hyökätään riistäjänä ja "köyhien kyykyttäjä-optiomiljonäärinä", puhumattakaan, että saisi verottomana tai vähempänä verona kuin 55%.
        Ei edes kysytä onko hän tavallista innokkaampi sijoittamaan ne muuhun kuin nautintoihin, kuten uuteen yritykseen tai onko hänen keksintönsä kasvattanut emoyritystä ja tuonut työtä sadoille.
        Ei, sillä tappotuomio on jo etukäteen annettu.


    • H.H.

      "Mutta miten ollakaan, tässä välähti päässäni, että kilpailuyhteiskuntahan tarkoittaa samaan kuin darwinistinen yhteiskunta."

      Tästähän siinä on luonnollisesti kyse. Asialle annetaan ikäänkuin oikeutus - onhan se luonnonlaki, sanotaan. Tajunnantäyttöteollisuus luo markkinat sekä vie kansan huomion tapahtumista. Yritäpä vain todeta tämä, niin jopas sinua pidetään kommunistina ja /tai salaliittohörhönä.

      "Miksei kukaan puhu "yhteistoimintayhteiskunnasta"? OK, olis aika sanahirviö. Mutta YHTEISkunta viittaa jo itsessään yhteistyöhön."

      ----
      Jos laiskaa kreationistia käsketään menemään
      muurahaisen luo, tämä jää töllöttämään tuon uutteran luojanluoman ponnisteluja. Ehkäpä kreatiivi idea voisi olla havainto tämän olevan käsky seurata myös muurahaisten yhteistoimintamallia.

      Ilmankos Jeesuskin piti tämän maailman (järjestäytyneitä) lapsia toiminnaltaan valon lapsia fiksumpina, kuten taloudenhoitajaesimerkki Opuksessa kertoo.

      "Vääryys on, jos on, siinä, että yhteiskunta järjestetään liian kilpailukeskeiseksi. Ja onko kansainväliseenkään kilpailuun aina tarvetta. Toimisiko joskus yhteistyö? Voisiko joskus käyttää aikaa itse elämään?"

      Adam Smith, talousteoreetikko esitteli aikanaan ajatuksen "näkymättömästä kädestä", puhtaasti markkinavoimien ohjailemasta taloudesta. Vanha kunnon Antti Chydenius, tuttu mies mummon tonnista, taisi olla pioneeri verrattuna jopa hra Smithiin, jonka näin isänmaan ystävänä mielelläni mainitsen. Kuitenkaan en oikeasta talousteoriasta ala väittelemään, sillä kuten kuvaavaa on, niin kahdenkin taloustutkijan kesken esitetään heti kättelyssä kolme eriävää mielipidettä. Tärkein havainto kuitenkin on, että raha on tunteeton, moraaliton, eikä se välitä kuka sen omistaa tai mitä omistaja tekee. Rahan ainoa tarkoitus on lisääntyä. Siksi se tarvitsee normit.

      "Ihan mutuna arvelisin, että biologisista darwinisteista (tai evoluution "kannattajista") pienempi osuus on kilpailuyhteiskunnan (kapitalismin?) kannattajia kuin kreationisteista."
      Näin saattaa olla vihreiden osalta, vaan kapitalistisen mallin idea on taistele tai kuole.

      Olet tunnustautunut kristityksi ja kreationistiksi. Luontevaa olisi, että pohtisit kenen etuja evolutionismi-idean lanseeraaminen edisti, kuka tai mikä taho loi ajatuksen itsestään kehittymisestä. Eikö se kristillis-kreationistisesti ollutkaan selviö? Mainitsemasi alkulähteet taitavat olla rutkasti kauempana kuin viestissäsi esitit.

      • Viestisi on ihan asiaa. Valitettavasti ei nyt jaks a kunnollista vastinetta laatia.
        Chydenius ja Adams taisivat olla pappismiehiä, niinkuin siihen aikaan olikin "pakko" olla, jotta saattoi lukea pitemmälle.

        Pienen tarkennuksen tekisin, kun sanot:
        [Olet tunnustautunut kristityksi ja kreationistiksi.]
        Kristityksi kyllä olen yrittänyt tunnustautua, mutta en muista, että olisin itse itseäni kreationistiksi kutsunut. Olen tuon luokittelun jättänyt muille, jos en sitä ole ruvennut kiistämäänkään. Eri ihmiset kun ajattelevat eri tavoin. Luojaan uskomattomia kristittyjä ei ehkä ole olemassakaan, joten jo "kristitty" sisältää uskon Luojaan.


    • Maaton

      "Ihan mutuna arvelisin, että biologisista darwinisteista (tai evoluution "kannattajista") pienempi osuus on kilpailuyhteiskunnan (kapitalismin?) kannattajia kuin kreationisteista. Eli menee ikäänkuin ristiin nämä darwinismit."

      Minä taas ihan mutuna arvioisin, että eniten tiukkoja kreationisteja ja kilpailuyhteiskunnan kannattajia löytyy tuolta Ameriikan mantereelta, ja taitavat olla samoja juippeja pääsääntöisesti molemmat.

      Mutta sitten ihan vakavasti asiaan: Humen giljotiinin perusteella tosiasioista ei voi johtaa normeja. Toisin sanoen siitä, miten asiat ovat, ei pidä päätellä, miten niiden tulisi olla. Eli vaikka evoluutioteoria sattuukin kuvaamaan todellisuutta varsin osuvasti, ei sillä voida puolustella yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä tai epäoikeudenmukaisuutta sen paremmin kuin yhteisöllisyyttä tai välittämistäkään. Molempiin virhepäätelmiin kyllä silloin tällöin sorrutaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe