Työllistyminen edelleen mahdollista

koodari

Allekirjoitin viime viikolla vakituisen työsopimuksen erään keskisuuren ohjelmistoyrityksen kanssa.

Osaamisalueeni on lähinnä Java/C ja erityisesti Symbian, ja viimeksimainitun ansiosta myös työllistyin.

Täällä on paljon valiteltu, ettei töitä löydy. Mutta itsestä se on myös paljon kiinni. En väitä etteikö minulla olisi käynyt myös tuuri, mutta ilman omaa aktiivisuutta erityisesti Symbianin opettelussa tuskin olisin töissä tällä hetkellä.

11

3103

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Per Saukko

      Nyt kaikki joukolla Symbiaa opiskeleen.

    • idea

      Perustetaan symbian -yliopisto ja amk, joka suoltaa pihalle 10 000 uutta symbiaattia joka vuosi...

      • koodari

        Tuossa on sellainen ongelma, että Symbian-osaajia on tällä hetkellä niin vähän, että yritysmaailma haluaa heidät kaikki palvelukseensa. Opettajiksi asti ei heitä taitaisi riittää, ainakaan päteviä sellaisia.

        Valmistuin AMK:sta viime keväänä, ja ainakin siellä Symbian-kurssi oli täyttä tuubaa, josta en suoraan sanottuna oppinut mitään. Kurssin opettaja tuntui olevan vähän pihalla, tai jos jotakin osasi, niin ei ainakaan pystynyt tietoa oppilaisiin siirtämään.

        Kun viime keväänä minut saneerattiin yrityksestä jossa työskentelin (opiskelin ja olin töissä yhtä aikaa), päätin samalla että opettelen Symbianin kunnolla, koska sen osaaminen on tällä hetkellä varmin tapa työllistyä IT-alalla. Kuukaudessa opin lähinnä netistä etsimäni tiedon avulla Symbianin alkeet siinä määrin, että töitä irtosi.

        Pointti on se, että jos Sympparin haluaa tällä hetkellä oppia kunnolla, niin ainakaan AMK:ssa se ei omien kokemusteni mukaan onnistu. Minulle vaihtoehto oli opetella se itsenäisesti nollapisteestä lähtemällä.

      • DI3
        koodari kirjoitti:

        Mitä työantajien mielestä tarkoittaa Symbianin osaaminen?

        Tutustuin aiheeseen pari vuotta sitten, ja asia oli lähes 40 vuoden ATK-kokemuksella kertalukemalla selvää kauraa, paitsi että systeemit oli täynnä erilaisia poikkeuksia, virityksiä tai oikeammin virheitä. Olisiko Symbian-osaaminen sitä että osaa nämä kilkkeet ulkoa?

      • DI3 kirjoitti:

        Symbian maailmassa dokumentointi on kirosana, joten ulkoa osaaminen on etu. Yritäppä saada s60 sdk dokumetoinnista jotain hyödyllistä irti...

        Yksi mikä on erilaista "symbian osaajilla" on se, että ajatuksen ovat muokkautuneet mobiilimaailman tarpeisiin. Siinä on kun ihan omia jippoja miten asiat tehdään "oikein" verrattuna PC maailmaan. Tuonkin omaksumiseen menee oma aikansa.

        Ja kyllähän symbianissa on monet muissa kielissä triviaalit asiat tehty käsittämättömän vaikeasti, kuten stringien käsittely.

      • on liikaa
        koodari kirjoitti:

        Tuossa on sellainen ongelma, että Symbian-osaajia on tällä hetkellä niin vähän, että yritysmaailma haluaa heidät kaikki palvelukseensa. Opettajiksi asti ei heitä taitaisi riittää, ainakaan päteviä sellaisia.

        Valmistuin AMK:sta viime keväänä, ja ainakin siellä Symbian-kurssi oli täyttä tuubaa, josta en suoraan sanottuna oppinut mitään. Kurssin opettaja tuntui olevan vähän pihalla, tai jos jotakin osasi, niin ei ainakaan pystynyt tietoa oppilaisiin siirtämään.

        Kun viime keväänä minut saneerattiin yrityksestä jossa työskentelin (opiskelin ja olin töissä yhtä aikaa), päätin samalla että opettelen Symbianin kunnolla, koska sen osaaminen on tällä hetkellä varmin tapa työllistyä IT-alalla. Kuukaudessa opin lähinnä netistä etsimäni tiedon avulla Symbianin alkeet siinä määrin, että töitä irtosi.

        Pointti on se, että jos Sympparin haluaa tällä hetkellä oppia kunnolla, niin ainakaan AMK:ssa se ei omien kokemusteni mukaan onnistu. Minulle vaihtoehto oli opetella se itsenäisesti nollapisteestä lähtemällä.

        Ja saatte Symbiootit kenkää.
        Turha tulla tänne retostelee että työllistyminen
        oli helppoa. Niin se on ollut monellakin uran jossain vaiheessa. Sitten toisessa vaiheessa se onkin ollut vähän eri asia.

        Kunhan parta alkaa sullakin kasvaa niin samalla kai järkikin.

      • jep jep
        on liikaa kirjoitti:

        Ja saatte Symbiootit kenkää.
        Turha tulla tänne retostelee että työllistyminen
        oli helppoa. Niin se on ollut monellakin uran jossain vaiheessa. Sitten toisessa vaiheessa se onkin ollut vähän eri asia.

        Kunhan parta alkaa sullakin kasvaa niin samalla kai järkikin.

        ilmeisesti, et vaan osaa

      • Jop Jop
        jep jep kirjoitti:

        ilmeisesti, et vaan osaa

        Ilmeisesti olet vasta oppinut jotain kun tulet sitä tänne jonain suurena guruna hehkuttamaan

      • työntekijä
        jep jep kirjoitti:

        ilmeisesti, et vaan osaa

        Symppariosaajien pula kestää noin 3v. Tämän jälkeen ko.osaajia pusketaan joka oppilaitoksesta kovalla tahdilla.
        Ja intialaiset ja venäläisetkin ovat sympparinsa siihen mennessä oppineet -> päästään taas irtisanomisvaiheeseen tällä yt-alalla.

      • Nämä "pullat"
        työntekijä kirjoitti:

        Symppariosaajien pula kestää noin 3v. Tämän jälkeen ko.osaajia pusketaan joka oppilaitoksesta kovalla tahdilla.
        Ja intialaiset ja venäläisetkin ovat sympparinsa siihen mennessä oppineet -> päästään taas irtisanomisvaiheeseen tällä yt-alalla.

        Aina välillä joku palkkaa muutaman Symbian osaajan, mistä syntyy muutaman viikon "pula" kyseisessä yrityksessä.

        Tosin "Oy Keskisuuriyritys Ab" tuntuu kovin epämääräiseltä tapaukselta, josko sitä on olemassakaan.

      • epätietoinennnn
        Nämä "pullat" kirjoitti:

        Aina välillä joku palkkaa muutaman Symbian osaajan, mistä syntyy muutaman viikon "pula" kyseisessä yrityksessä.

        Tosin "Oy Keskisuuriyritys Ab" tuntuu kovin epämääräiseltä tapaukselta, josko sitä on olemassakaan.

        No, mikäs tilanne nyt on, montako vuotta symbian irtisanomisiin?? Kannattaako enää edes aloittaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      98
      906
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      150
      839
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      63
      708
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      682
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      674
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      552
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    10. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      417
      492
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      486
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      461
    16. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      451
    17. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      432
    19. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      38
      416
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    Aihe