Jenny Everleigh: Hävyttömän eroottiset seikkaiult

Ainakin meidän kirjastosta löytyy...

Jenny Everleigh:
SALAISET PÄIVÄKIRJAT


Plaisir d'amour ne dure qu'un moment,
Chagrin d'amour dure toute la vie.



ALKUSANAT



Tämä paikka paikoin varsin rietas ja suorasukainen, mutta silti
aina viihdyttävä kronikka julkaistiin ensi kertaa noin satakaksi-
kymmentä vuotta sitten, mutta saattaa silti järkyttää jopa nyky-
päivänkin lukijaa yksityiskohtaisilla ja peittelemättömillä ku-
vauksillaan erilaisista seksuaalitoiminnoista.
Tämä kirja totisesti esittelee meille täysin erilaisen puolen
siitä perinteisestä kuvasta mikä meillä on viktoriaanisen ajan
Englannin sosiaalisesta elämästä. Yksikään nykyajan historioitsi-
joista ei ole kumonnut tuosta aikakaudesta vallalla olevaa kuvaa,
että se oli ahdamielistä aikaa suorastaan uskomattomuuksiin asti.
Yhdistämme täysin oikeutetusti tuohon aikakauteen pönäkän, usein
aggressiivisen puritanismin, joka oli kohottanut 'naisen puhtau-
den' suorastaan fetissimäiseen arvoon. Jotta naisia olisi 'sääs-
tetty punastumiselta' ja 'epäsiveellisiltä ajatuksilta' jopa pia-
non jalat verhottiin ja jokapäiväisiä vaatekappaleita kuten pikku-
housuja kutsuttiin 'nimettömiksi'!
Kirkoissa saarnattiin seksuaalista pidättyvyyttä ja selibaattia
toivottuina tiloina ja jopa avioliitossakin sallittiin vain vähin
mahdollinen seksi ja sekin vain lisääntymistarkoituksessa eikä
missään tapauksessa pelkästään nautinnon takia!
Ei ole mikään ihme, että tuolle aikakaudelle tunnusomaisia oli-
vat erilaiset seksuaaliset perversiot ja ongelmat ja ylilyönnit
erityisesti kasvavan porvariston keskuudessa, jotka noveau riche
-elämäntyylissään pyrkivät apinoimaan kaikessa aristokraatteja. Ei
liene pelkästään sattumaa, että masokismia (jonka on todettu si-
kiävän tukahdetusta seksuaalisuudesta) alettiin seksiasioissa va-
paamielisemmällä Euroopan mantereella noihin aikoihin kutsua le
vice aglaisiksi - englantilaiseksi paheeksi.
Useimmat nykyajan terapeuteista myöntävät, että taipumus käyt-
tää kipua seksuaalisen nautinnon välineenä johtuu nuoruusiän sek-
suaalisuuden tukahduttamisesta ja niinkin normaalin ja tavallisen
asian kuin masturbaation tai jopa tavallisten 'märkäunien' julis-
tamisesta kielletyiksi asioiksi tai 'synniksi'.
Asiaan kuului ilman muuta, ettei naisella katsottu olevan min-
käänlaisia seksuaalisia haluja (ja jos heillä joitakin kutinoita
olikin, heidän velvollisuutensa oli tukahduttaa ne!). Mutta Dame
Jennyn päiväkirjat ovat todiste kapinoinnista tuota väitettä vas-
taan, joka tuntuu niin naurettavalta, kun sata vuotta on kulunut
sen propagoimisesta.
Nykyään me kaikki nauramme klassiselle vitsille, jossa victo-
riaanisen ajan äiti antaa tyttärelleen ohjeen hääyöksi:'Makaa se-
lälläsi, purista silmäsi kiinni ja ajattele Englantia' - mutta mo-
nille victoriaanisen ajan tytöille, jotka oli pidetty täydellisen
tietämättöminä omasta saati sitten miehen ruumiista, tämä oli ai-
noaa todellisuutta ja kaikki mitä he saattoivat odottaa aviovuo-
teeltaan. Heidän velvollisuutensa oli kestää miestensä 'eläimelli-
set hetket', mutta naimattoman tytön kohdalla sukupuoliyhteys joh-
ti hänen 'turmioonsa', sillä sen jälkeen hän ei ollut enää tuossa
niin suuresti ylistetyssä neitseellisessä tilassa - hänet oli 'pi-
lattu lopullisesti'.
Nämä olivat niitä vallalla olevia käsityksiä, jotka aiheuttivat
suuria paineita sekä miehille että naisille ja jotka usein tehtiin
naurettaviksi 1870 ja 1880 -lukujen undergroundlehdissä. Niissä
kuvattiin, joskus hyvinkin karkeaan ja rienaavaan tapaan, seksuaa-
lisia iloja ja ehkä nuo epäilemättä hyvin suositut lehdet saivat
kiittää suurta suosiotaan siitä, että ne asettivat seksin luki-
joittensa elämässä ja ajatuksissa hyväksyttävälle paikalle ja va-
kuuttivat heille, että seksi oli yksi suurimpia löydettävissä ole-
via nautintoja.
Vaikka me tiedämme, että Dame Jennyn päiväkirjat on kirjoitta-
nut nainen, niin valitettavasti emme tule koskaan saamaan selville
niiden kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä. Sillä 'Dame Jen-
ny' kätkeytyi täysin ymmärrettävästi salanimen taakse. Ensimmäiset
osat lienee kirjoittanut rouva Belinda Heather (1848-1931), yksi
niistä ensimmäisistä uuden aallon kirjoittajista, jotka saivat
leipänsä kasvavista massajulkaisuista, joita alkoi ilmestyä vuoden
1880 tienoilla.
Meillä ei ole mitään tietoa siitä, kuka kirjoitti tämän kirjan,
paitsi että hän kuului Sir Lionel Trapesin (1826-1908) tuttavapii-
riin.
Sir Lionel mainitsee omissa päiväkirjoissaan rouva L:n 'alias
Dame Jennyn' ja korostaa kuinka paljon iloa tämän päiväkirjoista
oli ollut hänen sekä mies- että naispuolisille ystävilleen. Tra-
pes, jonka oma salainen bibliografia odottaa kovasti yhä julkaise-
mistaan kuului itse South Hampsteadin hurvittelevan ja huippumuo-
dikkaan seurapiiriryhmän johtotähtiin. Ryhmää johti tohtori Jonat-
han Arkley, joka yhdessä Trapesin kanssa oli victoriaanisen ajan
kuuluisimman ritariromaanien keräilijän, H. Spencer Ashbeen hyvä
ystävä.
Alkujaan uskottiin, että kirjaset, joissa päiväkirjat ensi ker-
taa ilmestyivät, oli painanut salaperäinen D. Cameron, joka oli
vastuussa erityisen karkeasta undergroundlehdestä, The Pearlista,
joka ilmestyi vuonna 1879. Mutta professori Timothy Shackleton,
yksi nykypäivän parhaita asiantuntijoita victoriaanisen ajan ero-
tiikassa, on sitä mieltä, että ne julkaisi Philip Yale, varakas
etelälontoolainen kirjanpainaja, joka oli erikoistunut 'ranskalai-
siin postikortteihin' - alastonkuviin, jotka vastasivat victoriaa-
nisen ajan pinupkuvia.
'Dame Jenny' torjuu oman aikansa suuremmat perverssiot - lapsi-
seksin, insestin ja sado-masokismin - mutta hänen päiväkirjojaan
leimaa silti vapaamielinen suvaitsevaisuus. Hän olisi epäilemättä
ollut vuosikymmen myöhemmin samaa mieltä kuin rouva Patrick Camp-
bell, joka kirjailija Oscar Wildeen tämän homoseksualisuuden vuok-
si kohdistettua vainoa kommentoidessaan sanoi, että aikuisten ja
itsestään vastaavien ihmisten oli sallittava puuhata vuoteessa
keskenään mitä he ikinä halusivat kunhan he 'eivät tee sitä ka-
duilla niin että hevoset säikähtävät'.
Dame Jennyn rempseä ja elämäniloinen vitaalisuus on säilyttänyt
viehättävyytensä vuosikymmenten saatossa erityisesti tässä kokoel-
massa, joka sisältää muutamia suorasukaisimpia, mutta myös eloi-
simpia kuvauksia tuon ajan seksuaalielämästä mitä koskaan on kir-
joitettu.
Sir Lionel Trapes kirjoittaa päiväkirjassaan:'Tohtori Jonathan
(Arkley) kävi vierailulla rouva L:n - kuuluisan rakkauden papitta-
ren - luona, ja olemme kaikki ilahtuneita kuullessamme hänen toi-
puneen täysin flunssastaan', mutta kirjoittaa perään huolestuneen
huomautuksensa, että 'Dame Jenny' hurvittelee ehkä hieman liiankin
vapaamielisesti ja viittaa sitten syfilikseen, joka noihin aikoi-
hin riehui lähes yhtä tappavana ja parantumattomana kuin AIDS tä-
nään. Myös tai ehkä erityisesti jollekulle 'Dame Jennyn' kaltai-
selle turvaseksi oli yhtä tärkeää kuin se on meidän vapaamielisel-
lä ajallamme.

Godfrey Elton-Stanton
Cockfosters
Toukokuussa 1988



PÄIVÄKIRJAT I OSA



Miksi en muka saisi julkaista päiväkirjojani?
Monia kuuluisia nimiä on mainittu niiden sivuilla, ja jos jul-
kaisisin vaikka vain osittaisenkin nimilistan niistä (kumpaankin
sukupuolleen kuuluvista) henkilöistä, jotka ovat harrastaneet sek-
siä kanssani, Lontoon seurapiirit haukkoisivat henkeä tyrmistyk-
sestä, ja heti seuraavana päivänä kanaalin poikki kulkevat laivat
olisivat luullakseni tungokseen asti täynnä, kun suuri osa Ken-
singtonin kermaan lukeutuvista miehistä ja naisista olisi yhtäkkiä
päättänyt lähteä maailmanympärysmatkalle tai jopa viettämään muu-
tamia seuraavia vuosia Ranskassa!
En ole päiväkirjani sivuilla epäröinyt mainita nimeltä heitä,
joista tiedän, että he eivät rypistäisi kulmiaan jostakin sellai-
sesta, jota joku toinen saattaisi pitää hämmentävänä tai jopa
skandaalimaisena paljastuksena. Mutta kaikki te rakkaat, rakkaat,
Lady Charlotte C****:n tai salskean kapteeni Peter M***:n kalibe-
ria olevat ystäväni, teillä ei ole mitään syytä viettää unettomia
öitä siinä pelossa, että nämä muistelmani paljastaisivat salai-
suuksia, jotka voisivat aiheuttaa ahdistusta valtakunnan korkeim-
missa piireissä.
Joten tulen teidän luvallanne, rakkaat lukijani, pysyttelemään
enimmäkseen puolianonymiteetin osittain läpinäkyvän hunnun suojas-
sa, joskaan en aio millään tavalla edes yrittää salata teiltä mi-
tään niistä ihanista nautinnoista, joita olen saanut kokea siitä
asti kun löysin l'arte de faire l'amourin ilot.
Teeskennelty vaatimattomuus on mielestäni typerä ja vulgääri
hyve ja minä sanon heti alkajaisiksi, ennen kuin käännän sivuja
taaksepäin 18-vuotispäiväni muistoihin, elokuun kolmanteen päi-
vään, vuoteen 1871, että olen todella onnellinen siitä, että minut
on siunattu ruumiilla, joka on aina pystynyt nauttimaan seksistä
ja jolla on sen lisäksi aina ollut kyky herättää seksuaalista
kiihtymystä ja mielenkiintoa heidän lihassaan, joiden olen toivo-
nut ryhtyvän kanssani nuoleskelun, latkimisen, imemisen ja nussi-
misen iloihin.
Puhunko mielestänne liian suorasukaisesti?
Varoitan teitä nyt heti alkuunsa siitä, että minä en aio kau-
nistella puheitani, koska sellainen ei ole koskaan kuulunut tyy-
liini ja ellette te kestä lukea asioista niiden oikeilla nimillä,
teidän tuskin kannattaa edes aloittaa näiden päiväkirjojeni luke-
mista.
No niin aloittakaamme siis matkamme muistelemalla mitä tapahtui
eräällä aivan erityisellä junamatkalla. Ja viimeiseksi ohjeeksi
ennen päiväkirjojeni lukemista: se mitä päiväkirjoissani tapahtuu,
on aina kirjattu muistiin neljänkymmenenkahdeksan tunnin sisällä
kuvatuista tapahtumista.



ELOKUUN 3. PNÄ, 1871



Olen jostain syystä aina nauttinut suuresti rautateistä ja ju-
namatkoista ja kaikesta niihin liittyvästä. Silloinkaan kun olin
vielä lapsi ja säikyin helposti, en koskaan vetäytynyt pelokkaasti
taaksepäin veturin puhistessa laiturin viereen Etherbridgen pie-
nellä asemalla, joka sijaitsi vain puolentoista mailin päässä
isoisäni maaseututalosta Dorsetissa.
Kyllä, rakas päiväkirja, minä tosiaan TIESIN, että tämä päivä
tulisi tuottamaan mielenkiintoista materiaalia, jonka voisin panna
päiväkirjaani, joskaan en silti voinut edes aavistaa mitä muuta
tultaisiin panemaan - ja mihin!
Kirjoitan tätä mukavassa vuoteessani Portia-tätini talossa
Sloane Crescentissä sen päivän lopussa, joka muutti minut ujosta
neitsyestä maailmannaiseksi. Joten alkakaamme viivyttelemättä, ra-
kas päiväkirja, iloittelun alusta, kun rakas isoisäni auttoi minut
Lontoon junan ensimmäisen luokan vaunuosastoon, jossa jo entuudes-
taan oli kaksi sievää, mutta hieman sulkeutuneen näköistä oman
ikäistäni tyttöä.
Vilkutin isoisälleni hyvästiksi kun puuskutimme pois asemalta
ja aloitimme jyrkän nousun kohti Postle Junctionia. Tunsin ylpeyt-
tä havaitessani toisen matkakumppaneistani silmäilevän minua. Se
ei vaivannut minua lainkaan, sillä suoraan sanottuna nautin siitä
että minua katsellaan, ja hymyilin kaivellessani laukustani kir-
jaa, jonka olin varannut lukemiseksi kolmen ja puolen tunnin mat-
kalleni.
Hyvä on hyvää junassakin, mietin itsekseni uppoutuessani muka-
vaan, ylellisenpehmeään istuimeen. Sitten vilkaisin vasemmalle
puolelleni, missä nuo kaksi tyttöä istuivat vierekkäin. Vaikka
olen usein saanut kuulla kohteliaisuuksia virheettömästä ihostani,
täyteläisistä muodoistani ja somista kullanvärisistä kiharoistani,
jotka ryöppyävät koskena kun päästän ne vapaiksi pinneistä ja nau-
hoista, minun oli pakko myöntää, että kauneudessa smaragdinvih-
reään pukuun (kellään meistä ei ollut päällystakkeja vaan olimme
jättäneet ne kolmannessa luokassa matkustavien palvelijoittemme
huostaan) pukeutunut tyttö veti hyvinkin vertoja minulle. Hänellä
oli tumma iho ja hoikka vartalo, mutta täyteläiset rinnat ja hänen
silmänsä olivat uneliaat ja pähkinänruskeat. Hänen huulensa olivat
vadelmanpunaiset ja kun hän nauroi jollekin ystävänsä sutkauksel-
le, huulet paljastivat helmenvalkoiset hammasrivit, jotka kimalte-
livat vaunuosastoon paistavassa auringossa.
Hänen kumppaninsa oli oli myös ilo silmälle - hän oli ehkä hie-
man vanhempi, yhdeksäntoista- tai ehkä jopa kaksikymmenvuotias.
Hän oli suloinen, rusottavaihoinen tyttö, jolla oli hilpeä pilke
sinisissä silmissään, joiden väri oli samaa kirkasta sineä kuin
omani, mutta hänen hiuksensa olivat hieman tummemman sävyiset kuin
minun. Hän oli pukeutunut muodikkaaseen, kuninkaallisensiniseen
pukuun, joka oli otettu sisään vyötäröltä ja korosi hänen suuria
rintojaan, joita ilmeisesti suojasi ainaostaan hienonhieno, val-
koinen silkkipaita, jonka myöhemmin kuulin hänen saaneen lahjaksi
pariisilaiselta ihailijaltaan.
Tummatukkainen tyttö havaitsi minun katselevan häntä ja hymyili
minulle lämpimästi vaunun poikki.
- Hei, hän sanoi toverillisesti virnistäen. - Emmekö valin-
neetkin hienon päivän matkustaaksemme Lontooseen? Sinä varmaankin
pidät meille seuraa Paddingtoniin asti?
- Kyllä, minä matkustan ihan perille asti, vastasin, - ja mi-
nä olen aika jännittynyt koska tämä on ensimmäinen kerta kun mat-
kustan yksin Lontooseen.
- Saanko tiedustella miksi olet menossa sinne? toinen tytöistä
kysyi.
- Olen menossa esiteltäväksi seurapiireille, minä sanoin, -
omat vanhempani ovat tällä hetkellä paljon pitemmällä matkalla
kuin me kolme. He ovat Yhdysvalloissa tapaamassa sisartani, joka
on naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa ja on saamassa perheen-
lisäystä.
- Hetkinen! ensin äänessä ollut matkakumppanini huudahti yllät-
tyneenä. - Onko nimesi Jenny?
- O-on... vastasin kummastuneena.
- Olen varma, että meidät esiteltiin toisillemme kenraali Pet-
tyn kevättanssiaisissa viime huhtikuussa. Muistan kuulleeni kuinka
sinä kerroit Johnny Oaklandsille, että vanhempasi lähtisivät Yh-
dysvaltoihin kesällä.
- Mutta tietenkin! minä kiljaisin. - Mutta teidän täytyy suo-
da anteeksi, että olen unohtanut nimenne.
- Ei mitään aihetta anteeksipyyntöihin, Jenny, vanhempi tytöis-
tä hymähti. - Minun nimeni on Yvonne Mainwearing ja tämä tässä
on paras ystäväni, Lizzie Wright. Mekin olemme menossa Lontooseen
seurapiirikauden alkamisen takia, mutta meidän vanhempamme ovat jo
kaupunkitaloissaan. Tulemme viettämään ensimmäisen viikkomme mada-
me Kooshayn luona, joka pitää Naisten Ratsastusseuraa Laatunaisil-
le.
- Me molemmat osaamme toki ratsastaa oikein hyvin, Lizzie nau-
roi, - mutta me pyysimme tunteja madame Kooshayn laitoksesta
koska siellä voi tavata tosi upeita nuoriamiehiä! Älä silti kui-
tenkaan kerro tästä kenellekään, Jenny, tai me kaksi olemme tosi
vaikeuksissa!
- Taivas, minulle ei tulisi mieleenkään sanoa sanaakaan kenel-
lekään! minä julistin ja me rupesimme rupattelemaan kuten työillä
on tapana. Lizziellä oli eväskori ja me jaoimme keskenämme muuta-
man kurkkuvoileivän ja tyhjensimme, nolottaa kertoakin, kaksi pul-
lollista punaviiniä.
Me istuimme nyt kaikki vierekkäin, minä keskellä. Olimme tie-
tenkin kaikki nyt hyvin rentoutuneita ja minä tunsin itseni hieve-
nen uneliaaksi, ja kun juna tuli jyrkkään mutkaan, pääni painui
Lizzien täyteläisiä rintoja vasten. Vedin pääni heti pois, mutta
Lizzie sanoi:
- Ei, ei, Jenny! Jätä toki pääsi rinnoilleni. Sillä tavalla
meistä kummastakin tuntuu mukavammalta.
Sen enempiä ajattelematta jätin pääni lepäämään hänen rintojaan
vasten ja nukahdin siihen varmaan noin kymmeneksi minuutiksi.
Muistan kuinka juna pysähtyi ja lähti sitten taas liikkeelle ase-
malta ja kuulin Yvonnen kuiskaavan:
- Tehdään se nyt, juna ei pysähdy seuraavan kerran ennen kuin
Swindonissa ja siihen menee lähes tunti.
Sitten tunsin kuinka minut laskettiin lempeästi pitkäkseni ja
jalkani nostettiin lattialta niin että makasin nyt selälläni ja
pääni nojasi edelleen Lizzyn pehmeään vartaloon joskin nyt käytin
hänen syliään tyynynäni.
- Eikö täällä olekin hieman liian kuuma? Yvonne sanoi ja minä
nyökkäsin uniseti. Ja sitten tunsin hämmästyksekseni kuinka pukuni
nappeja ja solkia availtiin ja, ennen kuin ehdin ruveta minkään-
laiseen vastarintaan, pukuni oli poissa yltäni ja minua verhosivat
vain rintaliina ja alushousut.
Olin nyt täysin hereillä ja Lizzien sivellessä kasvojani näin
kuinka Yvonne vapautui kiireesti vaatteistaan ja oli yhdessä vi-
lauksessa apposen alaston ja saatoin ihailla hänen solakkaa, kiin-
teää vartaloaan terhakkaine, valkoisine, pyöreine puolipalloineen,
joiden tummanruskeat nännit näyttivät suorastaan epäsuhtaisen suu-
rilta kun hän hieroi ne itse pystyyn kunnes ne seisoivat kuin kak-
si pientä kovaa pullonkorkkia. Niiden alapuolella, hänen litteän
vatsansa pohjassa levisi kiiltävänmustien kiharaisten karvojen pö-
heikkö, joka levittäytyi kaikkialle kukkulan päälle ja jopa roik-
kui alaspäin jonkin matkaa hänen reisiensä alla.
Yvonne hymyili minulle ja kapusi viehkeästi istuimelle polvis-
tuen täysin alastomana jalkojeni väliin, jotka hän levitti tehdäk-
seen tilaa itselleen.
- Olen varma, että sinulla on upea vittu, Jenny, hän sanoi peh-
meästi. - Ei kai sinulla ole mitään sitä vastaan jos katson vas-
taavatko kuvitelmani todellisuutta?
Ja ennen kuin minulla oli tilaisuutta vastata myöntävästi tai
kieltävästi tuo mehukas pikku viettelijätär kiskaisi nopeasti
alushousuni pois paljastaen vatsani ja reiteni hänen ahnaalle kat-
seelleen. Sitten, Lizzien sivellessä edelleen sormillaan kasvoja-
ni, Yvonne laski kätensä silkinhienon, vaalean karvan peittämälle
kummulleni. Sitten hän alkoi hieroa reisiäni. Kokemus ei ollut mi-
nulle täysin tuntematon, sillä olimme leikkineet keskenämme St
Hildan Tyttökoulun makuusalissa, mutta Yvonnen vikkelät sormet
saivat sydämenlyöntini tihentymään ja koko vartaloni värisemään
kuumasta intohimosta.
Tunsin itseni täysin voimattomaksi vastustamaan, kun hän lei-
kitteli pikku pillullani aukaisten ulommat häpyhuuleni sormillaan
ja hieroen rystysiään edestakaisin vasten jo kostuneen rakoni si-
säänkäyntiä. Sitten hän työnsi etusormensa vittuuni ja aloin huo-
kailla ja kohotella takapuoltani henkäillen ja vapisten kauttaal-
taan ihanista tuntemuksista. Sitten sormi sai seurakseen toisen ja
vielä kolmannenkin ja sitten Yvonne alkoi nussia minua sormillaan
koko ajan kiivaampaan tahtiin.
Yvonne siirtyi nyt päälleni pitäen edestakaisin liikkuvat sor-
mensa edelleen likomärässä pillussani ja hän suuteli minua intohi-
moisesti suulle. Sametinpehmeä kieli sujahti sisään huulteni vä-
listä kohtaamaan kieleni samalla kun kiedoin käteni tiukasti tuon
suloisen tytön ympärille.
Samanaikaisesti Yvonne oli vikkelästi vapautunut vaatteistaan,
kiertänyt meidän ympäri ja hypähtänyt Yvonnen taakse, jonka kiin-
teä, upea peppu pyllisteli ulospäin kun hän nojautui ylläni hie-
roen vittuani vasemmalla kädellään ja hyväillen rintojani oikeal-
laan saaden nännini ihanaan, törröttävään erektioon.
Avasin silmäni ja näin kuinka Lizzie levitti Yvonnen jalkoja
ja kääntyi sitten selälleen painaen kasvonsa Yvonnen kiiltäväkar-
vaiselle mons Venerikselle ja alkoi litkiä ja latkia kielellään
Yvonnen vittua niin että Yvonne pian rupesi vääntelehtimään nau-
tinnosta.
Pakarani jännittyivät taas Yvonnen sormien tunkiessa sisään ja
ulos lämpimässä, mehukkaassa vitussani. Ne tökkivät ympäriinsä
vittuni sisällä ja aina välillä hän leikitteli hetken seisovalla,
sykkivällä klitoriksellani. Oooh, kuinka taivaallisen kiduttavalta
se tuntuikaan! Olin kaiken aikaa laukeamisen partaalla, mutta hän
lopetti aina viime hetkellä ja pidätteli orgasmin aaltoja, jotka
uhkasivat hukuttaa minut alleen.
Mutta pystyin pidättelemään enää vain lyhyen aikaa ja toivotin
helpotuksen todella tervetulleeksi kun vääntelehdin ja haukoin
henkeäni samalla kun laukeamiseni tulvahti Yvonnen taitaville sor-
mille ja kidutettu klitorikseni lähetti nautinnonvärähdyksiä kaik-
kialle ruumiiseeni lauetessani todella upeasti, nautinnon korkeim-
man huipun saavuttaen.
Makasin uupuneena selälläni kun Lizzie ja Yvonne edelleen appo-
senalastomina kapusivat jalkeille ja seisoivat ja syleilivät toi-
siaan käytävällä istuinten välissä (Lizzie oli ajattelevaisesti
nostanut niiden käsinojat ylös, kuten minun olisi ehkä pitänyt
mainita jo aikaisemmin). Heidän huulensa olivat liimautuneet yh-
teen kun he heittäytyivät vastapäisille istuimille niin että Liz-
zie jäi päälle.
Yvonne makasi selällään, muttta Lizzie otti hänen nytkähtelevät
pakaransa kämmenkuppeihinsa kumartuen eteenpäin suutelemaan ah-
naasti hänen seisovia, jäykkiä pieniä nännejään jättäen ne sitten
Lizzien omien käsien hyväiltäviksi suudellessaan tiensä Yvon-
nen litteän vatsan poikki mustaan karvapöheikköön, joka reunusti
sisäänpääsyä hänen pillunsa taivaaseen.
Yvonne nuolaisi huuliaan halukkaasti ja hänen vaaleanpunainen
kielensä työntyi ulos tunkeutuen hitaasti Yvonnen vitun turpeiden
huulien väliin saaden Yvonnen huokailemaan ja voihkimaan häpeämät-
tömästi korventavan himon vallassa. Yvonne erotti häpyhuulet toi-
sistaan hitaasti mutta määrätietoisesti tuhman kielensä kärjellä.
Hilpeä, liplattava kieli etsiytyi nyt kosteaan vakoon, missä
(vaikka en pystynytkään sitä näkemään) Lizzien klitoris oli paras-
taikaa turpoamassa.
- Ooooh! Oooooh! Yvonne huusi painaen kämmenensä Lizzien kul-
taisen karvakummun päälle. -Ime kovempaa, rakas! Ime ja pane mi-
nut tulemaan!
Lizzie reagoi välittömästi puristaen Yvonnen perseposkia kämme-
nillään ja painaen kasvonsa tiukasti vasten hänen tihkuvaa vit-
tuaan imien ja nuoleskellen ja lipoen, pyöritellen kieltään tör-
röttävän klitoriksen ympärillä ja latkien himokkaasta kiimamehu-
ja, jotka nyt vuosivat vuolaina Yvonnen vitusta.
- Aaaaaah! Lizzie-rakas, uiuiuiuiui! Oooooooh, sinun kielesi on
kuin pieni kyrpä joka nussii vittuani! tuo herkänkaunis tyttö kil-
jui.
Veri kohisi kuumana korvissani ja sormeni vaelsivat alas pil-
luuni ja hautautuivat niin syvälle kuin pystyin ne tunkemaan ja
aloin runkata itseäni samalla kun katselin kuinka kaksi suloista
seuralaistani jatkoivat rakasteluaan ja saattoivat sen räjähtävään
orgasmiin.
- Kuinka suurenmoinen vittu sinulla onkaan, rakas, rakas, rakas
Yvonneni! Ooooooh, niin ihana pillu ja kuinka taitavasti se imes-
keleekään kieltäni. Kunpa minulla olisi kyrpä että voisin nussia
sinua! Lizzie kiljui nuoleskellessaan Yvonnen kuumaa, märkää vit-
tua. Hän jatkoi ahnaasti Yvonnen kaikkein tuntoherkimpien osien
nuoleskelua ja siirtyessäni lähemmäs katselemaan Yvonnen turvon-
neet häpyhuulet erkanivat toisistaan niin paljon, että saatoin
nähdä niiden välissä hänen jäykän, tukevan klitoriksensa, joka so-
jotti kuuden sentin pituisena ja oli yhtä suuri ellei suurempi
kuin minun peukaloni...
Lizzie imaisi tuon suurenmoisen klitoriksen suuhunsa ja pyörit-
teli kieltään sen ympärillä ja näykki sitä leikkisästi hampail-
laan. Sitten, saatuaan viimeisen nuolaisun Lizzien taitavasta pik-
ku kielestä, Yvonne laukesi. Hänen lantionsa hytkyi raivokkaasti,
hänen selkänsä aaltoili ja sitten hänen pillustaan tulvahti iha-
naa, kermaista nestettä, joka valui maitomaisena esanssina Lizzien
odottavaan suuhun.
- Ooooooh! Yvonne kiljui ekstaasissa tökkien rakoaan intohimoi-
sesti vasten Lizzien avointa suuta orgasmin toistuessa yhä uudes-
taan ja uudestaan kunnes hän lopulta vajosi uupuneenna ja katko-
naisesti huokaillen ja yhä edelleen tuon tuostakin värähdellen al-
laan olevalle sametti-istuimelle.
Minä runkkasin yhä kiivaasti omaa pilluani, joka sykki ja vä-
rähteli kiihotuksesta, mutta sitten juna äkkiä vihelsi ja kiskai-
sin käteni pillustani paniikin vallassa.
Taivas varjelkoon, mitä me voisimme sanoa, jos juna äkkiä py-
sähtyisi aikataulun ulkopuolella ja joku kiskaisisi auki osastomme
oven? Sydämeni jyskytti haljetakseen ja pääni suhisi niin että
olin varma että pyörtyisin! En tällä matkallani edes näkisi Lon-
toota vaan, kauhujen kauhu, jonkun poliisiaseman sellin!


* * *


Onneksi rakkailla, uusilla ystävilläni oli nopeasti ratkaisu
tilanteeseen, mikä ei ollut ihmekään, sillä he olivat varmasti
nussineet usein aikaisemminkin rautatiematkoillaan ja he olivat
siten oppineet varautumaan yllättäviin keskeytyksiin.
- Vedä alas pimennysverhot, Jenny, Lizzie käski. - Yvonne,
huolehdi sinä toisen puolen verhoista niin ettei kukaan näe meitä
radan vastakkaiseltakaan puolelta. Toimikaa nopeasti!
Me teimme käskyn mukaan ja Lizzie tarttui ovennuppiin estääk-
seen ketään astumasta osastoomme.
Onneksi junanvaunuissa ei vielä tuohon aikaan ollut yhdyskäytä-
viä, joita pitkin matkustajat olisivat voineet siirtyä osastosta
toiseen. Junan henkilökunta saattoi siirtyä matkan aikana osasto-
jen väliä vaunujen ulkosivulla kulkevaa kapeaa uloketta varten,
mutta matkustajat saattoivat tulla tai poistua osastoistaan ai-
noastaan asemilla junan seistessä.
- En ymmärrä miksi me nyt pysähdymme, Yvonne mutisi. - Aika-
taulun mukaan meidän ei pitäisi pysähtyä ennen kuin kahdenkymme-
nenviiden minuutin päästä. Tuskinpa tämä ainakaan mikään pitkä py-
sähdys on.
Lizzien silmät pyöristyivät ja hän kiljaisi: - Voi taivas,
minä tiedän mistä on kysymys, Jenny, tämä johtuu Johnny Oakland-
sista, jonka näimme niissä tanssiaisissa joissa meidän esiteltiin
toisillemme.
- Kuinka niin? kysyin ymmälläni.
- Kuinka olekaan voinut unohtaa, että hän kirjoitti minulle et-
tä hän on tulossa Lontooseen seurapiirien alkajaisiin ja yrittää
järjestää matkansa niin että me voimme tavata junassa.
- En silti ymmärrä, kuinka hän voisi pysäyttää junan... mutisin
kummastuneena.
- Hänen tätinsä mies on belgialainen rautatiemagnaatti monsieur
Harold le Meshigunah, Lizzie selitti, - ja Britannian rautatiet
tekevät mitä tahansa saadakseen Monsieur le Meshigunahin investoi-
maan yhtiöönsä, joten Johnny voi nousta junaan mistä haluaa kunhan
vain ilmoittaa asiasta tarpeeksi ajoissa. Tuskinpa hän edes maksaa
matkoistaan mitään!
- Minä en tiennytkään, että Oaklandsit ovat liikealalla, Yvonne
huomautti hieman väheksyvään sävyyn.
- Mielestäni asialla ei ole mitään väliä, Lizzie sanoi lämpi-
mästi, - mutta tulkoon nyt mainituksi että Oaklandsit ovat yl-
häistä maalaisaatelia ja Johnny on isoisänsä kautta läheistä sukua
Shropshiren Kirkin-Naylandseille ja äitinsä puolelta Dorsetin
herttualle, joka taas kytkeytyy minun sukuuni rakkaan Teddy-setäni
kautta.
Lizzie piti pienen tauon selvityksensä jälkeen kuin katsoen
minkä vaikutuksen se teki meihin. Me vain katsoimme häntä odotta-
vasti ja hetken päästä hän jatkoikin: - Joka tapauksessa Johnnyn
äidin nuorempi sisar, Fanny, meni naimisiin tämän oudon ulkomaa-
laisen kanssa - joka käsittääkseni on turkkilaista sukujuurta, mi-
kä selittää hänen omituisen nimensä. Hän on kuitenkin hävyttömän
rikas mies ja tietääkseni Johnny menee tapaamaan häntä Lontooseen
saadakseen häneltä hieman käyttövaroja. Johnnyn isä näet pitää hä-
nen ohjaksiaan hyvin tiukalla, sillä isänsä mielestä Johnny tuhlaa
aivan liikaa rahaa viiniin ja naisiin, kuten hän tosiasiassa te-
keekin.
Nauroimme hilpeästi hänen sanoilleen kun juna pysähtyi asemalle.
Kuulimme miehen askelten lähestyvän ulkona vaunuosastoamme. Aske-
leet pysähtyivät vaunuosastomme ulkopuolelle ja joku koputti kah-
desti ikkunalasiin, jonka olin Lizzien neuvosta peittänyt pimen-
nysverholla.
Aristokraattinen, nuori miehenääni huusi:
- Tämä on Friern Mountin asema, neiti Lizzie Carstairs, ja
täällä on Johnny Oaklands. Minä tiedän, että olet siellä, Lizzie,
joten avaa ovi ja päästä minut sisään.
- Hyvä on, Johnny. Lizzie vastasi, - Mutta tule sisään no-
peasti.
Hän raotti ovea juuri sen verran että Johnny pääsi pujahtamaan
sisään ja sulki sitten oven vikkelästi hänen peräänsä. Johnny kan-
toi pientä laukkua sillä hänen palvelijansa epäilemättä raahasivat
hänen painavia matkalaukkujaan taaemmas junaan.
- Mitä hittoa? Johnny sanoi kummastuneena. - Lizzie, miksi
taivaan tähden sinä olet pimentänyt ikkunat tällaisena kauniina
kesäpäivänä?
Johnny aikoi sanoa muutakin mutta samassa juna nytkähti taas
liikkelle ja hän henkäisi ällistyksestä kun hänen nyt vaunun pi-
meyteen mukautuneet silmänsä havaitsivat, että hänen edessään sei-
soi kikatellen kolme kaunista tyttöä, joilla ei ollut yllään rih-
man kiertämääkään.
Peitin kainosti toisella kädellä karvaisen kukkulani ja panin
toisen rintojeni päälle. Lizzie puolestaan pisti riettaan haasta-
vasti hymyillen kätensä Yvonnen kapeaan rakoon ja Yvonne teki sa-
moin hänelle. Ei ihme että tuo komea nuorukainen pystyi tuskin us-
komaan omia silmiään!
Hän lysähti istumaan penkille junan kiihdyttäessä vauhtiaan,
mutta ei näyttänyt useaan sekuntiin tulevan tolkkuihinsa - ja ku-
kapa voisi sitä ihmetelläkään, ottaen huomioon, että tuo nuori on-
nekas pirulainen ei ollut pystynyt kuvittelemaankaan kuinka tapah-
tumarikas junamatka hänellä oli edessään.
- Minä en usko silmiäni! hän henkäisi. - Tämä on varmaan hal-
lusinaatiota. Johtuu heinänuhastani. Mikään ei ole heinanuhalleni
pahemmaksi kuin matkustaminen avovaunuissa peltojen poikki, kuten
tein asemalle tullessani. Mutta vaikka silmäni vielä vähän aikaa
sitten vuosivat vettä, ne ovat nyt kirkkaat. Ei, ei minä varmaan
kuvittelen tämän!
- Kuvitteletko sinä tämänkin? Lizzie sanoi hymyillen ja nojau-
tui eteenpäin puristellen täyteläisiä rintojaan vain muutaman sen-
tin päässä komean nuorukaisen kasvoista.
- Ja kuvitteletko sinä tämänkin? Yvonne nauroi asettuen seläl-
leen penkille poikaa vastapäätä, avaten reitensä ja siirtäen minun
oman vastaanhangoittelemattoman käteni märälle mons Veneriksel-
leen.
Johnny nauroi kun junailija vihelsi pilliinsä ja me puuskutimme
hilpeästi täyttä vauhtia eteenpäin.
- Ei, enpä usko kuvittelevani lainkaan. Minulle on jo valjen-
nut, että tulen nauttimaan huippu-upeasta, yllätyksellisestä syn-
tymäpäivälahjasta, erittäinkin kun me emme tule pysähtymään ennen
kuin Readingissa.
- Onko tänään tosiaan sinun syntymäpäiväsi, Johnny? minä tie-
dustelin.
- On, Jenny, Johnny nyökkäsi. - Tänään minä täytän yhdeksän-
toista vuotta.
- Siinä tapauksessa sinä ansaitset jotakin aivan erityistä, mi-
nä sanoin ottaen käteni Yvonnen märästä raosta hieroin sitä vasten
pullistumaa, joka oli jo alkanut muotoutua Johnnyn housujen sepa-
lukseen.
Kuten varmaan voittte hyvin kuvitella, tuo nuori, himokas kuu-
makalle ei tarvinnut enempää rohkaisua vaan riisuutui niin nopeas-
ti kuin kykeni tarvitsen siinä puuhassa vain vähän apua meiltä
kolmelta.
Ah, kuinka komea nuorukainen Johnny olikaan! Hänen hienomuotoi-
set kasvonpiirteensä, hänen kirkkaat, pähkinänruskeat silmänsä,
hänen pienet, vielä harvat viiksensä kuvastivat kaikki raisua,
poikamaista miehekkyyttä! Ja hänen kaunis vartalonsa, kuinka kau-
nis hänen vartalonsa olikaan! Minä halusin omistaa tuon voimakkaan
olemuksen, hänen leveän, karvattoman rintakehänsä, hänen kapean
lantionsa ja kaunismuotoiset, lihaksikkaat jalkansa ja tuon mahta-
van, purppurapäisen kyrvän, joka kohosi niin majesteetillisena hä-
nen jalkojensa välistä ylös hänen napansa korkeudelle paljastaen
pehmeät, karvaiset kivekset, jotka otin kuin unessa lempeästi kä-
teeni samalla kun kumarruin suutelemaan tuota punapäistä mörssä-
riä, ja Johnny hyväili päätäni käsillään kun tartuin hänen rakkaa-
seen kyrpäänsä ja suuntasin sen pään siten että pystyin sulkemaan
suuni sen ympärille.
En minä nyt suinkaan ensi kertaa kyrpää imenyt, mutta raskau-
denpelko oli aiheuttanut sen, että olin jättänyt vittuni vain
omille (tai tämän junamatkan alun jälkeen) muiden tyttöjen sormil-
le.
Mutta imeskellessäni nautiskellen Johnnyn kyrpää vereni kohisi
korvissani ja levisi punastuksena poskilleni ja rinnoilleni ja
päätin, että minun oli pakko jo lopultakin päästä tutustumaan nus-
simisen iloihin.
Kuukautiseni olivat vasta päättyneet, ja vaikka tiesin kuinka
typerää on nussia suojaamattomana, tiesin myös, että minun oli
kerta kaikkiaan pakko saada tuo suurenmoinen kyrpä pilluuni.
Lizzie ilmeisesti luki ajatukseni kasvoiltani, sillä hän sanoi
hyvin hellästi:
- Jenny, rakkaimpani, huomaan että haluat John

JENNY EVERLEIGH
HÄVYTTÖMÄN EROOTTISET SEIKKAILUNI

Kirja 8: Salaiset päiväkirjani III



ALKUSANAT



Tämä usein paikoin rietas mutta silti aina viihdyttävä kronikka
julkaistiin ensi kertaa noin satakaksikymmentä vuotta sitten, mutta
saattaa silti järkyttää jopa nykypäivänkin lukijaa yksityiskohtaisil-
la, peittelemättömillä kuvauksillaan erilaisista seksuaalitoiminnois-
ta.

Tämä kirja totisesti esittelee meille täysin erilaisen puolen siitä
perinteisestä kuvasta mikä meillä on viktoriaanisen ajan Englannin so-
siaalisesta elämästä. Yksikään nykyajan historioitsijoista ei ole ku-
monnut tuosta aikakaudesta vallalla olevaa kuvaa, että se oli ahdamie-
listä aikaa suorastaan uskomattomuuksiin asti.

Yhdistämme täysin oikeutetusti tuohon aikakauteen pönäkän, usein
aggressiivisen puritanismin, joka oli kohottanut 'naisen puhtauden'
suorastaan fetissimäiseen arvoon. Jotta naisia olisi 'säästetty punas-
tumiselta' ja 'epäsiveellisiltä ajatuksilta' jopa pianon jalat verhot-
tiin ja jokapäiväisiä vaatekappaleita kuten pikkuhousuja kutsuttiin
'nimettömiksi'!

Kirkoissa saarnattiin seksuaalista pidättyvyyttä ja selibaattia
toivottuina tiloina ja jopa avioliitossakin sallittiin vain vähin mah-
dollinen seksi ja sekin vain lisääntymistarkoituksessa eikä missään
tapauksessa pelkästään nautinnon takia!

Ei ole mikään ihme, että tuolle aikakaudelle tunnusomaisia olivat
erilaiset seksuaaliset perversiot ja ongelmat ja ylilyönnit erityises-
ti kasvavan porvariston keskuudessa, jotka noeau riche -elämäntyylis-
sään pyrkivät apinoimaan kaikessa aristokraatteja. Ei liene pelkästään
sattumaa, että masokismia (jonka on todettu sikiävän tukahdetusta sek-
suaalisuudesta) alettiin seksiasioissa vapaamielisemmällä Euroopan
mantereella noihin aikoihin kutsua le vice aglaisiksi - englantilai-
seksi paheeksi.

Useimmat nykyajan terapeuteista myöntävät, että taipumus käyttää
kipua seksuaalisen nautinnon välineenä johtuu nuoruusiän seksuaalisuu-
den tukahduttamisesta ja niinkin normaalin ja tavallisen asian kuin
masturbaation tai jopa tavallisten 'märkäunien' julistamisesta kielle-
tyiksi tai 'synniksi'.

Asiaan kuului ilman muuta, ettei naisella katsottu olevan minkään-
laisia seksuaalisia haluja (ja jos heillä joitakin kutinoita olikin,
heidän velvollisuutensa oli tukahduttaa ne!), mutta Dame Jennyn päivä-
kirjat ovat todiste kapinoinnista tuota väitettä vastaan, joka tuntuu
niin naurettavalta, kun sata vuotta on kulunut sen propagoimisesta.
Nykyään me kaikki nauramme klassiselle vitsille, jossa victoriaanisen
ajan äiti antaa tyttärelleen ohjeen hääyöksi:'Makaa selälläsi, purista
silmäsi kiinni ja ajattele Englantia' - mutta monille victoriaanisen
ajan tytöille, jotka oli pidetty täydellisen tietämättöminä omasta
saati sitten miehen ruumiista, tämä oli ainoaa todellisuutta ja kaikki
mitä he saattoivat odottaa aviovuoteeltaan. Heidän velvollisuutensa
oli kestää miestensä 'eläimelliset hetket', mutta naimattoman tytön
kohdalla sukupuoliyhteys johti hänen 'turmioonsa', sillä sen jälkeen
hän ei ollut enää tuossa niin suuresti ylistetyssä neitseellisessä ti-
lassa.

Nämä olivat niitä vallalla olevia käsityksiä, jotka aiheuttivat
suuria paineita sekä miehille että naisille ja jotka usein tehtiin
naurettaviksi 1870 ja 1880 -lukujen undergroundlehdissä. Niissä kuvat-
tiin, joskus hyvinkin karkeaan ja rienaavaan tapaan, seksuaalisia ilo-
ja ja ehkä nuo epäilemättä hyvin suositut lehdet saivat kiittää suurta
suosiotaan siitä, että ne asettivat seksin lukijoittensa elämässä hy-
väksyttävälle paikalle ja vakuuttivat heille, että seksi oli yksi suu-
rimpia löydettävissä olevia nautintoja.

Vaikka me tiedämme, että Dame Jennyn päiväkirjat on kirjoittanut
nainen, niin valitettavasti emme tule koskaan saamaan selville niiden
kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä. Sillä 'Dame Jenny' kätkeytyi
täysin ymmärrettävästi salanimen taakse. Ensimmäiset osat lienee kir-
joittanut rouva Belinda Heather (1848-1931), yksi niistä ensimmäisistä
uuden aallon kirjoittajista, jotka saivat leipänsä kasvavista massa-
julkaisuista, joita alkoi ilmestyä vuoden 1880 tienoilla.

Meillä ei ole mitään tietoa siitä, kuka kirjoitti tämän kirjan,
paitsi että hän kuului sir Lionel Trapesin (1826-1908) tuttavapiiriin.
Sir Lionel mainitsee omissa päiväkirjoissaan rouva L:n 'alias Dame
Jennyn' ja korostaa kuinka paljon iloa tämän päiväkirjoista oli ollut
hänen sekä mies- että naispuolisille ystävilleen.

Trapes, jonka oma salainen bibliografia odottaa yhä julkaisemistaan
kuului itse South Hampsteadin hurvittelevan ja huippumuodikkaan ryhmän
johtotähtiin. Ryhmää johti tohtori Jonathan Arkley, joka yhdessä Tra-
pesin kanssa oli victoriaanisen ajan kuuluisimman ritariromaanien ke-
räilijän, H. Spencer Ashbeen hyvä ystävä.

Alkujaan uskottiin, että kirjaset, joissa päiväkirjat ensi kertaa
ilmestyivät, oli painanut salaperäinen D. Cameron, joka oli vastuussa
erityisen karkeasta undergroundlehdestä, The Pearlista, joka ilmestyi
vuonna 1879. Mutta professori Timothy Shackleton, yksi nykypäivän par-
haita asiantuntijoita victoriaanisen ajan erotiikassa, on sitä mieltä,
että ne julkaisi Philip Yale, varakas etelälontoolainen kirjanpainaja,
joka oli erikoistunut 'ranskalaisiin postikortteihin' - alastonkuviin,
jotka vastasivat victoriaanisen ajan pinupkuvia.

'Dame Jenny' torjuu oman aikansa suuremmat perverssiot - lapsisek-
sin, insestin ja sado-masokismin - joskin hänen päiväkirjojaan leimaa
vapaamielinen suvaitsevaisuus. Hän olisi epäilemättä ollut vuosikymmen
myöhemmin samaa mieltä kuin rouva Patrick Campbelliin, joka Oscar Wil-
deen kohdistettua vainoa kommentoidessaan sanoi, että aikuisten ja it-
sestään vastaavien ihmisten oli sallittava puuhata vuoteessa keskenään
mitä he ikinä halusivat kunhan he 'eivät tee sitä kaduilla niin että
hevoset säikähtävät'.

Dame Jennyn rempseä vitaalisuus on säilyttänyt viehättävyytensä
vuosikymmenten saatossa erityisesti tässä kokoelmassa, joka sisältää
muutamia suorasukaisimpia mutta myös eloisimpia kuvauksia tuon ajan
seksuaalielämästä mitä koskaan on kirjoitettu. Sir Lionel Trapes kir-
joittaa päiväkirjassaan:'Tohtori Jonathan (Arkley) kävi vierailulla
rouva L:n - kuuluisan rakkauden papittaren - luona, ja olemme kaikki
ilahtuneita kuullessamme hänen toipuneen täysin flunssastaan', mutta
kirjoittaa perään huolestuneen huomautuksensa, että 'Dame Jenny' hur-
vittelee ehkä hieman liiankin vapaamielisesti ja viittaa sitten syfi-
likseen, joka noihin aikoihin riehui lähes yhtä tappavana ja parantu-
mattomana kuin AIDS tänään. Myös tai ehkä erityisesti jollekulle 'Dame
Jennyn' kaltaiselle turvaseksi oli yhtä tärkeää kuin se on meidän va-
paamielisellä ajallamme.

Godfrey Elton-Stanton Cockfosters Touko-
kuussa 1988

Lyhyt johdatus aiheeseen (katkelma Salaisten päiväkirjojen edelli-
sen osan lopusta:


Me kävelimme lyhyen matkan kouluun ja osallistuimme lounaalle reh-
torin ja henkilökunnan jäsenten kanssa. Minä istuin herra Carruther-
sin, englannin opettajan vieressä. Hän kertoi meille lahjakkaista po-
jista, jotka näkisimme kilpailussa aterian jälkeen.

- Otetaan esimerkiksi vaikka nuori Ponsonby. Siinä on poika joka
sekä puhuu hyvin, että kirjoittaa loistavia runoja. Minulla taitaa ol-
la tässä yksi hänen tuotoksensa, hän mutisi kaivellen taskujaan. Sit-
ten hän veti esiin kokoon taitellun paperiarkin ja ojensi sitä kohti
sir Gerardia. - Sir Gerard, haluaisitteko te lukea hänen madrigaa-
linsa?

Baronetti otti ojennetun paperiliuskan ja laski katseensa lukeak-
seen runon. Äkkiä hänen silmänsä kirkastuivat ja hänen kasvonsa levi-
sivät irveeseen ja hän alkoi yksiä voimakkaasti salatakseen naurunsa.

- Oletteko te kunnossa, sir Gerard? herra Carruthers kysyi hieman
huolestuneena.

- Kyllä, kyllä, olen jo täysin toipunut, sir Gerard henkäisi. -
Tuota...ööö... juustonmurunen vain taisi lipsahtaa väärään kurkkuun.

- Kuinka harmillista, tuo vanha herrasmies sanoi. - Siemauksesta
vettä voisi olla apua.

Juustonmurunen, minä mietin. Sir Gerard söi jälkiruuaksi tuoreita
hedelmiä eikä hän ollut osoittanut minkäänlaisia tukehtumisen merkkejä
ennen kuin hän luki nuoren Ponsonbyn runon. Mitähän se nuori lurjus
oli kirjoittanut, kun se aiheutti sir Gerardissa moista hilpeyttä.
Jouduin odottamaan vastausta vain muutaman sekunnin, sillä sir Gerard
ojensi runon minulle ja sanoi, että tulisin nauttimaa siitä.

Minun on myönnettävä että ensimmäinen ajatukseni runosta oli, että
se oli varsin tavanomainen joskin varsin hyvin riimitelty, joskin si-
nä, rakas päiväkirjani, huomaat varmasti heti mitä se nuori veijari
oli onnistunut kirjoittamaan opettajalleen vakavana runoutena:

Toivoni paisuu,
lähteös kanssain
alle varjoisan viherpuun
sinne on kaipuu,
oi, tule rakkain
unhoitamme kaiken muun

On siellä kukat kirkkaimat
ja kummat sulotuoksut ihanat
Oi, tule rakkain
on toivoni suuri
ja panen sen sinuun!


Kello kilisi äkkiä päässäni ja luin runon uudestaan ja huomasin,
että minun oli mahdoton estää irstasta hymyä hiipimästä kasvoilleni.

- Se on totisesti henkevä ja monimielinen kirjoitelma, onnistuin
sanomaan ennen kuin purskahdin nauruun, johon sir Gerard yhtyi pysty-
mättä enää pitämään kasvojaan peruslukemilla.

- Outoa, herra Carruthers mutisi. - Melkein kaikki runon lukeneet
ovat pitäneet sitä huvittavana. Minä nautin sen sanojen rytmityksestä,
mutta en ole onnistunut näkemään siinä mitään huvittavaa.

Pelkäänpä, että tämä sai minut ja sir Gerardin uusiin, raivokkai-
siin naurunväänteisiin, mutta tohtori Doolittle hiljensi meidät pian
nousemalla seisomaan ja ilmoittamalla, että kilpailu Everleighin muis-
topalkinnosta, joka on hopeamalja sekä kahdenkymmenen punnan stipendi,
alkaisi viidentoista minuutin kuluttua suuressa salissa.

Tämän ilmoituksen jälkeen käytimme tilaisuutta hyväksemme pitääk-
semme 'mukavuus'tauon. Mutta sillä aikaa kun olin pesemässä käsiäni
(kuinka kummallista eufemismiä me käytämmekään kuvailemaan niin taval-
lista ja luonnollista toimintoa kuin kuseminen!) oli sir Gerard vält-
tämättä halunnut tarjota nuorelle Ponsonbylle - minulle mitään etukä-
teen asiasta mainitsematta, tietenkin - naukun konjakkia taskumatista,
jota tuo iloluontoinen miekkonen aina kantoi povitaskussaan.

Totisesti, nuori Ponsonby, joka oli ilmeisen tottumaton konjakkiin,
otti enemmän kuin hänen olisi pitänyt ja näytti aika pöllähtäneeltä
kun me tuomarit ja osanottajat tulimme paikoillemme alkaaksemme väit-
telyn. Yleisö koostui keski- ja yläasteen pojista ja salin sivuun oli
nostettu nojatuoleja joukolle entisiä opettajia ja etualalla oli eri-
koistuoli Johnnylle, jota kohdeltiin kunniavieraana.

Tohtori Doolittle avasi tilaisuuden ja esitteli sir Gerardin, pas-
tori Shawn ja minut ja puhui muutaman sanan Everleigh-palkinnosta ja
siitä kuinka tärkeää kehittyvälle miellelle oli kyky esiintyä julki-
sesti väittelyssä, jossa oli läsnä näin suuri yleisö.

- Se tästä vielä puuttuukin, nuori Ponsoby sopersi hiljaa, mutta
silti niin kovaäänisesti, että me korokkeella istuvat sen kuulimme ja
luultavasti myös muutamat ensimmäisillä penkkirivieillä istuvat. -
Massaväittely, hah, hah, hah!

Onneksi tohtori Doolittle oli hieman huonokuuloinen eikä kuullut
välihuomautusta, mutta nauruntyrskähdyksiä kantautui korokkeelle nii-
den eturiveissä istuvien poikien joukosta, jotka olivat kuulleet huo-
mautuksen. Vilkaisin hieman hämmentyneenä sir Gerardiin ja sanoin: -
Onko tuo poika täysin kunnossa, sir Gerard? Hän tulee vielä olemaan
pahoissa vaikeuksissa ellei hän suhtaudu tehtäväänsä vakavasti.

- Pelkäänpä, että tämä on minun syytäni, sir Gerard vastasi hieman
nolostuneen näköisenä. - Tarjosin hänelle konjakkinaukun ja se on
mennyt suoraan hänen päähänsä.

- Teidän on tunnustettava tämä, jos hän jää kiinni, minä vaadin ja
sir Gerard nyökkäsi suostumuksensa.

Heti tämän jälkeen rehtori ilmoitti keskustelun aiheeksi, 'että tä-
mä talo ei toivota naissukupuolen edustajia oppilaikseen'. Kävi myös
ilmi, että Ponsonby oli valittu vastaväittäjäksi alustajlle ja toivoin
sydämestäni, että tieto tästä onnistuisi selvittämään hänen päänsä.

Alustaja oli pitkä, salskea ja kiharapäinen nuorukainen, jonka käy-
töksessä oli sotilaallista täsmällisyyttä. Kävi myöhemmin ilmi, että
hän oli Lancerin 32. jalkaväkirykmentin kenraali Gowerin vanhin poika
ja hän puhuikin aivan kuin isänsä, jonka olin tavannut pukujuhlissa,
joita olen kuvaillut aikaisemmin näillä sivuilla ja hänen puhetapansa
oli tiukan sotilaallinen. En muista kaikkea mitä hän sanoi, mutta hän
lopetti seuraaviin sanoihin: - Kuinka moni nainen aivan viime aikoja
lukuunottamatta, riippumatta siitä kuinka lahjakas ja hyvin koulutettu
hän on ollut, on koskaan edes uneksinut kirjoittavansa sanomalehtiin?
Sellaista olisi vielä muutama vuosi sitten pidetty naissukupuolen
edustajalta pahana etikettivirheenä. Ja mistä lähihistoriassa voidaan
löytää kuvaus naisesta, joka olisi julkisesti noussut puhujakorokkeel-
le puhumaan julkiselle yleisölle? Nyt naiset kuitenkin vaativat yhtä-
läistä oikeutta miesten kanssa päästä tekemään kaikkia noita asioita.

- Nämä ja muut vastaavat esimerkit ovat aiheuttaneet runsaasti vas-
tustusta erilaisilla foorumeilla ja minä olen yksi heistä, jotka eivät
välittäisi suoranaisesti myöntyä tähän joidenkin naisten kuuluttamaan,
ehdottomaan tasa-arvoisuuteen miesten kanssa. Mitä julkiseen elämään
tulee, niin minä myönnän suoraan, että tulen loputtomasti pitämään pa-
rempana, että naisten apuun ei tultaisi turvautumaan. Sillä jos heidät
otettaisiin mukaan niihin yleisiin pyrintöhin, jotka ovat tähän asti
kuuluneet ainoastaan miehille, niin meidän naisemme menettäisivät osan
sukupuolensa jaloudesta tai lakkaisivat tietyssä määrin välittämästä
niistä perinaisellisista hyveistä, jotka ovat meidän suuren, sivisty-
neen maamme kunnia.

Nyt oli Ponsonby paran aika astua puhujakorokkeelle. Hän nojautui
eteenpäin, selvitti kurkkuaan, päästi pienen röyhtäisyn, joka ilahdut-
ti suuresti Gowerin puheen näännyksiin asti tylsistyttämiä poikia, ja
aloitti: - Rehtori, neiti Gerard, pastori Everleigh, herra Shaw... ei,
ei, ei she ihan niin mennyt... herra Jenny, pastori Gerard, neiti
Shaw... ei, ei, ei she mennyt ihan niinkään... Neiti pastori, herra
Everleigh, oh, mitä vittua sillä on väliä, hyvät naiset ja ääliöt. Mi-
nulla on suuri...heh, tarkoitan siis ilo. Mutta on minulla aika suuri
muutenkin, siis ei vain ilo... ja poika paran ääni hukkui naurunrähäk-
kään.

Tässä vaiheessa koko yleisö ulvoi riemusta ja ennen kuin rehtori,
joka aluksi istui paikoilleen jähmettyneenä, tuskin uskoen silmiensä
ja korviensa todistusta, ehti raahata epäonnisen Ponsonbyn pois laval-
ta, tuo humalainen nuori vintiö vaati saada lukea meille uuden runon-
sa:

'Oli kerran nainen,
jonka nimi oli Ilo
Ja hänelläpä vainen
oli sokeria kilo
Ja hän sokeroi pillunsa
sekä sisältä että ulkoa
ja tarjosi eräälle pojalle makeeta'


Ennen kuin tämän enepää vahinkoa ehti tapahtua, tohtori Doolittle
ja eräs toinen opettaja raahasivat humalaisen Ponsonbyn pois näyttä-
möltä ja veivät hänet koulun terveysasemalle sairaanhoitajan haltuun,
sillä koska hyvä tohtori ei ollut koskaan itse koskenut demonijuomaan,
hän, ehkä Ponsonbyn onneksi, oli sen harhaluulon vallassa, että poika
oli joutunut tilapäiseen mielenhäiriöön.



18. marraskuuta, 1871


Ah, mikä aamu, rakas päiväkirja. On suloista herätä nuoren pojan
sperman kirpeä maku kitalaessaan. Se on harvinaista nektaria, liian
harvinaista, sanoisin. Vaikka ei valittamista: olen kyllä saanut siitä
oman osani.

Kuten muistat, päiväkirja, olin eilen Robbelow Akatemiassa, missä
ojensin Everleighin muistopalkinnon julkisesta puhumisesta koulun vuo-
sittaisen väittelykilpailun voittajalle. Kyseessä oli kunniavelvolli-
suus, sillä minä olin yksi voittajapuhujan valitsevista tuomareista ja
tuomaristoon kuului sellaisia valovoimaisia ja kunnioitettuja henki-
löitä kuten sir Gerald Nolan ja pastori Bernard Shaw.

Joku sukuni jäsenistä oli koululla aina Perustajan päivänä autta-
massa tuomaristoa ratkaisemaan väittelykilpailun ja koska rakkaat van-
hempani olivat kaukana Uudessa Maailmassa ja koska minä sopivasti
asuin Lontoossa niin minut kelpuutettiin Everleighien edustajaksi tuo-
maristoon.

Mutta asiaan. Itse kilpailu oli nuoren herra Ponsonbyn värikästä
esiintymistä lukuunottamatta unettavan tylsä tapahtuma ja sen jälkeen
kuin humalainen Ponsonby oli talutettu koulun terveysasemalle, jouduin
kuuntelemaan vielä toista tuntia toinen toistaan unettavampia ja tyl-
sempiä jaarituksia. Sen jälkeen seurasi puolituntinen, jonka aikana
me, tuomaristo, jaarittelimme noista tylsistä jaarituksista. Minä olin
enimmäkseen hiljaa ja nyökyttelin tietäväisesti, ja kun palkinto sit-
ten päätettiin antaa Gower-nimiselle nuorukaiselle, joka oli Lancerin
32. jalkaväkirykmentin kenraali Gowerin vanhin poika, en esittänyt
eriävää mielipidettäni, sillä Gower oli varsin komea nuorimies ja
ojensin palkinnon hänelle mielelläni. Tosin mieluiten olisin ojentanut
sen nuorelle Ponsonbylle, koska hänen esiintymisensä oli ainoa, josta
minulle jäi jotakin mieleen. Mutta se olisi tietenkin ollut mahdoton
ajatus.

Tilaisuuden jälkeen hakeuduin akatemian terveysasemalle ja tiedus-
telin asiaan kuuluvan huolestuneena sinne kolmisen tuntia aikaisemmin
tuodun oppilas Ponsonbyn vointia. Akatemian sairaanhoitaja, pyylevä,
keski-ikäinen ja äidillinen rouva Walters rauhoitteli minua ja sanoi
ettei oppilas Ponsbyllä ollut mitään hätää. - Pelkää tilapäistä yli-
rasitusta se oli, hän selitti asiantuntevasti. - Annoin hänelle pie-
nen lasillisen konjakkia ja vein hänet asuntolaan omaan huoneeseensa
ja peittelin hänet vuoteeseen. Huomenna hän on jo varmasti täysin kun-
nossa.

Konjakkia! minä ajattelin ja minun oli vaikea pitää ilmeeni vakava-
na. - Voisinko käydä katsomassa häntä siellä? minä kysyin. - Se
varmaan piristäisi poika parkaa.

- Tokihan te voitte jos haluatte nähdä sen vaivan, neiti Everleigh,
rouva Walters sanoi. - Mutta kuten sanoin, pojalla ei ole mitään hä-
tää. Ja todennäköisesti hän nukkuu. Hän on asuntolan Absalom-siivessä.
Toinen kerros. Huone 24. Olette kovin ajattelevainen ihminen, neiti
Everleigh.

- Minua kävi niin sääliksi se poika raasu, minä sanoin sopivan on-
nettomalla äänellä. - Hänhän oli kuulemani mukaan valmistautunut
niin hyvin Everleigh-kilpailuun ja häntä pidettiin yhtenä voittajakan-
didaateista. Ja sitten kävi näin. Tunnen siitä osavastuuta, sillä il-
meisestikään näin ei olisi käynyt ellei hän olisi valmistautunut niin
tunnollisesti sukuni nimeä kantavaan kilpailuun.

- Voi, älkää toki itseänne syytelkö, rouva Walters sanoi ja huitai-
si kädellään ilmaan. - Pojat ovat poikia. Hän on saattanut ylirasit-
tua yhtä hyvin eilisessä krikettiottelussa. Tällaista sattuu aina sil-
loin tällöin, mutta uskokaa minua; tämä ei ole mitään vakavaa, minä
tunnen nämä asiat.

Hyvästeltyäni asiantuntevan rouva Waltersin etsiydyin asuntolaan ja
sen Absalom-siipeen. Huone numero 24 löytyi toisesta kerroksesta heti
portaiden yläpäästä. Epäröin hetken ovella ja sitten päätin olla ko-
puttamatta; jos poika todella nukkuisi, en halunnut herättää häntä.
Tai ehkä se oli vain vaistoa, ennakkoaavistusta siitä mitä löytäisin
suljetun oven takaa...


* * *


Ovi ei ollut lukossa eikä säpissä - Robbelow Akatemia oli varsin
edistykselinen jo siinä, että ylimpien vuosikurssien pojat nukkuivat
omissa huoneissaan eivätkä suurissa makuusalaissa kuten useimmissa
muissa sisäoppilaitoksissa, mutta lukkoja tai säppejä ei sääntöjen mu-
kaan saanut olla asuntolan huoneitten ovissa jotta valvojat pääsivät
esteettä sisään silloin kun katsoivat sen tarpeelliseksi. Mutta ilmei-
sesti valvojilla oli kuitenkin tapana koputtaa, sillä kun kurkistin
sisään oven raosta minua kohtasi varsin kaunis ja kiihottava näky.
Nuori Ponsonby makasi ilkosen alastomana vuoteessaan ja runkkasi sil-
mät ummessa ja kasvot nautintoon vääristyneinä mahtavaa tötteröä, joka
kohosi hänen jalkovälissään kasvavasta mustasta karvapöheiköstä.

Hiivin äänettömästi sisään, suljin oven hiljaa takanani ja pysäh-
dyin katselemaan tuota ihastuttavaa näkyä. Ponsonby oli komea nuori-
mies. Hänellä oli täydellinen vartalo: leveät hartiat ja kapea lantio.
Hänen ihonsa oli virheetön ja kullanruskea ja hyvin muodostuneet rin-
ta- ja vatsalihakset piirtyivät selkeinä esiin sen alta. Ja hänen hi-
venen käyrässä, nuoressa kyrvässään oli runsaasti sekä pituutta että
paksuutta; sen purppuranpunainen pää näytti iksevän minulle silmää jo-
ka vedolla pilkistäessään esiin hänen vatkaavan nyrkkinsä sisältä.
Tunsin kuinka kuumat mehut lähtivät välittömästi liikkeelle pillussa-
ni.

Olisin voinut pelkästään esteettisestä nautinnosta katsella hänen
yksinäisen aktinsa loppuun asti, mutta minusta se olisi sittenkin ol-
lut tuhlausta ottaen huomioon että oli olemassa parempikin vaihtoehto.
Niinpä yskähdin hiljaa.

Yskähdykseni vaikutus oli dramaattinen. Runkkaava käsi pysähtyi ja
toinen kiskaisi peitteen salamannopeasti alastoman vartalon suyojaksi,
hätkähdyttävän siniset silmät avautuivat tuijottamaan minua järkytyk-
sestä laajentuneina ja kaikki väri pakeni poika paran kasvoilta. Peit-
to muodosti hetken komean teltan pystyssä törröttävän paalun kohdalle,
mutta peitto laskeutui nopeasti järkytyksen saadessa paalun kaatumaan
ja kutistumaan.

- N-n-neiti E-e-everleigh... poika änkytti typertyneenä.

- Aivan, sanoin hymyillen pahoittelevasti. - Ja pyydän anteeksi.
Minun olisi pitänyt koputtaa. Tarkoitukseni ei ollut pelästyttää si-
nua. En ole tainnut kuulla etunimeäsi.

- Ja-ja-james. Minä... pyydän anteeksi.

- Miksi ihmeessä? kysyin silmät pyöreinä, astuin pari askelta lä-
hemmäs ja istahdin hänen vuoteensa reunalle. - Minä pidin kovasti
näkemästäni. Todella.

James lehahti punaiseksi ja sulki silmänsä noloudesta. Taputin hän-
tä poskelle. - Noo, älä nyt suotta kainostele, James. Kaikkihan sitä
harrastavat, minäkin. Se on hyvä vaihtoehto jos ei muuta ole tarjolla.
Ja joskus vaikka muuta olisikin tarjolla. Pidin myös kovasti runoista-
si ja koska kilpailussa kävi niin ikävästi, halusin tulla antamaan si-
nulle Jenny Everleighin erikoispalkinnon.

- Erikoispalkinnon? Hän avasi silmänsä ja tuijotti minua hivenen
epäluuloisesti.

- Niin. Jo runojasi lukiessani tiesin että pitäisit siitä ja nyt
kun olen nähnyt äskeisen, olen siitä täysin varma.

Kinnostus ja toivo hiipivät hänen katseeseensa ja hän nielaisi mut-
ta ei sanonut mitään.

- Oletko sinä koskaan ollut naisen kanssa?

Pään pudistus.

- Kai sinä kuitenkin haluaisit olla?

Nyökkäys.

- Sitähän minäkin, sanoin ja vein käteni peiton alle hänen veltos-
tuneelle, kurtistuneelle elimelleen. Hän henkäisi hiljaa ja sulki het-
keksi silmänsä ja hänen nuori kalunsa alkoi heti elää kämmeneni alla.
Tunsin kuinka se alkoi paisua ja täyttyä kuumasta verestä.

Laskeuduin polvilleni vuoteen viereen ja vedin peiton pois hänen
päältään. Sitten kumarruin ottamaan hänen virkoavan kalunsa suuhuni.
Vedin hieman kireän esinahan aivan taakse ja imaisin rubiininpunaisen
pään huulieni väliin. Hän voihkaisi hiljaa. Aloin runkata hitaasti
varren velttoa nahkaa samalla kun imin kyrpää yhä enemmän sisälle suu-
huni.

Ah, tuota ihanaa tunnetta kun saa imeä nuorta, innokasta kyrpää ja
tuntea kuinka se paisuu ja kovettuu hetkessä kivikovaksi! Työnsin toi-
sen käteni nyt jo litimärkään pilluuni ja aloin runkata sitä etusor-
mellani samalla kun imin ja runkkasin yhä kiivaampaan tahtiin Jamesin
sykkivän kovaa kalua.

Hänen lantionsa pyöri ja hänen karheat häpykarvansa hankasivat kas-
vojani. Hän pökki kiivaasti kyrpäänsä kurkunpäätäni vasten ja vain ko-
kemuksen kautta opittu rentoutustaito pelasti minut yökötysreaktiolta.
Hän uikutti nyt tauotta ja hänen pakaransa supistelivat voimakkaasti.
Kokemukseni mukaan miehen perseen tietynlainen supistelu viittasi tu-
lossa olevaan orgasmiin. Huippu oli näkyvissä! Omanikaan ei ollut kau-
kana. Irroitin silti käden litisevästä pillustani ja otin hänen kivek-
sensä kämmenkuppiini, missä ne alkoivat saada voimallista, mutta silti
hellävaraista hierontaa.

- Taivas! hän huusi koko vartalo spastisesti nytkähdellen. -
Aaah. Minä laukean! Imekää minua! Ooh, imekää minua, ihana neiti Ever-
leigh!

Samassa tunsin kuinka hänen kyrpänsä alkoi nytkähdellä suussani ja
ensimmäinen tulvahdus ihanaa, kirpeää pojanspermaa lensi suuhuni ja
sitten niitä tuli yhä uusia ja uusia niin että sain nieleskellä kii-
vaasti saadakseni kaiken hänen kalliin elämäneliksiirinsä talteen.

Hänen kyrpänsä ei pehmennyt edes nimeksi siemensyöksyn jälkeen vaan
sykki edelleen kivikovana suussani. Päästin sen hitaasti ulos vetääk-
seni hieman henkeä. Joitakin hetkiä myöhemin hän tarttui käsivarsiini
ja veti minut ylös itseään vasten. Suutelimme ensin kiihkeästi ja sit-
ten kun hän maistoi omat esanssinsa huuliltani, hän alkoi imeä kieltä-
ni intohimoisesti kuin hän olisi ollut nainen ja se olisi ollut sodas-
ta palannut kauan kaivattu penis. - Kiitos, hän sanoi, - rakkain
neiti Everleigh.

- Kiitos itsellesi, rakas James, minä vastasin ja vilkaisin alas
hänen pystyssä sykkivään kyrpäänsä. - Mutta emmehän me toki tähän
lopeta? Sinullahan on vielä neitsyys tallella. Mutta ensin saat mais-
taa jotakin hyvää.

Kyykistyin puhuessani ja riisuin märät pikkuhousuni. Sitten asetuin
selälleni vuoteen reunalle niin että jalkani jäivät lattialle. Kiskoin
hameet ylös paljastaen litimärän, kullanruskean karvakolmion ympäröi-
män vittuni ja levitin jalkani kutsuvasti. - No, James, minä keho-
tin, - tule maistamaan. Vai pitäisikö minun ensin sokeroida se niin
kuin siinä sinun runossasi?

Hän ei tarvinnut toista kehotusta vaan pompahti ylös vuoteesta kat-
toa kohti sojottava kyrpä heilahdellen. Hän laskeutui polvilleen jal-
kojeni väliin ja painoi himosta punottavat kasvonsa karvakummulleni
työntäen kätensä pukuni alle kiihkon herkistämiä rintojani tavoittele-
maan.

- Rauhallisemmin, Johnny rakas. Hellemmin, jouduin ensin toppuutte-
lemaan häntä, sillä hänen otteensa olivat hieman liian rajuja ja tuot-
tivat minulle hieman kipua. Hän ymmärsi heti ja alkoi hyväillä rinto-
jani hellästi, niin että jäykkinä pystyssä sojottavat nännini vain
hieman kutittelivat hänen kämmenpohjiaan samalla kun hänen innokas po-
jankielensä lähti hellävaraiselle tutkimusmatkalle likomärkään vakoo-
ni.

Poika oli synnynnäinen pillumies! Hänen jokainen liikkeensä kertoi,
että hän oli tuolla hetkellä keskittynyt pelkästään minun nautintooni,
ei omaansa - mikä on mielestäni paras ja ainoa todellisen pillumiehen
tunnusmerkki. Sitten hänen etsivä kielensä keksi pystyssä sojottavan
klitorikseni, pysähtyi hetkeksi, epäroi, kiersi pienen terhakan lem-
mennappulani ja pysähtyi jälleen. Hän kohotti märät kasvonsa pillulta-
ni ja katsoi minuun hämmentyneenä. - Aivan kuin pikkuruinen kyr-
pä..., hän sanoi ihmeissään.

- Aivan, James, minä sanoin ääni käheänä himosta. - Kohtele sitä
kuin haluaisit kyrpääsi kohdeltavan, mutta vielä hivenen hellävarai-
semmin, sillä se on hyvin herkkätuntoinen elin.

Hän upotti jälleen kasvonsa karvakolmiooni ja - aaaaahhhh! - otti
klitorikseni suipistettujen huultensa väliin alkaen liikutella huu-
liaan ylös ja alas pitkin sen tuntoherkkää vartta samalla kun kutitte-
li kielenkärjellään sen nuppimaista kärkeä. Pitkään rakentunut orgas-
mini alkoi hetki kypsyä ja paine sisälläni kasvoi ja sai minut värise-
mään ja voihkimaan ja lopulta heittelehtimään niin ettei James enää
pystynyt pitämään lemmennapulaani huultensa välissä. Mutta sillä ei
ollut enää väliäkään, sillä samassa koko maailmani räjähti valtaisan
nautinnon ilotulitukseksi orgasmin sykkivän aallon tempaistessa minut
mukaansa.

- Neiti Everleigh... ?

Tulin jälleen tajuihini kuullessani Jamesin äänen lausuvan nimeni.
Avasin silmäni ja näin pojan kuumottavien, huolestuneitten kasvojen
häilyvän yläpuolellani.

- Pyörryittekö te, neiti Everleigh?

- Tavallaan, James-rakas. Nautinnosta, jonka sinä minulle aiheutit,
minä vastasin hymyillen raukeasti. - Ja nyt sinun on korkea aika
saada lopullinen palkintosi.

Kohotin jalkani vuoteelle yhä orgasmin jälkiaalloista väristen ja
vedin Jamesin päälleni ohjaten hänen kyrpäänsä kädelläni niin että hän
upposi sisään nopeasti ja helposti varsinkin kun mehuni virtasivat
valtoiminaan äskeisen orgasmin seurauksena. James laskeutui päälleni
komea kyrpänsä syvällä kuumassa vitussani ja alkoi heti raivoisan
pumppaamisen.

- Lisää, lisää, rakas James-kulta! minä kiljuin. - Pöki ihanaa,
nuorta neitsytkyrpääsi syvälle vittuuni, kiimainen orini!

Kohottelin terävästi lanteitani kohdatakseni hänen työntönsä, jotka
tihenivät ja syvenivät kunnes hän jyskytti päälläni kuin höyrykone ja
hänen isot kivespussinsa litsahtelivat perseeseeni ja häpykarvamme
hieraantuivat yhteen märän, irstaan litinän ja huohotuksen täyttäessä
huoneen.

Kohosin pian taivaallisen nautinnon deliriumiin ja laukesin ja lau-
kesin ja laukesin yhä uudestaan ja uudestaan kiljuen Jamesin nimeä ja
upottaen kynteni hänen lihaksikkaaseen selkäänsä. Hän kesti äskeisen
laukeamisensa ansiosta ensikertalaiseksi varsin kauan, mutta lopulta
hänen vartalonsa jäykistyi ja syvään henkäisten hän ampui kuumat ruis-
kauksensa sisälleni ja kouristelevan vittuni lihakset kiristyivät tiu-
kasti hänen sykähtelevän sauvansa ympärille lypsäen hänestä viimeisen-
kin pisaran.

Makasimme huohottaen ja hikisinä toistemme syleilyssä yhteisen or-
gasmimme jälkivavistuksista nauttien, kun ovelta kuului terävä kopu-
tus. James jäykistyi hetkeksi ja pompahti sitten pois päältäni, mutta
enempää hän ei ehtinytkään kun ovi jo aukesi...


* * *


Fracis Gower, Everleigh-kilpailun voittaja astui huoneeseen, tai
oikeammin sen kynnykselle, mihin hän jäykistyi tuijottamaan ystävään-
sä, joka seisoi vuoteen vieressä puolikova kyrpä vittumehuista kiil-
lellen ja minua, joka makasin vuoteella hameet yhä korvissani, jalat
levälläni ja orgasmin turvottama, spermainen vittu apposen avoimena.
Sitten tuo salskea, komea kenraalinpoika lehahti tulipunaiseksi kas-
voiltaan ja käännähti tiukasti kannoillaan poistuakseen. Tiesin, että
olimme skandaalin partaalla, skandaalin, joka tuhoaisi Everleighien
nimen Robbelow Akatemiassa ja aiheuttaisi nuorelle Ponsonbylle potkut
laitoksesta.

- Francis! minä kiljaisin Gowerin selälle. - Älä mene! Tule si-
sään ja sulje ovi perässäsi!

Francis jähmettyi hetkeksi liikkumattomaksi, kuin epäröiden. Sitten
hän totteli; perääntyi huoneeseen ja sulki oven. Hän kääntyi hitaasti
katse lattiaan suunnattuna.

- Pyydän anteeksi, neiti Everleigh, hän mutisi. - Minun olisi pi-
tänyt odottaa vastausta ennen kuin tulin sisään.

- Niin olisi, hitto vieköön, Ponsonby jupisi kietoen pyyhettä lan-
tionsa ympärille. Katsoin häneen varoittavasti ja hän ymmärsi ja sulki
suunsa.

- Täällä pitäisi ovissa olla lukot, minä vastasin ja kiskoin puvun
pääni yli niin että makasin vuoteella ilkosen alastomana. - James-
kultaseni, voisitko sinä tehdä jotain tuolle ovelle niin ettei meitä
enää pystytä yllättämään?

- Kaipa minä voisin, James jupisi ja meni pöytälaatikolleen alkaen
penkoa sitä. - Mutta se on vanha temppu, jonka kaikki tietävät. Pys-
tyn taskuveitsen avulla telkeämään oven niin kuin se olisi muka juut-
tunut kiinni.

- Tee sitten se, minä sanoin. - Vaikka se olisikin vanha temppu,
jonka kaikki tietävät... mutta eivätkö ovet sentään joskus myös oi-

JENNY EVERLEIGHIN MUISTELMAT OSA II:

EROTIIKAN SALAINEN AGENTTI


PROLOGI

Se nuori tyttö, joka minä kerran olin, elää yhä tässä ikivanhassa ke-
hossa. Jos hän saisi mahdollisuuden elää sen kaiken uudestaan hän ei
muuttaisi mitään, ei yhtään seikkailua tai tekoa tai puhuttua sanaa.
Voi kuinka suloista se olikaan! Kuinka ihmeellistä oli olla haluttu,
muodikas; olla aikakautensa palvotuimpia olentoja tunnettu viehätys-
voimastaan ja älystään. Tässä vaiheessa minulle toki suotaneen anteek-
si pieni vaatimattomuuden puute. Ja kuinka tyydyttävältä tuntuikaan
tietää, että olin keskellä sen aikaisen maailmankaikkeuden keskusta --
Britanniaa kaikessa suuruudessaan ja kunniassaan ! Minussa olivat suu-
ruuden siemenet, jotka olivat laskeneet vieraanvaraiseen vittuuni tuon
kiihdyttävän mutta pikantisti viattoman aikakauden vaikutusvaltaisim-
mat kyrvät.

Muistan viettäneeni seitsemännentoista syntymäpäiväni isäni vaatimat-
tomassa sepänpajassa Liverpoolissa. Vain hieman myöhemmin juhlin kah-
deksattatoista syntymäpäivääni laadukkaassa ja maineikkaassa lontoo-
laisessa huoratalossa. Sen jälkeen minulla on miellyttävä muisto siitä
kuinka join yhdeksännentoista syntymäpäiväni maljan alastoman prinssin
kanssa: Tewfik pashan, Egyptin tulevan hallitsijan. Kahdennenkymmenen-
nen vuoteni sarastaessa löysin itseni jälleen prinssin suopeasta sy-
listä: Englannin tulevan kuninkaan. Olin lyhyessä ajassa kohonnut no-
peasti ja tasaisesti maailmassa. Vain kaksi vuotta ja muutamia kuukau-
sia sen jälkeen kun olin pennittömänä ja viattomana laskenut jalkani
Lontoon siunatulle kivetykselle, olin oppinut (tosin suurin ponnistuk-
sin) hallitsemaan yläluokan puhetyylin, minulla oli kahdentoistatuhan-
nen punnan pankkitalletukset ja minut oli lyöty Ranskan kunnialegioo-
nan ritariksi.

(Mikäli olen todellakin herättänyt niiden lukijoiden uteliaisuuden,
jotka eivät ole lukeneet muistelmieni ensimmäistä osaa, niin kehoitan
mitä nöyrimmin heitä tutustumaan niihin.)
Vanharouva Jenny Everleigh, Cote d'azur, 1920

Me aloitamme vuodesta 1871. Victorian hallintokauden 1 2356:sta päi-
västä.



YKSI


Mikäli mies aikoo suureksi rakastajaksi, hänen tulee ensinnäkin arvos-
taa, kunnioittaa ja ennen kaikkea kaivata naisten sosiaalista ja älyl-
lista seuraa. Sallikaa minun lisätä, että asia pitää paikkansa myös
toisin päin. ( H.G. Wells)


Englannin tuleva kuningas näpsäytti velttoa, yhä rakkaudensiirapistani
kosteaa elintään paljastaakseen sen alapuolen makuuhuoneen ikkunani
viileille ilmavirtauksille.

-- Pian on syntymäpäiväsi, rakas Jenny, hän sanoi ja ojensi kätensä
yöpöydälle vilkaistakseen taskukelloonsa ja ottaakseen siitä pienen,
pitkulaisen laatikon. -- Puolentoista minuutin päästä, ollaksemme
täsmällisiä.

Hän asetti laatikon käteeni.

-- Pour moi?

-- Tietenkin, mutta et saa avata sitä ennen kuin annan luvan .

Se oli ihastuttava laatikko; sen ympärillä oli silkkinauha ja se oli
kääritty violettiin paperiin. Sen muoto sai minut vahvasti epäilemään
että kyseessä oli kaulariipus; mutta millainen riipus? Timantteja vai
helmiä? Kohotin kärsimättömänä katseeni rakastajaani toivoen turhaan
voivani lukea vastauksen hänen kasvoiltaan. Edwardin katse siirtyi
hetkeksi hänen kellostaan kasvoihini. -- Viisikymmentäseitsemän se-
kuntia, hän sanoi teeskennellyn vakava ilme kasvoillaan. -- Keskiyön
hetki lähestyy...

Hänen lahjansa kädessäni kohottauduin hänen yläpuolelleen ja hyväilin
hänen vartaloaan hänen laskiessaan sekunteJa. Kuinka poikamaiselta hän
tuntuikaan, kuinka suloiselta. Eivät helmet tai timantit ole pääasia
vaan kaunis ajatus, minä ajattelin häveten äskeisiä ajatuksiani.

Istuin kärsivällisesti hänen rintansa päällä kostea. tuoksuva puutar-
hani vain muutaman tuuman päässä hänen kasvoistaan ja huokaisin muis-
tellessani meidän aikaisempia nautinnollisia hetkiämme. Niihin oli
liittynyt vaihteleva kulkue vuoteita. Niistä ensimmäinen oli kuulunut
eräälle Edwardin ystävälle, taidemaalari James McNeill Whistlerille.
Myöhemmin rakastelin kuninkaallisen rakastajani kanssa khediivin val-
tavassa palatsissa Kairossa. Pian sen jälkeen me jaoimme silkkisen pe-
sän Aiglessa, Ranskan kuninkaallisessa huvipurressa. (Kyllä. rakas lu-
kijani: itsepintaiset huhut pitivät paikkansa; keisarinna Eugenie oli
laivalla samaan aikaan). Mutta nyt minä viihdytin prinssiäni ikiomassa
vuoteessani, ikiomassa huoneistossani! Kuinka kodikkaalta ja viihtyi-
sältä se tuntuikaan.

-- Aika. Edward sanoi.

Yrittäen epäonnistuneesti esittää hienostuneen pidättyväistä revin
kääreet laatikon päältä. Sitten vedin syvää henkeä, suljin silmäni ja
avasin sen.

-- Hyvää syntymäpäivää, Jenny.

Arvaukseni oli osunut hieman pieleen. Kyseessä oli kaulariipus muuta
ei timanteista eikä helmistä. Kun avasin silmäni, näin rubiineita!
Puhtaaseen kultaan upotetut syvänpunaiset kivet kimaltelivat laatikon
mustaa silkkivuorausta vasten. tuijotin sanattomana. Se oli todellinen
prinsessan arvoinen syntymäpäivälahja!

-- Anna kun minä, Edward sanoi.

Minun katsellessani silmät tapillani Edward irrotti kaulariipuksen
laatikosta ja kiinnitti sen kaulalleni. Taivutin päätäni eteenpäin hä-
nen kiinnittäessään lukkoa.

-- Kaunis.

Vuoteen päädyssä olevassa peilissä punaisista kivistä muodostunut
omaisuus täplitti rintoJeni yläosan pulleutta.

-- Minä menen sanattomaksi... se on upea!

-- Se ei näyttäisi läheskään samalta yhdenkään toisen naisen yllä.

-- Voi, Edward, kiitos... en tiedä mitä muutakaan voisi sanoa.

-- [lä sano mitään, Jenny. Pelkkä suudelma riittää.

-- Oh. Edward... Kumartuessani tottelevaisesti alaspäin hän laski kä-
tensä lanteilleni.

-- Ei, rakkaani, hän sanoi katsoen silmiini katse kuumana halusta.
-- Minä himoitsen vielä enemmän niitä toisia huulia.

-- Kuten haluat, minä sanoin.

Hänen kätensä liukuivat alas pakaroilleni. Koska istuin hänen keski-
vartalollaan, hänen oli helppo vetää minut lähelle kasvojaan.

-- Suutele minua.

-- Kyllä, kuiskasin hivuttautuen eteenpäin kunnes pilluni kosketti hä-
nen kasvoJaan.

-- Levitä huulesi minulle, rakas lady.

Sormeni etsiytyivät ilorakooni. Laajensin sitä hellävaraisesti paljas-
taen eksoottisen vaaleanpunaisen kukan, joka oli kosteana intohimosta
ja rakastajani; taannoisen purkauksen helmistä. Edward katseli. Hänen
kielensä tuli esiin kuin tutkivan käärmeen pää.

-- Siinä, rakkaani, sanoin pehmeästi. -- Se on auki sinua varten.
Suutele minua, suutele vittuani. Työnsin vittuni hänen suulleen tarjo-
ten hänelle suudelman hänelle paremmin sopivilta huuliltani. Hänen
suunsa aukeni pehmeälle, kimmoisalle lihalle ja hänen kielensä tunnus-
teli hellävaroen suuaukkoa. Suljin silmäni ja viskasi pääni taaksepäin
nauttien alapäähäni leviävästä värinästä. Syvä murahdus kohosi kurkus-
tani kun hänen kielensä työntyi sisään Ja alkoi väristä sisälläni.

-- Ah, Edward, sinä olet minulle niin hyvä!

Hän käytteli kieltään kevyesti. nuoleskellen tietään ylöspäin. Värisin
odotuksesta ja sormeni vetivät varovaisesti laajentaen herkkää lihaa
yhä enemmän, avaten kukkani rakastajani intohimoiselle nuoleskelulle.
Hänen kielensä kosketti kokeilevasti klitorikseni kärkeä aiheuttaen
nautinnollisen värinän, joka levisi klitoriksestani rintoihini ja kau-
lalleni ja selkärankaani.

-- Suloista, prinssini mutisi epäselvästi sykkivään pilluuni. -- Puhu
minulle, kulta... puhu minulle...

-- Se on taivaallista, minä huokaisin. -- Ylimaallista... Sinä olet
maailmanmestari. rakas Edward... noin, juuri noin! Minusta tuntuu kuin
sulaisin pois.

Hän nuoleskeli nyt voimakkaasti aiheuttaen jatkuvia järistyksiä seiso-
vassa, superherkässä lemmennuolessani. Tartuin hänen päähänsä ja lu-
kitsin sen paikoilleen samalla kuin perseeni pyöri vaativassa rytmis-
sä-- painaen, hieron turvonnutta vittuani hänen suutaan vasten. Vas-
taukseksi hän puristi pakaroitani ja veti minut lähemmäs kunnes olin
varma että hukuttaisin hänet kosteutta tulvivaan vittulihaani! Minun
valitukseni olivat nyt jatkuvaa, korkeaa uikutusta.

Olin puolivälissä matkalla huipulle. Huippu oli selvästi näkyvissä!
Klitorikseni oli hänen huultensa välissä imeytyneenä hänen suuhunsa ja
hänen kielensä hankasi sitä kiivaasti. Ratsastin hänen kasvoillaan
dervishin villisti pyörivällä perseellä. Minua ahmittiin! Syötiin elä-
vältä!

-- Taivas! huusin koko ruumis spastisesti nytkähdellen. -- Minä lau-
kean! Ime! Ime minua!

Pitelin hänen päätään entistä tiukemmin kun hän laskeutui alemmas, hä-
nen nenänsä painautui vasten nytkähtelevää lemmennappulaani kun hän
nyt nussi minua jäykistyneellä kielellään !

-- Ah, sinä paholainen, sanoin hengästyneenä. -- Sinä pidät siitä...
sinä rakastat minun vittuani.

-- Kyylläääh! hän sanoi vaimennetulla äänellä. -- Minä rakastan si-
tä. Ah, Jenny, sinun ihana vittusi! Täydellinen! Ime minut sinne si-
sään! Nussi minun naamaani!

Aloin nytkähdellä ja vavahdella holtittomasti ja kiljuin samalla: --
Minulta tulee, Edward! Minä laukean sinulle! Siinä! Juo se! Ime se mi-
nusta... se on kokonaan sinun... kaikki!

Joitakin hetkiä myöhemmin makasin hänen vierellään. Hänen kasvonsa,
hänen partansa tihkuivat mehujani. Suutelin häntä, ensin kiintyneesti
ja sitten, maistettuani esanssini hänen huuliltaan, intohimoisesti.

-- Onnellista syntymäpäivää, rakkaani, hän sanoi kun päästin hänet,
jotta me kumpikin saisimme vedetyksi henkeä.

-- Kiitos, Edward, rakkaimpani. Sinä olet tehnyt tästä parhaan kaikis-
ta syntymäpäivistäni.

-- Ja päivä on vasta alkanut.

Kuljetin sormiani hänen rintansa poikki ja sitten hitaasti alas hänen
vartaloaan. Hänen pötkäleensä pysyi velttona, ystävällisenä ja pehmeä-
nä kun kosketin sitä. Hyväilin sormenpäälläni sen terskan alapinnan
herkkää ihoa. Se alkoi hitaasti jäykistyä.

-- Jenny...

-- Niin?

-- Minun on puhuttava kanssasi.

-- Puhu, prinssini. Hyväilin toisen käteni etusormella salaista paik-
kaa heti hänen pakaroittensa alapuolella.

-- On vaikea keskittyä kun sinä...

-- Ahaa, aiot siis puhua jostakin vakavasta?

-- Aika.

Hänen kyrpänsä oli saavuttamassa täyttä komeuttaan.
Tartuin siihen ja pumppasin lempeästi. -- Sitten sen pitää odottaa,
sanoin kumartuen suutelemaan hänen keskivartaloaan. -- Minulla on nyt
paljon tärkeämpää tekemistä.

-- Jenny...

Hänen kalunsa oli nyt kuninkaallinen monumentti, joka kohosi ylväänä
tuuressaan kasvavasta villistä karvametsiköstä. Tunnustelin kielelläni
sen päätä. Tämä kuninkaallinen valtikka edusti hyvin Britanniaa. Se
oli kohtalainen, kunnioitettavat mittasuhteet omaava ase, joka oli
valmistettu rehellisestä Brittiläisestä teräksestä. Edward käytteli
sitä aina oikeudenmukaisesti. Hänellä oli viehätysvoimaa, älyä ja auk-
toriteettia; hän oli mukava kaveri, lojaali ystävilleen, mutta surul-
lisen mielikuvitukseton. Maansa tavoin hänkään ei ollut täydellinen.
Se oli totuus. Sen johdosta hän ei yltänyt aivan täydellisimpien ra-
kastajien tasolle. (Mutta ei sen puoleen, minulla oli tarpeeksi mieli-
kuvitusta meidän molempien tarpeisiin.) Joka tapauksessa kunnia sille
jolle se kuuluu: Edward todella arvosti naisia. Hän oli todellinen
herrasmies ja opiskeli hartaasti naisten intohimon tiedettä. Kuten
historia tulisi meille kertomaan, tämä Walesin prinssi oli vilpitön.
Joten riittää kun sanon, että vaikka meidän rakastelustamme puuttuikin
tiettyä eksotiikkaa, se koostui silti joukosta kiihkeitä ja samalla
helliä yhdyntöjä.

Imin onnellisena hänen kyrpäänsä uppoutuen täysin tuohon ihastuttavaa
rakkauden puuhaan. Se on toiminto, jolle minä olen omistautunut ja jo-
hon minulla on luonnon lahja.

-- Jenny. minun täytyy puhua kanssasi. Edward sanoi. Sanat tulivat
vaivalloisesti ja hänen äänensä vavahteli.

-- Olen pahoillani. teidän majesteettinne, minä sanoin leikillisen va-
kavasti, -- mutta minulle on opetettu, ettei hieno nainen puhu koskaan
suu täynnä. Samalla otin hänen jäykistyneen patukkansa puoli pituutta
suuhuni.

Hän nousi istumaan eristäen minut rakkauden puuhastani. -- Jenny, hän
sanoi. -- Minä oletan sinun olevan Englannin uskollinen alamainen.

-- Tietenkin, Edward rakkaani, sanoin alkaen tajuta hänen olevan to-
della vakavissaan. -- En varmaankaan ole antanut sinulle aihetta
olettaa muuta.

Tartuin jälleen hänen kulliinsa miettien mihin hän mahtoi pyrkiä. Hän
työnsi käteni lempeästi pois. -- Minun on pakko puhua tämä asia sel-
väksi niin kauan kuin olen tarpeeksi järjissäni tehdäkseni sen.

-- Mutta kaikellehan on oikea aikansa ja paikkansa, rakkain.

-- Siinä tapauksessa, Jenny rakas, tämä on juuri oikea aika ja paikka
tälle keskustelulle.

Nousin voitettuna istumaan hänen rinnalleen nojaten selkäni vuoteen
päätyyn ja panin kädet siveästi syliini niin kuin oppituntiaan odotta-
va (joskin alaston) koulutyttö. -- Hyvä on, Edward, sanoin tottele-
vaisesti. -- Mistä nyt sitten on kyse?

Hän huokaisi ikään kuin helpotuksesta ja sanoi sitten pidettyään pie-
nen tauon: -- Valtion asiasta, rakas tyttö.

-- Valtion?

-- Aivan. Hän kääntyi katsomaan minua. -- Britannialla on edessään
kriisi.ja se tarvitsee palveluksiasi.

-- Britannialla? Hänen sanansa saivat minut typertymään. Se, jonka oli
pitänyt olla himon -- rakkauden -- yö, oli äkkiä muuttunut joksikin
muuksi. Miksi?

-- Kaikista koko Britannian ihmisistä sinä tunnut olevan soveltuvin
hoitamaan tämän asian. Hän katsoi silmiini. -- Katsos, kyseestä on
hyvin tärkeä tehtävä, ja... Hän tarttui käteeni ja puristi sitä. --
Tehtävä, joka saattaa tosiasiassa osoittautua melko vaaralliseksi.

-- Minulle?

-- Niin, jos sinä tosiaankin suostut ryhtymään siihen.

Hänen katseensa porautui omaani ja sen läpitunkevuus korosti hänen
asiansa vakavuutta. En ole koskaan nähnyt Edwardia sellaisena. Tunsin
hermostuneen kouristuksen mahanpohjassani. -- Minä en tiedä mitään
valtion asioista, sanoin pienellä äänellä. -- Sinä selvästikin imarte-
let minua. Tarkoitan... minähän olen pelkkä tyttönen, mitä minä muka
voisin tehdä?

-- Pelkkä tyttönenkö, Jenny? Teeskennelty naisellinen vaatimattomuus
ei kyllä sinun tapauksessasi tehoa minuun.

Hän oli noussut vuoteetta ja käveli edestakaisin huoneen päädyssä. Lo-
pulta hän pysähtyi vuoteen päätyyn katsellen alas minuun. -- Se mitä
tapahtui Suezilla viime vuonna todisti, että sinä olet yhtä urhea kuin
kuka tahansa mies imperiumissa. Sinä olet ensimmäinen englantilainen
nainen, joka on korotettu ranskalaiseen kunnialegioonan ritarikuntaan
-- ei-- ensimmäinen minkään maalainen nainen jolle on suotu se kunnia.
Kuinka ylpeä olinkaan siitä että olin englantilainen sinä aamuna Aig-
lella kun keisarinna Eugenie löi sinut ritariksi.

Tämän ylistyksen hämmentämänä sanoin hiljaa:-- Kerro mitä minun pitää
tehdä, Edward... ja miksi.

-- Ensin sinun on vieteltävä mies nimeltään Harry Fibbit -- sir Harry,
ollaksemme täsmällisiä.

-- Niin?

-- Läheisyys on tie luottamukseen. Hänen on opittava luottamaan si-
nuun. Me tarvitsemme tiettyjä tietoja.

-- Sinä tarkoitat. että minun on ryhdyttävä hänen rakastajattarekseen?

-- Niinkin voi sanoa, kyllä.

-- Miksi sinä sanot 'niinkin voi sanoa?'

-- Hänellä on monia rakastajattaria.

Edward meni huoneen poikki ja otti sikarin päällystakkinsa taskusta.

-- Saanko minä?

-- Ole hyvä.

Hän leikkasi sikarin pään hopeisella leikkurilla ja sytytti sen. --
Sir Harry Fibbit on kruunun petturi. Hän on liittoutunut turkkilaisten
ja heidän johtajansa kanssa salajuoneen jonka tarkoituksena on tehdä
Suezin kanavasta ottomaanien ja preussilaisten vesitie.

-- Eikö asian pitäisi kuulua ranskalaisille? Sehän on heidän kanavan-
sa.

-- Ehkä... mutta ranskalaisilla on pian täysi tekeminen kun he ovat
sodassa preussilaisten kanssa. Se sota tulee verottamaan heidän kaikki
voimavaransa, ja se saattaa olla hyvin lähellä. Ei, Jenny rakas. Jos
Suezin kanavaa on puolustettava, niin meidän on otettava se tehtäväk-
semme. Sen täytyy pysyä avoimena meille. Gibraltarin ohella se kont-
rolloi imperiumimme portteja. Britannialla ei ole varaa antaa sen jou-
tua mahdollisten vihollistensa käsiin. Mikäli niin tapahtuisi, meidän
pääkauppareittimme Intiaan kulkisi taas pitkää tietä, Afrikan sarven
ympäri... täysin mahdoton ajatus.

-- Mutta kanava on turkkilaisten maalla, minä sanoin nenäkkäästi. --
Egypti on osa turkkilaisten -- ottomaanien -- valtakuntaa.

-- Suezin kanava on olennainen osa meidän brittiläistä kohtaloamme.
Britannia katsoo kohti uutta vuosisataa, turkkilaiset katsovat mennee-
seen. Ottomaanien valtakunta mätänee auringossa. Itseasiassa Egypti on
käytännössä itsenäinen. Egyptin khediivi omistaa henkilökohtaisesti
kolmekymmentäseitsemän prosenttia Suezin kanavayhtiön osakkeista.

-- Entä Sir Harry Fibbit?

Edwardin ääni kuului paksusta sinisestä sikarinsavupilvestä. -- Hän on
halveksittava mies. joka on pettämässä maansa. Ranskalaiset tarvitse-
vat rahaa sodanuhan vuoksi. Sir Harry ostaa heiltä Suezin kanavan
osakkeita salaa turkkilaisille ja preussilaisille päämiehilleen.

-- Mikseivät turkkilaiset voi ostaa osakkeitaan suoraan?

-- Ranskalaiset eivät möisi heille kuten he eivät myy meillekään. Ai-
noastaan hollantilaiset. ruotsalaiset, sveitsiläiset ja amerikkalaiset
on hyväksytty ostajiksi ja saatavana on vain tietty määrä osakkeita.
Sir Harry on perustanut Zurichiin bulvaaniyhtiön ja toisen Philadelp-
hiaan. Kun ne ovat ostaneet tarjolla olevat osakkeet, se roisto aikoo
taivutella khediivin, Said pashan myymään heille omansa. Se tulee ole-
maan helppo juttu koska Egyptin talous on pahoissa veloissa. Siten
turkkilais-preussilaisesta liittoutumasta tulee suurin osakkeenomista-
ja. Sitten. kun Ranska on kiinni Preussin sodassa, he ottavat haltuun-
sa koko omistuksen. Turkkilaiset ja preussilaiset ryhtyvät hallitse-
maan kanavaa; he sijoittavat sotajoukkoja vartioimaan sijoitustaan.
Sen tapahtuminen meidän on estettävä.

Jokin Edwardin selityksessä ei tuntunut olevan aivan kohdallaan. Sa-
noin hiljaa: -- Miksi ranskalaisille ei yksinkertaisesti kerrota Harry
Fibbitin salakähmäisestä hankkeesta'?

-- Ah, sinä olet totisesti terävä tyttö. Hän piti pienen tauon virnis-
täen minulle kuin olisin saanut hänet kiinni jostakin. -- Totuus on,
että me emme halua pelkästään tehdä tyhjäksi turkkilaisten ja preussi-
laisten yritystä vaan valtakunnan edun nimissä kanava on varmistettava
meidän hallintaamme. Eivät ranskalaiset siitäkään pitäisi, mutta us-
kallan sanoa että he pitäisivät meitä silti parempina kuin viholli-
siaan, hunneja.

-- Mutta khediivi. Said pasha...

-- Jos hän kieltäytyy myymästä meille, niin hänen poikansa tulee mitä
varmimmin myymään.

-- Ymmärrän, sanoin muistaen miten intohimoisesti nuori Tewfik piti
kaikesta brittiläisestä. Sanoin vaimeasti: -- Hän tulee nousemaan val-
taistuimelle isänsä tilalle?

-- Me tulemme pitämään huolen siitä.

-- Ja kaupassa, minä sanoin, -- Egyptistä tulee osa imperiumia ja me
tulemme valvomaan Välimeren sekä sisääntulo- että ulosmenoväyliä. Sii-
tä tulee brittiläinen sisäjärvi. Se mistä sinä käytit sanontaa 'val-
tion asia' onkin itseasiassa imperialistista laajentumista.

-- Täsmälleen. Hän kumartui ylleni. -- Suezin kanavaa ei yksinker-
taisesti voida luottaa kenellekään muulle. Ja meidän, ei ranskalaisten
tai turkkilaisten, on hallittava Egyptiä: toista ei voi saada ilman
toista.

Hän piti tauon tuijottaen minua silmiin. -- Oletko sinä mukana?

-- Tietenkin, teidän majesteettinne.

-- Ah, minä tiesin että sinä olisit.

-- Mitä minun on tehtävä?

-- Sinun on ystävystyttävä Sir Harry Fibbitin kanssa. Tultava hänen
henkilökuntansa jäseneksi ja ilmoitettava kaikesta kuulemastasi ja nä-
kemästäsi millä saattaa olla merkitystä. Meidän on saatava tietää mitä
hän puuhailee ja mikä tärkeämpää, meidän on estettävä hänen ostamiensa
osakkeiden joutuminen turkkilaisten käsiin. Ennen sitä he eivät osta
khediivin osuutta.

Edward penkoi taas päällystakkinsa taskuja. Hän ojensi minulle lai-
doiltaan repaleisen paperin. Se oli repäisty Lontoon Timesistä. Ilmoi-
tus kuului: HALUTAAN PALVELUKSEEN TOIMITTAJA VALMISTELEMAAN HERRASMIE-
HEN MUISTELMIA JULKAISUKUNTOON. Perässä oli postilokeron numero.



KAKSI



Nainen viettää kaksi kolmasosaa elämästään muistellen yhden kolmannek-
sen kadonnutta kauneutta. Kuinka surullista.


Päivä oli puolessa ja taivas oli vetäytymässä paksuun pilviverhoon kun
laskeuduin ainoana matkustajana junasta pienelle asemalle Driftfeldis-
sä, hiljaisessa yorkshireläisessä kylässä Marstonin nummen laidalla.
Ainoa elonmerkki jonka sain silmiini oli ponirattailla istuva vanha
mies. Mutta oliko hän varsinaisesti mikään elonmerkki? Hän torkkui
leuka painuneena vasten rintaa, joka näytti valmiilta viimeiseen hen-
genvetoon.

-- Herra...

Sana onnistui ainoastaan herättämään ponin, joka mulkaisi suuntaani.
Toistin periksi antamatta kutsun ja nyt se sai aikaan kimakan hirnah-
duksen, joka oli tarpeeksi äänekäs herättämään kuolleenkin. Torkkuvaa
ajuria se ei kuitenkaan herättänyt. Kurottauduin kiskaisemaan häntä
hihasta.

-- Herra...

Tällä kertaa minua rävähti katselemaan ihmissilmä.

-- Oletteko te vuokrattavana? minä kysyin.

Hailakanharmaa silmä räpytteli lopulta toisenkin avautuessa. Vanha
ajuri selvitti kurkkuaan ja sanoi lähes käsittämättömällä englannin
kielellä:-- Fanshawe House?

-- Kyllä.

-- Ah, sitten te olette se, jota minut on lähetetty hakemaan.

-- Minä olen neiti Jenny Everleigh.

-- Sitten te olette se. Hän kurottautui nostamaan matkalaukkuni. Nou-
sin pieniin kaksipyöräisiin vaunuihin niiden peräosasta ja lähdimme
matkaan.

Päästyämme ulos kylästä tie huononi pelkäksi alastomien, matalien kuk-
kuloitten lomitse kiemurtelevaksi epätasaiseksi poluksi. Tummuvan tai-
vaan alla ankea maisema näytti muodostuvan harmaan eri sävyistä -tai-
vas oli väritön ja eloton. Hyräilin piristääkseni itseäni.

Olimme edenneet tuskin mailiakaan kun ajuri oli jo taas Morfeuksen sy-
lissä hänen päänsä heilahdellessa puolelta toiselle. Hänen törähtelevä
kuorsauksensa sopi hyvin yhteen pyörien rytmikkään kitinän ja kolean
tuulen alakuloisen ulvonnan kanssa. Nostin kaulukseni ja käperryin sy-
vemmälle huonoksi valinnaksi osoittautuneen kevyen takin lämpöön, jon-
ka olin kuvitellut olevan aivan riittävä toukokuussa. Pieneltä mäeltä
katsottuna tie katosi synkeään horisonttiin ilman että sen varrella
olisi koko matkalla näkynyt yhtään merkkiä ihmisasutuksesta. Määrän-
päätämme ei näkynyt.

Poni lonkotteli eteenpäin pää riipuksissa. Harmaa taivas oli muuttu-
massa siniseksi. Kun aurinko tuli näkyviin, oli kulunut reippaasti yli
kaksi tuntia. Pystyin erottamaan kaukaisuudessa talon, jonka savupii-
pusta kohosi taivaalle savujuova. Tullessamme lähemmäs se muotoutui
komeaksi, melko kookkaaksi yrjönaikaiseksi huvilaksi, joka kyhjötti
keskellä vihreää laikkua, jonka läpi virtasi pieni puro. Ikivanhojen
tammien ja jalavien varjostama puistomainen saareke kalvakkaan jouto-
maan ja nummen keskellä.

Tullessamme lähemmäs luin vielä kerran kirjeen, jonka olin saanut vas-
taukseksi The Timesissa olleeseen ilmoitukseen lähettämääni vastauk-
seen. Se oli kirjoitettu täsmällisellä, voimakkaalla käsialalla: Voi-
sitteko ystävällises1i saapua Fanshawe Houseen ensi tiistaina keskus-
telemaan allekirjoittaneen kanssa mahdollisesta tulevasta työpaikas-
tanne? King's Crossista lähtee juna klo 7:20 Newcastleen. Juna pysäh-
tyy pyydettäessä Driftfeldissä. Teitä ollaan vastassa asemalla. Matka-
lippunne ohessa Odotamme kovasti tapaamistanne.

Tunsin äkillistä levottomuutta. En ollut koskaan aikaisemmin esittänyt
mitään roolia. Selviytyisinkö sellaisesta näyttelemisestä? Olisiko mi-
nusta todella hoitamaan sihteerin, toimittajan tehtäviä? Millainen
mies oli Sir Harry Fibbit?

Poni kääntyi kauniisti kaareutuvalle, jalavien reunustamalle nupukivi-
tielle. Se pysähtyi muutaman jalan päähän jykevästä kivifasadista.
Massiivisen oven päälle oli kiveen kaiverrettu sanat: FANSHAWE HOUSE.
Ajuri nukkui häiriintymättömänä.

Fanshawe House oli hienostunut, uhkean rahakkaaseen harmaaseen pukeu-
tunut vanharouva, jonka koruina kimalteli kiillotetun messingin kulu-
nut patina. Oveen kiinnitetyssä pienessä laatassa luki FIBBIT. Kiskai-
sin kahdesti kellon vetimestä ja kuulin kuinka sisempi ovi avattiin.
Hetken päästä katselin oviaukossa seisovaa pitkää. vaaleaa miestä. Hän
kohosi yläpuolelleni kuin Pohjoismainen jumala pukeutuneena tyylikkää-
seen hovimestarin livreepukuun.

-- Miten voin auttaa, madame? Hänen äänensä oli hänen lausumastaan ta-
vanomaisesta fraasista huolimatta oudon epähovimestarimainen ja soin-
tuva: siinä kuului peitetty, ilkeilevä sivusävy.

-- Minä olen tullut, sanoin kätkien hermostuneisuuteni, -- The Time-
sissa olleen ilmoituksen johdosta: nimeni on Jenny Everleigh.

Hovimestarin katse hotkaisi minut yhdellä mulkaisulla niin kuin saa-
liinsa ahmaiseva käärme. -- Käykää sisään, olkaa hyvä.

Hän otti matkalaukkuni ja ohjasi minut pieneen eteishalliin. Hänen
kolkot kasvonsa ja pistävät silmänsä tuntuivat minusta oudon levotto-
muutta herättäviltä.

-- Haluaako madame istuutua?

Hänen katseensa laskeutui röyhkeästi alas vartaloani. Huomasi tekeväni
samalla tavoin aloittaen hänen hartioistaan, edeten alas hänen pitkää
laihaa keskiruumistaan. Hänen vasemmassa puntissaan oli kunnioitetta-
van kokoinen pullistuma. Minulle tuotti huvia muistuttaa itseäni to-
siasiasta, että englantilaiset herrasmiehet pitivät yleensä oikeassa
puntissaan; tämä nuori ja julkea hovimestari oli ilmeisestikin toisi-
najattelija. Mietin lyhyesti mahtoiko hän osoittaa samanlaista yksi-
löllisyyttä kapinettaan käytellessään.

Kohotin katseeni Ja huomasi hänen katseensa odottavan minua. Sitten
hän pani minun ällistyksekseni kätensä haarojensa pullistumalle ja pu-
risti!

-- Minä ilmoitan läsnäolostanne Lady Fibbitille.

Hän käännähti ja poistui tarjoten minulle pakenevan, mutta siitä huo-
limatta maalauksellisen vaikutelman ihastuttavan kiinteästä, pienestä
perseestä. Se oli todellakin mielenkiintoinen esittäytyminen ja antoi
odottaa että koko talo olisi sitä samaa.

Kului alle minuutti kun tunsin jonkun olevan takanani.

-- Hyvää huomenta. neiti Everleigh, minä olen Lady Doris Fibbit.

Hän oli tullut taakseni toisesta ovesta. Hän oli epämääräisen ikäinen
pitkä, sulavaliikkeinen nainen. Hänen piirteensä olivat kissamaiset:
hänellä oli suuret, säteilevät, ruskeat silmät, joiden yllä kaartuivat
tasaiset kulmakarvat. Huomasin hätkähtäen, että ne oli piirretty tai
maalattu hänen ihoonsa: alkuperäiset oli joko ajeltu tai nypitty pois.
Oliko kyseessä jokin uusi muoti mistä en ollut tietoinen?

-- Hauska tutustua, sanoin kuten tapa vaati.

Lady Fibbit hymyili paljastaen kaksi rivistöä täydellisiä, helmenval-
koisia hampaita -- itseasiassa aivan liian täydellisiä muuta kuin hy-
vin nuorille tytöille.

-- Samoin, hän sanoi ojentaen kätensä. Hänen sormenkyntensä olivat
epätavallisen pitkät ja maalattu kirkkaanpunaisiksi. Ja ne oli teroi-
tettu kuin kissan kynnet! Ehkä tässä oli kyseessä toinen muotioikku
josta en ollut tietoinen.

Sanoin käsilaukkuani penkoen: -- Minä sain vastauksen... ah, tässähän
se onkin. Ojensin kirjeen hänelle.

Lady Fibbit puisteli päätään. -- Tuo ei ole tarpeen, kultaseni. Ku-
ten kirjeessä sanotaan, me olemme odottaneet teitä. Ja minun on pyy-
dettävä anteeksi ponikärryjä. Meidän ajurimme on kuumetaudissa ja mei-
dän oli pakko turvautua puutarhuriin. Toivottavasti se ei ollut liian
epämukavaa.

-- Ei lainkaan.

Hän tarttui käteeni ja minua tarkasteltiin jälleen päästä varpaisiin.

-- Ihastuttava, hän sanoi punattujen huultensa välistä. -- Mitä vie-
hättävin. Aviomieheni tulee olemaan täysin tyytyväinen teihin.

-- Kiitos, sanoin hieman laimeasti. Hän vaikutti omituiselta naiselta.

-- Voinko kutsua sinua Jennyksi?

-- Kyllä. Olkaa hyvä.

-- Jenny, niin suloinen nimi. Meidän täytyy juoda teetä ja rupatella.
Sir Harry tulee kotiin myöhemmin ja sillä aikaa sinä voit kertoa mi-
nulle itsestäsi.

Pitäen yhä kättäni omassaan hän johdatti minut suureen, aurinkoiseen
huoneeseen, joka oli sisustettu kokonaan valkoisilla rottinkihuoneka-
luilla.

-- No niin, rakas Jenny. hän sanoi kun olimme istahtaneet pienen pyö-
reän marmoripöydänääreen. Ranskalaisten ovien takana hehkui pieni puu-
tarha iltapäivän auringossa. -- Minä suorastaan jumaloin tätä huo-
netta kun aurinko paistaa. Ikävä kyllä Lontoossa aurinko tuntuu pais-
tavan yhä harvemmin ja harvemmin nykyisin.Oletteko samaa mieltä?

-- Uskoisin niin

-- Mitä harmillisin ilmiö.

-- Mitä harmillisin, myönsin.

-- Sir Harry sanoo, että se on hinta, joka meidän on maksettava ny-
kyaikaisen sivistyksen mukavuuksista.

-- Sivistyksen?

-- Hiilen polttamisen, kultaseni; hän väittää sen muuttavan ilmasto-
olot.

-- Kuinka kauheaa, sanoin katsoen puutarhaan ja miettien, että se oli
ehkä totta. Käännyin ja huomasin Lady Doriksen tuijottavan rintojani.

-- Suloiset, hän sanoi ja ojensi kätensä vetääkseen kellonnarusta. Hän
nousi tuolistaan. -- Minä luulen, että oven tai kaksi voisi hyvin
aukaista. Katselin kun hän lipui huoneen poikki. -- Minä kerta kaik-
kiaan jumaloin raitista ilmaa, etkö sinäkin'?

-- Mielestäni se on välttämätöntä, sanoin alkaen epäillä, että lady
Fibbit oli varsin omalaatuinen; ehkä hivenen hullu mutta silti viehät-
tävä. Tuijotin avoimen ihailevasti hänen suoraa ryhtiään, hänen sopu-
suhtaista vartaloaan, jonka yllä silkkinen puku istui niin hyvin. Hän
näytti jotenkin iättömältä. Silti jokin oli selvästi pielessä. Huoma-
sin pohtivani hänen ikäänsä. Vastaus oli typerryttävä. Vaikutelma, jo-
ka ei syntynyt sen enempää järjen kuin vaistonkaan avulla: välähdykse-
nomainen, pakeneva kuva ikivanhasta haaskasta nuoren naisen ruumiissa!

Hän kääntyi ja huomasi tuijotukseni:-- Ei niinkään kauhea vanhaksi
akaksi, vai?

-- Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut tuijottaa.

Oliko hän lukenut ajatukseni?

-- Kylläpäs oli. Ja sinä tuijotit ja minä olen imarreltu.

Hän avasi kaksi ranskalaista ovea. -- Ah. suloista... raikasta maa-
laisilmaa. Hän venytteli ja nuuhki ilmaa kuin olisi valikoinut tuoret-
ta kalaa.

-- Virkistävää, minä sanoin.

Lady Doris kääntyi ja palasi pöydän luo lanteet keinuen.

-- Olenko mielestäsi viehättävä?

-- Voi kyllä, sanoin myöntyväisesti. Minä pelaisin hänen peliään.

-- Luulisitko pystyväsi arvaamaan minun ikäni?

-- En uskaltaisi.

-- Yritä, olen hyvin utelias.

-- Onko minun pakko?

-- Minä pyydän.

-- Jaa'a. Siinä on ongelma.

-- Ongelma? hän sanoi tietäväisesti hymyillen. -- Mikä ongelma, kul-
taseni?

-- Tulisiko minun ottaa huomioon se mikä näyttää olevan teidän fyysi-
nen ikänne -- teidän ilmeinen ikänne -- vai se minkä melko kummalli-
sesti vaistoan olevan teidän todellinen ikänne?

Hymy katosi Lady Doriksen kasvoilta korvautuakseen nopeasti uudella,
vähemmän aidolla. -- Mikä sinusta vain tuntuu paremmalta. Hänen ää-
nensä oli äkkiä matala.

-- Jaa, no, teidän ulkonäkönne perusteella arvioisin teidän fyysiseksi
iäksenne noin kolmekymmentä vuotta.

-- Kuinka suloinen sinä oletkaan, Jenny, ja kuinka huomiokykyinen. Hän
ojensi kätensä pöydän yli ja puristi kättäni. -- Jatka.

-- Teidän todellinen ikänne?

-- Niin.

-- Sitä on hyvin vaikea määritellä.

Mieleeni tuli neljäkymmentä. Mutta pelasimme varsin kummallista peliä
ja tulin äkkiä varovaiseksi. Mitä jos se olisikin väärä arvaus ja hän
olisikin vasta kolmekymmentäviisi?

-- Yritä.

-- Madam, te olette iätön, minä sanoin, --joten sillä ei ole mitään
merkitystä.

Latteasta arviostani huolimatta uteliaisuuteni voimistui koko ajan.

Hänen ilmeensä kirkastui. -- Mitä erinomaisinta, nuori Jenny! Täsmäl-
leen kuten minä itsekin mielelläni ajattelen.

Hän nojautui eteenpäin, vei käteni avoimelle kaula-aukolleen ja työnsi
sen sisään. -- Totisesti, rakas lapsi, koettelepa tätä.

Käteni oli hänen alastomalla rinnallaan! [llistyttävää. Huomasin pai-
navani kämmeneni sitä vasten, puristelevani sitä: se oli kiinteä, kau-
nismuotoinen. Sanoin hiljaa: -- Tämä on kahdeksantoistavuotiaan tytön
rinta.

-- Niin todella onkin. Lady Fibbit painoi kättäni omallaan. Tunsin
jäykistyvän nännin sojottavan sormieni välissä. -- Ja samoin muu var-
taloni. Ikä alkaa näkyä ainoastaan kasvoillani.

-- [llistyttävää.

-- Toinen, hän sanoi ylpeästi. -- Onko se sa

Jenny Everleighin muistelmat:

LIIKKUVAT TAAKSE!



Plaisir d'amour ne dure qu'un moment,
Chagrin d'amour dure toute la vie.



ALKUSANAT



Tämä paikka paikoin varsin rietas ja suorasukainen, mutta silti aina
viihdyttävä kronikka julkaistiin ensi kertaa noin satakaksikymmentä
vuotta sitten, mutta saattaa silti järkyttää jopa nykypäivänkin luki-
jaa yksityiskohtaisilla ja peittelemättömillä kuvauksillaan erilaisis-
ta seksuaalitoiminnoista.

Nämä Jenny Everleigh -kirjat totisesti esittelevät meille täysin eri-
laisen puolen siitä perinteisestä kuvasta mikä meillä on viktoriaani-
sen ajan Englannin sosiaalisesta elämästä. Yksikään nykyajan histo-
rioitsijoista ei ole kumonnut tuosta aikakaudesta vallalla olevaa ku-
vaa, että se oli puritaanista ja ahdamielistä aikaa suorastaan usko-
mattomuuksiin asti.

Yhdistämme täysin oikeutetusti tuohon aikakauteen pönäkän, usein agg-
ressiivisen puritanismin, joka oli kohottanut 'naisen puhtauden' suo-
rastaan fetissimäiseen arvoon. Jotta naisia olisi 'säästetty punastu-
miselta' ja 'epäsiveellisiltä ajatuksilta' jopa pianon jalat verhot-
tiin ja jokapäiväisiä vaatekappaleita kuten pikkuhousuja kutsuttiin
'nimettömiksi'!

Tuon ajan kirkoissa saarnattiin seksuaalista pidättyvyyttä ja seli-
baattia toivottuina tiloina ja jopa avioliitossakin sallittiin vain
vähin mahdollinen seksuaalinen kanssakäyminen ja sekin ainoastaan li-
sääntymistarkoituksessa eikä missään tapauksessa pelkästään nautinnon
takia!

Ei ole siis mikään ihme, että tuolle aikakaudelle tunnusomaisia olivat
erilaiset seksuaaliset perversiot ja ongelmat ja ylilyönnit erityises-
ti kasvavan porvariston keskuudessa, jotka *noveau riche* -elämäntyy-
lissään pyrkivät apinoimaan kaikessa aristokraatteja. Ei liene pelkäs-
tään sattumaa, että masokismia (jonka on todettu sikiävän tukahdetusta
seksuaalisuudesta) alettiin seksiasioissa vapaamielisemmällä Euroopan
mantereella noihin aikoihin kutsua *le vice aglaisiksi* - englantilai-
seksi paheeksi.

Useimmat nykyajan terapeuteista myöntävät, että taipumus käyttää kipua
seksuaalisen nautinnon välineenä johtuu nuoruusiän seksuaalisuuden tu-
kahduttamisesta ja niinkin normaalin ja tavallisen asian kuin mastur-
baation tai jopa tavallisten 'märkäunien' julistamisesta kielletyiksi
asioiksi tai 'synniksi'.

Asiaan kuului ilman muuta, ettei naisella katsottu olevan minkäänlai-
sia seksuaalisia haluja (ja jos heillä joitakin kutinoita olikin, hei-
dän pyhä velvollisuutensa oli tukahduttaa ne!). Mutta Dame Jennyn päi-
väkirjat ovat todiste kapinoinnista tuota väitettä vastaan, joka tun-
tuu niin naurettavalta, kun sata vuotta on kulunut sen propagoimises-
ta.

Nykyään me kaikki nauramme klassiselle vitsille, jossa victoriaanisen
ajan äiti antaa tyttärelleen ohjeen hääyöksi:'Makaa selälläsi, purista
silmäsi kiinni ja ajattele Englantia' - mutta monille victoriaanisen
ajan tytöille, jotka oli pidetty täydellisen tietämättöminä omasta
saati sitten miehen ruumiista, tämä oli ainoaa todellisuutta ja kaikki
mitä he saattoivat odottaa aviovuoteeltaan. Heidän velvollisuutensa
oli kestää miestensä 'eläimelliset hetket', mutta naimattoman tytön
kohdalla sukupuoliyhteys johti hänen 'turmioonsa', sillä sen jälkeen
hän ei ollut enää tuossa niin suuresti ylistetyssä neitseellisessä ti-
lassa - hänet oli 'pilattu lopullisesti'.

Nämä olivat niitä vallalla olevia käsityksiä, jotka aiheuttivat suuria
paineita sekä miehille että naisille ja jotka usein tehtiin nauretta-
viksi 1870 ja 1880 -lukujen undergroundlehdissä. Niissä kuvattiin,
joskus hyvinkin karkeaan ja rienaavaan tapaan, seksuaalisia iloja, ja
ehkä nuo epäilemättä hyvin suositut lehdet saivat kiittää suurta suo-
siotaan siitä, että ne asettivat seksin lukijoittensa elämässä ja aja-
tuksissa hyväksyttävälle paikalle ja vakuuttivat heille, että seksi
oli yksi elämän suurimpia löydettävissä olevia nautintoja.

Vaikka me tiedämme, että 'Dame Jennyn päiväkirjat' on kirjoittanut
nainen, niin valitettavasti emme tule koskaan saamaan selville niiden
kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä. Sillä 'Dame Jenny' kätkeytyi
täysin ymmärrettävästi salanimen taakse. Ensimmäiset osat lienee kir-
joittanut rouva Belinda Heather (1848-1931), yksi niistä ensimmäisistä
uuden aallon kirjoittajista, jotka saivat leipänsä kasvavista massa-
julkaisuista, joita alkoi ilmestyä vuoden 1880 tienoilla.

Meillä ei ole mitään tietoa siitä, kuka kirjoitti jatko-osat, paitsi
että hän kuului Sir Lionel Trapesin (1826-1908) tuttavapiiriin. Sir
Lionel mainitsee omissa päiväkirjoissaan rouva L:n alias 'Dame Jennyn'
ja korostaa kuinka paljon iloa tämän päiväkirjoista oli ollut hänen
sekä mies- että naispuolisille ystävilleen. Trapes, jonka oma salainen
bibliografia odottaa kovasti yhä julkaisemistaan kuului itse South
Hampsteadin hurvittelevan ja huippumuodikkaan seurapiiriryhmän johto-
tähtiin. Ryhmää johti tohtori Jonathan Arkley, joka yhdessä Trapesin
kanssa oli victoriaanisen ajan kuuluisimman ritariromaanien keräili-
jän, H. Spencer Ashbeen hyvä ystävä.

Alkujaan uskottiin, että kirjaset, joissa päiväkirjat ensi kertaa il-
mestyivät, oli painanut salaperäinen D. Cameron, joka oli vastuussa
erityisen karkeasta undergroundlehdestä, The Pearlista, joka ilmestyi
vuonna 1879. Mutta professori Timothy Shackleton, yksi nykypäivän par-
haita asiantuntijoita victoriaanisen ajan erotiikassa, on sitä mieltä,
että ne julkaisi Philip Yale, varakas etelälontoolainen kirjanpainaja,
joka oli erikoistunut 'ranskalaisiin postikortteihin' - alastonkuviin,
jotka vastasivat victoriaanisen ajan pinup-kuvia.

'Dame Jenny' torjuu oman aikansa suuremmat perverssiot - lapsiseksin,
insestin ja sado-masokismin äärimuodot - mutta hänen päiväkirjojaan
leimaa silti vapaamielinen suvaitsevaisuus. Hän olisi epäilemättä ol-
lut vuosikymmen myöhemmin samaa mieltä kuin rouva Patrick Campbell,
joka kirjailija Oscar Wildeen tämän homoseksualisuuden vuoksi kohdis-
tettua vainoa kommentoidessaan sanoi, että aikuisten ja itsestään vas-
taavien ihmisten oli sallittava puuhata vuoteessa keskenään mitä he
ikinä halusivat kunhan he 'eivät tee sitä kaduilla niin että hevoset
säikähtävät'.

Dame Jennyn rempseä ja elämäniloinen vitaalisuus on säilyttänyt vie-
hättävyytensä vuosikymmenten saatossa erityisesti tässä kokoelmassa,
joka sisältää muutamia suorasukaisimpia, mutta myös eloisimpia kuvauk-
sia tuon ajan seksuaalielämästä mitä koskaan on kirjoitettu.

Sir Lionel Trapes kirjoittaa päiväkirjassaan:'Tohtori Jonathan (Ark-
ley) kävi vierailulla rouva L:n - kuuluisan rakkauden papittaren -
luona, ja olemme kaikki ilahtuneita kuullessamme hänen toipuneen täy-
sin flunssastaan', mutta kirjoittaa perään huolestuneen huomautuksen-
sa, että 'Dame Jenny' hurvittelee ehkä hieman liiankin vapaamielisesti
ja viittaa sitten syfilikseen, joka noihin aikoihin riehui lähes yhtä
tappavana ja parantumattomana kuin AIDS tänään. Myös tai ehkä erityi-
sesti jollekulle 'Dame Jennyn' kaltaiselle turvaseksi oli yhtä tärkeää
kuin se on meidän vapaamielisellä ajallamme.

Godfrey Elton-Stanton Cockfosters
Toukokuussa 1988



I LUKU



Ihanaa! Lopultakin, rakas päiväkirja! Suurenmoinen ja kauan odotettu
elokuun kahdestoista päivä, metsästyskauden avauspäivä, oli lähes kä-
sillä!

Kokonainen kuukausi reipasta urheilua ulkoilmassa odotti meitä - tai
pikemminkin herrasmiehiä, jotka olivat koko edellisen viikon ajan vie-
railleet aseseppiensä luona lähes päivittäin. Minulla oli mielessäni
aivan erilainen, joskin varmasti yhtä terveellinen ja liikunnallinen
urheilulaji.

Olin odotuksesta kärsimättömänä pakannut kaksi matka-arkkuani jo aamu-
päivällä ja illalla palvelijat kantoivat ne Portia-tätini talosta ul-
kona odottaviin vaunuihin, jotka lähtivät kuljettamaan minua ja matka-
tavaroitani juna-asemalle.

Me kokoonnuimme kello puolikymmeneltä elokuun kymmenennen päivän ilta-
na Kings Crossin asemalla. Sir Horace, mies, joka inhosi kaikenlaista
hoppuilua, oli kutsunut meidät luokseen Speysidessä sijaitsevalle maa-
tilalleen hyvissä ajoin ennen tuota suurta päivää - vuoden metsästys-
kauden avauspäivää.

- Haluan ehdottomasti päästä metsälle heti kun metsästys alkaa, hän
julisti römäkällä äänellään. - Kuinka hitossa minä muka muuten voi-
sin saada omakohtaisesti tietää millainen kaudesta tulee?

Kaasuvalojen valaisemalla asemalaiturilla oli hiilen tuoksua, höyryä
ja hyörinää, kantajien huutoja ja lähdön tunnelmaa. Englannin rauta-
teiden johtajana Sir Horace oli varannut käyttöömme henkilökohtaiset
makuuvaunuosastot yön yli kestävälle matkallemme pohjoiseen. Hän ja
Lady Montmorency jakaisivat yhden makuuosaston, minä ja Lizzie, Sir
Horacen nuori ja sievä tytär, toisen. Palvelijat, Pearce ja Millie,
saisivat jakaa pienen istumaosaston vaunun päädyssä, mistä heillä oli
suora yhteys Lizzien ja minun osastoon siltä varalta että tarvitsisim-
me heidän palveluksiaan.

Seisoimme Lizzien kanssa asemalaiturilla ja katselimme kun kantajat
veivät matkatavaramme vaunuun. En ollut tavannut Lizzietä aikaisemmin;
minut oli kutsuttu mukaan koska Portia-tätini tunsi hyvin Lizzien äi-
din, lady Montmorencyn ja nuo kaksi naista olivat päätelleet, että
meistä voisi olla seuraa toisillemme. Oli lämmin kesäilta, mutta olin
kääriytynyt turkiksella vuorattuun matkaviittaani. Lizzie katsahti mi-
nuun.

- Junissa on öisin niin kauhean kylmä tähän vuodenaikaan, eikö olekin?
hän huomautti. - Olen iloinen, että Sir Horace käytti vaikutusval-
taansa ja hankki meille makuuvaunun. Kuumavesipullo jaloissa on tuskin
riittävä lämmike keskiyöllä tavallisessa vaunuosastossa, kun vaunun
ikkunoista vetää ja ovia auotaan tuleville ja poistuville matkustajil-
le joka asemalla.

- Minä olen ehdottomasti sänkyihmisiä, minä tunnustin. - Mikään ei
ole minusta ihanampaa kuin se, että saan nukkua untuvatäkin alla kul-
latussa vuoteessa.

Ja mikäli mahdollista nuoren rakastajan kanssa, joka pitää minut läm-
pimänä, lisäsin äänettömästi.

Nousimme vaunuun, tarkastimme hyttimme ja huomasimme, että se oli
ihailtavan upeasti varustettu - yhtä hyvin kuin monet matkustajalaivo-
jen ensimmäisen luokan hytit. En ollut koskaan aikaisemmin nukkunut
junassa. Itseasiassa sellaisia vaunuja ei ollut vielä kauaa ollut käy-
tössä rautateillämme, ja olin iloisesti yllättynyt nähdessäni kuinka
ylellisesti ne oli varustettu. Marmoriset pesualtaat ja messinkiset
kuuma- ja kylmävesihanat kiiltelivät ja vaunupalvelijat olivat avan-
neet ylellisen ja kutsuvan näköiset, untuvatäkeillä varustetut vuoteet
valmiiksi.

- Me lähdemme tuossa tuokiossa, Sir Horace ilmoitti hyttimme ovelta
tarkastellen kultaista taskukelloaan. - Neuvoisin teitä käymään ai-
kaa suotta tuhlaamatta nukkumaan, tytöt. Pearce on lähettänyt Yorkiin
edeltäkäsin sähkeen niin että meille tuodaan siellä pysähtyessämme
vaunuun kuumaa kahvia ja hyvin varustettu aamiaiskori. Rautatieasemien
kahvioiden rahvaanomainen hälinä inhottaa minua, etenkin kello viidel-
tä aamulla.

Tämän sanottuaan tuo viisissäkymmenissään oleva, tukeva viiksiniekka
käännähti kannoillaan ja paineli Lady Montmorecyn kanssa heidän vau-
nuosastoonsa. Lojuimme Lizzyn kanssa rentoutuneina divaaneillamme.
Kuulimme asemapäällikön vaimeana pillin vihellyksen ja juna lähti nyt-
kähtäen liikkeelle.

Pian kiisimme tasaisesti läpi Lontoon metropolin pohjoisten osien.
Pyörien tasainen, lähes hypnoottinen kolke teki minut pian uniseksi ja
haukottelin mahtavasti ja tunsin silmäluomieni painuvan melkein väki-
sin kiinni. Olin nukkunut edellisenä yönä vain pari kolme tuntia - ei
sillä, että olisin katunut sitä, sillä se oli ollut mitä riettain yö
jättäessäni kuukaudeksi hyvästit sen hetkiselle rakastajalleni, nuo-
relle Lordi Somervillelle, jota nelijalkaisten metsästys ei kiinnosta-
nut tippaakaan - ja tunsin olevani valmis antautumaan Morfeuksen sy-
liin. Riisuuduin ja pukeuduin vikkelästi yöpaitaani.

Sitten tirkistelin uteliaana salaa lakanoitteni välistä kun Lizzy rii-
suutui.

Kuinka kiinteä nuori vartalo hänellä olikaan! Kuinka pitkät ja pylväs-
mäiset olivatkaan hänen säärensä! Näin vilahdukselta ihastuttavan,
vaaleanpunaisen nännin kun hän otti pois rintaliinansa ja suljin sil-
mäni ihmetellen. Kuinka ihmeellinen luomus ihmisruumis olikaan, ällis-
telin samalla kun kuljetin etusormeni vatsani poikki tuuhean karvapeh-
kon ympäröimään pilluuni.

Palasin ajatuksissani edelliseen yöhön ja siihen kuinka häpeämättömän
ihastunut nuori Lordi Somerville oli ollut minun omasta alastomuudes-
tani. Kuinka ylväästi hänen kunnioitettavat mittasuhteet omaava mie-
huutensa olikaan kohonnut tekemään sille kunniaa! Kuinka kiihkeästi
hän olikaan pumpannut minua ja vuodattanut minuun kuuman aatelissieme-
nensä puolihulluna ekstaasista!

Ja kuinka innokkaasti olinkaan vastannut hänen työntöihinsä ja kiljah-
dellut ihastustani maailmalle - epäilemättä monien naapurihuoneissa
samoissa puuhissa olleiden parien suureksi huvitukseksi. Etusormeni
hieroessa pehmeästi pilluani ajauduin vastustamattomasti lämpimään ja
tervetulleeseen uneen.


* * *


Olimme uskoakseni jossain Granthamin tienoilla, kun heräsin naapurio-
sastosta ohuen seinän läpi kantautuviin kummallisiin ääniin. Kun ava-
sin unisena silmäni huomasin, että Lizzy seisoi lattialla pelkässä yö-
paidassaan korva painettuna tiukasti hyttimme päätyseinää vasten. Hyt-
timme kylpi yölamppujen pehmeässä, keltaisessa hehkussa.

- Hys! Lizzy sanoi hihittäen kun aioin kysyä häneltä mitä oli tekeil-
lä.

Tein kysyviä eleitä ja ilmeitä, mutta ne tuntuivat ainoastaan lisäävän
hänen hilpeyttään.

- Kuuntele itse, rakas Jenny, hän vastasi viimein äänettömiin pyyntöi-
hini. - Minä en ole kyllä kuullut ikinä ennen mitään moisen kaltais-
ta.

Raahauduin ylös vuoteesta ja pian minäkin olin painanut korvani vasten
ohutta panelia, joka erotti vaunuosastomme palvelijoittemme huomatta-
vasti spartalaisemmasta osastosta.

Kuuntelin varmaan toista minuuttia, sillä pyörien kolkkeelta oli aika
vaikea erottaa mistä naapuriosaston merkilliset äänet olivat lähtöi-
sin. Ne olivat outo yhdistelmä läimähdyksiä ja vaimeita tömähdyksiä
kuin joku olisi paiskonut jauhosäkkiä ympäri ahdasta naapuriosastoa.
Mutta miksi kukaan olisi tehnyt jotain niin omituista kahdelta aa-
muyöstä junan kiitäessä seitsemänkymmenen kilometrin tuntivauhtia Suu-
ren Pohjoisrautatien kiskoilla?

Kuuntelin uudestaan, tällä kertaa tarkemmin, ja pian erotinkin kisko-
jen kolkkeen keskeltä sanoja ja jopa kokonaisia lauseita. Tajusin het-
kessä mistä oli kyse.

- Ne mehukkaat, himokkaat pirulaiset! huudahdin ja kohtasin Lizzyn
katseen.

- Ehkäpä meidän pitäisi katsoa mistä siellä on kysymys, hän vastasi
suuria, sinisiä silmiään muka edelleen kummastuneena räpytellen ja pa-
nin merkille, että hänen sievät tytönkasvonsa olivat punehtuneet ke-
vyesti.

Hän nousi seisomaan ja osoitti pientä, ehkä kolmekymmentä kertaa kol-
mekymmentä senttistä, liuku-ovella varustettua aukkoa ylhäällä aivan
hytin katon rajassa. Se oli epäilemättä rakennettu siihen hyttien vä-
lisen kommunikoinnin helpottamiseksi. Silmät sai helposti sen tasalle
kun nousi seisomaan divaanille.

Henkeä pidätellen, uskaltamatta päästää ääntäkään ettemme olisi pal-
jastaneet läsnäoloamme seinän takana oleville, vedimme liuku-oven va-
rovaisesti auki ja tirkistelimme palvelijoitten osastoon kasvot niin
lähekkäin, että tunsin nenässäni Lizzyn suloisen, kiihottavan parfyy-
min tuoksun.

Nuori ja komea miespalvelija, Pearce, istui penkillä suoraan meitä
vastapäätä yöpaita kiskottuna ylös vyötäisilleen. Hänen edessään lat-
tialla oli polvillaan Millie, joka piteli kädessään mahtavinta koskaan
siihen asti näkemääni miehenkalua eikä minulla ole toden sanoakseni
ollut onnea nähdä mitään aivan vastaavaa koskaan sen jälkeenkään. Se
oli valehtelematta ainakin 35 sentin pituinen ja varmasti ranteeni
paksuinen ja paksujen, sinisten, muhkuraisten verisuonten kirjavoima
ja se nytkähteli voimallisesti Millien pikkuruiselta näyttävän käden
otteessa sojottaen suoraan kohti luukkua, josta Lizzien kanssa tirkis-
telimme.

Tyttö nuoleskeli hetken leikkisästi huuliaan ennen kuin ryhtyi irs-
taasti nuoleskelemaan Pearcen paisuneen kalun purppuranpunaista nup-
pia.

- Ota se kokonaan suuhusi, Millie! kuulin Pearcen henkäisevän täysin
tietämättömänä läsnäolostamme. - Niin minulla on pian sellainen
stondis, että tarjoan sinulle elämäsi patukoinnin!

Millie otti tarjouksesta vaarin. Lizzien silmät olivat pullahtaa ulos
kuopistaan, kun hän katseli kuinka nuori piikatyttö tosiaan nieleksi
tuuma tuumalta sisäänsä miehen raudankovaa, jättiläismäistä ryhmysau-
vaa. Hän liikutteli sitä syvälle suuhunsa, sisään ja ulos ja nuoleske-
li aina välillä sen sienimäistä, purppuranpunaista terskaa samettisen
kielensä kärjellä. Hän ei selvästikään ollut ensi kertaa moisissa puu-
hissa, sillä kokemattoman tytön moinen mahtipatukka olisi taatusti tu-
kehduttanut.

Pearce hieroi Millien hiuksia hänen tehdessään sitä ja päästeli tyyty-
väisiä, kiimaisia murahduksia syvältä kurkustaan. Hänen valtava, kar-
vainen kivespussinsa - kivessäkkinsä etten paremmin sano! - eli kuin
omaa elämäänsä; se muljahteli ja liikahteli ja alkoi kiihotuksen kas-
vaessa silminnähden kiristyä ja vetäytyä ylös kohti Pearcen lantion
pohjaa.

- Nyt! Pearce huudahti lopulta käheästi ja työnsi Millien päätä taak-
sepäin niin että hänen kyrpänsä irtosi äänekkäästi plopsahtaen tytön
ammolleen venyneestä suusta. - Nyt, sinä rietas pikku narttuni! Kat-
sotaanpa riittääkö minulta sinulle toinenkin vatsallinen hyvää sper-
maa!

Vilkaisin Lizzieen ja me iskimme tietäväisesti silmää toisillemme.
Pearcella ei ehkä ollut aivan Tennysonin lahjoja romanttisessa kielen-
käytössä, mutta kukapa olisikaan piitannut ilmaisujen hienouksista kun
puhujalla oli niin komea ja jämäkkä kalu kuin se jota Millie parhail-
laan hyväili? Ilmeisestikään kyse ei ollut tänä iltana ensimmäisestä
kerrasta kun Pearce tarjosi sillä Millielle hyvää patukointia ja juuri
siitä olivat todennäköisesti johtuneet hetkeä aikaisemmin kuulemamme
oudot äänet!

Pearce työnsi Millien mahalleen heidän vaunuosastonsa puiselle istui-
melle ja veti ylös hänen yöpaitansa paljastaen hänen ihastuttavan,
pyöreän ja vaaleanpunaisen pyllynsä ihaileville katseillemme. Huoma-
sin, että käteni oli tiedostamattani hakeutunut haarojeni väliseen
tuuheaan karvastoon, jonka seassa aina halukas vittuni haukotteli jo
ammollaan.

- No niin, sinä nuori hutselo! Pearce hönkäisi. - Mitä sinä nyt tah-
toisit?

- Oi, sinun kyrpääsi, rakas Pearce! Millie vinkaisi pyllyään kärsimät-
tömästi pyöritellen. - Anna minulle ihanaa nuorta kyrpääsi. Survaise
se heti syvälle kuumaan ja märkään vittuuni ja pane minua kuin eläin,
niin kiivaasti kuin pystyt, ihan samalla tavalla kuin teit aikaisem-
minkin.

Pearce ei tarvinnut kahta kehoitusta vaan oli hetkessä polvillaan lat-
tialla Millien takana, ja kun Millie levitti jalkojaan hänelle, saa-
toin himosta pullottavin silmin nähdä kuinka Millie ohjasi kädellään
Pearcen nytkähtelevän, raudankovan naimasauvan maagiseen, lämpimään
paikkaan reisiensä välissä. Voi kuinka toivoinkaan silloin olevani
Millien paikalla!

Pearcen komeat, nuoret kasvot punoittivat ponnistuksesta ja hänen hy-
vämuotoiset pakaralihaksensa värähtelivät ja supistelivat, kun hän
tunki valtavaa kyrpäänsä Millien piukkaan vittuun, joka ei - kuvitel-
lakseni - ollut ennen Pearcen kalua tutustunut vielä kovinkaan moneen
kyrpään olemassaolonsa aikana.

- Oooh, oih, oih, raaaakaaash, minä olen niin täynnä sitä! Millie kil-
jaisi tärähdellen ja keinahdellen karhealla puupenkillä Pearcen mahta-
vista, säälimättömistä työnnöistä. - Aih, ouh, pane minua! Nussi mi-
nua kiihkeästi, sinä irstas piru! Ooooh, Oooooh! Nussi minua täysiä
ihanalla, isolla kyrvälläsi... nussi, nussi, nussi, nussi, nus-
siiiiiih!

- Minä panen, kurahaara! Pearce ähki. - Horovittu! Piukkapillu!
Pömppöpimppi!

En hämmästynyt kovinkaan suuresti kun sivulle vilkaistessani huomasin,
että Lizzy oli kiskonut yöpaitansa ylös ja runkkasi käsi häpemättömäs-
ti pillussaan litisten seuratessaan nuorenparin raivokasta rakastelua.
Hän huomasi katseeni ja helakka punastus levisi hänen sieville kas-
voilleen.

[killinen, mieletön päähänpisto sai minut ottamaan riskin - enhän tun-
tenut häntä oikeastaan lainkaan - ja polvistumaan lattialle hänen
eteensä ja painamaan kasvoni vasten hänen pehmeää, tummaa, sulotuok-
suista alapusikkoaan. Hän jäykistyi hetkeksi liikkumattomaksi ja va-
vahti sitten voimallisesti päästäen tukahdetun, kiimaisen vinkaisun,
kun irstas ja häpeämätön kieleni tunnusteli liplattaen hänen lemmen-
tunnelinsa salaista sisäänkäyntiä, ja maistoin hänen liukkaan seksime-
hunsa ihanan suolaisuuden; ah, mikä pikantti aromi! Oli kulunut muuta-
mia kuukausia siitä, kun olin viimeksi nuollut naisen vittua, mutta
hyvämuistinen kieleni ei ollut kadottanut hitustakaan hyvistä taidois-
taan.

- Oooh, uih, aiaiai, Jennyyyyh! Lizzy uikutti voimallisesti väänteleh-
tien. - Tämä on niin kauhean tuhmaa! Meidän ei pitäisi! Me emme to-
siaankaan saisi! Mutta kun tämä tuntuu minusta niin ihanalta! Oooh,
Jenny!

Aistini tirisivät ja rätisivät ihanan kiimaisina ja sähköisinä kun
imeskelin hänen suloista, pikkuruista, sydämenlyöntien tahdissa sykäh-
televää klitoristaan ja himokas kuumotus levisi kuin laavatulva veri-
suoniini ja kaikkialle elimistööni. Ajattelin herkullisen kiihottunee-
na seinän takana nussivaa nuorta, kiimaista pariskuntaa ja kaunista,
nuorta, litisevän märkää pillua, jota samanaikaisesti hellin suullani
niin kuin vain toinen nainen osaa.

Kohotin hetkeksi päätäni.

- Mitä he nyt tekevät? kysyin käheästi ennen kuin painoin suuni jäl-
leen Lizzyn helakanpunaisille rakkaudennektarin kostuttamille alahuu-
lille.

- Tyttö on nyt selällään ja hän on kietonut jalkansa pojan kapean vyö-
tärön ympäri. Oi taivas, mikä näky! Tyttö kohottelee innokkaasti lan-
teitaan saadakseen pojan mahtavan kalun mahdollisimman syvälle vit-
tuunsa! Lizzie selitti kaihoisalla äänellä ja jatkoi sitten nautiske-
levasti:

- Oooh, nuole minua, Jenny! Sitten hän taas selosti näkemäänsä ja huo-
kaisi:

- Tuon täytyy tuntua taivaallisen nautinnolliselta! Nyt poika nostaa
tytön syliinsä ja vetää häntä itseään kohti. Ooooh! Kuinka upea kyrpä
hänellä onkaan! Minusta olisi ihana nuolla se kokonaan, joka tuuma
siitä, ja maistaa hänen suolaista, kermaista spermaansa! Uh, oh, aaah,
Jenny, kielesi on niin TUHMA! Nyt he seisovat ja poika painaa tyttöä
vaunuosaston ovea vasten ja panee! Ja paneeeeeeh! Kuuletko jytinän ja
läiskeen, Jenny? Jokainen radan varren opastinmies näkee taatusti hei-
dät! Aih, juuri noin, rakas Jenny! Minä näen pojan paksun kyrvän kun
se junttaa edestakaisin tytön vittumehuista kiiltävänä kuin höyryko-
neen mäntä! Oooh, Jenny. Tyttö alkaa tulla! Poika alkaa tulla! Minä
alan tulla! Ooooohhhh, nuole minua, nuole minua tai minä kuolen!
Ooooh, Jennyyyy-hhhh! Oooooooohhhh...!

Samassa Lizzy vavahti voimallisesti ja kieleni kylpi hänen makeissa
lemmenmehuissaan painaessani kasvojani vasten hänen kiivaasti supiste-
levaa pilluaan.

Hän värähti ja vavahti ja värähti jälleen ja sitten me vajosimme yh-
teen värähtelevään kasaan divaanille. Lizzie tujotti minua silmät laa-
jentuneina kuin sanoen katseellaan kuinka kauhean tuhmia me olimme!
Ehkä se oli ensimmäinen kerta kun hän oli kokenut naisten keskeistä
seksiä.

Mutta minua ei huolettanut muu kuin se, etteivät viereisen hytin pal-
velijat pääsisi perille salaisesta lemmenhetkestämme. On yleisesti
tunnettu tosiasia, että kunhan palvelijat vain pystytään pitämään ul-
kopuolella tietyistä salaisuuksista, niin huhut eivät koskaan lähde
kiertelemään. Niinpä kohottauduin mahdollisimman äänettömästi seiso-
maan ja suljin vaunuosastoja yhdistävän luukun, jotta voisimme kaikes-
sa rauhassa jatkaa lemmiskelyämme.

Mutta kun laskeuduin takaisin istumaan, huomasin pettymyksekseni, että
Lizzie oli vajonnut lempeään horrokseen. Huokaisin haikeasti ja peit-
telin hänen suloisen nuoren vartalonsa huovalla ja - vaikka kaipasin-
kin vielä rakastelua koska en itse ollut vielä lauennut - palasin ta-
kaisin vuoteeseen, jossa olin herännyt vain muutamia ihania minuutteja
aikaisemmin.

Ennen nukahtamistani surin mielessäni sitä, että kyseessä oli epäile-
mättä ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta kun saisin maistaa Lizzyn
suloisia lemmenmehuja.



II LUKU



Hätkähdin hereille kun saavuimme muutamia tunteja myöhemmin Yorkin
suurelle rautatieasemalle. Ulkona oli vielä aika pimeää, mutta nousim-
me ja pukeuduimme Lizzien kanssa nopeasti ja laitoimme itsemme edus-
tuskuntoon. Kuinka viattoman suloisesti Lizzie punastuikaan kun toivo-
tin hänelle hyvää huomenta! Mutta suutelin häntä otsalle ja hänen pak-
sua, vaaleaa tukkaansa silitellen vakuutin hänelle täydellistä hieno-
tunteisuuttani.

Ovelta kuului koputus ja Millie tuli pieneen vaunuosastoomme kantaen
ruokatarjotinta. Hänen ilmeettömiltä, asiallisilta kasvoiltaan oli
vaikea löytää merkkiäkään kiihkeästä lemmiskelystä, jota olimme todis-
taneet kesäyön pikkutunneilla. Mutta huomasin miettiväni, että hänen
pillunsa täytyi olla hellänä sellaisesta raivokkaasta patukoinnista.
Se ei kuitenkaan näkynyt mitenkään ilmiselvästi hänen kävelyssään el-
lei sitä osannut katsoa sillä silmällä. Mutta kun osasi katsoa, kuten
minä osasin, niin näki, että hän kulki jalat hieman harallaan ja taka-
puoli pitkänä.

- Tässä aamiaisenne Lizzie-neiti ja Jenny-neiti, hän ilmoitti pokeri-
naamaisena. - Siinä on kahvia ja kylmiä munapekonivoileipiä ja kak-
kua. Heidän korkeutensa, Lordi ja Lady Montmorency nauttivat jo omaan-
sa vaunuosastossaan. Hänen lordiutensa pyysi toivottamana teille hyvää
huomenta ja sanomaan, että päivästä näyttää tulevan selkeä ja että
olemme perillä Edinburghissa aikataulun mukaisesti hieman ennen puolta
päivää.

Oliko hänen silmissään tiettyä tuiketta? Olin melko varma että oli kun
otin vastaan hänen tarjoamansa kahvikupin.

Jäätyämme Lizzien kanssa kahden teimme nopeasti selvää aamupalastamme.
Sen jälkeen hän asettui makaamaan divaanille. valittaen, ettei ollut
vielä kunnolla hereillä. Minä puolestani menin ulos asemalaiturille.
Junamme aikataulun mukaiseen lähtöön oli vielä kymmenen minuuttia ja
halusin oikoa jäseniäni ja haukata hieman piristävän raitista aamuil-
maa.

Olin tullut jo lähes asemalaiturin loppupäähän, kun uskoin keksiväni
vähän matkan päässä asemalaiturin tungoksessa tutun hahmon. Mies oli
selin minuun ja hän oli uppoutunut innokkaaseen keskusteluun junansuo-
rittajan kanssa. [kkiä hän kääntyi ja tunsin hänet heti kuten hänkin
minut.

- Hitto soikoon, Jenny! hän huudahti riemastuneena. - Kuinka suuren-
moinen yllätys tavata sinut!

- Ja kuinka suurenmoinen yllätys tavata sinut, kapteeni Wilks, minä
vastasin.

Kun olin edellisen kerran tavannut kapteeni Marcus Wilksin Suffolkin
2. pataljoonasta, olin sen jälkeen jonkin aikaa epäillyt, että vittuni
ei tulisi koskaan toipumaan ennalleen hänen kyrpänsä suorittamasta
mahtavasta venytyksestä.

- Sinäkin olet menossa Skotlantiin, otaksun? hän kysyi innokkaalla ää-
nellä.

- Kyllä, vastasin melkein yhtä innokkaasti, - kuulumme Lordi Montmo-
rencyn seurueeseen. Meillä on makuuvaunuosasto tuolla lähempänä junan
alkupäätä.

- Kuinka ehdottoman ihmeellistä! kapteeni Wilks riemuitsi. - Vanha
kunnon Montmorency on kutsunut minutkin ammuskelemaan kanssaan maati-
lalleen, etkö sinä muka sitä tiennyt? Minä vietän viikon hänen maati-
lallaan mutta sitten minun on palattava varuskuntaani kahdennenneksi-
kymmenenneksiensimmäiseksi päiväksi. Me purjehdimme seuraavana päivänä
Egyptiin.

Kävelimme laiturilla yhdessä kohti junan alkupäätä sarastuksen har-
maassa valossa. Oli todella ilahduttavaa tavata niin vanha ja intiimi
tuttavuus niin yllättävissä olosuhteissa. Sanoin sen Marcukselle ja
hän käännähti ja tarttui käsivarrestani.

- Tiedätkö, tyttö kulta, että olen aina ollut kuumana sinuun, hän mu-
tisi korvaani. - Se yö, jonka vietimme yhdessä Whitesin hotellissa
tulee säilymään mielessäni elämäni loppuun asti. Hitto, ellen olisi
silloin jo ollut kihloissa rakkaan Effie Frobisherini kanssa niin oli-
sin kosinut sinua siinä paikassa!

- Imartelet minua, Marcus! naurahdin pehmeästi. - Mutta sinä taidat
vain kiusoitella. Effie on niin suloinen olento ja hän on sitä paitsi
minun hyvä ystäväni.

- Kyllä, kyllä, Marcus myönteli vakavana, - mutta täytyy silti sa-
noa, että edes hän ei osaa imeä kaverin kyrpää niin hyvin kuin sinä
osaat, rakkaani. Eikä hän pysty nielemään miehen purkausta yhtä suu-
rella antaumuksella kuin sinä teit sinä yönä. Mutta toisaalta on vain
harvoja pilluja, joissa on samanlaista imua kuin hänen pillussaan!
Olen varma, että Effiellä on tiukin pieni hunajaruukku Englannin ka-
naalin tällä puolella.

Hänen puheensa sai minut suorastaan punastumaan kiihkosta etenkin kun
aamuyön tapahtumat olivat jättäneet minut erityisen riettaaseen mie-
lentilaan.

- Et sinä yhtään valittanut kun pumppasit uhkeaa Pyhää Yrjöäsi sisäl-
leni sinä yönä, minä muistutin leikkisästi. - Ellen väärin muista,
sinä sanoit että minulla oli ihanin pillu johon sinä olit koskaan
päässyt kaluasi lykkimään.

- Niin, totta, kapteeni Wilks nyökytteli. - Me miehet tapaamme aina
sanoa sellaisia juttuja, kun pääsemme pökkimään kaunista nuorta nais-
ta. Se kuuluu ikään kuin asiaan.

- Siitä huolimatta en usko että minun pilluni käytännössä häviää piuk-
kuudessaan paljoakaan Effien pikku pillulle, minä intin puolitosissa-
ni. - Mitä isompi kyrpä, sen tiukemmin pystyn sitä puristamaan.
Pystyisin kyllä todistamaan sen sinulle jos sinulla olisi kärsivälli-
syyttä.

Olimme jo melkein minun vaunuosastoni kohdalla. Millie ja Pearce pak-
kasivat aamiaisvälineitä koriin palauttaakseen sen asemahotelliin.
Lordi Montmorency seisoi asemalaiturilla ja tarkasteli kultaista tas-
kukelloaan.

- Hyvää huomenta sinulle, Jenny, hän huudahti kun me lähestyimme hän-
tä. - Ja Herra hyvästi siunatkoon, eikö seurassasi olekin nuori kap-
teeni Wilks? Hyvää päivää, herra Wilks! Minä muistelen, että teidän
piti matkustaa maatilalleni vasta joskus myöhemmin tällä viikolla, vai
muistanko väärin?

- Niin minun tosiaan pitkin, sir, Marcus selitti kätellessään hänen
lordiuttaan. - Mutta onnistuin saamaan pari päivää ylimääräistä lo-
maa, ja koska olen yhtä innokas kuin tekin pääsemään metsälle heti en-
simmäisenä päivänä, niin päätin matkustaa ensimmäisellä mahdollisella
junalla. Olin juuri tiedustelemassa junansuorittajalta junan lähtöai-
kaa, kun satuin törmäämään neiti Everleighiin.

- Juu, aivan, juna lähtee ihan näillä hetkillä, Lordi Montmorency sa-
noi. - Teidän täytyy palata nopeasti istuimellenne, sir, tai te
jäätte junasta. Skotlannin pikajuna ei tunnetusti jää odottamaan ke-
tään!

Tämän sanottuaan Lordi Montmorency astui omaan vaunuosastoonsa ja läi-
mäytti oven kiinni. Ja juuri samalla hetkellä junansuorittajan pilli
vihelsi.

- Hyvänen aika! Marcus huudahti tehdyn kauhistuneesti. - Minun vau-
nuosastoni on ihan junan toisessa päässä! Minä en ikinä ehdi sinne
ajoissa!

- Sinä vanha kettu, kiusoittelin häntä hymyillen. Ja kun kukaan ei
näyttänyt katsovan, ojensin käteni ja puristin kevyesti hänen sepalus-
taan. - Sinun näytää olevan pakko matkustaa minun kanssani. Mutta
asiassa on pieni ongelma...

- Ongelma? Hänen iloisen odotuksen kirkastamat kasvonsa synkkenivät
hivenen.

- Aivan, minä nyökkäsin vakavana. - Minä matkustan yhdessä hänen lor-
diutensa tyttären, Lizzien, kanssa. Mutta olen varma, että sinun kal-
taiseltasi nuorelta upseerilta riittää enemmän kuin tarpeeksi spermaa
meille molemmille.

Ja kun juna lähti liikkeelle, työnsin hänet vikkelästi meidän vaunuo-
sastoomme ja läimäytin oven kiinni perässämme.


* * *


Esittelin kapteeni Wilksin hätäisesti Lizzielle ja Lizzien kapteeni
Wilksille. Lizzie näytti hetken aikaa hieman närkästyneeltä, kun mat-
kajärjestelyihimme oli niin yllättäen tullut muutos: ajatteliko

Kiitokset ! Mistä löysit nämä ?

Vähän haudankaivelua, mutta löytyisikö nämä tekstit vielä jostain?

Kiinnostava