kun arki astuu elämään

mahtaakohan poikas olla noin 25? Minä olen ite just hiljan tullu jo vaariks, että en ihan muista noita nuoruusaikoja niin hyvin.
Mutta kysymyshän kuului, kun lapsi tulee kertomaan ongelmistaan!
Näin on käynyt ja se on tuskanen paikka. Itse asiassa kertoja oli lapsen puoliso, joka kylläkin satuili vähän juttuja.
Mutta oli kumminpäin tahansa, niin lapsiin liittyvät ikävät asiat ovat aina ikäviä. Molemminpuolin oli erilaisia syytöksiä toista kohtaan ja kaiketi oma lapseni oli se "syyttömämpi" puoli.
Heillä lopputulos oli se, ettei kumpikaan enää rakastanut toista, joka helpotti tilannetta.
Nyt omalla lapsellani on uusi elämäntoveri, joka vaikuttaa todella viksulta.
Paha tähän on oikeestaan muuta sanoa, kuin että niin oli iskälläkin paha mieli!

Suomalaisten aikuispoikien suurin ongelma on joka paikkaan sekaantumassa olevat äidit jolle ei kelpaa kukaan tyttöystävä vaikka pojat seurustelisivat Ruotsin prinsessojen kanssa eikä ole väliä vaikka poika olisi yli 50-vuotias!

ole joutunut samanlaiseen tilanteeseen..ja toivon etten koskaan joutuisikaan.

Olisi todella vaikeaa olla tasapuolinen ja kyllä niistä minukoista ja vävyistäkin on tullut rakkaita, ja ennenkaikkea he ovat lastenlastemme isiä ja äitejä.

Minulla on samanlaisia kokemuksia.
Kun poikani ensirakkaus romuttui hänen ollessa 22, hän tuli luokseni itkemään...minun iso poikani. En unohda sitä hetkeä, en sitä tuskaa, joka sisälläni oli, pojasta puhumattakaan.
Se on luottamuksen osoitus, kun lapsi tulee aikuisena kertomaan huolistaan vanhemmilleen.
Hyvä, että tulee.
Ei kai sitä voi muuta sanoa, kuin että kukaan ei säästy kolhuilta elämässä, vaikka kuinka toivoisi. Myös lapsillemme tulee niitä.
Mutta he selviävät, vaikeudet kuuluvat elämään.
Kun oppii, että on vaikeuksia, iloitsee sitten taas onnen hetkistäkin ihan toisella tavalla.

kuvitellut itseni samanlaiseen tilanteeseen.
Tuntisin valtavaa tuskaa, koska miniäni ovat vuosien mittaan tulleet erittäin rakkaiksi ja läheisiksi.
Pojalleni annan usein mahdollisuuden kahdenkeskiseen lomaan vaimonsa kanssa.

ja 'osaaottavaa'kyllä päässäni liikkuu,mutta en osaa tuoda tuntemuksia esiin,niin kuin haluaisin.

Jos jotain hyvää tuon julki tilanteestasi,niin kolme asiaa on ainakin positiivisia.

- poikasi avautuminen sinulle
- ettei etsi ongelmaan ratkaisua kapakasta
- rakastaa edelleen 'puolisoaan'**)

Meillä on vanhimmalla lapsella on sellainen 'käytäntö',että hän soittaa minulle ja kysäisee,olisko,esim.huomenna minulla mitään'bisnes matkaa,kun hänellä olisi sellaista vapaata,että tekis mieli lähteä 'ajeleen'.

Siellä autossa,sitten tulee keskusteltua niin iloa kuin murheita tuovista asioista sekä kaikesta mahdollisesta maailman menosta yleensä.

Nämä reisut ovat molemmin puolin terapiaa ainakin itse koen ne sellaisiksi kulissi- matkoiksi jolloi voidaan rennosti ja kiireettömästi sanoa sellaisia asioita,mitä ei normaaleissa tapaamisissa keskusteluun tule otettua esiin.
Tilanne on myös hänen poikakaverinsa kanssa tuttua touhua,sillä hänen isä asuu melko kaukana ja ns."terapia tapaamisia" ei siksi ole helppo järjestää.

No toivon että niin lapsesi kumppaninsa kanssa löytävät parhaan mahdollisen ratkaisun tilanteeseen ja että äidin paha mieli voi palautua onnellisempaan suuntaan.

ps.Eipä näitä lasten elämäntilanteita kantsi ottaa 'liian'syvin tuntein,koska elämään kuuluu,että välillä on sukelletaan,mutta myös noustaan pintaan jopa lennetään pilvissä.

Ja elämään kuuluu myös,että aikuiset lapset selvittävät omat kriisinsä itsenäisesti ja meidän vanhempien tulisi'malttaa'pysyä vain tukijoina ja kuuntelijoina,sillä emme valitettavasti voi elää muuta kuin tätä omaamme.

Oman isäni lohduttava ja kaikkiin tilanteisiin avun tuova tapa oli ottaa syliin ja kysyä:"mikäs sinun on" ja vastauksen(syyn)saatuaan yleensä jatkoi; "älähän ole milläsikään,kyllä se tästä paremmaksi muuttuu".

Joten käytännön keinona ehdotan,että menet miehesi "syliin"ja pyydät häntä lohduttamaan sinua,että saat paremman mielen ja elämä 'tilaisuuden alkaa hymyillä niin sinulle kuin koko perheellesi.

...myös hyvä mieli, koska teillä kahdella on noin luottamukselliset välit. Se on harvinaista!

Ikävä, että joudut kantamaan murhetta, joka on poikasi murhe, ja joka hänen täytyy pystyä ratkaisemaan itse. Kuunteluapuna ja "terapeuttina" olet tehnyt sen, minkä voit. Jos poikasi on sinulle noin avoin sinulle, niin voit olla hänelle tukena jatkossakin kuuntelijana. Ajatustensa ääneen kertominen ymmärtävälle henkilölle on usein katalysaattori, joka panee hänet itsensä etsimään ratkaisua tosissaan.

katsoa peiliin.Äidin oisi aika katkaista napanuora poikaan.Jos hän todella on ollut seitsämän vuotta kimpassa naisen kanssa niin eiköhän he selvitä välinsä.En ihmettele jos nainen ottaa jalat alleen.kerran poika ei pääse äidistään irti!!!!Meinaan et on kokemusta asiasta.Annoin pojan taks Äidin helmoihin.Nyt nautin elämästä!!!