30+ Opiskelija

Tilanteesi on ihan ok. Tässä maassa opiskellaan vielä paljon vanhempanakin. Itse opiskelin 37:n ikäisenä. Ystävä opiskelee nyt 43:n ikäisenä. Tiedänpä viisikymppisenkin joka halusi vaihtaa alaa ja lähti koulun penkille. Joten eikun tsemppiä sinulle.

Tulin Suomeen 27 vuotiana, naimisessa olin 5v. Sitten kun olin jo 32v ja elämä oli helvetti tylsää eron jälkeen, ajattelin että haen joku koulutuksen. En pääsyt kampaajaksi, mutta samana vuonna vahingossa luin lehtiilmoitus, jossa ilmoitetaan amk-opinnot. Koin ja pääsin opiskelemaan.
Olen vanhin opiskelijä koko koulussa, ja myös vanhempi kun kaks opettajaa :-) Nyt olen 36v. ja kohta valmistun :-)
En seurustele, kun opinnot vievät aikaani, koulukaverit ovat lijan nuoria minulle, mutta voin sanoo lopuksi että tämä opiskelu oli parasta mitä minulle tapahtui Suomessa. Ja suomi sujuu parempi :-)
Toisaalta, nuoret eivät välttämättä heti tehdä oikea opiskelusuunta valinta, minäkin olen kaksikymppisenä opiskelut jotain ihan muutta kun nyt. Mut näin on parempi...ehkä.

Eipä se työ ja perhe ole niin itsessään selvyyksiä tässä maassa ja ajassa.

Olen itse 33 v. ja nuo opinnot eivät ole auttaneet suuntaan eivätkä toiseen vaikka neljässa vuodessa suoritin arvostetun ylemmän akateemisen tutkinnon ikävuosina 21-25. Tällaista saa***an tyhjäkäyntiä on ollut nämä vuodet tuosta 25 eteenpäin vaikka välillä olen ollut joitakin vuosia töissäkin määräaikaista p-duunia tekemässä.

Jep, taidan profiloitua sellaiseen segmentiin ikäni ja satunnaisten tulojeni puolesta, että pankit lähettää lainatarjouksia asuntolainasta. Eipä ne sitä kuitenkaan olisi valmiita myöntämään, jos kertoisin että tässä ollaan pätkäduunissa.

Opiskelut ei lopu ikinä!
3-kymppisenä sitä vielä hyväksyikin sen, että opiskeli mutta että sen joutui taas alkamaan kun 40 tuli mittariin!
Vain vuoden tauon sain pitää kun taas yhteiskunnan paineet pakottaa opiskelemaan lisää että pysyisin kelkassa. Tai oravanpyörässä, miten vaan.

Olen itse myös hakenut nyt työn ohella opiskelemaan. Viimeisestä valmistumisesta on seitsemän vuotta, lapset on saatu ja edessä olisi "uraputki" (kyseenalainen termi?). Silti kaipaan jollain tavoin eteenpäin menoa opiskellen. Tästä olen haaveillut - että kun saan lapset sen verran isommiksi, että omaa aikaa olisi himpun verran enemmän niin sitten kyllä aloitan... Nyt sitten pohdin, että mitenhän ne organisointitaitoni riittävät jakamaan ajan perheen, työn, opiskelun ja ihan vaan olemisen kesken???

Kun on perhe, talo ja muut nippelit hankittu tekis taas mieli tehdä jotain muuta, ihan mitä vaan. Tää kö se kriisi on?

minua lohduttaa se, että olen töissä ja työkokemus samalta alalta karttuu koko ajan. Siten kun olen oikeasti valmis minulla on jo työkokemusta ja tietoa. Sillä arvelisin pärjääväni edes kohtuullisesti

Dualina toimiessa (siis työ ja opiskelu samaanaikaan) on etua duunissa koska se edes jossain määrin vaikuttaa siltä että koetat kehittää itseäsi.