Olen sitä mieltä, että Antti S:stä tehtiin tarkoituksella syntipukki taloon. Mikäli Pertun sijaan Antilla olisi ollut vastassa esim. Minna, Timo, Hanna, Iina tai Terhi - aivan varmasti Antti olisi pärjännyt paremmin.
Sen vuoksi olenkin surullinen, että nämä Minnat ja muut mussuttivat Antin selän takana niin pitkään näitä ärsytyksiään eivätkä kommunikoineet asiaa Antille aiemmin. AnttiS oli itse hyvin avoimen oloinen kaveri ja sanoi suoraan, jos hänen mielestään jokin asia tökki. Tähän ei näistä nysveröistä ikinä olisi!
Antti tuskin koko BB:tä olisi voittanut, mutta kyllä hänen persoonansa oli sitä laatua, että olisi ansainnut pysyä talossa pidempään. Esimerkiksi se ruokajuttu OLISI PITÄNYT OTTAAA ESIIN aiemmin talossa, koska se kuitenkin nyrppi useimpia. AnttiS olisi lopettanut sen ruoan kanssa värkkäämisen varmasti välittömästi.
Tätä mieltä olen!
AnttiS uhrattiin turhaan!
6
922
Vastaukset
- ja piste
turha jätkä koko antti ja piste.
- AnttiS-fani
Ei paljoakaan kiinnosta lukea yhden rivin kommentteja, joten voisitko perustella väitteesi miksi AnttiS oli sinusta täysin turha jätkä??
- Sami_
Kaveri ei huomaa että jatkuva jääkaapilla napostelu häiritsee muita, koska ruokaa on melko vähän. Sitten se polttelee muiden tupakit kun ei ole omia mukana, koska ei muka polta.
Nuo on juuri niitä asioita, jotka alkaa ärsyttämään muita. Tuskimpa asiasta aikaisemmin puhuminen mitään olisi auttanut, koska Antti S osannut ottaa sitä itseensä silloinkaan kun siitä viimein puhuttiin. Keskustelun aikana muut istui pöydässä syömässä ja Antti S närppi jääkaapilla. - Sam
Kyllä tämä homovaras oli NYT juuri oikea pässi lähtemään ! Ylivoimaisesti ärsyttävin! Tosin voi olla, että tuotantotiimin osalta niin myös haluttiin, koska sehän on VARMA, että telkkarissa voidaan näyttää just sellasia asioita, mitä halutaan. No näkemäni perusteella kuitenkin ko. Antti S oli täys idioootti ja kusipää sekä varasteleva homo, joten vittuun vaan !!!!
- Sami_
Tuo on totta. Tunnin lähetykseen saadaan luotua kustakin asukista just sellainen kuva, kuin mitä tuottaja haluaa.
Tuskinpa Antti S. olisi lopettanut ruoan kähmimisen, koska haastattelussa sanoi, ettei omasta mielestään käynyt jääkaapilla yhtään se useammin kuin muutkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama535278Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä774266Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve843787Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742760Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1632621Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta702448Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282395Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792219- 1491863
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko421606