..kärsivää? Tässä ensin ilmaisen oman näkemykseni, jotta ei tulisi ns, missförståndelse. Raha ei tuo sitä välitöntä apua oli sitten hätä kun hätä. Mun mielestäni tärkeintä on poistaa se varsinainen hädän tuoja. Liikakansoittuminen on ollut Afrikan varsinainen riesa jo vaikka kuinka kauan. Nyt päästiin itse aasinsillan kautta asiaan: annatko rahaa vai veisitkö sinne ehkäisypillereitä ja miehille vasektomian tekoon tarvittavaa lääkintätietotaitoa? - Kiinassa on hyvä systeemi, yksi lapsi per pariskunta. Ei ole siellä nälänhätää, kiitos tietty länsimaiden teollisuusyrityksienkin. Afrikka on kuin pohjaton kaivo, jokainen joka jotain vähän oppii lähtee sieltä pois. Hiekkaan kirjoitettu lause pyyhkiytyy nopeasti pois.
Kuin haluaisit auttaa hätää
5
258
Vastaukset
- Pirre*
Kiinan malli ollut hyvä, minusta se on epäinhimillinen.
Onhan vapaaehtoisilla ehkäisykeinoilla päästy melkein "yhtähyviin" tuloksiin länsimaissakin.
Minusta sellaiset naisyrittäjyysprojektit ovat hyviä kehittymättömissä maissa, niillä on saatu jo hyviä tuloksia aikaiseksi. Näissä maissahan perinteisesti miehet pelaa noppaa sillä aikaa kun vaimo raapii ruokaa perheelle.- Blondi
pointti asiaan olikin tämä nyt oleva keräys. Olen sitä mieltä, että pitäisi henkilökohtaisesti mennä viemään se apu tavarana, ei rahana. Mitä rahalla tekee aavikolla, savannilla, kuivalla maalla; ei mitään. Siis edelleen suositaan ylikansoittumista alueilla, jossa ei ole elämiseen edellytyksiä. Joissain maissa naiset yrittävät saada elantoa perheelleen ja miehellä voi olla vaikka useampia vaimoja. Sorry mun huono suomenkielentaito, olen finlandssvesk, en osaa sanoa suomeksi just kun ajattelen.
- Blondi
Blondi kirjoitti:

Tarkoitus ei ole mikään mobbaus. Jokainen pankoon rahansa vaikka eikalle levätunturille.
- roosasieppo
Blondi kirjoitti:
Tarkoitus ei ole mikään mobbaus. Jokainen pankoon rahansa vaikka eikalle levätunturille.
pitää aloittaa ruohonjuuri tasolta.Esim.kehitysmaissa on liian tavallista,että naiset raataa ja ukot laiskottelee.
Kiinan malli on aivan järkyttävä,kun tytöt surmataan tai kätketään maaseudulle.
Rahaa on turha antaa,kun suurin osa jää järjestön taskuun. Blondi kirjoitti:
pointti asiaan olikin tämä nyt oleva keräys. Olen sitä mieltä, että pitäisi henkilökohtaisesti mennä viemään se apu tavarana, ei rahana. Mitä rahalla tekee aavikolla, savannilla, kuivalla maalla; ei mitään. Siis edelleen suositaan ylikansoittumista alueilla, jossa ei ole elämiseen edellytyksiä. Joissain maissa naiset yrittävät saada elantoa perheelleen ja miehellä voi olla vaikka useampia vaimoja. Sorry mun huono suomenkielentaito, olen finlandssvesk, en osaa sanoa suomeksi just kun ajattelen.
kaikkien meidän yhteen kootuilla roposilla voidaan juuri viedä sitä konkreettista apua.
Johan se kuultiin, mitä siitä seuraa kun amatöörit hyökkäävät muka auttamaan katastrofialueille. Heistä on pelkkää haittaa. Siksi en lähde myöskään kaivamaan kaivoja Afrikkaan. Toiset tekevät sen tehokkaammin, paremmin ja edullisemmin. Kun asiat on hyvin organisoitu, jo pelkällä matkani hinnalla voidaan hankkia esim. juuri niitä kaivoja moneen kylään. Tai keräyksen tuotolla voidaan varustaa ja lähettää KOULUTETTU katastrofiryhmä tarvittaessa paikalle. Tai voidaan tarjota koulutusta ja auttaa ihmisiä auttamaan itseään.
Annetaan asiantuntijoille resursseja auttaa. Ainakin minä iloitsen nähdessäni SPR:n punaisiin liiveihin pukeutuneita eri ikäisiä ja näköisiä ihmisiä tekemässä työtä toisten ihmisten hyväksi.
Ei tarvitse maksaa edes pankin kuluja, kun voi laittaa niin pienet kuin suuremmatkin roposensa suoraan lippaaseen.
Joskus ihmettelen, miksi ihmiset haluavat vastustaa tunnettujen, luotettavien hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiä. Osallistuminenhan on vapaaehtoista.
Lähde sinäkin huomenna SPR:n teltalle keskustelemaan ja ottamaan asioista selvää. Ehkä seuraavalla kerralla haluat jo itsekin vetää punaiset liivit päällesi. ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431071No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall194921Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14680
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21670Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29663- 37663
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603