Journalisteilla on outo tapa hokea ikäkausia käsittelevissä artikkeleissaan, että 'nelikymppisenä mies on työelämässä uransa huipulla'. Missä mielikuvitusmaailmassa nämä toimittajat oikein elävät? Aina poikkeuksetta keskivertomies oletetaan toimistomerkonomiksi tai virkamieheksi. Sellaisilla onkin mahdollisuus edetä urallaan ja päästä nelikymppisinä huipulle.
Suomi on kuitenkin täynnä levyseppähitsareita, bussikuskeja, varastomiehiä, autokorjaajia ym. käytännön töitä tekeviä ei-kaupallisen alan koulutuksen saaneita, jotka ovat ikänsä rasvanahkaduunareita vailla minkäänlaista mahdollisuutta edetä yhtään mihinkään, mutta heitä ei lehdissä näy.
Kun haastatellaan työelämän nelikymppisiä miehiä, he ovat aina valkokaulusväkeä kaupalliselta alalta tai tiedonvälitysalalta - toimittajien kavereita? He ovat uransa huipulla. Heitä esitellään onnellisen perheensä kera kauniissa omakotitalossaan. Samaan aikaan, toisaalla: alkoholisoitunut, eronnut rakennusmies virittelee hirttoköyttä vuokrayksiössään tarkoituksenaan hirttäytyä slummilähiön viereiseen metsään. Eli toimittajat: älkää antako sellaista kuvaa, että nelikymppisen miehen elämä on kulkua voitosta voittoon, kun se ei tosielämässä sitä ole!
Mies uransa huipulla... Hah!
8
1220
Vastaukset
- Pirre*
ajatellut noita menestys tarinoita lukiessani, että meille tavallisille duunareille pitää kertoa satuja, ettei tämä elämä tuntuisi niin hmm...tavikselta..:/
- Loistava.polku
Minä koen olevani urani huipulla juuri nyt, kun olen työssä jota ei työajan ulkopuolella tarvitse juuri stressata, ei tarvitse valvoa yökausia deadlinen lähestyessä, ei pelätä burn-outia ja katsoa työkaverien tipahtelevan ympäriltä.
Toki palkka on sitten sen mukainen eli pieni - mutta elämän laadussa olen reilusti voiton puolella verrattuna aikaisempaan helvetilliseen "uraputkeen".
Ne elämän oleelliset asiat kun ovat ihan muualla kuin työpaikalla.- heinä6
On tosiaankin ihanaa jos työt jää töihin ja vapaalla voi keskittyä ihan muuhun.
toi lehtijuttu taitaa suurelta osin olla totta, MUTTA, ei mua ainakaan haittaa missä ammatissa mies/nainen on. jos ihmiseen vaikuttaa (toisille se tuntuu olevan tärkeintä) niin suuresti mitä toinen työkseen tekee, niin eiks se kerro aika paljon jo siitä ihmisestä. mä en haluais ainakaan olla sellaisen tyypin kanssa jonka ainoa mittari on '''johtaja. valitettavasti kaveriporukkaani kuuluu muutama tälläinenkin mies että nais sukupuolen edustaja. mitä mä oon niistä huomannut, niin on se, että ei ne oo kaikesta siitä isommasta rahamäärästä (palkasta) huolimatta yhtään sen onnellisempia kuin "duunaritkaan". päinvastoin. niillä on suurempi vastuu siitä, et firma saa enemmän rahaa ja osakkaat isompia osinkoja. jos homma ei suju, niin kenkää tulee. sen takia ainakin mun kamut tekee töitä suunnilleen 24 tuntia vuorokaudessa ja on "hermoromahduksen" partaalla. puhumattakaan muista fyysisistä oireista. (nää mun tutut on muuten miehiä). kaiken huipuks vaimot ei oo tytväisiä, koska ukko on paljon töissä ja kaiken maailman kokouksissa tai "kokous matkoilla". tosin eukot odottaa/vaatii et rahaa pitää tulla joka raosta, et ne voi ostella isompia timantteja kuin toisilla. ihan uskomatonta touhua. näkisittepä ne yhteisissä tilaisuuksissa. hyvä et ne ei oo toistensa tukas kii, kun pitää kehua kilpaa kenellä on isompi se ja se tavara ja kenen mies on ylennetty siksi tai täksi johtajaksi.
ykskin niistä aikoinaan sanoi (mies???) et ei mee naimisiin kuin lääkärin kanssa. (tää todistaa et kyllä ne jotkut miehetkin on kana-aivoja) (mun mielestä). no, joka tapauksessa lääkärin kanssa se meni naimisiin, mutta ne on eronneet jo aikoja sitten.
P.S sanon taas kerran, et häntä pystyyn. ei "duunarit" oo mitenkään huonompia kuin johtajat. tuntuu et se on toisinpäin.
t. "esimiehen" vaimoMyönnetään, ettei raha tee onnelliseksi, mutta mielummin itkisin kurjuuttani muutaman satatonnia rikkaampana. Kyllä nykypäivän työtahdilla asemasta riippumatta työt seuraavat kotielämään. Jos pomo haukkuu duunarin, duunari kärtyää muijalle, muija pieksää kakarat.
Jos ei nyt noin kärjistetystikkään, niin kyllä huonopalkkainen aliarvostettu työ näkyy myös perhe-elämässä.
- Väärä ikäryhmä
Mutta en malta olla kehumatta, että nyt, työttömyyseläkkeellä, koen olevani urani huipulla.
Päätän itse ajankäytöstäni ja menemisistäni rikoslain ja muijan sietokyvyn puitteissa.
En voi kuvitella enää parempaa! - tuffe
aika lailla samaa mieltä olen journalistien kanssa. Minusta duunarikin on uransa huipulla keski-ikäisenä, on työkokemusta ja sen kautta ammattiylpeyttä. Jaksaa vielä seurata uusia tuulia, mutta pärjää tarpeen vaatiessa ilman sitä viimeisintä digitaalia :) Lainat kohta maksettu, ellei välillä ole ollut avioero :/
Minusta hiukan aliarvioit perinteisiä ammatteja. Esim. metallimies voi aloittaa uransa apupoikana ja lopetta sitä aarporaajana, metalliväen kermana ;) Tai levyseppähitsaaja, ensin prötäämässä pelkkiä suojapeltejä, uransa lopulla ehkä kaasuputkihitsaajana (vaativuusluokka kova).
Onhan niitä epäonnistuneita yksilöitä, kaikissa ammateissa.- "Utelias"
Toki kiinnostaisi meitä muitakin????
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2785004Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1112569Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1171560- 1011120
Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3391029Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle139956Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N275926Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33817IS Viikonloppu 4.-6.4.2026
Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja82787- 39775