Kirjaston varausmaksujen nousu

varaaja.

Kirjaston varausmaksuja sitten päätettiin nostaa kylmästi 0,50 Eurosta 0,80 Euroon. Melkoista tiliä taas kaupungille.

Vielä muutama vuosi sitten varausmaksu oli kaikin puolin perusteltu. Varauksen saavuttua kirjastosta lähti kotiin kirje, jossa kerrottiin, että varauksen voi noutaa.

Nyt on kuitenkin mahdollista hoitaa varaukset myös niin, että varausten saapumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä (max 15 senttiä) tai sähköpostilla (automaattinen toiminto ja näin ollen käytännössä ilmainen).

Mistä siis johtuu, että ihminen, joka valitsee varauksen saapumisilmoituksen tekstiviestillä tai sähköpostilla, joutuu maksamaan varausmaksua saman verran kuin henkilö, joka on valinnut kirjeitse ilmoittamisen (ilmoituksen tulostus/kirjekuoren hinta/postikulut).

Kaiken lisäksi minua v*tuttaa suunnattomasti, kun hakiessani varauksia useamman kerran kirjastonhoitajat valittaneet minulle siitä, etten ole tulostanut noudettavia varauksia paperille, vaan he joutuvat katsomaan koneeltansa, mitä varauksia minua on odottamassa. Jopa kolme varausta kerralla tuntuu olevan ylitsepääsemätön este, koska "joutuu ravaamaan edestakaisin, kun ei näitä kaikkia muista kerralla". Mistä he luulevat palkkansa saavan tai miksi he luulevat, että sähköposti/tekstieviestimahdollisuus on annettu? Nehän juuri ovat vaihtoehtoja turhalle paperisaasteelle. Jos minä maksan 5 markkaa yhden kirjan varauksesta niin oletan, että kirjastonhoitaja saa nostettua perseensä kerran jokaisesta viidestä markasta.

29

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tre---

      Pienistä rahoista on joillakin kiinni.

      "Melkoista tiliä taas kaupungille."

      Niin varmaankin joo :-). Kovat ovat kaupungilla myös
      menotkin, mitenkään kirjaston ilmaisuuden (muttei aineistovaraamisen) hyödyllisyyttä kyseenalaistamatta.

      "Mistä siis johtuu, että ihminen, joka valitsee varauksen saapumisilmoituksen tekstiviestillä tai sähköpostilla, joutuu maksamaan varausmaksua saman verran kuin henkilö, joka on valinnut kirjeitse ilmoittamisen"

      Olen samaa mieltä.

      "Mistä he luulevat palkkansa saavan tai miksi he luulevat, että sähköposti/tekstieviestimahdollisuus on annettu?"

      Tästä en ole samaa mieltä. Kyllä heidän palkanmaksulleen varmasti perusteet löytyvät, ja he varmasti joutuvat tekemään muutakin sen eteen kuin nostamaan persettään sinun takiasi. Kyllä se paperin printtaaminen varmastikin helpottaa heidän
      työtään, lopultakin tässä on kyse vain siitä, että
      olisi sinulle pienempi vaiva printata se paperi (2
      klikkausta hiirellä) kuin heille juosta edestakaisin.

      Tilannetta voi verrata siihen, että maksaa Siwassa
      50 centin tikkarin 500 euron setelillä, vaikka lompsassa olisi se 50 centin kolikko... Voisihan tässäkin sanoa: "Siitähän niille kassaneideille palkkaa maksetaan, että ne kaivelevat vaihtorahoja!" JOUSTAVUUTTA, ihminen hyvä! Rajansa
      asiakaspalvelullakin! Vai eikö sinulla ole varaa ostaa paperia?

      "Nehän juuri ovat vaihtoehtoja turhalle paperisaasteelle."

      Eivätköhän ne ole vaihtoehtoja enemmänkin turhille postimaksuille - niistä ne kustannukset varmaankin
      enemmälti muodostuvat.

      • varaaja.

        "Pienistä rahoista on joillakin kiinni."

        Hetki rikkaana Suomi24.fi:n forumilla :)

        Tässähän on kyse periaatteesta. Itse varaan aineistoa ehkä 50 kpl vuodessa. Vuonna 2004 näiden varaaminen maksoi minulle 25 Euroa ja kirjeet tulivat postissa kotiin. Tänä vuonna sama määrä maksaa 40 Euroa, vaikka saisin vain "ilmaisen" sähköposti-ilmoituksen. Melkoinen korotus.

        Miten niin nosto ei tee kirjastolle (kaupungille) tiliä? Ennen tuo varausmaksu, 50 senttiä, kului postimaksuun. Postimaksua ei enää tarvitse maksaa, mutta sen sijaan varaajalle maksu nousi 80 senttiin. Onko sulla mitään käsitystä kuinka paljon pelkästään pääkirjastosta varataan materiaalia vuodessa? Veikkaisin, että useamman kymmenen tuhatta varausta vuodessa. Kerro se korotuksen määrällä.

        "Tilannetta voi verrata siihen, että maksaa Siwassa 50 centin tikkarin 500 euron setelillä, vaikka lompsassa olisi se 50 centin kolikko."

        Mitä yhteistä näillä asioilla on? Enemmänkin on kyse siitä, että R-Kioskille mentäessä minulla pitäisi olla kirjoitettuna valmiiksi lista, jonka avulla myyjä noukkisi tarvittavat ostokset minulle tiskin takaa. Ehkä sinä käyt R:llä listan kanssa?

        "Eivätköhän ne ole vaihtoehtoja enemmänkin turhille postimaksuille - niistä ne kustannukset varmaankin enemmälti muodostuvat."

        Nyt taas hieman suhteellisuudentajua peliin, kiitos. Ei puhuta mistään Nurmon kyläkirjastosta. Jos oletetaan, että kirjastosta lähtee 100 varausilmoitusta päivässä (saattaa olla huomattavasti enemmänkin), niin puhutaan vuositasolla jo melkoisista työvoimakustannuksista ja tekstiviesteihin/sähköposteihin siirtymisen jälkeen niiden työvoimakustannusten säästämisestä sekä ideaalitilanteessa useamman kymmenen tuhannen kirjekuoren säästämisestä.

        Itseäni tämä uudistus ei aja vararikkoon, mutta esim. tenttikirjoja varaaville opiskelijoille uudistus tuskin on mieleen. Kuten jo alussa sanoin - kirjaston kustannukset laskevat, mutta lainaajan kustannukset nousevat radikaalisti.

      • tre---
        varaaja. kirjoitti:

        Kyllähän tosiaankin taitaa olla niin, että tuossa saapumisilmoituksen fyysisessä toimittamisessa maksaa muukin kuin postimaksut. Eivät tuollaiset ikkunalliset C5-kuoret varmaankaan ihan ilmaisia ole, puhumattakaan siitä, että ne noutoilmoitukset on ilmeisestikin leikelty kokonaisesta A4:sta ja laitettu kuoreen. Mitään tuollaisia kustannuksia ei tule sähköisessä varausilmoituksessa, joten siinä mielessä maksut ovat perusteettomia. Olinkin alun perin samaa mieltä kanssasi, että varausmaksun pitäisi olla paljon halvempi. Ehkä sitten jopa ilmainen.

        "Miten niin nosto ei tee kirjastolle (kaupungille) tiliä?"

        Kaupungin massiivisessa budjetissa tuo ei silti varmaankaan näy isona osuutena, sitä vain tarkoitin.

        "Mitä yhteistä näillä asioilla on? Enemmänkin on kyse siitä, että R-Kioskille mentäessä minulla pitäisi olla kirjoitettuna valmiiksi lista"

        No joo, ehkä tämäkin on totta. Mutta mitä olen katsonut sitä varatun aineiston noutoa, niin kyllä
        he tosiaan joutuvat jokaisen erikseen tulemaan katsomaan näytöltä, ellei mitään lappua ole mukana. Ja aikamoiselta ravaamiselta se vaikuttaa (ops, jäin kiinni, en itsekään tuo mitään lappuja mukanani, paraskin moralisoija :-))

        "kirjaston kustannukset laskevat, mutta lainaajan kustannukset nousevat radikaalisti."

        Toisaalta myös kirjaston ulkoinen rahoitus (kaupungin subventio) vähenee, ja onhan lehdissäkin ollut juttua, että uutta materiaalia voidaan ostaa nykyään paljon vähemmän kuin aikaisemmin.

        Mutta voitaisiinhan periaatteessa melkein kaikki maksut poistaa ja korottaa myöhästymismaksuja roimasti. Mielestäni on röyhkeätä, että jotkut panttaavat kirjoja jopa kuukauden eräpäivän jälkeen - se ei heitä haittaa, jos kyse on esim. tärkeästä tenttikirjasta, maksua tulee vain noin 5
        euroa. Mutta jos tulisi vaikkapa 20 euroa, voisi tilanne olla toinen.

      • tre--- kirjoitti:

        "Olinkin alun perin samaa mieltä kanssasi, että varausmaksun pitäisi olla paljon halvempi. Ehkä sitten jopa ilmainen"

        Minun mielestäni taas on hyvä, että kaikki ovat samanarvoisessa asemassa.

      • varaaja.
        tre--- kirjoitti:

        Kyllähän tosiaankin taitaa olla niin, että tuossa saapumisilmoituksen fyysisessä toimittamisessa maksaa muukin kuin postimaksut. Eivät tuollaiset ikkunalliset C5-kuoret varmaankaan ihan ilmaisia ole, puhumattakaan siitä, että ne noutoilmoitukset on ilmeisestikin leikelty kokonaisesta A4:sta ja laitettu kuoreen. Mitään tuollaisia kustannuksia ei tule sähköisessä varausilmoituksessa, joten siinä mielessä maksut ovat perusteettomia. Olinkin alun perin samaa mieltä kanssasi, että varausmaksun pitäisi olla paljon halvempi. Ehkä sitten jopa ilmainen.

        "Miten niin nosto ei tee kirjastolle (kaupungille) tiliä?"

        Kaupungin massiivisessa budjetissa tuo ei silti varmaankaan näy isona osuutena, sitä vain tarkoitin.

        "Mitä yhteistä näillä asioilla on? Enemmänkin on kyse siitä, että R-Kioskille mentäessä minulla pitäisi olla kirjoitettuna valmiiksi lista"

        No joo, ehkä tämäkin on totta. Mutta mitä olen katsonut sitä varatun aineiston noutoa, niin kyllä
        he tosiaan joutuvat jokaisen erikseen tulemaan katsomaan näytöltä, ellei mitään lappua ole mukana. Ja aikamoiselta ravaamiselta se vaikuttaa (ops, jäin kiinni, en itsekään tuo mitään lappuja mukanani, paraskin moralisoija :-))

        "kirjaston kustannukset laskevat, mutta lainaajan kustannukset nousevat radikaalisti."

        Toisaalta myös kirjaston ulkoinen rahoitus (kaupungin subventio) vähenee, ja onhan lehdissäkin ollut juttua, että uutta materiaalia voidaan ostaa nykyään paljon vähemmän kuin aikaisemmin.

        Mutta voitaisiinhan periaatteessa melkein kaikki maksut poistaa ja korottaa myöhästymismaksuja roimasti. Mielestäni on röyhkeätä, että jotkut panttaavat kirjoja jopa kuukauden eräpäivän jälkeen - se ei heitä haittaa, jos kyse on esim. tärkeästä tenttikirjasta, maksua tulee vain noin 5
        euroa. Mutta jos tulisi vaikkapa 20 euroa, voisi tilanne olla toinen.

        "Mutta voitaisiinhan periaatteessa melkein kaikki maksut poistaa ja korottaa myöhästymismaksuja roimasti. Mielestäni on röyhkeätä, että jotkut panttaavat kirjoja jopa kuukauden eräpäivän jälkeen - se ei heitä haittaa, jos kyse on esim. tärkeästä tenttikirjasta, maksua tulee vain noin 5
        euroa. Mutta jos tulisi vaikkapa 20 euroa, voisi tilanne olla toinen."

        tästä olen täsmälleen samaa mieltä.

      • varaaja. kirjoitti:

        ...sinä olet sitä mieltä, että mulle-heti-kaikki-ilmaiseksi-nyt. Paljolla muuten itse rahoitat verojen muodossa kirjastopalveluita... meinaan vaan kun noin kauhea narina kymmenistä senteistä?

      • varaaja.
        kriittinen kirjoitti:

        Keskituloisen kuntalaisen verran.

      • varaaja. kirjoitti:

        Keskituloisen kuntalaisen verran.

        ...olet vain sairaaloisen saita ihminen, jolta myös näyttää puuttuvan kyky antaa arvoa muiden tekemälle työlle.

      • varaaja.
        kriittinen kirjoitti:

        ...olet vain sairaaloisen saita ihminen, jolta myös näyttää puuttuvan kyky antaa arvoa muiden tekemälle työlle.

        Ja sinä olet sairaalloisen hauska ihminen.

    • ...tuo ei ole tiliä kaupungille, vaan kirjastolaitokselle. Käytännössä nyt siis kirjeitse ilmoitettavista varauksista saadaa kulut kattava korvaus.

      Kirjastoilla on nykyäänkin tiukkaa, mutta kaltaisesi jaksavat kitistä muutamasta kymmenestä sentistä sekä siitä, että kirjastovirkailijat toivoisivat sinun toimivan niin, että he pystyisivät tehokkaasti palvelemaan samassa ajassa useampia asiakkaita.

      Koska sinua nyt noin suunnattomasti kaikki kirjastolaitoksessa v**ttaa, niin suositus: älä käy kirjastoissa, osta kirjasi kaupasta!

      • varaaja.

        "Kirjastoilla on nykyäänkin tiukkaa, mutta kaltaisesi jaksavat kitistä muutamasta kymmenestä sentistä sekä siitä, että kirjastovirkailijat toivoisivat sinun toimivan niin, että he pystyisivät tehokkaasti palvelemaan samassa ajassa useampia asiakkaita."

        viime viikolla kirjastossa käydessä joku sanoi vieressäni "kuinka täällä on näin paljon virkailijoita tiskillä. espoossa on samankokoisella tiskillä yksi virkailija". minä en ole koskaan nähnyt ruuhkaa kirjaston varaustiskillä. oletko sinä?

        bensan hinta on noussut viime viikkoina muutaman sentin. oliko sekin sinun mielestäsi "ihan ok juttu"?

        bussien kertamaksunkin piti nousta, vaan ei taida sittenkään nousta, koska siitä nousi haloo. oliko sekin turhaa kitinää?

        kirjasto olisi voinut aivan yhtä hyvin korottaa myöhästymismaksuja, jotka suosivat tällä hetkellä niitä, jotka pitävät materiaalia liian kauan lainassa. sen sijaan maksu peritään niiltä, jotka eivät tee mitään "laitonta".

        Kyllä, bensan hinnan nousu on ihan ok juttu. Kuten myös kirjaston varausmaksujen nousu.

        Mitä kirjaston henkilökuntamäärään tulee, niin ei se niin järin suuri ole. Et ole varmasti tullut sitä(kään) ajatelleeksi, että henkilökunnan joukossa on työharjoittelijoita, työllistettyjä yms, joiden tietotaito ja työtahti ei ole samaa tasoa kuin ammattilaisilla. Vaan eipä heistä paljoa kulujakaan koidu.

        Onko sekin minun syyni? Minä olen nähnyt tiskillä vain keski-ikäisiä naisia. Epäilen, ovatko he harjoittelijoita. Siinä tapauksessa heillä on harjoittelijoiksi todella kummallinen asenne työntekoon.

        "Minä olen nähnyt tiskillä vain keski-ikäisiä naisia. Epäilen, ovatko he harjoittelijoita."

        Miksi sinä tuota epäilet?

      • varaaja.
        kriittinen kirjoitti:

        "Minä olen nähnyt tiskillä vain keski-ikäisiä naisia. Epäilen, ovatko he harjoittelijoita."

        Miksi sinä tuota epäilet?

        ne samat naamat ovat siellä vuodesta toiseen.

        eikä sillä ole alkuperäisen asian kanssa mitään tekemistä, joten pysytään jatkossa aiheessa.

    • Kysyn vaan

      Menetkö talkoisiin auttamaan varausten käsittelyssä vai kenen tulisi maksaa palkka varauksista aiheutuvasta työstä? Esim. Metsossa päivittäin 3 työntekijää käyttää 2-3 tuntia aikaa varausten käsittelyyn. Nämä ja muut kulut huomioiden varausmaksu on erittäin edullinen.

      • varaaja.

        en mene myöskään hatanpäälle lauantai-iltana auttamaan sairaanhoitajia. miksi minun pitäisi mennä kirjastoon talkoisiin?

        "Esim. Metsossa päivittäin 3 työntekijää käyttää 2-3 tuntia aikaa varausten käsittelyyn."

        et nyt tainnut lukea aloitustani ihan ajatuksella. jos kerran varausten käsittely on helpottunut huomattavasti automaattisten sähköpostien ja kännykkäilmoitusten avulla, niin miksi käsittelymaksut nousevat. kirjasto säästäisi huomattavasti mm. siinä, että varausilmoituksia alettaisiin lähettää vain tekstiviestitse, jos kännykkänumeron on kirjastolle ilmoittanut.

        http://www.tampere.fi/kirjasto/saannot.htm

        "Kirjasto on sivistyksen peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden yhtäläisiä mahdollisuuksia elämyksiin, tietojen ja taitojen hankintaan sekä kansalaisvalmiuksien kehittämiseen. Kirjasto tarjoaa maksutta käytettäväksi kokoelmat, ajanmukaiset tiedonhakumenetelmät, kirjastotilat ja henkilökunnan asiantuntemuksen."

        Ei ole varausten käsittely helpottunut huomattavasti. Tulee se varaus printattuna tai lähtee siitä ilmoitus sähköpostina, ei se järin paljoa työmäärää pienennä. Ja palkkakulut nousee koko ajan.

        Kuten tuolla aiemmin sanottu, turhaa ja tyhjänpäiväistä narinaa sinulta.

      • varaaja.
        kriittinen kirjoitti:

        Ei ole varausten käsittely helpottunut huomattavasti. Tulee se varaus printattuna tai lähtee siitä ilmoitus sähköpostina, ei se järin paljoa työmäärää pienennä. Ja palkkakulut nousee koko ajan.

        Kuten tuolla aiemmin sanottu, turhaa ja tyhjänpäiväistä narinaa sinulta.

        "Tulee se varaus printattuna tai lähtee siitä ilmoitus sähköpostina, ei se järin paljoa työmäärää pienennä."

        Voisitkohan perustella tämän väitteesi?

      • varaaja. kirjoitti:

        "Tulee se varaus printattuna tai lähtee siitä ilmoitus sähköpostina, ei se järin paljoa työmäärää pienennä."

        Voisitkohan perustella tämän väitteesi?

        "Voisitkohan perustella tämän väitteesi?"

        Mitä asiaa erityisesti pitäisi perustella. Sitäkö, että varausten käsittelyssä se varausilmoituksen printtaus postitus vie vähemmän aikaa kuin muu osa varausten käsittelyyn kuluvasta ajasta?

      • varaaja.
        kriittinen kirjoitti:

        "Voisitkohan perustella tämän väitteesi?"

        Mitä asiaa erityisesti pitäisi perustella. Sitäkö, että varausten käsittelyssä se varausilmoituksen printtaus postitus vie vähemmän aikaa kuin muu osa varausten käsittelyyn kuluvasta ajasta?

        "kuin muu osa varausten käsittelyyn kuluvasta ajasta?"

        niin mihin muuhun sitä aikaa kuluu?

      • Susanel
        varaaja. kirjoitti:

        "kuin muu osa varausten käsittelyyn kuluvasta ajasta?"

        niin mihin muuhun sitä aikaa kuluu?

        Eiköhän se printtaus ja postitus ole tähänkin asti tapahtunut melko automaattisesti, tuskin siellä kirjastovirkailijat ovat tulostelleet niitä ilmoituksia, pujotelleet niitä kirjekuoriin ja nuolleet kuoria kiinni. Vai mitä luulet?

        Oletan että työ on enemmänkin siinä, kun kirja otetaan muista erilleen, katotaan kelle se on varattu ja laitetaan varattujen hyllyyn, missä se sitten sinua odottaa. En ole ollut kirjastossa töissä, mutta tältä se minusta näyttää. Täydentäkää joku, jolla on alan työkokemusta.

        Mun mielestä ilmoituksen tulo sähköpostiin on palvelun parantumista, tieto tulee välittömästi ja monesti pääsen hakemaan kirjaa jo muutaman tunnin kuluttua siitä, kun se on tullut edelliseltä lainaajalta.

        Suomalainen kirjastolaitos on myös siinä määrin hieno palvelu, että maksan mielihyvin varausmaksuja ja veroja, jotta sitä voidaan pitää yllä - kunhan siis kirjastokortti ja hyllystä lainaaminen säilyvät ilmaisina.

      • varaaja.
        Susanel kirjoitti:

        "Eiköhän se printtaus ja postitus ole tähänkin asti tapahtunut melko automaattisesti, tuskin siellä kirjastovirkailijat ovat tulostelleet niitä ilmoituksia, pujotelleet niitä kirjekuoriin ja nuolleet kuoria kiinni."

        Luulen, että olet täysin väärässä. Luulen myös, että kirjastolla ei ole kirjekuorien nuolemiskonetta eikä konetta, joka laittaa noutoilmoituslapun kuoreen. En myöskään usko, että on olemassa automatisoitua toimintoa, joka printtaa noutoilmoituslapun.

        Siispä kirjastoihmiset, astukaa esiin ja kertokaa, miten tuo toimii!

        Koneellinen postitus kuitenkin on ihan jokapäiväistä, jos et mua usko niin kokeile Googlella.

    • puble

      Samaa mieltä ollaan täälläkin, että vähän käyvät kalliiksi nuo varausmaksut... eiköhän pistetä adressi kasaan.

      • ...menkää sinne kirjakauppaan ostoksille taikka lainatkaa kirjat vasta kun ne saa hyllystä.

        Edelleenkin, varaukset ovat kirjastoille tappiollinen palvelu.

      • varaaja.
        kriittinen kirjoitti:

        ...menkää sinne kirjakauppaan ostoksille taikka lainatkaa kirjat vasta kun ne saa hyllystä.

        Edelleenkin, varaukset ovat kirjastoille tappiollinen palvelu.

        miten purkauksesi liittyi asiaan?

    • ei tuo niin kauhea korostus ole!Ajatteles jos ne nostais sen 1 euroon!

      • varaaja.

        on se prosentteina hirveä korotus toiminnasta, joka vaatii nykyään vähemmän resursseja kuin esim. kaksi vuotta sitten.

        jos öljyn maailmanmarkkinahinta laskee, niin oletetaanko, että bensiinin hinta asemilla vastaavasti nousee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3683
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      69
      3050
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      52
      2243
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      12
      1409
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      63
      1178
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      80
      1078
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      941
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      22
      918
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      915
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      892
    Aihe