me ollaan seurusteltu nyt puoli vuotta, voitaisiin olla jo kohta vuosi jos mies ei olisi jättänyt mua välissä, syystä, jota se ei itsekkään tiedä. noh, ongelma on se, että kun kerron miehelle rakastavani häntä ja etten haluaisi ikinä menettää häntä, hän vastaa samoin. (kiitos siitä) vaikka sekin kesti kauan, että sain vastauksen. tiedän että olen TODELLA hellyyden kipeä, mutta miksi mies "hylkää" mut kun on ystäviensä seurassa..tuntuu että en saisi soitella tai pitää mitään yhteyttä silloin? se ei mahdu mun päähän! en mäkään hylkää sitä silloin kun olen kaverieni kanssa missä tahansa.. pitääkö se mua vaan kaverinaan? muutenkin saan kitistä ja kaikkea että saan hellyyttä ja että mies huomioisi enemmän.. mies on sanonut että se haluaa olla välillä yksin, koska olen hänen ensimmäinen ja aina hän on tottunut olemaan yksin. Annan tilaa..mutta missä menee raja? rakastan häntä koko ajan enemmän ja haluaisin olla miehen kanssa koko ajan...mutta tuntuu että en saa vastausta ikinä...pitääkö vaan olla kärsivällinen? miksi miehen on niin vaikea näyttää tunteitaan, ja varsinkin puhua niistä??
ei ymmärrä
2
748
Vastaukset
- Kuutamolla
Meillä oli sama tilanne ensimmäisen puolen vuoden aikana. Aluksi tutustuimme toisiimme ja olimme hyvinkin viehättyneitä ja ihastuneita. Siitä oli hyvä jatkaa tapailua. Mies tuntui kiinnostuneelta ja paijasi ja piti hyvänä.
Se oli se kahden kuukauden alkuhuuma. Sitten alkoi minun itkumaratonini, jota kesti ja kesti... Koska elämme vain kesät saman katon alla, pistin tuolloin alkuaikoina aika paljon kaukosuhteen piikkiin. Ja siksi kestin. Minusta tuntui usein, että mies vain raahaa minua perässään, että minä olen jokin läheisriippuvainen hölmö vain jne. Joskus jopa ajattelin, että mies haluaa kartella. Esimerkiksi kädestä pitäminen kadulla kävellessä oli yhtäkkiä jotenkin ei-toivottua. Kaikkeen tollaiseen selityksenä hänellä oli aina, että ei ole tottunut tämmöseen. Minä oon hänelle siis ensimmäinen oikea tyttöystävä. Hän on mua kymmenisen vuotta vanhempi, joten siitä laskeskelin, että ei kai tää tämmönen sitten taida olla ihan iisi juttu kauan yksin eläneelle...
Mutta olihan se kamalaa. Yksin tuli mietittyä kaikkea ja sitten puhelimessa purettua pahaa oloa tyyliin mä en tiedä jaksanko. Mies oli aika tuskissaan sitten kanssa ja sanoi, että jos tämä tämmöstä on, niin ei tiedä hänkään enää... Juhlissa tai muissa kaverikokoontumisissa olin aika lailla ilmaa hänelle. Että aivan kuin olisin ilman seuralaista liikkunut niissä kaikissa paikoissa. Mies oli siis ihan uuno kaikessa huomioimisessa, etten sanoisi moukka. Mulla oli turha olo. Jaksamista antoi kuitenkin kaikki pienet jutut - esimerkiksi se, että hänen kaverinsa ihmettelivät, miten yhtäkkiä mies oli naisen löytänyt, eihän sillä koskaan ole sellaista ollut... Ei tullut siis noita juttuja kuunnellessa mieleenkään mitkään pettämisjutut tms. Sitkeästi päätin skarpata ja jäädä vaan odottavalle kannalle. Painostaminen ja itkeminen kun vaan teki kaiken kamalammaksi.
Sitten tuli meidän ensimmäinen yhteinen kesä. Silloin mies sanoi mulle ensimmäisen kerran ne "kolme maagista sanaa". Kaikki alkoi seestyä ja yhteiselomme alkoi soljua arjen mukana helposti ja mukavasti. Opimme juttelemaan ja myötäilemään toisiamme. Enää en ollut niin kamala roikkuja ja mieskin otti minua enemmän huomioon. Nyt ollaan oltu reilu kaksi vuotta yhdessä. Me ollaan aika lailla hitsauduttu yhteen. Rakastetaan ja sitä rataa. Toinen menee kaiken muun edelle kummallakin.
Mutta ongelmat ne vaihtuu vaan... Tässä vaiheessa on näkymättömänä mutta tässä jossain näkymättömänä leijailevana ongelmana asia nimeltä tulevaisuus. Siitä emme tiedä mitään, joten siitä ei parane miehen mielestä puhuakaan. Hänen pitää ilmeisesti taas vähän päivittää ajatuksiaan. Tällä kertaa en aio itkeä vaan ymmärtää. Sitä se rakkaus on.
Tsemppiä teille! Usko, mitä miehesi sulle sanoo ja anna tilaa, vaikka se vaikeeta onkin. Kyllä se siitä helpottaa.- ...
kiitos valtavasti...kiva kuulla että toisillakin on ollut samanlaista...ehkä se tosiaan tästä..pitää vaan jaksaa yrittää!..kai
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969