-
http://www.kuntalehti.fi/uploaded/template/asp/kl_perustyyli_0.asp?version=51428&category=17
Olen vuosien mittaan korostanut vapaaehtoisuutta tulevassa kuntaremontissa, mutta epäillyt, ettei sen kautta saada nopeasti aikaan tarvittavia muutoksia. Sen vuoksi olen ennustanut, että eduskunnalle joudutaan antamaan uusi kuntalaki.
Puitelakia en ole tarkoittanut, kuten tämä uusi ministeri Huovinen näyttää puhuneen. Puitelait ovat Suomen lainsäädännössä kummajaisia ja turhaa lainsäädäntöä. Ne ovat julistuslakeja, muttei sido mihinkään tai ohjaa toimintaa konkreettisesti.
Mitä sitten tulee tähän viime viikkojen kuntaremonttikeskusteluun, niin siinä on vesityksen makua. Paha välistäveto oli mielestäni puoluesihteeri Lankian kirje kepun kentälle, vaikka hän jälkikäteen kiisti kirjeen tarkoituksen. Jos kirje jos mikään oli yritys ylhäältä ohjaukseen. Sisäministeriön valtakunnallinen kiertue omasta mallista taas ei vie asioita paljoakaan eteenpäin, ellei konkreettisesti ole kaikki mallit ja vaihtoehdot esillä.
Nyt tulisi, kuten uskon, kentällä maakunnissa ottaa asia haltuun. Helsingin Sanomain parin viikon takainen malli kunajaotuksesta oli tähän mennessä parhain analyyttinen yritys yhdeksi malliksi. Yhtä mallia ei tule olemaan. Hyvä saavutus on, kuten vuosia sitten totesin, että jos päästään 200-250 kunnan lukumäärän alussa, se riittää .
Puitelait turhaa lainsäädäntöä >silläkö vesitetään kuntaremontti
15
288
Vastaukset
- Vankka kokoomuslainen
-
Itseasiassa olet ollut varsin maltillinen tässä kuntaremonttiasiassa. Et ole vaatinut pakkoliitoksia, mutta ennustanut lain mahdollisuutta. Jos kepu olisi vuosia sitten kuunnellut, se olisi paremmassa asemassa kuin nyt
pakkopullan edessä.
Tältä tämän saitin ja lakkautetun kokoomus chatin saivartelijalta tämä on jäänyt tarkoituksella noteeraamatta. Hän on muuten viime aikoina nähnyt fobian lailla mörköjä
ja luulee ja sotkee kirjoittajia kaiken lisäksi pahan kerran keskenään.- Uusinen
Rautalehteen verrattuna Sir Alfred on itse maltilisuus.
- ...vapaa keskustelu...
...ei voi olla "vesittämistä" vaan demokratian ilmentymä.
Tämä hallitus, tämä Vanhasen hallitus on polkaissut liikkeelle laajan ja demokraattisen keskustelun palvelurakenneuudistuksesta.
Hallitus on asettanut myös selkeän tavoitteen uudistuksen toteuttamisesta.
Edelliset hallitukset eivät siihen ryhtyneet.
Avoin keskustelu on jo nyt, muutaman järjestetyn maakuntatilaisuuden jälkeen osoittanut hyödyllisyytensä.
Enää ei jankutetakaan pelkkää kuntaremonttia ja organisaatimuutosta, vaan yhä useammin paneudutaan kunnan tuottamien palveluiden sisältöön ja laatuun.
Viime viikon torstaina Joensuussa pidetyssä tilaisuudessa puki tämän eläviksi sanoiksi kuntajohtaja Ahti Puumalainen (kok) : Keskustelu kuntakoosta on toisarvoista. Tärkeämpää on sopia, mitkä ovat kunnan vastuulla olevat hyvinvointipalvelut ja miten ne kustannetaan. Tärkeämpää on luoda kansalliset linjaukset hyvinvoinnin uudesta sisällöstä ja vasta sen jälkeen on kuntien vuoro toimia.
Puumalainen, kokoomuksen kansanedustajaehdookkaanakin toiminut kunnanjohtaja, jatkoi: "Nyt tämä on pelkkää huutokaupaa, jossa viimeisen huudon tekijällä ei ole maksajan roolia, laskunhan maksaa veronmaksaja, jolla tässä huutokaupassa ei ole edes edunvalvojaa. Jos kansanedustajat sitä sanovat olevansa, odotan heidän ottavan vastuun erinomaisesti toimineen kunnallishallinnon alasajosta"- Sampsattaja
-
nykyinen punamultahallitus tuskin olisi käynnistänyt mitään, ellei olisi ollut niin suuri
asiantuntjoiden ulkopuolinen paine tulevasta kehityksestä ja seurauksista , jos mitään ei
tehdä
Rikkana rokassa on idolisi
söör allu, joka on pitänyt asiaa loistavasti esillä. Vaikuttanut jopa asian esilletuloon -aina maan hallitusta myöten. Sellainen mies on tämä idolisi. - Pussihousu-Eemeli
-
paikallisessa sonniosuuskunnassa. Pohdittiin tätä sonniosuuskunnan palveluja ja laatua sekä saatavutta ja organisaatiota. Peräkylän Anselmi siinä ehdotti, ettei meidän Jahvetin (se sonni)
palveluja anneta naapurikunnan Mansikeille, vaikka Jahvetilla olisi haluja tuottaa "palveluja"
lajemmaltikkin. Lisäksi pöytäkirjattiin sonniosuuskunnan sihteeri mielipide, että sonniosuuskunnan nykyinen hallinto pidetään omissa käsissä. - Elävän elämän opetuksia
Pussihousu-Eemeli kirjoitti:
-
paikallisessa sonniosuuskunnassa. Pohdittiin tätä sonniosuuskunnan palveluja ja laatua sekä saatavutta ja organisaatiota. Peräkylän Anselmi siinä ehdotti, ettei meidän Jahvetin (se sonni)
palveluja anneta naapurikunnan Mansikeille, vaikka Jahvetilla olisi haluja tuottaa "palveluja"
lajemmaltikkin. Lisäksi pöytäkirjattiin sonniosuuskunnan sihteeri mielipide, että sonniosuuskunnan nykyinen hallinto pidetään omissa käsissä."Eduskunnan paisuttaman, kunnan kustannuksella tapahtuvaksi tarkoitetun hyvinvoinnin hinta on noussut kuntakoosta riippumatta liian korkeaksi kuntien käytettävissä oleviin tuloihin nähden.
Kuntien tuottamien palvelujen määrä on tätä nykyä historiamme suurin"
Näin kirjoitti artikkelissaan kunnanjohtaja Ahti Puumalainen (kok) Helsingin Sanomissa 31.8.2005
Ja Puumalainen jatkaa: "Esitetyt näkemykset suurkunnan taloudellisesta vahvuudesta ovat pelkkä oletus, mitään faktaa näkemykselle ei voida esittää. Päinvastoin esimerkiksi Vantaa oivana suurkuntana on yhtä tiukoilla kuin monet pienemmät" - Kuntapehtuuri
Elävän elämän opetuksia kirjoitti:
"Eduskunnan paisuttaman, kunnan kustannuksella tapahtuvaksi tarkoitetun hyvinvoinnin hinta on noussut kuntakoosta riippumatta liian korkeaksi kuntien käytettävissä oleviin tuloihin nähden.
Kuntien tuottamien palvelujen määrä on tätä nykyä historiamme suurin"
Näin kirjoitti artikkelissaan kunnanjohtaja Ahti Puumalainen (kok) Helsingin Sanomissa 31.8.2005
Ja Puumalainen jatkaa: "Esitetyt näkemykset suurkunnan taloudellisesta vahvuudesta ovat pelkkä oletus, mitään faktaa näkemykselle ei voida esittää. Päinvastoin esimerkiksi Vantaa oivana suurkuntana on yhtä tiukoilla kuin monet pienemmät"-
jo monta kertaa tässä keskustelusarjassa.
Niinpä niin, kun ei ole omaa kokemusta tai asioista perillää olevaa tietämystä, se on sitten tuota.
Suomi ei selviä nykyisellä kuntajaotuksella.
Sen me tiedämme täällä kuntatasolla maakunnissa varsin hyvin. Kuka välittää huomisesta ja
se toimii pyyteettömästi Suomen, alueiden ja kansalaisten puolesta. Näin täällä kepu kunnassa sisäpiirissä tiedetään, mutta kun puoluetoimisto ja kepun piiri pitävät komentoa yllä,
vaikkei sitä tunnusteta. Onneksi nuoret vähän yli kaksikymppiset ovat jättämässä kepun paikallisen hyörinän. - Uusinen
miten skeptikot keskustelutetaan läkähdyksiin.
"Tämä hallitus, tämä Vanhasen hallitus on polkaissut liikkeelle laajan ja demokraattisen keskustelun palvelurakenneuudistuksesta.
Hallitus on asettanut myös selkeän tavoitteen uudistuksen toteuttamisesta.
Edelliset hallitukset eivät siihen ryhtyneet."
Manninen oli Suomen nuorin kunnanjohtaja aikoinaan. - Uusinen
Elävän elämän opetuksia kirjoitti:
"Eduskunnan paisuttaman, kunnan kustannuksella tapahtuvaksi tarkoitetun hyvinvoinnin hinta on noussut kuntakoosta riippumatta liian korkeaksi kuntien käytettävissä oleviin tuloihin nähden.
Kuntien tuottamien palvelujen määrä on tätä nykyä historiamme suurin"
Näin kirjoitti artikkelissaan kunnanjohtaja Ahti Puumalainen (kok) Helsingin Sanomissa 31.8.2005
Ja Puumalainen jatkaa: "Esitetyt näkemykset suurkunnan taloudellisesta vahvuudesta ovat pelkkä oletus, mitään faktaa näkemykselle ei voida esittää. Päinvastoin esimerkiksi Vantaa oivana suurkuntana on yhtä tiukoilla kuin monet pienemmät"niin kaikki hallitukset ovat siirtäneet hyvinvointikustannuksia valtion veroista kunnallisveroihin. Kunnallisverot nousevat joka tapauksessa vähitellen lähelle 25%:ia, koska vain valtiolla on monipuolinen verokanta.
- Öllölän Ari
Kunnanjohtaja Ahti Puumalainen (kok) toi maakunnan terveisiä Joensuussa pidettyyn kuulemistilaisuuteen.
Puumalainen on perannut uusia kuntamalleja tarkalla kammalla ja asettaa ainakin sata vastakysymystä esitetyille "itsestäänselvyyksille.
Hän perkuuttaisi nykyisiä lakeja ja velvotteita eikä rummuttaisi kuntarajoja alas suuruuden ekonomian nimiin.
Puumalaisen julistus: "Keskustelu kuntakoosta on toisarvoista. Tärkeämpää on sopia, mitkä ovat kunnan vastuulla olevat hyvinvointipalvelut ja miten ne kustannetaan. Tärkeämpää on luoda kansalliset linjaukset hyvinvoinnin uudesta sisällöstä ja vasta sen jälkeen on kuntien vuoro toimia. Nyt tämä on pelkkää huutokauppaa, jossa viimeisen huudon tekijällä ei ole maksajan roolia, laskunhan maksaa veronmaksaja, jolla tässä huutokaupassa ei ole edes edunvalvojaa. Jos kansanedustajat sitä sanovat olevansa, odotan heidän ottavan vastuun erinomaisesti toimineen kunnallishallinnon alasajosta"
Maakunnissa kannetaan siis aidosti huolta kuntalaisten tulevaisuudesta.- Kunta-Kalle
-
Tippa-Kalle kehumatta..jne
(kirkasta välillä)
- Uusinen
Helsingin Sanomen rääpäisy 45 kunnaksi ei kelpaa mihinkään, vaan se on lehden myöhäisherännäinen tapa ilmoittaa olevansa jälkijoukossa myös kuntakeskustelun "osallistuja".
Esitetyt kuntamallit ovat:
1) Seutukuntamalli, millä on tähdätty alle 90 kuntaan. Malli on osoittanut toimimattomuutensa siksi, etteivät seutukunnat ole vakiintuneet. Seutukuntien määrä on pienentynyt 77:een
http://fi.wikipedia.org/wiki/Seutukunnat
2) Maakuntamalli, missä on ongelmia siksi, etteivät edes kaikki maakunnat ole maakuntien kokoisia http://fi.wikipedia.org/wiki/Maakunnat
Maakuntamallin uusin esiintymismuoto on aluekuntamalli.
3) Tanskan malli, minkä Kuntalehti esitti. Se johtaisi kuntamäärän lisäämiseen eteläisimmässä Suomessa ja siihen, että Sodankylä kattaisi koko Pohjois-Lapin (Missä paikallistuntemus)
4) Helsingin Sanomien malli (trolli)
5) 1/3 kunnanjohtajista esittämä malli, mitä Kuntaliitto propagoi sivuillaan (20 000 - 30 000 asukasta)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuntauudistus
Tässä mallituksessa Helsingin Sanomien artikkeli on ollut kaikkein kevein.
Oikea tapa on muodostaa seurakuntien kokoisista kunnista terveyskeskuksien kokoisia terveyskuntia: seurakunnasta terveyskunnaksi. Käytännössä tämä merkitsisi 20 000 asukkaan kuntia ja harvaan asutuilla alueilla noin 14 000 asukkaan kuntia. - Jaba_43
Kuntauudistus on pitkä projekti. Sksi ei ole ihan turhaa, että tämä eduskunta määrittelisi puitteet, joiden mukaan seuraavat eduskunnat ja hallitukset jatkavat uudistusta.
Vapaaehtoisuuden puolesta vannominen on kyllä tullut jo tiensä päähän, sillä eihän se ole mihinkään johtanut, eikä johda niin kauan kuin pikkukuntien verovajetta paikataan isojen kuntien verotuloilla. Selkeämpää on tähdätä siihen, että yksittäisen kunnan tulee olla sen verran suuri, että se pystyy itse keräämään sellaiset kunnallisveron tuotot, joilla se saa omat palvelunsa rahoitetuiksi.
Lankian kirjeen vuoksi ei kannata hihojaan repiä, sillä se nyt on ihan normaalia puolueiden sisäistä tiedottamista, jossa kenttäväelle kerrotaan puoluejohdon kannat ja annetaan toimintaohjeet, jotta homma pysyy hanskassa.
Hesarin malli sopisi hyvin keskustelujen pohjaksi, mitä keskustelua kunnissa nyt käydään, minkä jälkeen hallitus alkaa ottaa asiaan kantaa, ilmeisesti vasta presidentinvaalin jälkeen. Ennen eduskuntavaaleja tämän hallituksen on kuitenkin annettava jonkinlainen lakiesitys eduskunnalle sillä muutein asia menee ihan farssiksi ja eduskuntavaalikeskustelu kepulaiseksi populismiksi "vapaaehtoisuudesta", jota kepu ei ole halunnutkaan käyttää hyväkseen, kun valtionapuja on ollut runsaasti tarjolla jo Lipposen hallituksista alkaen.- on yleisesti ottaen
sellaista jossa toimitaan vapaaehtoisesti. Ei se ole sitä että kun on laitettu porkkana esille, jotta tietty toiminta tapahtuisi eikä tapahdukkaan toivottua tulosta. Niin aletaan heti räksyttämään mikset sitä porkkanaa ottanutkaan vaikka me sitä sinulle niin kovasti tarjottiin.
sinä taidat tarkoittaa erillaista "vapaaehtoisuutta", tuotko sinä hevosen pään sänkyyn, jotta ihmiset toimisivat "vapaaehtoisesti" :)
-populismiksi "vapaaehtoisuudesta", jota kepu ei ole halunnutkaan käyttää hyväkseen, kun valtionapuja on ollut runsaasti tarjolla jo Lipposen hallituksista alkaen.- - Jaba_43
on yleisesti ottaen kirjoitti:
sellaista jossa toimitaan vapaaehtoisesti. Ei se ole sitä että kun on laitettu porkkana esille, jotta tietty toiminta tapahtuisi eikä tapahdukkaan toivottua tulosta. Niin aletaan heti räksyttämään mikset sitä porkkanaa ottanutkaan vaikka me sitä sinulle niin kovasti tarjottiin.
sinä taidat tarkoittaa erillaista "vapaaehtoisuutta", tuotko sinä hevosen pään sänkyyn, jotta ihmiset toimisivat "vapaaehtoisesti" :)
-populismiksi "vapaaehtoisuudesta", jota kepu ei ole halunnutkaan käyttää hyväkseen, kun valtionapuja on ollut runsaasti tarjolla jo Lipposen hallituksista alkaen.-Keskusta on jatkuvasti sanonut, että kuntien ongelmat poistuvat vapaaehtoista tietä.
Eivät ole poistuneet.
Johtopäätös: vapaaehtoisuuden kokeilu on tullut tiensä päähän, koska halua järkevään toimintaan ei sitä kautta synny.
Niin, että nyt se sitten on pakolla lopetettava, että muutama sata kuntaa elää muutaman kymmenen kunnan keräämillä verotuloilla.
Ei tässä muuta ole takana kuin oikeudenmukaisuus ja siivellä loisimisen lopettaminen - vaikka pakolla, kun vapaaehtoisuus ei pelannut, vaikka siihen oli tilaisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926