ei oo näin

Minä ainakin saan mahtumaan nuo kaikki samaan pakettiin. Jos etsin Herraa kokosydämisesti, ei se tarkoita, ettei minulla olisi rauhaa sydämessä. Päin vastoin, mitä paremmin tunnen Vapahtajaani, sitä suuremmaksi armo kasvaa, ja samalla rauha sisimmässäni.

Tiedän ettei minulta vaadita tekoja, mutta ei se tarkoita sitä, että pitää jäädä laakereille makaamaan. Minä HALUAN, täysin vapaaehtoisesti, etsiä Taivaallisen Isäni kasvoja. Haluan tuntea Hänet paremmin ja päästä todelliseen yhteyteen Hänen kanssaan. Haluan palvella Häntä, sillä mitä muuta voisin tehdä? Hän on pelastanut elämäni, ja nyt annan sen uhrina Hänen valtakuntansa rakentamiseen. Hän ei vaadi minulta täydellisyyttä, mutta kun armo kasvaa, alkaa Jumala näyttämään epäkohtia elämässäni, ja niistä haluan päästä irti. Ei yrittämällä, lukemalla Raamattua ja taistelemalla Saatanaa vastaan (Vaikka tärkeitä nämäkin ovat). Ei, Jumala auttaa rakentumaan ja kasvamaan. Tärkeämpää onkin tunnustaa nuo epäkohdat ja jättää ne Herramme käsiin, niin että Hän ottaa ne kantaakseen, ja aloittaa eheyttävän työnsä minussa.

Olen huomannut, että nykyihmisillä on liian löysä ja vääristynyt kuva Jumalan lapsena olosta. Ehkä se johtuu osaltaa luterilaisuuden vaikutuksesta, sillä se on käytännössä protestiliike katolilaisuutta vastaan. Katolilaisuudessa teot ovat tärkeässä sijassa, liiankin, mutta luterilaisuus on mennyt ihan liikaa toiseen suuntaan. Teot ovat menettäneet merkityksensä, ja vain ja ainoastaan armolla on merkitystä. Tietenkin vain armo voi pelastaa, mutta ei ole Jumalan tahto, että jäämme elämään synnissä, josta olemme juuri vapautuneet. Eihän se ole edes mahdollista! Syntien anteeksisaamisen jälkeen alkaa parannuksen teko sekä pyhittyminen. Jos kääntymyskokemus on ollut tarpeeksi voimakas, se tapahtuu luonnostaan. Ei silloin kenenkään tarvitse sanoa, että nyt sinun täytyy alkaa tekemään parannusta. Silloin pelkkä rakkaus Vapahtajaamme saa meidät "kilvoituksen tielle", ja silloin tulee juosta niinkuin tavoittelisimme palkintoa. Minulle ainakin on henkilökohtaisesti tärkeää, että kasvan uskossani. Mitä enemmän lihallisuus katoaa elämästäni, sitä enemmän hengellisyys voi täyttää minua. Kun lihallisuus katoaa, voi Jumalan voimallinen läsnäolo ja kirkkaus täyttää minut niin, että siitä on siunaukseksi myös muille. Haluan olla arvokas astia Jumalan käytössä, ja niin puhdas, että Jumalan läsnäolo elämässäni voi olla ylitsevuotavaa. Silloin minä voin olla todelliseksi hyödyksi Jumalan valtakunnan työssä, ja saan nöyränä palvella Vapahtajaani.

Edelleen, voimme pelastua vain ja ainoastaan armosta. Kun olemme pelastuneet, ja saaneet syntimme anteeksi, alkaa VAPAAEHTOINEN parannuksen teko ja pyhitys. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos halua parannukseen ei ole, syntien sovituskin on jäänyt kesken. Ei olla koettu armoa tarpeeksi voimallisella tavalla. Itse olin hyvin penseä ja ajattelin, että pelkkä usko riittää minulle. Kun kohtasin Vapahtajani Pyhän Hengen täyteydessä, silmäni aukenivat. Vasta silloin tajusin todellisen ristintyön merkityksen. Vasta silloin alkoi halu todelliseen parannukseen, ja antaumiseen Jumalan palvelukseen.

Siunausta sinulle, kehoitan sinua pohtimaan suhdetta Jeesukseen ja Hänen työhönsä sinussa. Hänellä on sinulle paljon annettavaa, kunhan antaudut Hänen käyttöönsä kokosydämisesti. Ei yrittämistä ja suorittamista, vaan USKOA, niin kuin sinäkin sanoit :) Usko, että Jumala voi tehdä työtä sinussa ja ennen kaikkea sinun kauttasi, niin että muutkin saavat siunauksen. Hyvää päivän jatkoa :)

mitä kirjoituksellasi, Laurentius, tarkoitat.
Luonnollinen, fyysinen ihminen etsii ja kysyy rajoja, mitä kaikkea saa tehdä ja olla silti vielä "uskovainen."

Ylhäältä, Jumalasta syntynyt ei haluakaan tehdä syntiä, "eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt." (1.Jh.3:9).

Kiitos rehellisestä kirjoituksestasi.
Tahdon kuitenkin selventää muutamaa asiaa. Ehkä se auttaa sinua ymmärtämään ettei kaikki puhe "vihollista vastaan taistelemisesta" ja "uskossa kasvamisesta" ole omaa yrittämistä ja hampaat irvessä ponnistelua vaan kyseessä saattaa olla nimenomaan armon pohjalta ja armon varassa tapahtuva kilvoitus, jolloin Jumala antaa taisteluun voiman sekä tukee ja rohkaisee kasvussamme.
Kaikki oikea hengellinen kasvu on Jumalan aikaansaamaa kasvua.


KAIKKIEN PYHIEN KANSSA I. Täysin riittävä usko.


1. LÄHTÖKOHTA.

> Ei tarvita tekoja! Ei tarvita pahoja henkiä vastaan taistelemista, riittää kun uskoo! Jumala ei pyydä tekoja, ei muuta kuin syntien anteeksi saarnaamista ja uskoa. <

Olen samaa mieltä lähtökohdasta, Maryleiah.
Pelastuksen kokemiseen ei tarvita minkäänlaista taistelemista, riittää kun uskoo.
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut..." Apt.16:31.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh.3:16.

Evankeliumissa Markuksen mukaan on Jeesuksen kuuluisat ja velvoittavat sanat, joissa usko ja kaste liitetään toisiinsa:
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu..." Mark.16:16.
En ryhdy tässä analysoimaan kasteteologiaa, sen eri vivahduksia, en myöskään luterilaisen ja helluntailaisen kastenäkemyksen eroa ja kumpi on mielestäni raamatullisempi. Keskityn vain siihen mikä on oleellista, eli pelastavaan uskoon, joka on uskoa Jeesukseen.
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Room.10:9,10.

Täytyy siis olla uskoa, tietoiseksi tulemista jostakin.
"Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on..." Hebr.11:6.

Ensin ihmisessä herää ajatus Jumalasta, hän uskoo että Jumala on olemassa, josta seuraa päätös asettaa elämä Jumalan varaan eli käytännössä antautua Hänelle. Vanha raamatunkäännös käytti ilmaisua "uskoa Jeesuksen päälle" joka mielestäni kuvaa hyvin raamatullisen uskon luonnetta: asettua jonkin varaan.
Alkukielen sana "usko" voitaisiin kääntää myös "luottaa". Joissain kohdin se onkin käännetty niin.
Pelastava usko on siis luottamista eli asettautumista Jeesuksen varaan; se on tietoinen päätös astua henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa jolloin Hän, johon uskon, tulee uskon kautta osaksi elämääni antaen sisimpään Pyhän Hengen sisällisen todistuksen että olen Hänen lapsensa.

* *

2. ON VAIN YKSI JUMALA - JA HÄN ON JOKAISEN KRISTITYN HERRA.

Raamattu sanoo:
"Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste."
Mark.16:16 sanojen oleellinen sisältö uskosta ja kasteesta avautuu mielestäni tätä kautta.
Yksi Herra on Jeesus Kristus.
Yksi usko on usko Häneen: että Jeesus on lihaan tullut eli ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika ja tosi Jumala, ainoa ja kaikkiriittävä Vapahtaja joka kuoli ristillä meidän syntiemme - minun syntieni - tähden, vuodattaen kallisarvoisen sovintoverensä saadakseni kelvollisuuden Isän edessä. Kuolemallaan Hän voitti kuoleman vallan ja osoitti sen nousemalla ylös iankaikkisen elämän todistukseksi meille, jotka saamme anteeksisaaneina ja armahdettuina elää Hänen yhteydessään.
Yksi kaste?
Edellisen perusteella yksi kaste on kastamista Jeesukseen, se on kristillinen kaste, jonka ytimenä ja sisältönä on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.
Oleellisinta ei ole onko meidät kastettu lapsina vai aikuisina uskoon tultuamme. Oleellisinta on että tunnustamme: Jeesus Kristus on Herra. Kaste saa merkityksensä uskon kautta.
Jos ihminen haluaa uskoon tultuaan pitäytyä siinä että hänet jo lapsena on kastettu kristillisellä kasteella, olkoon niin, pääasia että uskoo. Samoin: jos ihminen uskoon tultuaan haluaa mennä upotuskasteelle näin tunnustautuen vanhan elämän hylkäämiseen ja uuden alkamiseen, jota kaste kuvaa, ja hän pitää tätä kristillisenä kasteena, olkoon hänen kohdallaan niin. Kummassakin tapauksessa pääasia on usko.
Jos meiltä puuttuu yksi Herra ja yksi usko eli henkilökohtainen suhde Jeesukseen, myös kaste jää merkityksettömäksi: silloin se ei ole YKSI KASTE raamatullisessa viitekehyksessä eli yhteydessä yhteen Herraan ja yhteen uskoon.

Upotuskaste (ns. uskovien kaste) ja luterilaisen kirkon lapsikaste eivät siis välttämättä ole toisiinsa nähden jokin "toinen" kaste. Sisällöllisesti kyse on yhdestä ja samasta: kasteesta Jeesukseen.
Kaste tulee yhdeksi kasteeksi ja yhdistäväksi tekijäksi Jeesuksen herrauden kautta ja sen kautta että Jeesuksen herraus on henkilökohtaisen uskonratkaisun kautta tullut yksilön elämän todellisuudeksi.

Tämä on oleellisinta!
Jos lähdemme kasteasiassa oppikiistoihin siinä määrin, että menemme ohi yhden Herran ja yhden uskon, kadotamme samalla ymmärryksen siitä mikä kasteessa on tärkeintä. Silloin asiasta, joka voisi meitä kristittyinä yhdistää varsinaisen sisältönsä kautta yhdessä iloitsemaan yhteisen pelastuksemme autuudesta, tuleekin erottava ja riitoja synnyttävä tekijä koska olemme kiinnityneet muotoihin ja tulkintoihin niiden sisällön eli Kristuksen sijasta.
Keskitytään siis Jeesukseen - ja tähän tunnustukseen:
Jeesus Kristus on Herra.

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Mark.16:16 kokonaisuudessaan.
Pelastus ei siis ole riippuvainen kasteesta vaan uskosta eli Jumalan lahjan henkilökohtaisesta vastaanottamisesta.
Mark.16:16 ei sano "joka uskoo, se pelastuu", mutta ei myöskään "jota ei kasteta, se ei pelastu".
Usko ja kaste liittyvät yhteen. Tuona aikana jolloin Jeesus sanoi vakavat ja velvoittavat sanansa, oli yleinen käytäntö, että uskoontullut henkilö otti kasteen. Ei voitu ajatella uskoa ilman kastetta.
Näkemykseni on, että on luonnollista että uskoontullut kastetaan, mutta jos hänet on lapsena jo kastettu ja hän haluaa tunnustaa sen kasteen kristilliseksi kasteekseen, olkoon niin, sillä kasteen ajankohta ei ole tärkein vaan sen sisältö, joka julistaa Jeesusta ja uskoa Hänen herrauteensa.
Usko pelastaa - ei kaste.

Esimerkiksi ryöväriä ristin puulla ei koskaan kastettu eikä hän ehtinyt millään tavalla osoittaa uskoaan käytännössä. Kuitenkin hän uskoi sydämessään ja tunnusti uskonsa suullaan. Hän kääntyi Jeesuksen puoleen ja Jeesus uskon alkajana lahjoitti hänelle pelastuksen hänen uskonratkaisunsa eli kääntymisensä perusteella. Näin kasteen tosi sisältö tuli syntisen osaksi ilman kastettakin. Hän uskoi - siksi häntä ei tuomittu kadotukseen.

Kaste on oleellinen ja tärkeä, mutta tärkeä ei koskaan saa mennä tärkeimmän edelle. Asioiden järjestys on siis tämä:
Jeesus on Herra meidän mielipiteistämme, uskostamme tai epäuskostamme riippumatta, sillä Hän on Herra itsessään.
Uskoessamme Jeesukseen tulee Hän uskon kautta meidän elämäämme Herraksi, jolloin Jeesuksen herraus, elämäämme tulleena, pelastaa meidät. Jeesuksen läsnäolo omissaan Pyhän Hengen kautta on todistuksena pelastuksemme pätevyydestä: emme ole Jumalan lapsia vain muodollisesti, jonkin opin perusteella, vaan olemme Jumalan lapsia todellisesti eli uudestisyntymän perusteella.
Tämän kautta jokainen kristillinen kaste tulee päteväksi eli todellisesti kristilliseksi, jolloin se on "yksi kaste" huolimatta siitä kuinka se on suoritettu.
Oleellista on että on olemassa Herra ja että tuo Herra, joka on olemassa, on tullut henkilökohtaisesti olemassaolevaksi meille ja meissä. Ilman tätä todellisuutta on lukemattomia erilaisia muodollisesti enemmän tai vähemmän kristillisiä kasteita mutta mikään niistä ei ole elämässämme todellisesti kristillinen, koska kristillisyyden sisältö eli Kristus meissä puuttuu.

* *

3. USKO EI PELASTA - JEESUS PELASTAA. Mutta usko on välikappale ja todellisuus joka tarvitaan. Siksi voimme sanoa: usko pelastaa.

Uskon todellisuus on se elämäntila jossa elämme pelastustamme todeksi. Olemme tulleet toisesta valtakunnasta toiseen. Saatanan hallintavallasta Jumalan hallintavaltaan. Uudestisyntynyt elää uskossa - hänen ei tarvitse sitä ponnistella eikä suorittaa, sillä usko on enemmän kuin uskomista. Se on ihmiselle lahjoitettu uusi elämäntila, asema.

Usko elämäntilana kuitenkin perustuu ensinnä uskomiseen. Ihminen ei voi olla uskossa jos hän kieltäytyy uskomasta. Uskominen on sen vastaan ottamista mitä Jumala puhuu ja tarjoaa. Uskoessamme evankeliumin se muuttuu eläväksi uskoksi, jolloin siirrymme ulkokohtaisesta uskomisesta asian sisältöön, elämänyhteyteen ja suhteeseen Herran kanssa, hänen, joka on "uskon alkaja ja sen täyttäjä".

"Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen." Joh.3:18.
"Sentähden minä sanon teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Joh.8:24.

JEESUS SIIS ON SE JOKA PELASTAA. Hän ei pelasta automaattisesti, ikäänkuin irrallisena tekona, jossa ihminen pelastuisi Jumalasta erillään!
Jumalan pelastusteko Golgatalla on absoluuttinen ja tosi ja se on sitä jokaista varten, sisältäen koko ihmiskunnan, eikä kuitenkaan tule kenenkään ihmisen osaksi ilman henkilökohtaista yhteyttä, jota Raamattu nimittää uskoksi.

Tältä pohjalta on peruteltua sanoa että usko - kristillisenä uskona eli Jeesuksen pelastustekona meille ja meissä - pelastaa.

* *

4. JUMALA, JOHON USKOMME, ON PYHÄ.

Millaiseen Jumalaan uskomme.
Jumalaan jonka olemusta ja ominaisuuksia voimme säädellä opinkappaleillamme? Jumalaan, jonka voimme ilmaista opeillamme yhtä täydellisesti kuin nuo oppimme itsessään olisivat Jumala?

Jumala on PYHÄ. Pyhyyteen kuuluu että Hän ei ole ihmisen määräiltävissä.
Parhaimmillaan oppimme kuvaavat ja ilmaisevat jotakin tärkeää ja tähdellistä Jumalasta ja Hänen periaatteistaan, jolloin ne ovat evankeliumin käytössä ja rakentavat Jumalan valtakuntaa. Tällaiset opit perustuvat Raamattuun ja niitä toteutetaan Pyhän Hengen johdossa.
Olemme kuitenkin vajavaisia. 100% oikea oppi on vain Isällä taivaassa. Tämän ymmärtäminen tekee oikealla tavalla nöyräksi.
Vaikka näkemyksemme monissa kohdin perustuvat Raamattuun ja Pyhä Henki on mukana elämässämme kun uskovina elämme, silti näkemyksemme, oppimme ja korostuksemme eivät ole Jumalan olemusta itseään. Ne ilmaisevat jotakin Jumalan olemuksesta ja Hänen periaatteistaan, luonteestaan, ominaisuuksistaan ja toimintatavoistaan, mutta eivät itsessään ole Hän.

Tältä pohjalta voimme ymmärtää kuinka Jumalan on mahdollista olla sekä luterilaisen kristityn että helluntailaisen kristityn arjessa siunaten ja johdattaen heitä kumpaakin, vaikka heillä monissa kohdin on niin erilaisia käsityksiä Jumalasta ja Hänen toiminnastaan.
Se on mahdollista koska käsityksemme eivät ole Jumala ja koska yhteytemme Häneen ei perustu oppeihimme vaan Jeesuksen sovintotyöhön.

Jumala on Minä Olen.
Hän on juuri se joka Hän on täysin riippumatta ihmisten mielipiteistä, oppirakennelmista ja näkemyksistä.
Täydellisesti yhtä Isän kanssa myös Jeesus on Minä Olen. Voimme sanoa asian myös näin:
Jeesus Kristus on Immanuel (Jumala meidän kanssamme) koska vain Hänen kauttaan ja Hänessä tämä iankaikkinen Jumala, todellisesti Pyhä, on meidän kanssamme sellaisena kuin Hän todellisuudessa on.

"...jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni." Joh.8:19.
"Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet." Joh.14:6,7.

* *

5. IKÄÄNKUIN NÄKI SEN.

Mooses "otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen 'Kristuksen pilkan' suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa voittopalkintoa kohti." Hebr.11:25,26.
Seuraava jae on hyvin mielenkiintoinen:
"Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti."

Roy Hession:
"Uudessa Testamentissa armo ei tarkoita Jumalalta saamaamme siunausta tai vaikutusta, vaan pikemminkin se on Jumalan ominaisuus, joka hallitsee Hänen suhdettaan ihmiseen, ja joka voidaan määritellä ansaitsemattomaksi Jumalan rakkaudeksi ja suosionosoitukseksi...
Armon olemus on, että sitä ei voida ansaita. Jos meidän olisi tehtävä jotakin tullaksemme otollisemmiksi Jumalalle, tai jos meillä pitäisi olla tietty tunne tai luonteen ominaisuus tullaksemme Jumalan siunaamiksi, silloin armo ei enää olisi armoa...
Tämä merkitsee, että kun lopultakin olemme halukkaat myöntämään syntisyytemme, silloin ei ole mitään rajaa sille, mitä Jumala tahtoo tehdä köyhille, jotka tyhjinä katsovat Häneen."

Aktiivinen, toimiva usko perustuu aina jossain määrin näkemiseen. Joskus tietysti joudumme tekemään asioita sokean uskon varassa ollenkaan ymmärtämättä miksi. Jumalan tarkoitus kuitenkin on että alamme nähdä uskon kautta.
Kun alamme hengellisesti nähdä mitä omistamme Kristuksessa, alamme myöskin toteuttaa sitä yhä innokkaammin. Hengellisen kasvun myötä saamme viisautta elää omistamamme asiat käytännössä todeksi niin että ne paremmin tuottavat Jumalan mielen mukaista hedelmää meissä ja meidän kauttamme niissä, joiden kohdalla Herra meitä käyttää todistajina ja armonsa viestinviejinä.

Hebrealaiskirjeen 11. lukua nimitetään "uskon luvuksi". Yhä uudestaan toistuvat sanat "uskon kautta". Ne kuvaavat aktiivista, luottamukseen perustuvaa toimintaa, jossa ihminen Jumalan varaan heittäytyen lähtee toteuttamaan sitä mistä Jumala on puhunut. Niin tehdessään hän saa kokea että Jumala antaa hänelle voiman kaikkeen siihen, johon hän uskonsa tähden ja uskossa on ryhtynyt.
Tuo voima ei ole luonteeltaan inhimillistä.
Voima jonka Jumala antaa suostuessamme toteuttamaan Hänen tahtoaan ei ole luontaisen rohkeutemme, kyvykkyytemme tai voimamme lisääntymistä. Monta kertaa saatamme elämän vaikeiden ratkaisujen keskellä kokea itsemme aivan voimattomiksi, mutta luottaessamme Jumalaan huomaamme että meitä heikkoudessamme kannattelee Hänen voimansa, joka on erilaista kuin omamme. Se on sitä Pyhän Hengen innoittavaa mutta samalla rauhaisaa ja lepoa tuottavaa todellisuutta, jossa kykenemme tekemään vaikeat päätökset ja alistumaan kipeisiinkin ratkaisuihin Jumalan tahdon tähden, vaikka itseltämme puuttuisi kaikki inhimillinen voima ja kyky tehdä niin.
Sellaista on elämä uskon kautta. Se on käytännöllistä elämää, uskossa, elämää joka ei ole minun omien mahdollisuuksieni varassa.
Uskovana elän Hänen mahdollisuuksiensa varassa.

Ihmiselle kaikki se on mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Tästä seuraa: kun Jumala, jolle kaikki on mahdollista, on tuonut mahdollisuutensa minun elämääni uskon kautta, kaikki se, mikä minulle muuten olisi mahdotonta, tuleekin nyt mahdolliseksi Hänessä.
Siksi Uusi Testamentti sanoo:
"Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."
On syytä täsmentää ettei kyse ole vain lujasta uskomisesta. Emme voi ryhtyä uskomaan mitä tahansa ja sitten omalla uskottelullamme saada sitä tapahtumaan. Kyse on, kuten olemme todenneet, yhteydestä Jumalaan ja tässä yhteydessä toteutuvasta uskosta. Se on Jeesukseen katsovaa uskoa, jossa olemme luovuttaneet itsekkäät tarpeemme ristin juurelle, ja haluamme elää sitä elämää jonka Jumalan sana meille uskovina viitoittaa.
Aktiivinen uskon toiminta ja rohkeus omassa heikkoudessaankin tehdä Jumalan sanan viitoittamat päätökset on siis seurausta uskosta Jeesukseen. Aktiivinen toiminta uskon kautta on mahdotonta ellei ihmisellä ensinnä ole sitä uskoa, jonka kautta hän sitten toimii.
Kun tiedämme olevamme pelastettuja ja että Jeesus on kanssamme joka päivä ja joka hetki, ja että Hänessä meille avautuvat Jumalan mahdollisuudet, voimme lähteä rohkeasti - heikkoudestamme huolimatta ja joskus aivan vavisten - toteuttamaan sitä minkä Jumalan sanan valossa koemme oikeaksi.
Tätä on elämä uskossa. Eikö niin?

* *

6. ROHKEUDESTA.

Rohkea ja otollinen palvelija ei ole se joka aina tuntee itsensä rohkeaksi ja varmaksi ja tietää kaikki Jumalan tarkoitukset, vaan se, joka uskoon perustautuen on päättänyt tehdä Jumalan tahdon katsomatta omiin tunteisiinsa ja pitää päätöksestään kiinni silloinkin, kun ei ymmärrä Hänen tarkoituksiaan. Jos ymmärrämme Sanan valossa tai Hengen johdatuksen kautta että jokin asia on tehtävä, meidän ei tarvitse tietää miksi on niin, meille riittää kun ymmärrämme että Jumala tietää.
Jos olemme nähneet että Jumala on hyvä, voimme toteuttaa Hänen tarkoituksiaan silloinkin kun se merkitsee meille inhimillistä kipua, ehkä luopumista jostakin itsellemme tärkeästä. Jumala tietää minua paremmin mikä minulle on hyväksi.
Kuinka voimme saada tällaisen luottamuksen? Kuinka voimme, luonnostamme epäluuloisina ja epäuskoisina, omista oikeuksistamme kiinni pitävinä ihmisinä nähdä Jumalan hyvänä Jumalana, joka tahtoo hyvää silloinkin kun Hän rajoittaa tai kieltää meiltä jotakin?
Voimme nähdä Hänet hyvänä Jumalana sanan lupausten kautta.

Jeesukseen katsominen ei siis ole mystistä haahuilua joissain epämääräisissä mielikuvissa. Jeesukseen katsominen ankkuroituu aina Jumalan sanaan ja sanan kautta tähän arkitodellisuuteen.
Esimerkiksi, kun omat tunteeni ja elämäntilanteeni sanovat että Jumala on julma tai että Hän ei rakasta minua. Silloin saan lukea Raamatusta millainen Jumala on todellisuudessa ja näin omaksun uskon kautta totuuden. Tunteeni eivät kerro totuutta Jumalasta, vain Raamattu kertoo sen. Juuri tämä on Jeesukseen katsomista uskossa.

* *

7. JUMALAN NÄKEMINEN KRISTUKSESSA ON PELASTETUN SIELUN LUONNOLLISTA TODELLISUUTTA.

Jumalaa ei kukaan voi nähdä. Mutta voimme katsella Häntä hengessä. Se merkitsee sellaista rukouselämän olotilaa jossa koemme kohtaavamme Persoonan. Olemme suhteessa.
En puhu nyt näkyjen ja ilmestysten maailmasta joka kuuluu Pyhän Hengen todellisuuteen ja armolahjojen toimintaan.
Hengellinen näkeminen ei välttämättä merkitse näkyjä ja ilmestyksiä, mutta merkitsee yhä syvenevää tietoisuutta siitä, millaisen Jumalan kanssa olen tekemisissä. Tämän tietoisuuden tulisi läpäistä syvenevissä määrin koko olemustamme ja heijastua käyttäytymiseemme maailmassa.

Yleensä käytännöllinen kristillinen elämämme perustuu joko tekemiseen tai näkemiseen. Tekemiseen perustuva kristillisyys on suorituskeskeistä ja sitä leimaa ihmisen toiminta. Näkemiseen perustuva kristillisyys on armon läpäisemää ja sisältää tietoisuuden toimivasta Jumalasta joka osallistuu asioiden kulkuun.

Voidaan siis välttää esimerkiksi haureutta niin, että huomatessani katselevani naista himoiten minä tuomitsen tuon himon ja kieltäydyn ruokkimasta sitä, mutta taipumukseni katsella naista tietyllä tavalla ei välttämättä muutu, tai sitten niin, että olen vienyt asian ristin juurelle ja rukouksessa etsinyt avonaista asennetta Häneen, jotta Hän pääsisi muokkaamaan ajatteluani ja tapaani katsella.
Mitä syvemmin tunnen Jeesusta elämäni henkilökohtaisena ja läsnäolevana Vapahtajana, sitä vapautuneemmin katselen lähimmäisiäni Hänestä käsin. Tämä ei vaikuta ainoastaan moraaliseen tietoisuuteni siitä mikä on oikein ja mikä väärin, vaan myöskin taipumuksiini nähdä asiat tietynlaisina.
Jos tapani katsella naista oli sukupuolisuuden sävyttämä, jolloin väkisinkin näin hänet eräänlaisena objektina, haluni kohteena, nyt tapani katsella on Jeesuksen ristintyön sävyttämä niin että koen hänet rakkaana, lunastettuna ihmisenä. Siitä seuraa halu rukoilla hänen puolestaan että Jumala varjelisi hänet puhtaana, johtaisi hänelle hyvän, rakastavan aviomiehen jne.

Nähdessämme jotakin Jumalan olemuksesta ja sydämenlaadusta, kokiessamme rukouksessa Hänen pyhyyttään ja samalla Hänen ääretöntä rakkauttaan ihmistä kohtaan, tulemme yhä tietoisemmaksi Hänen toiminnastaan.
Kokemus Jumalasta persoonana jonka kanssa olemme henkilökohtaisessa seurustelusuhteessa, johtaa kokemukseen Jumalasta joka on suhteessa kaikkeen ja toimii kaikkialla.
Jumalasta tulee hyvin todellinen.
Ajallisin silmin en voi nähdä Häntä itseään, mutta jopa ajallisin silmin voin nähdä Hänen vaikutuksiaan ja toimintaansa. Näen kuinka Hän vastaa rukouksiin. Näen kuinka Hän muuttaa ihmisten elämää. Näen Hänet siinä kuinka oma ajattelutapani muuttuu ja katkeruuteni sulaa Hänen rakkautensa tieltä.

Kun jokainen lähimmäiseni alkaa tulla minulle rakkaaksi, kun sydämeni herkistyy heidän tarpeilleen, kun alan sisimmässäni kokea milloin Jumala haluaa minun toimivan missäkin asiassa ja millä tavalla, eikö tämä kaikki ole näkemistä uskossa, ja eikö se johda toimintaan uskon kautta?
Jos lähimmäiseni on minulle rakas ja hänen tarpeensa koskettavat minua, en voi olla paikallani tekemättä mitään.
Näen Jumalan myös siinä kun koen taivaallista murhetta langenneiden tähden ja iloitsen asioista jotka tuottavat Jumalalle iloa.

* *

8. USKOSSA TOIMIMINEN ON TOIMINTAA LEVOSTA KÄSIN.

Jumala on aivan liian pyhä ja "saavuttamaton" jotta voisimme löytää ja elää todeksi Hänen suunnitelmiaan oman uskomisemme ja suorituskeskeisen puuhastelumme kautta. Tarvitsemme käytännön kristillisyyteemme Pyhän Hengen avaamaa elämäntodellisuutta, jossa Jumalan mahdollisuudet avautuvat levosta käsin, armossa. Siinä todellisuudessa kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.
Aktiivinen, ihmeitätekevä usko, joka voi siirtää vuoria, ei ole pelastavaa uskoa vaan pelastavan uskon seurausta, uskoa siihen että pelastettuna minulla on kaikki se mitä Sana sanoo minulla olevan ja että se käytännössä myös toimii.

Tämän uskon todellisuuden, kuinka olemme liitetyt Hänen mahdollisuuksinsa, vihollinen tahtoisi meiltä pimittää. Se tekee kyllä kaikkensa keskittyäksemme tuhansiin teologisiin asioihin, siihen ja tuohon, eikä sitä haittaa kristillinen työmme ja aktiommekaan sinänsä, kunhan vain pysymme poissa voiman lähteeltä.

KUN KÄYMME RISTIN JUURELLE luovuttaen elämämme hallintavaltaa yhä enemmän Kristukselle ja alamme käytännössä omaksua ja tunnustaa todeksi sen mitä Sana puhuu, uskon todellisuus alkaa toimia ja tulla näkyviin hedelminä. Niistä hedelmistä ei saa kunniaa ihminen, niissä ei ole inhimillisyyden tai sielullisen uskonnollisuuden leimaa, vaan niissä on Kristuksen laupeus ja hyvyys: Jeesuksen usko.

Hession:
"Jumalan katseleminen ja Hänen elävässä yhteydessään oleminen on elämän korkein päämäärä. Näin sanoessamme emme sano mitään outoa tai luonnotonta...
On sanottu että jokaisen ihmisen sydämessä on kolo Jumalaa varten. On myös totta, että Jumalan sydämessä on kolo ihmistä varten. Siksi Jumala ikävöi niin hartaasti meitä ja etsii meitä väsymättömästi. Ja siksi pelkästään ajalliset asiat, Jumalan valtakunnan työkään, eivät koskaan tyydytä meidän sydäntämme. Vain Jumala itse voi täyttää tuon kolon, joka on tehty Hänen muotonsa mukaan. Jos suostumme tähän, jotkut meistä saavat kokonaan uuden näkemyksen elämästä. Saamme uuden elämänhalun, jopa synkimmälläkin hetkellä...
Jos yhteys Jumalan kanssa tulee elämässämme tärkeimmäksi, silloin meillä voi olla yhteys Hänen kanssaan keittiössä askarrellessamme, sairastaessamme, kaikenlaisissa koetuksissa ja vaikeissa tilanteissa. Mitä tahansa tehtäväksemme tuleekaan, jopa kaikkein kiusallisimmat työt, me teemme ne silloin Jumalalle ja Hänen kunniakseen. Poissa on entinen ponnistelu, orjuus ja pettymys. Meillä on rauha Jumalan ja itsemme kanssa."
(Kirjasta "Me haluamme nähdä Jeesusta").

* *

9. VIELÄ KERRAN: TOIMIVAN USKON EDELLYTYS, PELASTAVA USKO.

Pelastava usko on Jeesuksen uskomista siksi, joka Hän sanoo olevansa, eli maailmaan syntyneeksi vapahtajaksi, joka otti syntimme päälleen - tuli synniksi meidän edestämme, että me Hänessä tulisimme "Jumalan vanhurskaudeksi" kuten Paavali sanoo 2.Kor.5:21.
Kristitty uskoo pyhään Jumalaan jota voidaan katsella ja nähdä vain evankeliumin kautta, evankeliumin totuudessa.

"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."
Room.3:21-24.
"Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."
Room.3:27,28.

"Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme." Gal.3:24.

* *

10. JOLLA ON POIKA, SILLÄ ON MYÖS ISÄ.

Kristitty rukoilee iankaikkista Jumalaa siinä nimessä jonka Hän on ihmisille antanut eli Jeesuksen nimessä.
Jeesus Kristus on ainoa tie Isän yhteyteen, tunteaksemme Jumalan läheisellä, todellisella tavalla.

"Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet." Joh.14:6,7.

Jumala on henki ja Häntä ei voi kukaan nähdä, sanoo Raamattu, mutta kuten Kol.1:19 ja 2:9 ilmoittaa, hänessä (Jeesuksessa) asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti.
Kol.2:8-10 Elävän uutisen mukaan:
"Älkää antako kenenkään turmella uskoanne ja iloanne omilla teorioillaan, jotka liittyvät ihmisten perinteisiin ja keskittyvät maailmankaikkeuden henkivaltoihin eikä Kristukseen. Kristuksessa on Jumalan koko olemus ruumiillistuneena. Kun Kristus on teissä, teillä on siis kaikki, koska juuri Kristuksessa asuu Jumalan koko täyteys. Hän on korkein hallitsija, jonka valta ylittää kaiken muun vallan koko maailmankaikkeudessa."

Mooseksesta sanotaan että hän katsoi "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet. Kuinka on meidän laitamme?
Onko meille kaikkeista tärkeintä se mitä Kristus on ja mitä Hänessä omistamme?

* *

11. MISSÄ ONKAAN AARTEEMME TÄNÄÄN...

KUINKA KALLISARVOISENA PIDÄMME LAHJAKSI SAAMAAMME PELASTUSTA?
Mihin käytämme aikamme ja voimavaramme? Mikä on mielenkiintomme todellinen kohde?
Millaisella asenteella elämme?

"Tee siis sovinto ja elä rauhassa hänen kanssaan, niin saavutat onnen..." opetti Elifas kärsivää Jobia.
Elifaan opetukset olivat Jumalan edessä periaatteessa oikeat mutta hänen asenteensa väärä. Siksi Job ei kyennyt ottamaan Elifaan opetuksia vastaan. Jobin yksinäisyys ja ahdistus vain syveni hänen viisaiden auttajiensa sanaryöpytyksen alla.
Teemmekö mekin joskus samoin?
Sen sijaan että pyrkisimme aidosti lähestymään lähimmäistämme hänen vaikeassa tilanteessaan, tarjoamme hänelle roppakaupalla neuvoja ja opetuksia, rakentaen niillä ikäänkuin muurin itsemme ja hänen välille. Näin tulemme antaneeksi väärän todistuksen Herrastamme, joka ei ole irrallisten oppien ja ihmistekojen vaan yhteyden, läheisyyden ja rohkaisun Jumala.
Jobin ystävien sinänsä oikea opetus vääristyi heidän asenteellisuutensa vuoksi. He eivät puhuneet Jumalasta oikein kuten Job, jolla ei kärsimyksessään ollut paljoakaan viisautta eikä oikeita sanoja, mutta jonka sydän kaipasi elävän Jumalan puoleen.

Lopussa Jumala sanoo Elifaalle:
"Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job."
Jobin oikea asenne tulee esille hänen suhtautumisessaan väärämielisiin lohduttajiinsa:
"Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta..."
Job ei jäänyt kiinni katkeruuteen. Hän oli kohdannut todellisen Jumalan, jonka valkeudessa ihmisen itseriittoisuus ja lihallisuus näyttäytyy oikeassa valossa. Jumalan pyhyys ohjaa sydämiämme syvemmälle uhrautuvaan rakastamiseen.

Raamattu sanoo että Jumala käänsi Jobin kohtalon ja korvasi hänen kärsimänsä vahingot ylenpalttisesti myös ajallisessa mielessä. Mutta tämän Hän teki vasta SEN JÄLKEEN kun Job oli antanut anteeksi ystävilleen ja rukoillut heidän puolestaan.

Opetus?
1. Sinänsä oikeatkin opinkappaleet voivat olla Jumalan tuntemisen esteinä jos käytämme niitä väärässä hengessä rakentaen raja-aitoja itsemme ja ihmisten tai ryhmien välille jotka tuntuvat meistä vaikeilta kohdata. Asiat on nähtävä asioina. Jos en uskalla kohdata eri kirkkokuntaan kuuluvaa veljeäni tai sisartani minun on tunnustettava että en uskalla, siinä ei ole mitään väärää, vääryys tapahtuu jos kätken vieraudenpelkoni opillisuuden alle ja heittelen hurskaasti maalattuja kiviä lähimmäisteni leiriin.
2. Anteeksiantamattomuus ja katkeruus, silloinkin kun ne perustuvat todellisiin asioihin ja kärsimäämme vääryyteen, ovat synnillisiä asioita. Niiden kanssa tulisi mennä Jumalan eteen ja kuunnella Hänen neuvojaan. Anteeksiantamus lähimmäisiä kohtaan avaa siunauksia omaan elämään, koska se on tunnustautumista Kristukseen ja Hänen tekoonsa, mutta anteeksiantamattomuus, joka on kapinaa ja tottelemattomuutta, estää monien siunausten toteutumisen - silloinkin, kun nimellisesti olemme oikeassa!

Toivon että voisimme ottaa Elifaan viisaat sanat vastaan ei suorituksiin pusertavina vaatimuksina, vaan siinä armon hengessä, jossa Jumala kirkastaa rakkauttaan:
"...viskaat kulta-aarteesi tomuun ja Oofirin kullan joen kivien joukkoon. Jos Kaikkivaltias tulee sinun kulta-aarteeksesi, sinun hopeharkoiksesi, silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen. Kun rukoilet häntä, niin hän kuulee sinua, ja sinä saat täyttää lupauksesi. Jos mitä päätät, niin se sinulle onnistuu, ja sinun teillesi loistaa valo." Job.22:24-28.

Elifas puhuu tässä samasta asiasta josta Jumala monissa muissakin kohdin sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa puhuu. Missä on sydämemme, siellä on aarteemme. Emme voi palvella kahta Herraa.
Onko aarteemme Kristus ja evankeliumin toivo?
Onko ristin tie meille rakkaampi kuin tämän maailman hetkelliset ilot?
"Ottakaa minun kuritukseni, älkääkä hopeata, ja tieto ennen valituinta kultaa. Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa." Snl.8:10,11.

12. SANANLASKUT 8.

Tälläkin palstalla on keskusteltu Sananlaskujen kirjan kahdeksannesta luvusta ja yritetty joistain yksittäisistä jakeista saada tukea omille yksioikoisille näkemyksille piittaamatta Raamatun kokonaisilmoituksesta.
Jos ajattelemme Sananlaskujen kirjan kahdeksatta lukua Raamatun kuvakielestä ja ilmoituksesta käsin, niin kenestä se kertoo?

Minun mielestäni sen on pakko kertoa joko Jeesuksesta Kristuksesta tai Pyhästä Hengestä, ja siitä elämänsisällöstä johon Jumala ihmistä kutsuu pelastuksen vastaanottamisessa, jossa tulemme osallisiksi sekä Kristuksesta että Hengestä.
Uskon että Snl.8 kertoo Jeesuksesta Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä kummastakin.
Pyhä Henki on viisauden Henki. Hän on Jumalan aarrekammion kaikkien hyvien lahjojen elävöittäjä ja opastaja niiden toteutumiseksi heissä jotka Kristusta tunnustavat.

Ennen kaikkea Sananlaskujen kahdeksannessa luvussa puhuu iankaikkinen Poika eli Jeesus Kristus, satoja vuosia ennen syntymistään maan päälle lihaan tulleeksi vapahtajaksi:

"Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus. Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta, minun antamani voitto valituinta hopeaa parempi.
Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa, antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa." Snl.8:17-21.

"Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa." 8:35,36.

* *

13. SUMMA SUMMARUM. Mitä Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä omistamme.

"Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: 'Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu' - että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen." Gal.3:13,14.

On syytä korostaa:
USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN ON YHTEYTTÄ KOLMIYHTEISEEN JUMALAAN.
Usko on koko Jumalan "omistamista" käytännössä.
Tässä sekä luterilaiset että helluntailaiset ja kaikki keskeiset kristilliset kirkkokunnat opettavat samalla tavalla. Uskomme Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kristuksessa pääsemme koko Jumalan yhteyteen ja tulemme osalliseksi kaikesta mikä Hänessä meitä varten on. Se tapahtuu Jumalan tekona, ilman ansioita armon perusteella.

Vaikka en osaisi määritellä Häntä ja Hänen kolminaisuuttaan, Hän kuitenkin on ja vaikuttaa elämässäni koko täyteydessään jokaisen kolmen persoonansa kautta, koska olen ottanut Hänet vastaan Jeesuksessa Kristuksessa, uskoen sen, minkä Jumala on välikappaleeksi asettanut pelastuakseni: että Jeesus on tosi Herra.

"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaa, hänellä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Joh.3:35,36.

"Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä." Joh.6:40.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen elämän leipä." 6:48,49.
"Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti." 6:57,58.

"Minä ja Isä olemme yhtä." Joh.10:30.

"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh.14:16,17.
"Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä." 14:20.

"Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan." Joh.17:3-5.
"He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus." 17:16,17.

14. KESKINÄINEN RAKKAUS ON ELÄMÄÄ USKOSSA.

KESKINÄINEN RAKKAUS PYHÄN HENGEN TODISTUKSEN PERUSTEELLA, SAMAN ISÄN LAPSINA, YHDESSÄ HERRASSA, USKOSSA JA KASTEESSA:
"Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt." Joh.17:20,21.

"Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut." 17:22,23.

"Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä." 17:25,26.

Opetuslapsille ja kaikille niille jotka kautta vuosituhansien uskovat Häneen:
"Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh.13:34,35.
"Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut..." Joh.15:12.

YHTEYS JUMALAAN ON SIIS YHTEYTTÄ KAIKKIIN HÄNEN LAPSIINSA, VELJIIN JA SISARIIN HERRASSA.
Suostummeko rakastamaan toinen toistamme yli kirkkokuntarajojen, vai pelkäämmekö oman kirkkokuntamme tai ryhmittymämme kritiikkiä, jos "veljeilemme" niiden kanssa jotka eivät mielestämme ole yhtä oikeaoppisia kuin itse olemme?
Olemmeko valmiit siinäkin kohden kantamaan "Kristuksen pilkkaa" katsoen yksin Häneen, joka on iankaikkinen Herra ja kaikkien lampaidensa Hyvä Paimen? Tahdomme rakentaa yhteyttä siitä huolimatta, vaikka jotkut omassa leirissämme hyljeksivät ja arvostelevat meitä, syyttäen oikean opin laiminlyömisestä?
Olemmeko valmiit ojentamaan kätemme yli perinteidemme ja tottumustemme ja rakentamaan Jumalan valtakuntaa yhdessä, katsoen ja nähden toisissamme Hänet, joka kärsi syntiemme tähden, kuoli ja nousi ylös että eläisimme kuten 1.Joh.4:9 sanoo, hänen kauttaan?
Hänessä kaikki tämän maailman alkeisvoimat ja henkivallat - myös hajottava lahkohenki - ovat voitetut.

Paavali:
"Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä." Ef.3:14-19.

Jeesuksessa Kristuksessa pelastettuina meillä on siis Hänessä
1. Yhteys Jumalaan.
2. Yhteys kaikkiin niihin joilla on yhteys Jumalaan, eli veljiimme ja siskoihimme, tässä yhdessä ja samassa Hengessä.
3. Jeesuksen Kristuksen sisällisen tuntemisen kautta kaikki Jumalan taivaallinen hyvyys ylenpalttisesti.
4. Mahdollisuus Hänelle antautumalla kasvaa kaiken sen kokemisessa ja todeksi elämisessä, mitä evankeliumi sisältää ja mitä pelastettuina armossa omistamme. Tämän kasvun kautta opimme suhtautumaan asioihin Jumalan totuuksista käsin.

Nämä ovat ne pääkohdat joihin kätkeytyy koko hengellinen elämä. Kristuksessa omistamme kaiken. Sitä kaikkea meille avaa tuo "luvattu Henki": ihana lapseuden Henki ja totuuden Henki, Pyhä Henki. Johtaen ristin kuuliaisuudessa niitä, jotka Jeesusta rakastavat ja tahtovat Häneen yhä syvemmin rakastua, vapautuneeseen, armolliseen elämään ja kaikkeen totuuteen, niinkuin totuus on Kristuksessa.

- - -


Oikeastaan tämä oli vasta alkua ja tavallaan johdanto niihin ajatuksiin joita Maryleiahin aloitus minussa herätti...
Mutta olihan sitä jo tässäkin. Hartaustekstiä tai pakinaa kuinka vain. Joku on joskus maininnut kirjoituksiani "loputtomiksi litanioiksi, joita ei kukaan jaksa lukea". Yksi ainakin on varmaa:
Raamatun luotettavan sanan kautta saamme kasvaa totuudessa ja siinä oikeassa toinen toisemme hyväksymisessä jota ei vaikuta minun tai sinun saarnat vaan Pyhä Henki. Armossa!

Se mikä tässä oli omaa virheellistä tulkintaani jääköön sivuun toisarvoisena, mutta mikä on Herrasta ja Hänelle mieleen, sen osalta rukoilen että olisimme valmiit ottamaan Jeesukselta vastaan hänen hyvän ohjauksensa päästäksemme ulkokohtaisista muodoista niiden ytimeen ja sisältöön, elävän uskon todeksi elämiseen, jonka kautta se mikä opissa on oleellista ja tärkeää tulee sitten siunatuksi ja tuottaa hedelmää - ei lihallisessa kiivaudessa vaan rakkaudessa Häneen.

Jos aikaa ja mielenkiintoa riittää voin tämän keskustelun puitteissa palata pohdiskelemaan aloituksessa esiin tulleita kysymyksiä uskon kasvusta jne.
Siis kaikkea sitä mikä lähtee toimimaan sen jälkeen kun perusta ja lähtökohta, raamatullinen usko Jeesukseen ja pelastus hänessä ilman omia tekoja, on selvää.
Ensin on perustus ja sitten rakennetaan.

Voisin omaksi ja ehkä muidenkin rakennukseksi pohtia mm. seuraavaa:
Jumalan aikaansaamassa kasvussa Kristus tulee yhä rakkaammaksi.
Omin ponnisteluin aikaansaadussa kasvussa kirkkokunta ja omat opit rakkaiksi.

Ihmiselle voi olla rakkaita sekä Kristus että oma seurakunta erityisine korostuksineen eikä ne sulje pois toisiaan. Jos olen luterilainen, vapaakirkollinen tai helluntailainen mutta olen sitä armossa ja Kristuskeskeisesti, silloin seurakuntani korostukset eivät rakenna sydämeeni raja-aitoja jotka estäisivät näkemästä valtakuntaa.
Kirkkokunta tai seurakunta ei ole valtakunta. Valtakunta on hengellinen ja toteutuu sydänten tasolla niissä jotka ovat uudestisyntyneet katoamattomasta siemenestä.
Jos ja kun evankeliumia eletään valtakunnan periaatteiden mukaan eli ristin kautta ylösnousemuselämän todellisuudessa, joka merkitsee kuolemaa omavoimaiselle minälle itsekorostuksineen, elämä ei todellakaan ole yksioikoista eikä suorituskeskeistä, se on jännittävää. Saan tällaisena syntisenä ihmisenä joka hetki olla armahdettu.
Olen kasvun prosessissa jossa Henki puhdistaa, parantaa ja kasvattaa. On mielenkiintoista odottaa kuinka Jumala tulee näkökykyäni avaamaan ja millaisina näen lähimmäiseni ja maailman oppiessani katsomaan todellisuutta yhä enemmän Kristuksen valossa.

ARMO RIITTÄÄ. Totta on! Ja muuta ei tarvita.
Mutta armo ei ole jokin Kristuksen persoonasta ja todellisuudesta irrallinen käsite.
Todellinen armo johtaa todelliseen kasvuun.
Emme tule kasvun myötä enemmän kelvollisiksi Jumalalle, sillä kelvollisia olemme Jeesuksen tähden tällaisina kuin olemme. Kasvu onkin sitä että Jeesus Kristus saa meissä huonoissa enemmän sijaa, jolloin oma rakkaudettomuutemme väistyy Hänen rakkautensa tieltä. Pyhä Henki uudistaa uskovaa sisäisesti Hänen valtakuntansa mukaisiin periaatteisiin.
Tuollaista Jumalan uudistavaa ja korjaavaa työtä, johon ihminen armon pohjalta antautuu, kutsutaan pyhitykseksi.

Järjestys on tämä:
1. Jeesus Kristus pelastaa. En pelastu pyhityksen kautta. Pelastun armon kautta, se on täydellinen lahja Kristuksessa, ilman ansioita saatu armahdus.
2. Koska olen pelastunut, alan myöskin pyhittyä. Pyhityksen vaikuttaa armo. Pyhitys on sen lahjan todeksi elämistä jonka olemme saaneet. Armon tähden ja armossa minun on mahdollista seurustella Jumalan kanssa ja ottaa vastaan Hänen vaikutuksensa ja ne periaatteet jotka Raamattu ilmaisee. Hyväksyessäni Jumalan totuuden saan kokea kuinka Pyhä Henki joka on totuuden Henki johtaa minua niiden asioiden syvempään ymmärtämiseen ja toteutumiseen. Se on ihanaa armoa!
3. Tästä seuraa että mitä pyhittyneempi on ihminen, sen armollisempi hänestä tulee, koska hän ymmärtää että hengellinen kasvu on silkkaa Jumalan armoa, se on Hänen työtään. Pyhittynyt ihminen ei luota omaan itseensä ja suorituksiinsa vaan Jumalaan. Hengellisen kasvun myötä hänestä on tullut yhä riippuvaisempi Kristuksesta - siksi hän mielellään antaa kaiken kunnian Jumalalle ja tahtoo rakastaa Häntä yli kaiken.

Hengellinen kasvu ei siis ole sitä että tuotaisiin armoon jotakin lisää, ikäänkuin armon päälle.
Hengellinen kasvu tekee juurta alaspäin, se on syventymistä jo saatuun, kasvamista sen tuntemisessa mitä on.

- - -

Ohops. Kylläpä aika vierähti.
Aloin kirjoittaa tätä noin 12:30 ja nyt kello on yli 3 enkä oo montaa taukoa pitänyt. Reippaasti yli kellon ympäryksen on aikaa kulunut. Lisäksi mulla tapahtui joku kämmi eli söhelsin kesken kirjoitusta näppäimistölle niin että osa tekstiä hävisi. Jos olisin tietokone-ekspertti löytäisin sen ehkä jostain koneen uumenista mutta kun en ole. Vähintään neljäsosa tekstiä hävisi jonnekin: pohdintaa rohkeudesta ja kärsivällisyydestä, rikkaudestamme Kristuksessa jne.

No niin. Hyvää yötä nyt sitten...