Mieheni hoitaa äitinsä virallisesti omistamaa maatilaa. Itselläni on asunto kaupungissa, koska en halua tunkea kokonaan asumaan toisten nurkkiin, mutta käytännössä melkein asun mieheni luona ja autan tilan töissä minkä pystyn.
Aina kun tulee puhe sukupolvenvaihdoksesta, mies sanoo, että haluaa tilan ja sen päätäntävallan täysin itselleen.
Minua ihmetyttää, että olenko loppuelämäni vain joku ilmainen työmies. En tule ikinä omistamaan taloa jossa asun, enkä voi vaikuttaa elämääni koskeviin asioihin.
Olenko nyt vain hysteerinen ämmä, vai syystä tuohtunut? En tarkoita, että omaisuus tekisi minut onnelliseksi, vaan sitä, että mielestäni maatilan pitäisi olla koko perheen yhteinen yritys. Ei ole oikein, että molemmat antavat työpanoksensa ja aikansa, ja silti toinen määrää yksin kaikesta.
Mies on kuitenkin sanonut, että toivoo minun elävän hänen kanssaan ja auttavan tilan hoidossa.
Aina kun tulee puhe sukupolvenvaihdoksesta, mies sanoo, että haluaa tilan ja sen päätäntävallan täysin itselleen.
Minua ihmetyttää, että olenko loppuelämäni vain joku ilmainen työmies. En tule ikinä omistamaan taloa jossa asun, enkä voi vaikuttaa elämääni koskeviin asioihin.
Olenko nyt vain hysteerinen ämmä, vai syystä tuohtunut? En tarkoita, että omaisuus tekisi minut onnelliseksi, vaan sitä, että mielestäni maatilan pitäisi olla koko perheen yhteinen yritys. Ei ole oikein, että molemmat antavat työpanoksensa ja aikansa, ja silti toinen määrää yksin kaikesta.
Mies on kuitenkin sanonut, että toivoo minun elävän hänen kanssaan ja auttavan tilan hoidossa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jokin selkeä sopimus tai vastaava, muutenhan joudut eron sattuessa puille paljaille tai jos olet maatilalla ikäänkuin töissä palkatta, niin jäät myös ilman työeläkettä siltä ajalta. En osaa neuvoa ratkaisua asiaan, ehkä joku saman kokenut osaa. Mutta siis kannattaa muistaa niitä tulevia eläkepäiviä, vaikka olet (kai) vielä nuori.
Emmekö eläkään modernisoituneessa maassa..
Sano äijälle et joko
1) oot mukana "yritykses"
2) saat käypän palkan
3) lähet lätkiin
Katso mitä vastaa ja päätä sitten
jos olette naimisissa, on miehesi omaisuudesta juridisesti puolet sinun - ja päin vastoin. hankkiudu siis naimisiin, mutta unohda avioehto.
Miehellä on mielipiteensä, kuten sinullakin. Teidän pitäisi ymmärtää toisianne ja hyväksyä toistenne mielipide. Miehesi ei siis ole väärässä, hänellä vain on erilainen mielipide kuin sinulla eikä se tarkoita etteikö hän rakastaisi sinua.
Luuletko että miehesi olisi onnellinen jos jättäisi tilan, muuttaisi kaupunkiin ja alkaisi tehdä työkseen "jotain muuta"? Ole rehellinen. Etkö näe jos miehesi pitää nykyisestä elämästään? Ole valmis antamaan hänelle se ilo, äläkä vie häntä sieltä pois kuvitellen, että sinä riität hänelle.
Miehesikin pitäisi ymmärtää että sinä viihdyt kaupungissa, et maatilalla, ja että maatilalle et koskaan kotiutuisi- toisten nurkkiin kuten sanoit.
Puhukaa. Ehkä huomaatte että kaikesta huolimatta ette voi elää yhdessä, vaikka kuinka rakastaisitte toisianne. Tilanne ei ole mukava nyt, tiedän sen, koska tein itse sen "virheen" (ei se virhe ollut, sillä enhän olisi saanut tietää ellen olisi lähtenyt?) ja muutin miehen luo hänen vanhempiensa plantaaseille. Tunnen asuvani muiden nurkissa, enkä voi olla siellä kuin kotonani. Haluan pois, mutta rakastan miestäni. En halua hänen lähtevän pois, hän ei olisi onnellinen, vaikka kuitenkin samalla haluaisin että asuisimme jossain muualla, omillamme. Alan kohta olla niin rikki etten kykene tekemään ratkaisuja. Siksi toivon että jollain muulla olisi omassa elämässään enemmän harkintakykyä, tai enemmän sopeutumiskykyä (se olisi parempi). Toivon tilanteellenne parasta ratkaisua, vaikka jostain joutuisi luopumaan.
Mielenkiintoista. Meillä tulee juuri vuosi täyteen poikaystävän kanssa ja olen joutunut miettimään näitä asioita koska joku päivä minulla tulee päätöksenteko eteen. Mies tulee perimään maatilan, jossa enimmäkseen kyllä hoidetaan metsää, eläimiä ei ole, peltoa jonkin verran. Miehen vanhemmat tulevat asumaan samalla tontilla, eivät kuitenkaan näköetäisyydellä.
Mietin että tuleeko siellä koskaan kotoisaa oloa jos tuntuu että muuttaa toisen luokse. Sitähän pitäis asua "omassa" kodissa, ei toisen. Mies on kyllä luvannut että sisustetaan yhteisen maun mukaan ja että talo on sitten minunkin koti vaikkeen siitä osaakaan omistakaan. Emme aio mennä naimisiin, eikä hän halua myydä minulle osaa. Eli sama tilanne kuin keskustelun aloittajalla. Toisaalta ei minun tarvitsekaan omistaa tilasta osaa, mietin vain että onko tunne silloin juuri se että asuu toisen luona.
Luultavasti tulen käymään töissä, eli en jää kotiin, koska ei tilalla niin paljon välttämätöntä työtä ole.
Olen suurimman osan elämästä asunut kaupungissa. En kuitenkaan vierasta yhtään ajatusta muuttaa maalle. Varmasti tulee kulttuurishokki, mutta eihän sitä voi tietää miten viihtyy ellei yritä. Uskoisin kuitenkin että viihdyn ihan hyvin jos vaan löydän sieltä sen kotoisan tunteen.
Olisi mielenkiintoista kuulla yksityiskohtaisemmin mitä kaikkea tuli vastaan kun muutit maalle ja minkälaiset asiat tekee että tunnet asuvasi toisen nurkissa?
Entää löytyykö naisia jotka ovat olleet samassa tilanteessa mutta sopeutuneet ja viihtyneet hyvin?
Hei teille jotka pähkäilette tuon asian kanssa, mulla oli nuoruudessa oma kaksio ja miehellä ei silloin vielä mitään , mut hänelle jäi maatila johon piti tehdä remontti ja laajentaa sitä , jolloin mun asunto myytiin ja rahoitus järjestyi mutta mun nimeä ei tullut mihinkään paperiin ja aina kun meillä riitaa sain kuulla et ei sulla ole tässä mitään omaa joten voit häipyä etkä saa mitään mukaan, huom. koskaan en tuntenut sitä kodikseni vaikka sielä asuin 18 vuotta. Nyt olen eronnut ja otin omani sieltä pois no vähän jäin saama puolelle mutta nyt mulla on oma pieni asunto joka tuntuu kodilta.. Naiset miettikää jos te jotain siihen siotatte niin pistäkää kaikki paperille ja todistajat myös niin saatte omanne pois ilman kauheaa riitaa,toivon onnea teille kyllä maalla on kiva asua kunhan tuntee itsensä sinne hyväksytyksi ja kodin omakseen..