Elikkä millonikä alkaa muka painaa...?
Ikäkriisi...voiko sitä tulla?
Tarka
358027
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
No hei lähimmäiseni. En tiedä mikä on käsi eli en voi muuta kuin kertoa omasta puolestani.
Minä olen 33-vuotias PALJON elämää kokenut, hyvässä ja pahassa, ja viime aikoina sitä on tosissaan ollut hieman ahdistunut siitä tosiseikasta että parhaat päivät on jo nähty.
Siis olo kuin leikatulla kollilla; mikään ei jaksa kiinnostaa...
Toisaalta, positiivisuudella pääsee pitkälle: voihan nitä "parhaita" päiviä olla vielä edessäkin, vaikka olenkin jo REILUSTI yli puolet elämästäni käyttänyt.
Älä lannistu, jokainen päivä vie lähemmäs hautaa, mutta tuo myös mukanaan jotain... Pärjäile!
..ja ollaan oltu yhdessä "jo" kuutisen viikkoa. On onnellisen rakastunut ja suunnitellaan onnemme huumassa yhteistä tulevaisuutta. Itse olen 9 vuotta vanhempi, elämää paljon kokenut ja tällä hetkellä onnellisempi kuin olisin uskonut voivani ollakaan. Jossain vaiheessa se ikä saattaa ahistaa, muttei elämä missään nimessä ole ohi 3-kymppisenä!!!!
Siis nainen 30 poikaystävä 21 vee?
No miten vaan, toivottavasti suhde pelaa ja hauskaa riittää.
Jos itse olisin samallalailla, kysyin äsken miesten kahviporukalta tässä töissä ni ukot oli sitä mieltä, että ritsa pil** ja ei niin nuoren kanssa saa olla,. Kauheita ikärasisteja.:).
No joo kait itsekkin olen?
Joku viisi vuotta voisi olla sopiva ero max.?
...vaan olen itse 40 , kun kirjoittaja mainitsi olevansa 33... vai ymmärsinköhän minä nyt rakastuneena blondina jotain ihan väärin? Ei sen väliä, ihanaa olla rakastunut!!
saman ikäisiä, mutta sinä olet vain 9-vuotta vanhempi. Hyvin sanottu!
mulla viimevuonna (37 v). Kaikki aloitetut ja lopetetut ihmissuhteet painoi päälle, ei lapsia ei vaki työpaikkaa, rahaa ei koskaan tarpeeksi yms. En kyllä ole varma että se oli juuri ikäkriisi mutta iällä siinä oli jotain tekemistä kun oli hirveä hoppu saada hyvä parisuhde ja suunnitella siihen koti ja lapset. Silloin luulin että se suhde oli viimeinen toivo saada lapsia onnelliseen perheeseen. (jonka siis vaadin jos lapsia koskaan teen) ja suhteen loputtua luulin että olen mennyttä. Mutta myöhemmin huomasin etten sittenkään ole ikäloppu, ihmiset saavat lapsia vielä 45:näkin ja loppujen lopuksi voinko minä saada niitä lapsia yleensäkään ja viimeisimmäksi tarviiko niitä jos muuten on vaan onnellinen ikäisenään. (nuorekkaana tietty). Eipä tällähetkellä tule muuta mieleen.......
No moi! Kertomuksesi kosketti syvästi, olen itse kokenut siis avioeron, työnmenetyksen, osakeasunto- ja lasten huoltajuusasiat yms...yms...
Kovin vähän sain tukea mistään, nyt kahden vuoden jälkeen alkaa helpottaa, mutta edelleem käyn terapiassa ja syön kiloittain lääkkeitä...
Mut hei olis kiva vertailla tuntemuksia näin kirjoitellen, jos tahdot/pystyt....
ajatuksia. Minä en siis koskaan ole ollut naimisissa eikä minulla ole lapsia, siitä olen kiitollinen koska kaikki miessuhteeni ovat siis menneet poikki. En sanoisi enää itseäni rikkonaiseksi vaikka miessuhteita en pysty nyt ajattelemaan. Koen tämänhetkisen oloni hyväksi, ilman lääkkeitä, lähimmäisiini pitäen läheistä yhteyttä. Läheisiini välit ovat vain parantuneet kokemusteni jälkeen. Varmaan paljon sen vuoksi koska silmäni ovat avautuneet ja pystyn tasapainoiseen vuorovaikutukseen. Minulle on aikaisemmin sanottu etten pysty syvällisiin kesksusteluihin, nykyisin en usko että törmään enää siihen. Mitäpä sinulla ajatuksia?
Olisiko Sinustakin parempi meilata tosi privana?? Siis mun osoite on: [email protected]
Ja pyydän, vaillet tunne mua, niin luota kuitenkin; hyviä ihmisiä on, olen sen saanut huomata............
mul ei ole salaista sähköpostiosoitetta
Tänään olen kaverin luona laulamassa pari biisiä studiolevylle, eli huomenna voisin kirjoitella syvempiä tuntojani, enkä vaadi Sinulta samaa, mutta kirjoittelen huomenna, jooko?? Olen ihan kunnon tyyppi, älä sitä epäile...
En ole kokenut mitään krisiä. Isäukkoni (53v) sanoi, että kolmikymppisenä se elämä vasta alkaa ;)
ehkä se ikä ei sinänsä ala painaa vielä kolmekymppisenä. Toiset vaan alkaa miettimään, että tässäkö tämä elämä nyt sitten on. Miettii onko onnellinen ja mitä haluaa oikeasti elämältä. Kun se iskee, se iskee ja lujaa... nimim kokemusta on
Mutta toisaalta jokaisessa kriisissähän on mahdollisuutensa
"Mutta toisaalta jokaisessa kriisissähän on mahdollisuutensa"
Aivan oikein....
Arvaa kuka
ikäkriiseistä, eräs ystäväni oli hoidossa kolmenkympin kriisin takia, kertoi että silloin hän vasta tajusi vanhenevansa. Ja se masensi mielen niin, että tarvittiin pitkä hoitojakso ennenkuin helpotti.
Omani meni ohi kovassa hälinässä, ei ehtinyt miettimään kriisejä. Parivuotiaat kaksospojat ja vastasyntynyt tytär pitivät huolen että ei ehtinyt kriiseistä huolehtimaan.
Nyt on jonkinmoinen stressi muuton vuoksi, talon pitäisi valmistua jouluksi ja kiirettä pitää.
Ja siihen osuu vielä 35 vuotis-synttärit, että jos sitten se kriisi iskee.
Kriisi-iässäkö? Hah-hah teitä teinejä. Kriisi-ikä alkaa vasta 85 vuoden paikkeilla. Kaikilla ei silloinkaan. Teillä nuorilla on tuo elämänkatsomus aika nurinkurinen. Siis näistä keskusteluistanne päätellen. Kolmikymppiset kriisissä-aika hupaisaa.
Millä sitä kokemustakaan voi kertyä kun ikääkään ei ole kertynyt. Älkää lapset höpsötelkö. En tarkoita tätä kenellekkään pahalla-vaan alkoi naurattamaan kun luin noita teidän kirjoituksia.
TSEMPPIÄ TEILLE KAIKILLE-mulle myös.
30 on hemmetin masentava ikä. kun sitä oikeasti tajuaa vanhenevansa, niin elämältä putoaa pohja. mitä mieltä on tavoitella mitään, jos tulevaisuus on kuitenkin aina huonompi kuin nykytilanne? näin asiat on 30 vuoden tullessa mittariin. vanheneminen on sairaus joka vähitellen tuhoaa terveyden ja tappaa. ensin se kuitenkin tekee ihmisestä ruman, hitaan ja vastenmielisen. pelkänä numeronakin ikä on rajoittava tekijä. mahdollisuudet kaventuu sekä sosiaalinen elämä näivettyy ja tylsistyy. viisikymppisenä onkin sitten jo vanhus.
Pakko todeta, että olen vanhenemisesta täysin samaa mieltä!..itsellä ikää 37v. ja paskalta tuntuu. Ikäkriisini alkoi ennen kolmeakymppiä ja jatkunee yhä vaan. Tällainen ajattelu tosin on kaukana kypsästä, mutta aina ei voi voittaa.
Kertokaa mitä teen emäntä on kärsinyt jo kolme pitkää vuotta(mulle) ikäkriisistä mulla loppuu voimat haluaisin perustaa perheen kaikki siihen olis valmiina työ (toistaseks) asunto jne. jne.odotanko vaan? Ollaan oltu 9 vuotta yhdessä ja ikää 30
30 kriisi on sama asia kuin aikuistumisen kriisi. Huomataan yhtä sun toista ja aletaan vertaamaan elettyä elämää. 20-senä ihminen on pohjimmiltaan vielä lapsen kengissä. Eletään kaikkivoipaisuuden pilvessä ja uskotellaan vuosikaudet "etten minä ainakaan vanhene ja minä ainakin teen sitä ja tätä vaikka ikää olis, mulla on sitä ja tätä ja vanhemmat on kalkkiksia ja vain päiväkaudet valittavat terveydestään jne..."
Eräänä päivänä sitä huomaa ajattelevansa toisin. Aikuistuminen alkaa. "Itseasiassa noilla vanhemmilla ihmisillä on viisautta, olenkin vielä nuori, tämähän on ihanaa aikaa, kun alkaa tajuamaan elämän perusasioita ihan toisesta näkövinkkelistä. Itseasiassa minulla on ihan normaali itsetunto ja en enää hötkyle ja kohella elämässä jne..."
Aikuistuminen pelottaa ja se tekee iästä kriisin. Olen nyt 36 vuotias ja onnellinen, että kävin aikanaan tuon kriisin. Henkisesti kypsempänä tämä elämä on tuntunut enemmän elämisen arvoiselta. Pystyn keskustelemaan kaikkien ikäluokkien kanssa ja on helppo myöntää itselleen virheensä. Huomaa, ettei kukaan olekkaan täydellinan ja "minä minä" elämä väistyy. "Minun elämä, minun kaverit, minun haaveet ja minun toiveet" jää mainostamatta. Vastaan jos joku kysyy. Itse juuri eilen mietin, että mitähän kivaa keksisin ystävälleni, jolla vaikea elämäntilanne. Voisinko kenties auttaa ja kuunnella. Samoin ratikassa istuin ja huomasin, että voin antaa paikkani tuolle nuoremmalle pikkulapsen äidille vaikka omatkin jalat olivat kipeät. Minä sentään pääsen lepäämään kotiin, mutta tuo nainen ei. Empä olis 10vuotta sitten ajatellut noin. Olisin itsekkäästi istunut ja poistunut mp3:n kanssa omalla pysäkillä. Itsekkyys häviää, kun ikää karttuu. Arvot muuttuu ja henkinen kasvu alkaa.
Ei mitään sen ihmeellisempää.
Mitä te sitten odotatte? Pidä kiirettä jo, niin ehdit tehdä useitakin muksuja ja 50-kymppisenä oot taas valmis viipottaa 50-kymppisten menoissa.
kriisiä en ole vielä kokenut, en ole koskaan tuntenut olevani liian vanha.
Oiskohan niin että ikä alkaa silloin painaa, jos tulee nopeaan tahtiin lisäkiloja????
unohtu käyä vaa-alla, mut sehän onkin naapuris lainas ollu jo ainakin 10 vuotta... ;D
28 ja siitä se alkoi- kolmenkympin kriisi! Puntaroin mitä olin saanut aikaan ja mitä olisin halunnut saada aikaan. Lapsia kun on lapsi vielä itsekin! Yhtä myllerrystä mielessä! Vaatetus muuttui kypsemmäksi, ulkonäkö alkoi ahdistamaan. 30 ja se meni ohi. Hyväksyin pikkuhiljaa että vanhenen enkä voi sille mitään...
Huomaat sen kyllä...
olen yksinäisen tienkulkija paljon kovia kokenut nainen kymenlaaksosta, samanlaista seuraa kaipaava
18 vuotiaana....se on kauhee
mul on kait ikäkriisi..
ei ole ikäkriisiä olemassakaan, eikä ainakaan 30 vuotiaalla vielä 20 vuoteen ennen keski-ikää siis. jos silloinkaan.
itse en ole muuttunut yhtään olen 30v.
myöskin masennusta,joita masennuksia ja alakuloakin voi olla monen laisia.
http://www.valohoito.fi/teoria.html
http://innosol.eu/kirkasvh/kirkasvalo.php
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaamosmasennus
tullut jo. Olen 37v ja minusta tuntuu ihan oikeasti siltä että elämäni on jo eletty. Olen vanha ja väsynyt.
täynnä jos niin halutaan ja tulee niitä haluamattakin, kuuluvat asiaan.
Selviät niistä, kasvat ja menet eteenpäin. Hyvää matkaa :)
T: vanhus, vierailija toisilta palstoilta, sorry
Onko 36-37 vuotias vanha? Samanikäiset, miten olonne, siis ihan fyysinen olonne eroaa siitä mitä se oli nuorempana? Itse ainakin väsyn helpommin ja tarviin enemmän lepoa.. Aamulla herätessä ei ole enää niin pirteä olo kuin ennen, ja keho tuntuu raskaalta... mutta kyllä se sitten paranee kun nousee ylös. Kuulostaa omituiselta, eihän sellaista pitäisi vielä tapahtua. Vai olisiko syynä sitten vanhentumis-alakulo, joka vie voimat? Jos ei lepää tarpeeksi, näkyy se heti kasvoista. Nuorempana ei tällaista ongelmaa ollut. Aika epäreilua. Luin yhdeltä huumorisivulta, että vanheneminen on sitä, kun "olo on kuin rilluttelun jäljiltä, vaikkei ole edes käynyt missään". Näin tätä olotilaa voisi myös kuvailla.
Tervehdys, ikätoveri! Olen samaa mieltä, että voimat vähenee. Tietty siihen vaikuttaa sairaudet jne. jos niitä on. Mutta ei sitä enää jaksa panostaa itteensä ulkonäöllisesti kuin nuorempana. Kunhan on siistit vaatteet ja lämpimät. Mulle on tärkeetä että pystyy ees jotenkin liikkua ( selkäleikkauksen jälkimainingit vei mut pyörätuoliin osaksi ) ja että pystyy harrastaa asioita mitä tykkää. Mulla on ainakin se fiilis, että nuoruutta ei saa takaisin, jolloin oli paremmassa kunnossa ja näytti paremmalta... mutta nyt on ulkonäkökin rupsahtamaan päin silmäpusseineen ja uurteineen. No, en ainakaan enää näytä 15 - vuotiselta! Ei ole tarvetta perheen perustamiselle, tai muulle, mistä monet ikäisemme vielä haaveilee... Olen onnellinen, kiitollinen menneestä ja en osaa toivoa sen kummempaa kuin että pystyis liikkua jotenkin, harrastaa kuin nytkin ja painoa alemmas, jos on mahdollista rajoitusten puitteissa. Niinhän sitä on, että vaatekaappi kutistaa... Ja tärkeintä lie, että on tyytyväinen ees jotenkin ulkonäköön, vaikkei enää kaunotar olekaan ja tulee toimeen ittensä kanssa. Syksynjatkot!
Te ootte sitte hassuja "vanhuksia"! Olen yrittänyt löytyy itselleni sopivaa ikäryhmät keskustelupalstaa, mutta näyttää siltä, etten sovi mihinkään niistä. 50 porukka tuntuu meikäläiselle liian vanhahtavilta ja osittain myös tuo 40 ryhmä. Olen viidenkympin korvissa ja en tosiaankaan ole vielä vanha ja väsynyt. Elän tällä hetkellä jopa elämäni parasta aikaa. Jaksan mitä vain, enkä tosiaankaan ollut nuorempana näin hyvässä kunnossa. Nuorempana väsytti useimmiten, eikä huvittanut oikein mikään. Pyrin syömään terveellisesti ja harrastan reipasta ulkoilua vähintään tunnin joka päivä hikeen asti. Kerran kuussa käyn huvittelemassa ystävien kanssa esim. laivalla. Voipi olla, että tämä on sitä viidenkympin villitystä/kriisiä, mutta hyvältä ainakin tuntuu, niin mielestä ja kehosta=D
ps.Mahtuuhan niitä kriisejä aikuisen elämään. Itselläni muistan hyvin 3kympin kriisin ja biologinen kellokin alkoi tikittää. Neljänkympin kohdalla oli myös seuraava kriisi ja piti miettiä: kuka olen? mitä haluan? mitä mulla on vielä elämältä saatavana? ja muutoksen tuulet alkoivat taas..
"eihän sellaista pitäisi vielä tapahtua. "
No ei todellakaan pitäisi. Mitä sinä oikein höpötät ei sinun ikäiselläsi vielä pitäisi olla fyysisen kunnon puolesta mitään jaksamis ongelmia tai sitten kuntosi on rapistunut 60 -vuotiaan tasolle. Miten meinasit jaksaa työelämässä vielä tuollaiset 25 vuotta jos jo nyt kenkä painaa.