Tulevalle miniälleni

päin vastoin erittäin hyvä keskustelija, mutta jotenkin itseluottamuksen puute näkyy matkojen päähän. Hänelle merkitsee oma suku, omat ystävät koko elämää. Hän opiskelee yliopistossa ja on hirvittävän yritteliäs. Heti kun opiskeluissa pienikin vapaa, niin käy siivoamassa, vaikka ei tarve rahasta kiusaa. Hänellä on itse varallisuutta. Jalat tukevasti maassa. Meillä käydessään (harvoin) kohtelee minua hyvin ja on ystävällinen, mutta etäinen. Kunnioitan hänen tahtoaan ja häntä itseäänkin, mutta jokin mättää nyt pahasti.

pura, kun on paha olla. Tiedätkö sinä tuntematon, poikani ei ole ollenkaan yksinkertainen. Miehet eivät niinkään puhu kuin naiset. Naiset puhuvat luotto ystävilleen ilonsa ja surunsa. Meillä on ollut tapana puhua kokoperheemme. Niin pahaa asiaa ei maailmassa voi tapahtuakkaan etteikö siitä voisi puhua kotona. Kuitenkin olemme antaneet jokaisen selvittää omat asiansa itse, mikäli he ovat pystyneet ja yleensä ovat. Emme myöskään ole arvostelleet tuntemattomia nimittelemällä heitä. Molemmat poikani ovat valmistuneet korkeakoulusta, nuorempi tosin opiskelee vielä lisää. Itsekkin olen opiskellut aikoinani aika pitkällekin, joten yksinkertaisia emme todellakaan ole. Yksinkertainen ei myöskään ole poikani valittu. Par aikaa puurtaa gradunsa kanssa.
Kirjoitin tänne siksi kun muutkin purkavat itseään ja poikani valittu myös käy jonkinverran netti palstoilla, josko sattuisi vaikka näkemään sepustukseni.

Joten hyvää syksyn jatkoa vain sinulle arvosteleva ja kypsymätön miniä.

Tietäisittepä, miniät ja tyttöystävät, kuinka paljon pojat puhuvat äideilleen!
Minulla on useampi poka, ja jokainen on uskoutunut äidilleen silloin, kun tytön kanssa on tullut ongelmia, tai tyttö on jättänyt.
Tosin jokainen pojistani on tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, ja olen siitä iloinen.
Voin sanoa "miniä", että kärryillä pysytään, me poikien äiteet.
Ei me niistä pojista kokonaan luovuta koskaan!
Napanuorasta jää aina pienet säikeet äidin ja pojan väliin. Sillä eihän tehtyä saa tekemättömäksi, eli synnytetty mikä synnytetty se poika on.

pojat puhuvat kirjoitti:

Tietäisittepä, miniät ja tyttöystävät, kuinka paljon pojat puhuvat äideilleen!
Minulla on useampi poka, ja jokainen on uskoutunut äidilleen silloin, kun tytön kanssa on tullut ongelmia, tai tyttö on jättänyt.
Tosin jokainen pojistani on tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, ja olen siitä iloinen.
Voin sanoa "miniä", että kärryillä pysytään, me poikien äiteet.
Ei me niistä pojista kokonaan luovuta koskaan!
Napanuorasta jää aina pienet säikeet äidin ja pojan väliin. Sillä eihän tehtyä saa tekemättömäksi, eli synnytetty mikä synnytetty se poika on.

Lue lisää

Itse en todellakaan urki poikieni henk. koht. asioita. Se on eri juttu jos tulevat itse jotain kertomaan. Mutta silloinkin haluan puhua asioista hienotunteisesti. Kumma kyllä, aika harvoin olen joutunut niin kinkkiseen tilanteeseen, että kukaan lapsistani tulee minulle valittelemaan ihmissuhteitaan. Ovat vissiin perineet vanhempiensa hurjat luonteet ja selviävät itse ongelmistaan. :) Meillä ei ole jäänyt mitään säikeitä napanuorasta... lapset on lainaa vain, lainaa vain...

Nykyajassa mukana kirjoitti:

Itse en todellakaan urki poikieni henk. koht. asioita. Se on eri juttu jos tulevat itse jotain kertomaan. Mutta silloinkin haluan puhua asioista hienotunteisesti. Kumma kyllä, aika harvoin olen joutunut niin kinkkiseen tilanteeseen, että kukaan lapsistani tulee minulle valittelemaan ihmissuhteitaan. Ovat vissiin perineet vanhempiensa hurjat luonteet ja selviävät itse ongelmistaan. :) Meillä ei ole jäänyt mitään säikeitä napanuorasta... lapset on lainaa vain, lainaa vain...

Lue lisää

Itselläni ei ole miniää, mutta pieni poika kylläkin.. Joten en siis pysty täysin samaistumaan tähän keskusteluun. Mutta silti on pakko kommentoida tätä edellistä kirjoitusta.

Kyllä minä ainakin haluaisin, että pojalleni ja minulle kehittyisi sellainen suhde, että hän voisi tulla juttelemaan ihan mistä tahansa kanssani vielä monien kymmenien vuosien päästäkin. Se ei tarkoita urkkimista, eihän siitä ole ollut kysymys missään vaiheessa edellisissäkään kirjoituksissa. Kyse on siitä, että pojalla ja hänen vanhemmillaan on hyvä, luottava ja läheinen suhde, jossa voi puhua kaikesta mieltä painavasta.. vaikka sitten ihmissuhteista. Enkä minä ainakaan pitäisi sitä kinkkisenä tilanteena millään tavalla.

Minun mielestäni kenenkään ei tarvitse selvitä omista ongelmistaan yksin. Ei ole heikkoutta pyytää apua ja neuvoja ystäviltä, sukulaisilta, vanhemmilta tai vaikka ammattiauttajalta. Minun mielestäni se jos mikä on rohkeutta, että pystyy myöntämään että tästä en selviä yksin.

Olen pitkään miettinyt sitä, että miksi nykyaikana painotetaan itsenäisyyttä ja yksin pärjäämistä. Ihminen on laumaeläin, se tarvitsee toisia ihmisiä ympärilleen. Luulen että monet nykyajan nuorten ongelmistakin johtuu juuri siitä, että heidän on täytynyt itsenäistyä, aikuistua ja oppia pärjäämään yksin, ilman tukea ihan liian aikaisin.

Mutta mitäpä minä asiasta tietäisin.. minä kai olen niitä joille on jäänyt se säie napanuorasta. Pystyn keskustelemaan äitini kanssa kaikesta, myös niistä parisuhteista ja täysin kivuttomasti, arvostan ja kunnioitan äitiäni juurikin sen vuoksi. Samanlaisen suhteen toivoisin itseni ja poikanikin välille nyt ja tulevaisuudessa.