Mikä mättää?

Älä seurustele. Ole kuin miehesi. Sohvalle ja kaukosäädin käteen.
Talossa on sellainen tapa.

kamera ja tallenna nuo vierailut muistoksi jälkipolville.

Miehesi on kieltämättä yksinkertainen.
Kerro toopelillesi, että joka kerta kun hän asettuu sinne anoppilan sohvalle, sinä kävelet ovesta mitään selittelemättä ulos.
Eiköhän ne sanaiset arkut siellä aukea ja jäljelle jäävillekin jää yhteinen puheenaihe.

Tai sitten teet niin kuin jo joku ehti neuvoa, asetut itse sohvalle ja parkkeeraat niin, että näet television ruudun hyvin. Muista pitää kiirettä, että ehdit ennen talonväkeä, joksi miehesikin kai katsoo itsensä kuuluvaksi.

Aikaisemmin, kun vielä oli ilo ja kunnia (tulevassa ex-) anoppiappelassa vierailla, käyttäytyi mieheni samoin: heti vain sohvalle löhöttämään. Ikäänkuin hän olisi aina vaipunut jonkinlaiseen koomaan kotona käydessään (ainakin aina, kun minä olin mukana). Hän ei osallistunut keskusteluun millään tavoin, myhäili vain uneliaan näköisenä.

Hän itse monesti ehdotti, että lähdetään käymään. En ymmärrä, miksi hänellä aina oli niin hinku sinne lähteä, kun ei kuitenkaan puhunut äidilleen ja isälleen yhtään mitään. Sitten tuli niitä kiusallisia hiljaisuuksia... Ilmeisesti minun olisi täytynyt siellä paapattaa kaikki asiamme ja pitää keskustelua yllä, mutta ei kamalasti innostanut.

Jotenkin aina tuntui, että poika vain noudatti perheensä "käskyä" käydä kotonaan. Luulisi, että hänkin sitten olisi jutellut ja kertonut kuulumisiaan vanhemmilleen, mutta ei niin ei. Sanoin joskus miehelleni, etten viitsisi edes lähteä mukaan, kun ei siellä kukaan puhu mitään ja olo on koko ajan tosi vaivautunut. Eipä mieheni sitten monesti yksin kehdannut kotiinsa mennä käymään. Sehän olikin sitten taas minun vikani, "yritin erottaa poikansa vanhemmistaan ja kieltää häneltä yhteydenpidon" (anopin ja appiukon mukaan). Että silleen.

Mietin laillasi asiaa, että mikä tässä mättää? Huomasin joskus, että anoppini ei itse oikein osaa avata keskustelua. Hän odottaa, mitä muut sanovat ja sitten myöntelee mukana. Aina vierailumme aluksi anoppi lateli omat asiansa, näytteli uudet ostoksensa ja sitten häipyi keittiöön keittämään kahvia. Istua torotimme olohuoneessa hiljaa ja mieheni ja isänsä vahtasivat televisiota. Joskus kokeilin mennä anopin seuraksi keittiöön, mutta hänen olonsa oli jotenkin vaivautunut, joten ajattelin hänen tahtovan laittaa kahvit ja pullat itse pöytään. Niinpä sitten tökötin mieheni koomaa ja kelloa katsellen ukkojen kanssa olohuoneessa. Lapsen tultua tahti hieman muuttui, lapsi tavallaan toi keskustelunaiheita ja tekemistä meille kaikille vierailujen ajalle.

(Huomasin muuten toisen miniän joskus ollessaan yhtä aikaa käymässä istuvan sohvalla ja lukevan lehtiä apaattisena. Ehkä hänkin vain odotti vierailun olevan ohi, en tiedä, koska emme ole asiasta koskaan keskustelleet.

Onkohan toisissa kodeissa vain tunnelma sellainen, ettei siellä viitsi hirveästi avautua? Joskus tuntuu, että ilmaa olisi voinut veitsellä leikata: niin ahdistavaa siellä oli. Olipa anoppila tai mikä kyläpaikka tahansa, en mielelläni vieraile senoloisissa paikoissa.

Koita kestää!

Eräs nuoripari kertoi: alkoivat käydä tytön vanhemmilla, olivat yön tai pari välimatkan takia. Tytön kotona kukaan ei jutellut kenellekään, ei edes tyttö vanhemmilleen. Istuttiin vaan hiljaa päivät päästään. Poika luuli tietenkin sen johtuvan hänestä. Mitään riitaakaan ei kuitenkaan ollut.

Samoihin aikoihin pariskunta alkoi vierailla myös pojan kotona. Siellä puhua pulputettiin ja naurettiin koko ajan. Tyttö oli aivan hämillään. Sanoi pojalle, että ompa sun porukat kovia puhumaan. Puhuivat hänellekin.
Pikkuhiljaa palat loksahtelivat kohdilleen. Tytön vanhemmat olivat aina olleet ujoja ja hiljaisia, eivät juuri keskenäänkään jutelleet. Se oli heidän tyylinsä, eikä poika siitä enää mitään tuumaillut. Tulee hyvin toimeen appivanhempiensa kanssa.
Tyttö taas on alkanut puhua pälpättämään ja avautumaan omilla appivanhemmillaan, tykkää kun on hälinää ja naurua.
Kaikki on siis kunnossa, alkuhämmennyksien jälkeen.
Ollaan sovussa, hiljaa tai vähemmän hiljaa.
Vaihtelu virkistää ;D