ratkaisu on lähelä.
Kun Kaksi hallitusta nyt peräkkäin on ensin puolittanut työttömyyttä ja luvanneet 100. 000 uutta työpaikkaa ( Tosin vain Kiinaan) niin ennen seuraavia vaaleja on keksittävä jotain uutta.
Lopullinen ratkaisu voisi olla Sars. Kun lintuepidemia iskee suomeen niin rokotukset voi toteuttaa siten että työttömät jätetään rokotusohjeman ulkopuolelle.
Näin saadaan vihdoinkin puolitettua työttömät sillä ennusteiden mukaan jopa 50 % sairastuneista menehtyy.
Ja samalla saadaan perustelut Työministeriössä jo pitkään valmistellulle 200. 000 ulkomaalaisen tulolle suomeen. Kun yli puolenmiljoonan työttömän maassa kun ei oikein uskota työvoimapulaan.
Ja samalla saadaan helpompia työllistettäviä ja kurssitettavia kun ulkomaalaiset eivät osaa peräänkuuluttaa oikeusiaan; ei ainakaan suomen kielellä.
Nykyiset työttömät kun ovat paljastellee erilaisia epäselvyyksiä pikku näpistyksiin ja nipistyksiin päivärahoista ja koulutus tuista. Ulkomaalaiset eivät varmaankaan osaisi lukea FinLex:n sivuilta omista perustuslaillisista oikeuksistaan. Silloin ei voi enää niin helposti jätttää maksamatta koulutus tukia ja muita lakisääteisiä lisiä. Ja kukaan ei oasisi vaatia maksuperusteiden korjauksia.
Ja myöskään koulutuksen laatua ei osattaisi valvoa. Kuinkanyt joku Svahilin kielinen osaisi vaatia kunnollista työvoimapoliittista koulutusta. Nykyiset työttömät kun valittavat jos opetusta ei oikeesti järjestetäkään ja marisevat kun koulutusfirmat pistävät rahoja omiin taskuihin.
Miten muutoin AY-liikkeen kovalla vaivalla organisoimaa massatyöttömyyttä voisi hyödyntää ellei huijaamalla työttömien eduista. Jos kerran ovat niin tyhmiä etteivät osaa vaatia perustuslaillista oikeuttaan itse määrittää työehtojaan niin tulkoon huijatuksi.
Ja täytyyhän Demarinkin jostain saada helppo ja hyväpalkkainen työ ja vielä uraputki. Jos nyt ei ihan omilla ansioilla niin ainakin kun on mukana joukkovoimalla.
Kun kotimaiset työttömät saadaan korvattua ulkomaalaisilla työttömillä niin välistäveto on helpompaa. Voi vaatia seuraavaan budjettiin lisää rahaa. Kotouttaminen on siitäkin parempi homma että siitä ei kukaan kysy mihin rahat menee, ja jokainern kriitikko on helppo leimata rasistiksi. Ei sitä ulkomaalaisen nimissä käytettyjen rahojen perään voikukaan mistään tuloksellisuuksista kysellä. Heti kun kiljuu että rasistit yrittää leikata vain ulkomaalaiten rahoja niin taas saadaan lisää rahaa helposti omiin taskuihin käärittäväksi.
Ja parastahan tässä Lopullisessa ratkaisussa on että työttömiä on niin helppo syyllistää, jos kuolevat ilman rokotusta niin aina voi sanoa että oma syy kun eivät hoitaneet rokotuksia. Ei kukaan huomaa jos heille ei oikeita rokotteita antaisikaan. Kaiken voi selittää että ovat itse ongelmansa aiheuttaneet, mitä on jääneet työttömäksi. Turha sitä opn senjälkeen valittaa, Me nyt vain ollaan saatu AY-liikkeen kanssa sellainensysteemi että jotkut putoo pois pelistä.
Ja jos ei oo enää edes hyväks käytettävissä niin minkäs voi.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Työttömyys kysymyksen lopullinen
14
508
Vastaukset
- lääkityksesi
Oletko varma että tuli aamulla napattua oikeat pillerit oikeassa järjestyksessä? Sen verran sekavalta tuo vuodatus nyt vaikuttaa, että otapa ihan pikaisesti yhteyttä terveyskeskukseen.
- piikkiq
heikko, että rupeat leikkimään papukaijaa.
Vastaus on sinällään ihan näppärä, mutta et vain ole sitä itse keksinyt.
Ja valitettavasti nykyiselle työvoimapolitiikalle ei juuri muunlaista logiikkaa voi löytää. Heitteillejättö ja massa tuhoaminen on kova pala purtavaksi kun sokeasti uskoo "viralliseen" totuuteen. Mutta siihen samaan uskottiin erään toisenkin Lopullisen Ratkaisun kyseessä ollessa.
Miten olet voinut välttyä huomaamasta että suuri joukko työttömiä on vain kadonnut tilastoista. Irtisanomisuutisia tulee viikoittain ja silti työttömyys vähenee. Lopullinen ratkasu esittämässäni muodossa voi olla liioiteltua, mútta tosiasia on että satoja tuhansia ihmisiä on raivattu pois kortistoista. Suuri osa on alistunut kohtaloonsa.
Vanha sosiologinen havainto on että kun ihminen eristetään ryhmästä ja häneltä riistetään oikeus toimia hän vähitellen sairastuu ja hiipuu pois ennen aikaisen kuoleman seurauksena.
Kuolema on niin hidas että sitä ei joukkotuhonnaksi havaitse, se tapahtuu 10-15 vuoden kuluessa ja lopullinen kuolinsyy on jokin pitkäaikaissairaus sivuongelmineen. Heikentynyt yleikunto ja keuhkokuume = lopullinenratkaisu.
Jos keskimääräinen elinikä on 75 ja yli niin miksi kadun kulmissa näkyy entistä udeammin ihmisraunioita joiden ikä on 50-60 välillä. Heille kymmenen vuotta lisäelinikää tuntuu aika suurelta ihmeltä.
Samanlaista porukkaa oli joskus 1970-80 luvulla, mutta ei niin runsaasti kuin nyt. Silloin oli kyse niistä sodanjälkeen heitteillejääneistä, joille sanottiin sodan jälkeen että oma syy kun lähditte sotaan, joten älkää mitään valtiolta kinutko. ( Pikku Tarjuska Haloska taisi muuten olla tuossa huutokuorossa mukana) Helsingin metsissä eläneistä noin 500 miehestä oli vuonna 1983 95% näitä veteraaneja, joilta oli eläkkeet ja muut sotainvaliidi etuudet suurimmalta osalta saamatta. Jo silloin osattiin kusettaa niitä, joilla olisi ollut oikeus sosiaaliturvaan. Ja silloinkin piti luvata rahaa joka vaaleissa uusille äänestäjä kanditaateille, joten vanhojen edunsajien kusetuksessa ei ole mitään uutta.
Mutta toki on ymmärrettävää että haluat mielummin uskoa niin kivaan ja kiiltavään kuplaan kuin kuulla vähän räväkämpää tekstiä.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan - vaahtoa
piikkiq kirjoitti:

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaanAika vaikea on havaita tuota "räväkkää" populistista potaskaasi myöskään erityisen omaperäiseksi. Samaa soopaa ovat uus-oikeistolaiset maailmalla jauhaneet 70-luvun lopulta alkaen. Englannissahan tämä sinun meuhkaamasi ihmisten lannistaminen ja nöyryyttäminen poistettiin jo Thatcherin kaudella.
- piikkiq
vaahtoa kirjoitti:
Aika vaikea on havaita tuota "räväkkää" populistista potaskaasi myöskään erityisen omaperäiseksi. Samaa soopaa ovat uus-oikeistolaiset maailmalla jauhaneet 70-luvun lopulta alkaen. Englannissahan tämä sinun meuhkaamasi ihmisten lannistaminen ja nöyryyttäminen poistettiin jo Thatcherin kaudella.
tosiasiat lienee.
Ihan pelkää hyvinvointivaltion ihanuuttahan ne muutama sata tuhatta työtöntä nauttii, kun tekevät hidasta kuolemaa. Ei se poliittisesti tarpeettomien ihmisten eliminoinen ole ja en sitä miksikään uudeksi ole väittänytkään.
Vanha konsti, nyt vain huomaamattomammin toteutettu. Mutta onhan se parempi kiinnittää huomio johonkin muuhun kuin itse asiaan. Ei sekään mikään uusi ilmiö.
Joten pysy asiassa papukaija.
itse asiata et taida kyetä yhtä helposti heitelläkään.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiksuntaa vastaan - tosiasioita
piikkiq kirjoitti:
tosiasiat lienee.
Ihan pelkää hyvinvointivaltion ihanuuttahan ne muutama sata tuhatta työtöntä nauttii, kun tekevät hidasta kuolemaa. Ei se poliittisesti tarpeettomien ihmisten eliminoinen ole ja en sitä miksikään uudeksi ole väittänytkään.
Vanha konsti, nyt vain huomaamattomammin toteutettu. Mutta onhan se parempi kiinnittää huomio johonkin muuhun kuin itse asiaan. Ei sekään mikään uusi ilmiö.
Joten pysy asiassa papukaija.
itse asiata et taida kyetä yhtä helposti heitelläkään.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiksuntaa vastaanJatketaan tosiasioiden esittämistä samalla linjalla. Köyhyys on työväinliikkeen ansiota. Sairaus on sairaanhoitojärjestelmän ansiota. Taustalla on hyvinvointivaltiota puolustavien kansainvälinen salaliitto köyhien eliminoimiseksi. Neuvoa on kysytty Paraguaissa piileskeleviltä viimeisiltä natsi-upseereilta :)
- piikkiq
tosiasioita kirjoitti:
Jatketaan tosiasioiden esittämistä samalla linjalla. Köyhyys on työväinliikkeen ansiota. Sairaus on sairaanhoitojärjestelmän ansiota. Taustalla on hyvinvointivaltiota puolustavien kansainvälinen salaliitto köyhien eliminoimiseksi. Neuvoa on kysytty Paraguaissa piileskeleviltä viimeisiltä natsi-upseereilta :)
olevasi sokea sossupossu joka kieltäytyy kaikista tosiasioista jotka poikkeaa puoluetoimiston jakamasta totuudesta.
Mutta täytyyhän jonkun uskoa työväenliikken valheisiin, jotta joku voi loputtomiin vetää välistä. Ja kukapa nyt ihan oikeasti haluaisia auttaa köyhiä? Ei varsinkaan kun voi heistä hyötyä.
Oletko muuten koskaan ajatellut mitä hyötyä on työvoiman ulkopuolelle ajetuista köyhistä. He eivät voi kuluttaa joten miten yrittäjät nuo ahneet riistoporvarit heistä voisi hyötyä?
Ainut joka heistä voi hyötyä on sosialistit. Heitä voi muutaman kerran höynäyttää äänestämään kattettomilla lupauksilla ja kun he lopulta eivät enää jakaksa enää edes äänestää niin löytyy joku uusi ryhmä jolle voi jaella katteettomia vaalilupauksia lupauksia. Ja aina nuo onnettomat uskovat että katteettomat lupaukset ei toteudu kun "luokkaviholliset" tai kulloisenkin propaganda ohjelman mukaiset poliittiset vastustajat eivät salli kaiken hyvän toteutua. Sillä ei ole väliä onko tuota vihollista koskaan olemassa, mutta satu toimii.
Sillä aina on olemassa myös kaltaisiasi idiootteja jotka uskovat ja vahvistavat sossupossusatua. Ja kun sitten jonain päivänä uskaltaudut epäilemään onkin sinulla sama kohtalo kuin noin 100 miljoonalla sosialismin kannattajalla sinua ennen. Eli 11g tai jokin muu sopivaksi katsottu keino korjata tilastoja; lopullisesti.
Mutta ole onnellinen sossupossu siihen asti. Kun Se päivä koittaa niin kukaan ei enää kuule sinusta mitään. Ystäväsi ovat onnellisia kun eivät joutuneet mukaasi ja unohtavat että koskaan ovat sinua tunteneet.
Hyviä painajaisia...
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan - on tunnustaa

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaanOlet ihan oikeassa, en ole todellakaan tajunnut tämän kauhistuttavan salaliiton syvyyttä.
"Kun Se päivä koittaa niin kukaan ei enää kuule sinusta mitään. Ystäväsi ovat onnellisia kun eivät joutuneet mukaasi ja unohtavat että koskaan ovat sinua tunteneet."
Tuo tuomiopäivän julistus veti ihan sanattomaksi. Hyvinvointisossupaholaismafian laboratorioissa kehitelty lintuinfluenssako minut perii? - piikkiq
on tunnustaa kirjoitti:
Olet ihan oikeassa, en ole todellakaan tajunnut tämän kauhistuttavan salaliiton syvyyttä.
"Kun Se päivä koittaa niin kukaan ei enää kuule sinusta mitään. Ystäväsi ovat onnellisia kun eivät joutuneet mukaasi ja unohtavat että koskaan ovat sinua tunteneet."
Tuo tuomiopäivän julistus veti ihan sanattomaksi. Hyvinvointisossupaholaismafian laboratorioissa kehitelty lintuinfluenssako minut perii?uskovat aina siihen asti kunnes on liian myöhäistä. Se on sosialismin menestymisen salaisuus. Solzhenitsy kuvaa hyvin miten kaltaisesi idiootit tyytyväsisinä odottivat Sitä päivää ja sitten ihmettelivät mikseivät edes epäileet.
Ja tietysti selitykseesi kuuluu että sosialismihan on muuttunut ja on nyt ihan erilaista... ja että vain luokkavihollisten propaganda voisi puhua jotain pahaa tästä "nykyisestä" paremmasta sosialismista. Niin hekin uskoivat; kunnes juuri kun oivalsivat totuuden olikin jo liian myöhäistä.
Mutta hyviä painajaisia edelleen... koita vähätellä asiaa "salaliitto" teorioilla... ja ihmettele miksi alitajuntasi herättää yöllä hikisenä outo epätietoisuus jossain tajunnan sopukoissa.
Ethän sitä mitenkään voi antaa totuuden vallata tajuntaasi... koko mailmankuvasi voisi puhjeta.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan - vankileirien saaristo
piikkiq kirjoitti:
uskovat aina siihen asti kunnes on liian myöhäistä. Se on sosialismin menestymisen salaisuus. Solzhenitsy kuvaa hyvin miten kaltaisesi idiootit tyytyväsisinä odottivat Sitä päivää ja sitten ihmettelivät mikseivät edes epäileet.
Ja tietysti selitykseesi kuuluu että sosialismihan on muuttunut ja on nyt ihan erilaista... ja että vain luokkavihollisten propaganda voisi puhua jotain pahaa tästä "nykyisestä" paremmasta sosialismista. Niin hekin uskoivat; kunnes juuri kun oivalsivat totuuden olikin jo liian myöhäistä.
Mutta hyviä painajaisia edelleen... koita vähätellä asiaa "salaliitto" teorioilla... ja ihmettele miksi alitajuntasi herättää yöllä hikisenä outo epätietoisuus jossain tajunnan sopukoissa.
Ethän sitä mitenkään voi antaa totuuden vallata tajuntaasi... koko mailmankuvasi voisi puhjeta.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan"Ja tietysti selitykseesi kuuluu että sosialismihan on muuttunut ja on nyt ihan erilaista"
Juu, sinun täytyy olla Absoluuttisen Oikeassa: peruskoulussa ja Maon uudelleenkoulutuskeskuksissahan ei oikeasti ole mitään eroa. Minä luulin että oli, mutta onneksi sinun absoluuttisen tietosi valo on tämän harhaluulon vihdoin hälventänyt.
"miksi alitajuntasi herättää yöllä hikisenä outo epätietoisuus jossain tajunnan sopukoissa"
No nyt ymmärrän mistä johtuu tuo loputon pinnan alla vellova kauhu jonka vallassa Suomalaiset elävät: luulemme elävämme demokraattisessa valtiossa, mutta todellisuudessa elämme Solzhenitsynin Neuvostoliitossa.
No niin, jatka tuomiopäivän julistustasi ja kuolan roiskutustasi ihan rauhassa. - piikkiq
vankileirien saaristo kirjoitti:
"Ja tietysti selitykseesi kuuluu että sosialismihan on muuttunut ja on nyt ihan erilaista"
Juu, sinun täytyy olla Absoluuttisen Oikeassa: peruskoulussa ja Maon uudelleenkoulutuskeskuksissahan ei oikeasti ole mitään eroa. Minä luulin että oli, mutta onneksi sinun absoluuttisen tietosi valo on tämän harhaluulon vihdoin hälventänyt.
"miksi alitajuntasi herättää yöllä hikisenä outo epätietoisuus jossain tajunnan sopukoissa"
No nyt ymmärrän mistä johtuu tuo loputon pinnan alla vellova kauhu jonka vallassa Suomalaiset elävät: luulemme elävämme demokraattisessa valtiossa, mutta todellisuudessa elämme Solzhenitsynin Neuvostoliitossa.
No niin, jatka tuomiopäivän julistustasi ja kuolan roiskutustasi ihan rauhassa.on askel kohti totuuden havaitsemista. Kun suomalainen peruskoulu ei ole Mao lainen uudelleenkoulutus keskus niin ei tarvitse havaita sitä indoktrinaatiota jota peruskoulu syöttää...
Mutta miksi suomalaisen peruskoulun rinnalla ei saa olla mitään todellista vaihtoehtoa... kaikille sama ettei vaan kukaan ajattele ihan itse...
Torjuntareaktiosi alkaa rakoilla... mene ihmeessä puoluetoimistoon vahvistaam uskoasi, sillä et ehkä kestä omaa ajattelua.
Muista vaihtaa lakanat... painajaisten kastelemat on hyvä pestä ajoittain.
Kaunko uskot että AY-liikkeen linnakkeissa kuten satamassa tai paperitehtaassa voi puhua kriittisesti AY-liikkeestä ilman "työtapaturmaa".
Kyllä se kontti voi tippua ihan sattumalta...
Koetapa kysyä Demareitten vaalitilaisuudessa jotain kriittistä... olet onnellinen jos mikistä loppuu paristo juuri sinun puheenvuorosi aikana ja pari ystävällistä nahkatakkimiestä vain niin kovasti ymmärtävät sinua kun ryhmittäytyvät ympärillesi.
Eihän mitään tälläistä voi tapahtua suomessa... tai ainakaan ei sitä halua nähdä kun olemme niin demokratiassa.
Sosialismin yksi merkillisyys on aina että laillisuus ja ihmisoikeudet ovat voimassa vain kun niillä ajetaan sosialistien etua... Vai mistä luulet johtuvan, että työttömien mahdollisuus ajaa omia oikeuksiaan on niin heikko. Muutostahan saa hakea jos päätös on väärä. Tosin kaikki muutoksenteko asteet on AY-liikkeen miehitytämiä ja mitään päätöksiä ei tarvitse perutella, mutta "kakkihan" uskovat että päätökset ovat oikeian.
Jos laki määrää jonkin oikeuden niin eihän sitä tarvitse lausunnoissa mainita millä perusteilla niitä jätetään maksamatta. Onhan siellä työvoimatoimikunnissa, työttömyysturvalautakunnissa ja vakuutusoikeudessa sitten AY-liikkeen asiantuntijoita, jotka tietävät miksi niitä rahoja ei oikeasti tarvitse maksaa.
Ja kansalaisellehan ei tarvitse joka yksityiskohtaa kertoa.
Ja mitä sitä nyt jostain Euroopan ihmisoikeussopimuksesta silloin tarvitsee välittää.
Mutta kysy jossain SDPn vaalitilaisuudessa miksi ihmisoikeussopimusta ei noudateta vaikka olemme sitoutuneet sitä noudattamaan. Miksi työttömältä voidaan viedä ilman perusteita lainmukaan kuuluvia rahoja.
Ja kerro saitko vastauksen... saitko edes mahdollisuuden kysyä... epäilen että et saa tai sitten joudut tyytymään selitykseen että joku yksittäis tapaus voi olla mutta ei niistä nyt voi julkisesti puhua. Ja sinä uskot.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan - näkyy
piikkiq kirjoitti:
heikko, että rupeat leikkimään papukaijaa.
Vastaus on sinällään ihan näppärä, mutta et vain ole sitä itse keksinyt.
Ja valitettavasti nykyiselle työvoimapolitiikalle ei juuri muunlaista logiikkaa voi löytää. Heitteillejättö ja massa tuhoaminen on kova pala purtavaksi kun sokeasti uskoo "viralliseen" totuuteen. Mutta siihen samaan uskottiin erään toisenkin Lopullisen Ratkaisun kyseessä ollessa.
Miten olet voinut välttyä huomaamasta että suuri joukko työttömiä on vain kadonnut tilastoista. Irtisanomisuutisia tulee viikoittain ja silti työttömyys vähenee. Lopullinen ratkasu esittämässäni muodossa voi olla liioiteltua, mútta tosiasia on että satoja tuhansia ihmisiä on raivattu pois kortistoista. Suuri osa on alistunut kohtaloonsa.
Vanha sosiologinen havainto on että kun ihminen eristetään ryhmästä ja häneltä riistetään oikeus toimia hän vähitellen sairastuu ja hiipuu pois ennen aikaisen kuoleman seurauksena.
Kuolema on niin hidas että sitä ei joukkotuhonnaksi havaitse, se tapahtuu 10-15 vuoden kuluessa ja lopullinen kuolinsyy on jokin pitkäaikaissairaus sivuongelmineen. Heikentynyt yleikunto ja keuhkokuume = lopullinenratkaisu.
Jos keskimääräinen elinikä on 75 ja yli niin miksi kadun kulmissa näkyy entistä udeammin ihmisraunioita joiden ikä on 50-60 välillä. Heille kymmenen vuotta lisäelinikää tuntuu aika suurelta ihmeltä.
Samanlaista porukkaa oli joskus 1970-80 luvulla, mutta ei niin runsaasti kuin nyt. Silloin oli kyse niistä sodanjälkeen heitteillejääneistä, joille sanottiin sodan jälkeen että oma syy kun lähditte sotaan, joten älkää mitään valtiolta kinutko. ( Pikku Tarjuska Haloska taisi muuten olla tuossa huutokuorossa mukana) Helsingin metsissä eläneistä noin 500 miehestä oli vuonna 1983 95% näitä veteraaneja, joilta oli eläkkeet ja muut sotainvaliidi etuudet suurimmalta osalta saamatta. Jo silloin osattiin kusettaa niitä, joilla olisi ollut oikeus sosiaaliturvaan. Ja silloinkin piti luvata rahaa joka vaaleissa uusille äänestäjä kanditaateille, joten vanhojen edunsajien kusetuksessa ei ole mitään uutta.
Mutta toki on ymmärrettävää että haluat mielummin uskoa niin kivaan ja kiiltavään kuplaan kuin kuulla vähän räväkämpää tekstiä.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan>>niin miksi kadun kulmissa näkyy entistä udeammin ihmisraunioita joiden ikä on 50-60 välillä. Heille kymmenen vuotta lisäelinikää tuntuu aika suurelta ihmeltä.>>
nopeutetaan
http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id20179.html - ihan
piikkiq kirjoitti:
on askel kohti totuuden havaitsemista. Kun suomalainen peruskoulu ei ole Mao lainen uudelleenkoulutus keskus niin ei tarvitse havaita sitä indoktrinaatiota jota peruskoulu syöttää...
Mutta miksi suomalaisen peruskoulun rinnalla ei saa olla mitään todellista vaihtoehtoa... kaikille sama ettei vaan kukaan ajattele ihan itse...
Torjuntareaktiosi alkaa rakoilla... mene ihmeessä puoluetoimistoon vahvistaam uskoasi, sillä et ehkä kestä omaa ajattelua.
Muista vaihtaa lakanat... painajaisten kastelemat on hyvä pestä ajoittain.
Kaunko uskot että AY-liikkeen linnakkeissa kuten satamassa tai paperitehtaassa voi puhua kriittisesti AY-liikkeestä ilman "työtapaturmaa".
Kyllä se kontti voi tippua ihan sattumalta...
Koetapa kysyä Demareitten vaalitilaisuudessa jotain kriittistä... olet onnellinen jos mikistä loppuu paristo juuri sinun puheenvuorosi aikana ja pari ystävällistä nahkatakkimiestä vain niin kovasti ymmärtävät sinua kun ryhmittäytyvät ympärillesi.
Eihän mitään tälläistä voi tapahtua suomessa... tai ainakaan ei sitä halua nähdä kun olemme niin demokratiassa.
Sosialismin yksi merkillisyys on aina että laillisuus ja ihmisoikeudet ovat voimassa vain kun niillä ajetaan sosialistien etua... Vai mistä luulet johtuvan, että työttömien mahdollisuus ajaa omia oikeuksiaan on niin heikko. Muutostahan saa hakea jos päätös on väärä. Tosin kaikki muutoksenteko asteet on AY-liikkeen miehitytämiä ja mitään päätöksiä ei tarvitse perutella, mutta "kakkihan" uskovat että päätökset ovat oikeian.
Jos laki määrää jonkin oikeuden niin eihän sitä tarvitse lausunnoissa mainita millä perusteilla niitä jätetään maksamatta. Onhan siellä työvoimatoimikunnissa, työttömyysturvalautakunnissa ja vakuutusoikeudessa sitten AY-liikkeen asiantuntijoita, jotka tietävät miksi niitä rahoja ei oikeasti tarvitse maksaa.
Ja kansalaisellehan ei tarvitse joka yksityiskohtaa kertoa.
Ja mitä sitä nyt jostain Euroopan ihmisoikeussopimuksesta silloin tarvitsee välittää.
Mutta kysy jossain SDPn vaalitilaisuudessa miksi ihmisoikeussopimusta ei noudateta vaikka olemme sitoutuneet sitä noudattamaan. Miksi työttömältä voidaan viedä ilman perusteita lainmukaan kuuluvia rahoja.
Ja kerro saitko vastauksen... saitko edes mahdollisuuden kysyä... epäilen että et saa tai sitten joudut tyytymään selitykseen että joku yksittäis tapaus voi olla mutta ei niistä nyt voi julkisesti puhua. Ja sinä uskot.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaanmielikuvitusta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000008110408
http://www.pasilanosasto.net/pasillit/pasilli03_2/nalkapalkalla.htm - piikkiq
näkyy kirjoitti:
>>niin miksi kadun kulmissa näkyy entistä udeammin ihmisraunioita joiden ikä on 50-60 välillä. Heille kymmenen vuotta lisäelinikää tuntuu aika suurelta ihmeltä.>>
nopeutetaan
http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id20179.htmlongelma. Vai onko kyse siitä että ihmiset ajetaan niin ahtaalle, että viina on ainut mahdolisuus.
Se on sitä Työttömyys Kysymyksen Lopullista ratkaisua; näin toteutettuna massatuhonta vain ei heti huomaa ja huomio siirtyy muualle.
Kun yksi ikäluokka tarpeettomia ihmisiä on poistettu niin on hyvä sanoa: no sehän oli vain se vain se viinan hinta.
Ja kansa uskoo...
Ehän sitä hyvinvointivaltion toimia voi edes epäillä?
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
- KalleKojootti
Työministeri Filatov, Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen varapuheenjohtaja, on tunnetuilla tuloksilla johtanut nyt jo toisen hallituksen työllistämispolitiikkaa. Mikäli eläisimme todella oikeasti länsimaisessa demokratiassa, olisi
- työministeri itse eronnut ja myöntänyt epäonnistumisensa
- pääministeri olisi jättänyt koko hallituksensa eronpyynnön, kun keskeinen hallitusohjelma-asia jää toteuttamatta
- sosiaalidemokraattinen puolue olisi järjestänyt ylimääräisen puoluekokouksen ja vaihtanut puoluejohdon ja määritellyt työllisyystavoitteet uudelleen.
Miten sitten tämä maan suurin puolue on vastuunsa kantanut? Seuraavan kerran voit vaikuttaa tammikuun vaaleissa. Sosiaalidemokraattinen presidentti pitää vaihtaa kokoomuksen Niinistöön, jolla on uutta ja tuoretta näkymystä ja yritystä saada Suomi nousukiitoon ja työtä syntymään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942