myöhäisillan gallub...

kirjoittamaan :)

Äitini on ollut koko minun elinikäni kasvattaja (cavalierit, kääpiösnautserit, sakut) ja siskoni on toiminut muutaman vuoden kasvattajana (kääpiösnautseri).

Ensimmäisen koirani sain 2-vuotiaana (cavalier) ja koko elämäni olen elänyt koirien ja koiraihmisten parissa. Sieltä niitä oppeja on väkisinkin saanut =)

Kaikesta ei kukaan voi kaikkea tietääkään - koskaan ;)

saada oikeastaan kaksi kokenutta Griffon ihmistä opettamaan. Toinen oli Turusta ja opetti auttamaan, sekä synnyttämisen salat. Toinen oli Sipoosta. Halusin sitten tai en, niin minua opetettiin. Se Turkulainen opetti muiden auttamisen, hän oli kuuluisa koirä kätilö alueellamme ja meni aina kun tarvittiin. hän ei karsinoinut ketään. Vaikka hänellä oli Griffoneita meni hän auttamaan vaikka seropia synnytyksessä. Omistajat pääsivät vapaasti menemään työhönsä kun tämä rouva jäi synnytysavuksi kotiin.
Toinen sitten taas oli todellinen Griffonin tuntija ja aika temperamenttinen luonteeltaan ja kuulu värikkäästä kielestään. Ilmeisesti näki minussa jonkin näköistä ainesta ja pyöritti minua mennen tullen. Ilman näitä kahta mistään ei olisi tullut mitään.

Vieläkään näiden kymmensien vuosien jälkeen en tiedä edes murto osaa, aina on uuden edessä ja enemmän kuin hämmentynyt. Nuorena joskus olin kaikkitietävä, kunnes taas kupsahdin maan kamaralle. Jatkuvaa opiskelua ja hakemista tuntuu olevan, juuri kun olet luullut saaneesi jostain kiinni, huomaat taas olevasi kaukana sieltä, eli väärän köyden päässä, ja taas uusi haku ja yritys.

Koirankasvattaja ja harrastaja ei koskaan ole valmis, täytyy olla mieleltään nöyrä ja rakastaa kauneutta, ja etsiä etsimisen jälkeen.
Ymmärsitkö yhtään mitään?

No minä olen syntynyt koiraperheeseen joskus vuonna ½ ja perheessä on aina ollut koira/koiria. Parhaimmat opit ja neuvot olen kuitenkin saanut jo edesmenneen Ladyn kasvattajalta. Silloin oman kasvatustyöni alkutaipaleella oli korvaamaton tuki ja oli aina valmis auttamaan ja neuvomaan. Syntyi ystävyys ja luottamus puolin ja toisin ja se jatkuu yhä edelleen!!
Siihen kysymykseesi vastaisin, että kukaan ei koskaan, ei siis milloinkaan voi tietää kaikesta kaikkea ja varsinkin tässä koiramaailmassa joka päivä oppii jotain uutta.

koiramaailmaan pääsin ihan pikkukersana naapurintädin opastuksella.
Hän kasvatteli cockerspanieleita ja minä pyörin jaloissa vissiin kiusaksi asti,kun kävelemään opin ;)
Kantapään kautta olen asioita paljon oppinut ja kaikenmaailman kursseja ja koulutuksia käynyt niin paljon,etten varmaan puoliakaan muista.
Omassa suvussa ei koiraihmisiä ole ollut,mutta niin pienestä kuin muistan on mulle ollut selvää,että koiria ja nimenomaan saksanpaimen sellaisia pitää olla ja itse sitä tietoa on pitänyt kerätä.
Siinä vaiheessa jos tuntuu,että kaiken tietää voi suosiolla heittää hanskat tiskiin,valmiiksi ei tässä hommassa tule ikinä.

kun otin kaapon kamukseni niin en tiennyt mitään koirista. Sen verran mitä olin seurannut serkun touhuamista sakunsa kanssa.
Hain vastauksia tältä palstalta, luin kirjoja, ja kyselin koirien omistajilta..
Tietoa on vaan kertynyt matkan varrella ihan seurailemalla ja kyselemällä. Koko ajan oppii jotain uutta.

lapsuuteni ajoilta kantapään kautta ja tietenkin sen aikaisista kirjoista, jotka muuten tämän ajan tekeleisiin nähden oli tayttä puppua. Onneksi niiden perusteella ei enää kenenkään tarvitse koiriaan kasvattaa ja kouluttaa.

Koira-asiat, kuten muutkin "opit", elävät ja muuttuvat. Minä itse en ota Ainoana Totuutena yhtäkään tietooni saatettua asiaa, olipa kertoja kuka hyvänsä. Tässä uuteen rotuun tutustuessa on tullut huomattua, että monilla kokeneilla kasvattajillakin on omat "pakkomielteensä" asioista. Toki luotan heidän kokemukseensa, mutta suhtaudun aina hiukan varauksella. Seuraava, yhtä kokenut, voi sanoa samasta asiasta aivan toisin.

Ja koirahan on elävä olento, sillä on oma persoona, omat tavat jne. Minä yritän aina pohtia, sopiiko tämä ohje/neuvo tähän koiraan, tässä tilanteessa. Erityisen hankalia ovat koulutukseen liittyvät neuvot. Niitä saa, mutta usein ne ovat hyvin ristiriitaisia. Jopa samaa rotua koskevat ohjeet.

Että on oppiminen hankalaa, mutta myös mielenkiintoista. Mutta koska eri tavoin koulutetut koirat pärjäävät usein samassa tilanteessa yhtä hyvin, myös minulla on toivoa.

Lyhyesti; pisteestä A pisteeseen B kulkee useita reittejä, joista tulee valita omansa. Moni neuvoo, montaa kuuntelen, valitsen kuitenkin itse reittini.

Miulla ei ole valitettavasti ollut ketään joka olis oppia antanut.Tietoa olen ammentanut mm.kirjoista joita sitten olen sovittanut omaan maalaisjärkeeni.Myös kaveriporukassa aina mietiskellään eteen tulleita ongelmia.En usko että näiden hurttien kanssa kun touhuupi et koskaan vois tulla sellaista tietoa ja taitoa et vois todeta "valmistuneensa"...Kyllä niitä vaan aina eteen tupsahtaa niitä tilanteita että sormi menee suuhun "Mitäs nyt?".....=)

meillä on aina ollut koiria sillo kun mut kastettiin ja samalla mun äiti ja isi meni naimisiin niin isi osti mulle ja äitille saksanpaimenkoiran.sen jälkee meillä on aina ollu saksanpaimenkoiria mutta nyt mun äiti ja isi on eronnu äitillä on sekarotuinen ja isällä on kääpiösnautseri ja irlanninsusikoira.minä olen muuttaanut jo aikoja sitten pois kotoa ja minulla on kääpiöpinseri.vanhemmilta olen oppinut kaikki koiriin liittyvät jutut mutta eläirakkauden len perinyt isältä me molemmat rakastetaan kaikkia eläimiä.että niin.

Korvani ovat aina kuulolla ohjeiden ja neuvojen varalta. Toisaalta voimallisimpia vaikuttajia ovat olleet kukin koira itse ja omalla persoonallaan. Kun touhuan omien koirieni kanssa, opin näkemään niiden suhtautumistavat erilaisiin tilanteisiin. Molemmat oppivat asioita omilla tavoillaan. Mulle on katsekontakti tavattoman tärkeä: kun haluan jotakin, katson silmiin ja sieltä sitä oppia ja toimintaohjetta sitten jotenkin intuitiivisesti tulee. No eihän se tietty aina toimi, mutta riittävän usein kuitenkin. Läheisyys ja halu ymmärtää ovat minusta avaimet.

Haravoin, kerään, kuuntelen ja etsin kokoajan tietoa lisää.
Parhaita opettajia on olleet koirat. Vanhempani(tiettyyn pisteeseen asti), ihmiset joiden kanssa on voinut keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ja ajatuksia.
Näitten kanssa oon kyllä kaiken kantapään kautta mieleeni painanut ja virheitten kautta on opittu.

Kaikesta kaikkea ei varmaan kukaan tiedä, en minä ainakaan ja sen takia kävelen korvat auki. Kerään kokoajan uutta tietoa ja taitoa, kun minä kehityn kehittyy myös koirani.

Kuten tiedätte, on mahdotonta opettaa koiralle jotain, mitä ei itsekkään osaa!

lisäisin, että koira itse on paras kasvattaja myös omistajalle. Sitä kasvaa koiran myötä ja oppii aina lisää.

Liudan kirjoja olen lueskellut ja joitakin hyviä nettisivujakin olen löytänyt. näistä oon sitten valinnut ne jutut, jotka sopisivat meidän tilanteeseen paremmin. Muuten opit ovat tulleet "kantapään kautta" ja maalaisjärjellä. Ja sitten se paras opettajani: KOIRA!!! Se on näyttänyt minulle hyvinkin selvästi, milloin se ei ymmärrä, mitä siltä vaadin.

Koirankouluttajana olen vielä keltanokka ja opittavaa on paljon. Tieni tulee olemaan luonteeni takia kivikkoinen, kun jo tähänkin mennessä olen kompuroinut melkoisesti ja koirakin on siitä kärsinyt... Mutta parempaan mennään, sillä kaiken se kestää, anteeksiantaa ja opettaa. Siis tämän koiran kiintymys.

Penskana istuin nenä koirakirjoissa kiinni heti kun lukemaan opin, taisin olla 4-vuotias... Vieläkin muistan yli kolmesataa rotumääritelmää ulkoa teoksesta "Maailma koirat" jota tuskin enää mistään saa.

Vähän isompana opit ovat tulleet käytännön elämästä kun karu todellisuus näytti, ettei homma aina toimi kuten kirjoissa neuvotaan. Sai siinä itsensä purettaa muutamia kertoja todisteeksi.

Koiramaailma on siitä kiehtova, ettei siitä koskaan voi tietää tarpeeksi eikä liikaa.

vastanneille sanoisin että hienoa!kukaan ei nostanut itseään heti yläviivalle vaan kaikilla on jotain uutta opittavaa aina.ja näin sen olla pitääkin.