Toinen koira?

Uutta koiraa ei saisi koskaan hankkia ennen kuin talossa jo oleva koira on koulutettu sellaiseksi kun sen haluaa olevan. Eli siis teille en suosittelisi vielä hankkia toista koiraa, se oppisi vain samat huonot tavat kuin vanhempi. Kouluta siis nykyinen koirasi ensin. Ja toinen juttu, uutta koiraa ei koskaan saa ottaa "toiselle kaveriksi". KOira pärjää perheessä yksinkin ilman koirakaveria jos sille annetaan tapeeksi aikaa ja jos ei ole aikaa edes yhdelle koiralle ja sen takia otetaan sille kaveri niin pahassa pulassa on. Sillon on nimittäin kaksi koiraa vaatimassa omistajan aikaa (jota ei riitä edes yhdelle). Ja opetat vanhan koiran kulkemaan nätisti hihnassa, uuden koiran viet ensin yksin lenkille niin saat opetettua sen kulkemaan nätisti. Sitten ei tarvi kuin totuttaa(ei tarvi enää opettaa) ne kulkemaan kahdestaan nätisti ja ulkoilu ei ole taistelua kahden vetävän koiran kanssa..

meillä on kotona kaksi koiraa, 1v 7kk sekarotuinen uros ja 2v 1kk oleva karjis-narttu. narttu tuli meille kaksi kuukautta sitten. tosin koirat tunsivat toisensa pennusta lähtien, ovat tulleet aina toimeen keskenään. molemmat ovat perus-tottelevaisia ja uutta opitaan kokoajan. kumpaakin lenkitän kahdesti päivässä samaan aikaan ja tyttö lenkittää kerran päivässä molemman koiran erikseen. en koe että kahdesta koirasta olisi hirveästi enemmän vaivaa ja työtä. toki ruoka kulut on isommat. koirille on seuraa toisistaan, kun olemme pois ja nuorina koirina ovat vielä leikkisiä, joten ulkonakin on mukavampaa telmuta kahdestaan. uroksen leikkuutan ensi vuonna, jottei tule ei-toivottuja ylläreitä.

"Toisiko toinen koira vielä enemmän mielekkyytä sen elämään?"

Minun vankkumaton mielipide on että toisi. Koira on laumaeläin eikä ihminen voi korvata toisen koiran seuraa. Sen tajuaa vasta kun seuraa omaa pikku laumaa 3-4 koiraa.

"Minäkin tiedän että toimeen ovat veljekset tulleet hyvin mutta samasta pentueesta otettaessa on paljon mahdollisia ongelmia edessä. Koirat helposti kiintyvät toisiinsa välittämättä niin paljoa omistajasta."

Meillä on 4,5kk koiraveljekset :)

Se on totta, he kiintyivät hitaammin meihin ihmisiin kuin aiemmat koirat, jotka tulivat "yksin". Mutta tähän ikään mennessä he ovat kuin muutkin koirat, seuraavat omistajaa ja hakeutuvat seuraan.

Nuo meidän naperot ovat vielä sen verran pieniä, ettei koulutuksen kanssa ole toistaiseksi tullut ongelmia. Koulutan heitä yhtä aikaa. Veljekset opettelevat vierellä kävelyä rinnakkan (ei ongelmia), samoin luoksetuloa, istumista ja maahan menoa. Kun he ovat aina yhdessä, heistä tuntuu olevan aivan normaalia tehdä kuten kaverikin tekee.

Ei minustakaan 2 tai 3 koirassa ole yhtään sen enempää "työtä" kuin yhdessäkään. Kun pentuajasta päästtän ohi, kaikki koirat lenkkeilevät samaan aikaan. Kun katselee ja oppii tuntemaan koiransa, 3 koiraa ei edes sotkeennut toistensa flex-hihnoihin kun laittaa koirat kävelemään siinä järjestyksessä kuin missä he luonnollisesti mieluiten kulkevat.

Kaksi koiraa on meillä ihan toimiva homma ollut, ja itseasiassa kun viimeksi jäi hetkeksi vanha koira ilman kaveria, niin ei se oikein pysynyt iloisena itsenään, ja vaikka kaikkeni yritin, ei tilanne parantunut. Eli kuukauden jälkeen aloimme etsimään kuumeisesti pentua, ja löysimmekin sellaisen, joka oli lähes luovutuiässä jo silloin. Ja kun pentu tuli taloon, virskistyi myös vanhempi koira lähes välittömästi ennalleen. Ja samalla alkoi helpottaa lastemme suru, joka oli todella valtaisa, koska kuollut koira oli ollut aina osa heidän elämäänsä, ja sen lähtö oli todella nopea ja yllättävä. Nyt meillä on siis koirilla ikäeroa yli kymmenen vuotta. Ei ole haitannut, koska vanhempi on vielä niin nuorekas, ettei pennun häsellyskään ole haitannut yhtään. Useimmiten noin suurikaan ikäero ei ole ideaalinen, mutta nyt ei ollut paljon vaihtoehtoja. Ja tosiaan koiramme ovat eläneet hyvin vanhoiksi ilman isoja vaivoja, sekin auttaa. Jos vanha koira olisi ollut jo jotenkin "vanhus", olisi pennun tulo todellakin voinut olla hankalampaa.

Mutta kyllä se toinen koira todella lisää alkuvaiheessa paljonkin ajan tarvetta. Tosin meillä on oltu sillain, että alussa ne isoimmat lenkit sun muut on tehty erikseen, ja sille vanhemmalle vielä se ekstra-aika. Tämä kaikkein kiireisin aika helpotti siinä yhden vuoden iässä, jolloin moni asia onnistui jo hiukan vähemmällä suunnittelulla sekä lomittain. Nyt toista treenatessa toin pyörii sen ajan lähistöllä, ja sitten vaihdetaan, jälkiä tehdään suoraan kaksi, taikka molemmat ajavat saman jäljen, eli nuorempi ensin, ja vanhempi sitten jäljen purkamisen yhteydessä, mielenvirkeysjäljestykseen kun riittää se kertalleen käytettykin. Pitkillä hihnalenkeillä emme juuri käy teiden varsilla, vaan toiminta on muunlaista, oikeastaan vain teitä käytetään fillarilenkkeihin sekä siirtymiin. Mutta pelkästää nuo pyörälenkit vievät aikaa, kun kahdesti käy sellaisen 15 kilometrisen heittämässä. Molemmat kuitenkin niitä tarvitsevat, ja niistäkin nauttivat. Ohjatuissa ryhmissä emme käy lainkaan. Mikään säännöllinen ei onnistu käytännössä aikatauluongelmien vuoksi. Tilannetta helpottaa myös se, että meillä on kaksi aikuista liikuttajaa koirilla, eli toinen ottaa juoksulenkille toisen, ja toinen toisen. Mutta suurin merkitys on meillä maastossa liikkumisella, siellä me vietämme aikaa paljon, ja useimmiten siis nykyään molemmat ovat mukana samoilla ulkoiluilla.

Itse en kuitenkaan ole havainnut parhaaksi sitä, että aina on kaikki koirat yhdessä. Ne tarvitsevat sitä erityisaikaansa, ja tavallaan olen pyrkinyt pennun kanssa siihen, että se leimaantuu tavallaan ihmiseen voimakkaammin kuin siihen toiseen koiraan. En lähtisi suosittelemaan tapaa, jossa opetetaan ihan rinnakkain ja samalla kaikki. Enkä myöskään tukemaan sitä, että sen koiran esimerkkiä toinen koira katselisi. Tiukassa paikassa kun on ehdotonta, että ne tottelevat ohjaajan pyyntöä, ja usein aina yhdessä olleet tahtovat tehdä sellaisia koirien kesken päätöksiä. Eli tavallaan se toisen koiran "käsky" on sitten voimakkaampi kuin se ihmisen. Nämä tilanteet korostuvat suurten ärsykkeiden alla, joissa on jo muutoinkin ehkä hankalampaa saada koirat keskeyttämään toimintansa ja tulemaan luokse. Esimerkiksi riistalla, toisten koirien lähestyessä, ym. Ja tavallaan jo sekin, että ei ole olemassa yhteiskäskyjä, vaan koirien pitää ymmärtää, milloin annetaan käsky vain toiselle, ja toisen tulee osata jättää se huomioimatta. Näitä on joutunut todellakin treenaamaan. ja niitä kannattaakin treenata.

Itse en siis suosittele ottamaan uuttaa, jos entinen on vielä keskeneräinen. Olen vaan nähnyt niin usein, että siinä käy kurjasti. Kohta on kaksi kuritonta koiraa, jotka kahdestaan keksivät kaikenlaisia koiruuksia. Tavallaan toinen toistaan yllyttäen. Jos koirat ovat samaa sukupuolta suosittelen pitämään myös kunnon raon, valtataisteluita voi tulla, jos koirat ovat suht saman ikäisiä. Yleensä selkeä ikäero ehkäisee näitä, eli paljon nuorempi ei edes yritä uhmata vanhemman asemaa.

Ja yksi pointti on sekin, että kun en ole aikaisemmin tajunnut tällaista tehdä, ne ovatkin sitteen olleet jonkinverran orpoja, kun sitä toista ei yhtäkkiä olekaan siinä.

Kannattaa ensin esittää itselleen kysymys, että miksi haluat toisenkin koiran. Vastata tosi rehellisesti. Totuus on, että halu saada toinenkin koira on ihan eri juttu kuin sitten todellisuus. Meillä on ollut kaksi koiraa. Toinen koirista sairastui ja kuoli (suuri suru). Emme aio hankkia toista koiraa tämän toisen seuraksi, koska on ihan tarpeeksi rakastamista, hoitamista ja tekemistä tämän ensimmäisen kanssa.

Mielipiteeni on, että keskityt tekemään parhaasi tämän pikku lapsosesi kanssa ilman että fantasioit toisesta koirasta. Toiminta ja tekeminen saavat sinut unohtamaan haaveilut toisesta koirasta, ja sitten aikanaan asiat tapahtuvat omalla painollaan. Sinulla on paljon tekemistä tämän kouirasi kanssa, se on 100 prosenttisen huomiosi arvoinen. Oma koiramme on kohta 11-vuotias. Jokainen päivä tuo jotain uutta ja rakkaus syvenee.