Miksi siis valitsitte roduksenne dobermannin ?
Mikä rodussa on spesiaalia tai miten se eroaa muista roduista? Entä huonoja puolia?
miksi dobermann?
....
19
7083
Vastaukset
- Tooperi
Minulla oli jo saksanpaimenkoira (koko lapsuuden haaveilin sakemannista) ja halusin toisen koiran, nuoren, jonka kanssa voisin harrastella.
Olin avoin monille roduille, sakemanni kuitenkni oli pois suljettu vaihtoehto, sillä huomasin että se ei ollut se "mun" rotu.
Rottweilereitä katselin, samoin suursnautsereita, maleja jne. Kävin myös katsomassa useamman rodun eri yksilöitä, ja lopulta kun tapasin dobberini niin tiesin heti että se on siinä. Se on niin erilainen, kun ne kaikki muut dobberit, ja niin erilainen kun ne kaikki muut rodut.
Minulle rodussa sitä spesiaalia on se, että rotu on juuri minun käteeni sopiva, sopivan jästipää, sopiva kouluettavissa, jne.
Huonoista puolista aminittakoon rodussa yleisestiottaen heikot hermot ja luonteen heikkous. Itselläni käynyt hyvä tuuri, sillä dobberini(aikuinen) on todella hyvähermoinen ja lunoteeltaan aivan mahtava.
Muista rodusta eroaa omituisella huumorintajullaan ;)- sakemannin omistaja
itse olen sakemannin omistaja (tällä hetkellä vasta puolivuotias) mutta haaveilen kaverin ostamisesta kun muutamme tulevaisuudessa suurempaa asuntoon ja doppari tuntuu oikealle. ei tullut ongelmia kun kaveriksi otit dopparin? haluaisin muutenkin tietää millaista kahden niin erilaisen rodun kanssa on elellä...
- apus
Meillä ensimmäistä dobermannia etsittiin seur. hakuperusteiden kanssa: Piti olla väh. keskikokoinen, lyhytkarvainen, palveluskoirarotuinen, monipuolinen ja emännän kanssa kykynevä pitkille lenkeille.
Nyt kun rodun kanssa on jo pitkään eletty, niin voin sanoa että rotu on erittäin monipuolinen, perheeseen kiintyvä ja lenkkeilykyvyillä vähän liikaakin varustettu. Rotu on mielestäni (ja monien muidenkin mielestä) työnarkomaanirotu, jota ei saa kyllääntymään millään työntekoon.
Haittapuolina voisi sanoa, että erittäin vilkkaana rotuna koulutus asettaa omat haasteensa, ja dobermann ihmisen pitää olla kieroutuneella huumorintajulla varustettu, jotta jaksaa päivästä toiseen.
Perheessämme on nyk. kaksi rodun edustajaa.Kaikki muukin Apuksen viestissä, vaan alkoi naurattamaan tuo edellytys "kieroutuneella huumorintajulla" varustetuksi tulemisesta tai olemisesta. Nimittäin itsellä kun on ollut vuosikymmenien saatossa näitä dobbereita jo useampia, ja nyttemmin höysteenä useampia basenjeja, niin uskallan minäkin tämän allekirjoittaa. Ei siinä ihan "normaalilla" selviä, olipa sitten kyse huumorintajusta, älystä tai aminohapoista.
Kyllä siinä mennään niin lujaa, että kultaiset noutajat, sakemannit, pystykorvat (ym ym vastaavat suurten massojen suosimat) jäävät kauaksi taakse...- Sinttis
tiinamuori kirjoitti:
Kaikki muukin Apuksen viestissä, vaan alkoi naurattamaan tuo edellytys "kieroutuneella huumorintajulla" varustetuksi tulemisesta tai olemisesta. Nimittäin itsellä kun on ollut vuosikymmenien saatossa näitä dobbereita jo useampia, ja nyttemmin höysteenä useampia basenjeja, niin uskallan minäkin tämän allekirjoittaa. Ei siinä ihan "normaalilla" selviä, olipa sitten kyse huumorintajusta, älystä tai aminohapoista.
Kyllä siinä mennään niin lujaa, että kultaiset noutajat, sakemannit, pystykorvat (ym ym vastaavat suurten massojen suosimat) jäävät kauaksi taakse...Tätä rotua ei kyllä voisi suositella miltään osin huumorintajuttomille ihmisille. Minulla kaksi puikkonokkaa, jotka kyllä järjestävät välillä sen laatuisia tempauksia, että mietin olenko hullu, kun tuollaisten kanssa elän. Mutta ne ovat loppujen lopuksi niin hullunkurisia omissa persoonissaan, että vaikka kuinka olisin vihainen niin ne saavat sen muuttumaan nauruksi.
Muutamia esimerkkejä:
Vanhassa asunnossani oli koirien mielestä oiva rallirata, olohuoneen sohvalta kun otti kunnon vauhdit, pääsi juoksemaan täysillä läpi eteisen makuuhuoneeseen ja sängylle. No tätähän sitten harrastettiin aika ajoin ja peitot ja tyynyt vaan lenteli kun nämä kaksi lentää suupielet korvissa sitä väliä ees taas. Erään kerran tuli minulla mitta täyteen ja päätin, että nyt loppuu ralli. Menin makuuhuoneen ovelle ja odotin, että seuraava kun siitä tulee saa kuhmun otsaansa. Eipä mennyt aikaakaan kun sieltä tullaan täyttä häkää, mutta mitä vielä minun "opetuksistani". Kaverukset vain innostuivat mamman keksimästä uudesta leikistä - kuka ehtii ovesta - ja etupää maasa perse pystyssä siinä oven takana täristen odottivat.
Olenkin tämän jälkeen siirtynyt muihin koulutusmetodeihin.
Urokseni on kovin huomionhaluinen (ei voi kun itseä syyttää, minä sen sellaiseksi olen tehnyt) ja toisinaan hakee sitä huomiota keinolla millä hyvänsä. Muun muassa asettuu istumaan television eteen tai ohi kulkiessaan "unohtuu" siihen seisomaan ja sitten on aivan ymmällään kun käsketään siirtymään. Poika myös komentaa minua haukkumalla, jos en häntä huomaa (ja varsinkin kun puhun puhelimessa) ja viimeisimpänä konstina on pokkana mennä hakemaan jokin sellainen tavara, jonka ottaminen on ehdottomasti kielletty, ja tulla sen kanssa seisomaan suoraan eteeni ilmeellä "nyt sinun on pakko huomata mut".
Sama koira osaa myös loukkaantua. Poika ei ollenkaan ymmärrä, että joku voi nauraa hänelle (vaikka on varsinainen koomikko luonteeltaan). Erään kerran koira taas oli tehnyt jotain hölmöä ja minä ja ystäväni nauroimme maha vääränä. Poika nousi ylös, katsoi meitä halveksuen, tuhahti ja käveli toiseen huoneeseen.
Kerran eläintarvikeliikkeessä urokseni sai myyjältä lahjaksi tennispallon, koska kyseinen myyjä on aivan ihastunut koirani persoonallisuuteen. No, poika oli tietenkin hyvin tyytyväinen lahjastaan ja minun siinä juorutessani rikkoi sen. Näppäränä ja viisaana doobermannina hän sitten päätti vaihtaa pallon uuteen, ehjään versioon viereisestä laatikosta, jossa palloja oli pilvin pimein lisää.
Arvelempa, että nuo kaksi ovat myös solmineet salaliiton minua vastaan, sillä joskus ne koittivat varmastikin "tappaa" minut. Minä menin sänkyyn peiton alle makoilemaan ja katsomaan telkkaria. Ensin narttuni asettui jalkojeni päälle makaamaan, niin etten voinut niitä liikuttaa. Sitten urokseni hyppäsi minun vatsani ja käsieni päälle makaamaan ja pesi kielellään hampaani niin syvältä, että luulin tukehtuvani. Ja mitään en mahtanut kun kaksi isoa ronttia makaa päälläni niin, etten pysty liikkumaan. Jäin kuitenkin henkiin ja sen jälkeen ne eivät ole mitään yrittäneet, mutta ilmeistä ja supatuksesta päätellen ne suunnittelevat jo seuraavaa iskua.
Lisää esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, ehkä jonain päivänä kirjoitan niistä kirjan. =)
Niille jotka harkitsevat dobberia, niin voin kertoa, että elämä ei koskaan käy tylsäksi noiden ihanien jästipäiden kanssa... Ja todellakin nauraa saa mahansa kipeäksi! - minna
Sinttis kirjoitti:
Tätä rotua ei kyllä voisi suositella miltään osin huumorintajuttomille ihmisille. Minulla kaksi puikkonokkaa, jotka kyllä järjestävät välillä sen laatuisia tempauksia, että mietin olenko hullu, kun tuollaisten kanssa elän. Mutta ne ovat loppujen lopuksi niin hullunkurisia omissa persoonissaan, että vaikka kuinka olisin vihainen niin ne saavat sen muuttumaan nauruksi.
Muutamia esimerkkejä:
Vanhassa asunnossani oli koirien mielestä oiva rallirata, olohuoneen sohvalta kun otti kunnon vauhdit, pääsi juoksemaan täysillä läpi eteisen makuuhuoneeseen ja sängylle. No tätähän sitten harrastettiin aika ajoin ja peitot ja tyynyt vaan lenteli kun nämä kaksi lentää suupielet korvissa sitä väliä ees taas. Erään kerran tuli minulla mitta täyteen ja päätin, että nyt loppuu ralli. Menin makuuhuoneen ovelle ja odotin, että seuraava kun siitä tulee saa kuhmun otsaansa. Eipä mennyt aikaakaan kun sieltä tullaan täyttä häkää, mutta mitä vielä minun "opetuksistani". Kaverukset vain innostuivat mamman keksimästä uudesta leikistä - kuka ehtii ovesta - ja etupää maasa perse pystyssä siinä oven takana täristen odottivat.
Olenkin tämän jälkeen siirtynyt muihin koulutusmetodeihin.
Urokseni on kovin huomionhaluinen (ei voi kun itseä syyttää, minä sen sellaiseksi olen tehnyt) ja toisinaan hakee sitä huomiota keinolla millä hyvänsä. Muun muassa asettuu istumaan television eteen tai ohi kulkiessaan "unohtuu" siihen seisomaan ja sitten on aivan ymmällään kun käsketään siirtymään. Poika myös komentaa minua haukkumalla, jos en häntä huomaa (ja varsinkin kun puhun puhelimessa) ja viimeisimpänä konstina on pokkana mennä hakemaan jokin sellainen tavara, jonka ottaminen on ehdottomasti kielletty, ja tulla sen kanssa seisomaan suoraan eteeni ilmeellä "nyt sinun on pakko huomata mut".
Sama koira osaa myös loukkaantua. Poika ei ollenkaan ymmärrä, että joku voi nauraa hänelle (vaikka on varsinainen koomikko luonteeltaan). Erään kerran koira taas oli tehnyt jotain hölmöä ja minä ja ystäväni nauroimme maha vääränä. Poika nousi ylös, katsoi meitä halveksuen, tuhahti ja käveli toiseen huoneeseen.
Kerran eläintarvikeliikkeessä urokseni sai myyjältä lahjaksi tennispallon, koska kyseinen myyjä on aivan ihastunut koirani persoonallisuuteen. No, poika oli tietenkin hyvin tyytyväinen lahjastaan ja minun siinä juorutessani rikkoi sen. Näppäränä ja viisaana doobermannina hän sitten päätti vaihtaa pallon uuteen, ehjään versioon viereisestä laatikosta, jossa palloja oli pilvin pimein lisää.
Arvelempa, että nuo kaksi ovat myös solmineet salaliiton minua vastaan, sillä joskus ne koittivat varmastikin "tappaa" minut. Minä menin sänkyyn peiton alle makoilemaan ja katsomaan telkkaria. Ensin narttuni asettui jalkojeni päälle makaamaan, niin etten voinut niitä liikuttaa. Sitten urokseni hyppäsi minun vatsani ja käsieni päälle makaamaan ja pesi kielellään hampaani niin syvältä, että luulin tukehtuvani. Ja mitään en mahtanut kun kaksi isoa ronttia makaa päälläni niin, etten pysty liikkumaan. Jäin kuitenkin henkiin ja sen jälkeen ne eivät ole mitään yrittäneet, mutta ilmeistä ja supatuksesta päätellen ne suunnittelevat jo seuraavaa iskua.
Lisää esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, ehkä jonain päivänä kirjoitan niistä kirjan. =)
Niille jotka harkitsevat dobberia, niin voin kertoa, että elämä ei koskaan käy tylsäksi noiden ihanien jästipäiden kanssa... Ja todellakin nauraa saa mahansa kipeäksi!Itse olenkin tullut siihen tulokseen, että dobberit ovat huumorin kuninkaita. Ja kuten aiempikin kirjoittaja totesi, dobberi ei missään muotoa ole huumorintajuttoman ihmisen koira. Se, millaista tuo huumorintaju on, onkin sitten eri juttu...
Uroksellamme oli tapana saada minut todella kiinnittämään huomio itseensä sillä kun hän kävi hakemassa rintsikat, otti ne suuhunsa ja samalla etujalat lipsahtivat olkaimiin.
Sitten hän käveli tyynesti ohitseni vilkuillen minua silmäkulmastaan, että huomaanko minä. Ja siitäkös se se riemu syntyi ja vauhti alkoi, kun huomasin ja muka "raivostuin". Poju pinnisteli ettenpäin lisäten vaustia ja samalla olkaimissa olevat jalat lipsuivat hullunkurisesti puolelta toiselle. Koskaan ei rintsikat menneet rikki, kosteathan ne vähän olivat mutta...
Toinen leikki oli minun etsimiseni peiton alta. "Kukkuu" - huudahdus ja kurkistus, sitten poju antoi tajuttoman mäjäytyksen tassulla ja suunnaton pää ja iso vaaleanpunainen kieli tunkeutuivat peiton alle antaen oikein kunnon pusun - siis ei mitään nuolemista vaan kunnon pusu niin että mäjähti, mutta samalla kuitenkin niin varovaisesti ettei koskaan hampaat vahinkgossakaan osuisi mammaan.
Kolmas oli hippa keittiön ja olohuonen välillä. Urosta piti ajaa takaa ja välillä yhtäkkiä vaihtaa suuntaa. Joka kierroksella hän lisäsi vauhtia ja selvisi aina yllättävistä suunnanvaihdoistani voittajana. Ja sekös oli riemastuttavaa, koko naama oli naurussa leikin loputtua.
Tytteliinini on varsinkin nyt vanhoilla päivillään (10v.) kova määräilijä. Katson telkkaria ja jos hän haluaa päästä ulos, hän seistä nököttää telkan edessä kuin tatti, eikä siirry vaikka kuinka komentaisin.
Jos ei tämänkään tehoa, vaan kurkottelen yli tai ohi ja yritän tirkkiä ruudusta jotain, hän siirtyy aina sen mukaan kun minäkin, estäen aina näköalani. Lopulta hän tulee eteeni riiputtaen korviaan ja tuijottaen minua syyttävästi ruskeilla sielukkailla silmillään kuin sanoen: "mamma minä en ole päässyt ulos ainakaan kooooooooolmeen viikkoon, minulla on ihan taaaaaajuton pisuhätä, lasken tähän juuri nyt jos et vie minua ulos (oikeasti lenkistä voi olla kulunut tunti tai maksimissaan neljä ja lisäksi pihaan pääsee pisulle aina kun haluaa, mutta...)
Pelaamme lisäksi vanhalla lentopallolla "kumpi voittaa" -peliä, jossa lasken kolmeen. 1-2- ja kolmannella syöksymme yhtäaikaa pallon kimppuun.
Jos minä saan pallon itselleni typy katsoo minua ihan kuin todeten, "fuskasit, liikuit ihan liian aikaisin". Kun taas hän itse voittaa pallon itselleen, nousee hännäntöpö ylös, ja palloa esitellään kaikille ja sitten - lyödään sillä minua vatsaan kuin sanoen armollisesti "okei ota nyt se pallo sitten, niin jatketaan"...
Entäpä se, kun hän saa siankorvan. Sitä pitää häntä pystyssä ja pää kääntyen hitaasti puolelta toiselle esitellä kaikille. Kesällä pitää jopa päästä ulos siankorva hampaissa esittelemään sitä koko naapurustolle. Sitten se vasta voidaan syödä.
Voi, meidän dobbereista olisi niin paljon hauskoja juttuja kerrottavana että olen monesti miettinyt, pitäisikö niistä kirjoittaa kirja...
Doberman, The king of the dogs - forever - Furminator
Sinttis kirjoitti:
Tätä rotua ei kyllä voisi suositella miltään osin huumorintajuttomille ihmisille. Minulla kaksi puikkonokkaa, jotka kyllä järjestävät välillä sen laatuisia tempauksia, että mietin olenko hullu, kun tuollaisten kanssa elän. Mutta ne ovat loppujen lopuksi niin hullunkurisia omissa persoonissaan, että vaikka kuinka olisin vihainen niin ne saavat sen muuttumaan nauruksi.
Muutamia esimerkkejä:
Vanhassa asunnossani oli koirien mielestä oiva rallirata, olohuoneen sohvalta kun otti kunnon vauhdit, pääsi juoksemaan täysillä läpi eteisen makuuhuoneeseen ja sängylle. No tätähän sitten harrastettiin aika ajoin ja peitot ja tyynyt vaan lenteli kun nämä kaksi lentää suupielet korvissa sitä väliä ees taas. Erään kerran tuli minulla mitta täyteen ja päätin, että nyt loppuu ralli. Menin makuuhuoneen ovelle ja odotin, että seuraava kun siitä tulee saa kuhmun otsaansa. Eipä mennyt aikaakaan kun sieltä tullaan täyttä häkää, mutta mitä vielä minun "opetuksistani". Kaverukset vain innostuivat mamman keksimästä uudesta leikistä - kuka ehtii ovesta - ja etupää maasa perse pystyssä siinä oven takana täristen odottivat.
Olenkin tämän jälkeen siirtynyt muihin koulutusmetodeihin.
Urokseni on kovin huomionhaluinen (ei voi kun itseä syyttää, minä sen sellaiseksi olen tehnyt) ja toisinaan hakee sitä huomiota keinolla millä hyvänsä. Muun muassa asettuu istumaan television eteen tai ohi kulkiessaan "unohtuu" siihen seisomaan ja sitten on aivan ymmällään kun käsketään siirtymään. Poika myös komentaa minua haukkumalla, jos en häntä huomaa (ja varsinkin kun puhun puhelimessa) ja viimeisimpänä konstina on pokkana mennä hakemaan jokin sellainen tavara, jonka ottaminen on ehdottomasti kielletty, ja tulla sen kanssa seisomaan suoraan eteeni ilmeellä "nyt sinun on pakko huomata mut".
Sama koira osaa myös loukkaantua. Poika ei ollenkaan ymmärrä, että joku voi nauraa hänelle (vaikka on varsinainen koomikko luonteeltaan). Erään kerran koira taas oli tehnyt jotain hölmöä ja minä ja ystäväni nauroimme maha vääränä. Poika nousi ylös, katsoi meitä halveksuen, tuhahti ja käveli toiseen huoneeseen.
Kerran eläintarvikeliikkeessä urokseni sai myyjältä lahjaksi tennispallon, koska kyseinen myyjä on aivan ihastunut koirani persoonallisuuteen. No, poika oli tietenkin hyvin tyytyväinen lahjastaan ja minun siinä juorutessani rikkoi sen. Näppäränä ja viisaana doobermannina hän sitten päätti vaihtaa pallon uuteen, ehjään versioon viereisestä laatikosta, jossa palloja oli pilvin pimein lisää.
Arvelempa, että nuo kaksi ovat myös solmineet salaliiton minua vastaan, sillä joskus ne koittivat varmastikin "tappaa" minut. Minä menin sänkyyn peiton alle makoilemaan ja katsomaan telkkaria. Ensin narttuni asettui jalkojeni päälle makaamaan, niin etten voinut niitä liikuttaa. Sitten urokseni hyppäsi minun vatsani ja käsieni päälle makaamaan ja pesi kielellään hampaani niin syvältä, että luulin tukehtuvani. Ja mitään en mahtanut kun kaksi isoa ronttia makaa päälläni niin, etten pysty liikkumaan. Jäin kuitenkin henkiin ja sen jälkeen ne eivät ole mitään yrittäneet, mutta ilmeistä ja supatuksesta päätellen ne suunnittelevat jo seuraavaa iskua.
Lisää esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, ehkä jonain päivänä kirjoitan niistä kirjan. =)
Niille jotka harkitsevat dobberia, niin voin kertoa, että elämä ei koskaan käy tylsäksi noiden ihanien jästipäiden kanssa... Ja todellakin nauraa saa mahansa kipeäksi!Juuh tuttuja on noi telkun edes mojotukset ja puheluitten keskeytykset täälläkin.. Minulla kaksi toopea, uros ja narttu. Narttu on todellakin oikea narttu välillä ja uros ajattelee jalkojen välillään :)
Ihania ovat lapsen kanssa ja uskollisia vartijoita(yksikään keksi ei lähde purkista ilman että ne huomaisivat ;)
Mutta minkäs voi kun pää on kuin kilpapyöränsatula ja kaiken lisäksi umpiluinen :D - Iippo
Sinttis kirjoitti:
Tätä rotua ei kyllä voisi suositella miltään osin huumorintajuttomille ihmisille. Minulla kaksi puikkonokkaa, jotka kyllä järjestävät välillä sen laatuisia tempauksia, että mietin olenko hullu, kun tuollaisten kanssa elän. Mutta ne ovat loppujen lopuksi niin hullunkurisia omissa persoonissaan, että vaikka kuinka olisin vihainen niin ne saavat sen muuttumaan nauruksi.
Muutamia esimerkkejä:
Vanhassa asunnossani oli koirien mielestä oiva rallirata, olohuoneen sohvalta kun otti kunnon vauhdit, pääsi juoksemaan täysillä läpi eteisen makuuhuoneeseen ja sängylle. No tätähän sitten harrastettiin aika ajoin ja peitot ja tyynyt vaan lenteli kun nämä kaksi lentää suupielet korvissa sitä väliä ees taas. Erään kerran tuli minulla mitta täyteen ja päätin, että nyt loppuu ralli. Menin makuuhuoneen ovelle ja odotin, että seuraava kun siitä tulee saa kuhmun otsaansa. Eipä mennyt aikaakaan kun sieltä tullaan täyttä häkää, mutta mitä vielä minun "opetuksistani". Kaverukset vain innostuivat mamman keksimästä uudesta leikistä - kuka ehtii ovesta - ja etupää maasa perse pystyssä siinä oven takana täristen odottivat.
Olenkin tämän jälkeen siirtynyt muihin koulutusmetodeihin.
Urokseni on kovin huomionhaluinen (ei voi kun itseä syyttää, minä sen sellaiseksi olen tehnyt) ja toisinaan hakee sitä huomiota keinolla millä hyvänsä. Muun muassa asettuu istumaan television eteen tai ohi kulkiessaan "unohtuu" siihen seisomaan ja sitten on aivan ymmällään kun käsketään siirtymään. Poika myös komentaa minua haukkumalla, jos en häntä huomaa (ja varsinkin kun puhun puhelimessa) ja viimeisimpänä konstina on pokkana mennä hakemaan jokin sellainen tavara, jonka ottaminen on ehdottomasti kielletty, ja tulla sen kanssa seisomaan suoraan eteeni ilmeellä "nyt sinun on pakko huomata mut".
Sama koira osaa myös loukkaantua. Poika ei ollenkaan ymmärrä, että joku voi nauraa hänelle (vaikka on varsinainen koomikko luonteeltaan). Erään kerran koira taas oli tehnyt jotain hölmöä ja minä ja ystäväni nauroimme maha vääränä. Poika nousi ylös, katsoi meitä halveksuen, tuhahti ja käveli toiseen huoneeseen.
Kerran eläintarvikeliikkeessä urokseni sai myyjältä lahjaksi tennispallon, koska kyseinen myyjä on aivan ihastunut koirani persoonallisuuteen. No, poika oli tietenkin hyvin tyytyväinen lahjastaan ja minun siinä juorutessani rikkoi sen. Näppäränä ja viisaana doobermannina hän sitten päätti vaihtaa pallon uuteen, ehjään versioon viereisestä laatikosta, jossa palloja oli pilvin pimein lisää.
Arvelempa, että nuo kaksi ovat myös solmineet salaliiton minua vastaan, sillä joskus ne koittivat varmastikin "tappaa" minut. Minä menin sänkyyn peiton alle makoilemaan ja katsomaan telkkaria. Ensin narttuni asettui jalkojeni päälle makaamaan, niin etten voinut niitä liikuttaa. Sitten urokseni hyppäsi minun vatsani ja käsieni päälle makaamaan ja pesi kielellään hampaani niin syvältä, että luulin tukehtuvani. Ja mitään en mahtanut kun kaksi isoa ronttia makaa päälläni niin, etten pysty liikkumaan. Jäin kuitenkin henkiin ja sen jälkeen ne eivät ole mitään yrittäneet, mutta ilmeistä ja supatuksesta päätellen ne suunnittelevat jo seuraavaa iskua.
Lisää esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, ehkä jonain päivänä kirjoitan niistä kirjan. =)
Niille jotka harkitsevat dobberia, niin voin kertoa, että elämä ei koskaan käy tylsäksi noiden ihanien jästipäiden kanssa... Ja todellakin nauraa saa mahansa kipeäksi!Todellakin hauska ja äärettömän vilkas rotu. Kovasti hellyyden -ja huomionkipeä myös.
Meidän 6-vuotiaalla dobberilla on tapana syödä jotain peittoa, kun ottaa pattiin tai kun mami on puhelimessa. Sitten peitto onkin täynnä valkoista kuolaa ja eikun peitto pesukoneeseen taas pyörimään.
Ehkä pitäisi hommata sille iso tutti.
Hauskaa on myös juosta kovalla vauhdilla ulkoa suoraan nukkuvan ihmisen päälle ja antaa kunnon herätys.
- -----
Reipas palveluskoira, kaunis ulkonäkö, lyhyt turkki.
- eklu58
Kyselet moisia, spesiaalia rodussa on se että on "koira" isolla K:lla.
- toopefani
Se on uljas koira, niin viisas, että tyhmempikin ihminen oppii puhumaan koiraa ...
katso keskustelua mm uudelta foorumilta,
http://s2.phbbforfree.com/forums/dobermann.htmlvaan huomioni kiinnitti toopefanin fiksu lausahdus: dobermannin kanssa "tyhmempikin oppii puhumaan koiraa".
Lieneekö merkkinsä selventyneet, kun ovat olleet vuosikymmeniä typättyjä... Että ei ole voinut viestiä vain hännällä eikä korvilla: on ollut pakko viestiä pienemmin elein, aivan kuin ihmisenkin.
Koko olemuksellaan, silmillään...- fanaatikko
tiinamuori kirjoitti:
vaan huomioni kiinnitti toopefanin fiksu lausahdus: dobermannin kanssa "tyhmempikin oppii puhumaan koiraa".
Lieneekö merkkinsä selventyneet, kun ovat olleet vuosikymmeniä typättyjä... Että ei ole voinut viestiä vain hännällä eikä korvilla: on ollut pakko viestiä pienemmin elein, aivan kuin ihmisenkin.
Koko olemuksellaan, silmillään...Tuo toopefanin linkki on muuttunut.
Tässä toimiva linkki samaan foorumiin.
http://www.freeforum101.com/forum/dobermann.html - vicious1
fanaatikko kirjoitti:
Tuo toopefanin linkki on muuttunut.
Tässä toimiva linkki samaan foorumiin.
http://www.freeforum101.com/forum/dobermann.htmlJoulukuun kolmas pieni dobermann tyttömme on tulossa :) miksi sitten juuri dobermann?oikeastaan siksi,että rotu on aina kiehtonut ja kymmenisen vuotta olen siitä haaveillut ja nyt kun on hyvä hetki niin miksipäs ei.Mielestäni kaunein ja jopama älykkäin koira,mutta niin väärinymmärretty rotu.
- -------
vicious1 kirjoitti:
Joulukuun kolmas pieni dobermann tyttömme on tulossa :) miksi sitten juuri dobermann?oikeastaan siksi,että rotu on aina kiehtonut ja kymmenisen vuotta olen siitä haaveillut ja nyt kun on hyvä hetki niin miksipäs ei.Mielestäni kaunein ja jopama älykkäin koira,mutta niin väärinymmärretty rotu.
Väärin ymmärretty ja monesti niin väärin KASVATETTU rotu.
Valitettavan usein näkee tämän upean rodun olevan aivan väärissä käsissä-
- dobber loving couple
...dobermannin koska ihailen sen väkivaltaisuutta, mahtavaa voimaa ja suojeluviettiä. Olen vähän luonnevikainen ja pienimunainen kaveri, siksi ihailen hallinnassani olevaa voimaa. Kaikki mun dobberiharrastaja kaveritkin ovat pienimunaisia ja luonnevikaisia ihmisiä. Siksi meille sopii luonnevikainen rotukin.
Dobermannien suuri älykkyys, mikä ilmenee mm. oikeanlaisena käyttäytymisenä tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa, on myös yksi syy miksi ihailen dobbereita:
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194665401764/artikkeli/dobermannit hyokkasivat teinin ja koiran kimppuun omistaja pakeni paikalta.html - sanna :)
Dobermanni on "yhdenihmisen koira" vaikka aivan lostava perhekoira onkin...valitsee perheestä sen yhden ketä kuuntelee parhaiten ja on lojaali kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan! Huumorintajuinen ja hyvin kekseliäs koira..päivät täynnä tekemistä niin koiralla kuin omistajalla siksi vaatii paljon liikuntaa tai älyllistä tekemistä...ovat erittäin kovapäisiä ja siksi hyvät hermot koulutuksessa tarpeen!!eli vaatii tiukan koulutuksen ja itse pitää olla hyvin luottavainen omaan tahtoon ja vaatimuksiin Dobermannilla on myös kova vahtivietti ja oma reviiri tärkeä esim. omakotitaloissa...mutta tämän kaiken onnistumisen jälkeen maailan ihanin ystävä
- .............
Koko lapsuuteni perheessä oli dobermanneja, joten niihin olin rakastunut jo valmiiksi, niistä oli paljon kokemusta ja niin sitä sitten eka oma koira oli dobermanni kotoa pois muutettuani. Rotu on energinen, mukava harrastuskaveri, ihana perheenjäsen, rakastaa lapsia, suuri muttei liian suuri (pystyy pienikin tyttönen kouluttelemaan murkkudobberia) ja kaunis, terve, ihmis- ja eläinrakas.. :)
- beussi
aina tulee hyvä kun beauceronia käytetään jalostuksessa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1404361- 892089
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap152061Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi691819Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541512Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1411498VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu1041375- 751286
- 981231
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1201099