Leikintäänkö ihmishengillä
Eilisissä uutiskuvissa rekkakuski imuroi levikkeeltä lunta kun kaksiakselinen yhdistelmä oli äkäytynyt parkkipaikalle. Eikö näiltä leluyhdistelmiltä pitäisi kieltää perävaunun vetäminen kun vetäjän ominaisuudet eivät riitä liukkaalla tiellä edes nupin liikutteluun. Lisäksi autossa näkyi olevan täysin nuljaantuneet renkaat. Muutenkin raskas liikenne varustautuu talveen kepoisasti. Rekoissa ei ole talvirenkaita kuin korkeintaan vetopyörissä ja 6 x 2 vetäjän ominaisuudet eivät riitä lumikelissä. Perävaunut ovat yleisimmin kesärenkailla varustettuja ne liippaavat tien kertavedolla eikä tällainen varustus ei läpäise tiessä olevaa loskakerrosta ja hiijenhoijakka on valmis.
Leikitäänkö
18
3046
Vastaukset
- pönttö
Linkittäisitkö kuvan 'kaksiakseliseen yhdistelmään'? Kolmiakselisen olen nähnytkin, mutta että kaksiakselinen...
Vai ettei ole talvirenkaita kuin korkeintaan vetopyörissä? Ihmeesti on tuo selkä kastunut tänäkin syksynä talvirenkaita vaihtaessa. Kyllähän se Misukan XDE -vetopyörä on ihan hyvä kesällä ja syksyllä (kunhan kuviota piisaa), mutta ei sillä lumella tehdä mitään. Katselepa vaan puu-, maito-, rehu- ja öljyautoja, kaikissa on talvirenkaat niin edessä kuin vetosillakin.
'6x2 vetäjän ominaisuudet eivät riitä lumikelissä'. Ai jaa. Tietysti lumikelejäkin on erilaisia (Helsinki vai pohjois-Norja), mutta vähänpä niitä telivetoisia näkyy. Tietysti ihan mepa-hommissa, kun on koko ajan kuorma päällä, telivetoinen on hyvä. Puuautot sitten erikseen. En tunnusta nähneeni yhtään telivetoista maitoautoakaan.
Perävaunut kesärenkailla varustettuja? No joo, miksi mikäkin rengas taas lasketaan. Ihmeemmin mainostamatta mutta pitäydytään taas Misukassa; jotkut väittää ZTE2:sta kesäpyöräksi, mutta kyllä sitä meillä on käytetty kärryssä talvisin niin kauan kun sitä on saanut. Uudet alle syksyllä, niin hyvin pelaa. Ei yhtään sen levottomampi vetää kuin mikään muukaan, vaikka välillä pitää käydä pienemmilläkin teillä.
Puoliperäveturi ilman kärryä on aika vipu ajettava, oli sitten kaksi- tai kolmeakselinen. Mutta äkkiseltään telivetoinen veturi voisi olla se kaiken kamalin, ainakin etenemiskykyä ajatellen. Vähä paino jakautuu aina neljälle pyörälle, nostotelisessä saa edes vähän apua.- ajavani
telivetoista maitoautoa
- ne meidän autot
ruostuvat kun ns autonkulettelijoille pitää aina olla kesäkeli. Kyllä asia on tutkittu, sen mukaan puoliperävaunu on nykyisin ajo-ominaisuuksiltaa parempi yhdistelmä kuin neliakselisella perävaunulla varustettu yhdellä akselilla vetävä ajoneuvo. Faktaa asiata on on turha kiistää tosiasioita.
- pönttö
ne meidän autot kirjoitti:
ruostuvat kun ns autonkulettelijoille pitää aina olla kesäkeli. Kyllä asia on tutkittu, sen mukaan puoliperävaunu on nykyisin ajo-ominaisuuksiltaa parempi yhdistelmä kuin neliakselisella perävaunulla varustettu yhdellä akselilla vetävä ajoneuvo. Faktaa asiata on on turha kiistää tosiasioita.
tai olla olemattakii..
Mitä tarkoitat ajo-ominasuuksilla? Sivuittaisliikkeille vakaampi, kyllä joo. Mutta jos puhutaan liikkellepääsykyvystä tai yleensäkin talviolosuhteissa selviämisestä, niin ei ole puolikkaalla kahta sanaa. Mitenkähän niitä puolikkaita oli 30.11. kaikissa ykköstien mäissä kiinni ja täysperät (plus kolmiakselisella veturilla olevat puolikkaat) menivät menojaan. Kun kaksiakselinen puolikkaan veturi pääsee kerran potkaisemaan tyhjää, niin siinähän olet. Kolmiakselisella nostetaan teli ylös ja lähdetään menemään...
Mutta jos sitä faktaa on, niin tutustuisin mielelläni.
- hienoa
Nyt se on keksitty! Jo kouluaikaan suunnittelimme yksiakselista jakoautoa, jolloin kaikki mekaniikan ja statiikan laskennalliset tehtävät olisivat olleet huomattavasti helpompia. Päädyimme hylkäämään projektin sen epävakaan liikennekäyttäytymisen ja pienten markkinoiden (kehno hyötykuorma) vuoksi.
Miten tuossa kaksiakselisessa on saatu toteutettua nuo meidän kohtaamamme ongelmat? Löytyykö mistään kuvia moisesta tekniikan uudesta aluevaltauksesta?
Talveksi raskas liikenne on saatava ehdottomasti pois maanteiltä vaaraa aiheuttamasta! Kun liikenteessä alkaa talvirengaspakko, pitäisi mielestäni siirtää kaikki raskas liikenne rautateille! Rautateiden rakentaminen ja ylläpito toisi todella paljon työtä, sitä etsiville, keskustelupalstoilla notkuville ressukoille.- mene
kiskoja joka kaupan ja tehtaan oville. Saattas loppua kaupoistakin tavara jos raskas liikenne pysäytettäisiin.
- mutta
mene kirjoitti:
kiskoja joka kaupan ja tehtaan oville. Saattas loppua kaupoistakin tavara jos raskas liikenne pysäytettäisiin.
jos rakennettaisiin!! Hieno olisi semmoinen pieni juna, joka kiertäisi kiinteistöstä toiseen tyhjentämässä roskikset. Paljonkohan menis kiskoa?
- stycke
mutta kirjoitti:
jos rakennettaisiin!! Hieno olisi semmoinen pieni juna, joka kiertäisi kiinteistöstä toiseen tyhjentämässä roskikset. Paljonkohan menis kiskoa?
Jep, sellaista sitä ajaisikin mielellään. Erityisesti siksi, että ajoneuvo on junaan nähden väistämisvelvollinen ~aina. Lisää tasoristeyksiä...
- kölli
sun kirjoituksesta saa saatana mitään tolkkua.. opettele perusasiat ensin..
- tarkoitettukaan
apukoululaisille.
- kölli
tarkoitettukaan kirjoitti:
apukoululaisille.
noi kaksiakseliset yhdistelmät ole niitä apukoulun ajokkeja just..;)
- Tervo+
No tuota tekstiä ei ainakaan tarvitse totisella naamalla lukea. Oli niin mahtava sekoitus tietämättömyttä.
- tekstiä
Kyllä tuolla asiantuntemuksella kannattais pitää suunsa visusti kiinni. Ja kysellä ja seurata miten nämä asiat oikeasti ovat.
- todellakin leikitään muttei...
vaan ihan tuolla henkilöautopuolella.
Rattiin lähdetään, vaikka olis ITSELLÄÄN neliveto päällä. Ei mitään itsekontrollia, jos ei muuten penkissä kestetä kun ollaan niin humalassa, niin vedetään senverta turvavyö kiinni, ettei kuskinpenkiltä tiputa. - teli
Kyllä 6x2sella pärjää talvella kärryn vedossä jos vain on hyvät renkaat ja oikein lastattu.
Kuinka monta kertaa olette muuten nähnyt puutava-autoa ojassa tai kiinni?
Onko kalusto tai kuljettajat niin paljon parempia.mainitsit: renkaat tekevät kesän. Tai ainakin puolet siitä. Onhan tuota tähänkin asti autoilijat/kuskit pärjänneet 6x2:silla, monessa ajossa omiaan. Mutta kaikkeen ajoon 6x2:nen ei ole se paras vaihtoehto.
- pöhelit
Kyllä ne pölkkymiehetki välillä kyljellään ojassa on. Taitavia jätkiä remuamamaan metsän mäkiä ylös ja alas, mutta joskus se kohellus näyttää jatkuvan vielä isolla tielläkin! Ensimmäinen lumimyteri Kyyjärveltä Vaasaan päin ja ensi mmäinen ojassa puoliksi istuva oli pölli yhdistelmä!
pöhelit kirjoitti:
Kyllä ne pölkkymiehetki välillä kyljellään ojassa on. Taitavia jätkiä remuamamaan metsän mäkiä ylös ja alas, mutta joskus se kohellus näyttää jatkuvan vielä isolla tielläkin! Ensimmäinen lumimyteri Kyyjärveltä Vaasaan päin ja ensi mmäinen ojassa puoliksi istuva oli pölli yhdistelmä!
Näinkin voi käydä :)
Ollaan niin mielissää siitä, että päästiin metsässä se perkeleen paha mäki ja käännyntipaikkakin oli sellainen, että ei siinä kaikki kyllä käännä, niin sitten kun päästään isolle tiel... OHO!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898263Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452585Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress401237Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641142Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090