Parveketupakointi

Käsittääkseni parvekkeella saa tupakoida.

lasitettu versio, kuten ylhäällä.

Yläkerran naapuri kävi aikoinaan valittamasta siitä ja joka kerta kun kävi röökillä alkoi yläkerran parvekkeelta kuulua hirveä köhinä.

Tilanne oli niin surkuhupaisa, että kun vaan kävi parvekkeella, niin reaktio oli kuin pavlovin koiralla. Yskintä alkoi, vaikka ei polttanutkaan.

Ymmärrän, että savu voi ärsyttää, mutta toi oli jo sairaalloista.

Asia selvisi, kun juttelin isännöitsijätoimiston naisen kanssa autopaikan avaimista.
Sieltä tuli kommentti. Teillähän asuu yläkerrassa semmoinen nainen joka on haukkunut naapuritalon kissanhiekatkin.
Ei sitten kannata välittää sen ihmisen puheista mitään. Ei välitetä mekään.
Niin ja lopuksi vinkkejä, miten haluaisitte naapurinne tupakoivan?? Siis mikä vähentäisi haittoja (muu kuin tupakoinnin lopettaminen)
273014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kyllä se häiritsee, ja tiedän lasitetulla parv. varustetussa asunnossa asuneena, että savu, ja esim. liikenteen hajut kulkeutuvat sisälle, Varsinkin jos alakerran parvekkeella poltetaan. Ota huomioon, että vars. vanhemmat ihmiset saattavat muutenkin kärsiä hengitysvaikeuksista.
Tosin nykyisen naapurini tapa käydä suihkussa klo. 1-2 häiritsee vielä paljon enemmän. (toistaiseksi loppunut kun kävin asiasta sanomassa)
Mutta silti... Onko se tosiaan noin vaikeaa elää häiritsemättä muita ihmisiä. Muuta johonkin roskaväen kommuuniin, jossa muilla on samat häiritsevät elämäntavat. Minua ei esim. kiinnosta maksaa 500 eur. vuokraa suht. pienestä asunnosta ja sitten sietää kaikenlaisia pummeja ja muita tyhjäntoimittajia muuten siistissä talossa.

Äänestä
  • No jo on jutut... "Muuta johonkin roskaväen kommuuniin..." Jospa neiti nirppanokka yläluokkainen muuttaisi vaikka omakotitaloon, jos se, että naapurisikin ovat ihan vain ihmisiä, noin kovasti häiritsee. Tiedoksi, että suihkussa kyllä yleensä saa käydä mihin aikaan tahtoo. Joissakin paikoissa toki on ankarammat säännöt. Ja mikäli ei erikseen taloyhtiössä ole kielletty, parvekkeella saa polttaa. Itse asun vuokralaisena osaketalossa, minulla on vuokranantajan lupa parvekkeella käryttelyyn, ja sitä aion myös jatkaa, ihan vitun sama mitä mieltä naapurit ovat. Itseäni yötyötä tekevänä häiritsee suunnattomasti esim. alakerrassa asuvan miehen joka aamuinen viulun vingutus, seinänaapurina taas on lapsiperhe, jonka jälkikasvu on todellisia terroristeja, töhrivät rappua, ja huutavat klo 06.00-22.00 lähes taukoamatta. Mutta silti, turha valittaa, jos kerrostalossa asut, siellä kun on vain pakko hyväksyä myös muiden ihmisten tavat.

    Äänestä

  • Marjo kirjoitti:

    No jo on jutut... "Muuta johonkin roskaväen kommuuniin..." Jospa neiti nirppanokka yläluokkainen muuttaisi vaikka omakotitaloon, jos se, että naapurisikin ovat ihan vain ihmisiä, noin kovasti häiritsee. Tiedoksi, että suihkussa kyllä yleensä saa käydä mihin aikaan tahtoo. Joissakin paikoissa toki on ankarammat säännöt. Ja mikäli ei erikseen taloyhtiössä ole kielletty, parvekkeella saa polttaa. Itse asun vuokralaisena osaketalossa, minulla on vuokranantajan lupa parvekkeella käryttelyyn, ja sitä aion myös jatkaa, ihan vitun sama mitä mieltä naapurit ovat. Itseäni yötyötä tekevänä häiritsee suunnattomasti esim. alakerrassa asuvan miehen joka aamuinen viulun vingutus, seinänaapurina taas on lapsiperhe, jonka jälkikasvu on todellisia terroristeja, töhrivät rappua, ja huutavat klo 06.00-22.00 lähes taukoamatta. Mutta silti, turha valittaa, jos kerrostalossa asut, siellä kun on vain pakko hyväksyä myös muiden ihmisten tavat.

    Vuokranantajan lupa ei ole sama kuin TALOYHTIÖN lupa. Vuokranantajallasi ei ole oikeutta sallia naapuria häiritseviä melu ym. haittoja. Paitsi jos hän omistaa koko kiinteistön, ja näin tuskin on tässä tapauksessa. Talo, jossa asun on suht uusi, kallis ja suurin osa asukkaista kunnollisia, työssäkäyviä, siististi, hiljaa ja häiritsemättä eläviä. Naapurini vuokranantaja on ilmeisesti halunnut ottaa asukkaan, jonka vuokran sosiaalivirasto maksaa hänelle suoraan ja sellaisestahan täällä ei pidetä.

    Äänestä

  • Natalie kirjoitti:

    On teidän pikkuprinsessojen ongelma. Ja kyllä, minulla on vuokranantajan lupa, EIKÄ taloyhtiökään kiellä, eli poltan parvekkeella vaikka kartongin päivässä jos sattuu huvittamaan. Edelleen olen sitä mieltä, että tuollaiset hienohelmat eivät kerrostaloon sovi.

    Meidän talossamme ei ole pummeja kuin yksi, joten HÄN on tänne sopimaton, eivät kaikki muut asukkaat.

    Äänestä

  • Natalie kirjoitti:

    Meidän talossamme ei ole pummeja kuin yksi, joten HÄN on tänne sopimaton, eivät kaikki muut asukkaat.

    Siis; tekeekö naapuristasi pummin se, että hän
    käy yöllä suihkussa vai se että hän tupakoi???
    Jäi vähän hämäräksi...

    Itse teen epäsäännöllistä kolmivuorotyötä ja käyn suihkussa kaikkina vuorokauden aikoina. Olen toki valmis lopettamaan yöllisen suihkutteluni, jos siitä joku keksii valittaa, onhan nuo kosteuspyyhkeet keksitty. Tosin olen sitä mieltä, että talossa on joko harvinaisen huonot äänieristeet (uusissa ei kai??), huonot putket tai harvinaisen huonouninen naapuri jos
    SUIHKU häiritsee. Tämmöisissä tapauksissa pitäisi
    kai kieltää kuseminen ja vessan vetäminenkin yöaikaan?
    Tupakointi asiaan en viitsi edes kommentoida, me
    tupakoijathan ollaan suurrikollisia ja suurin ympäristöhaitta mitä kuviteltavissa on, ainakin
    vainoista päätellen.
    On se luojan lykky, ettei tämän N:n kanssa olla naapureita, saattaisimme olla hieman sotasilla, naurun pois kuoltua...

    Äänestä

  • ...sinä oikein asustat kun noin onnettoman pientä vuokraa maksat? Eihän 500 eurolla saa edes pientä kaksiota kaupungin vuokrakasarmista. Hah, parempien ihmisten talo muka, voi sinua onnetonta unelmissa eläjää...

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Siis; tekeekö naapuristasi pummin se, että hän
    käy yöllä suihkussa vai se että hän tupakoi???
    Jäi vähän hämäräksi...

    Itse teen epäsäännöllistä kolmivuorotyötä ja käyn suihkussa kaikkina vuorokauden aikoina. Olen toki valmis lopettamaan yöllisen suihkutteluni, jos siitä joku keksii valittaa, onhan nuo kosteuspyyhkeet keksitty. Tosin olen sitä mieltä, että talossa on joko harvinaisen huonot äänieristeet (uusissa ei kai??), huonot putket tai harvinaisen huonouninen naapuri jos
    SUIHKU häiritsee. Tämmöisissä tapauksissa pitäisi
    kai kieltää kuseminen ja vessan vetäminenkin yöaikaan?
    Tupakointi asiaan en viitsi edes kommentoida, me
    tupakoijathan ollaan suurrikollisia ja suurin ympäristöhaitta mitä kuviteltavissa on, ainakin
    vainoista päätellen.
    On se luojan lykky, ettei tämän N:n kanssa olla naapureita, saattaisimme olla hieman sotasilla, naurun pois kuoltua...

    Minäkin mietin, että miten yöllä suihkuttelu pummin tekee ihmisestä...

    Itse asun 80 -luvun puolivälissä rakennetussa kerrostalossa; juuri niissä, jossa ei äänieristystä ole nimeksikään. Kuuluu naapurin pissaamiset ja suihkussakäynnit. Vaan ei tulisi mieleenikään siitä valittaa tai häiriintyä. Jos jossain vaiheessa ko asiat alkaa pinnaa kiristämään, niin muutan lappiin erämökkiin. Siellä riittää tilaa olla. Ei tarvi erilaisuutta sietää pätkääkään.

    Suosittelen kyseisen toiminnon harkitsemista Natalielle.

    Äänestä

jos olisin naapurisi, että kesällä helteiden aikaan et polttaisi parvekkeella. Ihmisten on tukala olla helteellä, olisi pidettävä melkein aina parvekkeen ovea auki, mutta sitten sieltä tulisi vain tupakansavua. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että talvella polttaisit parvekkeella, koska vain harvoin tarvitsee pitää parvekkeen ovea auki. En sitten tiedä, missä kesällä polttaisit, ehkä ihan ulkona, jos olisit huomaavainen tupakoitsija.

Äänestä
  • sisällä. Mielummin vaatehuoneessa niin saat nauttia käryistäsi oikein kunnolla. Tai vedä muovipussi päähäsi ja sauhuta sen sisällä ihan kotisohvalla istuen. Mutta älä jumakekkana tunge savuasi meille.

    Äänestä

  • kalew kirjoitti:

    sisällä. Mielummin vaatehuoneessa niin saat nauttia käryistäsi oikein kunnolla. Tai vedä muovipussi päähäsi ja sauhuta sen sisällä ihan kotisohvalla istuen. Mutta älä jumakekkana tunge savuasi meille.

    Kiitos paljon rakentavasta ja innoittavasta ehdotuksesta.

    Toivottavasti Joulusi menee paremmin.

    Lähtee röökille parvekkeelle.....

    Äänestä

Kun nyt on valituksessa parveketupakointi, kohta varmaan tulee että parkkipaikallakaan ei saa tupakoida. Tai jos viet mattoja/pyykkiä pihalle, jossa on lähellä istumapaikat (puutarhapaikka) niin sielläkään ei varmaan saa tupakoida. Tai kaupan edustalla. Kas jos pian ei saa käyttää jouluvaloja, jos vaikka naapurin mielestä ovat rumia. Tää touhu menee niin naurettavaksi.

Äänestä
  • Sauhuttele ihan ruhassa parvekkeella, niin minäkin teen. Hienoja ehdotuksia tuli esim. sisällä, eikö niuhot nirppanokat ole tajunnut, että sisätiloissa kulkee ilmastointi putket, joten savu levii sitä kautta muidenkin kämppiin.

    Äänestä

  • Niin, sehän onkin tosiaan ihan harmitonta, jos esim. yläkerran asukilla on astma ja alakerrasta tulee jatkuvasti tupakansavua. Toivon aloittajan naapurin valittavan isännöitsijälle, ja noin niinkuin ylipäänsä sellaisten, jotka eivät osaa elää talon sääntöjän mukaan aiheuttamatta melu- tms. haittoja, muuttavan yhteisille alueille, vaikkapa niille kaupungin huono-osaisille.
    Kun vielä löytäisivät yhteisiä taloja, joissa KAIKKI käyvät suihkussa öisin, eivät käy töissä, elävät öisin, vetävät yöllä 2 min välein vessaa ja raijaavat asunnoille seurustelukumppaneitaan "asumaan" niissä epävirallisesti.. Niin ja tietysti polttavat tupakkaa 5min välein parvekkeella ja ilmastointikanavien alla. Sitten saatte toteuttaa näitä "harmittomia" päivittäisi tarpeitanne kaikessa rauhassa. Eikä ketään edes KIINNOSTAisi.

    Äänestä

  • Natalie kirjoitti:

    Niin, sehän onkin tosiaan ihan harmitonta, jos esim. yläkerran asukilla on astma ja alakerrasta tulee jatkuvasti tupakansavua. Toivon aloittajan naapurin valittavan isännöitsijälle, ja noin niinkuin ylipäänsä sellaisten, jotka eivät osaa elää talon sääntöjän mukaan aiheuttamatta melu- tms. haittoja, muuttavan yhteisille alueille, vaikkapa niille kaupungin huono-osaisille.

    esiintymisesi korostaa yksinkertaisuuttasi.

    Onko Nataliella itsellään mennyt punaiset ja
    siniset pillerit pikkasen sekasin?
    Hakeudu nyt jo hoitoon hyvä nainen, ennenkun
    hermosi ovat tyystiin palaneet.
    Muistan kiittää iltarukouksessani sekä taloyhtiötä että ns. yläkertaa, ettet ole naapurini.
    Voi kiitos,kiitos,kiitos,kiitos....

    Äänestä

  • Natalie kirjoitti:

    Niin, sehän onkin tosiaan ihan harmitonta, jos esim. yläkerran asukilla on astma ja alakerrasta tulee jatkuvasti tupakansavua. Toivon aloittajan naapurin valittavan isännöitsijälle, ja noin niinkuin ylipäänsä sellaisten, jotka eivät osaa elää talon sääntöjän mukaan aiheuttamatta melu- tms. haittoja, muuttavan yhteisille alueille, vaikkapa niille kaupungin huono-osaisille.
    Kun vielä löytäisivät yhteisiä taloja, joissa KAIKKI käyvät suihkussa öisin, eivät käy töissä, elävät öisin, vetävät yöllä 2 min välein vessaa ja raijaavat asunnoille seurustelukumppaneitaan "asumaan" niissä epävirallisesti.. Niin ja tietysti polttavat tupakkaa 5min välein parvekkeella ja ilmastointikanavien alla. Sitten saatte toteuttaa näitä "harmittomia" päivittäisi tarpeitanne kaikessa rauhassa. Eikä ketään edes KIINNOSTAisi.

    Juttuhan on nyt niin, että jos kerrostalossa asun,
    en voi olettaa että naapurit elävät niinkuin minä.
    Kerrostalossa on aina ääniä ja hajuja.
    Itse olen kalalle allerginen, saatan saada oireita jo pelkästä kalan hajusta. Se on sama juttu muuten astmaatikon kanssa, eivät niinkään
    reagoi itse tupakan savuun, vaan siihen hajuun/tuoksuun. Ne molekyylit, ne molekyylit..
    En silti ole noussut barrikadeille ja kieltänyt naapureiltani, työkavereiltani,kaupan tädiltä jne... kalan käsittelyä tai syömistä.

    Jos ihminen on noin katkeran suvaitsematon kuin nimimerkki Natalie, tulisi vakavasti harkita maalle muuttoa. Ei ole naapureita häiritsemässä, ja siitä onnestahan voi maksaakin vähän enemmän työmatkakustannusten merkeissä, jos huono tuuri käy. Jaa... voihan siinä tulla se ongelma, että nimenomaan EI ole niitä naapureita, joita vahtia ja haukkua....

    Äänestä

  • Natalie kirjoitti:

    Niin, sehän onkin tosiaan ihan harmitonta, jos esim. yläkerran asukilla on astma ja alakerrasta tulee jatkuvasti tupakansavua. Toivon aloittajan naapurin valittavan isännöitsijälle, ja noin niinkuin ylipäänsä sellaisten, jotka eivät osaa elää talon sääntöjän mukaan aiheuttamatta melu- tms. haittoja, muuttavan yhteisille alueille, vaikkapa niille kaupungin huono-osaisille.
    Kun vielä löytäisivät yhteisiä taloja, joissa KAIKKI käyvät suihkussa öisin, eivät käy töissä, elävät öisin, vetävät yöllä 2 min välein vessaa ja raijaavat asunnoille seurustelukumppaneitaan "asumaan" niissä epävirallisesti.. Niin ja tietysti polttavat tupakkaa 5min välein parvekkeella ja ilmastointikanavien alla. Sitten saatte toteuttaa näitä "harmittomia" päivittäisi tarpeitanne kaikessa rauhassa. Eikä ketään edes KIINNOSTAisi.

    Huhuh. Ja sinäkö et koskaan vieraile poikaystäväsi luona?

    Vaikea ymmärtää millä mahdollisella tavalla jotain naapuria voisi häiritä se, että kiinteistössä asuvan henkilö poika/tyttöystävä käy hänen luonaan:) Sitä nyt ei missään säännöissä ole kielletty, ja on aivan täysin normaalia että seurustelevat parit vierailevat toistensa luona, ja KYLLÄ, ovat jopa yötä. Korkeintaan jokaöiset naapurin asunnossa ravaavat hoidot voisivat häiritä, mutta että vakituinen kumppani...?
    Ziisus mitä naapurifasismia.

    Henk. koht. en kyllä ole tähän mennessä häiriintynyt yhdestäkään nykyisestä naapuristani (kohta kaksi vuotta asunnossani asunut), korkeintaan ehkä turha asioihin puuttuminen saattaa häiritä, mutta muuten en edes huomaa naapureitani. Alakerrassa asuva yliherkkä rouva valittaa tämän tästä jostakin, yleensä aiheetta, ja vuokraisäntäkin on sanonut, ettei ko naisesta kannata välittää. Sen juttuja kun on vaikea ottaa tosissaan, kun jokaikisestä asiasta on jotain valittamista löydettävä. Eikä meistä paljoa valitettavaa olekaan, emme öisin suihkuttele, emme polta emmekä metelöi, menemme jonnekin muualle viikonloppuisin metelöimään:)

    Ja alkuperäiseen kysymykseen: parvekkeella saa kyllä mielestäni polttaa, ellei sitä erikseen ole kielletty. Mutta voisithan silti käydä tuon papan kanssa puhumassa aiheesta onko hänellä astma. Kertomasi perusteella häntä luultavasti vain henkilökohtaisesti tuo tapa ärsyttää.

    Äänestä

kyllä se mun mielestä on ok jos parvekkeella vetää vaik ois lasit sulla varmaan on auki joku lasi et pääsee savut ulos.
Sitä en tykkää et jotku polttaa liesituulettimen alla, koska mulla ainakin joku niin tekee koska ilmanvaihtokanavasta tulee KEITTIÖÖN tupakansavua. Laita siinä sit maittavaa ruokaa!

En tiedä mitä pitäs tehdä et asia korjaantuu, itse kun asun vuokralla ja tässä asunnossa ei saa tupakoida ees parvekkeella. Tää ei tietty oo mulle ongelma koska en polta, mut en tiedä pitäskö ilmottaa vuokranantajalle et ei epäile mua sit polttamasta kun se tulee sieltä ilmanvaihtokanavasta. No mut tällasta.

Äänestä

öisestä musiikin soittelusta, kun menen röökille ja huomaan naapurin tuulettavan asuntoaan, niin valitsen aina silloin pikku sikaarin poltettavaksi;)

Äänestä

Sano että lopetat röökin vetämisen ja ala käryttää venäläistä mahorkkaa.

Pyytää pian palaamaan vanhaan tupakointiin.

Itse kerään tumpit isoon astiaan ja jätän ne oikein kytemään kunnolla, ettei naapuri vaan unohda minua.

Äänestä
  • Minä olen liottanut hyttyskierukoita kusessa. Kuivaan ne sitten auringonpaisteessa ja polttelen niitä parvekkeellani. Pysyy hyttysten lisäksi poissa tupakoiva naapurikin omalta parvekkeeltaan. Tosin en viitsi olla silloin parvekkeellani itsekään, mutta enpä voinut olla tupakan savussakaan.

    Äänestä

Sama käsite mulla, että parvekkeella saa tupakoida. Ikinä en ole kuullutkaan etteikö saisi.Saati että olisi olemassa kokonaisia kerrostaloja/rivitaloja joissa ei saa poltella. Toisethan polttelee asunnon ikkunoista jos parveketta ei ole.

Äänestä
  • Parvekkeella saa blaadata. Siis omalla.

    Tuuletusparvekkeet ovat erikseen.Yleensä.

    Pahempi haju siitä tulee, kun poltetaan sisällä.

    Äänestä

Tupakkalaki suojelee ihmistä tupakoinnilta työpaikoilla ym, jopa ravintoloissa tupakointi on monissa maissa kielletty.
Mutta kotona sinut saa altistaa naapurin tupakansavuille, niinkuin tuossa alempana joku uhosi, poltan vaikka kartongin tupakkaa päivässä parvekkeella jos sattuu huvittamaan.
Siis tupakkalaki ei suojele sinua kotona! Sitä ei tarvitse noudattaa kotioloissa! Olemme lainsuojattomia kotonamme.

Äänestä
  • Tee kuten minä ja ryhdy käsittelemään kalaa parvekkeellasi. Se on täysin laillista ja pitää naapurit tehokkaasti poissa sauhuttelemasta omilta parvekkeiltaan. Nytkin on parvekkeella muhimassa ämpärillinen valkosipulisilakoita joulupöytää varten. Viileät ilmat tosin hidastavat kypsymistä.

    Äänestä

  • Kalanjalostaja kirjoitti:

    Tee kuten minä ja ryhdy käsittelemään kalaa parvekkeellasi. Se on täysin laillista ja pitää naapurit tehokkaasti poissa sauhuttelemasta omilta parvekkeiltaan. Nytkin on parvekkeella muhimassa ämpärillinen valkosipulisilakoita joulupöytää varten. Viileät ilmat tosin hidastavat kypsymistä.

    Ei haittaa,eikä säälitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sauhuttelija kirjoitti:

Käsittääkseni parvekkeella saa tupakoida.

lasitettu versio, kuten ylhäällä.

Yläkerran naapuri kävi aikoinaan valittamasta siitä ja joka kerta kun kävi röökillä alkoi yläkerran parvekkeelta kuulua hirveä köhinä.

Tilanne oli niin surkuhupaisa, että kun vaan kävi parvekkeella, niin reaktio oli kuin pavlovin koiralla. Yskintä alkoi, vaikka ei polttanutkaan.

Ymmärrän, että savu voi ärsyttää, mutta toi oli jo sairaalloista.

Asia selvisi, kun juttelin isännöitsijätoimiston naisen kanssa autopaikan avaimista.
Sieltä tuli kommentti. Teillähän asuu yläkerrassa semmoinen nainen joka on haukkunut naapuritalon kissanhiekatkin.
Ei sitten kannata välittää sen ihmisen puheista mitään. Ei välitetä mekään.
Niin ja lopuksi vinkkejä, miten haluaisitte naapurinne tupakoivan?? Siis mikä vähentäisi haittoja (muu kuin tupakoinnin lopettaminen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu