Konginkangas ja muut liikenneonnettomuudet

Saetkae

taustana, ihmettelen milloi kuskit heräävät vaatimaan oikeuksiaan!! Miksi kaikki vaan valittavat, eikä kukaan uskalla tehdä mitään!

Minusta joka kuljettajalla on oikeus ajaa sellaisilla kuormilla jotka täyttävät lain kirjaimen. Kuskeilla on myös oikeus pitää heille kuuluvia lepotaukoja. Ajoreitit ja aikataulut täytyy laatia niin että voi ajaa lain ja kelin sallimissa rajoissa.
Vuorokausilevosta on voitava pitää kiinni, ilman että uhataan lopputilillä.

Eihän se ole tarkoitus että ollaan töissä oman henkensä (ja muiden) kaupalla. Kuskien kuuluu voida ansaita elantonsa työllään, ilman että heistä tulee rikollisia.

"Nyt pitää nostaa ääntä sekä työnantaja että työntekijä puolen liitoissa sekä Rahtarit-järjestössä tästä" epäkohdasta, että kuljettajia usein vaaditaan luopumaan oikeuksistaan työpaikkansa/palkkansa menettämisen uhalla.

Toivon voimia ja jaksamista onnettomuusrekan kuskille ja oikedelle viisaita päätöksiä asiassa.



-Hitaasti kiirehtimällä ehtii perille saakka-

7

1457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paljon muuta lisättävää ,
      kuin minne kaikilla nykyään on niin kiire??

    • homma

      Mitäs noiden nykyajan pikavuorokuskien tilanteesta pitäisi todeta. Lujaa täytyy heidänkin ajaa, jos meinaavat myöhästyä VAIN vähän aikatauluista. Tilanne yhtä hulluheilläkin.

      • mutta

        työaika on paremmin, tauot ja lepoajat ok.
        Mutta aikataulut on vähän niin ja näin, sitten kun mennään niin todella mennään.


    • Rattimatti

      Isot herrat on pelotellut kuljetusyrittäjät paskat housuun, joten he taas pelottelevat kuskinsa paskat housuun. On muka pakko ajaa tai ei tarvi seuraavana päivänä tulla. Pitäis saada isoilla herroilla paskat housuun, jotta oppisivat tajuamaan, että ihmiset ne näitäkin töitä tekee. Mutta kun heillä ei ole mitään vastuuta tästä touhusta, on helppo mennä lupailemaan asiakkaille ihan järjettömiä toimitusten suhteen. Tätä kutsutaan putkiajatteluksi. Eli suomeksi:"Vittu, mua ei kiinnosta pätkääkään, miten kuskit selviää. Pääasia, että itse saa papukaijamerkin seinälle ja vähän helvetin hyvän kauppakumppanin maineen. Antaa poikien juosta!"

      • Harmittaa pirusti

        Olimme kaverin kanssa isossa kaasuyhtiössä töissä vuosikaudet, työvuodet yhteensä 58, kun päättivät ulosliputtaa kuljetuspuolen kokonaan. Uusi omistaja oli sitä mieltä että hän halua laittaa omat halvat kuskinsa meidän tilalle ja niinpä meille näytettiin maantie, vassoguu. Mottona vieläkin pitempiä työpäiviä ja vieläkin paljon halvemmalla.
        Ps. Jonkun vääräleuan on turha tähän heittää jotain kommenttia kuten esim. "No johon teidän oli aika siirtyä eläkkeelle", koska näin ei kyllä todellisuudessa ollut, siihen olisi vielä ollut reilusti aikaa.


      • ajoa

        Näin se monta kertaa on. Kuljetusliike tekee asiakkaan kans sopimuksen ja hinnat otetaan esim kilojen mukaan. No vaikka kyseisen firman alihankkija kuski tuntee sen nahoissaan kun kyseessä esim. Fin lava 0,5lvm.(925kg rahdituspaino). No paino otetaan sit esim 300kgn mukaan koska kuljetus sopimus sanoo niin. Alihankkijallekin maksetaan 300kgn mukaan. Yrittäminen on sitten hienoa....


      • varmasti
        ajoa kirjoitti:

        Näin se monta kertaa on. Kuljetusliike tekee asiakkaan kans sopimuksen ja hinnat otetaan esim kilojen mukaan. No vaikka kyseisen firman alihankkija kuski tuntee sen nahoissaan kun kyseessä esim. Fin lava 0,5lvm.(925kg rahdituspaino). No paino otetaan sit esim 300kgn mukaan koska kuljetus sopimus sanoo niin. Alihankkijallekin maksetaan 300kgn mukaan. Yrittäminen on sitten hienoa....

        pärjää jos vaan ei aja kenenkään lukuun vaan suoraam laskuttaa asiakasta, tälleen saataisiin hyvin pitkälle taksat alalla kohdalleen kun nämä kaikki välistävetäjät saataisiin pois


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2328
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2193
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1494
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1427
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    9. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe