Luomut dobberit

suojeluvaisto herää pelkästään siitä kun koira ihmisen näkee, olipa sitten vieras tai tuttu. Kyllä siihen yleensä vaaditaan jonkinasteista vieraan ihmisen päällekäymistä agressiivisine eleineeen ja äänineen ennekuin dobberi alkaa käydä edes epäluuloiseksi!

Tuolla näyttelyhalleissa esimerkiksi on neliömetrillä noin neljä ihmistä ja kaksi dobberia parhaina (?) hetkinä, enkä kyllä ole kuullut että kovin paljon raadeltuja henkilöitä näyttelyvieraiden joukosta piipoo-autolla yleensä vietäisi sailaalaan....

tiinamuori kirjoitti:

suojeluvaisto herää pelkästään siitä kun koira ihmisen näkee, olipa sitten vieras tai tuttu. Kyllä siihen yleensä vaaditaan jonkinasteista vieraan ihmisen päällekäymistä agressiivisine eleineeen ja äänineen ennekuin dobberi alkaa käydä edes epäluuloiseksi!

Tuolla näyttelyhalleissa esimerkiksi on neliömetrillä noin neljä ihmistä ja kaksi dobberia parhaina (?) hetkinä, enkä kyllä ole kuullut että kovin paljon raadeltuja henkilöitä näyttelyvieraiden joukosta piipoo-autolla yleensä vietäisi sailaalaan....

Lue lisää

Kyllähän tuossa mainitsin äkillisen tilanteen, kun joku vaikkapa nurkan takaa ilmestyy juosten kohti ja koira on tottumaton väenpaljouteen.

Vieras ihminen kun ei voi tietää onko koira tottunut vieraisiin ja esimerkiksi näyttelyissä lasten käpälöintiin, siitä tämä mielipiteeni että vieraat koirat tulisi kiertää kaukaa, jos eivät itse osoita mielenkiintoa ihmiseen.

Entinen vanhaksi elänyt herradobberimme oli sellainen "välimalli" eli luppakorva mutta typätty häntä. Hyväntahtoisin olento mitä maa päällään kantoi, kaikki kolmetoista elinvuottaan. Ikinä ei pahaa tehnyt kenellekään, ei talossa pyörineille muille koirille, kissanpennuille, kaneille, ihmisistä nyt puhumattakaan.

Kerrankin eräässä näyttelyssä joku ihastuneena silitteli ja halaili sitä, ja kysyi sitten samalla "minkäs rotuinen tämä on" ja kun mieheni sanoi että dobermann, niin tämä henkilö ikään kuin jäykistyi, sitten kangistui kokonaan ja lopulta melkein kaatui taaksepäin kyykkyasennostaan (kun oli siis ollut sitä koiraa kyykkysillään halaamassa) ja sanoi "aha" hyvin vaimealla äänellä, ja sitten jotenkin haihtui pois...

Eihän tämmöisille asioille saisi nauraa, vaan kyllä me olemme muutaman kerran nauraneet jälkeenkin päin ja tosi makeasti! Oli se niin huvittavan näköinen juttu.

Nyt on uusi ihan luomu narttu, viisi kuukautta vanha melkein: iso tyttö jo. Kaunis ja ihana, tosi oppivainen. Ei vielä paljoakaan kokemuksia muiden ihmisten reaktioista, mutta sen verran on sanottava, että harmittaa kun jo kahdesti on koiran häntä jäänyt oven väliin.

Olisihan se typätty ylväämmän näköinen (emonsa on täystypätty, ja upea onkin) vaan minkäs teet, tähän grogilasit hännällään olohuoneen pöydältä poislennättävään malliin nyt totutellaan...

tiinamuori kirjoitti:

Entinen vanhaksi elänyt herradobberimme oli sellainen "välimalli" eli luppakorva mutta typätty häntä. Hyväntahtoisin olento mitä maa päällään kantoi, kaikki kolmetoista elinvuottaan. Ikinä ei pahaa tehnyt kenellekään, ei talossa pyörineille muille koirille, kissanpennuille, kaneille, ihmisistä nyt puhumattakaan.

Kerrankin eräässä näyttelyssä joku ihastuneena silitteli ja halaili sitä, ja kysyi sitten samalla "minkäs rotuinen tämä on" ja kun mieheni sanoi että dobermann, niin tämä henkilö ikään kuin jäykistyi, sitten kangistui kokonaan ja lopulta melkein kaatui taaksepäin kyykkyasennostaan (kun oli siis ollut sitä koiraa kyykkysillään halaamassa) ja sanoi "aha" hyvin vaimealla äänellä, ja sitten jotenkin haihtui pois...

Eihän tämmöisille asioille saisi nauraa, vaan kyllä me olemme muutaman kerran nauraneet jälkeenkin päin ja tosi makeasti! Oli se niin huvittavan näköinen juttu.

Nyt on uusi ihan luomu narttu, viisi kuukautta vanha melkein: iso tyttö jo. Kaunis ja ihana, tosi oppivainen. Ei vielä paljoakaan kokemuksia muiden ihmisten reaktioista, mutta sen verran on sanottava, että harmittaa kun jo kahdesti on koiran häntä jäänyt oven väliin.

Olisihan se typätty ylväämmän näköinen (emonsa on täystypätty, ja upea onkin) vaan minkäs teet, tähän grogilasit hännällään olohuoneen pöydältä poislennättävään malliin nyt totutellaan...

Lue lisää

Meillä on onneksi tuohoh heiluvaan häntään totuttu, yhtään typpäriä ei ole meillä ollut ;)

Nyt sit voidaankni miettiä että miksi meillä ei ole olohuneessa matalaa pöytää ja miksi ylipäätään mitään matalia tasoja... Normaalikorkuisellekin pöydälle häntä välillä kummasti ujuttautuu ja viskelee kaiken alas.

Mutta kyllä se heiluva häntä oli mun koiran kasvattajan mielestä (jolla siis aiemmin ollut vaan täystyppäreitä) jotekin hassu ja teki jotakin niin kummallista :D

kun typistyt tehdään oikein muutaman päivän/tunnin ikäiselle pennulle, se ei satu.
Pentua täytyy pitää niin, että se on tukevasti sylissä tms ja häntä napsaistaan poikki terävällä, sterilillä välineellä. Häntä tikataan kolmepistetikillä ja sitä dipataan betadine liuokseen kahdsti päivässä kunnes hännän pää on parantunut. Korvat voi nappasta samalla kun hännän, tai myöhemmin narkoosissa.

typistäminen kirjoitti:

kun typistyt tehdään oikein muutaman päivän/tunnin ikäiselle pennulle, se ei satu.
Pentua täytyy pitää niin, että se on tukevasti sylissä tms ja häntä napsaistaan poikki terävällä, sterilillä välineellä. Häntä tikataan kolmepistetikillä ja sitä dipataan betadine liuokseen kahdsti päivässä kunnes hännän pää on parantunut. Korvat voi nappasta samalla kun hännän, tai myöhemmin narkoosissa.

Lue lisää

Valitettavasti muutaman päivän ikäiseltä dobermannilta ei voi typistää korvia, se täytyy aina tehdä hieman vanhempana narkoosissa.

Ihan yksinkertaisesti siksi, että vastasyntyneen pennun korvat ovat vielä niin pienet eivätkä täysin kehittyneet, että tiettyyn malliin/tyyliin typistäminen onnistuisi.

typistäminen kirjoitti:

kun typistyt tehdään oikein muutaman päivän/tunnin ikäiselle pennulle, se ei satu.
Pentua täytyy pitää niin, että se on tukevasti sylissä tms ja häntä napsaistaan poikki terävällä, sterilillä välineellä. Häntä tikataan kolmepistetikillä ja sitä dipataan betadine liuokseen kahdsti päivässä kunnes hännän pää on parantunut. Korvat voi nappasta samalla kun hännän, tai myöhemmin narkoosissa.

Lue lisää

se hännän typistäminen kyllä sattuu, valitettavasti kaikki eivät sitä tiedä. elikäs, pennulle ei ole päivän ikäisenä kehittynyt hermoja hännän päähän, mutta pentu typistetään tyvestä, ja se sattuu. pentu kyllä huutaa kivusta!! tämän takia emo on yleensä toisessa huoneessa.

hännän typistämisellä on monia keinoja, kuten kiedotaan naru häntään ja sitten leikataan. tämä on aika yleinen keino.

luuletko sinä hölmö ihminen että pienellä pennulla ei ole tuntoaistia?!!

typistäminen kirjoitti:

kun typistyt tehdään oikein muutaman päivän/tunnin ikäiselle pennulle, se ei satu.
Pentua täytyy pitää niin, että se on tukevasti sylissä tms ja häntä napsaistaan poikki terävällä, sterilillä välineellä. Häntä tikataan kolmepistetikillä ja sitä dipataan betadine liuokseen kahdsti päivässä kunnes hännän pää on parantunut. Korvat voi nappasta samalla kun hännän, tai myöhemmin narkoosissa.

Lue lisää

TASAN HELVETTI SATTUU!!! Miks ne muuten kiljuis kurkku suorana?? Uskomatonta väittää tollasta sontaa!
Se on sama kuin katkaisis selkärangan,häntä on selkärangan jatke!!

typistäminen kirjoitti:

kun typistyt tehdään oikein muutaman päivän/tunnin ikäiselle pennulle, se ei satu.
Pentua täytyy pitää niin, että se on tukevasti sylissä tms ja häntä napsaistaan poikki terävällä, sterilillä välineellä. Häntä tikataan kolmepistetikillä ja sitä dipataan betadine liuokseen kahdsti päivässä kunnes hännän pää on parantunut. Korvat voi nappasta samalla kun hännän, tai myöhemmin narkoosissa.

Lue lisää

kun meillä typättiin 70-luvulla hännät ja korvat, ei pennut inahtaneetkaan kummankaan toimenpiteen aikana. Emo oli vieressä koko ajan. Tikattu häntä ei vuoda ja paranee todella nopeasti. Korvat napsaistiin samantien ja ihan kasvoivat muotoonsa.