Koulutukseen valmiiksi koulutettuja?!

ällikällä lyöty

Sanokaa nyt ihmiset millaisen saksanpaimenkoiran voi viedä koulutus kentälle?

Pitääkö puolivuotiaan koiran olla jo valmiiksi koulutettu, kun mennään pentukoulutukseen?

Eräs nainen vei koiransa pentukoulutukseen, ja koska koira pöhisi toisille koirille, ja oli utelias toisia koiria kohtaan niin tämä koulutuksen vetäjä oli neuvonut koiran omistajaa kääntymään ongelmakoirakouluttajan puoleen!
Muut pennut olivat käyttäytyneet tämän sakun tavoin, mutta siihen ei ollut puututtu. Ainoa selitys oli ollut että yleensä sakuista tulee ongelmakoiria ja hänellä ei keinot riitä tällaiseen koiraan.
Itselläni on myös saman ikäinen saku, ja pitää myös pöhkimistä.
Olen ajatellut sen olevan epävarmuutta muita kohtaan.
Mutta eikös koulutuskenttä luulisi olevan paikka missä koira oppisi sosiaalisuutta, ja pöhkiminen jäisi pois ajan kanssa?
Olenko tässä täysin väärässä?

9

1528

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei tarvi olla koulutettu kun menee kentälle.aloin käyttään ihan pennusta asti koiraa kentillä olisikohan pentu ollu 10vko:n ikäinen.kotona aloin pikkuhiljaa opetteleen istumista jne.nuo perusasiat käytiin läpi.tuohon kouluttajan neuvoon en suhtautuisi niin vakavasti.itellänikin koira poksutti kentällä ja poksutti myös kotona vieraille koirille.tuohon ei mielestäni tarvi ongelmakoirakouluttajan apua.epävarmuutta se kait on ku pitää poksuttaa.vieläkin koirani poksuttaa kun ollaan lenkillä mutta vähemmäksi se on jäänyt niistä pentuajoista

    • FAU

      Älä mene mihinkään seurakoirien makupala naksun naksun piiperrykseen sen koirasi kanssa, vaan vie se oman alaosastosi koulutukseen.
      Siellä ei lopu kouluttajan taidot siihen, kun pentu sanoo vuh.

      • moona69

        Juup,mie oon kanssas kyllä aivan samaa mieltä!=)


    • Ähä!

      Niin eiköhän koirakoulut ole sitä varten että sinne mennään ? merkki pään päällä! Asiaa helpottaa se jos kotona on opettu hieman koti-oppeja.

      Sanokaa nyt ihmiset millaisen saksanpaimenkoiran voi viedä koulutus kentälle?
      Kaikenlaiset koirat kannattaa kouluttaa.

      • saku

        Kentälle todellakin voi, ja mielestäni pitäisikin, mennä ihan jokaisen koiran kanssa. Varsinkin Spk on sellainen rotu, joka todellakin vaatii koulutusta jotta myöhemmiltä ongelmilta vältyttäisiin. Kuten tuossa yllä oli jo kirjoitettu, oman alaosaston kuolutukset ovat parhaita, siellä jos roti loppuu kouluttajalta niin sitten kannattaa mennä ongelmakuoluttajan puheille, mutta epäilen suuresti ettei kohdallasi tarvi.


    • E.A

      Kirjoitit juttua vähän toisen käden tietona, näitä aina kuulee ja usein on tullut joko väärinymmärretyksi k.o. henkilö tai on antanut kouluttajan ymmärtää koiralla olevan jotain oikeita ongelmiakin, sitten sympatiaa saadakseen "muistaa" koko jutun vähän sinnepäin.
      Menetiedä niitä kouluttamatta jättämis syitäkin monesti puolustellaan jollain kuvailemallasi jutulla.

      No joka tapauksessa pennun kanssa voi kannattaa ja saa mennä kentälle hetimiten kun ne rokotukset ovat voimassa mielellään leikkimistä ohjaajan ja koiran välillä jollain rätillä tekemään, näin pennulle muodostuu vahva mielikuva kentästä tosi mukavana paikkana.
      Edes hampaiden vaihtumisen aikoihin en ole näitä leikkejä keskeyttänyt tehnyt vaan niin pehmoisen patukan pennulle, että voi leikittää.

      Katsekontaktia kannattaa myös opettaa jo kotosalla se on kaiken a ja o.

      • balalaika

        meilläkin kouluttaja sanoi ettei saa päästää koiraa toisten lähelle ollenkaan kun rähisee toisille ja kun toisilla koirilla menee pasmat sekaisin kentällä kun pentu räyhää niin tarvii mennä kentän reunalle... eikä ollut mikään seurakoira-kerho...


      • balalaika kirjoitti:

        meilläkin kouluttaja sanoi ettei saa päästää koiraa toisten lähelle ollenkaan kun rähisee toisille ja kun toisilla koirilla menee pasmat sekaisin kentällä kun pentu räyhää niin tarvii mennä kentän reunalle... eikä ollut mikään seurakoira-kerho...

        Me mentiin kentälle keväällä kun alko koulutus toiminta ja kyl meidän saku otettiin vastaan hyvin palveluskoirayhistyksen kentällä.
        Koira oli sillon puolivuotias. Tääl lähin spk:n alajaosto 100 kilsan päässä. Ja tuol ainakii käytiin ihan perus tottelevaisuudesta lähtien ja kaiken näkösii puudeleita oli.
        Minusta toi sakun puksaminen ainakii meillä on sitä että sosiaalisena koirana kaikkien kaa pitäs päästä leikkii. Vaikka haukkuu toisille, mut kun luokse päästää niin loppuu siihen ja alkaa leikki heti. Mutta sehän ei siellä koulutuksessa ole tarkotus et leikitään vaan opetellaan tulemaan toimeen toisten koirien kanssa.
        Tääl onneks oli muitakii sakun omistajia alkeiskoulutuksessa ja ketään ei syrjitty. Tai ainakaa en huomannu. Mut se vaan ärsytti, kun yks kouluttaja heti kaikkia mahollisia tottisliikkeitä alko opettaa alokkaille. Piti vaan kattoo kenen kouluttajan kaa menee touhuumaan, kun oli valinnan mahollisuus.
        Ja ne makupala juttu ei meil ainakaa toimi. Joku lempilelu mukaan niin paljon paremmin toimii.


    • Sulli

      ja niiden koulutustavoitteet vaihtelevat paljonkin.
      On olemassa rotuihin, käyttötarkoitukseen (seura-, metsästyskoira, tjms.) ja jopa elämänkatsomukseen suuntautuneita koulutuksia, ym, ym.

      Voi olla, että tässä tapauksessa oli joku näistä koulutussuuntauksista sopimaton tälle kyseessä olevalle koirakolle.

      Vrt. jos menen sakuni kanssa koulutusohjaajalle, joka on ikänsä ohjannut vain seurakoiria, niin en kovinkaan paljoa yllätyisi siitä, että hän suosittelisi ongelmakoirakouluttajaa...
      Saman koiran kanssa alaosaston kentällä mennessäni saisin varmaan ihan asiallista ohjausta.

      Elikkäs, koulutustavat ja tavoitteet koulutusryhmissä vaihtelevat, sitä vain on yritettävä löytää itselle sopiva porukka.

      Yleensä SPL alaosastoineen kykenee antamaan parhaan avun koulutuksen suhteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      2055
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      356
      1119
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      69
      946
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      153
      868
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      636
    6. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      624
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      31
      609
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      570
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe