Mitä todisteita luomistaru tarvitsisi?

Luomistaruja on eri uskonnoissa useita. Raamatun luomistaru ei ole niitä huonoimpia, vaikka siitä selviä bugeja löytyykin. Mitä luomiskertomus tarvitsisi ollakseen uskottava? Millainen olisi uskottava luomiskertomus?

Itse ajattelisin niin, että jos luomistarusta löytyisi tietoa ja viitteitä, mitä sen kirjoittaneiden ihmisten kulttuurissa ei yleisesti vielä tiedetty, niin se toisi uskottavuutta. Mikäli luomistarussa olisi mainittu vaikkapa mikrobit tyyliin; Maa täyttyi elämällä joka oli niin pientä ettei sitä silmin erottanut. Tällaista ei mistään luomiskertomuksesta kuitenkaan löydy.

Raamatun kunniaksi on todettava, että järjestys on pääpiirteittäin kuitenkin oikea. Ensin luotiin materia, muokattiin maat ja meret. Sitten tulivat kasvit, eläimet ja viimeiseksi ihminen. Näinhän homma meni tieteenkin mukaan. Toki bugejakin löytyy, kuten "valot taivaankannessa".

Raamatussa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, MITEN Jumala loi ja tätä MITEN kaikki on saanut alkunsa tutkitaan. Tästä kertoo evoluutioteoria jota aivan turhaan pidetään minään mörkönä tai Raamatun kilpailijana koska evoluutio selittää niitä asioita, jotka Raamatussa jätettiin auki. Raamatun luomistaru jopa tukee evoluutiota yhdessä kohdassa:

"Jumala sanoi: "TUOTTAKOON MAA kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui."

Mielestäni tuo kohta on vakuuttavin koko Raamatun luomisesta kuvaavassa kertomuksessa. Evoluutioteoria kertoo nimenomaan siitä, miten MAA TUOTTI kaikenlaisia eläviä olentoja:)

18

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalju

      Tarkoittaako tämä nyt sitä, että ihminen on evoluution ulkopuolella?

      • admata.

        >>
        Tarkoittaako tämä nyt sitä, että ihminen on evoluution ulkopuolella?
        >>

        Toki Raamatun luomiskertomuksessa ihminen luotiin erityisesti Jumalan kuvaksi, mutta oleellinen kysymys MITEN jää siitäkin tapahtumasta puuttumaan, joten en näe mitään syytä miksi ihminen olisi evoluution ulkopuolella.

        Jokaisessa egosysteemissä yksi laji on huipulla ja siten hallitsee muita. Jumalan voidaan ajatella hallitsevan kaikkea ja sikäli Jumalan luoman systeemin huipulle voidaan hyvin ajatella ihminen "Jumalan kuvaksi". Jonkunhan huipulla on pakko olla.

        Aivan asia erikseen on tietysti se, että dinot olivat egosysteemin huipulla ja hallitsivat maata noin 160 miljoonaa vuotta, siinä missä ihminen on ollut ylipäänsä olemassa nykytietämyksen mukaan vasta 200 000 vuotta.


      • juutas
        admata. kirjoitti:

        >>
        Tarkoittaako tämä nyt sitä, että ihminen on evoluution ulkopuolella?
        >>

        Toki Raamatun luomiskertomuksessa ihminen luotiin erityisesti Jumalan kuvaksi, mutta oleellinen kysymys MITEN jää siitäkin tapahtumasta puuttumaan, joten en näe mitään syytä miksi ihminen olisi evoluution ulkopuolella.

        Jokaisessa egosysteemissä yksi laji on huipulla ja siten hallitsee muita. Jumalan voidaan ajatella hallitsevan kaikkea ja sikäli Jumalan luoman systeemin huipulle voidaan hyvin ajatella ihminen "Jumalan kuvaksi". Jonkunhan huipulla on pakko olla.

        Aivan asia erikseen on tietysti se, että dinot olivat egosysteemin huipulla ja hallitsivat maata noin 160 miljoonaa vuotta, siinä missä ihminen on ollut ylipäänsä olemassa nykytietämyksen mukaan vasta 200 000 vuotta.

        "Jokaisessa egosysteemissä yksi laji on huipulla ja siten hallitsee muita."

        - Joopa. EGOsysteemissä näin ehkä onkin, vaan ei ekosysteemeissä...


      • admata.
        juutas kirjoitti:

        "Jokaisessa egosysteemissä yksi laji on huipulla ja siten hallitsee muita."

        - Joopa. EGOsysteemissä näin ehkä onkin, vaan ei ekosysteemeissä...

        Oletpas sinä viisas:-o

        Eiköhän suurin osa kuitenkin ymmärtänyt asian kirjoitusvirheestäni huolimatta;)

        Ja jokaisessa ekosysteemissä on pakostakin ketjun pää, joka tällä hetkellä planeetallamme on ihminen. Jos olet eri mieltä niin voisit yrittää perustella sitä.


      • juutas
        admata. kirjoitti:

        Oletpas sinä viisas:-o

        Eiköhän suurin osa kuitenkin ymmärtänyt asian kirjoitusvirheestäni huolimatta;)

        Ja jokaisessa ekosysteemissä on pakostakin ketjun pää, joka tällä hetkellä planeetallamme on ihminen. Jos olet eri mieltä niin voisit yrittää perustella sitä.

        Ei ekosysteemissä mitään yhtä päätä ole. Ja ekosysteemi on ihan eri asia kuin evoluutio.

        Evoluution huipulla ovat kaikki elävät eliöt yhtä aikaa. Ekosysteemi taas on ympyrä pikemmin kuin mikään ylös johtava viiva.


    • tseme

      Kaikki tunnetut kulttuurit ovat sepustaneet jonkinlaisen tarun maailman synnystä. Juutalaisten versio ei ole niitä huonoimpia... Mutta kuitenkin siis vain taru.

      Minä arvostan enemmän niitä antiikin kreikkalaisia, jotka eivät tyytyneet taruihin, vaan miettivät tosissaan maailman rakennetta ja historiaa.

      Anaxagoras oivalsi jo 400-luvulla e.Kr., että tähdet eivät ole mitään reikiä taivaankannessa, vaan valtavan suuria hehkuvia taivaankappaleita, jotka näyttävät pieniltä vain sen vuoksi, että ne ovat niin kaukana meistä.

      Siinä sitä on todistetta yllin kyllin sen puolesta, että jo alkeellisissa olosuhteissa osataan tehdä oikeita johtopäätöksiä, kun siirretään tarut ja myytit syrjään ja käytetään omaa päättelykykyä.

      Valitettavasti Anaxagoraan oivallus hautautui keskiajan uskonnollisen takapajuisuuden alle, niinkuin melkein kaikki muutkin kreikkalaisten tieteelliset saavutukset...

    • admatalle

      Raamatun luomiskertomus ei ole mikään taru, vaan totuus.
      Raamatun luomiskertomuksen luomisjärjestys on oikea, mutta ei siksi, että tiede on samaa mieltä, vaan siksi, että luomiskertomus perustuu Jumalan ilmoitukseen, joka on totuus.

      En tiedä, mitä Raamattua sinä luet, mutta minun Raamatussani (1933/1938 käännös) ei puhuta taivaankannesta, vaan taivaanvahvuudesta (1.Moos.1:14)

      Raamatussa otetaan selvästi kantaa, miten Jumala loi. Hän loi kasvit ja eläimet ja muun luonnon SANALLAAN. ("Ja Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentojs, ja lentäkööt linnut....")

      Raamattu ei sano: tuottakoon maa eläviä olentoja....
      vaan se sanoo (1933/1938 käännös): "Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Ja tapahtui niin:
      maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä." (1.Moos.11-12)

      Maa ei siis tuottanut eläviä olentoja, vaan kasveja.
      Huom. myös se, kuinka painokkaasti Raamattu tuo esiin sanat: "Lajiensa mukaan". Se kumoaa evoluutio-opin, jonka mukaan lajit olisivat kehittyneet toisistaan.

      • uskov.

        Amen!


      • admata.

        Voit toki uskoa että luomistaru olisi totta, mutta sinun uskosi ei tee siitä totta muille kuin sinulle ja niille, jotka uskovat kuten sinä.

        Itse en voi uskoa että maa olisi luotu ennen aurinkoa, koska niin eivät mitkään aurinkokunnat synny että planeetat olisivat olemassa ennen aurinkoa, mitä nämä kiertävät.

        En myöskään voi uskoa että kuulla olisi oma valo, mutta sinulla on toki oikeus uskoa myös niin.

        Käytin itse esimerkeissäni uusinta vuoden 1992 käännöstä, joka puhuu taivaankannesta. Sinänsä sama, koska vahvuudenkin tarkoitus oli erottaa vedet vahvuuden yläpuolella ja alapuolella. Oli tietysti luonnollista että koska ilmakehä värjää taivaan päivisin siniseksi, niin taivaalla arveltiin olevan vettä ja siksi tarvittiin vahvuus eli kansi, joka estää niitä putoamasta ihmisten päälle.

        >>
        Raamattu ei sano: tuottakoon maa eläviä olentoja....
        >>

        Kaikki käännökset kyllä sanovat nimenomaan "Tuottakoon maa"...
        Eläimet lajinsa mukaan, eli eläimiä eri lajeja, kuten evoluutio tuottaa;)

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1137083560106&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=1. Moos. 1:24&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

        Ei uskovaisten tarvitse ajatella että evoluutio olisi Raamatun luomiskertomusta vastaan, vaan evoluutio kertoo yksinkertaisesti MITEN Jumala loi. Vaikka kuinka ajattelisi että Jumala loi sanallaan, niin ei sekään kerro yhtään mitään. MITEN tuo sana vaikutti mihinkin? Tätä Raamattu ei kerro. Ei ole yhtään epäRaamatullisempaa ajatella että sana sai aikaan toivotun tuloksen evoluution kautta kuin ajatella että simsalapim, ihme tapahtui.


      • pilkuntarkasti.
        Sisältö on vääristyny useiden käännösten ja uudelleenkirjotusten yhteydessä.
        Ehkäpä pari tuhatta vuotta sitten raamatun kirjoituksissa oli jotain järkeä...


      • uskonnot alas

        Pidä vaan mölyt mahassas helkutin hörhö ennen kuin pystyt
        todistamaan tieteellisesti jumalasi olemassaolon.
        Olet raamatulla aivopesty sekopää.


    • AntiHihhuli

      Ennen todisteiden pohtimista pitäisi laatia tieteenkriteerit täyttävä teoria/hypoteesi luomisesta.

      • admata.

        Tämä on ihan puhtaasti ajatusleikki.

        Hypoteesi: Jumala on luonut maailman. Siihen, miten tämä tapahtui ei oteta kantaa.

        Maailma on nykyinen tuntemamme maailmankaikkeus siitä mitään muuttamatta. Riippumatta siitä miten kaikki on saanut alkunsa ja kehittynyt nykyiseen pisteeseen, ei tiede voi todeta että kaiken takana olisi Jumala kuten ei myöskään sitä etteikö niin olisi.

        Jumala siis on ja pysyy uskon asiana, mutta millainen tulisi olla kertomus Jumalan luomisesta jotta se olisi uskottava myös tieteen valossa. En tarkoita tieteellistä todistamista, vaan yleistä uskottavuutta.


      • tieteenharrastaja
        admata. kirjoitti:

        Tämä on ihan puhtaasti ajatusleikki.

        Hypoteesi: Jumala on luonut maailman. Siihen, miten tämä tapahtui ei oteta kantaa.

        Maailma on nykyinen tuntemamme maailmankaikkeus siitä mitään muuttamatta. Riippumatta siitä miten kaikki on saanut alkunsa ja kehittynyt nykyiseen pisteeseen, ei tiede voi todeta että kaiken takana olisi Jumala kuten ei myöskään sitä etteikö niin olisi.

        Jumala siis on ja pysyy uskon asiana, mutta millainen tulisi olla kertomus Jumalan luomisesta jotta se olisi uskottava myös tieteen valossa. En tarkoita tieteellistä todistamista, vaan yleistä uskottavuutta.

        Näköjään jo lähes vuosikymmen sitten palstalla oli teistisen evoluution kannattaja, jonka näkemykseen voin itsekin yhtyä. Täydentäisin sitä vain muistuttamalla ajatuksesta korkean tietoisuuden näkemisestä "Jumalan kuvana ihmisessa", jonka ruumis on kehittynyt evoluutiolla muiden eliöiden tapaan.


    • ................

      miksi peräät todisteita tarulle?

      • admata.

        >>
        miksi peräät todisteita tarulle?
        >>

        Noh, tällä palstalla on tarkoitus keskustella evoluutiosta JA luomisesta, eli kreationismista. Palstalla samat perusaloitukset pyörivät jakuvasti;
        "evoluutio on totta, evoluutio on satua, maailma on suunniteltu, huonoa suunnittelua", jne...

        Yksi näistä perusajatuksista on juuri esittämäsi että luomiskertomus on vain taru. Itse kertomuksesta ajattelen itsekin että niin on, mutta uskon silti kaiken takana olevan Jumala. Evoluutiota en kiistä vähäisimmässäkään määrin, koska se ei mielestäni sulje Jumalaa pois eikä se sen tehtävä olekaan.

        Asioita on mielestäni hyvä pohtia useammalta kantilta ja yksi havaintokulma mielestäni on pohtia että kerran luomiskertomus on tarua, niin millainen luomiskertomus olisi sitten uskottava?

        Tiedettä ja evoluutiota puolustava tähtitieteilijä Esko Valtaojakin leikittelee kirjassaan, Kotona maailmankaikkeudessa, ajatuksella että jospa olemmekin jonkin toisen paikan kosmisen fysiikanopiskelijan Qluuguulqin opinnäytetyö;)


    • Vieras0

      Selittäkääpä sitten että miten "alkuräjähdys" on voinut tapahtua? Silloinhan ei ollut mitään ennen alkuräjähdystä? Tämän takana pitää olla joku joka loi ja on ikuinen, se on tietenkin Jumala ja meidän pitää uskoa niin. Sekä kunnioittaa rakastavaa Jumalaa! Tiede puhuu hölynpölyä jostain alkuräjähdyksestä joka kuulostaa ihan naurettavalta... Maa tai koko universumi voi olla vanha jopa 6000 vuotta kukapa tietää?

      • tieteenharrastaja

        Kiitokset sinulle tämän ketjun ylösnostosta.

        Alkuräjähdyksen takana voi halutessaan uskoa olleen Jumalan, joka myös asetti siinä muotoutuneet luonnolait paikalleen. Tämän jälkeen on näkemämme maailmankaikkeus voinut kehittyä nykyiselleen noiden lakien ja sattuman ohjaamana jättäen vain kaksi vielä osittain tuntematonta aukkoa - elämän ja mielen (korkean tietoisuuden) syntymisen.

        Objektiivista jumalatodistetta ei noista kolmesta aukosta synny, koska jokaiselle niistä on ajateltavissa myös naturalistinen (jumalaton) selitysvaihtoehto.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      476
      1723
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1497
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1338
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      905
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      856
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      47
      804
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      701
    Aihe