tälläinen herkku tälläkertaa

EPÄILLÄKÖ EVOLUUTIOTEORIAA?

Ehkä ajankohtaisin julkaisu evoluutiokriittisellä rintamalla on amerikkalaisen biologin Jonathan Wellsin kirja Icons of Evolution, jossa tämä antidarwinisti käsittelee evoluutioteorian markkinoinnissa käytettyjä tärkeimpiä todisteita. Wells aloitti biologian opintonsa evolutionistina ja alkoi epäillä teoriaa vasta tehdessään tohtorin väitöskirjaansa solu- ja kehitysbiologiasta. Ensimmäinen "havainto" oli laajalti käytetyt sikiökuvavertailut, joiden on kauan tiedetty olevan väärennöksiä. Kyseinen "todiste" oli 10:stä Wellsin tutkimasta biologian oppikirjasta täysin "nieltynä" kahdeksassa ja kahdessa jäljelle jääneessäkin todiste esiteltiin voimakkaasti harhaanjohtavana. (Myös suomalaisissa lukion biologian oppikirjoissa tämä sikiövertailukuva on edelleen sitkeästi jäljellä).

Käyn tässä lyhyesti läpi Wellsin käsittelemät myytit. Liitin joihinkin kohtaan muutamia internetistä löytyviä artikkeleita, jotka koskevat kyseistä aihetta. Tässä yhteydessä en lähde syventämään näiden argumenttien kritiikkiä, vaan kehotan kiinnostunutta lukijaa hankkimaan Wellsin kirjan ja/tai ainakin lukemaan artikkelit, joihin viittaan kohtien yhteydessä. Osa näistä artikkeleista on Wellsin itsensä kirjoittamia ja osa taas muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Artikkelin lopussa käsittelen varsinaista ydinkysymystä eli evoluutiouskon olemusta ja teorian markkinointiin liittyviä uskottavuusongelmia. Olen pyrkinyt välttämään teknistä näpertelyä ja herättämään lukijassa lähinnä filosofisia kysymyksiä evoluutioteorian asemasta "kiistämättömänä tieteellisenä faktana". Kritiikin ja muun palautteen toivon olevan selvästi johonkin tiettyyn "ikoniin" (todisteeseen) liittyvää tai sitten esittämiini filosofisiin johtopäätöksiin kohdistuvaa. Usein tällaisten artikkelien yhteydessä selitetään oman kompetenssin tuomaa oikeutta esittää kritiikkiä. Tämän suhteen olen ehkä "virallisella" alueellani eli tutkimassa ihmisen uskomusten muodostumista ja niihin vaikuttavia tekijöitä.

Jonathan Wells ei ole kreationisti siinä suppeassa merkityksessä kuin tämä nimitys yleensä ymmärretään. Hän ei usko ns. nuoreen maapalloon, eikä edellytä kirjaimellista Genesiksen tulkintaa. Taustalla ei siis ole uskonnollissävytteisten kognitiivisten dissonanssien purkaminen, vaan tiedemiehen epäilyt vallalla olevaa teoriaa kohtaan. Joidenkin darwinistiapologeettien on ollut ilmeisen vaikea hyväksyä sitä kiistämätöntä tosiasiaa, että todellinen tiedemies voisi epäillä darwinistista evoluutioteoriaa muista kuin uskonnollisista syistä. Esimerkkejä evolutionistitutkijoiden takin kääntämisestä on kuitenkin useita.

1. Millerin koe

Elämän syntyä käsittelevät kappaleet viittaavat säännöllisesti Stanley Millerin vuonna 1953 tekemään kokeeseen, jossa Miller jäljitteli oletetun alkumaapallon olosuhteita ja sai aikaan joitakin aminohappoja. Ongelmana tässä todisteessa on perusoletuksena oleva käsitys pelkistävästä alkuilmakehästä. Monet todisteet puhuvat sen puolesta, että alkuilmakehä oli hapettava, mikä taas olisi ollut elämän kannalta tuhoisaa. Tämä ei ole kyseisen kokeen todistusvoimaan liittyvistä ongelmista ainoa. Mm. vedyn karkaamista avaruuteen ei otettu kokeessa lainkaan huomioon, mitä seikkaa tutkijat pitävät hyvin ongelmallisena.(1)

2. Darwinin "elämän puu"

Toinen myytti, joka kirjoissa toistuu on Wellsin mukaan Darwinin lanseeraama malli, jonka mukaan kaikilla elämän muodoilla on yhteinen alkuperä ja kehitys on edennyt muodostaen puumaisen "jäljen" elämän historiaan. (2) Ongelmana tässä teoriassa on kambrikauden räjähdys ja "elämän puun" kanssa ristiriitainen molekyylivertailuista muodostettu "puu". Kambrikausi tapahtui kokonaiskuvaa tarkastellen salaman nopeasti ja selittyy paremmin "aitakuvauksella" kuin "puukuvauksella". Eri pääryhmät syntyivät kuin tyhjästä ja jatkoivat historiassa eteenpäin omina ryhminään. Molekyylitason vastaavuutta perinteisen käsityksen mukaisen evoluutiopuun kanssa odotettiin innokkaasti. Tutkimus on kuitenkin osoittanut tämän toiveen olevan umpikuja.(3)

3. Homologiat

Samanlaiset rakenteet kahden eri lajin välillä selitetään usein seuraukseksi yhteisestä esi-isästä. Nopeasti ajateltuna tämä kuulostaa järkevältä, mutta kokonaisuutena homologian käyttäminen evoluutioteorian todisteena on sekin vaikeaa. Ensiksi, jos homologia määritellään seuraukseksi yhteisestä alkuperästä, sitä ei voida käyttää todisteena osoittamaan tätä yhteistä alkuperää. Muuten kyseessä on ns. hermeneuttinen kehä. Näennäinen samankaltaisuus voi nimittäin johtua myös ns. konvergenssievoluutiosta, jolloin kaksi eliötä ovat kehittyneet toisistaan riippumatta samannäköisiksi. Toiseksi, biologit ovat kauan tienneet, että homologiset piirteet eivät ole syntyisin samoista geeneistä, joten mekanismi, joka ne tuottaa on tuntematon.(4)

4. Haeckelin sikiövertailu

Tähän viittasinkin jo aiemmin. Ernst Haeckelin 1800-luvulla väärentämä sikiönvertailusarja on säilyttänyt asemansa evoluution todisteena populaaritasolla, vaikka itse "sarja" todettiin väärennökseksi jo 1920-luvulla. Tieteen kuvalehtikin on Suomessa julkaissut jokin aika sitten valokuvat näistä sikiöistä. Tästä huolimatta tämä on monien evoluutiouskon yhtenä perusteena edelleen. Samaan sarjaan kuuluu yleisesti viljelty harhakäsitys, jonka mukaan ihmissikiöllä olisi "kidukset" tai "kidusaihiot".(5)

5. Liskolintu Archaeopteryx

Tämä on kaikkein kuuluisin ns. välimuotofossiili, jonka väitetään yhdistävän matelijat lintuihin ja osoittavan näin makroevoluution käytännössä. Wellsin mukaan tämän todisteen käyttö on kuitenkin harhaanjohtavaa. Tämä luku Wellsin kirjassa on ehkä hämmästyttävin. Jopa laajasti evoluutiokeskusteluun tutustunut lukija saattaa olla yllättynyt siitä Wellsin väitteestä, että archaeopteryxia ei itse asiassa tuoreimmassa tutkimuksessa enää pidetä "puuttuvana renkaana". Wellsin apuna kunkin luvun tekemisessä ja kritisoinnissa oli alansa asiantuntijoita, joista läheskään kaikki eivät olleet Wellsin kanssa samoilla linjoilla evoluutioteoriaan suhtautumisesta. Näiden "tarkkailijoiden" tehtävä oli lähinnä kommentoida Wellsin argumenttien totuuspohjaa. Liskolintukappaleen referenssiryhmään kuului mm. Alan Feducia, joka ei asiaan vain pintapuolisesti tutustuneillekaan kaipaa esittelyjä.(6)

6. Koivumittarit

Klassinen esimerkki evoluutiosta käytännössä on viittaus koivumittaripopulaatioiden värin muuttumiseen luonnon valinnan seurauksena. Tämä "todiste" ei ole ollut merkittävässä osassa evoluutioteoriasta käydyssä keskustelussa, koska kyseessä parhaassakin tapauksessa on vain esimerkki ns. mikroevoluutiosta käytännössä. Joka tapauksessa tässäkin suhteessa koivumittariesimerkki on ongelmallinen. Jopa laajalti levinneet kuvat on otettu kuolleista koivumittareista, koska eläviä ei koskaan saatu valokuvattua! Wells viittaa suomalaisen tutkijaan K. Mikkolan tutkimuksiin, joiden mukaan koivumittarit eivät edes oleskele puunrungolla, kuten aiempi näkemys ilman muuta oletti.(7)

7. Darwinin peipot

Galapakos-saarten peippospopulaatioita on käytetty perinteisesti hyvänä esimerkkinä darwinistisesta evoluutiosta käytännössä. Peippojen nokkien rakenteet poikkeavat toisistaan ja tämä selitetään standardievoluutioteorian käsittein. Peter ja Rosemary Grantin tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että peippojen nokkien koon vaihtelu on edestakaista johtuen sääolosuhteista ja hypridimuotojen erinomainen selviytyminen voikin selittyä paremmin useiden lajien sulautumisella kuin lajiutumisella.

8. Neljä-siipiset banaanikärpäset.

Tässä luvussa Wells käsittelee tyypillistä darwinistista oletusta, jonka mukaan mutaatiot tarjoavat evoluutiolle riittävästi raaka-ainetta morfologisen kehityksen syntymiseksi. Esimerkkinä Wells käsittelee evolutionistien todisteena pitämää neljäsiipisen banaanikärpäsen kehittämistä. Amerikkalainen geneetikko Ed Lewis sai vuonna 1995 Nobel-palkinnon nelisiipisen banaanikärpäsen "kehittämisestä". Joissakin yhteyksissä tätä "hirviötä" on käytetty todisteena evoluutiosta ja mutaatioiden voimasta synnyttää morfologisia muutoksia. Teknisesti mutaatiot tässä tapauksessa synnyttivätkin morfologisia muutoksia; kahden siiven sijasta neljä. Wellsin mukaan tämän käyttäminen evoluution todisteena on kuitenkin harhaanjohtavaa. Sen lisäksi, että lisäsiivet olivat toimimattomia (non-functional), tämä otus saatiin syntymään keinotekoisesti yhdistämällä kolmenlaisia mutaatiomuotoja. Siipien syntymiseen vaikuttavaa geeniä manipuloimalla saatiin häirittyä monimutkaista siivenkehitysprosessia ja tästä seurauksena oli vaivoin lentokykyinen monsterikärpänen. Samassa luvussa Wells käsittelee tyypillisiä samaan kategoriaan kuuluvia argumentteja evoluution puolesta. Bakteeripopulaatioiden ajoittaista kykyä kehittää antibiootteja vastustavia muotoja pidetään laajalti esimerkkinä evoluutiosta käytännössä. Suurin osa tästä "evoluutiosta" ei itse asiassa tapahdu mutaatioiden kautta, vaan vastustuskykyiset muodot ovat jo osana populaatioita tai sitten ne saavat vastustuskykynsä "lainaamalla" joltakin toiselta organismilta. Osassa tapauksia kysymyksessä on todella mutaatio. Wells kuitenkin huomauttaa, että kyseessä ei suinkaan ole darwinistisen mallin edellyttämä "morfologinen mutaatio" ja tästä syystä evolutionistit ovatkin hakeneet tukea juuri aiemmin mainitusta nelisiipisestä banaanikärpäsestä.

9. Hevosen evoluutio

Argumentti hevosen evoluutiosta on Wellsin mukaan ollut sikäli mielenkiintoinen, että aikoinaan sitä käytettiin tukemaan käsitystä ns. ohjatusta evoluutiosta. Tämä "ohjaus" tulkittiin joko sisäsyntyiseksi elinvoimaksi tai perinteisesti luojan kädenjäljeksi. Mm. arkkievolutionisti G. G. Simpson kävi voimakkaasti tätä näkemystä vastaan ja kirjoitti kriittisesti hevosen sukupuusta. Alun perin tämä suoraviivainen sukupuu oli peräisin paleontologi Othniel Marshin kynästä, joka esitti tämän kuuluisaksi tulleen todisteen vuonna 1879. Vanha "peruslinja" Eohippus - Miohippus - Merychippus - Pliohippus - Equus, jouduttiin uudelleen arvioimaan jo 1920-luvulla, kun paleontologi William Matthew osoitti useiden sukupuuttoon kuolleiden hevoslajien eläneen samanaikaisesti Eohippuksen kanssa. Myös joidenkin muotojen väärä järjestys kerrostumissa sekoittaa sukupuuta. Miohippus nimittäin esiintyy fossiiliaineistossa ennen Mesohippusta, vaikka teoria edellyttää käänteistä järjestystä. Esimerkiksi oletettua koon muuttumista on vaikea osoittaa fossiiliaineistosta, kun kaikki hevosfossiilit otetaan huomioon. Tässä laajemmassa otoksessa ei ole havaittu koon suurenemista, vaan itse asiassa joissakin tapauksissa koko on näyttänyt.(8)

10. Apinasta ihmiseksi

Ihmisen evoluutio on Wellsin käsittelemistä ikoneista viimeisin. Tiedekirjoittaja Henry Gee kirjoitti Nature-lehteen vuonna 1999: "Eri fossiilien väliset aikajaksot ovat niin suuria, että emme voi sanoa mitään ehdotonta niiden mahdollisesta yhteydestä toisiinsa esi-isyyden ja jälkeläisyyden kautta." Tämä kuvaa Wellsin lähestymistä ihmisen evoluution maailmaan. Erilaisia näkemyksiä, luokituksia ja sukupuita on lähes yhtä paljon kuin tutkijoita. Wells myöntää, että aitoja fossiileja on löydetty ja osa näistä on apinannäköisiä ja osa ihmisen näköisiä. Ongelmana on kehityslinjojen määritteleminen. Ainoa yhdistävä tekijä tuntuu olevan vakaumus siitä, että tämä kehityskulku on varmasti tapahtunut. Epämääräisten todistuskappaleiden väliset ammottavat aukot täytetään fiktiivisellä retoriikalla, jota paleoantropologi Misia Landau vertasi vanhoihin kansantaruihin. Wells lainaa varsin tuoreita lähteitä ja dokumentoi useiden alan spesialistien turhautuneita lausuntoja paleoantropologian sekamelskasta.

Mitä sitten?

Evoluutioteorian markkinoiminen Wellsin käsittelemillä myyntiargumenteilla herättää monia kysymyksiä. On luonnollisesti heppo tarkistaa, ovatko nämä Wellsin väitteet todella biologian oppikirjoissa edeleeen.

Voimme myös kysyä, onko Wells oikeassa pitäessään näitä todisteita "väärinä, vanhoina ja/tai harhaanjohtavina". Tämä kysymys on tietysti olennaisimpia kysymyksiä koko keskustelussa. Osa näistä on kiistattomasti vääriä ja osaa kaikki innokkaat evolutionistit tuskin suostuvat myöntämään vääriksi. Tämä Wellsin esitys tarjoaa hyvän pohjan keskustelun jatkamiselle. Kutakin lukua voidaan käsitellä erikseen ja Wellsin kirjallisuusluettelo tarjoaa hyvän "sisäänpääsyn" tutkimukseen.

Koska tarkempi tutustuminen näihin argumentteihin ja niiden vakuuttavuuteen osoittaa todennäköisesti Wellsin skeptisyyden oikeutetuksi, herääkin kysymys, onko evoluutioteorian puolesta olemassa parempia todisteita? Toisaalta, jos parempia todisteita on olemassa, miksi niitä ei esitetä? Vaikka olettaisimme, että evoluutioteorian puolesta olisi olemassa kiistattomia todisteita, joita ei yleisesti tiedetä, markkinoinnilliselta näkökannalta tämä herättää uuden kysymyksen. Jos evoluution uskovan henkilön usko perustuu vaikkapa näihin kymmeneen todisteeseen, jotka siis (oletamme) ovat vääriä, voiko hän katsoa uskonsa olevan muuta kuin "sokeaa sitoutumista" tiettyyn maailmankatsomukseen? Toisaalta on mahdollista, että kirjojen tekijät eivät vain satu tietämään tutkimuksen uusista suuntauksista, vai onko? Kenneth Miller, Douglas Futuyma jne ovat evoluutiotutkimuksen tunnustettuja asiantuntijoita. Jos he eivät tiedä, missä mennään, niin kuka tietää? Voidaanko argumenttia "tiedemiehet uskovat evoluutioon" pitää minään todisteena, jos nämä tiedemiehet eivät itse asiassa edes tunne todisteita? Wells kertoo tähän liittyen mielenkiintoisen esimerkin. Yhden oppikirjan kirjoittaja ja tunnustettu evoluutiotutkija Douglas Futuyma vastasi Kansas Cityn internetfoorumilla häntä vastaan esitettyyn syytökseen, jonka mukaan Futuyma valehteli käyttäessään Haeckelin sikiökuvia vuonna 1998 ilmestyneessä kirjassaan Evolutionary Biology. Futuyma puolustautui kertomalla olleensa kirjoittamishetkellä tietämätön Haeckelin piirrosten virheellisyydestä. Ei liene perusteetonta kysyä, että jos yliopistotason oppikirjan kirjoittava ammattievolutionisti, joka on jopa kirjoittanut antikreationistisen kirjan, ei tiedä tällaista seikkaa, voimmeko pitää hänen evoluutiouskoaan tieteellisten faktojen pohjalta johdettuna väistämättömänä johtopäätöksenä? Onko tällöin väitteellä "melkein kaikki tiedemiehet uskovat evoluutioon" juurikaan painoarvoa? Koska ainoastaan varsin pieni osa tutkijoista tutkii varsinaisesti evoluutioteoriaa, suurimman osan mielipiteillä ei ole paljonkaan merkitystä. Laktoosibakteereja tutkiva biokemisti ei tarvitse makroevoluution tuntemusta työssään. Vastoin joskus esitettyä väitettä, tiede elää ja voi hyvin ilman evoluutioteoriaakin. Tämän väitteeni perustelen mm. sillä, että evolutionistit ovat kehottaneet tiedemiehiä olemaan väittelemättä julkisesti kreationistien kanssa. Syynä siihen on se, että nämä tiedemiehet eivät ole riittävän hyvin perillä evoluutioteoriasta ja sen todisteista. Kuka tahansa voi lukea talkorigins-sivuilta Eugenia Scottin ja Richard Trottin aihetta käsitteleviä kirjoituksia. Futuyma on kuitenkin aito evoluutiotutkija, jonka voidaan olettaa olevan hyvin perillä teorian tutkimuksesta, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Jos tällainen asiantuntija perustaa uskonsa teoriaan epämääräisille väitteille, voidaanko teoriaa todella pitää "painovoimaan verrattavana tieteellisenä tosiasiana".

Miksi tieteellisissä julkaisuissa ei ole anti-darwinistisia kirjoituksia?

Tyypillinen vastaus tähän kysymykseen on joko kreationistien viittaus salaliittoon tai evolutionistien viittaus tutkimusten heikkoon laatuun ja siihen "tosiasiaan", että evoluution vastaisia todisteita ei yksinkertaisesti ole olemassa. On yleisesti tunnettu tosiasia, että monet antidarwinistitutkijat julkaisevat jatkuvasti artikkeleita tieteellisissä lehdissä, mutta kirjoittaessaan darwinistista teoriaa vastaan artikkelit säännönmukaisesti hylätään. On vaikeaa uskoa tämän johtuvan vain siitä, että yhtäkkiä kirjoittajien argumentoinnin ja perustutkimuksen taso tipahtaa niin merkittävästi, että julkaiseminen käy mahdottomaksi. Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä myös toiselta kantilta. Kuuluisaa tieteenfilosofia Karl Popperia lainaten evoluutioteoria kokonaisuutena on "metafyysinen tutkimusohjelma". Tämä teoria kuitenkin jakaantuu erilaisiin osateorioihin ja todisteisiin tai "ikoneihin", kuten Wells näitä nimittää. Näiden eri osateorioiden kritiikkiä löytyy tieteellisistä julkaisuista paljon. Eri alojen asiantuntijat kritisoivat omien tutkimusalojensa ns. todisteita, vaikka samanaikaisesti uskovat evoluutioteorian oikeellisuuteen. Otan yksinkertaisen esimerkin Wellsin kirjan ulkopuolelta.

Professori David Kitts toteaa Paleobiology -lehdessä Pierre-Paul Grassen kirjaa arvostellessaan seuraavasti: "Fossiiliaineisto ei edes tarjoa yhtään todistetta Darwinin teorian tueksi paitsi siinä mielessä, että fossiiliaineisto on yhteensovitettavissa sen kanssa, aivan kuten se on sovitettavissa muiden evoluutioteorioiden, revoluutioteorioiden ja erityisten kreationististen teorioiden ja jopa ahistoriallisten teorioiden kanssa.(9)" Kittsin tekstin mukaan fossiiliaineisto ei siis tue sen enempää evoluutioteoriaa kuin esimerkiksi erityisen luomisen teoriaa. Toisaalta ranskalainen eläintieteilijälegenda Pierre-Paul Grasse totesi fossiilien olevan keskeisin todiste evoluutioteoriaa tutkittaessa:" Naturalistin tulee muistaa, että evoluutioprosessi voidaan osoittaa vain fossiilimuotojen avulla. Paleontologian tunteminen on näin ollen ennakkoedellytys; vain paleontologia voi tarjota hänelle todisteen evoluutiosta ja paljastaa sen suunnan tai mekanismin. (10)"

Tutkija A toteaa, että vain X voi tarjota todisteen evoluutiosta.
Tutkija B toteaa, että X ei todista evoluutiota

Herää tietysti perusteltu kysymys siitä, miksi esimerkiksi Kitts uskoo evoluutioon, jos fossiiliaineisto ei hänen mukaansa tue kyseistä teoriaa. Ilmeisesti Kitts pitää jonkin muun alan todistetta vakuuttavana ja perustaa uskonsa siihen. Grasse puolestaan näkee paleontologian ainoana varsinaisena todisteena evoluutiosta. Voivatko Grasse ja Kitts olla samaan aikaan evolutionisteja niin, että molempien vakaumus evoluution perusteellisuudesta on oikeutettu? Voimme luonnollisesti väittää, että Grasse on väärässä tai että Kitts on väärässä tai jopa, että molemmat ovat väärässä. Voi olla, että he ovat. Ideana on kuitenkin se, että molemmat ovat kuuluisia tutkijoita, joiden kritiikki ei missään tapauksessa nouse uskonnollisista näkökulmista, tarpeesta vastustaa evoluutioteoriaa tai yleisestä tietämättömyydestä. Mihin tarvitaan erityisiä kreationistisia artikkeleita, jotka väittävät fossiiliaineiston selittyvän yhtä hyvin luomismallilla, jos Kittsin tasoiset auktoriteetit antavat nämä lausunnot muutenkin?

Lopuksi

Tämän artikkeli ei ole osoittanut evoluutioteoriaa vääräksi. Itse asiassa en ole edes pyrkinyt siihen. Käsittelyn kohteena on ollut evolutionistisen vakaumuksen perusteena käytettyjen argumenttien pitävyys. Voihan olla, että ensi huhtikuussa löydetään täydellinen 8300 ihmisfossiilin sarja, joista kaikilla on saman suvun erikoispiirre ja ne löytyvät samalta alueelta, oikeassa järjestyksessä Voi olla, että joku kehittää laboratoriossa aminohapoista virtahevon ja osoittaa näin makroevoluution ainakin genetiikan puolesta mahdolliseksi. Tulevaisuus on auki ja tiede tekee jatkuvasti uusia löytöjä - ja hylkää vanhoja teorioita. Väitteeni on, että evolutionistien vakaumus ei perustu niinkään tosiasioihin kuin maailmankatsomukselliseen sitoutumiseen evoluutiomyyttiin luomismyytin sijasta.