Hain postista pakettia tänään tekstiviestin ilmoitetttua asiasta. Tiskin takana oli kaunishymyinen nuori mies, jolla oli päässä turkooseja ja sinisiä hiuksia.
Hän oli uusi tuttavuus, mutta en malttanut olla kysymättä, onko väri aivan luonnollinen. Kovasti häntä nauratti, ja sanoi kyllä toivoneensa hiukan tummempaa.
Tuli mieleen se: '...kun pääsen kotiin, niin katson lintukirjasta.'
Sinisen -turkoosinkirjava tukka nuorella miehellä
34
4407
Vastaukset
- celine3
on ollut kaksivärinen tukka niin kauan kuin muistan. Kerran kun kysyin mitä uudistusta hän suosittelisi minulee tukkaani, piristykseksi, niin hän ehdotti kahta väriä. Olen niin
kaavoihini kangistunut, että en uskaltanut kähteä kokeilemaan.
Nuorillakin jotenkin vierastan kirjavaa tukkaa, saatika sitten tämän ikäisellä, kuin itse olen.
Monia korvakoruja yht aikaa korvissa en myöskään osaa käyttää. Meikäläisen ikäisilläkinhän näkee kyllä oikean nappirivin korvalehdessä.- kuvioita
Olen 61 v. ja laitattanut vaaleita raitoja muuten harmaisiin hiuksiini jo vuosia. Tulee vähän väriä elämään!Useita korvakoruja(lävistettyjä) en laittaisi enää, reiät venyvät vanhassa ihossa ja niitä koruja joutuisi pitämään sitten hamaan hautaan.
- Mummeli
kuvioita kirjoitti:

leikattu ikäänkuin höyhenen muotoon, toiset aivan turkooseja, toiset sinisiä.
Vaikka itsellänikin on vaaleanruskeissa hiuksissani vaaleita raitoja, kesällä vaaleampia kuin talvella, niin tuo kampaus kyllä hymyilytti.
Mutta pääasia, että hän tuntui viihtyvän siinä itse. Oli onnellisen oloinen. - Pääsky64
kuvioita kirjoitti:
Olen 61 v. ja laitattanut vaaleita raitoja muuten harmaisiin hiuksiini jo vuosia. Tulee vähän väriä elämään!Useita korvakoruja(lävistettyjä) en laittaisi enää, reiät venyvät vanhassa ihossa ja niitä koruja joutuisi pitämään sitten hamaan hautaan.
kerran punaisen raidan, aikaa sitten enää en ottaisi.Olin vähän että mitä sanovat mutta se meni hiljaisesti niin olen usein jälkeenkin ottanut vaaleita raitoja.
Viimeksi ammattikoulun tytöt sähäytti semmoset kiharat että ei saa kammallakaan seville.Ootan että kasvaa.
Korvarenkaita en ole ottanut sitten nuoruuden.Olen liittänyt sen jonkinlaiseen orjan merkkiin.Meidän kulttuurissa ei ennen kuulunut.Tummilla näin. - tai niiden reiät
Pääsky64 kirjoitti:
kerran punaisen raidan, aikaa sitten enää en ottaisi.Olin vähän että mitä sanovat mutta se meni hiljaisesti niin olen usein jälkeenkin ottanut vaaleita raitoja.
Viimeksi ammattikoulun tytöt sähäytti semmoset kiharat että ei saa kammallakaan seville.Ootan että kasvaa.
Korvarenkaita en ole ottanut sitten nuoruuden.Olen liittänyt sen jonkinlaiseen orjan merkkiin.Meidän kulttuurissa ei ennen kuulunut.Tummilla näin.ovat tulehduttaneet korvanlehdet.
En ole itse koskaan korviini reikiä teettänyt, eikä ole nuo läheisenikään, joissa tyttöjä on vain kaksi, tyttäreni ja hänen pieni tyttärensä. Muut ovatkin poikapuolisia.
Minusta tytöille kuuluu saada olla samoilla oikeuksilla kuin muutkin, ihmisiähän hekin ovat.
Miksi pitäisi korvia lävistellä vain siksi, että on tyttö?
Tulee mieleen noiden muslimien pimpsun silpomiset. Saa minut aivan raivoon. - Pääsky64
tai niiden reiät kirjoitti:
ovat tulehduttaneet korvanlehdet.
En ole itse koskaan korviini reikiä teettänyt, eikä ole nuo läheisenikään, joissa tyttöjä on vain kaksi, tyttäreni ja hänen pieni tyttärensä. Muut ovatkin poikapuolisia.
Minusta tytöille kuuluu saada olla samoilla oikeuksilla kuin muutkin, ihmisiähän hekin ovat.
Miksi pitäisi korvia lävistellä vain siksi, että on tyttö?
Tulee mieleen noiden muslimien pimpsun silpomiset. Saa minut aivan raivoon.on korvarengas meidän porukasta.Minä katselin aluksi pitkin hampain,mutta ovathan aikuisia.
Ne tyttöjen silpomiset ovat niin hirveätä raakaa ovatko ihmisen luonnolla varustettuja sellaiset ihmiset.
Kohta siitä ei saa puhua maailma hiljenee kaikesta mitä se ei pysty hallitsemaan. - lävistetty
tai niiden reiät kirjoitti:
ovat tulehduttaneet korvanlehdet.
En ole itse koskaan korviini reikiä teettänyt, eikä ole nuo läheisenikään, joissa tyttöjä on vain kaksi, tyttäreni ja hänen pieni tyttärensä. Muut ovatkin poikapuolisia.
Minusta tytöille kuuluu saada olla samoilla oikeuksilla kuin muutkin, ihmisiähän hekin ovat.
Miksi pitäisi korvia lävistellä vain siksi, että on tyttö?
Tulee mieleen noiden muslimien pimpsun silpomiset. Saa minut aivan raivoon.Joskus maalauskurssilla oli mallina tyttö, jolla oli kulmissa, kielessä, alahuulessa, nänneissä, navassa ja pilkottipa rengas jalkojenkin välissä. Mahtaa olla "nautinnollista" lävistyttää.
Taisihan sa Hantta Krause vai mikä Wilma hänen nykynimensä onkin, puhua "esteettisesä silpomisesta" - sormenkatkaisu?
Kaikenlaisia "uskonnollisia" ryhmittymiä maailmassa onkin! - sama pääsky
lävistetty kirjoitti:
Joskus maalauskurssilla oli mallina tyttö, jolla oli kulmissa, kielessä, alahuulessa, nänneissä, navassa ja pilkottipa rengas jalkojenkin välissä. Mahtaa olla "nautinnollista" lävistyttää.
Taisihan sa Hantta Krause vai mikä Wilma hänen nykynimensä onkin, puhua "esteettisesä silpomisesta" - sormenkatkaisu?
Kaikenlaisia "uskonnollisia" ryhmittymiä maailmassa onkin!että kun tyttö jätetään siis heila jättää se laittaa renkaan.
Napaan tai muuten hankalaan paikkaan.
Tiedostamattaan haluaa kärsiä ruumiissa kun sielukin kärsii. Minu säälittää aina kun näen renkaita nuorella. - tuulia
Mummeli kirjoitti:
leikattu ikäänkuin höyhenen muotoon, toiset aivan turkooseja, toiset sinisiä.
Vaikka itsellänikin on vaaleanruskeissa hiuksissani vaaleita raitoja, kesällä vaaleampia kuin talvella, niin tuo kampaus kyllä hymyilytti.
Mutta pääasia, että hän tuntui viihtyvän siinä itse. Oli onnellisen oloinen.Minkähän värinen on meidän presidenttimme luonnostaan, jos ei olisi punapää!
Liana-kaarinalla oli aikoinaan vihreä kausi.
Hiukset puvut kynsilakka,vihreää...
HUH.- celine3
Liana Kaarinan "yksivärisyysajan."
Yhden värin ihminen on myöskin Kaarina Suonperä.
Muotikonsultti ja toimittaja.
Hänellä ovat puvut, laukut , kengät ja silmämeikki aina ruiskukan sinistä väriä.Yleisvaikutelma on tosin ihan söötti, mutta eikö olisi vaihteen vuoksi aika kokeilla jo jotain muutakin? - ii-li
celine3 kirjoitti:
Liana Kaarinan "yksivärisyysajan."
Yhden värin ihminen on myöskin Kaarina Suonperä.
Muotikonsultti ja toimittaja.
Hänellä ovat puvut, laukut , kengät ja silmämeikki aina ruiskukan sinistä väriä.Yleisvaikutelma on tosin ihan söötti, mutta eikö olisi vaihteen vuoksi aika kokeilla jo jotain muutakin?...Liana-Kaarinan. Tätä toista daamia nimitetään yleisesti Täti Siniseksi. (Olen kuullut, että esimerkiksi julkisissa tilaisuuksissa hänet pyritään kiertämään kaukaa, kun hän on tapakasvattajan ominaisuudessa niin kärkäs puuttumaan toisten ihmisten käyttäytymiseen.)
Liana-Kaarina oli paljon enemmän kuin pelkkä hömpöttelijä. Vaikka hän ei päässyt Teatterikorkeakouluun, niin Jurkan teatterissa hän sai vankan koulutuksen, ja hänestä tuli hyvä näyttelijä. Hän esiintyi paljon myös lausujana. - Pääsky64
ii-li kirjoitti:
...Liana-Kaarinan. Tätä toista daamia nimitetään yleisesti Täti Siniseksi. (Olen kuullut, että esimerkiksi julkisissa tilaisuuksissa hänet pyritään kiertämään kaukaa, kun hän on tapakasvattajan ominaisuudessa niin kärkäs puuttumaan toisten ihmisten käyttäytymiseen.)
Liana-Kaarina oli paljon enemmän kuin pelkkä hömpöttelijä. Vaikka hän ei päässyt Teatterikorkeakouluun, niin Jurkan teatterissa hän sai vankan koulutuksen, ja hänestä tuli hyvä näyttelijä. Hän esiintyi paljon myös lausujana.on jäänyt mieleen ne isot pyörivät silmät.Ne muistuttivat yhden syrjäkylän emännän silmiä.Siksi ovat mielessäni olleet aina. Olikohan se jotain Juutalaista sukua.Tarmokas ja osaava nainen.
Toinen valko sininen nainen tv.stä on kestovärjätty aina samanvärinen.
Lenita on minusta hyvä esimerkillinen nainen.Miehille pelottava kun siihen ei pääse millään alueella käsiksi.
Äitinä en tiedä.Voisi lannistaa poika lapsen vahvalla tahdollaan.
Tuleeko kiltit pojat vahvan äidin kasvattamana. - celine3
Pääsky64 kirjoitti:
on jäänyt mieleen ne isot pyörivät silmät.Ne muistuttivat yhden syrjäkylän emännän silmiä.Siksi ovat mielessäni olleet aina. Olikohan se jotain Juutalaista sukua.Tarmokas ja osaava nainen.
Toinen valko sininen nainen tv.stä on kestovärjätty aina samanvärinen.
Lenita on minusta hyvä esimerkillinen nainen.Miehille pelottava kun siihen ei pääse millään alueella käsiksi.
Äitinä en tiedä.Voisi lannistaa poika lapsen vahvalla tahdollaan.
Tuleeko kiltit pojat vahvan äidin kasvattamana.oli avioliitosa juutalaisen miehen kanssa, mutta erosi muistaakseni.Hän itse ei ole juutalaista syntyperää.
Hyvä näyttelijä, mutta s-kirjain kuulosti puhuessa jotenkin oudolta.
Onkohan hän samaa ikäluokkaa kun me? Kyllä aika kuluu nopeasti! - Pääsky64
celine3 kirjoitti:
oli avioliitosa juutalaisen miehen kanssa, mutta erosi muistaakseni.Hän itse ei ole juutalaista syntyperää.
Hyvä näyttelijä, mutta s-kirjain kuulosti puhuessa jotenkin oudolta.
Onkohan hän samaa ikäluokkaa kun me? Kyllä aika kuluu nopeasti!ikäinen meidän kanssa Liana.Muistaakseni kokenut herätyksenkin.
Nyt on ollut käenpesässä Anneli Sauli aluksi tuntui että on vanhentunut.Tottuuhan katsomaan.
Aira Samulinilla se vasta punainen tukka.Muuttaisi välillä väriä.
Meille tulee esiintymään Annikki Tähti vielä se laulaa on varmaan meistä kymmenen vuotta vanhempi.Luulisi käyvän voimille.
Samaa kun Ruhtinaan viulussa että haluaa vielä kokea esityksen hurmaa. - niin muotibisnekseen
Pääsky64 kirjoitti:
on jäänyt mieleen ne isot pyörivät silmät.Ne muistuttivat yhden syrjäkylän emännän silmiä.Siksi ovat mielessäni olleet aina. Olikohan se jotain Juutalaista sukua.Tarmokas ja osaava nainen.
Toinen valko sininen nainen tv.stä on kestovärjätty aina samanvärinen.
Lenita on minusta hyvä esimerkillinen nainen.Miehille pelottava kun siihen ei pääse millään alueella käsiksi.
Äitinä en tiedä.Voisi lannistaa poika lapsen vahvalla tahdollaan.
Tuleeko kiltit pojat vahvan äidin kasvattamana.tytär ei rupeaisi, vaan olisimuulla tavalla komea.
Kyllä Lenita on älykäs ja fiksu! - celine3
Pääsky64 kirjoitti:
ikäinen meidän kanssa Liana.Muistaakseni kokenut herätyksenkin.
Nyt on ollut käenpesässä Anneli Sauli aluksi tuntui että on vanhentunut.Tottuuhan katsomaan.
Aira Samulinilla se vasta punainen tukka.Muuttaisi välillä väriä.
Meille tulee esiintymään Annikki Tähti vielä se laulaa on varmaan meistä kymmenen vuotta vanhempi.Luulisi käyvän voimille.
Samaa kun Ruhtinaan viulussa että haluaa vielä kokea esityksen hurmaa.kun tukka tupeerattiin korkeaksi torniksi ja hameen alla oli vannealushame. Kengät olivat epäterveelliset, kapeakärkiset ja korkoiset. Kuunneltiin Beatlesejä, Elvistä, ja suomalaisista mm. Annikki Tähti, Laila Kinnunen ja Olavi Virta vetivät tanssilavayleisöä.
Voi kuinka mukavia muistoja, suloisenhaikeita tuleekaan mieleen! Pääsky64 kirjoitti:
on jäänyt mieleen ne isot pyörivät silmät.Ne muistuttivat yhden syrjäkylän emännän silmiä.Siksi ovat mielessäni olleet aina. Olikohan se jotain Juutalaista sukua.Tarmokas ja osaava nainen.
Toinen valko sininen nainen tv.stä on kestovärjätty aina samanvärinen.
Lenita on minusta hyvä esimerkillinen nainen.Miehille pelottava kun siihen ei pääse millään alueella käsiksi.
Äitinä en tiedä.Voisi lannistaa poika lapsen vahvalla tahdollaan.
Tuleeko kiltit pojat vahvan äidin kasvattamana.Seuraavassa sivussa suomalaisia elokuvanäyttelijöitä reunasta reunaan:
http://gamma.nic.fi/~rsuonio/elokuvat/nayttelijat.html
kertoo Liana Kaarina Leskisen syntyneen -37
-----
http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031219114253239747 Vanhempaa tarinaa
-----
http://koti.mbnet.fi/nikket/yka/kuuonvaa.htm Kuu on vaarallinen- Pääsky64
niin muotibisnekseen kirjoitti:
tytär ei rupeaisi, vaan olisimuulla tavalla komea.
Kyllä Lenita on älykäs ja fiksu!tilata komean ja terveen.Mitenhän vammainen lapsi olisi vaikuttanut hänen persoonaan.
Vammainen lapsi muutta hetkessä elämän ylös alisin. Voisi kuvitella miten hyvässä koulutuksessa tyttö olisiLenitan kanssa.
Hevosiahan kaikkien rikkaitten ja menestyneitten lapset hoitaa.Köyhemmätkin jolla on varaa.
Sen kauemmas unelmat eivät ylety.
Jos mekin olisi vanne hameitten sijasta puhdistettu parsia ja harjailtu hevosia.
Tai hiiriä kuljetettu näyttelyihin.
Olemme aikamme lapsia ja nyt eletään aikalaistemme ikääntymistä.Aikamme kuuluisuudet ja tähdet elävät sammaa aikaa kun mekin.Kenelläkään sukupolvella ei ole niin paljoa tapahtunut saamme olla onnellisia. - celine3
vaarivaari kirjoitti:
Seuraavassa sivussa suomalaisia elokuvanäyttelijöitä reunasta reunaan:
http://gamma.nic.fi/~rsuonio/elokuvat/nayttelijat.html
kertoo Liana Kaarina Leskisen syntyneen -37
-----
http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031219114253239747 Vanhempaa tarinaa
-----
http://koti.mbnet.fi/nikket/yka/kuuonvaa.htm Kuu on vaarallinenon sitten viitisen vuotta meikäläistä vanhempi, tai sanotaa että hänellä on viisi vuotta enemmän ikää ;)
Mukava oli katsella tuota näytteliäluetteloa.
Urho Kekkonenkin siellä :) - Mummeli
Pääsky64 kirjoitti:
tilata komean ja terveen.Mitenhän vammainen lapsi olisi vaikuttanut hänen persoonaan.
Vammainen lapsi muutta hetkessä elämän ylös alisin. Voisi kuvitella miten hyvässä koulutuksessa tyttö olisiLenitan kanssa.
Hevosiahan kaikkien rikkaitten ja menestyneitten lapset hoitaa.Köyhemmätkin jolla on varaa.
Sen kauemmas unelmat eivät ylety.
Jos mekin olisi vanne hameitten sijasta puhdistettu parsia ja harjailtu hevosia.
Tai hiiriä kuljetettu näyttelyihin.
Olemme aikamme lapsia ja nyt eletään aikalaistemme ikääntymistä.Aikamme kuuluisuudet ja tähdet elävät sammaa aikaa kun mekin.Kenelläkään sukupolvella ei ole niin paljoa tapahtunut saamme olla onnellisia.että hyvä jos pulpettiin mahtui abiturienttiaikoihin.
Brigitte Bardot ja hänen pumpulinen leninkinsä olivat ihanteena.
LienaKaarinahan oli anti-ihanne, samoin kuin vanhuksilla Tabe Slior. - Pääsky64
Mummeli kirjoitti:
että hyvä jos pulpettiin mahtui abiturienttiaikoihin.
Brigitte Bardot ja hänen pumpulinen leninkinsä olivat ihanteena.
LienaKaarinahan oli anti-ihanne, samoin kuin vanhuksilla Tabe Slior.ikäisten Tabe Slior on nyt .Onkohan se Aira Samulin.Ei sillä ole seksi taustaa.Veronika pikemminkin asteen kovempi tyyppi.
Ne saivat aiheetta kantaa seksinaisen nimeä.
Lehet ovat olleet pahimpia naisten mustamaalajia kun niitten on pitänyt saada rahaa.
Oliko Tapio Rautavaarassa setä vetoa mitä hurmurissa pitäisi olla.Vähän nynny minusta.
Tauno Paloa olisi pitänyt kloonata useampi kun toista niin ihanaa ei ole Suomeen syntynyt. - sitä näyttelijäin sivua
celine3 kirjoitti:
on sitten viitisen vuotta meikäläistä vanhempi, tai sanotaa että hänellä on viisi vuotta enemmän ikää ;)
Mukava oli katsella tuota näytteliäluetteloa.
Urho Kekkonenkin siellä :)oli hyvä.
- Mummeli
Pääsky64 kirjoitti:
ikäisten Tabe Slior on nyt .Onkohan se Aira Samulin.Ei sillä ole seksi taustaa.Veronika pikemminkin asteen kovempi tyyppi.
Ne saivat aiheetta kantaa seksinaisen nimeä.
Lehet ovat olleet pahimpia naisten mustamaalajia kun niitten on pitänyt saada rahaa.
Oliko Tapio Rautavaarassa setä vetoa mitä hurmurissa pitäisi olla.Vähän nynny minusta.
Tauno Paloa olisi pitänyt kloonata useampi kun toista niin ihanaa ei ole Suomeen syntynyt.ja mieheni oli samaa sarjaa.
Tapio Rautavaara oli äitini ja ison siskoni rakkain laulaja. Minäkin pidin kyllä, ja pikkusiskoni samoin, mutta emme voineet sitä tunnustaa ääneen, koska äiti ja iso sisko ylistivät häntä. - ii-li
sitä näyttelijäin sivua kirjoitti:
oli hyvä.
Minä pidin eniten siitä viimeisestä, Elokuva-aitan jutusta, vaikka olivathan kaikki linkit hyviä. Mukava oli esim. se videopätkä.
Sillä viimeisellä sivulla oli mm. belgialainen elokuvajuliste. Eipä tainnut Liana-Kaarinan elokuva olla kassakappale Belgiassa, jos julisteesta voi jotakin päätellä.
TV:ssä näytettiin joskus ammoin näytelmätaltiointeja, joissa Liana-Kaarina oli sellaisissa rooleissa, joissa ei ollut vähääkään glamouria eikä seksiä. Niissä hän oli parhaimmillaan, ja näyttelijänkyvyt tulivat esiin.
Ihan kunnioitettava daami. Samoin on Aira Samulin, johon täällä viitattiin. Molemmille on ehtinyt tapahtua paljon, ja selviytyjiä näyttävät molemmat olevan. - Pääsky64
Mummeli kirjoitti:
ja mieheni oli samaa sarjaa.
Tapio Rautavaara oli äitini ja ison siskoni rakkain laulaja. Minäkin pidin kyllä, ja pikkusiskoni samoin, mutta emme voineet sitä tunnustaa ääneen, koska äiti ja iso sisko ylistivät häntä.jos terve ja komea mies häviää rinnalta.Olit varman ylpeä hänestä.
Tapio R.ssä oli jotain erämaahan viitaavaan se varmaan tehosi vanhoihin.
Ihan erilainen tyyppi kun Vesku Loiri.Nykyhetken artisteista ,onko suosikkia.
Anssi Kela on aika hyvä.Esa Ruuttunen hyvä Soile Isokoski.Simo Silmu.
Iskelmä laulajiin kyllästyy aika nopeaan. - Mummeli
Pääsky64 kirjoitti:
jos terve ja komea mies häviää rinnalta.Olit varman ylpeä hänestä.
Tapio R.ssä oli jotain erämaahan viitaavaan se varmaan tehosi vanhoihin.
Ihan erilainen tyyppi kun Vesku Loiri.Nykyhetken artisteista ,onko suosikkia.
Anssi Kela on aika hyvä.Esa Ruuttunen hyvä Soile Isokoski.Simo Silmu.
Iskelmä laulajiin kyllästyy aika nopeaan.Taivallahdessa, jossa asuimme,
Temppeliaukion kirkossa,
ja kun hän oli työkaverini lanko, olin kuullut hänestä paljon muutenkin, mutta erityisesti pidin hänen tyylistään liturgina. Pikku tyttäreni 8-vuotiaana oli mukanani kirkossa, ja hänkin kuunteli Esan laulua mielellään. Myöhemmin olimme mieheni kanssa kuuntelemassa sen oopperan, jossa hän samassa kirkossa lauloi.
Nuoruuteen palatakseni tämä työkaverini kertoi, että heti kun sisko meni Esan kanssa naimisiin, hänestä tuli suosikkivävy ja hänen oma nyhtyrinsä, myös pappi, jäi sivuun.
(Kun sain kirjoitettua tuon, mietin, pitäisikö poistaa liian henk. koht. asiana, sitten otin hänen nimensä pois otsikosta! Olisi paljon muitakin juttuja, mutta eihän niitä sovi kertoilla täällä.)
Kyllähän Loiri tulkitsee hyvin, ei voi olla pitämättä. Varsinkin nämä Eino Leinon teksteihin sävelletyt laulut, kuka voisi olla pitämättä.
Iskelmälaulajista voi kyllä myös joskus jostain pitää paljonkin. Oopperalaulajista Jyrki Anttila ainakin on yksi suosikeistani. - Mummeli
Mummeli kirjoitti:
ja mieheni oli samaa sarjaa.
Tapio Rautavaara oli äitini ja ison siskoni rakkain laulaja. Minäkin pidin kyllä, ja pikkusiskoni samoin, mutta emme voineet sitä tunnustaa ääneen, koska äiti ja iso sisko ylistivät häntä.nyt tuntuvat naurettevilta, niin silloin asiat olivat toisin. Ne olivat jollain tapaa hyvin varmasti niin!
Tämä pitää muistaa nyt, kun vanhin lapsenlapsi siirtyy toiselle vuosikymmenelleen, että pian on edessä aika, jolloin heilläkin voi olla jyrkät mielipiteet! ii-li kirjoitti:
Minä pidin eniten siitä viimeisestä, Elokuva-aitan jutusta, vaikka olivathan kaikki linkit hyviä. Mukava oli esim. se videopätkä.
Sillä viimeisellä sivulla oli mm. belgialainen elokuvajuliste. Eipä tainnut Liana-Kaarinan elokuva olla kassakappale Belgiassa, jos julisteesta voi jotakin päätellä.
TV:ssä näytettiin joskus ammoin näytelmätaltiointeja, joissa Liana-Kaarina oli sellaisissa rooleissa, joissa ei ollut vähääkään glamouria eikä seksiä. Niissä hän oli parhaimmillaan, ja näyttelijänkyvyt tulivat esiin.
Ihan kunnioitettava daami. Samoin on Aira Samulin, johon täällä viitattiin. Molemmille on ehtinyt tapahtua paljon, ja selviytyjiä näyttävät molemmat olevan.Elokuva Noita palaa elämään.
Oli olevinaan kauhu leffa.
Jännitettiin tyttöjen kanssa ihan hirveästi.- ii-li ek
muori67 kirjoitti:
Elokuva Noita palaa elämään.
Oli olevinaan kauhu leffa.
Jännitettiin tyttöjen kanssa ihan hirveästi.Maila Nurmi syntyi Petsamossa, mutta muutti Amerikkaan. Hän oli 50-luvulla "Vampira" televisiossa USA:ssa. Hän on kaikkien goottityttöjen kantaäiti. Hän on luonut koko tyylin: Pitkä musta tukka ja kova, lähes musta-valkoinen, yliampuva meikki, mustat vaatteet, ampiaisvyötärö ja laiha. Hän oli "goottityttö" 40 vuotta ennen kuin koko sana keksittiin.
Muistan hänet lehdistä nuoruusaikana, mutta en ole nähnyt mitään hänen elokuvaansa.
Hän sai muistaakseni Emmy-ehdokkuudenkin. Hän oli pääosassa "maailman kaikkeien aikojen huonoimmassa elokuvassa" Plan 9 from Outer Space. Olisi joskus hauska nähdä se. Sen ohjaaja oli "maailman huonoin" elokuvaohjaaja Ed Wood.
Maila Nurmi elää vielä, ja hän on nykyisin oikea kulttihahmo, goottitytöt ottavat hänestä yhä mallia. - ii-li ek
Mummeli kirjoitti:
Taivallahdessa, jossa asuimme,
Temppeliaukion kirkossa,
ja kun hän oli työkaverini lanko, olin kuullut hänestä paljon muutenkin, mutta erityisesti pidin hänen tyylistään liturgina. Pikku tyttäreni 8-vuotiaana oli mukanani kirkossa, ja hänkin kuunteli Esan laulua mielellään. Myöhemmin olimme mieheni kanssa kuuntelemassa sen oopperan, jossa hän samassa kirkossa lauloi.
Nuoruuteen palatakseni tämä työkaverini kertoi, että heti kun sisko meni Esan kanssa naimisiin, hänestä tuli suosikkivävy ja hänen oma nyhtyrinsä, myös pappi, jäi sivuun.
(Kun sain kirjoitettua tuon, mietin, pitäisikö poistaa liian henk. koht. asiana, sitten otin hänen nimensä pois otsikosta! Olisi paljon muitakin juttuja, mutta eihän niitä sovi kertoilla täällä.)
Kyllähän Loiri tulkitsee hyvin, ei voi olla pitämättä. Varsinkin nämä Eino Leinon teksteihin sävelletyt laulut, kuka voisi olla pitämättä.
Iskelmälaulajista voi kyllä myös joskus jostain pitää paljonkin. Oopperalaulajista Jyrki Anttila ainakin on yksi suosikeistani.Kerro meille, jotka emme tiedä. En ole koskaan kuullut koko sanaa. Onko se lanko vai mikä?
Olen oppinut näillä palstoilla monta uutta sanaa, mutta aina se on edellyttänyt kysymistä. En tee sitä mistään muusta syystä kuin uteliaisuudesta. - Mummeli
ii-li ek kirjoitti:
Kerro meille, jotka emme tiedä. En ole koskaan kuullut koko sanaa. Onko se lanko vai mikä?
Olen oppinut näillä palstoilla monta uutta sanaa, mutta aina se on edellyttänyt kysymistä. En tee sitä mistään muusta syystä kuin uteliaisuudesta.tiettävästi kuuluu civistykseen...
Kun työkaverini ekan kerran käytti sanaa nyhtyri, minun ei kuitenkaan tarvinnut kysyä sen merkitystä häneltä, vaikka kuulin sen silloin ekan kerran. Olin nimittäin käynyt kylässä heillä ja tavannut hänen miehensä.
Minun on vaikea sitä mitenkään määritellä. Ihan kiva mies ja mukavanoloinen, mutta nyhtyri. Ymmärsin oitis, mitä sanalla tarkoitettiin. - Mummeli
ii-li ek kirjoitti:
Maila Nurmi syntyi Petsamossa, mutta muutti Amerikkaan. Hän oli 50-luvulla "Vampira" televisiossa USA:ssa. Hän on kaikkien goottityttöjen kantaäiti. Hän on luonut koko tyylin: Pitkä musta tukka ja kova, lähes musta-valkoinen, yliampuva meikki, mustat vaatteet, ampiaisvyötärö ja laiha. Hän oli "goottityttö" 40 vuotta ennen kuin koko sana keksittiin.
Muistan hänet lehdistä nuoruusaikana, mutta en ole nähnyt mitään hänen elokuvaansa.
Hän sai muistaakseni Emmy-ehdokkuudenkin. Hän oli pääosassa "maailman kaikkeien aikojen huonoimmassa elokuvassa" Plan 9 from Outer Space. Olisi joskus hauska nähdä se. Sen ohjaaja oli "maailman huonoin" elokuvaohjaaja Ed Wood.
Maila Nurmi elää vielä, ja hän on nykyisin oikea kulttihahmo, goottitytöt ottavat hänestä yhä mallia.Joku tuttuni sanoi, että hän olisi tuo Paavo Nurmen sisar? Taitaapi olla osastoa 'Huu haa'?
Lähdekritiikkiä en tässä voi harrastaa, koska silityshommani kaipaavat loppuunsaattajaansa.
- hiukset
aina olen rakastanut värejä ja myös itselleni kampaajani laittanut sateenkaaren värejä hiuksiin ja ai kuinka se piristää iäkkäämpääkin henkilöä,,, kyllä tulee ihailevia katseita kun uskaltaa elää tätäpäivää ja jättää menneet unholaan , voipi vaikka vuoden aikoja katsoa hiuksista,,, nainenkin on nainen vaikka hiukan turhamainen... rakastaa värejä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss875946Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243547- 1602079
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2312002Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741751Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2841513Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571031- 671021
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211000Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.110946