Ei lapsia, kiitos
Saksalainen ravintola on saanut paljon palautetta vihaisilta ihmisiltä ilmoitettuaan, että koirat ovat paikkaan tervetulleita, mutta pienet lapset eivät. Boheme-ravintolan mukaan pienet lapset häiritsevät itkullaan ja vinkumisellaan syömään ja rentoutumaan saapuneita liikemiehiä. Koirat sen sijaan osaavat käyttäytyä paljon lapsia paremmin.
oikein toimivat, penskat on ärsyttäviä.
ei lapsia kiitos.
68
4388
Vastaukset
- serop1
Joo joskus on minuakin häirinnyt lapset ravintolassa. Ravintolaan päästy, tarjoilija sytyttänyt kynttilän ja on erittäin romanttista :) Eiköhän viereiseen pöytään tule muutama perhe, joilla oli 2-3 lasta per perhe. Alkavat pennut huutaa ja itkee, milloin mistäkin. Tappelevat keskenään jne. Meni romanttisuus siinnä. Hyvästä ruuasta ja tunnelmasta ei pahemmin pystynyt nauttiin, vaikka tarjoilijakin koitti välillä hiljentää sitä joukkoa!
Älkää ymmärtäkö väärin. En ole lapsi vihaaja, mutta eikös niitä lapsia voisi opettaa käyttäytymään ravintoloissa. Harjoittelisitte ensin pitserioissa ym enne kuin tuodaan huutava pentu siistiin ravintolaan.- gatogato
pitäisi lapsiperheiden vanhempien miettiä että pitäisikö viedä lapsensa (vähän hienompaan)ravintolaan, osaavatko käyttäytyä siellä ym. Harmi kun on sitten muksun, vanhempien ja syyttömienkin ruokailu pilalla, ´kun lapsi harmistuu tai ei jaksa odottaa sapuskaansa..
Eli jos vanhemmat eivät ole varmoja että osaavatko lapset käyttäytyä ravintolassa, niin veisivät hoitoon siksi aikaa, tai menisivät epäterveelliseen Mäkkäriin tai Heseen syömään, ne ovat ns."lapsiystävällisempiä" paikkoja. lapset ei ole nukkeja ja parhaat neuvot tulee aina näköjään niiltä joilla ei ole lapsia.
Sitten jos sinulla joskus on,niin kerrohhan meille miten ravintolassa meni ja suostuiko pieni lapsi tekemään juuri niinkuin halusit vai pitikö osittain oman päänsä?
Lapset myös huutaa kun siltä tuntuu,sinunkin koirasi paskoo sisään jos sillä on ripuli,et pysty kumpaakaan tahtoosi silloin saamaan.
Se ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä että pienten lasten vanhemmat ei saa käydä kuin prismassa jos sielläkään.gatogato kirjoitti:
pitäisi lapsiperheiden vanhempien miettiä että pitäisikö viedä lapsensa (vähän hienompaan)ravintolaan, osaavatko käyttäytyä siellä ym. Harmi kun on sitten muksun, vanhempien ja syyttömienkin ruokailu pilalla, ´kun lapsi harmistuu tai ei jaksa odottaa sapuskaansa..
Eli jos vanhemmat eivät ole varmoja että osaavatko lapset käyttäytyä ravintolassa, niin veisivät hoitoon siksi aikaa, tai menisivät epäterveelliseen Mäkkäriin tai Heseen syömään, ne ovat ns."lapsiystävällisempiä" paikkoja.lapset oppii jos ei koskaan viedä minnekkään???
Ja luuletko että me vanhemmat joiden on vaikea saada lapsia hoitoon halutaan viettää vaikka vuosipäivää jossain helvetin hesburgerissa???
hieman suvaitsevaisuutta kiitos.- serop1
davalyan kirjoitti:
lapset ei ole nukkeja ja parhaat neuvot tulee aina näköjään niiltä joilla ei ole lapsia.
Sitten jos sinulla joskus on,niin kerrohhan meille miten ravintolassa meni ja suostuiko pieni lapsi tekemään juuri niinkuin halusit vai pitikö osittain oman päänsä?
Lapset myös huutaa kun siltä tuntuu,sinunkin koirasi paskoo sisään jos sillä on ripuli,et pysty kumpaakaan tahtoosi silloin saamaan.
Se ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä että pienten lasten vanhemmat ei saa käydä kuin prismassa jos sielläkään.Ikävä tuottaa pettymys, mutta lapset joiden kanssa olen käynyt syömässä( 3ja 5 vuotiaat) ovat olleet nätisti! Ovat tilanneet reippaasti tuokansa, ovat kiltisti odottaneet. Eivätkä ole tapelleet edes keskenään! Tämä kaikki lähtee kotikasvatuksesta. Kyllä sitä pitää harjoitella kotona tai toisaan "lapsiystävällisessä" paikassa. (Vauvat on asia erikseen)!
Tiedoksi davalyanille, että koirani ei ole koskaan paskonut sisälle. Ei edes pentuna. KAs kun luulet taas tietäväsi kaikki.
Pienten lasten vanhemmat voisivat katosa minne lapsensa vievät ja opettaa tapoja, jos hienompaan ravintolaanmennään. Kotona tehdä jo asiat selväksi. - serop1
davalyan kirjoitti:
lapset oppii jos ei koskaan viedä minnekkään???
Ja luuletko että me vanhemmat joiden on vaikea saada lapsia hoitoon halutaan viettää vaikka vuosipäivää jossain helvetin hesburgerissa???
hieman suvaitsevaisuutta kiitos.Harjoitelkaa kotona, käykää pitserioissa yms.. ja kyllä siellä hesessäkin voi oppia käytöstapjoa, jos ei anna pentujen hyppiä pitkin pöytiä. Kotoa se kasvatus lähtee..ja vuosipäivillähän voi lapset laittaa hoitoon, jos kunnolla haluaa juhlistaa ja jos ne kerran ei osaa olla rauhassa edes tuntia!
- gatogato
davalyan kirjoitti:
lapset oppii jos ei koskaan viedä minnekkään???
Ja luuletko että me vanhemmat joiden on vaikea saada lapsia hoitoon halutaan viettää vaikka vuosipäivää jossain helvetin hesburgerissa???
hieman suvaitsevaisuutta kiitos.kuulostipa koomiselta=)
- semmu
serop1 kirjoitti:
Ikävä tuottaa pettymys, mutta lapset joiden kanssa olen käynyt syömässä( 3ja 5 vuotiaat) ovat olleet nätisti! Ovat tilanneet reippaasti tuokansa, ovat kiltisti odottaneet. Eivätkä ole tapelleet edes keskenään! Tämä kaikki lähtee kotikasvatuksesta. Kyllä sitä pitää harjoitella kotona tai toisaan "lapsiystävällisessä" paikassa. (Vauvat on asia erikseen)!
Tiedoksi davalyanille, että koirani ei ole koskaan paskonut sisälle. Ei edes pentuna. KAs kun luulet taas tietäväsi kaikki.
Pienten lasten vanhemmat voisivat katosa minne lapsensa vievät ja opettaa tapoja, jos hienompaan ravintolaanmennään. Kotona tehdä jo asiat selväksi.On myös lapsia jotka eivät rauhoitu kuin iän myötä, eikä siihen auta mikään koulutus. Itse en tosin viitsisi edes juuri ulos lähteä tällaisten muksujen kanssa ;).
serop1 kirjoitti:
Ikävä tuottaa pettymys, mutta lapset joiden kanssa olen käynyt syömässä( 3ja 5 vuotiaat) ovat olleet nätisti! Ovat tilanneet reippaasti tuokansa, ovat kiltisti odottaneet. Eivätkä ole tapelleet edes keskenään! Tämä kaikki lähtee kotikasvatuksesta. Kyllä sitä pitää harjoitella kotona tai toisaan "lapsiystävällisessä" paikassa. (Vauvat on asia erikseen)!
Tiedoksi davalyanille, että koirani ei ole koskaan paskonut sisälle. Ei edes pentuna. KAs kun luulet taas tietäväsi kaikki.
Pienten lasten vanhemmat voisivat katosa minne lapsensa vievät ja opettaa tapoja, jos hienompaan ravintolaanmennään. Kotona tehdä jo asiat selväksi.koirasi ei ole vatsa kiertäen joutunut odottamaan 8 tuntia sinua ja itsehän hyökit.
Anna nyt kuitenkin hyviä neuvoja,yksi lapsi mulla on vuoden,ei paljon sanomista kuuntele,keskimmäinen on autistinen ja kolmas tavallinen kuuliainen 8 vuotias...neuvo nyt,odotan oikein.- serop1
davalyan kirjoitti:
koirasi ei ole vatsa kiertäen joutunut odottamaan 8 tuntia sinua ja itsehän hyökit.
Anna nyt kuitenkin hyviä neuvoja,yksi lapsi mulla on vuoden,ei paljon sanomista kuuntele,keskimmäinen on autistinen ja kolmas tavallinen kuuliainen 8 vuotias...neuvo nyt,odotan oikein.Joskus asioille ei voi mitään, jos ei ole ns normaali lapsi. Niiden kanssa asia on eri, mutta nyt oli kyse ns normaaleista lapsukaisista. Mutta ehkä parhaat paikat lapsiperheille ei tosiaan ole se hienoin ravintoa vaan paljon mainostetut perheravintolat, joista saa hyvää ruokaa :) VAi pitäskö sanoa, että mene totta kai illala 20 aikaan hienoon ravintolaan syömään pentujes kans ja pilaa muiden ilta? Pitää muitakin osata ajatella.
serop1 kirjoitti:
Joskus asioille ei voi mitään, jos ei ole ns normaali lapsi. Niiden kanssa asia on eri, mutta nyt oli kyse ns normaaleista lapsukaisista. Mutta ehkä parhaat paikat lapsiperheille ei tosiaan ole se hienoin ravintoa vaan paljon mainostetut perheravintolat, joista saa hyvää ruokaa :) VAi pitäskö sanoa, että mene totta kai illala 20 aikaan hienoon ravintolaan syömään pentujes kans ja pilaa muiden ilta? Pitää muitakin osata ajatella.
että nykyiset tutkimukset sanoo että joka kymmenes lapsi on autistinen,adhd tai asperger plus kaikki muut sairaudet,joten mistä tiedät kuinka monella on ravintolassa mukanaan ei täysin normaali lapsi??
Luuletko sinä,että minä hoidan autistisen poikani kunnes kuolen käymättä ikinä missään????
suksi jorpakkoon,toivon että lapsesi todella tulee olemaan terveitä niin on helppo viisastella..- gatogato
davalyan kirjoitti:
lapset oppii jos ei koskaan viedä minnekkään???
Ja luuletko että me vanhemmat joiden on vaikea saada lapsia hoitoon halutaan viettää vaikka vuosipäivää jossain helvetin hesburgerissa???
hieman suvaitsevaisuutta kiitos.suvaitsevaisuutta ihmisiä kohtaan jotka tahtovat rauhassa syödä ruokansa. Eivät hienot ravintolat ole lapsia varten. Jos lasten tarvitsee olla mukana, niin miksi ei sitten mielummin menisi paikkaan jossa lapset voivat syötyään/odottaessaan ruokaa, leikkiä ja piirtää...? Tai sitten vaikka opettaa tapoja muksuille..
- toscan
gatogato kirjoitti:
suvaitsevaisuutta ihmisiä kohtaan jotka tahtovat rauhassa syödä ruokansa. Eivät hienot ravintolat ole lapsia varten. Jos lasten tarvitsee olla mukana, niin miksi ei sitten mielummin menisi paikkaan jossa lapset voivat syötyään/odottaessaan ruokaa, leikkiä ja piirtää...? Tai sitten vaikka opettaa tapoja muksuille..
Suvaitsevaisuutta on muiden ihmisten tekemisien salliminen!!!! Mielestäni sanavalintasi ei ollut ollenkaan paikallaan.
Tässä oletetussa tapahtumassa suvaitsemattomuutta oli kylläkin ja se tuli siitä lapsettomasta pöydästä.
Lapsiperheet ovat yleisesti ottaen suvaisevaisia. Suvaisevat toiset lapsiperheet ravintoloissa, eivätkä ole kieltämässä myöskään lapsettomien ruokailua ko. paikoissa. - toscan
davalyan kirjoitti:
koirasi ei ole vatsa kiertäen joutunut odottamaan 8 tuntia sinua ja itsehän hyökit.
Anna nyt kuitenkin hyviä neuvoja,yksi lapsi mulla on vuoden,ei paljon sanomista kuuntele,keskimmäinen on autistinen ja kolmas tavallinen kuuliainen 8 vuotias...neuvo nyt,odotan oikein.Jatka lastesi kanssa samaan malliin kuin tähänkin asti :) Käy ravintoloissa ja missä ikinä haluatkin. Minä olen tehnyt omien lasteni kanssa niin, enkä ole yhtään hetkeä katunut.
Ihania muistoja on molemmilla sekä lapsilla että meillä vanhemmilla. Eletty on jokainen päivä!
Älä koskaan muutu, vaan ole se äiti joka luonnostasi olet! Ja niinhän sinä oletkin, tiedän sen.
Lykkyä pyttyyn kolmen pienen kanssa! - Lizzie013
toscan kirjoitti:
Suvaitsevaisuutta on muiden ihmisten tekemisien salliminen!!!! Mielestäni sanavalintasi ei ollut ollenkaan paikallaan.
Tässä oletetussa tapahtumassa suvaitsemattomuutta oli kylläkin ja se tuli siitä lapsettomasta pöydästä.
Lapsiperheet ovat yleisesti ottaen suvaisevaisia. Suvaisevat toiset lapsiperheet ravintoloissa, eivätkä ole kieltämässä myöskään lapsettomien ruokailua ko. paikoissa.Kenenkään ei tarvii nyt vetää herneitä nenään,
mutta kysympähän vaan että mistä moinen väite, että lapsiperheet ovat yleisesti ottaen suvaitsevaisia!?
Suvaitsevaisia TOISIA lapsiperheitä kohtaan, mut siihen se sit jääkin...yleensä:P - gatogato
toscan kirjoitti:
Suvaitsevaisuutta on muiden ihmisten tekemisien salliminen!!!! Mielestäni sanavalintasi ei ollut ollenkaan paikallaan.
Tässä oletetussa tapahtumassa suvaitsemattomuutta oli kylläkin ja se tuli siitä lapsettomasta pöydästä.
Lapsiperheet ovat yleisesti ottaen suvaisevaisia. Suvaisevat toiset lapsiperheet ravintoloissa, eivätkä ole kieltämässä myöskään lapsettomien ruokailua ko. paikoissa.et ilmeisesti lukenut mihin viestiin vastasin. ei kaikkea tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa.
davalyan kirjoitti:
että nykyiset tutkimukset sanoo että joka kymmenes lapsi on autistinen,adhd tai asperger plus kaikki muut sairaudet,joten mistä tiedät kuinka monella on ravintolassa mukanaan ei täysin normaali lapsi??
Luuletko sinä,että minä hoidan autistisen poikani kunnes kuolen käymättä ikinä missään????
suksi jorpakkoon,toivon että lapsesi todella tulee olemaan terveitä niin on helppo viisastella..Ja vielä kaikille: Mistä tiedät, että puhekumppanisi on ns. normaali? Lievä AS-henkilö tms. voi yhtäkkiä tavattuna tuntua ihan tavalliselta, ainakin mä oon kuullu näin.
Pyydän jo valmiiksi anteeksi, jos loukkasin jotakuta.
- yks äiti
älä vaan IKINÄ teekkään lapsia. Olitko muuten itse koira lapsena
- misuami.
Olen samaa mieltä, ei ole mikään ärsyttävämpää kuin, että hienossa ravintolassa joku penska alkaa rääkymään "mä haluan jädeä, äääääää" ja itse yrität syödä sivistyneestä ja nauttia illasta. On lapsiravintoloita ja on aikuisravintoloita, joissa ihmiset haluat rentoutua ilman, että joutuu kuulemaan lapsien kitinää, jota joutuu valitettavasti kuuntelemaan: bussissa, leffateatterissa, kaupassa, rannalla, kirjastossa yms. ihan liikaa.
- ei ole
mitään sen ärsyttävämpää kuin itsekäs lapseton ihminen, jonka sielu on rakennettu tyhjillä palikoilla.
ei ole kirjoitti:
mitään sen ärsyttävämpää kuin itsekäs lapseton ihminen, jonka sielu on rakennettu tyhjillä palikoilla.
antaisin diblomin jos voisin =)
- misuami.
ei ole kirjoitti:
mitään sen ärsyttävämpää kuin itsekäs lapseton ihminen, jonka sielu on rakennettu tyhjillä palikoilla.
Eli lapseton heti tyhjä palikka? Mulla on kuule sydän paikallaan ja olen ystävällinen, en vain pidä lapsista, ne huutaa ja isona vain huorittelee yms. En jaksaisi itse hoitaa tuollaista, vaan mieluiten nautin elämästäni,koirieni, harrastusten, ystävien, koulutuksen ja hyvän ruuan ja toivottavasti rauhallisen ravintoloiden parissa, myös matkustus on lähellä sydäntäni. Ei lapset tuohon kuulu, ei tosiaan, mutta en silti ole sydämetön. Kuinka voit edes tuollaista sanoa, tuntematta minua?!
En mäkään sano sua idiootiksi ja itsekkääksi, kun noita lapsia hankit? Vai sanonko? misuami. kirjoitti:
Eli lapseton heti tyhjä palikka? Mulla on kuule sydän paikallaan ja olen ystävällinen, en vain pidä lapsista, ne huutaa ja isona vain huorittelee yms. En jaksaisi itse hoitaa tuollaista, vaan mieluiten nautin elämästäni,koirieni, harrastusten, ystävien, koulutuksen ja hyvän ruuan ja toivottavasti rauhallisen ravintoloiden parissa, myös matkustus on lähellä sydäntäni. Ei lapset tuohon kuulu, ei tosiaan, mutta en silti ole sydämetön. Kuinka voit edes tuollaista sanoa, tuntematta minua?!
En mäkään sano sua idiootiksi ja itsekkääksi, kun noita lapsia hankit? Vai sanonko?että aika luultavasti????olet ollut myös lapsi kun siinä nyt olet,äläkä väitä että olit aina kiltti ja rusetit päässä,ei mene läpi.
- misuami.
davalyan kirjoitti:
että aika luultavasti????olet ollut myös lapsi kun siinä nyt olet,äläkä väitä että olit aina kiltti ja rusetit päässä,ei mene läpi.
Mutta äitini teki juuri niin, että leikki meidän kanssamme "ravintola-tee,kahvi"-kutsu leikkejä. joten ravintolaan ei menty ennenkuin opimme tavoille.
- serop1
misuami. kirjoitti:
Mutta äitini teki juuri niin, että leikki meidän kanssamme "ravintola-tee,kahvi"-kutsu leikkejä. joten ravintolaan ei menty ennenkuin opimme tavoille.
Annetaan davalynin prukaa sitä pahaa mieltänsä, kun ei ymmärrä, että sitä voi kotoa jo opettaa. Hän ei tahdo edes ymmärtää meidän mielipidettä. Ja sen takia ei osaa asiallisesti keskustella vaan koittaa säälin ja vihamilisyyden kautta kimppuun hyökätä. Me taidetaan olla aika pitkälti samanlaisia :)

Serop1, tehdään niin ja mennään me aikuisten ravintolaan nauttimaan elämästä (jos voidaan) :)
näköjään on joo saman tyyppiset ajatusmaailmat meillä..heh. - vaikuta, kun
misuami. kirjoitti:
Eli lapseton heti tyhjä palikka? Mulla on kuule sydän paikallaan ja olen ystävällinen, en vain pidä lapsista, ne huutaa ja isona vain huorittelee yms. En jaksaisi itse hoitaa tuollaista, vaan mieluiten nautin elämästäni,koirieni, harrastusten, ystävien, koulutuksen ja hyvän ruuan ja toivottavasti rauhallisen ravintoloiden parissa, myös matkustus on lähellä sydäntäni. Ei lapset tuohon kuulu, ei tosiaan, mutta en silti ole sydämetön. Kuinka voit edes tuollaista sanoa, tuntematta minua?!
En mäkään sano sua idiootiksi ja itsekkääksi, kun noita lapsia hankit? Vai sanonko?lukee noita kommentteja.
Ei olisi sinuakaan, jos ei olisi lapsia maailmassa.;)
Ja lapset ovat aina lapsia, mikäli et ole sitä huomannut. Olet itsekin ollut lapsi joskus ja jos oikein muistelet, niin et ole pysytellyt pitkään aloillasi hiljaa.
Vai olenko väärässä?
Onko sinua kohdeltu väärin?
Minä ainakin rakastan lapsiani ja siihen rakkauteen kuuluu tehdä lapsista sosiaalisia yhteiskunnan jäseniä. Silloin heidän kanssaan yhdessä harrastetaan, käydään ravintoloissa, hotelleissa, leikkipuistoissa, kaupoissa.
Siten lapsi oppii käytöstapoja. Ei kaikkea voi valmiiksi kotona opettaa. Näin se vaan on, vaikka kuulostaa sinusta pahalta.
Pikkuhiljaa lapset oppivat toimimaan yhteisten sääntöjen mukaan.
Oppiiko se sinun koirasi käskyt yhdeltä istumalta?
Kun seuraavan kerran menet sinne ravintolaillalliselle, niin mene myöhempään. Silloin ei lapsiperheet siellä ole.
Ja jos sattuu viereiseen pöytään lapsiperhe, niin se ei häiritse sinun olemassaoloa, mikäli osaat nauttia omasta olostasi ja itsestäsi.
Kaikesta päätellen et ole tyytyväinen itseesi, kun et pysty suvaitsemaan lapsia etkä muita ihmisiä.
Kuinkahan suhtautuisit, jos viereiseen pöytään tulisi vammainen? misuami. kirjoitti:
Serop1, tehdään niin ja mennään me aikuisten ravintolaan nauttimaan elämästä (jos voidaan) :)
näköjään on joo saman tyyppiset ajatusmaailmat meillä..heh.tosiaan voitte mennä leikkimään niitä aikuisten juttuja...kunhan kasvatte ekaksi aikuisiksi ettekä vaan isoiksi.
- Hekotius
serop1 kirjoitti:
Annetaan davalynin prukaa sitä pahaa mieltänsä, kun ei ymmärrä, että sitä voi kotoa jo opettaa. Hän ei tahdo edes ymmärtää meidän mielipidettä. Ja sen takia ei osaa asiallisesti keskustella vaan koittaa säälin ja vihamilisyyden kautta kimppuun hyökätä. Me taidetaan olla aika pitkälti samanlaisia :)
Minulla ei ole vielä lasta, mutta kohta on =)
Minä olen sinun kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsen tulee opettaa käyttäytymään kunnolla ennen kuin heidän kanssaan lähdetään hienoihin ravintoloihin, elokuviin tai teattereihin.
Miltei kaikilla ystävilläni on jo lapsia, useilla kaksikin ja voinkin sanoa, että hyvän kasvatuksen tai pikemminkin sen puutteen näkee jo kaukaa lapsen käytöksestä niin kotioloissa kuin julkisillakin paikoilla.
Itse ainakin pyrin kasvattamaan lapsemme kuten koiranikin: hellyydellä ja määrätietoisuudella =) - salli minun
Hekotius kirjoitti:
Minulla ei ole vielä lasta, mutta kohta on =)
Minä olen sinun kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsen tulee opettaa käyttäytymään kunnolla ennen kuin heidän kanssaan lähdetään hienoihin ravintoloihin, elokuviin tai teattereihin.
Miltei kaikilla ystävilläni on jo lapsia, useilla kaksikin ja voinkin sanoa, että hyvän kasvatuksen tai pikemminkin sen puutteen näkee jo kaukaa lapsen käytöksestä niin kotioloissa kuin julkisillakin paikoilla.
Itse ainakin pyrin kasvattamaan lapsemme kuten koiranikin: hellyydellä ja määrätietoisuudella =)nyt nauraa.xD
Odotan innolla sitä aikaa, kun uskallat viedä lapsesi sinne ravintolaan ja ne istuvat kiltisti siellä pöydässä, eivätkä pulise eivätkä kitise.:))
Saattaa lapset olla jo murroiässä tuolla asenteella.:))) - Hekotius
salli minun kirjoitti:
nyt nauraa.xD
Odotan innolla sitä aikaa, kun uskallat viedä lapsesi sinne ravintolaan ja ne istuvat kiltisti siellä pöydässä, eivätkä pulise eivätkä kitise.:))
Saattaa lapset olla jo murroiässä tuolla asenteella.:)))ettei lapsi saisi pulista tai kitistäkin? Minä puhuin huutamisesta ja riehumisesta sekä muusta kanssaihmisiä häiritsevästä huonosta käyttäytymisestä.
- sitten vielä
Hekotius kirjoitti:
ettei lapsi saisi pulista tai kitistäkin? Minä puhuin huutamisesta ja riehumisesta sekä muusta kanssaihmisiä häiritsevästä huonosta käyttäytymisestä.
paljon opittavaa, kun ne ajat ovat edessäsi vasta.
Siksi ei kannata minun neuvoja ja ohjeita jakaa, kun tulet kaiken joskus kokemaan ja näkemään kohdallasi. Eikun lykkyä vaan!
Ehkä puolen vuosikymmenen päästä muistat nämäkin kommentit.:) - Hömelö
davalyan kirjoitti:
tosiaan voitte mennä leikkimään niitä aikuisten juttuja...kunhan kasvatte ekaksi aikuisiksi ettekä vaan isoiksi.
ikinä ei kannata kasvaa aikuiseksi, vaan isoksi.
Elämä on silloin paljon hauskempaa ;)
- semmu
Oma on ravintolan asia. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuin yksi ravintola, niin onko tuolla väliä. Taitaa olla vähän hintavempikin jos sinne saapuu syömään rentoutumaan tulleita liikemiehiä.
Kunhan tämä homma ei leviä, koska mielestäni on älytöntä kuitenkin, että koira pääsee, mutta lapsi ei. - aina lapsia,
vaikka kuinka yrität kasvattaa, ne ei aina käyttäydy mallikelpoisesti.
Ei ne koiratkaan aina käyttäydy mallikelpoisesti.
Kotona saattavat repiä huonekaluja ja sotkea paikkoja.
Mutta mielestäni lapset ja koirat eivät edes kuulu samalle viivalle asetettavaksi.
Koirat on koiria, eläimiä. Ei pitäisi edes verrata ihmisiin.
Tulee taas mieleen kysymys: miksi sallitaan koirien repimä koti ja ei sallita lapsia ravintolaan?
Jos ei lapsia ravintolaan, niin onko paha asia laittaa koira kotona häkkiin, jos se tekee tuhojaan?
Aika oudoksi on maailma mennyt, jos koirat asetetaan lapsien edelle.
Näin lapsi-ihmisenä en piittaa ymmärtämättömien lapsettomien ihmisten mielipiteistä, jos liikun lasten kanssa jossakin kaupoissa tai ravintoloissa. Se, joka ei ymmärrä että lapset ovat joskus äänekkäitä ja eivät pysy paikoillaan, niin mielestäni sillä kuuntelijalla on korvien välissä vikaa.
Ei maailmaa ole rakentaneet aivottomat, itsekkäät yksinäiset.
Ei tätä olisi, jos ei olisi lapsiperheitä. - koirapalsta ???????????
Miten tämä aloituksesi liittyy koiriin ????
Vähintäin tämä kuuluisi tuonne pulinapuolelle tai johonkin lasten - koulutus - käyttäytymis -palstalle.
Menkää sinne. Shefu siirtää kuitenkin ! - tahmatassun
lapset saavat ravintolassa käydä syömässä siinä kuin muutkin, enpä ole koskaan illalla lapsia ravintoloissa nähnyt?
Onneksi Suomessa lapsia ei ruokapaikoista pois ajeta.
Odottakaapa kun teillä on omia lapsia. Älkää tulko neuvomaan ennen kuin tiedätte mistä puhutte.- lomareissulla on
käyty illallakin lasten kanssa ravintolassa syömässä. Juuri parivuotta sitten noiden pienempien kanssa olimme Turussa pariyötä ja oli kova helle. Lapsillekaan ei ruoka päiväaikaan maistunut kunnolla, jäätelö/limpparilinjalla meni iltaan saakka.
Illalla menimme saunan jälkeen hyvin myöhällä syömään ravintolaan. Ruoka maistui lapsillekin, kun oli viileämpi ilma.
Ja lomalla voi kellonajoista hieman löysätä.
- FAU
siinä olen kyllä varsin samaa mieltä, että huonosti kasvatetut penskat on raivostuttavia.
Ei tosin kyllä niiden oma vika, mutta tänään viimeksi laskeskelin sataan eläinlääkärillä, kun yksi miniterroristi mellasti siellä ihan miten tahtoi.
Kersan vanhemmat eivät tehneet elettäkään komentaakseen mukulaa joka mätki pehmolelulla päähän vieraita elukoita, jotka olivat odotushuoneessa. Sen lisäksi kiljui ja riehui, kuin hurrikaani ympäriinsä ja vanhemmat ei sanoneet sanaakan. Uskoi kyllä sitten, kun minä ensin nätisti sanoin ja kun ei tehonnut, nin vähemmän nätisti komensin, mutta olisi kyllä minusta ollut jonkun muun kuin minun tehtäväni. Ikää tälläkin oli jo arviolta 4-5 vuotta, eli ei mikään taapero enää.
Sama homma kaupassa, kun välistä näkyy näitä riiviöitä, jotka vetää itsensä poikittain maihin karkkihyllyn eteen ja huutavat kuin raivotautiset paviaanit ja vanhemmat vaan lässyttää, että tulehan nyt kun tarttis jo mennä.
Enkä kyllä minäkään tykkää ravintolassa syödä, jos vieressä kirkuu joku kersalauma, joilla ei ole mitään tapoja.
Minusta vika ei kyllä ole lapsissa, vaan tässä iki-ihanassa vapaassa kasvatuksessa, kun annetaan kersojen tehdä ihan mitä lystäävät.
Itelläkin on muksu ja toki hänkin välillä kiukuttelee, mutta osaa kyllä käyttäytyä ihmisiksi, jos ollaan jossain syömässä, kaupassa tms. paikassa.- Hekotius
Puit sanoiksi sen, jota itse ajoin takaa eli vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa käyttäytymään edes jollain lailla =)
Hekotius kirjoitti:
Puit sanoiksi sen, jota itse ajoin takaa eli vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa käyttäytymään edes jollain lailla =)
minäkin oon samaa mieltä,kasvattaa pitää ja huonoihin tapoihin puuttua =)
Muistui mieleen yksi kerta kun olin heittäytyny karkkihyllyn eteen kirkumaan ja sätkimään,niin isä koppasi kylmän rauhallisesti kainaloon ja kantoi autoon. Toisella kertaa porukat kyllästyi mun karjumiseen ja jättivät kauppaan huutamaan ja menivät autoon istumaan.. tulipa muuten äkkiä hiljaista..ja hemmetin kiire perään!
Julmaa,mutta tehokasta. Sen jälkeen ei ole kaupassa kiukuteltu!
Kotona taas, jos puhe ei tepsinyt niin tuli remmistä. Eikä sitäkään uhkausta tarvinnut toteuttaa kuin kerran tietääkseni. Muistui kyllä kipeästi mieleen miltä tuntuu vitsa tai nahkavyö paljaalla iholla...
Siksi pistää vihaksi,se ettei nykypäivän vanhemmat osaa kasvattaa lapsia,vaan tuntuu että järjestään jokainen kakara saa tehä mitä haluaa!
Liian yleinen ilmiö tänä päivänä.
Toki on muutamia poikkeuksia.
Kesällä olin töissä perheessä jossa on 6 lasta,yksikään niistä ei riehu ravintoloissa,eikä missään julkisessa paikassa. Ihailtava suoritus,kun tietää miten paljon niillä vanhemmilla tekemistä ison maatilan pyörittämisessä.- Hekotius
WildOne-81 kirjoitti:
Muistui mieleen yksi kerta kun olin heittäytyny karkkihyllyn eteen kirkumaan ja sätkimään,niin isä koppasi kylmän rauhallisesti kainaloon ja kantoi autoon. Toisella kertaa porukat kyllästyi mun karjumiseen ja jättivät kauppaan huutamaan ja menivät autoon istumaan.. tulipa muuten äkkiä hiljaista..ja hemmetin kiire perään!
Julmaa,mutta tehokasta. Sen jälkeen ei ole kaupassa kiukuteltu!
Kotona taas, jos puhe ei tepsinyt niin tuli remmistä. Eikä sitäkään uhkausta tarvinnut toteuttaa kuin kerran tietääkseni. Muistui kyllä kipeästi mieleen miltä tuntuu vitsa tai nahkavyö paljaalla iholla...
Siksi pistää vihaksi,se ettei nykypäivän vanhemmat osaa kasvattaa lapsia,vaan tuntuu että järjestään jokainen kakara saa tehä mitä haluaa!
Liian yleinen ilmiö tänä päivänä.
Toki on muutamia poikkeuksia.
Kesällä olin töissä perheessä jossa on 6 lasta,yksikään niistä ei riehu ravintoloissa,eikä missään julkisessa paikassa. Ihailtava suoritus,kun tietää miten paljon niillä vanhemmilla tekemistä ison maatilan pyörittämisessä.tuota ruumiillista kuritusta en hyväksy missään tapauksessa... En ainakaan luunappia kovempaa.
Hekotius kirjoitti:
tuota ruumiillista kuritusta en hyväksy missään tapauksessa... En ainakaan luunappia kovempaa.
Tälle luupäälle ei luunapit riittäneet! Sitä kun on niin omapäinen,että tekee mitä haluaa,riippumatta ympäristön mielipiteistä.
Porukat teki viisaasti kun ajatteli että "annetaan sellainen rangaistus,jonka se muistaa seuraavallakin kerralla"
Kyllä pirruutta jaoin, mutta rangaistukseksi riitti se, että vitsa oli näkyvillä ja yksinkertainen kysymys "oletko kunnolla vai haluatko koivuniemen herrasta?".
Ilman kuritusta,en kunnoittaisi ketään ja tuskin olisi pysynyt kaidalla tiellä!
Ei meilläkään koko ajan vitsaa heilutettu!
- Lizzie013
Ihan hyvin suomessakin vois olla tommosia paikkoja, että sais koirien kanssa mennä. Vaikka lenkkeilyn lomassa koiran kanssa kahville tms:)
Mä voin sanoo, että en ole kauheen lapsirakas ihminen, joten mulle sopis hyvin tuo ei-lapsia kielto. Kokemusta huutavista lapsista ei taia olla...ainaka ei tuu mieleen. Viimeks kun olin ulkona syömässä niin siellä olleet lapset oli ihan kiltisti ja hiljaa, joten eivät häirinneet mitenkään.
Ja kuten tuolla joku taisikin sanoa niin eihän se lasten syy ole jos ei oo mitään tapoja vaan vanhempien jotka ei niitä osaa opettaa! miten kukin asian ottaa. kyllä meillä lapset kulkivat mukana lähes kaikkialla, paitsi silloin kun vaihdoimme viihteelle. Häissäkin olivat mukana, mutta sitten tuli palkattu hoitaja hakemaan pojat kotiin illalla.
Meillä kyllä olivat ravintolassa kun kävimme syömässä pojat kunnolla. ellei pieninä opeta niin milloin sitten.
muistan aina kun olimme taas kerran tosi hienossa paikassa syömässä, ja pojille annettiin myös lastenruokalistat, vaikka eivät vielä osanneet lukea niin Vennu tahtoi hernekeittoa. Mikään ei auttanut.ajattelin jo kauan aikaa sitten että perustan kahvilan jonne pääsee koiria. minua ainakin ärsyttää se että jos on koiran kanssa ulkona ja tekisi mieli kuppin kahvia niin koira pitää jättää ulos jos jossain poikkeaa. joku tekikin sen ennen minua. :)
- Hömelö
Ei taida kauaa pysyä tuo pulju pystyssä kun joku EU-direktiivi sen jotenkin kieltää.. Koira on terveysriski paikassa missä käsitellään ruokaa, vaikka koira olisi monen kymmenen metrin päässä siitä ravintolan kyökistä. Ei varmasti suomessa onnistuisi, kyllä täällä niin kovin vahdataan noita hygieenisyysjuttuja.. Sanoisiko että aika liiankin kanssa. Hyvänä esimerkkinä eräs turkulainen ravintola joka oli muistaakseni kiinni pitemmän aikaa kun terveystarkastaja sai selville että se hankki osan raaka-aineista dyykkaamalla. En ole muuten missään saanut niin hyvää sapuskaa, niin halvalla ja niin suurta annosta.. Ja ruokamyrkytyksestä ei kyllä ollut tietoakaan!
- Lizzie013
Hömelö kirjoitti:

Mullakin kävi mielessä tuo, että välttämättä ei onnistus noitten lakien takia...Mutta sitten taas mietin enemmän niin saahan koirat kotonakin olla keittiössä (ainakin meillä ja porukoilla...) ja mulla viel on kanikin siellä ja sillon kun rottia oli niin koko jengi kyyläs jääkaapin luona:D. Enkähän tuota sairastellu tuon takia...toki hieman eri asia joku kahvila, mutta silti...
- toscan
ravintoloita joka lähtöön, koiria joka lähtöön, lapsia joka lähtöön, meitä aikuisia jos jonkinmoisia.
Yhteistä meille kaikille on yksi maailma jossa kaikkien on hyvä olla, kunhan muistetaan arvostaa toisiamme, toistemme juhlaa oli se sitten lapsiperheen yhteistä meluisaa syömistä, nuorenparin romanttinen illallinen, koirien räksytystä naapurissa, vauvan itkua tai mitä muuta elämään kuuluukaan. SUVAISEVAISUUTTA peräänkuulutan.
Aivan varmasti meillä jokaisella on elämässämme tilanteita jolloin itse kaipaamme lähimmäistemme ymmärrystä eikä heidä tuomitsevuuttaa.
VASTAVUOROISUUTENA voisi suvaitsevaisuuttakin ajatella.
Lapsiperheet voivat leikkiä ravintolaa kotona, samoin romanttisia kynttiläillallisia voi loihtia kotona. Jos ei suvaitse ELÄMÄÄ ympärillään on parempi jäädä kotiin. - Hömelö
Koiraravintola? Aika jännä sanoisko.. Toisaalta tuommoisen kuvittelisi olevan: K-18 tai yli ja savuton ravintola. En kyllä veisi koiraa minnekkään sauhun keskelle.
Ja kyllä kirkuvat ja inisevät lapset jotka heittäytyvät selälleen ravintolan/kaupan/elokuvateatterin... lattialle ilman että äidit ja isit osaisivat sanoa asiaan mitään ovat raivostuttavia. Kyllä tekisi mieli mennä antamaan vanhemmille tukkapöllyä ja sanomaan että kasvattaisivat ne perkeleen penskansa ja opettaisivat edes perus käytöstavat ennen kuin lähtisivät niitten kanssa ulos suureen maailmaan. Ymmärrän hyvin ettei ravintolakäyttäytymistä opi ilman sopivaa harjoitusmaastoa, mutta ne PERUS KÄYTÖSTAVAT olisi silti hyvä osata...
Olisi kyllä kiukussa pitelemistä jos itselle kävisi niin että kesken romanttisen ravintolaillan naapuripöytään rantautuisi kolmilapsinen perhe mesoamaan. Taitaisi jäädä se reissu kesken minun puolestani.. Eri asia jos ne kaikki istuisivat kiltisti paikoillaan ja pyörittelisivät hissukseen peukaloita. - Hekotius
Eipä tulisi ainakaan meidän perheellä käytyä ravintolassa, jossa koiria olisi mukana sisätiloissa. Harva koira ei noteeraa muita koiria lainkaan, aina joukossa olisi joku rähjääjä, syö siinä sitten rauhassa... Koirien karvoista, kuolasta ja hajuista puhumattakaan... :D
Eri asia sitten vaikkapa ulkoilmakahvila kesällä, minun kaupungissani koirat saavatkin melko vapaasti tulla huoltoasemien terasseille ja torin kahviloiden ulkopöytiin mukaan :) Itse aion hyödyntää näitä paikkoja ensi kesänä vauvaamme koiran kanssa kaupungilla työnnellessäni =)- Lizzie013
Eipähän tuota tule käytyy missään mäkkärissä tms päivällä kun paikka täynnä kirkuvia kakaroita, jotka juoksee jaloissa...Mieluummin menee illalla kun naperot on kiltisti peittojen alla ja on hiljasempaa.
Ja muuten...kyllä ne naperotkin kuolaa!:D - Hekotius
Lizzie013 kirjoitti:
Eipähän tuota tule käytyy missään mäkkärissä tms päivällä kun paikka täynnä kirkuvia kakaroita, jotka juoksee jaloissa...Mieluummin menee illalla kun naperot on kiltisti peittojen alla ja on hiljasempaa.
Ja muuten...kyllä ne naperotkin kuolaa!:DEnpä käy minäkään, mutta siitä syystä ettei grilliruoka houkuta.
Vauvat kuolaa, totta, mutta ei toisten lautasille tai vaatteille.... En minä anna omienkaan koirien tulla keittiöön kun ihmisillä on ruoka-aika.
Jos luet ketjua tarkemmin, huomaat, että en ole valinnut mitään puolta kyseiseen topiciin vaan perään kuulutan ainoastaan hyvää kasvatusta. - Lizzie013
Hekotius kirjoitti:
Enpä käy minäkään, mutta siitä syystä ettei grilliruoka houkuta.
Vauvat kuolaa, totta, mutta ei toisten lautasille tai vaatteille.... En minä anna omienkaan koirien tulla keittiöön kun ihmisillä on ruoka-aika.
Jos luet ketjua tarkemmin, huomaat, että en ole valinnut mitään puolta kyseiseen topiciin vaan perään kuulutan ainoastaan hyvää kasvatusta.siis ihan huumorin kannalta tää keskustelu:).
Että kyllä muuten naperot kuolaa myös vaatteille!
Monesti nähty on:D. Lattialle asti ei sentää taia yltää...
- just noin pitääkin olla...
Mä oisin 100%:sti ajatuksen takana, että "koiraihmiset" eivät tulisi haisemaan ja vinkumaan normaalien ravintoloihin. Viimeksi eilen, jouduin siirtymään sellaisen epäsikiön läheisyydestä toiseen pöytään, kun meni ruokahalu. Toi olisi todella hyvä ajatus. KOIRAIHMISET VOIS PYSYÄ PISKIENSÄ KANSSA OMISSA KOPEISSAAN!!!! ps. toi raflan nimikin on aika sopiva... rakkipaskahousut voidaan ihan hyvin eristää....
- misuami.
Herranjumala mikä tappelu täällä on? Haukutaan ja käristään. Yhden asian haluan sanoa: en vihaa lapsia, en vaan pidä heistä ja en pidä siitä, miten he pilaavat yleensä rauhallisen päivän tai illan.
Ja, olen kyllä hoitanut todella, todella paljon siskoni kolmea penskaa, koska siskoni joutui masennuksen kouriin (lasten takia), joka kesti yli 2 vuotta, olen nähnyt miten pirullisia lapset ovat, manipuloivia ja myös suloisia, kaikki puolet.
Tiedän myös sen, että hoitajia aina löytyy, myös senkin, että ravintolaa voi leikkiä kotona ja muutenkin.
ja senkin, että useimmat vanhemmat haluavat/tarvitsisivat laatuaikaa kahdestaan. piste.- sääliksi käy sinua
poloista, kun olet joutunut pirullisten, suorastaan julmien ja säälimättömien lapsipaholaisten kohtelun uhriksi!
Hyppää kaivoon jo! - Hömelö
sääliksi käy sinua kirjoitti:
poloista, kun olet joutunut pirullisten, suorastaan julmien ja säälimättömien lapsipaholaisten kohtelun uhriksi!
Hyppää kaivoon jo!asiattomasta vastauksesta. Ei tuo misuamin kirjoitus kyllä minua mitenkään provosoinut huutamaan "hyppää kaivoon". No, onneksi me kaikki ollaan erilaisia, toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä ;)
- misuami.
Hömelö kirjoitti:
asiattomasta vastauksesta. Ei tuo misuamin kirjoitus kyllä minua mitenkään provosoinut huutamaan "hyppää kaivoon". No, onneksi me kaikki ollaan erilaisia, toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä ;)
voi muhun purkaa pahaa oloaan, jos haluaa, en mä niin pehmeä ole, että heti siitä rikki menen. Ja en tosiaan tarkoittanut tuota provosoinniksi, vaan ihan kerroin miten omat asiani on, enkä tosiaankaan haukkunut siskoni lapsia "paholaiskakruiksi" vai miten se menikään, sanoin vaan, että tiedän, miten lapset voi näyttää niin huonot kuin hyvätkin puolet.
Ja mielestäni tämä "ei halua lapsia=sydämetön"-asenne loukkaa aika paljon, koska nykyaikana on monia jotka siihen päätökseen tulevat, ilman sitä "sydämettömyyttä". - Hömelö
misuami. kirjoitti:
voi muhun purkaa pahaa oloaan, jos haluaa, en mä niin pehmeä ole, että heti siitä rikki menen. Ja en tosiaan tarkoittanut tuota provosoinniksi, vaan ihan kerroin miten omat asiani on, enkä tosiaankaan haukkunut siskoni lapsia "paholaiskakruiksi" vai miten se menikään, sanoin vaan, että tiedän, miten lapset voi näyttää niin huonot kuin hyvätkin puolet.
Ja mielestäni tämä "ei halua lapsia=sydämetön"-asenne loukkaa aika paljon, koska nykyaikana on monia jotka siihen päätökseen tulevat, ilman sitä "sydämettömyyttä".Itse olen kuullut samaa..ja jossain jopa väitettiin että on naiselta ITSEKÄSTÄ olla hankkimatta lapsia sillä siihenhän nainen on luotu. Anteeksi, mutta mielestäni tuo on niin tajuttoman takapajuista että huhhuh.. Minen aio lapsia hankkia, enkä pidä lapsista. Piste.
- misuami.
Hömelö kirjoitti:
Itse olen kuullut samaa..ja jossain jopa väitettiin että on naiselta ITSEKÄSTÄ olla hankkimatta lapsia sillä siihenhän nainen on luotu. Anteeksi, mutta mielestäni tuo on niin tajuttoman takapajuista että huhhuh.. Minen aio lapsia hankkia, enkä pidä lapsista. Piste.
Toi väite on tosiaan aatamiaikainen! Sama on se, jos et halua lapsia, niin "ootko lesbo"? ja nyt kun olen parhaimmillani "lapsenhankinta" iässä, kaikki sukulaiset kyselevät, että millos sellainen taapero teidänkin perheeseen tulee.. vastaan aina "tuli jo muutamia kuukausia sitten, oppinut jo sisäsiistiksi ja karva kasvaa hyvin", niiden ilmeet ovat sanoinkuvaamattomia sen jälkeen! :DDD

Kaikilla serkuilla ja jopa veljellä on ollu hirvee lisääntymisvimma heti kun on täysi-ikäseks tulleet.. Arvaa vaan kyselläänkö multa sitten :D Mä yleensä tiukasti sanon että en aio edes hankkia penskoja.. tai sitten kysyn jotain todella törkeen henkilökohtasta niiltä utelijoilta... Siinäpähän pääsee niistä utelemisistaki kun loukkaantuvat yleensä verisesti.. ;)
- Lizzie013
misuami. kirjoitti:
Toi väite on tosiaan aatamiaikainen! Sama on se, jos et halua lapsia, niin "ootko lesbo"? ja nyt kun olen parhaimmillani "lapsenhankinta" iässä, kaikki sukulaiset kyselevät, että millos sellainen taapero teidänkin perheeseen tulee.. vastaan aina "tuli jo muutamia kuukausia sitten, oppinut jo sisäsiistiksi ja karva kasvaa hyvin", niiden ilmeet ovat sanoinkuvaamattomia sen jälkeen! :DDD
Tuota kommenttia pitää muuten kokeilla joskus! Aivan loistava:D:D
- nähtiin se, kun
misuami. kirjoitti:
Toi väite on tosiaan aatamiaikainen! Sama on se, jos et halua lapsia, niin "ootko lesbo"? ja nyt kun olen parhaimmillani "lapsenhankinta" iässä, kaikki sukulaiset kyselevät, että millos sellainen taapero teidänkin perheeseen tulee.. vastaan aina "tuli jo muutamia kuukausia sitten, oppinut jo sisäsiistiksi ja karva kasvaa hyvin", niiden ilmeet ovat sanoinkuvaamattomia sen jälkeen! :DDD
monta tyhmää päätä lyödään vastakkain..niin mikä on lopputulos? Lopputulos on kaaos.:)
- oikeassa, että
Hömelö kirjoitti:
asiattomasta vastauksesta. Ei tuo misuamin kirjoitus kyllä minua mitenkään provosoinut huutamaan "hyppää kaivoon". No, onneksi me kaikki ollaan erilaisia, toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä ;)
täytyyhän minunkin ymmärtää tämä teennäiseltä kuulostava teinilätinä ja ottaa se vähän kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.:)
Teinit provoilee luonnostaan, vaikka se ie siltä kuulostaisi. Ne mielipiteet ovat vaan niin hiomattomia vielä.
Mutta ehkäpä se elämä siitä kasvattaa. - Hömelö
oikeassa, että kirjoitti:
täytyyhän minunkin ymmärtää tämä teennäiseltä kuulostava teinilätinä ja ottaa se vähän kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.:)
Teinit provoilee luonnostaan, vaikka se ie siltä kuulostaisi. Ne mielipiteet ovat vaan niin hiomattomia vielä.
Mutta ehkäpä se elämä siitä kasvattaa.Missä semmoista oli? Minen ainakaan nähny semmosta yhtään missään.. Missään ei mielestäni pohdiskeltu että missä aiotaan vetää pussikaljaa tänäiltana..
- sudenkorento75
En näe tuossa mitään pahaa, ravintola saa valita asiakkaansa. Toki ymmärrän jos "lapselliset" saavat tuosta hepulin (kokevat varmasti syrjityksi itsensä ja lapsensa). Itse lapsettomana menisin mielelläni paikkaan jonne ei penskoja saisi tuoda.
Toki en sinne ruokapaikkaan haluaisi koiriakaan.
Onhan niitä "ravintoloita" vain miehille/naisille, joten miksi ei olisi myöskin tällaista vaihtoehtoa?
Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203764
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243139En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322355- 922139
- 191976
- 261632
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411611- 321512
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021463Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91414