Mua sitten voi ärsyttää kun samassa talossa asuu kundi jolla on rotikkauros jota ei ole koulutettu. Se kundi on ihan hätää kärsimässä sen koiran kanssa kun esim. kuljen oman mittelini kanssa niin että tullaan vastakkain. Samaan aikaan ei ole mitään asiaa rappuun.
Toisekseen se jätkä paskattaa sen koiran tohon ulko-oven eteen eikä korjaa niitä pois. kaikki koiraihmisethän tietävät millainen kasa rotikalta tulee... ja lisäksi koira kusee heti oven eteen. Hitto, ei kai auta kuin laittaa hissiin lappu (en tarkkaan tiedä missä asuvat) että korjaa poika ne koirasi jätökset ja kouluta se koira ennen kuin se joudutaan lopettamaan!
Minulla ei ole mitään isoja koiria vastaan, vain niiden idiootteja omistajia jotka eivät kouluta koiriaan ja hoida jätöksiä pois!
ärsyttävä rotikan omistaja
9
812
Vastaukset
- nimetön
ei ole kiva tilanne sinulla ): aika usein näkee näitä huonosti koulutettuja rotikoita. ihmiset ottavat rotikan, tietämättä yhtään millainen koira se on ja millaisen koulutuksen vaatisi.
- minä kyllä
Olen hyvin koulutettuja rotikoita nähnyt, koska se on rotu joka on PAKKO kouluttaa!
(samoin tietysti tulisi tehdä jokaisen rodun kanssa)
Oikeastaan voin sanoa että en oikeastaan muista yhtään tottelematonta/kouluttamatonta rotikkaa, kuitenkin itse ko.rodun edustajan omistajana kiinnitän erityisesti huomiota kaduilla liikkuviin rotikoihin.
myös Rotikka uros kouluttamaton, mutta julmetun ystävällinen. Eivät myöskään korjaa kasoja ja kuljettavat toisten yhtiöiden pihojen kautta sitä koiraa tarpeilleen. Ja vain siksi etteivät voi kulkea koiran kouluttamattomuuden takia sitä muualla.
Sääliksi käy omistajat, sillä tiedän jo ainakin kaksi ilmoitusta siitä tehdyn isännöitsijälle.Koira on hyvin hoidettu ja turkki kiiltää, mutta omistajat täysin piittaamattomia säännöistä.Juu,rotikka on ehdottomasti rotu joka vaatii sen peruskoulutuksen,muuten siitä saa itselle sekä muille pedon.. Rotikka vaan joskus otetaan itsetunnon kohottajaksi,ja sitten ei sitä osata kouluttaa kunnon kansalaiseksi...:(
- Se on
No, jos se on otettu itsetunnon kohottajaksi, niin luulis kyllä itsetunnon mieluummin laskevan, jollei sitä onnistu kouluttamaan.
- haukku24
että tuollaisia typeryksiäkin on. mahtaa koira olla lihava, kun ei tuon kummenpia lenkkejä tehdä?
- ::::::
Talon edustan sotkemisesta ja rappurähinästä ilmoitat isännöitsijälle. Eiköhän ala korjata jälkensä, kun toinen vaihtoehto on häätö.
Jos koiran pito muuten vaikuttaa asiattomalta, niin ilmoita eläinsuojeluun.- arrrghhh!!
Koiraa kyllä viedään pidemmillekin lenkeille, mutta jostain syystä tekee tohon oven eteen.
Ja isännöitsijään olen jo ollut yhtydessä mutta on kuulemma voimaton. Pitää kytätä nyt kello kädessä ja merkata paperille kaiken mitä näen. Ihan kun ei olisi muuta tekemistä. Enkä ole edes päivisin kotona...
Ei häätöä tänä päivänä ihan tollaisilla perusteilla pysty antamaan. Pitää olla paljon muuta näyttöä.. ja todisteita.
mutta eiköhän tämän talon mummot pidä huolen.. ne kun eivät voi sietää moista käytöstä!!
Jos koiraa pidettäisiin muuten huonosti olisin jo soittanut eläinsuojeluun!! heh, yhden koiran olen jo sinne toimittanut. mutta koira näyttää " ihan hyvältä". Omistaja on vaan asennevammainen ja koira kouluttamaton.mikä yhtälönä tietää vain ISOJA ongelmia!!
Täälläpäin asuu muutama muukin rotikka ja ne ovat mitä ihanempia.. voi kun tälläiset ongelmaomistajat tajuisivat oman ja koiran parhaansa... - ::::::
arrrghhh!! kirjoitti:
Koiraa kyllä viedään pidemmillekin lenkeille, mutta jostain syystä tekee tohon oven eteen.
Ja isännöitsijään olen jo ollut yhtydessä mutta on kuulemma voimaton. Pitää kytätä nyt kello kädessä ja merkata paperille kaiken mitä näen. Ihan kun ei olisi muuta tekemistä. Enkä ole edes päivisin kotona...
Ei häätöä tänä päivänä ihan tollaisilla perusteilla pysty antamaan. Pitää olla paljon muuta näyttöä.. ja todisteita.
mutta eiköhän tämän talon mummot pidä huolen.. ne kun eivät voi sietää moista käytöstä!!
Jos koiraa pidettäisiin muuten huonosti olisin jo soittanut eläinsuojeluun!! heh, yhden koiran olen jo sinne toimittanut. mutta koira näyttää " ihan hyvältä". Omistaja on vaan asennevammainen ja koira kouluttamaton.mikä yhtälönä tietää vain ISOJA ongelmia!!
Täälläpäin asuu muutama muukin rotikka ja ne ovat mitä ihanempia.. voi kun tälläiset ongelmaomistajat tajuisivat oman ja koiran parhaansa...Ei se isännöitsijä mitenkään voimaton ole, kenties laiska tai muuten hommaansa sopimaton. Eikä sille kaverille suoraan mitään häätöä tarvitse havitellakaan, aika moni epäkohta korjautuu jo varoituksen avulla - useammasta sellaisesta kun sitten seuraisi häätö. Jos saat talon "mummot" rintaman kanssasi olette voittamattomia! =)
Hyvä jos koira on muuten kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1227111Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224897L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644195TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153443Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7192231Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2681654- 671445
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j571366Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221306