Mika Muranen, joka vuonna 1994 surmasi kolme ihmistä Kotkassa (kaksi jousella ja yhden RK-68:lla) oli kuulemma ollut ihan pikkupojasta asti naapureiden kauhu (eli oikea kiusanhenki). Kysymys kuuluukin, mitä kaikkea kiusaa Muranen oli oikein tehnyt naapureilleen? Jotkut lähteet väittävät, että Muranen olisi rääkännyt viereisessä talossa asuneen pariskunnan (jotka hän myöhemmin ampui jousella) kissaa ja että hänellä oli hieman pyromaanin vikaakin, mutta voisiko joku tietävämpi kertoa?
Mika Murasen tausta?
11
7988
Vastaukset
- Muranen
sitä jousella silmään!
- puhkominen
lempiharrastus.
- Ex-vanki111
Muranen on sekaisin oleva tyyppi. Lusin Murasen kanssa samaan aikaan Mikkelin lääninvankilassa -90
luvun loppupuolella ja mitä Murasta seurasin, niin ei se kuuluis vankilaan vaan hoitoon, että tällainen tapaus.
Joo, Murasen lempiharrastuksiin kuului mm. renkaiden puhkominen ihmisten autoista, yms.
Täs olis linkki josta voi lukea lisää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mika_Muranen- stara
Eipä tuo Wikipedia kauheasti kerro herran nuoruudesta, joka oli täynnä renkaiden puhkontaa ja eläinten rääkkäystä. Herrahan ehti nuoruudessaan myös Keravan nuorisovankilassa istumaan kun kiusanteko eteni liian pitkälle. Tosin eipä se aika Keravalla Murasta mihinkään muuttanut, kuten kaikki huomasivat vuoden '94 Huhtikuussa.
Muistan muuten joskus kun yksi tuttavani oli säästänyt yhden Ilta-Sanomat lehden vuodelta '94. Kyseisessä lehdessä toimittajat kävivät kurkistamassa, mitä löytyy Murasen videohyllystä. Siellä oli pelkkiä sota/action-leffoja (mm. Rautaristi, Rambo). Kyseisestä hyllystä löytyi myös Mad Max 2, jonka kannessa joku hemmo tähtäilee varsijousella (eli aseella, jolla Muranen tappoi 2 uhreistansa). Siitä kuulemma kohistiin ja kauan. - oot tainut..
istua samaa aikaa ku mun mies...
Eikös sillä Raija Pellillä ollut aikoinaan sellainen ohjelma(en tarkoita poliisi tv:tä) jossa oltiin enemmän keskitytty noihin rikosten uhrienomaisiin?Muistaakseni juuri murasen uhriksi joutuneita ihmisiä oli haastateltu ko.ohjelmaan..en tosin nyt sitten siitä mene varmasti vannomaan,että oliko se murasen tapaus jota ohjelmassa käsiteltiin..
- Samoilta kulmilta
MM asui nuoruuttaan samoilla kulmilla, missä minä vietin lapsuuteni. Olen hiukka nuorempi kuin MM, mutta muistan tapauksen kyllä.
Auton renkaiden puhkominen, joka onkin jo mainittu, naapureiden ampuminen ritsalla tai puhallusputkella olivat hänen lemppariharrastuksiaan. Lisäksi siihen aikaan lähimetsissä tapahtui outoja kissakuolemia (esim. kissa naulattu puuhun kiinni ja nyljetty), joiden tekijäksi ko. henkilöä epäiltiin. Saattoi myös ammuskella ilmakiväärillä variksia.
Ennen surmien tekemistä MM oli käynyt uhkailemassa silloista Kotkan yleistä syyttäjää, ilmeisesti oli jotain pikkusyytteitä jo niskassa.- Pekkala
Muistelisin, että Mika oli tuolloin armeijassa, koska meidän patterissa syntyi kovasti keskustelua hänen edesottamuksistaan. Olin aivan eri paikassa samaan aikaan armeijassa, mutta silti tapaus herätti ristiriitaisia tunteita patteristossamme. Muistaakseni kapiaiset ylistivät murasen ammuntataitoja, hän oli kuulemma ollut erinomainen ampuja.
- hän oli sotapoika
Pekkala kirjoitti:
Muistelisin, että Mika oli tuolloin armeijassa, koska meidän patterissa syntyi kovasti keskustelua hänen edesottamuksistaan. Olin aivan eri paikassa samaan aikaan armeijassa, mutta silti tapaus herätti ristiriitaisia tunteita patteristossamme. Muistaakseni kapiaiset ylistivät murasen ammuntataitoja, hän oli kuulemma ollut erinomainen ampuja.
Hän palveli murhatekojensa aikana Haminassa Kymen ilmatorjuntarykmentissä. Sieltä hän sen rynnäkkökiväärin varasti. Ja kyllä, Mika oli kuulemma oikein hyvä sotilas, joskin häiriintynyt sellainen.
- Pekkala
hän oli sotapoika kirjoitti:
Hän palveli murhatekojensa aikana Haminassa Kymen ilmatorjuntarykmentissä. Sieltä hän sen rynnäkkökiväärin varasti. Ja kyllä, Mika oli kuulemma oikein hyvä sotilas, joskin häiriintynyt sellainen.
Kersanttimme kehui kovasti Murasen toimintaa, luultavasti hän kuitenkin pilaili, koska huumori miehiä oli. Hän sanoi muun muasa, ettei meillä riittäisi rohkeutta vastaavaan.
- Annika
Asustelin kyseisen ihmisen naapurissa, silloin, kun Mika oli vielä lapsi. Koulussa oli koulukiusattu, eikä kavereita ollut, hiljainen ujo poika.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845247Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402854Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182031Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861596- 471586
- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71115