Toinen parista kummiksi

moi

Minusta siinä ei ole mitään väärin jos ei halua toista avoparista kummiksi.. Se on minusta aika yleistä. Lapsi on kuitenkin teidän ja te päätätte ketkä ovat kummeja.
Monet ottavat vain sen "alkuperäisen" ystävä tai sisaren, näin saa mahdollisimman monesta eri taloudesta.
Ja kummiksihan yleensä valitaan juuri ne ihmiset keneen luottaa eniten.. ja jos tulevan kummin puoliso ei sitä ymmärrä niin sitten ei voi mitään.
ja kysymykseesi puolison suhtautumiseen:
Joku voi ottaa sen loukkauksena siihen ettei heihin luoteta parina vaan jätetään se vara että jos eroavat niin ei tule eri puraa esim.syttäreillä.
Onnea vauvasta.

lukea näitä juttuja yleensä joita jo valmiina niin saa aika hyvän kuvan asiasta. Joku loukkaantuu joku ei.

Meillä tuo tilanne aiheutti sen että vastaavassa tilanteessa kummiksi tulo kesti kymmenkunta vuotta eli avioeroon asti. Tiedän että hän oli loukkaantunut koska häntä ei koskaan kysytty tuota ennen kummiksi, mutta mies oli ylitsepääsemätön este asialle ja heillä itsellään oli se periaate että aina pariskunnasta molemmat. Oltiin siis aika ahtaalla asian kanssa..

Me on kans mietitty, että jos lapsi joskus tulee, niin pariskunnasta haluaisimme vain toisen kummiksi. En missään nimessä haluaisi hänen puolisoa kummiksi, kun en hänen kanssaan ole missään tekemisissäkään, ja hän on antanut ymmärtää, ettei edes tykkää lapsista.

Minut valittiin naapurin lapsen kummiksi jokin aika sitten. Olin jo tuolloin naimisissa ja olisimme mieheni kanssa halunneet olla molemmat kummeja kun jo naimisissakin ollaan. Olemme kuitenkin ihan samalla tavalla yhteyksissä naapuriin. Nyt tuntuu oudolta, kun tulee syntymäpäiviä, niin mieheni on ns. ulkopuolinen koko systeemissä. Jos valitsette toisen kummiksi, olisi hyvä ottaa asia puheeksi pariskunnan kanssa, ettei tule sellaista tunnetta ettei toinen kelpaa. Yksi hyvä syy minusta on, että haluaa esim. vain 2 kummia ja toinen kummi on jou muu läheinen.Ja nämä tietysti ovat meidän tuntemuksia. Jälkikäteen olen miettinyt jos tulee vastaavanlainen tilanne, kieltäydyn kummiudesta kokonaan.

Meillä tällainen tilanne... Haluaisin pyytää kummiksi parasta ystävääni, mutta en missään nimessä hänen miestään. Ensinäkin mies on minun exäni ja toiseksi muutenkin niin raskas ihminen, että hänen kanssaan ei halua olla tekemisissä. Olivat jo yhdessä minun ja mieheni kihlajaisissa ja muut vieraat meinasivat tämän miehen heittää pihalle. Olisihan tuo toki muutenkin outoa jos lapseni kummi olisi ex-mieheni. Nykyisellekkään tuo ei toki kävisi. Sekava tilanne, mutta pelkään että ystäväni loukkaantuu, mutta onneksi ystävyytemme kestää sen ,että taidan kysyä ihan suoraan tuosta asiasta.

Itse kuulun niihin, joita ei pyydetty kummiksi vaikka puoliso pyydettiin. Meillä kävi niin, että mieheni veli pyysi kummiksi ainoastaan veljensä eikä minua. Täytyy myöntää, että loukkaannuin hieman. Ymmärtäisin asian paremmin, jos olisimme huonoissa väleissä tai minä ja puolisoni olisimme olleet vasta vähän aikaa yhdessä. Olemme kuitenkin olleet yhdessä yli kymmenen vuotta ja naimisissakin 2 vuotta.Mutta ehkä ajattelutapamme vain on erilainen, itse kyllä ottaisin pariskunnasta molemmat kummiksi.

Itselleni kävi näin: mieheni sisko ei ottanut minua kummiksi. Olimme seurustelleet vasta vajaan vuoden, joten ajattelin sen johtuvan siitä. Miehen sisko varmaan ajatteli, että me erotaan kuitenkin, ja sitten tulee hankalia tilanteita syntymäpäivillä yms.

No, loukkaannuin vain lyhyeksi aikaa, ja menin tietenkin ristiäisiin vieraaksi. Eniten loukkasi sellainen "harmiton" lipsahdus, että tämän perheen vanhempi lapsi kertoi minulle vähän ennen ristiäisiä, että minusta tulee kummi. Odotin siis vähän "kutsua", ja petyin sitten. Lapsi oli ehkä kuullut keskustelusta osan, tai sitten käsittänyt, että myös minut otetaan kummiksi.

Noh, aikaa tapahtuneesta on vuosia, ja nyt olen naimisissa sen saman miehen kanssa, joten oikeastaan olisi kannattanut ottaa minut kummiksi! Olen kuitenkin se henkilö, joka ostaa perheessämme lahjat kummilapsille ja muistaa esim. nimipäivät, eikä mies.

Tavallaan siis luottamuksesta kysymys. (Toivottavasti ei siitä, etteivätkö he tykänneet minusta henkilönä!)

Itsellänikin voi olla tää kummiasia vielä joskus edessä. Haluaisin ystäväni pyytää, ja myöskin hänen avomiehensä. He ovat olleet vuosia yhdessä, mutta kerran jo "eronneet" ja palanneet yhteen. Joten aina on näitä riskejä sitten, että valittu kummi ei enää olekaan mitenkään tärkeä henkilö perheessä/suvussa.

Minulla on oma kummi, joka seurusteli tätini kanssa ollessani vauva. He erosivat aika pian, ja olen nähnyt tätä kummiani vain muutaman kerran elämäni aikana. Rippijuhlissani kävi viimeksi, noin 10 vuotta sitten, ja silloinkin jouduttiin miettimään, että tuleeko "vaikeita" tilanteita, ja mitä mieltä tätini on jne...

..ihmiset erotko!!!! Älkää erotko!!

Meillä lapsen etu on ollut etusijalla kun olemme kutsuneet läheisä ystäviä kummeiksi.

Sukulaisia emme ole edes kutsuneet koska meidän suvussa sukulaisen auttaminen ja tukeminen tulee täysin luonnostaan. Perhettä autetaan AINA!

Kummeja miettiessämme olemme pyrkineet optmoimaan laajaa kokemuspohjaa, viisautta, osaamista, henkistä tasapainoa, aitoa halua tehdä ja olla kummilapsen kanssa jne. Olemme onnistuneet luomaan mahdollisemman taspainoisen ryhmän aikuisa johon lapsi (tulevaisuudessa nuori) voi tukeuta aiheessa kun aiheessa. Ja sehän on tärkein!

Näin ollen meillä ei ole yhtään kummia samasta perheestä. Mutta se ei ole tuottanut mitään ongelmaa. Vaan... Käytännössä meillä on nykyään kahdeksan kummia lasta kohden vaikkakin vaan neljä virallista. Kummien puolisot ja avo-puolisot ovat täysin mukana.

Tämän lisäksi meillä on liuta "virallisia hyviä kavereita" lapsille jotka toimivat kuten kummit mutta ilman virallista statusta.

Kukaan ei ole loukkaantunut kun asioista ollaa juteltu sivistyneesti.

Jos joku loukkaantuu sellaisesta, että puoliso pyydetään kummiksi muttei häntä, niin eipä olisi sitten kummiksi passanutkaan!

Meillä rouvan vanha koulukaveri pyysi häntä kummiksi, vaikka ollaan oltu sata vuotta ydessä, naimisissa ja lapsikin on.

Että käy näin... ihme juttuhan se, mutta sitten oli toinen joku 17 vuotias sälli kummina. Jokainen taplaa tavallaan ei kai siinä mitään.

Pariskunnan tuntien ei silleen ihmetytä eikä loukkaavalta tunnu mitenkään. Rempseetä porukkaa ja homma toimii. Tyhmäähän sellanen on - ei siitä mihinkään pääse, mut - elämä on :)

En ole kenenkään kummi, vaimoni kyllä on.
Ei ongelmia puoleen eikä toiseen.

Jos kummipariskunta on samaa sukupuolta, niin tulee molempia pyytää kummiksi. Ellei kirkkoon kuulumista kysellä, niin ollaan hiljaa vain. Kummien tehtävähän on huolehtia kristillisen kasvatuksen onnistumisesta. Tässä tapauksessa myös seksuaalisen tasa-arvon käsitteet tulevat olemaan luonnollinen osa ihmisluontoa ja ehkä esimerkki.

mulla on mies ja nais kummi eikä ne oo mitenkää sukuu toisillee tms. ja kummatki on ihan naimisissa omien puolisoidensa kanssa (oli myös silloin kun mut kastettiiin).oikeestaan se on ihan yhtä yleistä että kummi"pari" tai että on kaks iha eri veriperimä kummii.. ei sillä oo mtn väliä!!

Mieheni lapsuuden ystävä pyysi vain miestäni kummiksi.Olimme jo tuolloin aviossa ja kyseinen ystävä on meidän lapsemme kummisetä.Eli kyseinen ystävä oli hoitanut jo muutaman vuoden kummiuttaan kun tapasi tulevan vaimonsa ja saivat lapsen.Tuntui suorastaan omituiselta kun vain miestäni pyydettiin kummiksi.Tuntui ettei minuun luotettu ja selityskin oli valmiina...eli halusivat vain läheiset kummeiksi.Selitys tyydytti minut siihen saakka kunnes heille syntyi toinen lapsi ja kas kummaa,toisen lapsen kummiksi pyydettiin PARISKUNTA(avopari),joten selitys alkoi ontua pahasti.
Mutta olen minäkin "makiaa" saanut...tämä kyseinen pari erosi ja toinen kummi ei ole sen jälkeen yhteyttä pitänyt.Ja tällä makialla tarkoitan vain ja ainoastaan sitä että kannattaa harkita tarkasti,oli suunta sitten kielteinen tai myönteinen.
Minä se meillä ostan kummilasten lahjat mutta kyseiselle lapselle ostaessa tulee aina se kumma tunne etten ole siihen hommaan velvollinen.
Meillä on useita yhteisiä kummilapsia ja näitä "virkoja" jaettaessa ei meitä kumpaakaan ole uudestaan kyseenalaistettu.
Yhteiset kummilapsemme ovat kaikki minulle yhtä rakkaita.Lahjatkin ostetaan tasapuolisuus huomioon ottaen.Olemmehan saaneet KUNNIAN olla juuri näiden lasten kummeja.Kiitos siitä!

Harkitsimme jo ensimmäisen lapsen kohdalla molempien valintaa, mutta valitsimme vain toisen (sukulainen). Toisen kohdalla sitten valittiin molemmat. No, heille tuli ero ja kummi hävisi kuvioista. Me emme ole häntä kieltäneet pitämästä yhteyttä, mutta hän teki itse oman valintansa. Olemmekin harkinneet uuden kummin nimeämistä, koska lainmuutoksen ansiosta se on mahdollista.

yleensäkin miksi näissä kummiasioissa suututaan ja kahnataan niin paljon.olemme erilaisia eikä kaikkia voi miellyttää.itse suunnittelin,että haluaisin pyytää kummeiksi kolme sisarustani.heitä onkin jo monta!eli en pyydä heidän puolisoitaan.enkä loukkaannu,jos jostain syystä joku sisaruksistani ei halua kummiksi.harmittaisihan se.mutta olen itse kärsinyt kahnauksista-enkä halua että kukaan kärsii minun lapseni kummina ollessa tai siitä että suuttuisin ihme asioista.tai jos joku kieltäytyy.jokainen saa itse valita ja päättää.älä mieti turhia-kaikkia ei voi miellyttää kuitenkaan.kummallakin tavoin pyydetään,pareja ja vain toista.

Meillä kummit seuraavasti:

1.lapsi: minun veljeni,enoni ja enon vaimo (ovat jo eronneet).Enoni ei pidä yhteyttä ollenkaan.Enon ex-vaimo pitää viikottain yhteyttä.

2.lapsi: Ex-mieheni sisko,serkkuni miehensä kanssa (he myös eronneet).Näistä ei pidä yhteyttä oikeastaan kukaan.Serkkuni lähettää lahjat jouluna ja syntpäivänä ei käy katsomassa.

3.lapsi: Ex-mieheni sisko,serkku ja minun pikkuserkkuni.Ainoastaan pikkuserkkuni pitää aina välillä yhteyttä.

4.lapsi: Serkkuni puolisoineen,toinen serkkuni ja "naapurin" setä. Näistä kaikki pitävät yhteyttä jonkin verran."Naapurin" setä eniten.

Nyt odotan viidettä lasta ja olen tullut siihen tulokseen etten ainakaan sukulaista pyydä kummiksi kun ei tunnu pitävän yhteyttä ollenkaan.Ja kaveripariskunnasta vain naista pyydämme viralliseksi kummiksi (mies ei kuulu kirkkoon).

Kyl kaikest voi loukkaantua! Ei sillä oo väliä ketä kummix pyydät. Oman pojan kummi on naapurin setä!

Ei siinä mitään väärää ole. En itsekään pyytäisi kun toista, varsinkin jos tilanne on sellainen etten tuntisi kun toisen avoparista, sittenhän se varsinkin on täysin järjellistä!!

Omien lasten parastahan tässä vaan halutaan, eikö vaan..? :)

Kun vanhempi poikani syntyi, pyysimme lapsen isän siskoa kummiksi. Emme ollenkaan hänen pitkäaikaista poikaystävää. Ratkaisu oli hyvä, sillä pian he erosivatkin. Tosin tämä sisko ei oloe koskaan poikaani muistanut mitenkään, johtunee minun ja ex-miehen hyvin riitaisista väleistä. Mutta eihän lasta pidä siittä rankaista.
Itse olen yksin siskoni tytön kummitäti, vaikka olin ollut nykyiseni kanssa jo 2v. Eihän me silloin asuttu yhdessä, mutta se ei vaikuttanut asiaan. Aluksi mieheni varmaan kummeksu asiaa, muttei nykyään. Mutta se muistaminen ja lapsen kanssa oleminen on minun tehtäväni yksin.
Mielestäni sinun ei tarvitse pyytää molempia, te sen asian päätätte.

Olen veljeni esikoispojan kummi.avopuolisoani ei pyydetty kummiksi,ehkä siksi ettei oltu sanottu vielä toisillemme tahdon,mutta en ymmärrä,jos näin.Asiasta ei ole puhuttu,eikä varmasti koskaan puhuta.Mutta minua se vaivaa.Kummeus on kunniatehtävä,eikö puolisoani kunnioiteta!!!??

Kummihomma on muutettava siten, että on velvollisuus ottaa esim. orpoudessa tai huostaanottotilanteessa lapsi ns. parempaan kotiin. Sitten tulee kummiuteen jotain järkeä, eikä vain joulupukin kautta.

henkisesti terveet eli vain heterot sopivia kummeiksi.

pyytää vain toista. Joku roti se on näissäkin hommissa. En kyllä kehtaisi katsoa enää silmiin tätä puoliskoa pariskunnasta jota en kelpuuttanut kummiksi. Häpeän puolestasi

Ensimmäiselle lapselle tuli pyydettyä sisarukset puolisoineen kummeiksi, nyt 1,5 vuoden jälkeen heistä jo yksi eronnut ja toinen eroamassa, eivätkä nämä puolisot ole muutenkaan juuri lapseen yhteyttä pitäneet. Silloin ei kehdattu olla pyytämättä, nyt toiselle lapselle pyydettiin juuri ne kenet haluttiin, eli hyvää ystävääni joka jo 8 vuotta naimisissa. Ei kuitenkaan haluttu miesyä kummiksi, vaikka pidän hänestä paljon ja miehenikin on hänen kanssaan ystävystynyt. Kuitenkaan ei tämän miehen kanssa nähdä niin usein ja eikä heidänkään liittonsa aina niin vakaalla pohjalla. Mies ei ollut moksiskaan, olisi kuulemma kieltäytynyt kuitenkin.
Elä siis pyydä ketään kummiksi ketä todella et halua ja usko täyttävän kummin tehtävää; eli tavata lasta. Lahjat ei ole pääasia. Katumaan tulet kuitenkin.

koskaan tiedä milloin ne eroaa, ja siinä menee kummeus piloille, jos kumpikaan ei halua toisiaan nähdäkään. Se lapsihan siitä kärsii.
Tämä on yksi niitä helpon eroamisen hedelmiä.

Ei helkkari sentään! Ei susiparia kastettavan lapsen kummeiksi. Ensiksi avioliittoon osoittamaan, että tähtäävät liitossaan yhteiseen ehtooseen.

Me pyysimme avoparista vain toista kummiksi eli tarvitsimme kummisedän 14.v. sitten.Avoparista nainen ei ollut mieluinen kummallekkaan.Molemmat pyysimme kumminkin kastejuhlaan.Tämä avopari ei ole ollut yhdessä enää moneen vuoteen,mutta kummisetä on sukulainen ja pitää yhteyttä.

ole. Avopuolisoni veli ja hänen vaimonsa saivat lapsen. Avopuolisoni pyydettiin kummiksi, minua ei(olemme olleet yhdessä 6 vuotta). Lisäksi kummeiksi pyydettiin avopuolisoni sisko, mutta ei hänen miestään ja he ovat naimisissa. Ja lapsen äidin sisko, mutta ei hänen aviomiestään. Ei siis mitenkään pakollista, että puolisoista molemmat ovat kummeja. Eikä kukaan kyllä loukkaantunut, vaikkei kummiksi päässytkään.

Voihan lapsella olla monta kummia.
Mieheni sisko sai lapsen vuosi sitten ja hän pyysi kummeiksi sisarensa ja hänen miehensä sekä mieheni
eli lapsella on kolme kummia.
Minuakin olisi varmaan pyydetty mutten kuulu kirkkoon. Silti yhdessä toimimme kummeina pikku naperolle.
Ota vaikka 12 kummia lapselle

Esikoisella on kummina siskoni ja minun ja mieheni ystävä (nainen). Sisko oli tuolloin naimisissa, mutta molemmat aateltiin, että perinteisesti kaksi kummia. Toisella lapsella on toisena kummina oma ystäväni (on avioliitossa) ja toisena kummina mieheni ystävä (hänkin aviossa). Molempien puolisot olivat ristiäisissä ja tulevat syntymäpäiville. Perusteluina aviopuolison pyytämättä jättämiselle oli se että tavallaan kumpikin (siis minä ja mieheni) päätti toisen kummin. Tietysti toisen hyväksyessä ko. kummin.

veljeni otti kummallekin lapselleen kummeiksi 2 "hyvää ystävää". Molemmat kummit osoittautuivat vaan hänen nuoruuden dokukavereiksi, joita ei ole näkynyt enään aikuistumisen jälkeen. Toinen kummeista jopa kerran sanoi veljelleni tämän tiedustellessa lasten tapaamista: " MÄ EN oo niiden kaveri vaan sun prkl! Emmä kerkee!!(työtön alkoholisti)
Häntä kaduttaa tietenkin tuo valinta ja aina syntymäpäivillä lasten kysymykset: "Miks ei mun kummit käy?"
Eli neuvoisin jos ei olla ihan varmoja kummeista, niin parempi sitten ottaa vaikka niitä sukulaisia, veljiä ja siskoja joita tietty näkee muutenkin.

Olemme olleet jo pitkään naimisissa. Miehelläni on entisestä liitosta jo isoja, yhteisiä ei ole. Liittomme aikana olemme olleet kummeina muutamalle lapselle sekä yhdessä että erikseen. En koe sitä mitenkään loukkaavana. Perheet ovat joko jomman kumman sukulaisia tai tuttavia. Ei pidä kaikista asioista tehdä kynnyskysymystä! Onko todella niin, ettei osata ajatella asioita maalaisjärjellä!

Miksi ihmeessä molemmat pitäisi pyytää kummeiksi...?? Itselläni ei kummankaan lapsen kohdalla ole tullut mieleenkään, että kummeiksi pitäisi pyytää pariskuntien molemmat osapuolet. Enkä todellakaan ymmärrä, miksi pitäisi loukkaantua, jos ei molempia pyydetä. Onhan kai kyseessä kaksi täysin eri ihmistä, vaikka yhdessä olisivatkin...? Haloo...?? Jos mieheni pyydettäisiin kummiksi, mutta minua ei, niin ei se silti tekisi minusta yhtään sen huonompaa ihmistä! Ja kyllä, olemme molemmat kummeja tahoillamme.

menettelyhän tuo on. Minulla kolme kummilasta mutta avokillani ei yhtään ja tytöillä on heidän kummeistaan aina pyydetty se toinen tietyistä syistä ei molempia.

Tämänhän saa ajatella ihan järjelläkin.
Itselläni kummit sanoivat itsensä irti rippikoulun jälkeen. Vain yksi ainut kummi pitää enää yhteyttä.

Keskustelin asiasta ex-mieheni kanssa kun meidän lapselle kummeja mietittiin. Suvussani on ollut tapana että ensimmäinen lapsi niin vanhin sisarus.. joten minä pyysin isoveljeäni ja ex isosiskoaan. siihen lisättiin sitten vielä molemmilta yhdet. Minä pyysin pitkäaikaista parasta ystävääni ja ex serkkuaan. kaikki muut paitsi paras ystäväni seurustelivat eikä kukaan avokeista loukkaantunut vaikka ei kummiksi päässytkään. He toimivat kuitenkin kummisetinä/täteinä ilman virallista titteliä.

Ainut joka loukkaantui oli pikkusiskoni koska hän ei päässyt kummiksi.
Minä halusin vaalia suvun kaavaa enkä kyllä sillä hetkellä pitänyt siskoani edes kypsänä kyseiseen tehtävään.

olen avopuolisoni ystävän lapsen kummi. Minua pyydettiin kummiksi, vaikka olin tavannut perhettä vain viisi kertaa ennen kummiksi kutsumista. Minusta tuntui, että koska perhe halusi avomieheni kummiksi pyydettiin myös minua kummiksi. Ilahduin kuitenkin kunniasta, ja nyt olenkin tapaillut 2v kummipoikaa ja hänen vanhempiaan ahkerasti. Mielestäni tärkeintä asiassa on lapsen etu ja että hänellä on paljon rakastavia, vakaita ihmisiä ympärillä.

Moi!Kyllä ainakin minun mielestäni voi ja niin olen myös tehnyt omien lapsieni kohdalla.Ei kukaan ole ikinä sitä arvostellut ainakaan minulle suoraan.Mutta kannattaa todella olla tarkkana ketä valitsee kummeiksi,kokemuksesta viisaampana voin kertoa.

Riippuu pikkasen siitä miten hoidat asian.

Itse en tosiaankaan odottanut edes kummin hommaa, mutta mieheni veljen vaimo näki asiakseen sanoa päin naamaa, että minua ei huolita, mutta mieheni haluaisivat. Käytti sitten tilaisuutta hyväkseen haukkuakseen minut vielä siinä samalla.

Ja sitten piti tietysti koko suvulle asiaa toitottaa ja nyt saan kuulla juoruja vaikka minkälaisia. Nyt minua sitten sorsitaan, kun olen kuulemma itse mennyt sanomaan että minähän en sitten kummiksi tule jne. Mitäs muuta tässä sitten voin tehdä kun pysyä kaukana. Ja tottakai nyt kaikkien mielestä tämä mieheni veljen vaimo oli kamalan fiksu kun ei minua ottanutkaan, kun en edes kyläile. No ristiäisissä kyllä olin, mutten edes vauvaa nähnyt. Toisille ei sitten äitiys sovi ollenkaan. Ikävä homma sinänsä, sillä heidät olisin molemmat halunnut tulevaisuudessa lapsieni kummiksi, mutta kun ei niin ei.

Lyhyesti sanottuna en näe syytä loukkaantua, jos pariskunnasta vain toinen pyydetään kummiksi, mikäli asiat hoidetaan reilusti.

Meillä on miehen kanssa yksi yhteinen kummilapsi ja lisäksi molemmilla omat. Meillä on omat ystävämme, enkä minä ole esim. hänen kummilapsensa vanhempien kanssa läheisissä väleissä, vaikka toki toimeen tulemmekin. he eivät siis ole ystäviäni sanan varsinaisessa merkityksessä, miksi sis minun pitäisi olla heidän lastensa kummi. Sen sijaan on mielestäni mukavaa, että kaikki syntymäpäiväkutsut koskettavat meitä molempia.

Meillä myös vähän hankala tilanne... Ajateltiin pyytää kummeiksi mieheni siskoa ja veljeä. Ovat molemmat aika nuoria ja seurustelevat, mutta kun ei tiedä, kestävätkö suhteet, niin ei viitsittäisi heidän kumppaneitaan pyytää kummeiksi. Olisi sitten lapsen kannalta ikävä, jos kummi ei tulisikaan synttäreille jne. jos eroaisivat joskus ja välit olisivat kireät...

No, sittenpä keksin hyvän ratkaisun. Ei ensin aiottu kummeiksi minun veljeä ja hänen vaimoa, koska heillä on jo niin paljon kummilapsia. Mutta sitten tosiaan keksin, että jos pyydetään myös heitä, on helpompi olla pyytämättä miehen siskon ja veljen kumppaneita. Selityksenä: lapsella on 4 kummia, 2 mies- ja 2 naispuolista ja se riittää.
Sitten puuttuu enää se keino, miten tämä asia esitetään miehen sisaruksille niin, etteivät he loukkaannu... Itse en tuollaisesta asiasta loukkaantuisi. Voihan sitä olla lapsen elämässä, vaikkei ole kummi, jos/kun suhde kestääkin.

Kun veljeni vaimonsa kanssa pyysi minua kummiksi, niin varmistelivat minulta että eihän mieheni loukkaannu vaikka ei mitään erityistitteliä saakaan. "Oikea" kummi hän ei olisikaan voinut olla, koska ei kuulu kirkkoon. Sen sijaan toiselle kummilapsellemme (katolinen) olemme molemmat yhtä "epävirallisia kummeja", ja olimme itse asiassa yllättyneitä että meitä molempia pyydettiin koska kyseessä on minun lapsuudenystäväni lapsi, ja tämä ystäväni on niitä harvoja ystäviä joita tapaan enimmäkseen ilman miestäni, eli eivät siis juurikaan tunne.

Teidän tilanteen loukkaantumisista en tiedä, suosittelisin kuitenkin puhumaan ihan suoraan asiasta. Siitä ei ainakaan kukaan voi loukkaantua, kunhan et käytä keskustelussa ilmaisua "en luota tuohon tyyppiin" :)

Ihan koko ketjua en lukenut, mutta itse voisin pyytää pariskunnasta molempia tai vain toista, riippuu kenestä kyse. Ja kuitenkin omasta lapsesta kyse, niin sen verran itsekäs uskallan olla, että en mieti loukkaantuuko toinen vai ei. Lahjat, synttäreille tulo tai tulemattomuus eivät ole todellakaan pääasia, sitä en edes mieti kummeja valitessa. Tärkeintä on, että on luotettava ihminen. Jos esim meille vanhemmille sattuisi jotain, niin voisin luottaa, että kummi huolehtisi lapsestani sen jälkeen. Jos vaikka pyydän kummiksi siskoni, en hänen miestään, niin uskon, että siskoni olisi lapselle yhtä hyvä kummi miehensä kanssa tai ilman. Ja huolehtisi lapsestani aina jos tarve tulee, riippumatta asuukohän enää nykyisen miehensä tai jonkun muun miehen kanssa.

Kun näitä kummijuttuja lukee, alkaa jo tuntua siltä, että koko kummius kannattaisi lopettaa. Sillä ei ole aikoihin ollut minkäänlaista virallista tehtävää eikä velvoitetta.

Kirkkokasteessa kummin "tehtävä" on lapsen kristillisestä kasvatuksesta huolehtiminen, mutta oikeasti sellaista ei juuri kukaan tee, eikä sitä kirkkokaan virallisesti edellytä. Jos edellyttäisi, kai sillä jonkinlainen kontrollikin sitten täytyisi olla. Mutta ei ole.

En ymmärrä, mitä vaikeautta siinä on, jos pyytää kummiksi pariskunnan molemmat osapuolet, vaikka ei toinen olisikaan niin läheinen, tai vaikka pelkäisi heidän eroavan joskus. Eikö se riitä, että se toinen kummiosapuoli kuitenkin hoitaa osuutensa, joka on siis pariskunnan yhteinen? Jos toinen lähtee omile teilleen, niin sitten lähtee, jäähän se läheisempi kummi siihen kummmiksi joka tapauksessa. Mitä pahaa siinä on, vaikka siellä kirkonkirjoissa (joita ei muuten kukaan pääse edes näkemään) olisikin lapsen kummina pariskunnan molemmat osapuolet? Mitä ihmeen väliä?

Voiko nykyaikana muutenkaan olla varma mistään? Voi ne lapsen vanhemmatkin erota, entäs jos kummiksi pyydetty alkaa pohtia tätä puolta? Että kannattaako tulla kummiksi, kun te saatatte vaikka erota. Ottakaa nyt sitten tämäkin huomioon.

Nämä tuntuu olevan jotenkin elämää suurempia asioita nuorille vanhemmille, jotka ei ole vielä elämää kovin paljon nähneet. Seulotaan ja seuhdotaan jotain kummiasioita, kun tärkeämpiäkin olisi. Mutta saahan sillä kivasti ihmisten mieliä pahoitetuksi ja osoitetuksi, ketä arvotetaan ja kenelle halutaan näyttää ja näpäyttää, että huomaatkos, sinua ei kutsuta kummiksi, vaan vain puolisosi. Heh heh.

Kummiudelle ei ole nykyaikana enää minkäänlaisia perusteita. Kummi ei ole lapsen automaattinen huoltaja, jos tämän vanhemmille jotain sattuisi. Siitä päättää ihan muut tahot kuin kirkko. Ihan oikeasti, koko höpötyksen voisi lopettaa. Kuumentaa vain ihan turhaan uusavuttomien mieliä.

Parempi kun et pyydää kumpaakaan. Saat vain toimillasi heille eripuraa aikaiseksi ja lisäksi kaksi vihamiestä itsellesi. Jos penskasi on niin "maailmannapa" ettei molemmat kelpaa, niin etsi kaikki kriteerit täyttäviä pareja/ sinkkuja. Tuntuu teillä noita ehdokkaita muutenkin olevan karsittava´ksi saakka.

Minä ainakin vain pyydän toista. Vaikka olisivat naimisissa niin erillisia ihmisiä he silti ovat, ei kaiken tarvi olla pariskuntajuttuja. Outoa että pitäisi pyytää molempia... Esim. jos haluan pyytää siskoni kummiksi ei ole mitään tarvetta pyytää myös hänen miestään. Mutta totta kai mies kutsutaan sitten ristiäisiin!

Miehen veli kutsui vain mieheni lapsensa kummiksi. Tiedän siinä olevan takana veljen vaimon halu näpäyttää minua. Olemme todellakin aviopari ja olleet kauemmin yhdessä kuin he. Eikä mitään aihetta olettaa meidän eroavan, kunhan vain tämä veljen vaimo halusi näyttää minulle, etten kelpaa. Se kun on tullut näkyviin hänen muissakin tekemisissään.

Toinen kummi oli sitten tämän veljen vaimon oma sukulaispoika, nuori nulikka, jolla ei ollut mitään käsitystä kummiudestaan. Hienot kummilahjat toki oli, koska ne oli hänen äitinsä hommannut.

Minä en ole sitten paineita tästä miehen kummilapsesta ottanut. En ole edes muistuttanut miehelle, että nyt olisi merkkipäivä tulossa. On jäänyt monena joulunakin joululahja saamatta, koska ei mies sellaista millään tahdo muistaa. Synttärikutsu on aina tietysti tullut hyvissä ajoin, mutta aina vain miehen nimellä osoitettuna. Mikään kutsussa ei viittaa, että myös minä olisin tervetullut. Pari kertaa mies on unohtanut asian samantien ja olen sitten muistuttanut synttäripäivän aamuna, että oletko menossa. Lahja on useimmiten ollut jälkeenpäin hätäpäissään annettu raha.

Tiedän, että joku voisi tästä syyttää minua, että "kostan" lapselle, mutta haluan muistuttaa, että tämä oli lapsen äidin valinta. Ehkä se olisi ollut hänen tehtävänsä miettiä asia paremmin. Hänen lapsestaan on kyse. Minulle on tehty hyvin selväksi, että olen vieras ihminen. Niinpä sitten olen.

Meillä on yhteinenkin kummilapsi, ja hänen kohdallaan toimin tietenkin niin, niin kuin kummin toivotaan toimivan. Koska olen kummi. Lapsi on aivan ihana ja on usein meillä hoidossa. Koska meillä ei ole omia lapsia, tämä lapsi on tullut meille kuin omaksi.

Minusta on muuten aivan kummallista, että kummeja suunniteltaessa sillä olisi jotain merkitystä, eroaako se kummipariskunta joskus vai ei. Hyvänen aika, voihan ne lapsen vanhemmatkin erota? Merkitseekö se jotain siinä, ketkä ovat lapsen kummeja? Eikö kummius säily joka tapauksessa, jos sen halutaan säilyvän?

Meillä kävi näin, mieheni veli pyysi vain miestäni kummiksi mutta ei minua. Tämä on mielestäni todella tökeröä käytöstä ottaen huomioon sen, että olemme olleet jo vuosia naimisissa. Toinen kummi oli lapsen äidin hyvä ystävä. Mieheni puhui veljensä kanssa asiasta vielä ennen ristiäisiä että minutkin otettaisiin mukaan, saisihan lapsi tällöin kolme kummia. Lopputuloksena oli, että mieheni hylättiin kummin tehtävästä ja hänen tilalleen etsittiin toinen kummi. Eli mieluummin jätettiin tärkeä ihminen pois kummin tehtävästä ja valittiin hänen tilalleen toinen kuin se että lapsi olisi tähän lisäksi saanut vielä yhden "ylimääräisen" kummin.

Tämän seurauksena välit ovat menneet lopullisesti poikki omalta osaltani kyseiseen perheeseen, niin pahasti minua loukattiin. Tästä en lepy ikinä.

Te jotka mietitte kummeja lapselle, jos tarkoituksena on valita pariskunnasta vain toinen niin kuulostelkaa ensin miltä puolisosta tuntuu, loukkaantuuko hän jne. jos häntä ei valita kummiksi, jos haluatte pitää välit. Tällainen loukkaa todella paljon, ainakin minua ja varmasti monia muitakin.

Ainut mitä enää haluan on se, että kyseinen perhe tietää että olen verisesti loukkaantunut ja vihainen tästä. Onneksi sen he jo tietävätkin, koska en ole tämän tapauksen jälkeen ollut heidän kanssaan enää missään tekemisissä, mieheni käy yksin heidän luonaan.

Vanhemmat tekevät tietenkin valintansa juuri niin kuin haluavat, mutta valinnoilla on aina seurauksia. Jos avioparin tai pitkään yhdessä olleen pariskunnan toista osapuolta ei pyydetä kummiksi, vaikka tekemisissä ollaan molempien kanssa, niin tottakai sillä on merkitystä ja se on tietynlainen viesti väistämättäkin. On aika naivia olettaa, että mikään suhteessa tähän syrjäytettyyn osapuoleen ei muutu ja hän huolehtii puolisonsa ohella kummiudesta, vaikka häntä ei kummiksi selvästikään haluttu. Minusta on aivan luonnollista, että tämä syrjäytetty osapuoli vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä.