Venäjä ei aikonut hyökätä 1941

>>Sotilasaikakauslehdessä on lueteltu monta historioitsijaa, jotka kannattavat Suvorovia.>Itse asiassa sanottiin, että vain kommunistit tai juutalaiset/englantilaiset vastaavasti käyttäytyvät historioitsijat yrittävät vielä paniikinomaisesti tarrautua vanhoihin selityksiin>synnittöminä ja puolustushenkisinä ja Saksa ainoana roistona ja myyttisenä Pahana kuin sodan jälkeen vallinneiden valheorgioiden vuosikymmenten aikana.

Rogi1 kirjoitti:

>>Sotilasaikakauslehdessä on lueteltu monta historioitsijaa, jotka kannattavat Suvorovia.>Itse asiassa sanottiin, että vain kommunistit tai juutalaiset/englantilaiset vastaavasti käyttäytyvät historioitsijat yrittävät vielä paniikinomaisesti tarrautua vanhoihin selityksiin>synnittöminä ja puolustushenkisinä ja Saksa ainoana roistona ja myyttisenä Pahana kuin sodan jälkeen vallinneiden valheorgioiden vuosikymmenten aikana.

Lue lisää

"On se ikävää kun natseja pitää yrittää "pestä" puhtaaksi kaikin keinoin. Saksa/Hitler oli kuitenkin se toimeenpaneva "paha" WW2:sen aloittajana ja laajentumishaluisena diktatuurina (Stalin oli kyllä hyvä kakkonen). Hitlerin ideologinen vastustaja oli jo "Mein Kampfissa" juutalais-bolshevismi ja arjalaisten germaanien laajentumissuunta Venäjä ja sen naapurimaat. Ja hyvin Hitler tuota ajatustaan toteutti kuten historiasta näemme."

Minusta ei ollut liikaa pyydetty se, että Saksa saisi siltä riistetyt alueet takaisin. Todellisen uhan maailmalle muodosti Stalinin johtama Neuvostoliitto.

Rogi1 kirjoitti:

>>Sotilasaikakauslehdessä on lueteltu monta historioitsijaa, jotka kannattavat Suvorovia.>Itse asiassa sanottiin, että vain kommunistit tai juutalaiset/englantilaiset vastaavasti käyttäytyvät historioitsijat yrittävät vielä paniikinomaisesti tarrautua vanhoihin selityksiin>synnittöminä ja puolustushenkisinä ja Saksa ainoana roistona ja myyttisenä Pahana kuin sodan jälkeen vallinneiden valheorgioiden vuosikymmenten aikana.

Lue lisää

Venäläistutkijat ovat näitä julkaisseet. Kuitenkin heidän on oikeastaan viran puolesta kiistettävä kuitenkin uskonsa. KAikki1990-luvulla eivät kiistäneet. Kuitenkin esim. "Vuoden 1941 dokumentit" niminen kirja on kyllä julkaistu. Sen perusteella monet ovat kääntyneet uskomana hyökkäykseen kirjoittajan (Besymenski) kannasta huolimatta. Venläisethän pikemminkin useimmiten valehtelevat Suvorovia vastaan.

Muistaakseni Maser mainittiin Ahdon artikkelissa hyökkäykseen uskojana. Olisiko mielipide muuttunut 1995 jälkeen. Ei hän siinäkään mitään varmaa sanonut, vaan totesi internettisivulla, että olemme valheellisten venäläisten tietojen varassa.

Miksi hyökkäysaikeet suututtavat sinua?

Vandaali kirjoitti:

Venäläistutkijat ovat näitä julkaisseet. Kuitenkin heidän on oikeastaan viran puolesta kiistettävä kuitenkin uskonsa. KAikki1990-luvulla eivät kiistäneet. Kuitenkin esim. "Vuoden 1941 dokumentit" niminen kirja on kyllä julkaistu. Sen perusteella monet ovat kääntyneet uskomana hyökkäykseen kirjoittajan (Besymenski) kannasta huolimatta. Venläisethän pikemminkin useimmiten valehtelevat Suvorovia vastaan.

Muistaakseni Maser mainittiin Ahdon artikkelissa hyökkäykseen uskojana. Olisiko mielipide muuttunut 1995 jälkeen. Ei hän siinäkään mitään varmaa sanonut, vaan totesi internettisivulla, että olemme valheellisten venäläisten tietojen varassa.

Miksi hyökkäysaikeet suututtavat sinua?

Lue lisää

>>Miksi hyökkäysaikeet suututtavat sinua?

Leevi_Pettersson kirjoitti:

"On se ikävää kun natseja pitää yrittää "pestä" puhtaaksi kaikin keinoin. Saksa/Hitler oli kuitenkin se toimeenpaneva "paha" WW2:sen aloittajana ja laajentumishaluisena diktatuurina (Stalin oli kyllä hyvä kakkonen). Hitlerin ideologinen vastustaja oli jo "Mein Kampfissa" juutalais-bolshevismi ja arjalaisten germaanien laajentumissuunta Venäjä ja sen naapurimaat. Ja hyvin Hitler tuota ajatustaan toteutti kuten historiasta näemme."

Minusta ei ollut liikaa pyydetty se, että Saksa saisi siltä riistetyt alueet takaisin. Todellisen uhan maailmalle muodosti Stalinin johtama Neuvostoliitto.

Lue lisää

>>Minusta ei ollut liikaa pyydetty se, että Saksa saisi siltä riistetyt alueet takaisin.>Todellisen uhan maailmalle muodosti Stalinin johtama Neuvostoliitto.

Leevi_Pettersson kirjoitti:

"On se ikävää kun natseja pitää yrittää "pestä" puhtaaksi kaikin keinoin. Saksa/Hitler oli kuitenkin se toimeenpaneva "paha" WW2:sen aloittajana ja laajentumishaluisena diktatuurina (Stalin oli kyllä hyvä kakkonen). Hitlerin ideologinen vastustaja oli jo "Mein Kampfissa" juutalais-bolshevismi ja arjalaisten germaanien laajentumissuunta Venäjä ja sen naapurimaat. Ja hyvin Hitler tuota ajatustaan toteutti kuten historiasta näemme."

Minusta ei ollut liikaa pyydetty se, että Saksa saisi siltä riistetyt alueet takaisin. Todellisen uhan maailmalle muodosti Stalinin johtama Neuvostoliitto.

Lue lisää

"Minusta ei ollut liikaa pyydetty se, että Saksa saisi siltä riistetyt alueet takaisin. Todellisen uhan maailmalle muodosti Stalinin johtama Neuvostoliitto."

Samalla logiikalla NL olisi ollut oikeutettu Baltian maihin ja Suomeen.

realisti kirjoitti:

"Minusta ei ollut liikaa pyydetty se, että Saksa saisi siltä riistetyt alueet takaisin. Todellisen uhan maailmalle muodosti Stalinin johtama Neuvostoliitto."

Samalla logiikalla NL olisi ollut oikeutettu Baltian maihin ja Suomeen.

Lue lisää

Saksan I ms:n jälkeen menettämät maat olivat saksalaista maata, toisin kuin Suomi tai Baltia, jotka eivät olleet venäläistä. Tuolloin silvottiin Saksaa mm. koska haluttiin antaa Puolalle käytävä merelle. Siinä ei siis ollut kysymys alueen väestöstä, vaan poliittisista eduista.

Oliko mielestäsi oikein, että saksalaisia häädettiin pois kodeista, joissa he olivat asuneet koko elämänsä?

Jaakko_Sivonen kirjoitti:

Saksan I ms:n jälkeen menettämät maat olivat saksalaista maata, toisin kuin Suomi tai Baltia, jotka eivät olleet venäläistä. Tuolloin silvottiin Saksaa mm. koska haluttiin antaa Puolalle käytävä merelle. Siinä ei siis ollut kysymys alueen väestöstä, vaan poliittisista eduista.

Oliko mielestäsi oikein, että saksalaisia häädettiin pois kodeista, joissa he olivat asuneet koko elämänsä?

Lue lisää

Suomi oli ollut Venäjän suuriruhtinaskunta vuodesta 1809. Baltian maat olivat kuuluneet Venäjään 1700-luvulta lähtien. Ne olivat olleet irti Venäjästä vasta vuodesta 1918, aivan kuten Puolan käytävä Saksasta. Jos Saksalla oli oikeus Puolan alueeseen, niin kyllähän NL:lla olisi samalla logiikalla oikeus Baltiaan ja Suomeen.

Rogi1 kirjoitti:

>>Sotilasaikakauslehdessä on lueteltu monta historioitsijaa, jotka kannattavat Suvorovia.>Itse asiassa sanottiin, että vain kommunistit tai juutalaiset/englantilaiset vastaavasti käyttäytyvät historioitsijat yrittävät vielä paniikinomaisesti tarrautua vanhoihin selityksiin>synnittöminä ja puolustushenkisinä ja Saksa ainoana roistona ja myyttisenä Pahana kuin sodan jälkeen vallinneiden valheorgioiden vuosikymmenten aikana.

Lue lisää

"Niin venäläisiä historoitsijoita. Saksalainen Maser kannattaa ainakin omassa teoksessaan 1942 kesän hyökkäysmahdollisuutta. "

Sinulle ei kelpaa koskaa ne historioitsijat, ketkä kertovat itänaapurille epäimieluisia asioista.

realisti kirjoitti:

Suomi oli ollut Venäjän suuriruhtinaskunta vuodesta 1809. Baltian maat olivat kuuluneet Venäjään 1700-luvulta lähtien. Ne olivat olleet irti Venäjästä vasta vuodesta 1918, aivan kuten Puolan käytävä Saksasta. Jos Saksalla oli oikeus Puolan alueeseen, niin kyllähän NL:lla olisi samalla logiikalla oikeus Baltiaan ja Suomeen.

Lue lisää

"Suomi oli ollut Venäjän suuriruhtinaskunta vuodesta 1809. Baltian maat olivat kuuluneet Venäjään 1700-luvulta lähtien. Ne olivat olleet irti Venäjästä vasta vuodesta 1918, aivan kuten Puolan käytävä Saksasta. Jos Saksalla oli oikeus Puolan alueeseen, niin kyllähän NL:lla olisi samalla logiikalla oikeus Baltiaan ja Suomeen."

Etkö hölmö tajua, että kuuluminen johonkin valtioon, kuten Suomi kuului Venäjään, EI tee siitä venäläistä aluetta! Saksalla on oikeus omiin saksalaisiin alueisiin ja Suomella suomalaisiin, kuten omaan valtioon ja Karjalaansa.

Rogi1 kirjoitti:

>>Miksi hyökkäysaikeet suututtavat sinua?

Ai silloin ollaan asenteellisia, kun on kyse NL:lle epämieluisista asioista? Usko jo, että NL ei ollut sellainen "rauhan valtio", mihin propagandaan sinutkin on ilmeisesti aivopesty.

et tajua? kirjoitti:

"Suomi oli ollut Venäjän suuriruhtinaskunta vuodesta 1809. Baltian maat olivat kuuluneet Venäjään 1700-luvulta lähtien. Ne olivat olleet irti Venäjästä vasta vuodesta 1918, aivan kuten Puolan käytävä Saksasta. Jos Saksalla oli oikeus Puolan alueeseen, niin kyllähän NL:lla olisi samalla logiikalla oikeus Baltiaan ja Suomeen."

Etkö hölmö tajua, että kuuluminen johonkin valtioon, kuten Suomi kuului Venäjään, EI tee siitä venäläistä aluetta! Saksalla on oikeus omiin saksalaisiin alueisiin ja Suomella suomalaisiin, kuten omaan valtioon ja Karjalaansa.

Lue lisää

Mikä tekee alueesta "suomalaisen" tai "venäläisen"?

KIelikö ja kansallisuus?

Saksaa puhuttiin Puolasta 1700-luvulla rosvotuissa Saksan keisarikunnan osissa, mutta ihmiset olivat kansallisuudeltaan puolalaisia ja osin äidinkieleltäänkin.

et tajua? kirjoitti:

"Suomi oli ollut Venäjän suuriruhtinaskunta vuodesta 1809. Baltian maat olivat kuuluneet Venäjään 1700-luvulta lähtien. Ne olivat olleet irti Venäjästä vasta vuodesta 1918, aivan kuten Puolan käytävä Saksasta. Jos Saksalla oli oikeus Puolan alueeseen, niin kyllähän NL:lla olisi samalla logiikalla oikeus Baltiaan ja Suomeen."

Etkö hölmö tajua, että kuuluminen johonkin valtioon, kuten Suomi kuului Venäjään, EI tee siitä venäläistä aluetta! Saksalla on oikeus omiin saksalaisiin alueisiin ja Suomella suomalaisiin, kuten omaan valtioon ja Karjalaansa.

Lue lisää

Hölmö...? Kylläpä tuo satutti...!

Eli on siis olemassa jokin peruste, jolla alueita määritellään johonkin kansallisuuteen liittyväksi. Suomella siis ei ollut oikeutta Petsamoon? Petsamohan ei ollut koskaan kuulunut Suomelle. Voisitko määritellä venäläisen alueen? Kuuluuko vanhan Novgorodin alue venäläiseen alueeseen? Entä Siperia? Odotan mielenkiinnolla tätä historiallista oppituntia!

silloinko kirjoitti:

Ai silloin ollaan asenteellisia, kun on kyse NL:lle epämieluisista asioista? Usko jo, että NL ei ollut sellainen "rauhan valtio", mihin propagandaan sinutkin on ilmeisesti aivopesty.

Lue lisää

>>Ai silloin ollaan asenteellisia, kun on kyse NL:lle epämieluisista asioista?>Usko jo, että NL ei ollut sellainen "rauhan valtio", mihin propagandaan sinutkin on ilmeisesti aivopesty.

suomettunut . kirjoitti:

"Niin venäläisiä historoitsijoita. Saksalainen Maser kannattaa ainakin omassa teoksessaan 1942 kesän hyökkäysmahdollisuutta. "

Sinulle ei kelpaa koskaa ne historioitsijat, ketkä kertovat itänaapurille epäimieluisia asioista.

Lue lisää

>>Sinulle ei kelpaa koskaa ne historioitsijat, ketkä kertovat itänaapurille epäimieluisia asioista.

Rogi1 kirjoitti:

>>Sotilasaikakauslehdessä on lueteltu monta historioitsijaa, jotka kannattavat Suvorovia.>Itse asiassa sanottiin, että vain kommunistit tai juutalaiset/englantilaiset vastaavasti käyttäytyvät historioitsijat yrittävät vielä paniikinomaisesti tarrautua vanhoihin selityksiin>synnittöminä ja puolustushenkisinä ja Saksa ainoana roistona ja myyttisenä Pahana kuin sodan jälkeen vallinneiden valheorgioiden vuosikymmenten aikana.

Lue lisää

mistä hyökkäyksestä kesällä 1942 on kyse.

Rogi1 kirjoitti:

>>Sinulle ei kelpaa koskaa ne historioitsijat, ketkä kertovat itänaapurille epäimieluisia asioista.

Moi! En halua ottaa tähän väittelyyn sen kummemmin kantaa puoleen tai toiseen. Löysin tuossa muita juttuja etsiessäni netistä artikkelin, jossa on lähdeviitteet. Myös pahamaineiseen Suvoroviin viitataan. Mitä mieltä näistä muista viitatuista lähteistä?

http://wintersonnenwende.com/scriptorium//english/archives/articles/stalwarplans.html

realisti kirjoitti:

Hölmö...? Kylläpä tuo satutti...!

Eli on siis olemassa jokin peruste, jolla alueita määritellään johonkin kansallisuuteen liittyväksi. Suomella siis ei ollut oikeutta Petsamoon? Petsamohan ei ollut koskaan kuulunut Suomelle. Voisitko määritellä venäläisen alueen? Kuuluuko vanhan Novgorodin alue venäläiseen alueeseen? Entä Siperia? Odotan mielenkiinnolla tätä historiallista oppituntia!

Lue lisää

"Eli on siis olemassa jokin peruste, jolla alueita määritellään johonkin kansallisuuteen liittyväksi. Suomella siis ei ollut oikeutta Petsamoon? Petsamohan ei ollut koskaan kuulunut Suomelle."

Petsamossa ei asunut myöskään venäläisiä, joten se ei kuulunut Venäjälle. Eikä kuulu nytkään. Tarton rauhan rajat takaisin!

realisti kirjoitti:

Hölmö...? Kylläpä tuo satutti...!

Eli on siis olemassa jokin peruste, jolla alueita määritellään johonkin kansallisuuteen liittyväksi. Suomella siis ei ollut oikeutta Petsamoon? Petsamohan ei ollut koskaan kuulunut Suomelle. Voisitko määritellä venäläisen alueen? Kuuluuko vanhan Novgorodin alue venäläiseen alueeseen? Entä Siperia? Odotan mielenkiinnolla tätä historiallista oppituntia!

Lue lisää

Alue on suomalainen:

Kun siellä on asunut suomalaisia monia satoja vuosia ja on Suomea kun se on maan itsenäistyessä TUNNUSTETTU tähän itsenäiseen maahan kuuluvaksi.

Petsamo oli sillä perusteella suomalainen, kun se kuului siihen alueeseen, missä itsenäisen Suomen rajat ensimmäisen kerran määriteltiin (1920) ja entinen emämaa (Venäjä) tämän tunnusti.

Rogi1 kirjoitti:

>>Sinulle ei kelpaa koskaa ne historioitsijat, ketkä kertovat itänaapurille epäimieluisia asioista.

Miten niin asenteellinen? Onko sinulla sellainen asenne sitten, että mikään ei saa olla Venäjän kannalta ikävää kerrottavaa, vaikka se totta olisikin?

asenteesi? kirjoitti:

Miten niin asenteellinen? Onko sinulla sellainen asenne sitten, että mikään ei saa olla Venäjän kannalta ikävää kerrottavaa, vaikka se totta olisikin?

omissa mielipiteissäsi jotain asenteellista..

>>Onko sinulla sellainen asenne sitten, että mikään ei saa olla Venäjän kannalta ikävää kerrottavaa, vaikka se totta olisikin?

Rogi1 kirjoitti:

omissa mielipiteissäsi jotain asenteellista..

>>Onko sinulla sellainen asenne sitten, että mikään ei saa olla Venäjän kannalta ikävää kerrottavaa, vaikka se totta olisikin?

Lue lisää

"Jos lännessäkin todetaan Suvorovin teoriat tosiksi, niin olen ne valmis uskomaan. Tällä hetkellä teorioita tukee lähinnä muutama venäläinen"

Oletko kysynyt, kuka ei tue Suvorovia? Vai onko se vain sinun mielipteesi?

kysynyt? kirjoitti:

"Jos lännessäkin todetaan Suvorovin teoriat tosiksi, niin olen ne valmis uskomaan. Tällä hetkellä teorioita tukee lähinnä muutama venäläinen"

Oletko kysynyt, kuka ei tue Suvorovia? Vai onko se vain sinun mielipteesi?

Lue lisää

>>Oletko kysynyt, kuka ei tue Suvorovia? Vai onko se vain sinun mielipteesi?

realisti kirjoitti:

Moi! En halua ottaa tähän väittelyyn sen kummemmin kantaa puoleen tai toiseen. Löysin tuossa muita juttuja etsiessäni netistä artikkelin, jossa on lähdeviitteet. Myös pahamaineiseen Suvoroviin viitataan. Mitä mieltä näistä muista viitatuista lähteistä?

http://wintersonnenwende.com/scriptorium//english/archives/articles/stalwarplans.html

Lue lisää

Glantz on ainakin Suvorovin teorian vastustaja. Post on taas tukija.
Reese ei ainakaan tällä kirjallaan Stalinin hyökkäystä tue :
http://www.kansaspress.ku.edu/reesta.html

Kluver ja Helmdach ovat vieraampia minulle.

suomalainen kirjoitti:

Alue on suomalainen:

Kun siellä on asunut suomalaisia monia satoja vuosia ja on Suomea kun se on maan itsenäistyessä TUNNUSTETTU tähän itsenäiseen maahan kuuluvaksi.

Petsamo oli sillä perusteella suomalainen, kun se kuului siihen alueeseen, missä itsenäisen Suomen rajat ensimmäisen kerran määriteltiin (1920) ja entinen emämaa (Venäjä) tämän tunnusti.

Lue lisää

"Petsamo oli sillä perusteella suomalainen, kun se kuului siihen alueeseen, missä itsenäisen Suomen rajat ensimmäisen kerran määriteltiin (1920) ja entinen emämaa (Venäjä) tämän tunnusti."

Juurihan sinä sanoit, että maa on suomalaista, jos sitä ovat asuttaneet suomalaiset. Olimme siis Petsamossa miehitysvaltana vieraalla maalla? Ja tunnustihan Suomikin Moskovan rauhan rajat. Olemmeko siis luopuneet oikeudestamme Karjalaan? Tuo ihmeellinen keksintö, että maan ikuiset rajat määritellään silloin, kun se ensimmäisen kerran itsenäistyy, on täyttä paskaa.

realisti kirjoitti:

"Petsamo oli sillä perusteella suomalainen, kun se kuului siihen alueeseen, missä itsenäisen Suomen rajat ensimmäisen kerran määriteltiin (1920) ja entinen emämaa (Venäjä) tämän tunnusti."

Juurihan sinä sanoit, että maa on suomalaista, jos sitä ovat asuttaneet suomalaiset. Olimme siis Petsamossa miehitysvaltana vieraalla maalla? Ja tunnustihan Suomikin Moskovan rauhan rajat. Olemmeko siis luopuneet oikeudestamme Karjalaan? Tuo ihmeellinen keksintö, että maan ikuiset rajat määritellään silloin, kun se ensimmäisen kerran itsenäistyy, on täyttä paskaa.

Lue lisää

Aleksanteri II hallituskaudella keisari lupasi Petsamon Suomelle vastineeksi asetehtaasta ja ympäristöstä Siestarjoella. Se oli siis vaihtokauppa ja alue kuuluu oikeudenmukaisesti Suomelle.

"Asetehdas lähiympäristöineen kuului Suomen suurruhtinaskuntaan 1812–64. Tehtaan alueesta luopumisen vastineeksi keisari Aleksanteri II lupasi Suomelle Petsamon alueen. Tämä toteutui vasta Tarton rauhassa 1920."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siestarjoki

Jaakko_Sivonen kirjoitti:

Aleksanteri II hallituskaudella keisari lupasi Petsamon Suomelle vastineeksi asetehtaasta ja ympäristöstä Siestarjoella. Se oli siis vaihtokauppa ja alue kuuluu oikeudenmukaisesti Suomelle.

"Asetehdas lähiympäristöineen kuului Suomen suurruhtinaskuntaan 1812–64. Tehtaan alueesta luopumisen vastineeksi keisari Aleksanteri II lupasi Suomelle Petsamon alueen. Tämä toteutui vasta Tarton rauhassa 1920."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siestarjoki

Lue lisää

Stalin sanoin Moskovan neuvottelujen aikana: "Tsaari ei koskaan pitänyt lupauksiaan. Siksi me ammuimme hänet" (!). Petsamohan annettiin Suomelle Repolan ja Porajärven vastineena, mutta se on sivuseikka! Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa. Kuinka monella jakkaralla aiotte tässä keskustelussa oikein istua? Mikä siis antaa jollekin valtiolle oikeuden tiettyyn maa-alueeseen?

realisti kirjoitti:

Stalin sanoin Moskovan neuvottelujen aikana: "Tsaari ei koskaan pitänyt lupauksiaan. Siksi me ammuimme hänet" (!). Petsamohan annettiin Suomelle Repolan ja Porajärven vastineena, mutta se on sivuseikka! Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa. Kuinka monella jakkaralla aiotte tässä keskustelussa oikein istua? Mikä siis antaa jollekin valtiolle oikeuden tiettyyn maa-alueeseen?

Lue lisää

>>Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa.

Rogi1 kirjoitti:

>>Oletko kysynyt, kuka ei tue Suvorovia? Vai onko se vain sinun mielipteesi?

Linkki ja tarkka lähdeviite, kiitos.

Rogi1 kirjoitti:

>>Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa.

Lue lisää

">>Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa.

Rogi1 kirjoitti:

>>Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa.

Lue lisää

koetatte parhaanne mukaan sabotoida Suomen etuja täällä internetissä.

Minä olen suomalainen ja ajan Suomen etuja. Tämä on suurin syy, miksi kannatan Karjalan palautusta. Sen lisäksi se kuuluu oikeudenmukaisesti meille kuten Petsamokin, joka vaihdettiin Siestarjokeen 1800-luvulla (mutta venäläiset antoivat sen lopulta vasta 1920).

Uusi sopimus voidaan aina tehdä.

lopullista. kirjoitti:

">>Jos kerran maa on suomalaista, jos suomalaiset ovat sitä vuosisatoja asuttaneet, niin silloin Petsamo ei ollut suomalaista maata eikä suomalaisilla ollut siihen oikeutta, jos noudatetaan tässä keskustelussa esitettyä logiikkaa.

Lue lisää

>>Etkö malttanut lukea loppuun? Petsamo kuuluu Suomelle, jos se on emämaan osalta Suomen valtioon tunnustettu, kun tämän valtion rajat ensi kerran määriteltiin (1920).>Vääryys ei ole koskaan lopullista, ei ollut Baltian miheityskään, vaikka samalla tavalla se jäi NL:kke sotien jälkeen.

Rogi1 kirjoitti:

>>Etkö malttanut lukea loppuun? Petsamo kuuluu Suomelle, jos se on emämaan osalta Suomen valtioon tunnustettu, kun tämän valtion rajat ensi kerran määriteltiin (1920).>Vääryys ei ole koskaan lopullista, ei ollut Baltian miheityskään, vaikka samalla tavalla se jäi NL:kke sotien jälkeen.

Lue lisää

juuri huutaneet ennen kovaan ääneen kuinka Baltia kuuluu ikuisesti Neuvostoliittoon ja Neuvostoliittokin säilyy ikuisesti?

Kyllä kolmannen valtakunnankin piti kestää 1000 vuotta...

Jaakko_Sivonen kirjoitti:

koetatte parhaanne mukaan sabotoida Suomen etuja täällä internetissä.

Minä olen suomalainen ja ajan Suomen etuja. Tämä on suurin syy, miksi kannatan Karjalan palautusta. Sen lisäksi se kuuluu oikeudenmukaisesti meille kuten Petsamokin, joka vaihdettiin Siestarjokeen 1800-luvulla (mutta venäläiset antoivat sen lopulta vasta 1920).

Uusi sopimus voidaan aina tehdä.

Lue lisää

Ensinnäkin olisin aika varovainen heittelemään tuollaisia nimityksiä. Ei Karjalan palauttajilla ole mitään yksinoikeutta isänmaanrakkauteen. Ja millä helvetin oikeudella sinä päätät, että minä muka vihaan maatani? Minä mielelläni näkisin menetetyt alueet takaisin Suomella ja on ikävää katsoa, miten suomalaisten vuosisatoja rakentama maa on tuhoutumassa. Viipuriin en aio koskaan matkustaa, koska en halua nähdä sitä sen alennustilassa.

Mutta on aivan turhaa vedota Tarton rauhaan. Se ei ole enää voimassa. Eikä Suomella ole edes mitään asutukseen perustuvaa "oikeutta" Petsamoon. En myöskään halua Suomeen valtavaa venäläistä vähemmistöä, jonka avulla Venäjä saisi perusteen puuttua sisäisiin asioihimme.

Siinä se mitä aion Karjala-kysymyksestä tällä palstalla sanoa. En aio liittyä, enkä liity, Karjalan palauttamista koskevaan keskusteluun.

Mutta mikä on se peruste, jolla päätetään, että jonakin ajankohtana on päätetty jonkin valtion "oikeat" rajat, joita pitäisi ikuisesti kunnioittaa? Milloin Saksan valtakunta on perustettu ja mitkä olivat sen rajat silloin? Entä Venäjän? Miten on Ruotsin laita? Pitäisikö Suomi liittää Ruotsiin takaisin? Entä Norja?

Suomen virhe Talvisodan alla oli uskoa sellaiseen käsitteeseen kuin kansainvälinen oikeus. Sellaista ei ole! Jos aikoo nauttia kansainvälisestä oikeudesta, on paras olla valmis pitämään sitä yllä tarvittaessa voimalla.

Jaakko_Sivonen kirjoitti:

juuri huutaneet ennen kovaan ääneen kuinka Baltia kuuluu ikuisesti Neuvostoliittoon ja Neuvostoliittokin säilyy ikuisesti?

Kyllä kolmannen valtakunnankin piti kestää 1000 vuotta...

Lue lisää

>>juuri huutaneet ennen kovaan ääneen kuinka Baltia kuuluu ikuisesti Neuvostoliittoon ja Neuvostoliittokin säilyy ikuisesti?

Rogi1 kirjoitti:

>>juuri huutaneet ennen kovaan ääneen kuinka Baltia kuuluu ikuisesti Neuvostoliittoon ja Neuvostoliittokin säilyy ikuisesti?

että aina kestäväksi luultu ei kestä kauankaan...

Rogi1 kirjoitti:

>>Etkö malttanut lukea loppuun? Petsamo kuuluu Suomelle, jos se on emämaan osalta Suomen valtioon tunnustettu, kun tämän valtion rajat ensi kerran määriteltiin (1920).>Vääryys ei ole koskaan lopullista, ei ollut Baltian miheityskään, vaikka samalla tavalla se jäi NL:kke sotien jälkeen.

Lue lisää

Tarton rauha on se "Jumalan sana", jolla vahvistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiset rajat ja alue. Tätä minä kunnioitan. Tämä on se perusta. Jos sinä kunnioitat Pariisin pakkorauhansopimusta, jossa Suomelta vietiin sen alueita ja Stalin veti mielivaltaisen piikkilngan Suomen halki, et voi ihan terve olla.

näin! . kirjoitti:

Tarton rauha on se "Jumalan sana", jolla vahvistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiset rajat ja alue. Tätä minä kunnioitan. Tämä on se perusta. Jos sinä kunnioitat Pariisin pakkorauhansopimusta, jossa Suomelta vietiin sen alueita ja Stalin veti mielivaltaisen piikkilngan Suomen halki, et voi ihan terve olla.

Lue lisää

>>Tarton rauha on se "Jumalan sana", jolla vahvistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiset rajat ja alue.>Jos sinä kunnioitat Pariisin pakkorauhansopimusta, jossa Suomelta vietiin sen alueita ja Stalin veti mielivaltaisen piikkilngan Suomen halki, et voi ihan terve olla.

viite.. kirjoitti:

Linkki ja tarkka lähdeviite, kiitos.

alun perin julkaistu artikkeli on pienenä lyhennelmänä 1996-vuoden Time-lehdessä nro 4. Tässä tuo Suvorovin kiistäjien joukko.

>Rejecting all arguments that might justify Germany's attack, Gorodetsky, Glantz, Ericson and Fest in particular castigates and ridicules Suvorov's works. Most notably Gorodetsky in a book titled "The Icebreaker Myth." In effect, Gorodetsky and Ericson attribute Soviet war losses to the supposed unpreparedness of the Red Army for war.<

Venäläinen Gorodetsky on kirjoittanut juuri tuon Suvorovia kumoon lyövän "The Icebreaker myth" kirjan jossa hän arkistotietoihin perustuen kumoaa Suvorovin väitteitä Stalinin hyökkäysaikeista.

näin! . kirjoitti:

Tarton rauha on se "Jumalan sana", jolla vahvistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiset rajat ja alue. Tätä minä kunnioitan. Tämä on se perusta. Jos sinä kunnioitat Pariisin pakkorauhansopimusta, jossa Suomelta vietiin sen alueita ja Stalin veti mielivaltaisen piikkilngan Suomen halki, et voi ihan terve olla.

Lue lisää

on yllättäen noussut kovasti kunniaan. Itä-Karjala, Inkeri ja muut ikisuomalaiset alueet näyttäisivät jäävän ilman vapauttajiaan vaikka niillä asuu vielä jonkin verran suomen/karjalankielsistäkin väkeä toisin kuin luovutetun Karjalan alueilla.

Rogi1 kirjoitti:

Glantz on ainakin Suvorovin teorian vastustaja. Post on taas tukija.
Reese ei ainakaan tällä kirjallaan Stalinin hyökkäystä tue :
http://www.kansaspress.ku.edu/reesta.html

Kluver ja Helmdach ovat vieraampia minulle.

Lue lisää

Lainaan taas Suvorovin Viimanen Vabariik:

"Kenelle sitten on hyödyllistä päästää lentoon legendoja siitä, että Stalin ei ollut valmis sotaan?

Se oli hyödyllistä kommunisteille. Jokainen rikollinen teeskentelee tyhmää, kun häntä syytetään rikoksesta tai yrityksestä tehdä rikos, kun hänet pannaan seinää vasten todisteiden avulla.

Kommunistinen hallintojärjestelmä teki runsaasti rikoksia. Kummallista on se, että kommunistit eivät ole koskaan omia virheitään tunnustaneet eikä mainostaneet, he ovat salanneet niitä ja yrittäneet saada vaikenemaan aiheesta. He salasivat talonpoikien hävittämisen laajuuden, he eivät ole koskaan tuoneet julkisuuteen talonpoikaisväestön ylösnousujen tukahduttamiskeinoja, he ovat vaienneet keskitysleireistä ja panttivankien ottamisesta, he ovat salanneet suu vaahdossa Puolan upseereiden tappamisen, he ovat salanneet suurelta yleisöltä tiedot ydinkatastrofeista, he ovat julistaneet salaisiksi satoja miljoonia arkistokansioita.

Mutta kaiken sen suhteen, joka koskee sodan alkuvaihetta, he ovat näyttäneet hämmästyttävää sovinnollisuutta. Siinä asiassa he ovat tunnustaneet mielellään omia virheitään ja väärinarvioitaan. Vähän siitä, he ovat kaivaneet arkistoista dokumentteja, jotka vahvistavat valmiina olemattomuutta, käsittelevät niitä dokumentteja omien etujensa mukaisesti, eli ovat panneet itsensä häpeäpaaluun koko maailman naurettavaksi, näytelleet idiootteja. Neuvostomarsalkat ja kenraalit ovat mielihyvin tunnustaneet itsensä pölkkypäiksi, syöttäen historioitsijoille yhä uusia ja uusia faktoja.

Näin käyttäytyy rikollinen tuomarin edessä, hän selittää, ettei hänellä ollut, ensiksi, ollenkaan kirvestä, toiseksi, että se kirves oli ihan tylsä, pistooli aivan ruosteessa eikä ollut patruunoita, häntä ei ole kukaan opettanut ampumaan, eikä hänellä ollut mitään pahoja aikeita, sillä ”hänen vintillään tuulee”. Sellaisesta käytöksestä voi sanoa yksinkertaisesti, että: hän näytteli tyhmää.

Juuri nimenomaan näin ovat näytelleet tyhmää 50 vuotta poliitikot, kenraalit ja marsalkat. Ja syöttäneet vastaavaa ainetta historioitsijoille.

Historioitsijoiden olisi pitänyt olla valppaina: mitä se nyt on? Miksi neuvostovalta niin mielellään työntää eteen uusia faktoja, jotka olisivat voineet levätä arkistojen kätköissä vielä sata vuotta? Miksi se antaa nauraa itselleen julkisesti? Tässä olisi historioitsijoiden pitänyt kysyä itseltään: minä kritisoin kommunisteja, miksi he antavat minulle siitä hyvästä oppiarvoja ja titteleitä? Ja miksi kommunistien yleensäkään pitää puhua siitä, että he eivät olleet valmiita? Niin yksityiskohtaisesti? Onko kommunisteilla tullut tehtyä vähän virheitä historiassa? Mitä tuli maksamaan vaikkapa ainoastaan kollektivisointi? Mutta kollektivisointiin älä puutu, jos siitä pihahdatkin – olet viipymättä kaukaisessa paikassa. Mutta sodasta (ei koko, vaan alusta) – jauha niin paljon kuin haluat.

Mutta monet historioitsijat eivät olleet valppaina, nappasivat palan ahnaasti jo ilmasta. Ja levittivät ympäri maailmaa omituisesta omituisempia huvikirjoituksia. He kertasivat tavalliselle ihmiselle kadulta sitä ”valmistautumattomuutta” niin kauan, että yksinkertainen ihminen ei enää ymmärräkään, että todellisuudessa aggressoreja oli kaksi ja että niistä kahdesta Stalin oli viekkaampi ja salakavalampi, sekä valmistautunut sotaan paremmin - minkä vahvistaa myös sodan lopputulos." (sivu 96)

Rogi1 kirjoitti:

omissa mielipiteissäsi jotain asenteellista..

>>Onko sinulla sellainen asenne sitten, että mikään ei saa olla Venäjän kannalta ikävää kerrottavaa, vaikka se totta olisikin?

Lue lisää

"Jos lännessäkin todetaan Suvorovin teoriat tosiksi, niin olen ne valmis uskomaan. Tällä hetkellä teorioita tukee lähinnä muutama venäläinen."

Ovatko esimerkiksi everstit Nordberg ja Ahto, presidentti Koivisto, tohtori Tapio Tiihonen venäläisiä?

Lainaan taas Suvorovin Viimanen Vabariik sivu 101:

"Mutta eihän Jurovitski, Erickson, Nekritsh tai Gorodetski silloin aloittaneet. Se kaikki alkoi jo kauan sitten. Minulle tulee mieleen kansainvälinen seminaari Moskovassa. Puheenjohtajistossa istuivat kenraalit ja marsalkat sekä salissa ulkomaiset historioitsijat. Puhujankorokkeelta kuuluu surkuhupaisia puheita sotaan valmistautumattomuudesta. Taukojen aikana tarjotaan kaviaarivoileipiä ja iltaisin – ”Metropolia” sekä ”Nationaalia”, vapaapäivinä – karhunmetsästystä, mässäilyä metsästysmajoilla ja muuta huvittelua.

Niinä vuosina teki mieli huutaa Lännen historioitsijoille: hei, selviääkö teille milloinkaan, miksi teidät kutsuttiin tänne, miksi teihin tuhlataan nomenklatuurin lobbaamista? Ettekö te tosiaan ymmärrä, miksi marsalkka Konev takoo niin kovasti rintaansa teidän edessänne? Mikä tarkoitus hänellä on puhuessaan teille omasta typeryydestään? Oletteko tavannut koskaan ihmistä, joka vapaaehtoisesti ja avoimesti tunnustaisi oman typeryytensä ja laiskuutensa? Marsalkoilla on jo luonnekin sellainen, että vaietaan tappioista ja kehutaan voittoja. Kaiken hyvän lisäksi Konevilla on, mitä nostaa esille. Mutta marsalkka ei kehu itseään, vaan osoittaa jälleen vikojaan, korostaa tyhmyyttä. Jos hän itse ei olisi ottanut asiaa esille, kukaan ei olisi kuullutkaan sellaisista yksityiskohdista. Mutta hän suorastaan kaataa niitä päällenne roppakaupalla. Herrat historioitsijat nipistäkää itseänne ja arvatkaa miksi halutaan, että te kertoisitte eteenpäin niitä kaskuja valmistautumattomuudesta? Mutta historioitsijat eivät nipistäneet itseään, vaan matkustivat tyytyväisenä rajan yli takaisin kotiinsa ja kertasivat virnistellen kaikkea, mitä heille Moskovassa syötettiin.

Samalla marsalkkojen kirjoitukset valmistautumattomuudesta pääsivät vaivoin läpi VIŽ:in oman toimituksen ”portista”. Panssarijoukkojen päämarsalkka P. Rotmistrov kirjoitti: ”Toiseksi väliaikaisia vaikeuksia aiheutti armeijassamme panssarivaunujen ja osittain myös lentokoneiden vähäisyys... Meidän tankkimme olivat laadultaan yli Saksan panssarivaunuista... mutta panssarivaunuja meillä oli kuitenkin monta kertaa vähemmän kuin saksalaisilla. Siihen perustuukin Saksan armeijan väliaikainen menestys” (63).

Panssarivaunuja puna-armeijalla oli 22.6.1941 seitsemän kertaa enemmän kuin Hitlerillä oli Itärintamalla. Kuka sitten tietäisi tämän asian panssarijoukkojen päämarsalkkaa paremmin? Rotmistrovin kirjoitusta luettiin Neuvostoliiton Puolustusministeriössä, Yleisesikunnassa, Panssarijoukkojen päähallinnossa, kaikissa sotilasakatemioissa... Mutta kukaan ei väittänyt vastaan.

Eikä ketään kiinnostanut kysymys: mikä pakottaa marsalkan valehtelemaan julkisesti? Mikä hänen intressinsä on? Ehkä loputkin jutut ”valmistautumattomuudesta” on harsittu kasaan samalla langalla? Ja, muuten, mistä Rotmistrov sen otti?

Rotmistrov lainasi sen Stalinilta.

Rotmistrov yksinkertaisesti siteerasi sitä, mitä Stalin sanoi 6.11.1941 metroasemalla Majakovskaja (64).

Katsohan mistä tulee etsiä sotaan valmistautumattomuuden legendan tekijää.

Vuosisadan rikos oli ehkäisty ja Stalin rupesi ensimmäisenä puhumaan siitä, että me emme olleet, oikeastaan, ollenkaan valmiita sotaan: katsohan tankkejakin meillä oli monta kertaa vähemmän...

Niinpä Hrutshev ja hrutshevilaiset eivät olleetkaan alkuperäislähde. He yksinkertaisesti kertasivat myyttejä, joita ennen heitä levitti Stalin itse. Vuonna 1961 Neuvostoliitossa pidettiin Stalinia ihmiskunnan epäsikiönä, mutta kun löytyi sopiva (vaikkapa valheellinen) sitaatti Stalinilta valmistautumattomuudesta, niin sitten luvattiin siteerata jopa Stalinia.

Totta kyllä, Neuvostoliiton panssarivaunujen määrää ei onnistuttu salaamaan pitkään, joten siitä syystä Stalinin legendaa muutettiin: tankkeja oli paljon, mutta ne olivat kehnoja ...

Lujaluonteisia ihmisiä löytyi myös meidän marsalkkojemme joukosta. Neuvostoliiton marsalkka Semjon Timoshenko kieltäytyi kategorisesti: en ala kirjoittamaan muistelmia. Tapahtunutta ei luvattu kuvata oikein, sitä ei ollut vaikea ymmärtää marsalkaksi tulemattakaan. Kun totuus on poissuljettu, mistä sitten kirjoittaa?

Mutta Georgi Zhukov taivuteltiin kirjoittamaan muistelmia. Hän alistui. Ja teki ”muistelmat”.

Selailkaamme ”Muistelmia ja mietiskelyjä” (65). Tuleeko Georgi Konstantinovitsille mieleen jotakin rangaistuspataljoonista? Ei tule mieleen. Oli sodassa alusta loppuun, mutta ei ole nähnyt, eikä kuullut rangaistuspataljoonien miehistä. Eikä ole lähettänyt niitä valloittamaan tiettyjä vuorenhuippuja. Olkoon.

Tuliko Georgi Konstantinovitsille mieleen mitään meidän tappioistamme? Ei tullut. Siksi hän ei ruvennut myöskään mietiskelemään niitä. Saksalaisilla tietenkin oli. Saksalaisilla oli ihmistappioita, he menettivät lentokoneita, tankkeja, tykkejä. Zhukov kertoo joka operaatiosta, miten paljon panssarivaunuja, miten paljon sotilaita ja upseereja he menettivät. Mutta meidän joukkomme selvisivät pääsääntöisesti ilman tappioita.

Sen lisäksi Georgi Konstantinovitsh on lievästi sanottuna puhunut pehmeitä sodan alkuvaiheesta...

Mutta arkistojen ovet aukeavat ja Zhukovin vale tulee päivänvaloon. Niinpä täytyykin kiirehtiä Zhukoville apuun. Mutta miten? On vain yksi pelastus: vale pitää peittää tyhmyydellä. Milläpä muullakaan?

Niinpä areenalle astuukin kenraaliluutnantti N. Pavlenko: ”kuusikymmenluvun keskellä G. Zhukov ja myös me sotahistorioitsijat luulimme, että vastustajalla oli sodan alussa ylivoima miesmäärän ja välineiden osalta verrattuna meidän rajavyöhykkeellä oleviin joukkoihimme. Mutta parhaillaan, johtuen uusista julkaisuista...” (66).

Uskokaamme kenraalia vain hetken. Selviää, että G. Zhukovilta saattoi olla joku asia tietämättä. Zhukovilta, joka ennen sotaa ja sen alussa oli Yleisesikunnan päällikkö, sodan aikana Stalinin oikea käsi – Ylipäällikön varamies, sodan jälkeen – Politbyroon jäsen ja puolustusministeri. Mikä saattoi olla tietämättä nelinkertaiselle Neuvostoliiton sankarille marsalkka G. Zhukoville 60-luvun keskellä? Eikö hän tiennyt miten paljon Hitlerillä oli panssarivaunuja? Niitä oli 3350. Se arvo vaihtelee eri historioitsijoilla hieman, mutta vain hieman. Sitä lukua voi kontrolloida eri lähteistä: voi laskea yhteen kaikki panssarivaunutehtaiden tuotantoluvut, voi laskea yhteen kaikkien Saksan divisioonien panssarivaunut. Sen luvun ovat kertoneet kaikki Saksan kenraalit. Jos he ovat sitä määrää pienentäneet, niin heidät saa siitä kiinni, sillä Saksan sodanjohdon kaikki arkistot sijaitsevat Moskovan lähellä Podolskissa.

Mutta kukaan ei ole ruvennut väittämään Saksan kenraalien antamia lukuja virheellisiksi. Niinpä Saksan aseistuksen lukumääriä yleensä, eikä myöskään panssarivaunujen määrää ei epäillä – siinä ei saa olla mitään ongelmaa.

Onkin oletettava, että Zhukov ei kuusikymmenluvun keskellä tiennyt miten paljon puna-armeijalla oli tankkeja vuonna 1941?

Niitä oli 24 000, mutta nyt selviää, että Zhukov luuli – niitä oli vähemmän kuin saksalaisilla, siten alle 3 000. Tuntuvasti vähemmän.

Georgi Konstantinovitsh poistuikin (elämästä – jp) pyhässä tietämättömyydessä. Hänellä oli vuonna 1941 seitsemänkertainen ylivoima, mutta hän ajatteli stalinistisesti: ”mutta tankkeja meillä oli kuitenkin monta kertaa vähemmän kuin saksalaisilla...”

Selviää, että Yleisesikunnalla ja sen päälliköillä ei ollut aavistustakaan millaiset joukot oli alistettu heille. Selviää, että sodan jälkeen, ollessaan valtion korkeimmissa viroissa, Zhukov ei ollut kiinnostunut sodasta, eikä syventynyt sotahistoriaan. Jos uskomme kenraaliluutnantti Pavlovin tunnustuksia, eivät myöskään sotahistorioitsijat olleet kiinnostuneet sodasta. Zhukov kirjoitti kirjan, huomioiden tulevia sukupolvia ja sitä, että kirja julkaistaan kaikissa maailman tunnetuissa kielissä, mutta samanaikaisesti hän ei syventynyt edes kaikkein tärkeimpiin voimasuhteisiin."

Rogi1 kirjoitti:

>>Tarton rauha on se "Jumalan sana", jolla vahvistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiset rajat ja alue.>Jos sinä kunnioitat Pariisin pakkorauhansopimusta, jossa Suomelta vietiin sen alueita ja Stalin veti mielivaltaisen piikkilngan Suomen halki, et voi ihan terve olla.

Lue lisää

"Haukutko myös niitä Suomen päättäjiä "sairaiksi" jotka tuon Pariisin rauhansopimuksen allekirjoittivat ?"

Sekä Moskovan, että Pariisin rauhansopimukset olivat pakkorauhoja, jotka allekirjoitettiin "pistooli ohimolla". Tämän on tosennut mm. kenraali, Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth:

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin lausunto 17.12.2003

Rajoja on muutettu Euroopassa ja kaikkialla maailmassa. On voinut olla oikeutettuja ja toisia vääriä.
ProKarelia taistelee vääriä rajoja ja niiden pitämistä vastaan.
Minä mukana ollen niin talvi- kuin jatkosodassakin, voisin sanoa painopistesuunnassa, tiedän varsin hyvästi, miten sodat rintamalla päättyivät.
Eritoten jatkosota päättyi torjuntavoittoon sanan tärkeimmässä mielessä.
Kaikki puheet muitten avustamisesta, en laske paljolti tähän voittoon [vaikuttaviksi]. On ilman muuta selvä, että pieni valtio Suomi, ei pysty hankkimaan nykysodan vaatimia aseita.
Yllä olevan johdosta olen sitä mieltä, että rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja ja jotka ehdottomasti pitäisi palauttaa.
Minkä takia me katsoisimme, että tällainen alueriisto olisi oikeudenmukainen? Minä en näe tähän mitään muuta kuin suurpoliittisia eli maailmanpoliittisia näkemyksiä.
Suomen rajat ovat maailman suurille toisarvoinen asia, ei meille suomalaisille. En näe mitään aihetta, että kerran solmitut rajat eli Tarton rauhan rajat muutettaisiin. Poliittisiin syihin minä en mene. Minä katson vain, mikä on minun silmissäni oikein.
Olen sitä mieltä, että saattaa olla, että nykysuomalainen ei ajattele samalla tavalla. Minä en voi sille mitään. Samoin kuin en voi sille mitään, että puolustamani rajat eivät sijaitse nykyrajoina, vaan Tarton rauhan rajoina.
Lopetan sanoillani monien vuosien takaa: „Jumala varjelkoon Suomen maata ja sen kansaa“.

Adolf Ehrnrooth
Jalkaväenkenraali
Mannerheimristin ritari

Pakotettuna tehty sopimus ei ole pätevä. Vapaaehtoisesti tehty Tarton rauhansopimus on palautettava voimaan.

JuhaniPutkinen kirjoitti:

"Jos lännessäkin todetaan Suvorovin teoriat tosiksi, niin olen ne valmis uskomaan. Tällä hetkellä teorioita tukee lähinnä muutama venäläinen."

Ovatko esimerkiksi everstit Nordberg ja Ahto, presidentti Koivisto, tohtori Tapio Tiihonen venäläisiä?

Lainaan taas Suvorovin Viimanen Vabariik sivu 101:

"Mutta eihän Jurovitski, Erickson, Nekritsh tai Gorodetski silloin aloittaneet. Se kaikki alkoi jo kauan sitten. Minulle tulee mieleen kansainvälinen seminaari Moskovassa. Puheenjohtajistossa istuivat kenraalit ja marsalkat sekä salissa ulkomaiset historioitsijat. Puhujankorokkeelta kuuluu surkuhupaisia puheita sotaan valmistautumattomuudesta. Taukojen aikana tarjotaan kaviaarivoileipiä ja iltaisin – ”Metropolia” sekä ”Nationaalia”, vapaapäivinä – karhunmetsästystä, mässäilyä metsästysmajoilla ja muuta huvittelua.

Niinä vuosina teki mieli huutaa Lännen historioitsijoille: hei, selviääkö teille milloinkaan, miksi teidät kutsuttiin tänne, miksi teihin tuhlataan nomenklatuurin lobbaamista? Ettekö te tosiaan ymmärrä, miksi marsalkka Konev takoo niin kovasti rintaansa teidän edessänne? Mikä tarkoitus hänellä on puhuessaan teille omasta typeryydestään? Oletteko tavannut koskaan ihmistä, joka vapaaehtoisesti ja avoimesti tunnustaisi oman typeryytensä ja laiskuutensa? Marsalkoilla on jo luonnekin sellainen, että vaietaan tappioista ja kehutaan voittoja. Kaiken hyvän lisäksi Konevilla on, mitä nostaa esille. Mutta marsalkka ei kehu itseään, vaan osoittaa jälleen vikojaan, korostaa tyhmyyttä. Jos hän itse ei olisi ottanut asiaa esille, kukaan ei olisi kuullutkaan sellaisista yksityiskohdista. Mutta hän suorastaan kaataa niitä päällenne roppakaupalla. Herrat historioitsijat nipistäkää itseänne ja arvatkaa miksi halutaan, että te kertoisitte eteenpäin niitä kaskuja valmistautumattomuudesta? Mutta historioitsijat eivät nipistäneet itseään, vaan matkustivat tyytyväisenä rajan yli takaisin kotiinsa ja kertasivat virnistellen kaikkea, mitä heille Moskovassa syötettiin.

Samalla marsalkkojen kirjoitukset valmistautumattomuudesta pääsivät vaivoin läpi VIŽ:in oman toimituksen ”portista”. Panssarijoukkojen päämarsalkka P. Rotmistrov kirjoitti: ”Toiseksi väliaikaisia vaikeuksia aiheutti armeijassamme panssarivaunujen ja osittain myös lentokoneiden vähäisyys... Meidän tankkimme olivat laadultaan yli Saksan panssarivaunuista... mutta panssarivaunuja meillä oli kuitenkin monta kertaa vähemmän kuin saksalaisilla. Siihen perustuukin Saksan armeijan väliaikainen menestys” (63).

Panssarivaunuja puna-armeijalla oli 22.6.1941 seitsemän kertaa enemmän kuin Hitlerillä oli Itärintamalla. Kuka sitten tietäisi tämän asian panssarijoukkojen päämarsalkkaa paremmin? Rotmistrovin kirjoitusta luettiin Neuvostoliiton Puolustusministeriössä, Yleisesikunnassa, Panssarijoukkojen päähallinnossa, kaikissa sotilasakatemioissa... Mutta kukaan ei väittänyt vastaan.

Eikä ketään kiinnostanut kysymys: mikä pakottaa marsalkan valehtelemaan julkisesti? Mikä hänen intressinsä on? Ehkä loputkin jutut ”valmistautumattomuudesta” on harsittu kasaan samalla langalla? Ja, muuten, mistä Rotmistrov sen otti?

Rotmistrov lainasi sen Stalinilta.

Rotmistrov yksinkertaisesti siteerasi sitä, mitä Stalin sanoi 6.11.1941 metroasemalla Majakovskaja (64).

Katsohan mistä tulee etsiä sotaan valmistautumattomuuden legendan tekijää.

Vuosisadan rikos oli ehkäisty ja Stalin rupesi ensimmäisenä puhumaan siitä, että me emme olleet, oikeastaan, ollenkaan valmiita sotaan: katsohan tankkejakin meillä oli monta kertaa vähemmän...

Niinpä Hrutshev ja hrutshevilaiset eivät olleetkaan alkuperäislähde. He yksinkertaisesti kertasivat myyttejä, joita ennen heitä levitti Stalin itse. Vuonna 1961 Neuvostoliitossa pidettiin Stalinia ihmiskunnan epäsikiönä, mutta kun löytyi sopiva (vaikkapa valheellinen) sitaatti Stalinilta valmistautumattomuudesta, niin sitten luvattiin siteerata jopa Stalinia.

Totta kyllä, Neuvostoliiton panssarivaunujen määrää ei onnistuttu salaamaan pitkään, joten siitä syystä Stalinin legendaa muutettiin: tankkeja oli paljon, mutta ne olivat kehnoja ...

Lujaluonteisia ihmisiä löytyi myös meidän marsalkkojemme joukosta. Neuvostoliiton marsalkka Semjon Timoshenko kieltäytyi kategorisesti: en ala kirjoittamaan muistelmia. Tapahtunutta ei luvattu kuvata oikein, sitä ei ollut vaikea ymmärtää marsalkaksi tulemattakaan. Kun totuus on poissuljettu, mistä sitten kirjoittaa?

Mutta Georgi Zhukov taivuteltiin kirjoittamaan muistelmia. Hän alistui. Ja teki ”muistelmat”.

Selailkaamme ”Muistelmia ja mietiskelyjä” (65). Tuleeko Georgi Konstantinovitsille mieleen jotakin rangaistuspataljoonista? Ei tule mieleen. Oli sodassa alusta loppuun, mutta ei ole nähnyt, eikä kuullut rangaistuspataljoonien miehistä. Eikä ole lähettänyt niitä valloittamaan tiettyjä vuorenhuippuja. Olkoon.

Tuliko Georgi Konstantinovitsille mieleen mitään meidän tappioistamme? Ei tullut. Siksi hän ei ruvennut myöskään mietiskelemään niitä. Saksalaisilla tietenkin oli. Saksalaisilla oli ihmistappioita, he menettivät lentokoneita, tankkeja, tykkejä. Zhukov kertoo joka operaatiosta, miten paljon panssarivaunuja, miten paljon sotilaita ja upseereja he menettivät. Mutta meidän joukkomme selvisivät pääsääntöisesti ilman tappioita.

Sen lisäksi Georgi Konstantinovitsh on lievästi sanottuna puhunut pehmeitä sodan alkuvaiheesta...

Mutta arkistojen ovet aukeavat ja Zhukovin vale tulee päivänvaloon. Niinpä täytyykin kiirehtiä Zhukoville apuun. Mutta miten? On vain yksi pelastus: vale pitää peittää tyhmyydellä. Milläpä muullakaan?

Niinpä areenalle astuukin kenraaliluutnantti N. Pavlenko: ”kuusikymmenluvun keskellä G. Zhukov ja myös me sotahistorioitsijat luulimme, että vastustajalla oli sodan alussa ylivoima miesmäärän ja välineiden osalta verrattuna meidän rajavyöhykkeellä oleviin joukkoihimme. Mutta parhaillaan, johtuen uusista julkaisuista...” (66).

Uskokaamme kenraalia vain hetken. Selviää, että G. Zhukovilta saattoi olla joku asia tietämättä. Zhukovilta, joka ennen sotaa ja sen alussa oli Yleisesikunnan päällikkö, sodan aikana Stalinin oikea käsi – Ylipäällikön varamies, sodan jälkeen – Politbyroon jäsen ja puolustusministeri. Mikä saattoi olla tietämättä nelinkertaiselle Neuvostoliiton sankarille marsalkka G. Zhukoville 60-luvun keskellä? Eikö hän tiennyt miten paljon Hitlerillä oli panssarivaunuja? Niitä oli 3350. Se arvo vaihtelee eri historioitsijoilla hieman, mutta vain hieman. Sitä lukua voi kontrolloida eri lähteistä: voi laskea yhteen kaikki panssarivaunutehtaiden tuotantoluvut, voi laskea yhteen kaikkien Saksan divisioonien panssarivaunut. Sen luvun ovat kertoneet kaikki Saksan kenraalit. Jos he ovat sitä määrää pienentäneet, niin heidät saa siitä kiinni, sillä Saksan sodanjohdon kaikki arkistot sijaitsevat Moskovan lähellä Podolskissa.

Mutta kukaan ei ole ruvennut väittämään Saksan kenraalien antamia lukuja virheellisiksi. Niinpä Saksan aseistuksen lukumääriä yleensä, eikä myöskään panssarivaunujen määrää ei epäillä – siinä ei saa olla mitään ongelmaa.

Onkin oletettava, että Zhukov ei kuusikymmenluvun keskellä tiennyt miten paljon puna-armeijalla oli tankkeja vuonna 1941?

Niitä oli 24 000, mutta nyt selviää, että Zhukov luuli – niitä oli vähemmän kuin saksalaisilla, siten alle 3 000. Tuntuvasti vähemmän.

Georgi Konstantinovitsh poistuikin (elämästä – jp) pyhässä tietämättömyydessä. Hänellä oli vuonna 1941 seitsemänkertainen ylivoima, mutta hän ajatteli stalinistisesti: ”mutta tankkeja meillä oli kuitenkin monta kertaa vähemmän kuin saksalaisilla...”

Selviää, että Yleisesikunnalla ja sen päälliköillä ei ollut aavistustakaan millaiset joukot oli alistettu heille. Selviää, että sodan jälkeen, ollessaan valtion korkeimmissa viroissa, Zhukov ei ollut kiinnostunut sodasta, eikä syventynyt sotahistoriaan. Jos uskomme kenraaliluutnantti Pavlovin tunnustuksia, eivät myöskään sotahistorioitsijat olleet kiinnostuneet sodasta. Zhukov kirjoitti kirjan, huomioiden tulevia sukupolvia ja sitä, että kirja julkaistaan kaikissa maailman tunnetuissa kielissä, mutta samanaikaisesti hän ei syventynyt edes kaikkein tärkeimpiin voimasuhteisiin."

Lue lisää

>>Ovatko esimerkiksi everstit Nordberg ja Ahto, presidentti Koivisto, tohtori Tapio Tiihonen venäläisiä?Unlike The Icebreaker, which is undocumented, for his book Gorodetsky was allowed unprecedented access to the archives of the Russian Ministry of Foreign Affairs, Soviet Military Intelligence, and the Red Army.<

Että on se oma lehmä ojassa Suvorovillakin. Hänen uskottavuutensa arkistotietojen puuttuessa taitaa sittenkin olla kyseenalaista.

meikämie kirjoitti:

Mikä tekee alueesta "suomalaisen" tai "venäläisen"?

KIelikö ja kansallisuus?

Saksaa puhuttiin Puolasta 1700-luvulla rosvotuissa Saksan keisarikunnan osissa, mutta ihmiset olivat kansallisuudeltaan puolalaisia ja osin äidinkieleltäänkin.

Lue lisää

"Mikä tekee alueesta "suomalaisen" tai "venäläisen"?

KIelikö ja kansallisuus?"

Näitä kriteerejä on käytetty aluekiistoja rauhanomaisesti ja kansainvälis-oikeudellisesti ratkaistaessa. Toinen tapa on ollut po. alueella suoritettu kansanäänestys.

"Kielikö ja kansallisuus?"

Öyhötät niinkuin hakuaisit väittää että kielestä ja kansallisuudesta puhuvat ovat "natseja"?

"Saksaa puhuttiin Puolasta 1700-luvulla rosvotuissa Saksan keisarikunnan osissa, mutta ihmiset olivat kansallisuudeltaan puolalaisia ja osin äidinkieleltäänkin."

Saksan lukuisat monarkiat uuden ajan alussa, ja Puolan kuningaskunta, olivat vähän niinkuin samaa kastia. Puolan valtaistuimelle saatettiin valita saksalainen monarkki ja myös Böömin kuningas oli "Rooman" l. Saksan keisarikunnan vaaliruhtinas oli joskus keisarikin. Monarkioiden rajat eivät olleet myöskään kansallisia, eli asukkaiden etniteettiin perustuvia.

Versaillesissa Saksasta irroitettiin saksalaisia alueita mm. Puolaan liitettäväksi, minkä Saksa myöhemmin halusi korjata.

Ylä-Schleesian, ja "Puolan Käytävän" saksankieliset asukkaat olivat olleet saksalaisia, ja Puolakin piti heitä saksalaisina, koska heitä syrjittiin syntyperänsä perusteella.

Rogi1 kirjoitti:

>>Tarton rauha on se "Jumalan sana", jolla vahvistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiset rajat ja alue.>Jos sinä kunnioitat Pariisin pakkorauhansopimusta, jossa Suomelta vietiin sen alueita ja Stalin veti mielivaltaisen piikkilngan Suomen halki, et voi ihan terve olla.

Lue lisää

>>Pakotettuna tehty sopimus ei ole pätevä. Vapaaehtoisesti tehty Tarton rauhansopimus on palautettava voimaan.

Misihän on selvästi sillä kannalla avaukseen nähden, että Saksa hyökkäsi barbarossa-suunnitelman mukaisesti ja sen aikataulussa Neuvostoliittoon ja saarrosti puna-armeijan syvässä puolustusryhmityksessä olleet joukot taitavilla pihtiliikkeillä.

Rogi1 kirjoitti:

Misihän on selvästi sillä kannalla avaukseen nähden, että Saksa hyökkäsi barbarossa-suunnitelman mukaisesti ja sen aikataulussa Neuvostoliittoon ja saarrosti puna-armeijan syvässä puolustusryhmityksessä olleet joukot taitavilla pihtiliikkeillä.

Lue lisää

Pääsi käymään niin vuonna -39. Länsi oli taannut Puolan itsenäisyyden ja kun paha Saksa hyökkäsi sinne sitten syksyllä -39, niin rauhantahtoinen Neuvostoliitto oli siirtänyt oman puolustuksensa (siis ei mitenkään hyökkäysarmeija, eihän toki), Baltianmaiden läpi ihan Puolan rajoille!
Ja kaikki Baltian maat ynnä muut ihanasta kommunismista nauttineet kansat taputtivat käsiään.
NL vain turvasi omia rajojaan!

Se oli puolalainen tv-sarja tämä "panssaripartio" (Four tank men and a dog) tehty 1966-70.
Minulla on DVD:nä koko sarja ja se ei todellakaan ala mistään Saksan 1941 hyökkäyksestä vaan 1943 loppulta jolloin Saksa oli jo häviöllä. Päähenkilöt liittyvät ensimmäiseen puolalaiseen armeijaan panssarimiehiksi ja taistelevat "Rudy" tankillaan aina Tiergarteniin Berliiniin asti.
Muistisi taisi pettää hieman..

http://en.wikipedia.org/wiki/Four_Tank_Men_And_A_Dog

Jos punaisten kapina olisi onnistunut, Suomi olisi liittynyt hyvin todennäköisesti Venäjään. Minun esimerkissäni kapina juuri estäisi Venäjään liittymisen.

Merkitys on paitsi itse teoilla, myös niiden seurauksilla.

Kun jääkärit lähtivät Saksaan koulutettavaksi hekin de jure tekivät maanpetoksen, sillä Suomi kuului Venäjään silloin ja Venäjä oli sodassa Saksan kanssa. De facto he eivät kuitenkaan tehneet maanpetosta sillä he olivat suomalaisia ja toimivat Suomen hyväksi vapauttaakseen sen, eivätkä pitäneet itseään venäläisinä.

Siis: seuraukset ratkaisevat.

Jaakko_Sivonen kirjoitti:

Kun jääkärit lähtivät Saksaan koulutettavaksi hekin de jure tekivät maanpetoksen, sillä Suomi kuului Venäjään silloin ja Venäjä oli sodassa Saksan kanssa. De facto he eivät kuitenkaan tehneet maanpetosta sillä he olivat suomalaisia ja toimivat Suomen hyväksi vapauttaakseen sen, eivätkä pitäneet itseään venäläisinä.

Siis: seuraukset ratkaisevat.

Lue lisää

Suomi oli silloin Venäjän omaisuutta, mutta vain paperille präntättynä.

Jääkärit valmistautuivat kouluttamaan itsensä mahdolliseen sotaa miehittäjän poistamikseksi maasta, mutta kaikki loppuen lopuksi tapahtuikin itsestään ja mitään ihmeelista sotaa ei tullu.

Jääkäreistä sen sijaan rakentui Itsenäisen Suomen armeijan ylimpää johtoa ja upseeristoa.

Punaisten voitto olisin ajan myötä johtanut Suomen Neuvostoliiton alaisuuteen, vaikkakin se ei ollut punaisten taiston syy, he halusivat tasa-arvoa ja ihmisarvoisen elämän, jonka heille antoi Ståhlberg.

"Mm. näistä toimenpiteistä Suvorov on teoriassaan sitten vetänyt johtopäätöksiä hyökkäysaikeista vaikka niiden tarkoituksena oli vahvistaa puolustusta jo toukokuun 19. päivänä alkaneita Saksan joukkojen keskityksiä N-liiton rajalle vastaan."

Ottaisit jo viimeinkin totena huomioon sen, että Stalin oli täysin varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle.

Kun kerran Stalin oli aivan varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle, niin Venäjän joukkojen keskitykselle länteen on vain yksi looginen selitys - Venäjä aikoi hyökätä länteen.

JuhaniPutkinen kirjoitti:

"Mm. näistä toimenpiteistä Suvorov on teoriassaan sitten vetänyt johtopäätöksiä hyökkäysaikeista vaikka niiden tarkoituksena oli vahvistaa puolustusta jo toukokuun 19. päivänä alkaneita Saksan joukkojen keskityksiä N-liiton rajalle vastaan."

Ottaisit jo viimeinkin totena huomioon sen, että Stalin oli täysin varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle.

Kun kerran Stalin oli aivan varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle, niin Venäjän joukkojen keskitykselle länteen on vain yksi looginen selitys - Venäjä aikoi hyökätä länteen.

Lue lisää

>>Ottaisit jo viimeinkin totena huomioon sen, että Stalin oli täysin varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle.On uskomatonta että Stalin, joka vuosikymmenen oli valmistellut maata torjumaan hyökkäyksiä, olisi ollut välittämättä arvovaltaisista varoituksista ja vastustanut ajoissa tehtyjä vastatoimenpiteitä. Jotkut tarkkailijat ovat ihmetelleet, miksi Stalinin kenraalit pysyivät hänen tukenaan huolimatta upseerikunnan tuhoamisesta hänen sotaa edeltäneissä puhdistuksissaan ja hänen hyökkäyspäivänä tekemistään karkeista virheistä. Huippuna on se, että Stalin oli neuvonut kansakuntaa olemaan äärimmäisen varuillaan, tyypillinen seuraava sitaatti Stalinin puheesta kansalleen vuotta ennen kesäkuun 22. päivää 1941 :
Meidän on pidettävä koko kansakunta liikekannallepanovalmiudessa, mikään ulkomainen vihollinen ei pääse meitä yllättämään. Miksi näin ollen Stalin, joka oli asettanut maan turvallisuuden suojaamisen etusijalle, tieten tahtoen jätti muka huomiotta varoitukset hyökkäyksestä ?

On joitain todisteita siitä, että Stalin ei ollut täysin järjiltään. kesäkuun 21., päivää ennen hyökkäystä, Stalin kielsi Moskovan puoluevirkailijoita lähtemästä kaupungista seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai. Kaksi tuntia ennen Saksan hyökkäystä, klo 02.00 yöllä, Stalin soitti kenraali Ivan Tjulaneville, Moskovan sotilaspiirin päällikölle ja antoi käskyn saattaa kaupungin ilmatorjunta 75% valmiuteen sodan ajan vahvuudesta.

Eräät Stalinin johtavista kenraaleista myöntävät, että oli pätevät syyt noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ennen Saksan hyökkäystä. Pääsyy oli, että N-liitto ei halunnut antaa Hitlerille tekosyytä hyökkäykseen.

Jos alottaa kirjoituksen "Lisää faktaa siitä että Stalin ei aloittanut sotaa 1941" voidaan saman tien olla lukematta loppua teksistä koska jo alku on paskapuhetta.

Ei olis uskonut että se on neukkuintoilioille noin vaikeaa ku tuli Suomenlahden tapahtumatki julki.

jepulis. kirjoitti:

Jos alottaa kirjoituksen "Lisää faktaa siitä että Stalin ei aloittanut sotaa 1941" voidaan saman tien olla lukematta loppua teksistä koska jo alku on paskapuhetta.

Ei olis uskonut että se on neukkuintoilioille noin vaikeaa ku tuli Suomenlahden tapahtumatki julki.

Lue lisää

>>Jos alottaa kirjoituksen "Lisää faktaa siitä että Stalin ei aloittanut sotaa 1941" voidaan saman tien olla lukematta loppua teksistä koska jo alku on paskapuhetta.

Rogi1 kirjoitti:

>>Jos alottaa kirjoituksen "Lisää faktaa siitä että Stalin ei aloittanut sotaa 1941" voidaan saman tien olla lukematta loppua teksistä koska jo alku on paskapuhetta.

"Johtopäätöksenä havaituista N-liiton joukkojen keskityksistä sotamarsalkka Keitel arvioi 11.5.1941, että "OKW on tullut näiden tosiasioiden vakaumukseen, että käytännössä liikekannallepanoa muistuttava venäläisten joukkojen keskittäminen Saksan rajalle voidaan tulkita vain mitä suurimpien hyökkäystoimenpiteiden valmisteluksi. Aseellisen konfliktin vaara tulee siten huomattavan lähelle." Kuukautta myöhemmin Keitel kirjoitti seuraavaa: Kaikki nämä seikat yhdistettynä Venäjän armeijassa kasvatettuun tuhoamistahtoon Saksaa vastaan pakottavat välttämättä johtopäätökseen, että NL valmistautuu sille sopivana hetkenä hyökkäämään Suur-Saksan valtakuntaa vastaan.


Postin mukaan Keitel oli oikeassa. Post tuo esiin N-liiton hyökkäyssuunnitelmien kehittymisen, jonka johdonmukaisena lopputuloksena oli sotilasjohdon Stalinille toukokuun puolivälissä 1941 esittämä suunnitelma, jossa tarkoitus oli yllättäen tuhota Wehrmachtin pääosat. Postin mukaan marsalkka Vasilevski on myöhemmin nimenomaan ilmoittanut, että Stalin hyväksyi suunnitelman pääosat. Niiden hyväksymistä osoittaa myös se, että puna-armeija keskitettiin nimenomaan tämän suunnitelman mukaisesti."

Arvostelu Walter Postin kirjasta Die Ursachen des Zweiten Weltkrieges. Ein Grundriss der internationalen Diplomatie von Versailles bis Pearl Harbor (2003) (Sotilasaikakauslehden 3/2004 artikkeli
Maailmansodalla oli monta isää.

Eiköhän olisi Roqi jo aika lopttaa Venäjän/NL enempi hännystely?

Rogi1 kirjoitti:

>>Ottaisit jo viimeinkin totena huomioon sen, että Stalin oli täysin varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle.On uskomatonta että Stalin, joka vuosikymmenen oli valmistellut maata torjumaan hyökkäyksiä, olisi ollut välittämättä arvovaltaisista varoituksista ja vastustanut ajoissa tehtyjä vastatoimenpiteitä. Jotkut tarkkailijat ovat ihmetelleet, miksi Stalinin kenraalit pysyivät hänen tukenaan huolimatta upseerikunnan tuhoamisesta hänen sotaa edeltäneissä puhdistuksissaan ja hänen hyökkäyspäivänä tekemistään karkeista virheistä. Huippuna on se, että Stalin oli neuvonut kansakuntaa olemaan äärimmäisen varuillaan, tyypillinen seuraava sitaatti Stalinin puheesta kansalleen vuotta ennen kesäkuun 22. päivää 1941 :
Meidän on pidettävä koko kansakunta liikekannallepanovalmiudessa, mikään ulkomainen vihollinen ei pääse meitä yllättämään. Miksi näin ollen Stalin, joka oli asettanut maan turvallisuuden suojaamisen etusijalle, tieten tahtoen jätti muka huomiotta varoitukset hyökkäyksestä ?

On joitain todisteita siitä, että Stalin ei ollut täysin järjiltään. kesäkuun 21., päivää ennen hyökkäystä, Stalin kielsi Moskovan puoluevirkailijoita lähtemästä kaupungista seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai. Kaksi tuntia ennen Saksan hyökkäystä, klo 02.00 yöllä, Stalin soitti kenraali Ivan Tjulaneville, Moskovan sotilaspiirin päällikölle ja antoi käskyn saattaa kaupungin ilmatorjunta 75% valmiuteen sodan ajan vahvuudesta.

Eräät Stalinin johtavista kenraaleista myöntävät, että oli pätevät syyt noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ennen Saksan hyökkäystä. Pääsyy oli, että N-liitto ei halunnut antaa Hitlerille tekosyytä hyökkäykseen.

Lue lisää

Lainaus Viimane vabariik:

"1. (sivu 5)

Vuoden 1945 kesäkuun 24. päivä.

Punainen tori.

Orkesterissa on tuhatkolmesataa puhallinsoitinta ja sata rumpua. Se on kuin ukkosenjyrinää. Ihmiskunnan historian suurin sotilasparaati.

Sodan loppuvaiheessa puna-armeijassa oli kymmenen aktiivista rintamaa. Jokainen rintama käsitti ryhmän armeijoita. Joku rintama oli pieni, vain neljä - viisi armeijaa, vaan oli myös valtavia, kuten esimerkiksi 1. Valkovenäjän rintama, johon kuului kaksitoista armeijaa, mukaan luettuna ilma-armeija ja kaksi kaartinpanssariarmeijaa.

Jokainen rintama lähetti paraatiin yhden valiorykmentin – tuhat parasta sotilasta, aliupseeria ja upseeria. Kymmenen rintamaa, kymmenen rykmenttiä. Jokaisen rykmentin johdossa rintaman komentaja henkilökohtaisesti ja kaikki sen rintaman armeijoiden komentajat, heidän perässään kannettiin taisteluissa parhaiten menestyneiden rykmenttien, prikaatien, divisioonien ja armeijakuntien lippuja.

Kymmenen rykmentin perässä marssivat Puolan joukkojen valiorykmentti, Neuvostoliiton Sotalaivaston ja Puolustusministeriön rykmentti, kaksi – kolme pataljoonaa jokaisesta sotilasakatemiasta, NKVD-joukoista, suvorovilaiset ja nahimovilaiset, tykistöjoukot, kaartinkranaatinheitinjoukot, moottoroidut jalkaväkijoukot, ratsuväenjoukot, pioneerit, viesti- ja laskuvarjojääkärijoukot.

Korvat lukkoon lyövä marssi nosti tunnelman taivaaseen ja katkesi äkkiä, paiskaten aukion haudan hiljaisuuteen. Ahdistava tauko. Sen jälkeen hiljaisuudesta tunkeutuu esiin rummun pärinä: Punaiselle aukiolle marssii fasistisia lippuja kantava erikoispataljoona. Leninin mausoleumin kohdalla pataljoona tekee energisen käännöksen oikeaan ja kaksisataa fasistista taistelulippua heitetään märälle kiveykselle.

Se oli voiton jumalointia. Neuvostokansan ylevin triumfihetki suurimmista suurimmassa sodassa. Sitä hetkeä olivat odottaneet sadat miljoonat ihmiset. He odottivat sitä, kuten elämänsä riemullisinta tapahtumaa, minkä jälkeen ei ole synti kuollakaan. Kymmenet miljoonat ihmiset kaatuivat, ennättämättä odottaa sitä hetkeä, vaikka olivat uskoneet sen saapumisen vääjäämättömyyteen. Stalin vei valtavan valtion siihen hetkeen. Johti tappioiden ja katastrofien kiusalla, läpi virheiden ja virhearvioiden, läpi miljoonien kaatuneiden ja korvaamattomien menetysten. Stalin johti valtion tappiosta loistaviin voittoihin, jotka kruunasi Voitonlippu Valtiopäivähuoneessa. Se tuotiin myöhemmin Moskovan keskuslentokentälle ja otettiin vastaan kunniakomppanian kera. Nyt se innoitti aukiolla, mutta venäläiset sotilassaappaat tallasivat fasististen lippujen punaista silkkiä.

Se oli hetki, jolloin liikuttuneet sotilaat eivät hävenneet kyyneleitään. Siinä itkivät soturit, jotka olivat kulkeneet läpi Brestin ja Smolenskin, Vjazman ja Harkovin, Stalingradin ja uudelleen läpi Harkovin, Sevastopolin ja Novorossiiskin, läpi Demjanskin kattilan lihamyllyn ja saartorenkaan nälän, olivat tulleet läpi Minskin, Vilnan, Riian ja Tallinnan, Kiovan, Varsovan, Wienin, Königsbergin, Bukarestin ja Budapestin sekä olivat lopuksi joutuneet Berliiniin. Se oli riemunhetki, joka saapuu vain kerran elämässä, eikä kaikille.

Olisi voinut tuntua, että sellaisena hetkenä aukealla viipyviä ihmisiä, Moskovan kaduilla olleita miljoonia ja kymmeniä miljoonia ympäri maata ja rajan takana, kannustaa vain yleinen helpotuksen tunne, riemu ja juhliminen. Olisi voinut tuntua, että sodasta väsyneet jalkaväkimiehet ja taisteluissa kuuroutuneet tykkimiehet, panssarimiehet, jotka olivat olleet lähellä kuolemaa palavissa tankeissaan, ja lentäjät jotka olivat ihmeeksi jääneet eloon, sekä miljoonat heidän kanssaihmisensä eivät olisi pitäneet tuntea mitään muuta kuin juhlatunnetta.

Vaan se ei ollut niin.

Heidät valtasi myös jokin kummallinen, kaikille yhteinen syvä pettymyksentunne. Oli vielä jotakin sellaista, joka varjosti juhlapäivää ja muutti sen vaillinaiseksi. Vallitsi jokin tavoittamaton ymmärtämättömyyden ilmapiiri, joka riippui aukion, Moskovan ja koko valtion yllä.

Juhlivan väentungoksen, pataljoonien kunnollisten neliöiden, mausoleumin ja Kremlin tähtien kohdalla riippui kysymys, jota kukaan ei tuonut sanoiksi: miksi Korkein Ylipäällikkö ei ota vastaan voitonparaatia?

Kukaan ei esittänyt sitä kysymystä suureen ääneen, vaan hengessä se oli kuitenkin piilossa. Ja se, ei kenenkään puolesta sanoitettu kysymys rikkoi omalla kitkerällä maullaan voittajien triumfin.

2. (sivu 7)

Aukiolla olevat soturit eivät saaneet esittää sitä kysymystä: kuri ei lupaa soturin esittää turhia kysymyksiä. Moskovan asukkaat eivät voineet esittää sitä kysymystä: toveri Stalin oli tehnyt neuvostokansalle riittävän vaikuttavasti selväksi, että ylimääräisen kysymyksen vuoksi voi joutua kaukaisiin paikkoihin. Neuvostokansa ymmärsi hyvin suurta johtajaansa eikä siksi esittänyt epämukavia kysymyksiä. Vaan kului viisikymmentä vuotta, toveri Stalinia ei enää ole, ylimääräisen kysymyksen esittämisestä ei enää lähetetä pois asuinpaikaltaan. Miksi meidän viralliset historioitsijamme eivät ole vastanneet siihen kysymykseen? Miksi Kremlin historioitsijat eivät ole edes sanoittaneet sitä kysymystä? Miksi he eivät ole kiinnittäneet huomiotamme siihen ongelmaan? Miksi he kulkevat häveten ohi siitä kysymyksestä?

Voihan olla, että kysymykseen on vaikeata vastata, mutta kuka kieltää esittämästä kysymyksen?

Vaan meidän edessämme on historiallinen arvoitus: Voitonparaati on menossa, mutta Korkein Ylipäällikkö, Neuvostoliiton marsalkka toveri Stalin on siinä paraatissa yksinkertaisesti katsojan roolissa. Korkeimman Ylipäällikön sijasta paraatin ottaa vastaan hänen sijaisensa – Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov.

Mitä tapahtui? Miten sen voisi ymmärtää?

Korkein Ylipäällikkö ja Voitto – ne ovat puhtaat, pyhät ja erottamattomat käsitteet. Aivan kuin morsian ja sulhanen. Kuten keisari ja valtaistuin. Tämä on juuri sellainen tilanne, jossa varamies on mahdoton.

Voiko joku joukostamme sanoa parhaalle ystävälleen: tässä on minun morsiameni, vie hänet alttarille, minä katson sivusta? Voiko tsaari, kuningas tai keisari sanoa omalle pääneuvonantajalleen: siinä sinulle valtaistuin, hallitsijansauva ja imperiumi, istu minun sijastani valtaistuimelle, minä katson sitä sivusta?...

Vaan Punaisella torilla ei ollut menossa 24.6.1945 häät, se ei ollut myöskään valtaistuinsali. Siinä oli menossa ihmiskunnan historian verisimmän sodan voitonparaati. Loistavin voitto kaikkein hirmuisimmassa sodassa. Se tapahtuu historiassa vain kerran. Ottaa vastaan voitonparaati – se ei ole vain Korkeimman Ylipäällikön oikeus, vaan suoranainen velvollisuus.

Käännämme huomion Hitleriin. Fasistien suurisuuntaisissa foorumeissa Nürnbergissä, rynnäkköjoukkojen loputtomien kolonnien ja SS-miesten edessä seisoi führer. Voimmeko kuvitella, että Hitlerin sijasta siinä olisi olut joku toinen ja führer itse olisi katsonut sivusta? Se olisi ollut mahdotonta, sitä ei voi edes kuvitella. Vaan siellä Nürnbergissä, heillä ei ollut erityistä syytä juhlimiseen, mutta meillä oli kyllä – VOITTO! Kaikkihan olisi ollut täysin loogista: jokaisesta rintamasta – yksi rykmentti. Kymmenen rintamaa – kymmenen rykmenttiä. Jokaisen rykmentin johdossa on rintaman komentaja henkilökohtaisesti. Paraatia johtaa Korkeimman Ylipäällikön varamies Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov, paraatin ottaa vastaan – Hän Itse.

Tässä on olemassa myös yksi nyanssi: sodan loppupuolen Zhukov oli ei ainoastaan Korkeimman Ylipäällikön varamies, Puolustusministerin ensimmäinen varamies, vaan myös yhden rintaman – 1. Valkovenäjän rintaman komentaja. Mutta tässä ei tule mitään vastakkaisuutta, hänen täytyy täyttää omaa korkeampaa tehtäväänsä – olla Korkeimman Ylipäällikön varamiehen roolissa. 1. Valkovenäjän rintaman kolonnaa johtaisi hänen varamiehensä. Tässä tapauksessa varamies rykmentin johdossa on aivan luonnollinen ja ymmärrettävä. Se merkityksetön poikkeus ei olisi aiheuttanut ristiriitaa koko systeemiin.

Näin sen olisi pitänyt olla.

Vaan se ei ollut niin: Stalin ei ottanut vastaan paraatia, Stalinin sijasta paraatin otti vastaan Zhukov.

Siitä seuraa kysymys: kenen pitäisi Zhukovin sijasta johtaa paraatia? Stalin päätti: johtaa K. Rokossovski.

Kelpo marsalkka, ei ole yhtään vastaväitettä. Vaan vain yhden rintaman komentaja. Toiset voivat loukkaantua. Esimerkiksi Konev. Tai Malinovski. Myös Vasilevski. Mutta kun Rokossovskin sijaan määräisi Konevin, niin Rokossovski on loukkaantunut.

Sanalla sanoen, paraatin koko logiikka on rikottu. Miksi?

3. (sivu 9.)

Koko maailman tieteellisestä kirjallisuudesta löysin sille vain kaksi selitystä.

Oikeammin kaksi epäonnistunutta yritystä selittää sitä.

Ensimmäinen ”selitys”: Stalin ei kyennyt ratsastamaan.

Hyvin vakuuttavaa.

Vaan eihän Hitlerkään ratsastanut. Hän piti paraateista, vaan hän ei suorittanut ohimarssia ratsulla. Hänen ajoneuvonsa oli Mercedes. Hitlerin mielestä hänen ilmestymisensä sotaväen eteen ratsain olisi voinut tuntua hullunkuriselta (2; 4.6.1942).

Välttyäkseen joutumasta hullunkuriseen tilanteeseen, Hitler muutti vanhan tavan ja juurrutti uuden. Kahdeskymmenes vuosisata onkin tunnettu siitä, että menneet vuosisadat on sodittu hevosilla, mutta kahdennellakymmenennellä noustiin ajoneuvoihin. Siksi myös paraateja otettiin vastaan autoissa, eikä valkoisten orien selässä.

Emmehän me kuvittele Churchilliakaan ratsun selkään.

Katsoin tuhansia metrejä yleiskatsauksia, vaan en löytänyt myöskään de Gaullea ratsun selässä.

Vaan Roosevelt oli halvaantunut. Hän tarkasti joukkonsa istuen armeijan jeepissä, de Gaulle samoin, myös Churchill käytti jotakin samankaltaista.

Meillä paraatin johtaja käytti siihen aikaan perinteisesti ratsua. Voitonparaatia varten päätettiin: paraatin johtaja istuu mustan orin selässä ja paraatin vastaanottaja valkoisen. Vaan poikkeuksena olisi voinut muuttaa perinteen, aloittaen uuden tradition, täyttäen sen ylpeällä sisällöllä: aloimme sotimaan hevosilla, päätimme sodan moottoriajoneuvoilla.

Lisäksi oli, mitä näyttää. Stalin olisi voinut ajaa tankilla IS-2 Punaisella torilla. IS-2 sehän on Josef Stalin, tankki, jolle ei ollut maailmassa vertaista. Tankilla, joka testissä lävisti panssarikranaatilla Pantterin etupanssarin puolentoista kilometrin etäisyydeltä. Kranaatissa oli vielä jäljellä ylimääräistä energiaa niin paljon, että se tunkeutui vaihdelaatikon läpi, miehistötilan rungon ja moottorin ja vieläkin oli energiaa niin paljon, että se repi rungon takapanssarin irti hitsauksistaan ja paiskasi sen monen metrin etäisyydelle.

Todellisuudessa se oli Pantterin kanssa samassa painoluokassa (IS-2 painaa 46 tonnia, Pantteri 45), vaan Pantterin kranaatti ei läpäissyt samalta etäisyydeltä IS-2:n etupanssaria. Myöskään Tiikeri (painoi 56 tonnia) ja Tiikeri-B (67 tonnia) eivät kyenneet läpäisemään siltä etäisyydeltä IS-2:n panssaria, vaan IS-2 poimi ne puolentoista kilometrin etäisyydeltä. Stalin olisi voinut ajaa Voitonparaatissa sellaisella tankilla! Millainen symboliikka: Josef Stalin maailman parhaassa tankissa Josef Stalin!

Vaan IS-2:n lisäksi neuvostojoukkojen aseistuksessa oli kaunotar IS-3. Sitä näytettiin liittolaisten paraatissa Berliinissä. IS-3 oli vuosia toistuvasti ulkomailla kopioitu esimerkki. Se ei ollut pelkästään tehokkain tankki, se oli myös ulkomuodoltaan kaunis. Vieläpä viisikymmentä vuotta myöhemmin yksikään tankki maailmassa ei kykene kilpailemaan sen kanssa muotojen eleganttisuudessa. Oli millä olisi voinut ajaa Punaiselle aukiolle! Kyllä runoilijat ja lehtimiehet olisivat osanneet löytää metafooreja ja ylistää ...

Olisi voinut myös ajaa sotasaaliiksi saadulla Mercedeksellä. Niin on tapana koko maailmassa: otit vääräuskoiselta ratsun – ylpeile sillä. Tässä kiskaistiin Hitlerin itsensä alta Mercedes. Miksi ei olisi voinut loistaa sillä?

Taas olisivat lehtimiehet voineet lehdissään kirjoittaa Stalinin teon symbolisesta tarkoituksesta. Olisi voinut myös tilata neuvostosuunnittelijoilta limusiinin. Potsdamin konferenssiin tarvittiin pöytä erityisin mitoin. Se valmistettiin meidän parhaiden puuseppiemme toimesta 24 tunnissa. Meidän mestariemme kultaiset kädet valmistivat pöydän, hioivat, pohjustivat, kuivattivat, kiillottivat, maalasivat, kuivattivat vielä kerran, hioivat uudelleen, purkivat osiin, eikä kulunut vuorokauttakaan, kun pöytä lennätettiin suoraan Potsdamiin. Eihän limusiinin tekeminenkään olisi ollut mikään ongelma. Kun toveri Stalin tarvitsee.

Olisi voinut myös ilmestyä yksinkertaisesti armeijan jeepillä. Yksinkertainen ja vaatimaton, kuten Stalinin sotilaspusero. Vaatimattomuus oli Stalinille ominaista

Eikä pelkästään Stalinille.

Vaan ei. Stalin ei näyttänyt itseään ei tankissa, jeepissä, eikä luksusautossa. Hänen sijastaan nähtiin Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov suurenmoisen orin, jota kutsuttiin Kumiriksi (epäjumala), selässä.

4. (sivu 11)

Toinen ”selitys”: kansa rakasti Zhukovia niin hirveästi, että Stalin luovutti sen kunniatehtävän Zhukoville.

Siitä versiosta on variaatio: Zhukov oli niin loistava sotapäällikkö, että Stalin tunnusti hänen olevan ylitse itsestään ja ...

Joku Karem Rash ilmaisi Sotahistoriallisen lehden (VIŽ) palstoilla sitä seuraavasti: ”... vaan Stalin tunsi hänen epätavallisen vitaalisuuden ja luovutti hänelle vuoden 1945 voitonparaatin” (3; sivu 7).

Eipä mitään, arvokas selitys.

Totta kylläkin, toveri Stalin tunsi myös toveri Frunzen epätavallisen elinvoiman. Ja käski tappaa toveri Frunzen.

Elinvoiman tuhlailevuutta voisi ilmeisesti tuntea myös toveri Tuhatsevskin tapauksessa. Tiedämmehän mitä hänelle tapahtui.

Toveri Trotskin elinvoima suorastaan kupli. Eihän Stalin kuitenkaan luovuta hänelle omaa paikkaansa? Ei tietenkään: Trotski sai jäähakusta vasten päätään...

Sodan aikana Stalin tarvitsi Zhukovia, mutta sodan jälkeen – en tiedä mihin?

Myöskään kansan rakastamisesta ei saanut tulla ongelmaa. Meidän kansa rakastaa sitä, ketä käsketään rakastaa. Niin esimerkiksi rakastettiin toveri Beriaa kansan joukossa syvästi. Uskaltaako joku väittää, että me rakastimme Lavrenti Pavlovitsia vähemmän? Vaan ennen häntä meidän kansa rakasti mielettömästi toveri Jezovia. Myös Kirovia rakastettiin intohimoisesti. Mutta Tuhatsevskia rakastettiin kaksi kertaa. Ensin käskystä. Sitten toveri Tuhatsevski teloitettiin ja käskettiin unohtaa. Unohdettiin. Mutta sitten tuli uusi käsky alkaa rakastamaan. Rakastavathan. Eikä kenellekään ole mahdollista tehdä selväksi, että Tuhatsevski oli pyöveli ja murhaaja, hän ei tuntenut strategiaa. Että sen ymmärtäisi, tulee yksinkertaisesti lukea kahta sen Stukatsevskin (suomeksi ilmiantaja) sidosta. Vaan niitä ei lueta. Rakastetaan, vaan ei lueta. Kokeilehan sanoa jollekulle, että Tuhatsevski oli seikkailija, pyrkyri, pelkuri, että hänen ”nerokkaat” aikaansaannoksensa kelpasivat oppimateriaaliksi poliittisilla oppitunneilla, enempään ne eivät kelpaa, eivätkä ole milloinkaan kelvanneet, että hänen ehdotuksensa armeijan uudelleenaseistamisesta on päivänselvä houre. Mutta kokeile sanoa se, heti käydään kurkkuusi kiinni, sillä häntä rakastetaan.

Niin me rakastamme sitä, ketä käsketään rakastaa, meidän rakkautemme tulisuus riippuu keskuksen ohjeista – voimakas käsi voi mielivaltaisena hetkenä joko kasvattaa tai heikentää rakastamista.

Minä en tiedä miten kansa rakasti Zhukovia, mutta paraatia seuraavana vuonna Stalin karkotti kansan lemmikin johtamaan provinssissa olevaa maanpuolustusaluetta Odessaan, myöhemmin vieläkin kauemmas Uraliin. Toveri Stalin säilytti Zhukovia siellä, ilman aikomustakaan päästää häntä vapaaksi. Niin kauan kun Stalin oli vallassa Zhukov istui Uralissa paketoituna kuin heinäsirkka näytekotelossa. Eikä kansa vastustanut. Zhukovin joutuminen epäsuosioon johtui juuri Stalinin haluttomuudesta jakaa valtaa sodanaikaisten avustajiensa kanssa. Varjoon jätettiin myös Ilmavoimien komentaja, ilmavoimien päämarsalkka A. Novikov. Ankaran ”kunniatuomioistuimen” läpäisi, alennettiin arvossa ja siirrettiin matalampaan virkaan Merivoimaministeri, laivastoamiraali N. Kuznetsov, omalta paikaltaan lensivät puna-armeijan kenttätykistöjoukkojen komentaja, kenttätykistön päämarsalkka N. Voronov, ja vielä monet, monet. Kenraalinlaattojen lisäksi, jotka lensivät olakkeista, lensi myös päitä ... Sodan jälkeen joutuivat tappokirveen alle S. Hudjakov, G. Kulik, V. Gordov, F. Robatsenko, jne.

Zhukov itse erotettiin seuraavan formuloinnin perusteella: ”... on menettänyt kaikenlaisen kohtuullisuuden ... väitti suunnitelleensa kaikki pääoperaatiot, mukaan luettuna nekin, joiden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä”. Stalin vahvisti sen omalla allekirjoituksellaan (Neuvostoliiton Asevoimien Puolustusministerin päiväkäsky numero 009 vuoden 1946 kesäkuun 9. päivänä (4; sivu 27).

Se ei ollut suinkaan kaikki. Toveri Stalin tarkoitti enemmän. Tässä on kenraaliluutnantti K. Teleginin kertomus. Telegin oli sodassa kylki kyljessä Zhukovin kanssa: ”Minut pidätettiin määräystä esittämättä ja vietiin Turvallisuusministeriön sisävankilaan. Siellä minulta kiskottiin vaatteet päältä, kello ja muut, annettiin päälle haisevat sotilasvaatteet, suusta kiskottiin kultahampaat... Minua solvattiin ja pilkattiin, tutkijat ja ministeriön johto vaativat minulta todisteita ”salaliitosta”, jonka johdossa olisivat olleet G. Zhukov, I. Serov ja minä, antaen ymmärtää, että toiset on samoin pidätetty ... minun kehostani kiskottiin irti lihanpalasia (arvet ovat säilyneet kehossa) ... minun päätäni hakattiin vasten muuria ... minä en saanut istua, puoli vuotta kykenin olemaan vain polvillaan, tukien päätäni seinään ... Minä en muistanut enää, että minulla on perhe, unohdin lasten nimet ja vaimoni nimen ...” Jne.

Ne todistukset julkaistiin hiljattain, niitä julkaistiin toistuvasti esimerkiksi Ogonjokissa. Muuten, ne eivät ole muistelmat, vaan syyttäjälle annettu todistus Stalinin kuoleman ja vankilasta vapautumisen jälkeen. Se on dokumentti. Kyse ei ole Teleginista ja muista kenraaleista, vaan Zhukovista, joka oli hyvin lähellä samaa kohtelua. Zhukovin pelasti vain muiden marsalkkojen solidaarisuus, heillä oli mielessä edelläkävijöiden surkeat kohtalot ja he ymmärsivät: tänään Telegin, huomenna Zhukov, mutta sitten?...

Siten versio ”epätavallisesta vitaalisuudesta” ei mahdu sisään edes Lefortovon vankilan portista.

Mutta mitä tulee kansan rakastamiseen, niin sekään ei vastaa todellisuutta. Rintamamiehillä on Zhukovista toisenlainen mielipide. Minä en tarkoita niitä rintamamiehiä, jotka estivät omia sotilaitamme pakenemasta selustaan, vaan niitä invalideja, jotka sodan jälkeen viettivät aikaansa Valaamin saarella. Näitä kädettömiä, jalattomia pidettiin kauempana, etteivät he ryvettäisi pääkaupungin kortteleita. Siten rintamamiehillä oli Zhukovista oma näkemys: kun Zhukov ilmestyy jonnekin, tulee hyökkäys, jossa jää eloon vain se, joka menettää kätensä tai jalkansa.

Mutta jos kansa olisi tosiaankin rakastanut Zhukovia palavasti, niin Stalinin ei olisi pitänyt suinkaan antaa Zhukoville paikkaansa paraatissa, vaan huolehtia siitä, että Zhukov olisi saanut sankarikuoleman Berliinin taistelujen viimeisinä päivinä, hautautuneena sortuvan talon alle, tai olisi ”ampunut itsensä” – kuten Ordzonikidze. Ylirasituksesta. Zhukov olisi voinut myös yksinkertaisesti kadota, aivan kuin katosi kansan lemmikki Nikolai Jezov sen jälkeen kun hänen missionsa päättyi. Mihin hän joutui, meidän kullan kallis? Katosi ja siinä kaikki. Kukaan ei hiiskahtanutkaan.

Palauttakaa mieleen: Stalin oli kiivas. Heille, jotka olivat suosittuja, sattui kaikenlaisia asioita: yhdet jäivät auton alle, toisiin sattui katolta putoava tiiliskivi, kolmannet kompastuivat suoraan Lubjankan kellariin.

Miten kummallinen selitys – yleiskansallinen rakastaminen. Venäjän tsaari Pietari Suuri murskasi oman päävihollisensa Kaarle XII Pultavassa ja järjesti joukkojen tarkastuksen, aivan kuin paraatin. Voiko kukaan kuvitella Pietaria, joka lausuu: ”Kuule Aleksaska Mensikov, sinä olet menestynyt, sinä olet niin suuri sotureitten lemmikki, sinulla on niin suuri elinvoima, mene ja ota paraati vastaan minun sijastani, minä katson sivusta.”

Olisiko jotakin tällaista voinut tapahtua?

Ei voinut. EI VOINUT.

Kansan rakastamisteoriaa vastaan on vielä yksi argumentti. Zhukov vietti elämänsä armeijassa ja hänellä oli alistussuhde selkäytimessään – komppanian päivystäjä ei saa tehdä ilmoitusta komppanian varapäällikölle, jos vieressä seisoo komppanianpäällikkö itse. EI SAA. Ja siksi Zhukov ei pyrkinyt tähän suureen kunniatehtävään ottaa paraati vastaan. Varmasti Zhukov sanoi sen myös suoraan Stalinille: että Stalinin pitää itse ottaa Korkeimpana Ylipäällikkönä paraati vastaan. Se ei ole ainoastaan hänen oikeutensa, vaan myös velvollisuus, josta Stalin ei saisi luistaa. Sillä koko kansa odottaa voitokasta Stalinia, ei Zhukovia. Se on aivan varma.

5. (sivu 15)

Mutta jos oletetaan, että Stalin ei rakastanut kuuluisuutta ja kunniaa?

Aivan päinvastoin. Rakasti hyvin paljon. Voiton kunniaksi lyötiin mitaleja Stalinin profiililla: eihän Zhukovin kuvaa saanut mitaliin stanssata.

Sanalla sanoen, kumpikaan ”selityksistä” ei selitä mitään. Ja siksi minun piti etsiä kolmatta. Te voitte olla kanssani samaa mieltä, tai olla olematta, vaan minä kerron oman käsitykseni.

Voitonparaati oli Stalinille Pyrhoksen voiton paraati, se oli voitto, joka vastasi häviötä. Me olemme nyt tottuneet viettämään voitonpyhää, mutta muistelkaamme – Stalinin eläessä sellaista merkkipäivää ei ollut. 1. toukokuuta – kyllä, 1. toukokuuta oli meillä juhlapäivä – maailmanlaajuisen proletariaatin katselmus, maailmanvallankumoukseen valmiina olon kontrolli. 1. toukokuuta oli aina vapaapäivä. Sinä päivänä kansa ei työskennellyt, sinä päivänä Punaisella torilla pidettiin meluisia paraateja, mielenosoittajien riemunhuudot kaikuivat aukioilla ja kaduilla. Aivan samoin, kuin Hitlerin Saksassa; Hitler oli sosialisti, aivan kuin Lenin ja Stalin, hän pyhitti 1. toukokuun ja kansa valui murheettomana mielenosoituksiin samankaltaisten punalippujen alla, joita meidän kansa kantoi.

On yksi pikantti yksityiskohta: kaikkein korskeimmat pyhät Neuvostoliitossa olivat 7. ja 8. marraskuuta. Fasistien tärkeimmillä merkkipäivillä oli yksi yhteinen juuri – niiden synty on suoraan sidottu meidän niin sanotun suuren lokakuun vallankumouksen vuosipäivän kanssa. Siitä sittenkin alempana.

Mutta nyt puhutaan siitä, että mitään Voitonpyhää ei Stalinin aikana vietetty. Saksan murskaamisen ensimmäinen vuosipäivä oli 9.5.1946. Se oli tavallinen päivä, kuten muutkin. Myös 9.5.1947 oli tavallinen päivä. Niin myös seuraavat vuosipäivät. Kun se sattui sunnuntaiksi, niin silloin ei työskennelty, kun sattui arkipäivälle, niin töitä paiskittiin hikipäässä.

Juhlimiseenhan ei ollut syytä.

Ensimmäistä Stalinin jälkeistä vappua vuonna 1953 huomioitiin kuten tavallisesti panssarivaunumoottoreiden jylinän ja riemunhuutojen saattamana, mutta 9.5 oli tavallinen päivä. Ei ollut panssarivaunuja, jytinää, orkestereita eikä mielenosoituksia. Stalinin taistelutovereille Molotoville, Malenkoville, Berialle, Kaganovitsille, Bulganinille ei tullut mieleenkään muuttaa sitä päivää juhlapäiväksi.

Saapui 9.5.1955. Kymmenes vuosipäivä! Stalinia ei ole, vaan elossa ovat legendaariset marsalkat: Zhukov, Konev, Rokossovski, Vasilevski, Malinovski ... Eikä vain elossa, vaan virassa! Nyt saisi huomioida! Antaisi tankkien vyöryä aukiolla ja tukkisi taivaan lentokoneilla ...

Mutta ei.

Ei huomioitu. Ei juhlittu. Vääräuskoisia ei peloteltu tankeilla. Juhlamitaleja ei painettu.

Myös 15. vuosipäivä meni vaatimattomasti. Juhlimatta.

Vasta sen jälkeen, kun meidän rakas Nikita Sergejevits Hrutshev, viimeinen mohikaani Stalinin Politbyroosta, vuoden 1964 syksyllä syöstiin vallasta, tehtiin päätös Voitonpyhän muuttamisesta valtiolliseksi merkkipäiväksi. Katsohan vasta siitä ajasta alkaen muuttui 9. toukokuuta vapaapäiväksi. Se saatettiin voimaan Brezhnevin aikana.

Leonid Iljits oli perso kunniamerkeille, sotilasarvoille, titteleille ja juhlille. Stalinilla oli yksi Neuvostoliiton sankarin kultatähti. Hän sai sen sodan vuoksi, mutta hän ei kantanut sitä. Brezhnev ripusti rintaansa niitä neljä kertaa enemmän. Kaikki saatu rauhan aikana. Brezhnev antoi itselleen marsalkan arvon ja palkitsi itseään säännösten vastaisesti korkeimmalla sotilaallisella kunniamerkillä - Voiton kunniamerkillä. Se lievästi sanottuna häpeämätön ihminen, tarvitsi voittoja ja juhlia. Hän saattoikin voimaan Voitonpyhän valtiollisena juhlapäivänä, vapaapäivänä. Saattoi voimaan vasta sitten, kun lähes kaikki Stalinin Politbyroon jäsenet olivat jo poistuneet tästä maailmasta tai vetäytyneet.

Vaan niin kauan kun Stalin eli, kun olivat vallassa hänen taistelutoverinsa ja hänen marsalkkansa, ei saanut olla puhettakaan mistään voitonpyhästä.

Yhden ainoan kerran järjestettiin voitonparaati, vuonna 1945, ja se olikin kaikki."

jo aika lopettaa... kirjoitti:

"Johtopäätöksenä havaituista N-liiton joukkojen keskityksistä sotamarsalkka Keitel arvioi 11.5.1941, että "OKW on tullut näiden tosiasioiden vakaumukseen, että käytännössä liikekannallepanoa muistuttava venäläisten joukkojen keskittäminen Saksan rajalle voidaan tulkita vain mitä suurimpien hyökkäystoimenpiteiden valmisteluksi. Aseellisen konfliktin vaara tulee siten huomattavan lähelle." Kuukautta myöhemmin Keitel kirjoitti seuraavaa: Kaikki nämä seikat yhdistettynä Venäjän armeijassa kasvatettuun tuhoamistahtoon Saksaa vastaan pakottavat välttämättä johtopäätökseen, että NL valmistautuu sille sopivana hetkenä hyökkäämään Suur-Saksan valtakuntaa vastaan.


Postin mukaan Keitel oli oikeassa. Post tuo esiin N-liiton hyökkäyssuunnitelmien kehittymisen, jonka johdonmukaisena lopputuloksena oli sotilasjohdon Stalinille toukokuun puolivälissä 1941 esittämä suunnitelma, jossa tarkoitus oli yllättäen tuhota Wehrmachtin pääosat. Postin mukaan marsalkka Vasilevski on myöhemmin nimenomaan ilmoittanut, että Stalin hyväksyi suunnitelman pääosat. Niiden hyväksymistä osoittaa myös se, että puna-armeija keskitettiin nimenomaan tämän suunnitelman mukaisesti."

Arvostelu Walter Postin kirjasta Die Ursachen des Zweiten Weltkrieges. Ein Grundriss der internationalen Diplomatie von Versailles bis Pearl Harbor (2003) (Sotilasaikakauslehden 3/2004 artikkeli
Maailmansodalla oli monta isää.

Eiköhän olisi Roqi jo aika lopttaa Venäjän/NL enempi hännystely?

Lue lisää

>>Eiköhän olisi Roqi jo aika lopttaa Venäjän/NL enempi hännystely?>Postin mukaan Keitel oli oikeassa. Post tuo esiin N-liiton hyökkäyssuunnitelmien kehittymisen, jonka johdonmukaisena lopputuloksena oli sotilasjohdon Stalinille toukokuun puolivälissä 1941 esittämä suunnitelma, jossa tarkoitus oli yllättäen tuhota Wehrmachtin pääosat. Postin mukaan marsalkka Vasilevski on myöhemmin nimenomaan ilmoittanut, että Stalin hyväksyi suunnitelman pääosat.

JuhaniPutkinen kirjoitti:

Lainaus Viimane vabariik:

"1. (sivu 5)

Vuoden 1945 kesäkuun 24. päivä.

Punainen tori.

Orkesterissa on tuhatkolmesataa puhallinsoitinta ja sata rumpua. Se on kuin ukkosenjyrinää. Ihmiskunnan historian suurin sotilasparaati.

Sodan loppuvaiheessa puna-armeijassa oli kymmenen aktiivista rintamaa. Jokainen rintama käsitti ryhmän armeijoita. Joku rintama oli pieni, vain neljä - viisi armeijaa, vaan oli myös valtavia, kuten esimerkiksi 1. Valkovenäjän rintama, johon kuului kaksitoista armeijaa, mukaan luettuna ilma-armeija ja kaksi kaartinpanssariarmeijaa.

Jokainen rintama lähetti paraatiin yhden valiorykmentin – tuhat parasta sotilasta, aliupseeria ja upseeria. Kymmenen rintamaa, kymmenen rykmenttiä. Jokaisen rykmentin johdossa rintaman komentaja henkilökohtaisesti ja kaikki sen rintaman armeijoiden komentajat, heidän perässään kannettiin taisteluissa parhaiten menestyneiden rykmenttien, prikaatien, divisioonien ja armeijakuntien lippuja.

Kymmenen rykmentin perässä marssivat Puolan joukkojen valiorykmentti, Neuvostoliiton Sotalaivaston ja Puolustusministeriön rykmentti, kaksi – kolme pataljoonaa jokaisesta sotilasakatemiasta, NKVD-joukoista, suvorovilaiset ja nahimovilaiset, tykistöjoukot, kaartinkranaatinheitinjoukot, moottoroidut jalkaväkijoukot, ratsuväenjoukot, pioneerit, viesti- ja laskuvarjojääkärijoukot.

Korvat lukkoon lyövä marssi nosti tunnelman taivaaseen ja katkesi äkkiä, paiskaten aukion haudan hiljaisuuteen. Ahdistava tauko. Sen jälkeen hiljaisuudesta tunkeutuu esiin rummun pärinä: Punaiselle aukiolle marssii fasistisia lippuja kantava erikoispataljoona. Leninin mausoleumin kohdalla pataljoona tekee energisen käännöksen oikeaan ja kaksisataa fasistista taistelulippua heitetään märälle kiveykselle.

Se oli voiton jumalointia. Neuvostokansan ylevin triumfihetki suurimmista suurimmassa sodassa. Sitä hetkeä olivat odottaneet sadat miljoonat ihmiset. He odottivat sitä, kuten elämänsä riemullisinta tapahtumaa, minkä jälkeen ei ole synti kuollakaan. Kymmenet miljoonat ihmiset kaatuivat, ennättämättä odottaa sitä hetkeä, vaikka olivat uskoneet sen saapumisen vääjäämättömyyteen. Stalin vei valtavan valtion siihen hetkeen. Johti tappioiden ja katastrofien kiusalla, läpi virheiden ja virhearvioiden, läpi miljoonien kaatuneiden ja korvaamattomien menetysten. Stalin johti valtion tappiosta loistaviin voittoihin, jotka kruunasi Voitonlippu Valtiopäivähuoneessa. Se tuotiin myöhemmin Moskovan keskuslentokentälle ja otettiin vastaan kunniakomppanian kera. Nyt se innoitti aukiolla, mutta venäläiset sotilassaappaat tallasivat fasististen lippujen punaista silkkiä.

Se oli hetki, jolloin liikuttuneet sotilaat eivät hävenneet kyyneleitään. Siinä itkivät soturit, jotka olivat kulkeneet läpi Brestin ja Smolenskin, Vjazman ja Harkovin, Stalingradin ja uudelleen läpi Harkovin, Sevastopolin ja Novorossiiskin, läpi Demjanskin kattilan lihamyllyn ja saartorenkaan nälän, olivat tulleet läpi Minskin, Vilnan, Riian ja Tallinnan, Kiovan, Varsovan, Wienin, Königsbergin, Bukarestin ja Budapestin sekä olivat lopuksi joutuneet Berliiniin. Se oli riemunhetki, joka saapuu vain kerran elämässä, eikä kaikille.

Olisi voinut tuntua, että sellaisena hetkenä aukealla viipyviä ihmisiä, Moskovan kaduilla olleita miljoonia ja kymmeniä miljoonia ympäri maata ja rajan takana, kannustaa vain yleinen helpotuksen tunne, riemu ja juhliminen. Olisi voinut tuntua, että sodasta väsyneet jalkaväkimiehet ja taisteluissa kuuroutuneet tykkimiehet, panssarimiehet, jotka olivat olleet lähellä kuolemaa palavissa tankeissaan, ja lentäjät jotka olivat ihmeeksi jääneet eloon, sekä miljoonat heidän kanssaihmisensä eivät olisi pitäneet tuntea mitään muuta kuin juhlatunnetta.

Vaan se ei ollut niin.

Heidät valtasi myös jokin kummallinen, kaikille yhteinen syvä pettymyksentunne. Oli vielä jotakin sellaista, joka varjosti juhlapäivää ja muutti sen vaillinaiseksi. Vallitsi jokin tavoittamaton ymmärtämättömyyden ilmapiiri, joka riippui aukion, Moskovan ja koko valtion yllä.

Juhlivan väentungoksen, pataljoonien kunnollisten neliöiden, mausoleumin ja Kremlin tähtien kohdalla riippui kysymys, jota kukaan ei tuonut sanoiksi: miksi Korkein Ylipäällikkö ei ota vastaan voitonparaatia?

Kukaan ei esittänyt sitä kysymystä suureen ääneen, vaan hengessä se oli kuitenkin piilossa. Ja se, ei kenenkään puolesta sanoitettu kysymys rikkoi omalla kitkerällä maullaan voittajien triumfin.

2. (sivu 7)

Aukiolla olevat soturit eivät saaneet esittää sitä kysymystä: kuri ei lupaa soturin esittää turhia kysymyksiä. Moskovan asukkaat eivät voineet esittää sitä kysymystä: toveri Stalin oli tehnyt neuvostokansalle riittävän vaikuttavasti selväksi, että ylimääräisen kysymyksen vuoksi voi joutua kaukaisiin paikkoihin. Neuvostokansa ymmärsi hyvin suurta johtajaansa eikä siksi esittänyt epämukavia kysymyksiä. Vaan kului viisikymmentä vuotta, toveri Stalinia ei enää ole, ylimääräisen kysymyksen esittämisestä ei enää lähetetä pois asuinpaikaltaan. Miksi meidän viralliset historioitsijamme eivät ole vastanneet siihen kysymykseen? Miksi Kremlin historioitsijat eivät ole edes sanoittaneet sitä kysymystä? Miksi he eivät ole kiinnittäneet huomiotamme siihen ongelmaan? Miksi he kulkevat häveten ohi siitä kysymyksestä?

Voihan olla, että kysymykseen on vaikeata vastata, mutta kuka kieltää esittämästä kysymyksen?

Vaan meidän edessämme on historiallinen arvoitus: Voitonparaati on menossa, mutta Korkein Ylipäällikkö, Neuvostoliiton marsalkka toveri Stalin on siinä paraatissa yksinkertaisesti katsojan roolissa. Korkeimman Ylipäällikön sijasta paraatin ottaa vastaan hänen sijaisensa – Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov.

Mitä tapahtui? Miten sen voisi ymmärtää?

Korkein Ylipäällikkö ja Voitto – ne ovat puhtaat, pyhät ja erottamattomat käsitteet. Aivan kuin morsian ja sulhanen. Kuten keisari ja valtaistuin. Tämä on juuri sellainen tilanne, jossa varamies on mahdoton.

Voiko joku joukostamme sanoa parhaalle ystävälleen: tässä on minun morsiameni, vie hänet alttarille, minä katson sivusta? Voiko tsaari, kuningas tai keisari sanoa omalle pääneuvonantajalleen: siinä sinulle valtaistuin, hallitsijansauva ja imperiumi, istu minun sijastani valtaistuimelle, minä katson sitä sivusta?...

Vaan Punaisella torilla ei ollut menossa 24.6.1945 häät, se ei ollut myöskään valtaistuinsali. Siinä oli menossa ihmiskunnan historian verisimmän sodan voitonparaati. Loistavin voitto kaikkein hirmuisimmassa sodassa. Se tapahtuu historiassa vain kerran. Ottaa vastaan voitonparaati – se ei ole vain Korkeimman Ylipäällikön oikeus, vaan suoranainen velvollisuus.

Käännämme huomion Hitleriin. Fasistien suurisuuntaisissa foorumeissa Nürnbergissä, rynnäkköjoukkojen loputtomien kolonnien ja SS-miesten edessä seisoi führer. Voimmeko kuvitella, että Hitlerin sijasta siinä olisi olut joku toinen ja führer itse olisi katsonut sivusta? Se olisi ollut mahdotonta, sitä ei voi edes kuvitella. Vaan siellä Nürnbergissä, heillä ei ollut erityistä syytä juhlimiseen, mutta meillä oli kyllä – VOITTO! Kaikkihan olisi ollut täysin loogista: jokaisesta rintamasta – yksi rykmentti. Kymmenen rintamaa – kymmenen rykmenttiä. Jokaisen rykmentin johdossa on rintaman komentaja henkilökohtaisesti. Paraatia johtaa Korkeimman Ylipäällikön varamies Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov, paraatin ottaa vastaan – Hän Itse.

Tässä on olemassa myös yksi nyanssi: sodan loppupuolen Zhukov oli ei ainoastaan Korkeimman Ylipäällikön varamies, Puolustusministerin ensimmäinen varamies, vaan myös yhden rintaman – 1. Valkovenäjän rintaman komentaja. Mutta tässä ei tule mitään vastakkaisuutta, hänen täytyy täyttää omaa korkeampaa tehtäväänsä – olla Korkeimman Ylipäällikön varamiehen roolissa. 1. Valkovenäjän rintaman kolonnaa johtaisi hänen varamiehensä. Tässä tapauksessa varamies rykmentin johdossa on aivan luonnollinen ja ymmärrettävä. Se merkityksetön poikkeus ei olisi aiheuttanut ristiriitaa koko systeemiin.

Näin sen olisi pitänyt olla.

Vaan se ei ollut niin: Stalin ei ottanut vastaan paraatia, Stalinin sijasta paraatin otti vastaan Zhukov.

Siitä seuraa kysymys: kenen pitäisi Zhukovin sijasta johtaa paraatia? Stalin päätti: johtaa K. Rokossovski.

Kelpo marsalkka, ei ole yhtään vastaväitettä. Vaan vain yhden rintaman komentaja. Toiset voivat loukkaantua. Esimerkiksi Konev. Tai Malinovski. Myös Vasilevski. Mutta kun Rokossovskin sijaan määräisi Konevin, niin Rokossovski on loukkaantunut.

Sanalla sanoen, paraatin koko logiikka on rikottu. Miksi?

3. (sivu 9.)

Koko maailman tieteellisestä kirjallisuudesta löysin sille vain kaksi selitystä.

Oikeammin kaksi epäonnistunutta yritystä selittää sitä.

Ensimmäinen ”selitys”: Stalin ei kyennyt ratsastamaan.

Hyvin vakuuttavaa.

Vaan eihän Hitlerkään ratsastanut. Hän piti paraateista, vaan hän ei suorittanut ohimarssia ratsulla. Hänen ajoneuvonsa oli Mercedes. Hitlerin mielestä hänen ilmestymisensä sotaväen eteen ratsain olisi voinut tuntua hullunkuriselta (2; 4.6.1942).

Välttyäkseen joutumasta hullunkuriseen tilanteeseen, Hitler muutti vanhan tavan ja juurrutti uuden. Kahdeskymmenes vuosisata onkin tunnettu siitä, että menneet vuosisadat on sodittu hevosilla, mutta kahdennellakymmenennellä noustiin ajoneuvoihin. Siksi myös paraateja otettiin vastaan autoissa, eikä valkoisten orien selässä.

Emmehän me kuvittele Churchilliakaan ratsun selkään.

Katsoin tuhansia metrejä yleiskatsauksia, vaan en löytänyt myöskään de Gaullea ratsun selässä.

Vaan Roosevelt oli halvaantunut. Hän tarkasti joukkonsa istuen armeijan jeepissä, de Gaulle samoin, myös Churchill käytti jotakin samankaltaista.

Meillä paraatin johtaja käytti siihen aikaan perinteisesti ratsua. Voitonparaatia varten päätettiin: paraatin johtaja istuu mustan orin selässä ja paraatin vastaanottaja valkoisen. Vaan poikkeuksena olisi voinut muuttaa perinteen, aloittaen uuden tradition, täyttäen sen ylpeällä sisällöllä: aloimme sotimaan hevosilla, päätimme sodan moottoriajoneuvoilla.

Lisäksi oli, mitä näyttää. Stalin olisi voinut ajaa tankilla IS-2 Punaisella torilla. IS-2 sehän on Josef Stalin, tankki, jolle ei ollut maailmassa vertaista. Tankilla, joka testissä lävisti panssarikranaatilla Pantterin etupanssarin puolentoista kilometrin etäisyydeltä. Kranaatissa oli vielä jäljellä ylimääräistä energiaa niin paljon, että se tunkeutui vaihdelaatikon läpi, miehistötilan rungon ja moottorin ja vieläkin oli energiaa niin paljon, että se repi rungon takapanssarin irti hitsauksistaan ja paiskasi sen monen metrin etäisyydelle.

Todellisuudessa se oli Pantterin kanssa samassa painoluokassa (IS-2 painaa 46 tonnia, Pantteri 45), vaan Pantterin kranaatti ei läpäissyt samalta etäisyydeltä IS-2:n etupanssaria. Myöskään Tiikeri (painoi 56 tonnia) ja Tiikeri-B (67 tonnia) eivät kyenneet läpäisemään siltä etäisyydeltä IS-2:n panssaria, vaan IS-2 poimi ne puolentoista kilometrin etäisyydeltä. Stalin olisi voinut ajaa Voitonparaatissa sellaisella tankilla! Millainen symboliikka: Josef Stalin maailman parhaassa tankissa Josef Stalin!

Vaan IS-2:n lisäksi neuvostojoukkojen aseistuksessa oli kaunotar IS-3. Sitä näytettiin liittolaisten paraatissa Berliinissä. IS-3 oli vuosia toistuvasti ulkomailla kopioitu esimerkki. Se ei ollut pelkästään tehokkain tankki, se oli myös ulkomuodoltaan kaunis. Vieläpä viisikymmentä vuotta myöhemmin yksikään tankki maailmassa ei kykene kilpailemaan sen kanssa muotojen eleganttisuudessa. Oli millä olisi voinut ajaa Punaiselle aukiolle! Kyllä runoilijat ja lehtimiehet olisivat osanneet löytää metafooreja ja ylistää ...

Olisi voinut myös ajaa sotasaaliiksi saadulla Mercedeksellä. Niin on tapana koko maailmassa: otit vääräuskoiselta ratsun – ylpeile sillä. Tässä kiskaistiin Hitlerin itsensä alta Mercedes. Miksi ei olisi voinut loistaa sillä?

Taas olisivat lehtimiehet voineet lehdissään kirjoittaa Stalinin teon symbolisesta tarkoituksesta. Olisi voinut myös tilata neuvostosuunnittelijoilta limusiinin. Potsdamin konferenssiin tarvittiin pöytä erityisin mitoin. Se valmistettiin meidän parhaiden puuseppiemme toimesta 24 tunnissa. Meidän mestariemme kultaiset kädet valmistivat pöydän, hioivat, pohjustivat, kuivattivat, kiillottivat, maalasivat, kuivattivat vielä kerran, hioivat uudelleen, purkivat osiin, eikä kulunut vuorokauttakaan, kun pöytä lennätettiin suoraan Potsdamiin. Eihän limusiinin tekeminenkään olisi ollut mikään ongelma. Kun toveri Stalin tarvitsee.

Olisi voinut myös ilmestyä yksinkertaisesti armeijan jeepillä. Yksinkertainen ja vaatimaton, kuten Stalinin sotilaspusero. Vaatimattomuus oli Stalinille ominaista

Eikä pelkästään Stalinille.

Vaan ei. Stalin ei näyttänyt itseään ei tankissa, jeepissä, eikä luksusautossa. Hänen sijastaan nähtiin Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov suurenmoisen orin, jota kutsuttiin Kumiriksi (epäjumala), selässä.

4. (sivu 11)

Toinen ”selitys”: kansa rakasti Zhukovia niin hirveästi, että Stalin luovutti sen kunniatehtävän Zhukoville.

Siitä versiosta on variaatio: Zhukov oli niin loistava sotapäällikkö, että Stalin tunnusti hänen olevan ylitse itsestään ja ...

Joku Karem Rash ilmaisi Sotahistoriallisen lehden (VIŽ) palstoilla sitä seuraavasti: ”... vaan Stalin tunsi hänen epätavallisen vitaalisuuden ja luovutti hänelle vuoden 1945 voitonparaatin” (3; sivu 7).

Eipä mitään, arvokas selitys.

Totta kylläkin, toveri Stalin tunsi myös toveri Frunzen epätavallisen elinvoiman. Ja käski tappaa toveri Frunzen.

Elinvoiman tuhlailevuutta voisi ilmeisesti tuntea myös toveri Tuhatsevskin tapauksessa. Tiedämmehän mitä hänelle tapahtui.

Toveri Trotskin elinvoima suorastaan kupli. Eihän Stalin kuitenkaan luovuta hänelle omaa paikkaansa? Ei tietenkään: Trotski sai jäähakusta vasten päätään...

Sodan aikana Stalin tarvitsi Zhukovia, mutta sodan jälkeen – en tiedä mihin?

Myöskään kansan rakastamisesta ei saanut tulla ongelmaa. Meidän kansa rakastaa sitä, ketä käsketään rakastaa. Niin esimerkiksi rakastettiin toveri Beriaa kansan joukossa syvästi. Uskaltaako joku väittää, että me rakastimme Lavrenti Pavlovitsia vähemmän? Vaan ennen häntä meidän kansa rakasti mielettömästi toveri Jezovia. Myös Kirovia rakastettiin intohimoisesti. Mutta Tuhatsevskia rakastettiin kaksi kertaa. Ensin käskystä. Sitten toveri Tuhatsevski teloitettiin ja käskettiin unohtaa. Unohdettiin. Mutta sitten tuli uusi käsky alkaa rakastamaan. Rakastavathan. Eikä kenellekään ole mahdollista tehdä selväksi, että Tuhatsevski oli pyöveli ja murhaaja, hän ei tuntenut strategiaa. Että sen ymmärtäisi, tulee yksinkertaisesti lukea kahta sen Stukatsevskin (suomeksi ilmiantaja) sidosta. Vaan niitä ei lueta. Rakastetaan, vaan ei lueta. Kokeilehan sanoa jollekulle, että Tuhatsevski oli seikkailija, pyrkyri, pelkuri, että hänen ”nerokkaat” aikaansaannoksensa kelpasivat oppimateriaaliksi poliittisilla oppitunneilla, enempään ne eivät kelpaa, eivätkä ole milloinkaan kelvanneet, että hänen ehdotuksensa armeijan uudelleenaseistamisesta on päivänselvä houre. Mutta kokeile sanoa se, heti käydään kurkkuusi kiinni, sillä häntä rakastetaan.

Niin me rakastamme sitä, ketä käsketään rakastaa, meidän rakkautemme tulisuus riippuu keskuksen ohjeista – voimakas käsi voi mielivaltaisena hetkenä joko kasvattaa tai heikentää rakastamista.

Minä en tiedä miten kansa rakasti Zhukovia, mutta paraatia seuraavana vuonna Stalin karkotti kansan lemmikin johtamaan provinssissa olevaa maanpuolustusaluetta Odessaan, myöhemmin vieläkin kauemmas Uraliin. Toveri Stalin säilytti Zhukovia siellä, ilman aikomustakaan päästää häntä vapaaksi. Niin kauan kun Stalin oli vallassa Zhukov istui Uralissa paketoituna kuin heinäsirkka näytekotelossa. Eikä kansa vastustanut. Zhukovin joutuminen epäsuosioon johtui juuri Stalinin haluttomuudesta jakaa valtaa sodanaikaisten avustajiensa kanssa. Varjoon jätettiin myös Ilmavoimien komentaja, ilmavoimien päämarsalkka A. Novikov. Ankaran ”kunniatuomioistuimen” läpäisi, alennettiin arvossa ja siirrettiin matalampaan virkaan Merivoimaministeri, laivastoamiraali N. Kuznetsov, omalta paikaltaan lensivät puna-armeijan kenttätykistöjoukkojen komentaja, kenttätykistön päämarsalkka N. Voronov, ja vielä monet, monet. Kenraalinlaattojen lisäksi, jotka lensivät olakkeista, lensi myös päitä ... Sodan jälkeen joutuivat tappokirveen alle S. Hudjakov, G. Kulik, V. Gordov, F. Robatsenko, jne.

Zhukov itse erotettiin seuraavan formuloinnin perusteella: ”... on menettänyt kaikenlaisen kohtuullisuuden ... väitti suunnitelleensa kaikki pääoperaatiot, mukaan luettuna nekin, joiden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä”. Stalin vahvisti sen omalla allekirjoituksellaan (Neuvostoliiton Asevoimien Puolustusministerin päiväkäsky numero 009 vuoden 1946 kesäkuun 9. päivänä (4; sivu 27).

Se ei ollut suinkaan kaikki. Toveri Stalin tarkoitti enemmän. Tässä on kenraaliluutnantti K. Teleginin kertomus. Telegin oli sodassa kylki kyljessä Zhukovin kanssa: ”Minut pidätettiin määräystä esittämättä ja vietiin Turvallisuusministeriön sisävankilaan. Siellä minulta kiskottiin vaatteet päältä, kello ja muut, annettiin päälle haisevat sotilasvaatteet, suusta kiskottiin kultahampaat... Minua solvattiin ja pilkattiin, tutkijat ja ministeriön johto vaativat minulta todisteita ”salaliitosta”, jonka johdossa olisivat olleet G. Zhukov, I. Serov ja minä, antaen ymmärtää, että toiset on samoin pidätetty ... minun kehostani kiskottiin irti lihanpalasia (arvet ovat säilyneet kehossa) ... minun päätäni hakattiin vasten muuria ... minä en saanut istua, puoli vuotta kykenin olemaan vain polvillaan, tukien päätäni seinään ... Minä en muistanut enää, että minulla on perhe, unohdin lasten nimet ja vaimoni nimen ...” Jne.

Ne todistukset julkaistiin hiljattain, niitä julkaistiin toistuvasti esimerkiksi Ogonjokissa. Muuten, ne eivät ole muistelmat, vaan syyttäjälle annettu todistus Stalinin kuoleman ja vankilasta vapautumisen jälkeen. Se on dokumentti. Kyse ei ole Teleginista ja muista kenraaleista, vaan Zhukovista, joka oli hyvin lähellä samaa kohtelua. Zhukovin pelasti vain muiden marsalkkojen solidaarisuus, heillä oli mielessä edelläkävijöiden surkeat kohtalot ja he ymmärsivät: tänään Telegin, huomenna Zhukov, mutta sitten?...

Siten versio ”epätavallisesta vitaalisuudesta” ei mahdu sisään edes Lefortovon vankilan portista.

Mutta mitä tulee kansan rakastamiseen, niin sekään ei vastaa todellisuutta. Rintamamiehillä on Zhukovista toisenlainen mielipide. Minä en tarkoita niitä rintamamiehiä, jotka estivät omia sotilaitamme pakenemasta selustaan, vaan niitä invalideja, jotka sodan jälkeen viettivät aikaansa Valaamin saarella. Näitä kädettömiä, jalattomia pidettiin kauempana, etteivät he ryvettäisi pääkaupungin kortteleita. Siten rintamamiehillä oli Zhukovista oma näkemys: kun Zhukov ilmestyy jonnekin, tulee hyökkäys, jossa jää eloon vain se, joka menettää kätensä tai jalkansa.

Mutta jos kansa olisi tosiaankin rakastanut Zhukovia palavasti, niin Stalinin ei olisi pitänyt suinkaan antaa Zhukoville paikkaansa paraatissa, vaan huolehtia siitä, että Zhukov olisi saanut sankarikuoleman Berliinin taistelujen viimeisinä päivinä, hautautuneena sortuvan talon alle, tai olisi ”ampunut itsensä” – kuten Ordzonikidze. Ylirasituksesta. Zhukov olisi voinut myös yksinkertaisesti kadota, aivan kuin katosi kansan lemmikki Nikolai Jezov sen jälkeen kun hänen missionsa päättyi. Mihin hän joutui, meidän kullan kallis? Katosi ja siinä kaikki. Kukaan ei hiiskahtanutkaan.

Palauttakaa mieleen: Stalin oli kiivas. Heille, jotka olivat suosittuja, sattui kaikenlaisia asioita: yhdet jäivät auton alle, toisiin sattui katolta putoava tiiliskivi, kolmannet kompastuivat suoraan Lubjankan kellariin.

Miten kummallinen selitys – yleiskansallinen rakastaminen. Venäjän tsaari Pietari Suuri murskasi oman päävihollisensa Kaarle XII Pultavassa ja järjesti joukkojen tarkastuksen, aivan kuin paraatin. Voiko kukaan kuvitella Pietaria, joka lausuu: ”Kuule Aleksaska Mensikov, sinä olet menestynyt, sinä olet niin suuri sotureitten lemmikki, sinulla on niin suuri elinvoima, mene ja ota paraati vastaan minun sijastani, minä katson sivusta.”

Olisiko jotakin tällaista voinut tapahtua?

Ei voinut. EI VOINUT.

Kansan rakastamisteoriaa vastaan on vielä yksi argumentti. Zhukov vietti elämänsä armeijassa ja hänellä oli alistussuhde selkäytimessään – komppanian päivystäjä ei saa tehdä ilmoitusta komppanian varapäällikölle, jos vieressä seisoo komppanianpäällikkö itse. EI SAA. Ja siksi Zhukov ei pyrkinyt tähän suureen kunniatehtävään ottaa paraati vastaan. Varmasti Zhukov sanoi sen myös suoraan Stalinille: että Stalinin pitää itse ottaa Korkeimpana Ylipäällikkönä paraati vastaan. Se ei ole ainoastaan hänen oikeutensa, vaan myös velvollisuus, josta Stalin ei saisi luistaa. Sillä koko kansa odottaa voitokasta Stalinia, ei Zhukovia. Se on aivan varma.

5. (sivu 15)

Mutta jos oletetaan, että Stalin ei rakastanut kuuluisuutta ja kunniaa?

Aivan päinvastoin. Rakasti hyvin paljon. Voiton kunniaksi lyötiin mitaleja Stalinin profiililla: eihän Zhukovin kuvaa saanut mitaliin stanssata.

Sanalla sanoen, kumpikaan ”selityksistä” ei selitä mitään. Ja siksi minun piti etsiä kolmatta. Te voitte olla kanssani samaa mieltä, tai olla olematta, vaan minä kerron oman käsitykseni.

Voitonparaati oli Stalinille Pyrhoksen voiton paraati, se oli voitto, joka vastasi häviötä. Me olemme nyt tottuneet viettämään voitonpyhää, mutta muistelkaamme – Stalinin eläessä sellaista merkkipäivää ei ollut. 1. toukokuuta – kyllä, 1. toukokuuta oli meillä juhlapäivä – maailmanlaajuisen proletariaatin katselmus, maailmanvallankumoukseen valmiina olon kontrolli. 1. toukokuuta oli aina vapaapäivä. Sinä päivänä kansa ei työskennellyt, sinä päivänä Punaisella torilla pidettiin meluisia paraateja, mielenosoittajien riemunhuudot kaikuivat aukioilla ja kaduilla. Aivan samoin, kuin Hitlerin Saksassa; Hitler oli sosialisti, aivan kuin Lenin ja Stalin, hän pyhitti 1. toukokuun ja kansa valui murheettomana mielenosoituksiin samankaltaisten punalippujen alla, joita meidän kansa kantoi.

On yksi pikantti yksityiskohta: kaikkein korskeimmat pyhät Neuvostoliitossa olivat 7. ja 8. marraskuuta. Fasistien tärkeimmillä merkkipäivillä oli yksi yhteinen juuri – niiden synty on suoraan sidottu meidän niin sanotun suuren lokakuun vallankumouksen vuosipäivän kanssa. Siitä sittenkin alempana.

Mutta nyt puhutaan siitä, että mitään Voitonpyhää ei Stalinin aikana vietetty. Saksan murskaamisen ensimmäinen vuosipäivä oli 9.5.1946. Se oli tavallinen päivä, kuten muutkin. Myös 9.5.1947 oli tavallinen päivä. Niin myös seuraavat vuosipäivät. Kun se sattui sunnuntaiksi, niin silloin ei työskennelty, kun sattui arkipäivälle, niin töitä paiskittiin hikipäässä.

Juhlimiseenhan ei ollut syytä.

Ensimmäistä Stalinin jälkeistä vappua vuonna 1953 huomioitiin kuten tavallisesti panssarivaunumoottoreiden jylinän ja riemunhuutojen saattamana, mutta 9.5 oli tavallinen päivä. Ei ollut panssarivaunuja, jytinää, orkestereita eikä mielenosoituksia. Stalinin taistelutovereille Molotoville, Malenkoville, Berialle, Kaganovitsille, Bulganinille ei tullut mieleenkään muuttaa sitä päivää juhlapäiväksi.

Saapui 9.5.1955. Kymmenes vuosipäivä! Stalinia ei ole, vaan elossa ovat legendaariset marsalkat: Zhukov, Konev, Rokossovski, Vasilevski, Malinovski ... Eikä vain elossa, vaan virassa! Nyt saisi huomioida! Antaisi tankkien vyöryä aukiolla ja tukkisi taivaan lentokoneilla ...

Mutta ei.

Ei huomioitu. Ei juhlittu. Vääräuskoisia ei peloteltu tankeilla. Juhlamitaleja ei painettu.

Myös 15. vuosipäivä meni vaatimattomasti. Juhlimatta.

Vasta sen jälkeen, kun meidän rakas Nikita Sergejevits Hrutshev, viimeinen mohikaani Stalinin Politbyroosta, vuoden 1964 syksyllä syöstiin vallasta, tehtiin päätös Voitonpyhän muuttamisesta valtiolliseksi merkkipäiväksi. Katsohan vasta siitä ajasta alkaen muuttui 9. toukokuuta vapaapäiväksi. Se saatettiin voimaan Brezhnevin aikana.

Leonid Iljits oli perso kunniamerkeille, sotilasarvoille, titteleille ja juhlille. Stalinilla oli yksi Neuvostoliiton sankarin kultatähti. Hän sai sen sodan vuoksi, mutta hän ei kantanut sitä. Brezhnev ripusti rintaansa niitä neljä kertaa enemmän. Kaikki saatu rauhan aikana. Brezhnev antoi itselleen marsalkan arvon ja palkitsi itseään säännösten vastaisesti korkeimmalla sotilaallisella kunniamerkillä - Voiton kunniamerkillä. Se lievästi sanottuna häpeämätön ihminen, tarvitsi voittoja ja juhlia. Hän saattoikin voimaan Voitonpyhän valtiollisena juhlapäivänä, vapaapäivänä. Saattoi voimaan vasta sitten, kun lähes kaikki Stalinin Politbyroon jäsenet olivat jo poistuneet tästä maailmasta tai vetäytyneet.

Vaan niin kauan kun Stalin eli, kun olivat vallassa hänen taistelutoverinsa ja hänen marsalkkansa, ei saanut olla puhettakaan mistään voitonpyhästä.

Yhden ainoan kerran järjestettiin voitonparaati, vuonna 1945, ja se olikin kaikki."

Lue lisää

Suvorov todellakin yrittää kääntään jokaisesta hänelle sopivasta "yksityiskohdasta" todisteita Stalinin aloitusaikeista. Että Stalin ei sen takia juhlinut voittoaan..

Entäpä jos Stalin todellakin kieltäytyi ottamasta paraatia vastaan koska ei oikeasti osannut ratsastaa. Ei siinä mistään kommunistipropagandasta ole kyse vaan Suvorov-propagandasta..

Lainaus A.Axell "Stalin sodanjohtajana" 1999 s.260-61

>Kun toukokuun 1945 puolivälissä ajatus voitonparaatin järjestämisestä Punaisella torilla ensimmäisen kerran herätettiin, johtavat marsalkat pyysivät Stalinia (joka nyt kantoi generalissimuksen arvoa) johtamaan paraatia ratsain. jo 66-vuotias Stalin sysäsi ajatuksen sivuun sanoen ratsastamisen kesäkuun paraatissa olevan teitä nuorempia miehiä varten. Sotahistoroitsija Vasili Morisov kertoi minulle kuitenkin toisenlaisen version. Hänen mukaansa Stalinin poika Vasili, ilmavoimien upseeri, oli kertonut palvelustovereilleen, että Stalin oli muutaman kerran osallistunut paraatiharjoituksiin ratsain. Kaksi kertaa Stalin putosi hevosen selästä, jonka jälkeen hän sanoi : Helvettiin koko ratsastus ! Antaa Zhukovin hoitaa paraati ! Hän on nuorempi !<

Ihan looginen selitys tuokin.

Rogi1 kirjoitti:

Suvorov todellakin yrittää kääntään jokaisesta hänelle sopivasta "yksityiskohdasta" todisteita Stalinin aloitusaikeista. Että Stalin ei sen takia juhlinut voittoaan..

Entäpä jos Stalin todellakin kieltäytyi ottamasta paraatia vastaan koska ei oikeasti osannut ratsastaa. Ei siinä mistään kommunistipropagandasta ole kyse vaan Suvorov-propagandasta..

Lainaus A.Axell "Stalin sodanjohtajana" 1999 s.260-61

>Kun toukokuun 1945 puolivälissä ajatus voitonparaatin järjestämisestä Punaisella torilla ensimmäisen kerran herätettiin, johtavat marsalkat pyysivät Stalinia (joka nyt kantoi generalissimuksen arvoa) johtamaan paraatia ratsain. jo 66-vuotias Stalin sysäsi ajatuksen sivuun sanoen ratsastamisen kesäkuun paraatissa olevan teitä nuorempia miehiä varten. Sotahistoroitsija Vasili Morisov kertoi minulle kuitenkin toisenlaisen version. Hänen mukaansa Stalinin poika Vasili, ilmavoimien upseeri, oli kertonut palvelustovereilleen, että Stalin oli muutaman kerran osallistunut paraatiharjoituksiin ratsain. Kaksi kertaa Stalin putosi hevosen selästä, jonka jälkeen hän sanoi : Helvettiin koko ratsastus ! Antaa Zhukovin hoitaa paraati ! Hän on nuorempi !<

Ihan looginen selitys tuokin.

Lue lisää

Minkä selityksen keksit siihen, ettei "voittoa" juhlittu sen vuoden 1945 jälkeen koko Stalinin elinaikana, eikä vielä sen jälkeenkään, kun vallassa olivat ne, jotka yrittivät valloittaa koko Euroopan - aluksi?

JuhaniPutkinen kirjoitti:

Minkä selityksen keksit siihen, ettei "voittoa" juhlittu sen vuoden 1945 jälkeen koko Stalinin elinaikana, eikä vielä sen jälkeenkään, kun vallassa olivat ne, jotka yrittivät valloittaa koko Euroopan - aluksi?

Lue lisää

1955 juhlittiin toisen maailmansodan päättymisen 10-vuotisjuhlia. (Razinski "Stalin").

Vielä voitonjuhlista Beevor "Berliini 1945" s.480-81:

>Neuvostomarsalkat ja kenraalit otaksuivat, että Stalin itse ottaisi vastaan paraatin. Hän oli ylipäällikkö, suurta voittoa pidettiin hänen ansionaan. Mutta venäläiseen perinteeseen kuului, että voitonparaati piti ottaa vastaan hevosen selästä.

Viikko ennen paraatia Zukov kutsuttiin Stalinin datsalle. Stalin kysyi ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan ratsuväkimieheltä, pääsikö tämä vielä hevosen selkään. Ratsastan yhä silloin tällöin, Zukov vastasi.

Niinpä teemme sitten näin, Stalin sanoi. Te otatte paraatin vastaan ja Rukossovski komentaa sen. Kiitän kunniasta Zukov sanoi. Mutta eikö olisi parempi, että te ottaisitte paraatin vastaan ?

Minä olen liian vanha ottamaan vastaan paraateja. Te olette nuorempi. Te otatte sen vastaan. Hyvästellessään Stalin käski Zukovia ottamaan paraatin vastaan arabioriin selässä, jonka marsalkka Budjonnyi näyttäisi hänelle.

Seuraavana oäivänä Zukov meni keskuslentokentälle katsomaan paraatin sulkeisharjoituksia. Siellä hän tapasi Stalinin pojan Vasilin, joka veti hänet syrjään ja sanoi : Kerron tämän teille suurena salaisuutena. Isä oli itse valmistautunut ottamaan vastaan voitonparaatin, mutta sattui outo tapaus. Kolme päivää sitten hevonen pillastui maneesissa, koska hän ei käyttänyt kannuksia kovin taitavasti. Isä sai kiinni hevosen harjasta ja koetti pysyä satulassa, mutta hön epäonnistui ja putosi. Pudotessaan hän loukkasi olkansa ja päänsä. Noustessaan pystyyn hän sylkäisi ja sanoi: Antaa Zukovin ottaa paraati
vastaan. Hän on vanha ratsuväen mies.<

Toinen versio, joka on hyvin lähellä Axellin kertomusta siitä, miksi Stalin ei ottanut voiton paraatia vastaan.

Rogi1 kirjoitti:

1955 juhlittiin toisen maailmansodan päättymisen 10-vuotisjuhlia. (Razinski "Stalin").

Vielä voitonjuhlista Beevor "Berliini 1945" s.480-81:

>Neuvostomarsalkat ja kenraalit otaksuivat, että Stalin itse ottaisi vastaan paraatin. Hän oli ylipäällikkö, suurta voittoa pidettiin hänen ansionaan. Mutta venäläiseen perinteeseen kuului, että voitonparaati piti ottaa vastaan hevosen selästä.

Viikko ennen paraatia Zukov kutsuttiin Stalinin datsalle. Stalin kysyi ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan ratsuväkimieheltä, pääsikö tämä vielä hevosen selkään. Ratsastan yhä silloin tällöin, Zukov vastasi.

Niinpä teemme sitten näin, Stalin sanoi. Te otatte paraatin vastaan ja Rukossovski komentaa sen. Kiitän kunniasta Zukov sanoi. Mutta eikö olisi parempi, että te ottaisitte paraatin vastaan ?

Minä olen liian vanha ottamaan vastaan paraateja. Te olette nuorempi. Te otatte sen vastaan. Hyvästellessään Stalin käski Zukovia ottamaan paraatin vastaan arabioriin selässä, jonka marsalkka Budjonnyi näyttäisi hänelle.

Seuraavana oäivänä Zukov meni keskuslentokentälle katsomaan paraatin sulkeisharjoituksia. Siellä hän tapasi Stalinin pojan Vasilin, joka veti hänet syrjään ja sanoi : Kerron tämän teille suurena salaisuutena. Isä oli itse valmistautunut ottamaan vastaan voitonparaatin, mutta sattui outo tapaus. Kolme päivää sitten hevonen pillastui maneesissa, koska hän ei käyttänyt kannuksia kovin taitavasti. Isä sai kiinni hevosen harjasta ja koetti pysyä satulassa, mutta hön epäonnistui ja putosi. Pudotessaan hän loukkasi olkansa ja päänsä. Noustessaan pystyyn hän sylkäisi ja sanoi: Antaa Zukovin ottaa paraati
vastaan. Hän on vanha ratsuväen mies.<

Toinen versio, joka on hyvin lähellä Axellin kertomusta siitä, miksi Stalin ei ottanut voiton paraatia vastaan.

Lue lisää

Stalinin mielestä Venäjä ei voittanut Toista maailmansotaa, kun ei saanut vallattua koko Eurooppaa - aluksi.

”Kun toisen maailmansodan voittajavaltojen johtajat tapasivat Potsdamissa, Stalinilta kysyttiin, tuntuiko mukavalta päästä Berliiniin, jolloin Stalin vastasi, että Aleksanteri I pääsi Pariisiin.” (Mauno Koivisto – Venäjän idea; 2001; sivu 197)


Lainaus Viimane Vabariik: Vaan eihän Hitlerkään ratsastanut. Hän piti paraateista, vaan hän ei suorittanut ohimarssia ratsulla. Hänen ajoneuvonsa oli Mercedes. Hitlerin mielestä hänen ilmestymisensä sotaväen eteen ratsain olisi voinut tuntua hullunkuriselta (2; 4.6.1942).

Välttyäkseen joutumasta hullunkuriseen tilanteeseen, Hitler muutti vanhan tavan ja juurrutti uuden. Kahdeskymmenes vuosisata onkin tunnettu siitä, että menneet vuosisadat on sodittu hevosilla, mutta kahdennellakymmenennellä noustiin ajoneuvoihin. Siksi myös paraateja otettiin vastaan autoissa, eikä valkoisten orien selässä.

Emmehän me kuvittele Churchilliakaan ratsun selkään.

Katsoin tuhansia metrejä yleiskatsauksia, vaan en löytänyt myöskään de Gaullea ratsun selässä.

Vaan Roosevelt oli halvaantunut. Hän tarkasti joukkonsa istuen armeijan jeepissä, de Gaulle samoin, myös Churchill käytti jotakin samankaltaista.

Meillä paraatin johtaja käytti siihen aikaan perinteisesti ratsua. Voitonparaatia varten päätettiin: paraatin johtaja istuu mustan orin selässä ja paraatin vastaanottaja valkoisen. Vaan poikkeuksena olisi voinut muuttaa perinteen, aloittaen uuden tradition, täyttäen sen ylpeällä sisällöllä: aloimme sotimaan hevosilla, päätimme sodan moottoriajoneuvoilla.

Lisäksi oli, mitä näyttää. Stalin olisi voinut ajaa tankilla IS-2 Punaisella torilla. IS-2 sehän on Josef Stalin, tankki, jolle ei ollut maailmassa vertaista. Tankilla, joka testissä lävisti panssarikranaatilla Pantterin etupanssarin puolentoista kilometrin etäisyydeltä. Kranaatissa oli vielä jäljellä ylimääräistä energiaa niin paljon, että se tunkeutui vaihdelaatikon läpi, miehistötilan rungon ja moottorin ja vieläkin oli energiaa niin paljon, että se repi rungon takapanssarin irti hitsauksistaan ja paiskasi sen monen metrin etäisyydelle.

Todellisuudessa se oli Pantterin kanssa samassa painoluokassa (IS-2 painaa 46 tonnia, Pantteri 45), vaan Pantterin kranaatti ei läpäissyt samalta etäisyydeltä IS-2:n etupanssaria. Myöskään Tiikeri (painoi 56 tonnia) ja Tiikeri-B (67 tonnia) eivät kyenneet läpäisemään siltä etäisyydeltä IS-2:n panssaria, vaan IS-2 poimi ne puolentoista kilometrin etäisyydeltä. Stalin olisi voinut ajaa Voitonparaatissa sellaisella tankilla! Millainen symboliikka: Josef Stalin maailman parhaassa tankissa Josef Stalin!

Vaan IS-2:n lisäksi neuvostojoukkojen aseistuksessa oli kaunotar IS-3. Sitä näytettiin liittolaisten paraatissa Berliinissä. IS-3 oli vuosia toistuvasti ulkomailla kopioitu esimerkki. Se ei ollut pelkästään tehokkain tankki, se oli myös ulkomuodoltaan kaunis. Vieläpä viisikymmentä vuotta myöhemmin yksikään tankki maailmassa ei kykene kilpailemaan sen kanssa muotojen eleganttisuudessa. Oli millä olisi voinut ajaa Punaiselle aukiolle! Kyllä runoilijat ja lehtimiehet olisivat osanneet löytää metafooreja ja ylistää ...

Olisi voinut myös ajaa sotasaaliiksi saadulla Mercedeksellä. Niin on tapana koko maailmassa: otit vääräuskoiselta ratsun – ylpeile sillä. Tässä kiskaistiin Hitlerin itsensä alta Mercedes. Miksi ei olisi voinut loistaa sillä?

Taas olisivat lehtimiehet voineet lehdissään kirjoittaa Stalinin teon symbolisesta tarkoituksesta. Olisi voinut myös tilata neuvostosuunnittelijoilta limusiinin. Potsdamin konferenssiin tarvittiin pöytä erityisin mitoin. Se valmistettiin meidän parhaiden puuseppiemme toimesta 24 tunnissa. Meidän mestariemme kultaiset kädet valmistivat pöydän, hioivat, pohjustivat, kuivattivat, kiillottivat, maalasivat, kuivattivat vielä kerran, hioivat uudelleen, purkivat osiin, eikä kulunut vuorokauttakaan, kun pöytä lennätettiin suoraan Potsdamiin. Eihän limusiinin tekeminenkään olisi ollut mikään ongelma. Kun toveri Stalin tarvitsee.

Olisi voinut myös ilmestyä yksinkertaisesti armeijan jeepillä. Yksinkertainen ja vaatimaton, kuten Stalinin sotilaspusero. Vaatimattomuus oli Stalinille ominaista

Eikä pelkästään Stalinille.

Vaan ei. Stalin ei näyttänyt itseään ei tankissa, jeepissä, eikä luksusautossa. Hänen sijastaan nähtiin Neuvostoliiton marsalkka G. Zhukov suurenmoisen orin, jota kutsuttiin Kumiriksi (epäjumala), selässä.

4. (sivu 11)

Toinen ”selitys”: kansa rakasti Zhukovia niin hirveästi, että Stalin luovutti sen kunniatehtävän Zhukoville.

Siitä versiosta on variaatio: Zhukov oli niin loistava sotapäällikkö, että Stalin tunnusti hänen olevan ylitse itsestään ja ...

Joku Karem Rash ilmaisi Sotahistoriallisen lehden (VIŽ) palstoilla sitä seuraavasti: ”... vaan Stalin tunsi hänen epätavallisen vitaalisuuden ja luovutti hänelle vuoden 1945 voitonparaatin” (3; sivu 7).

Eipä mitään, arvokas selitys.

Totta kylläkin, toveri Stalin tunsi myös toveri Frunzen epätavallisen elinvoiman. Ja käski tappaa toveri Frunzen.

Elinvoiman tuhlailevuutta voisi ilmeisesti tuntea myös toveri Tuhatsevskin tapauksessa. Tiedämmehän mitä hänelle tapahtui.

Toveri Trotskin elinvoima suorastaan kupli. Eihän Stalin kuitenkaan luovuta hänelle omaa paikkaansa? Ei tietenkään: Trotski sai jäähakusta vasten päätään...

Sodan aikana Stalin tarvitsi Zhukovia, mutta sodan jälkeen – en tiedä mihin?

Myöskään kansan rakastamisesta ei saanut tulla ongelmaa. Meidän kansa rakastaa sitä, ketä käsketään rakastaa. Niin esimerkiksi rakastettiin toveri Beriaa kansan joukossa syvästi. Uskaltaako joku väittää, että me rakastimme Lavrenti Pavlovitsia vähemmän? Vaan ennen häntä meidän kansa rakasti mielettömästi toveri Jezovia. Myös Kirovia rakastettiin intohimoisesti. Mutta Tuhatsevskia rakastettiin kaksi kertaa. Ensin käskystä. Sitten toveri Tuhatsevski teloitettiin ja käskettiin unohtaa. Unohdettiin. Mutta sitten tuli uusi käsky alkaa rakastamaan. Rakastavathan. Eikä kenellekään ole mahdollista tehdä selväksi, että Tuhatsevski oli pyöveli ja murhaaja, hän ei tuntenut strategiaa. Että sen ymmärtäisi, tulee yksinkertaisesti lukea kahta sen Stukatsevskin (suomeksi ilmiantaja) sidosta. Vaan niitä ei lueta. Rakastetaan, vaan ei lueta. Kokeilehan sanoa jollekulle, että Tuhatsevski oli seikkailija, pyrkyri, pelkuri, että hänen ”nerokkaat” aikaansaannoksensa kelpasivat oppimateriaaliksi poliittisilla oppitunneilla, enempään ne eivät kelpaa, eivätkä ole milloinkaan kelvanneet, että hänen ehdotuksensa armeijan uudelleenaseistamisesta on päivänselvä houre. Mutta kokeile sanoa se, heti käydään kurkkuusi kiinni, sillä häntä rakastetaan.

Niin me rakastamme sitä, ketä käsketään rakastaa, meidän rakkautemme tulisuus riippuu keskuksen ohjeista – voimakas käsi voi mielivaltaisena hetkenä joko kasvattaa tai heikentää rakastamista.

Minä en tiedä miten kansa rakasti Zhukovia, mutta paraatia seuraavana vuonna Stalin karkotti kansan lemmikin johtamaan provinssissa olevaa maanpuolustusaluetta Odessaan, myöhemmin vieläkin kauemmas Uraliin. Toveri Stalin säilytti Zhukovia siellä, ilman aikomustakaan päästää häntä vapaaksi. Niin kauan kun Stalin oli vallassa Zhukov istui Uralissa paketoituna kuin heinäsirkka näytekotelossa. Eikä kansa vastustanut. Zhukovin joutuminen epäsuosioon johtui juuri Stalinin haluttomuudesta jakaa valtaa sodanaikaisten avustajiensa kanssa. Varjoon jätettiin myös Ilmavoimien komentaja, ilmavoimien päämarsalkka A. Novikov. Ankaran ”kunniatuomioistuimen” läpäisi, alennettiin arvossa ja siirrettiin matalampaan virkaan Merivoimaministeri, laivastoamiraali N. Kuznetsov, omalta paikaltaan lensivät puna-armeijan kenttätykistöjoukkojen komentaja, kenttätykistön päämarsalkka N. Voronov, ja vielä monet, monet. Kenraalinlaattojen lisäksi, jotka lensivät olakkeista, lensi myös päitä ... Sodan jälkeen joutuivat tappokirveen alle S. Hudjakov, G. Kulik, V. Gordov, F. Robatsenko, jne.

Zhukov itse erotettiin seuraavan formuloinnin perusteella: ”... on menettänyt kaikenlaisen kohtuullisuuden ... väitti suunnitelleensa kaikki pääoperaatiot, mukaan luettuna nekin, joiden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä”. Stalin vahvisti sen omalla allekirjoituksellaan (Neuvostoliiton Asevoimien Puolustusministerin päiväkäsky numero 009 vuoden 1946 kesäkuun 9. päivänä (4; sivu 27).

Se ei ollut suinkaan kaikki. Toveri Stalin tarkoitti enemmän. Tässä on kenraaliluutnantti K. Teleginin kertomus. Telegin oli sodassa kylki kyljessä Zhukovin kanssa: ”Minut pidätettiin määräystä esittämättä ja vietiin Turvallisuusministeriön sisävankilaan. Siellä minulta kiskottiin vaatteet päältä, kello ja muut, annettiin päälle haisevat sotilasvaatteet, suusta kiskottiin kultahampaat... Minua solvattiin ja pilkattiin, tutkijat ja ministeriön johto vaativat minulta todisteita ”salaliitosta”, jonka johdossa olisivat olleet G. Zhukov, I. Serov ja minä, antaen ymmärtää, että toiset on samoin pidätetty ... minun kehostani kiskottiin irti lihanpalasia (arvet ovat säilyneet kehossa) ... minun päätäni hakattiin vasten muuria ... minä en saanut istua, puoli vuotta kykenin olemaan vain polvillaan, tukien päätäni seinään ... Minä en muistanut enää, että minulla on perhe, unohdin lasten nimet ja vaimoni nimen ...” Jne.

Ne todistukset julkaistiin hiljattain, niitä julkaistiin toistuvasti esimerkiksi Ogonjokissa. Muuten, ne eivät ole muistelmat, vaan syyttäjälle annettu todistus Stalinin kuoleman ja vankilasta vapautumisen jälkeen. Se on dokumentti. Kyse ei ole Teleginista ja muista kenraaleista, vaan Zhukovista, joka oli hyvin lähellä samaa kohtelua. Zhukovin pelasti vain muiden marsalkkojen solidaarisuus, heillä oli mielessä edelläkävijöiden surkeat kohtalot ja he ymmärsivät: tänään Telegin, huomenna Zhukov, mutta sitten?...

Siten versio ”epätavallisesta vitaalisuudesta” ei mahdu sisään edes Lefortovon vankilan portista.

Mutta mitä tulee kansan rakastamiseen, niin sekään ei vastaa todellisuutta. Rintamamiehillä on Zhukovista toisenlainen mielipide. Minä en tarkoita niitä rintamamiehiä, jotka estivät omia sotilaitamme pakenemasta selustaan, vaan niitä invalideja, jotka sodan jälkeen viettivät aikaansa Valaamin saarella. Näitä kädettömiä, jalattomia pidettiin kauempana, etteivät he ryvettäisi pääkaupungin kortteleita. Siten rintamamiehillä oli Zhukovista oma näkemys: kun Zhukov ilmestyy jonnekin, tulee hyökkäys, jossa jää eloon vain se, joka menettää kätensä tai jalkansa.

Mutta jos kansa olisi tosiaankin rakastanut Zhukovia palavasti, niin Stalinin ei olisi pitänyt suinkaan antaa Zhukoville paikkaansa paraatissa, vaan huolehtia siitä, että Zhukov olisi saanut sankarikuoleman Berliinin taistelujen viimeisinä päivinä, hautautuneena sortuvan talon alle, tai olisi ”ampunut itsensä” – kuten Ordzonikidze. Ylirasituksesta. Zhukov olisi voinut myös yksinkertaisesti kadota, aivan kuin katosi kansan lemmikki Nikolai Jezov sen jälkeen kun hänen missionsa päättyi. Mihin hän joutui, meidän kullan kallis? Katosi ja siinä kaikki. Kukaan ei hiiskahtanutkaan.

Palauttakaa mieleen: Stalin oli kiivas. Heille, jotka olivat suosittuja, sattui kaikenlaisia asioita: yhdet jäivät auton alle, toisiin sattui katolta putoava tiiliskivi, kolmannet kompastuivat suoraan Lubjankan kellariin.

Miten kummallinen selitys – yleiskansallinen rakastaminen. Venäjän tsaari Pietari Suuri murskasi oman päävihollisensa Kaarle XII Pultavassa ja järjesti joukkojen tarkastuksen, aivan kuin paraatin. Voiko kukaan kuvitella Pietaria, joka lausuu: ”Kuule Aleksaska Mensikov, sinä olet menestynyt, sinä olet niin suuri sotureitten lemmikki, sinulla on niin suuri elinvoima, mene ja ota paraati vastaan minun sijastani, minä katson sivusta.”

Olisiko jotakin tällaista voinut tapahtua?

Ei voinut. EI VOINUT.

Kansan rakastamisteoriaa vastaan on vielä yksi argumentti. Zhukov vietti elämänsä armeijassa ja hänellä oli alistussuhde selkäytimessään – komppanian päivystäjä ei saa tehdä ilmoitusta komppanian varapäällikölle, jos vieressä seisoo komppanianpäällikkö itse. EI SAA. Ja siksi Zhukov ei pyrkinyt tähän suureen kunniatehtävään ottaa paraati vastaan. Varmasti Zhukov sanoi sen myös suoraan Stalinille: että Stalinin pitää itse ottaa Korkeimpana Ylipäällikkönä paraati vastaan. Se ei ole ainoastaan hänen oikeutensa, vaan myös velvollisuus, josta Stalin ei saisi luistaa. Sillä koko kansa odottaa voitokasta Stalinia, ei Zhukovia. Se on aivan varma.

5. (sivu 15)

Mutta jos oletetaan, että Stalin ei rakastanut kuuluisuutta ja kunniaa?

Aivan päinvastoin. Rakasti hyvin paljon. Voiton kunniaksi lyötiin mitaleja Stalinin profiililla: eihän Zhukovin kuvaa saanut mitaliin stanssata.

Sanalla sanoen, kumpikaan ”selityksistä” ei selitä mitään. Ja siksi minun piti etsiä kolmatta. Te voitte olla kanssani samaa mieltä, tai olla olematta, vaan minä kerron oman käsitykseni.

Voitonparaati oli Stalinille Pyrhoksen voiton paraati, se oli voitto, joka vastasi häviötä. Me olemme nyt tottuneet viettämään voitonpyhää, mutta muistelkaamme – Stalinin eläessä sellaista merkkipäivää ei ollut. 1. toukokuuta – kyllä, 1. toukokuuta oli meillä juhlapäivä – maailmanlaajuisen proletariaatin katselmus, maailmanvallankumoukseen valmiina olon kontrolli. 1. toukokuuta oli aina vapaapäivä. Sinä päivänä kansa ei työskennellyt, sinä päivänä Punaisella torilla pidettiin meluisia paraateja, mielenosoittajien riemunhuudot kaikuivat aukioilla ja kaduilla. Aivan samoin, kuin Hitlerin Saksassa; Hitler oli sosialisti, aivan kuin Lenin ja Stalin, hän pyhitti 1. toukokuun ja kansa valui murheettomana mielenosoituksiin samankaltaisten punalippujen alla, joita meidän kansa kantoi.

On yksi pikantti yksityiskohta: kaikkein korskeimmat pyhät Neuvostoliitossa olivat 7. ja 8. marraskuuta. Fasistien tärkeimmillä merkkipäivillä oli yksi yhteinen juuri – niiden synty on suoraan sidottu meidän niin sanotun suuren lokakuun vallankumouksen vuosipäivän kanssa. Siitä sittenkin alempana.

Mutta nyt puhutaan siitä, että mitään Voitonpyhää ei Stalinin aikana vietetty. Saksan murskaamisen ensimmäinen vuosipäivä oli 9.5.1946. Se oli tavallinen päivä, kuten muutkin. Myös 9.5.1947 oli tavallinen päivä. Niin myös seuraavat vuosipäivät. Kun se sattui sunnuntaiksi, niin silloin ei työskennelty, kun sattui arkipäivälle, niin töitä paiskittiin hikipäässä.

Juhlimiseenhan ei ollut syytä.

Ensimmäistä Stalinin jälkeistä vappua vuonna 1953 huomioitiin kuten tavallisesti panssarivaunumoottoreiden jylinän ja riemunhuutojen saattamana, mutta 9.5 oli tavallinen päivä. Ei ollut panssarivaunuja, jytinää, orkestereita eikä mielenosoituksia. Stalinin taistelutovereille Molotoville, Malenkoville, Berialle, Kaganovitsille, Bulganinille ei tullut mieleenkään muuttaa sitä päivää juhlapäiväksi.

Saapui 9.5.1955. Kymmenes vuosipäivä! Stalinia ei ole, vaan elossa ovat legendaariset marsalkat: Zhukov, Konev, Rokossovski, Vasilevski, Malinovski ... Eikä vain elossa, vaan virassa! Nyt saisi huomioida! Antaisi tankkien vyöryä aukiolla ja tukkisi taivaan lentokoneilla ...

Mutta ei.

Ei huomioitu. Ei juhlittu. Vääräuskoisia ei peloteltu tankeilla. Juhlamitaleja ei painettu.

Myös 15. vuosipäivä meni vaatimattomasti. Juhlimatta.

Vasta sen jälkeen, kun meidän rakas Nikita Sergejevits Hrutshev, viimeinen mohikaani Stalinin Politbyroosta, vuoden 1964 syksyllä syöstiin vallasta, tehtiin päätös Voitonpyhän muuttamisesta valtiolliseksi merkkipäiväksi. Katsohan vasta siitä ajasta alkaen muuttui 9. toukokuuta vapaapäiväksi. Se saatettiin voimaan Brezhnevin aikana.

Leonid Iljits oli perso kunniamerkeille, sotilasarvoille, titteleille ja juhlille. Stalinilla oli yksi Neuvostoliiton sankarin kultatähti. Hän sai sen sodan vuoksi, mutta hän ei kantanut sitä. Brezhnev ripusti rintaansa niitä neljä kertaa enemmän. Kaikki saatu rauhan aikana. Brezhnev antoi itselleen marsalkan arvon ja palkitsi itseään säännösten vastaisesti korkeimmalla sotilaallisella kunniamerkillä - Voiton kunniamerkillä. Se lievästi sanottuna häpeämätön ihminen, tarvitsi voittoja ja juhlia. Hän saattoikin voimaan Voitonpyhän valtiollisena juhlapäivänä, vapaapäivänä. Saattoi voimaan vasta sitten, kun lähes kaikki Stalinin Politbyroon jäsenet olivat jo poistuneet tästä maailmasta tai vetäytyneet.

Vaan niin kauan kun Stalin eli, kun olivat vallassa hänen taistelutoverinsa ja hänen marsalkkansa, ei saanut olla puhettakaan mistään voitonpyhästä.

Yhden ainoan kerran järjestettiin voitonparaati, vuonna 1945, ja se olikin kaikki.

6. (sivu 17)

Vaan tuokin vuoden 1945 paraati oli epätavallinen. Oikeammin sittenkin kummallinen.

Kummallisuuksia oli runsaasti.

Tietenkin se on vain sattumaa, vaan tuntui, että taivas itse alkoi vastaan tuolle vuoden 1945 voitonparaatille. Sinä päivänä Moskovan kohdalla oli ennen olematon kaatosade. Paraati vietiin jotensakin läpi, mutta työläisten mielenosoituksesta piti luopua. Minä vertailin säätietoja kaikilta päiviltä, milloin Punaisella torilla pidettiin sotilasparaateja. Selvisi: sellaista kaatosadetta, kuin oli vuoden 1945 24. kesäkuuta, ei ollut milloinkaan aiemmin. Ei ollut edes mitään sinne päinkään. Armeijankenraali A. Stutsenko muisteli myöhemmin: hänelle ommeltiin paraatia varten erikoispuku, vaan se paraatipuku tuhoutui – kultaompeleet tursuivat ulos, lapsenlapsille näytettäväksi ei jäänyt mitään (5; sivu 265).

Eihän armeijankenraali Stutsenko ollut ainoa, joka menetti paraatipukunsa. Kaikki Moskovan ja sen ympäristön ompelimot ja ateljeet oli mobilisoitu tärkeän valtiollisen tehtävän täyttämiseen: vaatettaa kaikki tuhannet paraatiin osallistujat uuteen juuri sitä varten käskettyyn paraatipukuun. Heidät puettiin. Ja kaikki se tuhoutui. Ei ole mitään esiteltäväksi museoissa.

Sade ei pilannut juhlaa, juhlamarssi kuulosti Stalinin korvissa hautajaismusiikilta, vaan ei sään vuoksi. Piti olla jotakin muuta, mikä pani Stalinin käyttäytymään samalla tavalla, kuin kaikki diktaattorit, jotka ovat hävinneet.

Stalinin tytär Svetlana todisti, että sodan jälkeen Stalin halusi toistuvasti ”siirtyä lepäämään”. Tietenkin se on vain puhetta. Stalin tarttui kiinni valtaan elämänsä viimeiseen päivään saakka, ”lääkäreiden syy” – se on vain kaukainen kumina niiltä taistelutantereilta, mikä kuului ukkosena Kremlin viisikulmaisten alta vuoden 1952 lopussa. Stalin taisteli loppuun saakka. Jopa hänen viimeinen viite kuolinpaikalta oli saman Svetlana Jossifovnan todistuksen mukaan ”uhkaava”. Vielä viimeisellä hengenvedollaankin hän lähetti taistelutovereilleen uhkauksen. Miksi hän sitten puhui jo vuonna 1945 halustaan ”mennä lepäämään”? Luopua vallasta? Vapaaehtoisesti? Luovuttaen sen jollekin toiselle. Meillä ei ole sellainen tapana. Siihen johtajamme eivät ole tottuneet. Erityisesti toveri Stalin. ”Aikoi lähteä lepäämään”, mutta itse kokosi raskauttavaa materiaalia Zhukovia, Beriaa, Serovia, Molotovia ja Voroshilovia vastaan...

Miten ymmärtää se vastakohtaisuus: hän syyttää lähimpiä taistelutovereitaan salaliitosta ja salakuuntelusta, valmistautuu uuteen puhdistukseen kaikkein korkeimmalla tasolla ja samalla antaa tiedoksi oman halunsa luopua vallasta?

Hävinneet pyytävät päästää itsensä eroon. Kertovat halustaan erota, ei siksi, että lähteä, vaan siksi, että jäädä. He kertovat halustaan erota, että kumppanit pyytäisivät heitä jäämään. Juuri siten temppuilee myös pikkupoika hysterianpuuskassa nimittäessään itseään pahaksi.

Että hänelle väitettäisiin vastaan.

Neuvostoliiton laivastoamiraali N. Kuznetsov todistaa, että Stalin käyttäytyi juuri niin heti paraatin jälkeen (6; sivu 54). Amiraali kertoo, että heti paraatin jälkeen kokoontui pieneen huoneeseen aivan Kremlin muurin luona pieni sisäpiiri: Politbyroon jäsenet ja marsalkat. Siellä sitten Stalin teki tiettäväksi ”omasta aikomuksestaan lähteä”.

Tietenkin kaikki alkoivat houkuttelemaan Stalinia jäämään.

Stalinin rauhoittamiseksi, allekirjoitettiin kaksi päivää myöhemmin, 26.6, määräys korkeimman sotilasarvon – Neuvostoliiton Generalissimus – perustamisesta. 27. kesäkuuta Stalin ylennettiin siihen arvoon. Samalla hänelle annettiin myös Neuvostoliiton sankarin nimitys ja hänet palkittiin Voiton kunniamerkillä.

Vaan toveri Stalin suhtautui kaikkiin niihin arvoihin ja palkitsemisiin jotenkin kummallisesti.

7. (sivu 19)

Ennen sotaa Stalin sai Sosialistisen työn sankarin Kultatähden. Sitä kultatähteä hän kantoi.

Sodan aikana toveri Stalin sai vuonna 1943, käänteentekevän Stalingradin taistelun jälkeen ylennyksen Neuvostoliiton marsalkaksi. Vuonna 1944 Stalin sai Valkovenäjän hyökkäyksen jälkeen korkeimman sotilaallisen kunniamerkin – Voiton kunniamerkin (ansaitusti).

Ja nyt päättävät valtion korkeimmat kunniankantajat voitonparaatin jälkeen antaa hänelle Neuvostoliiton Generalissimuksen arvo, Neuvostoliiton sankarin kunnianimitys ja palkita häntä vielä toisella Voiton kunniamerkillä. Ja tässä alkavatkin kummallisuudet. Stalin hyväksyi Generalissimuksen arvon, kantoi välillä sotilaspukua, vaan Neuvostoliiton marsalkan arvomerkein, kieltäytyen käyttämästä erityisesti häntä varten tehtyjä Generalissimuksen arvomerkkejä.

Stalin kantoi demonstratiivisesti Sosialistisen työn sankarin Kultatähteä, vaan Neuvostoliiton sankarin Kultatähteä ei ainoastaan jättänyt kantamatta vaan myös ottamatta vastaan. Ja kieltäytyi ottamasta vastaan myöskään toista Voiton kunniamerkkiä. Ennen sotaa saatuja kunniamerkkejä hän kantoi harvoin. Mutta niitä, jotka hänelle annettiin suuresta voitosta – niitä hän ei kantanut.

Venäjän Federaation Puolustusministeriön pää-äänenkannattaja Krasnaja Zvezda: ”Hän suostui ottamaan vastaan toisen Voiton kunniamerkin vasta 28.4.1950. N. Svernik luovutti hänelle samalla myös sankarin kultatähden ja kaksi Leninin kunniamerkki, joiden oli pitänyt myös odottaa kauan vuoroaan” (7).

Siinä lauseessa kannattaa kiinnittää huomiota sanaan ” suostui”.

Siten odottivat voiton kunniaksi annetut kunniamerkit omistajaansa lähes viisi vuotta.

Vuoden 1949 joulukuussa huomioi ”koko progressiivinen ihmiskunta” Stalinin 70-vuotispäivää. Kyllä oli paljon meteliä ja melskettä! Kyllä oli paljon riemuhuutoja ja puheita. Kuka tietää miten monia satoja miljoonia Stalinin teosten sidoksia jaettiin ympäri maailmaa kaikilla kielillä. Se on tänäänkin Guinnesin ennätysten kirjassa. Ylittämätön.

Toveri Stalin rakasti kunnianosoituksia.

Ja missä oli lahjoja. Missä tosiaan oli. Järjestettiin näyttely, niin sitä kutsuttiinkin – ”Lahjat Stalinille”. Eikä ihmiskunnan historiassa ole ollut loistavampaa näyttelyä. Toveri Stalin otti vastaan lahjat ja onnittelut.

Mutta voittoon sidottuja kunniamerkkejä ei ottanut.

Vasta 70-vuotissyntymäpäivän jälkeen suostui ottamaan.

8. (sivu 20)

Suostui ottamaan vastaan. Vaan kantoiko hän niitä?

Neuvostoliiton Sotatietosanakirjassa on Stalinin muotokuva, jossa hänellä on rinnassaan kaikki kunniamerkit. Vaan se on rutiinivaatimus: jokaisen upseerin täytyy valokuvauttaa itsensä kaikkine kunniamerkkeineen. Sitä kuvaa säilytetään Asevoimien henkilöstövirastossa. Uuden kunniamerkin ja arvon saamisella täytyy tehdä uusi valokuva. Stalin noudatti vaatimusta. Hän vannoi myös sotilasvalan, kuten jokainen puna-armeijalainen, allekirjoittaen vastaavan dokumentin. Sitä dokumenttia säilytettiin henkilöstövirastossa, kuten säädetty. Siten valokuva kaikkien kunniamerkkien kanssa oli olemassa.

Vaan ei ole tiedossa, että Stalin olisi ilmestynyt joukkoon kantaen kaikkia kunniamerkkejään.

Niinpä häntä kuvattiinkin julisteissa – yhden työllä ansaitun tähden kera. Suosittelen katsomaan hovin päätaiteilijan I. Ivanovin julisteita: ”Pääsemme kylläisyyteen” (1949), ”Josef Vissarionovits Stalin” (1952) ja muita.

Viimeisessä virallisessa valokuvassa (8): koko Ogonjokin etusivu – toveri Stalin on yhden tähtösen kera, - työllä ansaitun.

Lyhyt yhteenveto: ”Voitonparaatia ei ota vastaan, kunniamerkkejä voiton vuoksi ei halua saada, eikä ota vastaan, voitonpyhää ei huomioi, oikuttelee, pyytää saada erota, vaan ei lähde ...

*****

Toveri Stalin käyttäytyi siten siksi, ettei hänellä ollut mitä juhlia, ei ollut syytä tuntea iloa. Toinen maailmansota oli hävitty. Stalin tiesi sen. Ja kaikki hänen lähimmät taistelutoverinsa tiesivät sen ja ajattelivat samoin.

Yhdelläkään kommunistilla ei ollut syytä tanssia ja nauraa.

Että sen voisi ymmärtää, meidän täytyy palata kommunistisen diktatuurin syntymäaikaan. Sosialististen Neuvostotasavaltojen luomisen aikaan. Meidän tulee muistella sitä hetkeä, jolloin päätettiin tehdä hyvin suuri Leninin pää.

Hyvin suuri ..."

>>Miksi Saksalle myytiin NL:sta mm. dieselpolttoainetta valtavat määrät juuri ennen hyökkäystä? Miksi kehitettiin aseita yhteistyössä, mm. panssareita.
Samaten myytiin strategisia tuotteita kuten tiettyjä erikoismetalleja yms. Tehtiinkö tämä kaikki vaikka oltiin suunnittelemassa hyökkäystä?>Entäs miksi Saksa toimitti NL:lle uusimpia lentokoneitaan "näyte-erinä" juuri ennen sodan alkua?
Miksi Saksa huolsi ja tankkasi NL:n sukellusveneitä 1940 Suomenlahdella Viron miehitysoperaation aikana? Tuon jutun suomalaiset tiettävästi itse näkivät!

>>Olet ilmeisesti tarkistanut kaikki Suvorovin mainitsemat lähteet, ja hänen lainaamansa muut kirjoittajat?>Vasureiden taktiikkana onkin aina "unohtaa" että höykkäyksen kohteena oleva kirjoittaja on käyttänyt muiden valmiita tietoja ja ilmoittamiaan lähteitä.

Rogi1 kirjoitti:

>>Olet ilmeisesti tarkistanut kaikki Suvorovin mainitsemat lähteet, ja hänen lainaamansa muut kirjoittajat?>Vasureiden taktiikkana onkin aina "unohtaa" että höykkäyksen kohteena oleva kirjoittaja on käyttänyt muiden valmiita tietoja ja ilmoittamiaan lähteitä.

Lue lisää

"Oletko poliittisesti suuntautunut (värittynyt) historianharrastaja ? Minä en ole."

Kiitos!

Semjon_Kotko kirjoitti:

"Oletko poliittisesti suuntautunut (värittynyt) historianharrastaja ? Minä en ole."

Kiitos!

Sinä siis tunnustat olevasi, kiitos rehellisyydestäsi.