Olen jäämässä osa-työkyvyttömyys eläkkeelle vielä tämän kevään aikana. Eläke ei ole suuri, vain puolikas täydestä työkyvyttömyys eläkkeestä. Jos jatkan töissä 50% tulen toimeen melko hyvin. Voin myös lopettaa työ tekemisen jos tahdon ja tätä olen jopa suunnitellut. Suomessa osa-eläkkeellä en tule toimeen, mutta entä Viro, Latvia tai joku muu maa? Onko näillä sivuilla ihmisiä, jotka ovat muuttaneet eläkkeellä muihin maihin asumaan, miten viihdytte ja kuinka talous kestää, kertokaapa.
Vastaukset 5
- kopeloi
virossa euro on niin arvokas,että eläkeläinen
nauttii elämästään täysillä. Tule kokemaan se.tulee varmasti suomen eläkkeellä, paremmin toimeen
Virossa kuin Suomessa. MUTTA, kun tulee se ikävä kotiin.
Virosta on tosin lyhyt matka, tulla Suomessa käymään vaikka kuinka usein. Samoin voivat sukulaiset ja tuttavat vierailla siellä, vaikka päiväseltään.
En kuitenkaan muuttaisi. Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
- taukki
asumalla lomalla muutama viikko, miten sopeudut kulttuuriin ja ympäristöön. En muuttaisi suinpäin.
- *Ukko 66v*
Julkisten alojen eläkejärjestelmät, Valtiokonttori ja Kuntien eläkevakuutus, eivät maksa eläkkeitä ulkomaille suoraan. Aionoastaan suomalaiselle tilille ja Suomen verojärjestelmän mukaan. Näin julkiseläkkeen saajilta jää hyödyntämättä monien maiden (esim. Espanja) alhainen verokanta.
Yksityiset eläkevakuutuslaitokset maksavat eläkkeen bruttona ulkomaillekin, ja se verotetaan kyseisessä maassa heidän tuloverojärjestelmänsä mukaan. Tasa-arvoistahan tämä ei ole, mutta perusteena lienee, että eläke on Suomessa ansaittu ja Suomessa se verotetaankin.
Tämä kannattaa selvittää ennen muuttopäätöksen tekemistä.
"Ukko julkiseläkkeellä ja kotipaikka Suomi". Ulkomailla vain käymäseltään.Jos oleskelet väliaikaisesti Espanjassa, sinulla on oikeus saada lääkkeet kuukaudeksi kerrallaan espanjalaisen lainsäädännön mukaan.
http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/alias/ulkomailla/$File/jos%20sairastut.pdf?OpenElement
Työikäiset maksavat 40 % lääkekustannuksista ja eläkeläiset saavat ne ilmaiseksi. Sinulla on oltava E111 kortti ja sen liitteeksi KELAn eläkeläisilmoitus.
Tuolta sivulta näkee myös muiden EU-maiden vastaavan käytännön. Joskus kalliita lääkkeitä syövän kannattaa käväistä reseptin uusinnassa myös lyhyellä lomamatkalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471043
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1191022Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63768PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42529
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63483
- 22427
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi6388