Onko

50v

Tulee epäilys, joidenkin tälle palstalle kirjoitettujen juttujen perusteella, että ne eivät voi olla viisissäkymmenissä olevien ihmisten kirjoituksia. Ei me voida enään noin lapsellisia olla, jopa typeriäkin muutamassa kirjoituksessa.

19

1319

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Edgar

      Niiden kanssa on vain opittava elämään.

    • jee jee

      puu..

    • norMix evk

      Vanhakin jo nuortuu
      kuin lapsi leikkimään
      koukkuselkä suortuu
      pallukka mielessään...

    • toivon

      Eiköhän se ole vain hyvä kun vielä viiskymppisenäkin riittää leikkimieltä. Kerkiää sitä totiseksi heittäytyä myöhemminkin. Ihmetyttää miten jotkut ihmiset menevät totiseksi vanhemmiten, tuntuu että jotkut ottavat aamupalaksi rotanmyrkkyä ja ilme on senmukainen. Olisiko syynä vaihdevuodet tai työpaineet moiseen käytökseen.

    • sitä esiintyy

      kahtos ennen ei ollut nettiä, ei voinut julukisesti näyttää tyhymyyttään, mutta onhan suomessa nykyisin pakollinen peruskoulu,jonne
      laahataan täysin pihalla olevia kehitysvammaisiakin, jokaisella oma avustaja.

      Siis ollaan me viisaampia kuin ennen harva sitä
      vain huomaa. Mutta vaihda sinä neropatti, nerokkuutes vientituotteeksi eli vaihda maata,
      jos oot liian sivistynyt suomeen.

      • kun vertaa

        Olen katsellut 50 ja 60-vuotiaiden palstaa.
        Kun vertaa niiden kirjoituksia, ei voi kun ihmetellä kuinka suuri ero kymmenessä vuodessa voi tulla kirjoitustyyliin.
        Lapsenmielisyys ei tietenkään ole paha asia.
        Mietin vain että koska se päivä tai hetki sitten koittaa kun muuttuu kuusikymppiseksi myös henkisesti.
        Ei kai se voi 60-vuotis-synttäreillä tapahtua.


      • ehkä seuraavassa

        elämässäsi pääset kokemaan miltä tuntuu olla kehitysvammainen.
        En voi kuin ihmetellä suhtautumistasi elämään.
        Voiko tyhmempää aikuista ihmistä enää olla?
        Oliko se ÄO:si 70 vai vähän alle?


      • Se.
        kun vertaa kirjoitti:

        Olen katsellut 50 ja 60-vuotiaiden palstaa.
        Kun vertaa niiden kirjoituksia, ei voi kun ihmetellä kuinka suuri ero kymmenessä vuodessa voi tulla kirjoitustyyliin.
        Lapsenmielisyys ei tietenkään ole paha asia.
        Mietin vain että koska se päivä tai hetki sitten koittaa kun muuttuu kuusikymppiseksi myös henkisesti.
        Ei kai se voi 60-vuotis-synttäreillä tapahtua.

        ..noin toimi tää palsta, katsos ne 60v tulee tälle palstalle jotka HALUAA tällaista huumoria,
        ja ne 30-40-50v ja 60v menee sinne jutusteleen niitä asioita mitä siellä on,
        eli hypi sinäkin eri palstoilla, niin muutkin tekevät.


    • Evelina tasajalka

      kaikki viiskymppisiä ollakaan. Ei ainakaan mieleltään tai ees järjeltään. Tämäkin aihe on puitu täällä jo niin tuhanteen kertaan, eli ei se paljoa kerro viiskymppisten järjestä. Tulee todellakin epäilys, että onko sitä järkeä meillä ollenkaan, tai siis täällä? ;D

      • ohmi

        Ilosia silosia tyttöjä/poikia vaan.
        Onhan valtiopäivillä pääätetty eettä jäätkäkin saaapi lauuulaaa.:))


    • olekaan

      50 vuotiaita, tämä on 40 v:tten
      loruilutarha...;)))

      • täällä ei montaa

        alle viiskymmppistä ole ja niillekin ootte niin helvetin kateellisia.
        Kyllä teidän elämä on kurjaa.
        Mä olen 36 ja käyny täällä lukemassa ja järkyttyny teidän vanhojen pierujen juttuja. En ole kirjottanu koskaan mitään, kun mulla ei ole teille yhtään mitään sanomista.
        Nyt sanon vaan, että luoja mua armahtakoon ikinä teidänlaisiksi tulemasta!


      • sorry but
        täällä ei montaa kirjoitti:

        alle viiskymmppistä ole ja niillekin ootte niin helvetin kateellisia.
        Kyllä teidän elämä on kurjaa.
        Mä olen 36 ja käyny täällä lukemassa ja järkyttyny teidän vanhojen pierujen juttuja. En ole kirjottanu koskaan mitään, kun mulla ei ole teille yhtään mitään sanomista.
        Nyt sanon vaan, että luoja mua armahtakoon ikinä teidänlaisiksi tulemasta!

        mä oonkin 28 v, et tosiaan voi tulla enää
        mun ikäseks ;D


      • oletkin
        sorry but kirjoitti:

        mä oonkin 28 v, et tosiaan voi tulla enää
        mun ikäseks ;D

        olen edelisen kirjottajan kanssa samaa mieltä täällä kirjoittavista henkisesti vajavaisista tyypeistä.
        Kuulut ehdottomasti heihin.


      • kyllä sun
        täällä ei montaa kirjoitti:

        alle viiskymmppistä ole ja niillekin ootte niin helvetin kateellisia.
        Kyllä teidän elämä on kurjaa.
        Mä olen 36 ja käyny täällä lukemassa ja järkyttyny teidän vanhojen pierujen juttuja. En ole kirjottanu koskaan mitään, kun mulla ei ole teille yhtään mitään sanomista.
        Nyt sanon vaan, että luoja mua armahtakoon ikinä teidänlaisiksi tulemasta!

        sitten kannattaa tehdä Goldiet....;))))


      • täällä ei montaa kirjoitti:

        alle viiskymmppistä ole ja niillekin ootte niin helvetin kateellisia.
        Kyllä teidän elämä on kurjaa.
        Mä olen 36 ja käyny täällä lukemassa ja järkyttyny teidän vanhojen pierujen juttuja. En ole kirjottanu koskaan mitään, kun mulla ei ole teille yhtään mitään sanomista.
        Nyt sanon vaan, että luoja mua armahtakoon ikinä teidänlaisiksi tulemasta!

        toivot, ettet tulis viis kymppiseks, voi hyvin olla ettet pääsekään sinne asti, oot sen ikäinen vielä, jotka tekee koko ajan tuhojaan täällä maailmassa ja onneksi jää tänne roikkumaan tyhjän päälle, kun 50 on jo lähteny autuaammille metsästysmaille. Jää saasteet, ruokottomat roskatut maisemat ym. siivotonta. Etkä voi ees tietää, vaikk huomenna olis sun vuoro "poistua" eläpä siis ihmisiks muittenki kanssa, et ole täällä yksin, eikä tämä maailma ole pelkästään sua varten.


    • ne on paljon järkevämpiä

      40 palsta on huomattavasti järkevämpi. Kun ihminen täyttää 50 siitä tulee katkera ja kitkerä. Kellään ei saa mennä hyvin ja mahdoton kateus oikeen sihisee kirjoituksista.
      Kyllä 50 on pahin aika niiden elämässä jotka kirjottelee tänne.
      Elämä on menny ja naapurillakin menee paremmin, osti perkele uuden autonkin, pitääkin haukkua taas joku palstalainen kun ei uskallla haukkua sitä naapuria.
      Tää palsta on vaan viiskymmpisten elämän pohjanoteeraus. Nää ei osaa olla kun tällä palstalla niillä ei ole muuta elämää.

      • Voi meitä

        10 ja papukaijamerkki kirjoituksestasi.


    • Ihmetellen

      miksi täällä sitten viihtyvät muun ikäset niin kovin hyvin vaikka tämä on 50 pohjanoteeraus ?

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1511
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      941
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      618
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      591
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    9. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      579
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    14. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    15. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    16. 48
      483
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe