Minä ja Matti Intiassa

Mutta Mattiin, kepuun ja sen politiikkaan sekä Kekkoseenkin palaan vähän taaempana; ensiksi lyhyt esittely matkastani:

”Intiassa kuukin on kuumempi, oo-hii-o-hei”, lauletaan eräässä vanhassa rallissa. Kahden viikon matkalleni tuohon idän ihmemaahan sattui myös täyden kuun aika, ja komea oli kuutamo, ja ihan lämmintä silloinkin. Mutta kyllä päivällä oli paljon kuumempaa, sillä päivälämpötilat kipusivat aina 30 asteeseen ja ylikin, auringossa tietysti paljon korkeammiksi.

Matkani oli kiertomatka (Delhi, Jaipur, Rantamphore, Agra, Delhi). Oli jo kolmas matkani Intiaan, sillä jo 1980-luvulla lomailin Goassa, josta käsin tein pistomatkoja kauemmaksikin, mm. sisäisellä lennolla Bombeihin eli nykyiseen Mumbaihin. Talvella 1999 olimme vaimoni kanssa Etelä-Intian kiertomatkalla. Mieleen jäänyt matka sekin. Mutta yhä siinä valtavassa maassa riittää nähtävää ja ihmeteltävää.

Taas näimme paljon vanhaa loistoa, suuria mogulihallitsijain linnoituksia ja palatseja ja muita upeita rakennuksia, josta tunnetuin lienee Taj Mahal, joskaan ei mielestäni ollut vaikuttavin - hyvin kaunis kylläkin. Tutustuimme loisteliaisiin koru- ja taideaarteisiin, hienoihin silkki- ja villamattokutomoihin ja niiden mattoihin yms. Mutta vastapainoksi näimme myös köyhyyttä ja kurjuutta, joka siellä on suurempaa kuin juuri missään muualla maailmassa, samoin päällekäyvien kaupustelijoiden ja kerjäläisten laumat.

Delhissä arvioidaan olevan 13-17 miljoonaa asukasta, mutta Jaipur ja Agra ovat intialaisittain pikkukaupunkeja, kummassakin n. 3 miljoonaa asukasta. Minun mielestäni niiden kaduilla oli eläimiäkin (lehmiä, vesipuhveleita, sikoja, koiria, kameleita, aaseja, apinoita) sen verran.

Vaikuttavimmat elämykset koimme safarilla Rantamphoren kansallispuistossa, jossa avolava-autolla ajaen näimme mm tiikereitä ihan läheltä. Norsujakin nähtiin ja kamelilla saivat halukkaat ratsastaa.

Ajaa röykytimme bussillamme kaupunkien ja kylien sanoinkuvaamattomissa ruuhkissa ja hirvittävän huonoilla teillä pitkälti yli 1000 kilometriä. Hotellit, joissa yövyimme, olivat erinomaisia, joskin niiden ruoka oli suomalaiselle kovin epämääräistä ja liiaksi maustettua, kuten aina Intiassa.

Hotellien ruoista tuskin kuitenkaan saimme niitä vatsatauteja, jotka suurinta osaa 24 hengen matkaseurueestamme koettelivat kovin. Vain 3-4 meistä taisi niiltä säästyä, ja minulla oli ilo kuulua heihin. Lienevätkö Lähi-Idässä viettämäni vuodet ja siellä sairastamani punatauti ja ameebat opettaneet. Sairastuneiden joukossa oli Austraaliat, Uudet Seelannit, Päiväntasaajan Afrikat ja Etelä-Amerikat kolunneita minua tottuneempia matkustelijoita, joten ehkä minulla oli vain tuuria.

Teen lähiaikoina eräille ystävilleni lupaamani matkakertomuksen. Saatan laittaa sen myös tänne matkailu-osastoon, ja ehkäpä laitan siitä linkin tännekin, jotta kiinnostuneet voivat kuulla enemmän todella mielenkiintoisesta matkastani.

Nyt olen ollut jo pari päivää kotona, pessyt pyykkiä, editoinut matkavideota (videointia kertyi lähes 6 tuntia, ja se pitää saada supistetuksi puoleen) ja lueskellut runsaan kahden viikon postia – en vielä läheskään kaikkia lehtiä - ja hieman katsellut täälläkin esitettyä. Niitä haluan nyt vähän kommentoida.

Onnittelut keskustalle!

Ensiksi haluan esittää keskustalle vilpittömät onnitteluni siitä, että se on jälleen löytänyt itsensä, kun tosipaikka on tullut. Se nähtiin kehysbudjettiasiassa, jossa kepu oli valmis vaikka kaatamaan hallituksen, ellei se pääse osoittamaan peruskannattajilleen, että maatalouden asia tulee sille ensiksi, sen jälkeen paljon tyhjiä tynnyreitä ja vasta sitten alkavat tulla muut asiat.

Niinpä demarit viisaasti toimien antoivat kepulle sen tarvitseman mahdollisuuden. Ja ottivat siitä pisteet itselleen, kun yrittivät tuoda esiin tarpeita, joita myös Suomen kansan valtaenemmistö pitää tärkeämpinä.

Ihan hyvä niin. Sekä kepun että demarien kannalta. Olen lukuisia kertoja täälläkin toivonut, että kepu lopettaisi asutuskeskusten väestön ja maaseudunkin palkansaajien kalastelemisen kannattajikseen, vaan keskittyisi siihen, missä sillä on luonnollisin rooli ja perinteet ja jonka se parhaiten osaa.

Kyllä maatalousväestökin puolustajansa tarvitsee. Ymmärrän tukiaisiakin melko hyvin. Mutta ihan mahdotonta on kepun tai minkään muun puolueen yhdistää maatalousväestön ja palkansaajien paras, sillä ne ovat kuin tuli ja vesi.

Sopii toivoa, että kepu nyt pitäisi linjansa ja lopettaisi turhan haahuilun alueilla, jossa sillä ei ole osaamista eikä todellista haluakaan asioiden hoitamiseksi parhain päin, kuten taas toden tullen nähtiin.

UPM:n asiasta:

Nyt kepu on yksiselitteisen selkeästi näyttänyt, mikä on sille tärkeätä, mikä ei. Jälkimmäisellä tarkoitan tietysti kepun suhtautumista UPM:n tempaukseen, jolla lyötiin tähänastiset ennätykset työttömien tekemisessä yhdellä laakilla. Eipä niille työttömiksi joutuville riittänyt kepulta ymmärtämystä.

Nimimerkki ”Vihainen duunari” näkyy pari viikkoa sitten kirjoittaneen täällä tuosta UPM:n asiasta varsin räväkästi ja hyvin. Laitan tässä linkin hänen ilmeisesti viimeiseen kirjoitukseensa, joka näkyy sohaisseen muurahaispesään, sillä poikkeuksellisen suuren mielenkiinnon ja vastineiden määrän se on saanut.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000014733324

Voin jokseenkin täysin yhtyä hänen ajatuksiinsa, mutta en sentään vallankumouksen lippujen alle väkeä kutsuisi. Kyllä meillä demokratiassa vaikeimpiinkin asioihin pitää reagoida vaalien kautta. Ja varma olenkin, että tuo tapahtuma osaltaan kasvattaa niiden puolueiden kannatusta, joihin parhaiten voidaan luottaa myös nyt hädänalaisiksi joutuneiden puolustajana. Ja se puolue ei ole ainakaan keskusta, kuten nähtiin.

Oiva Härkönen näkyy muistuttaneen, että maaseudun pienviljelijät joutuivat 1970-luvulla jättämään omat kotinsa ja menemään työn ja toimeentulon perässä Ruotsiin. Ilmeisesti hänen mielestään samoin joutavat tekemään nyt myös Voikkaan ja muiden lakkautettavien tehtaiden työntekijät. Oiva jättää vaille huomiota sen, että nuo 300 000 suomalaista joutuivat jättämään kotimaansa kepulaisten epäjumalan Urho Kekkosen johtaessa maatamme ja politiikkaamme suvereenin yksinvaltaisesti.

Kun olen Martti Ahtisaaren ihailija, haluan sanoa, että en ihaile hänen eilen antamiaan lausuntojaan UPM:n asiasta, joskin ymmärrän, että ei hän yhtiön hallituksen jäsenenä juuri muuten voinut puhua. En ole Erkki Tuomiojan ihailija, mutta tässä asiassa melkeinpä kallistun hänen näkemyksensä kannalle, eli Ahtisaaren olisi ollut syytä jättää paikkansa UPM:n hallituksessa.

Matti Vanhasen saamasta huomiosta Intiassa

Vanhasen vierailun uutisointia nähdäkseni surffailin hotellihuoneessani silmä kovana Intian monia kymmeniä tv-kanavia, joista monet englanninkielisiäkin ja myös hindin- tai muun kieliset (Intiassa on kai 15 virallista kieltä) englanniksi tekstitettyjä. Väläystäkään en sattunut näkemään. Eikö liene ylittänyt uutiskynnystä.

Englanninkielisessä sanomalehdessä The Times of India oli sentään sivulla 13 valokuva, jossa parlamentin puhemies, murhatun pääministeri Rajiv Gandhin leski, italialaissyntyinen Sonja Gandhi vetää käsivarresta perässään suutaan mutristelevaa Vanhasta, ja alla teksti: ”This way please! Congress president Sonja Gandhi escorts Finland`s prime minister Matti Vanhanen before their meeting in New Delhi on Monday”. Mitään muuta selostusta vierailusta lehdessä ei ollut.

Ei voinut olla vertailematta tapahtumaa jo viikko aikaisemmin tapahtuneeseen USA:n presidentti George Bushin vierailuun, josta lehdet yhä kertoivat. Esim. India today –lehdessä oli pitkä, monin kuvin varustettu artikkeli siitä, mitä kaikkea maailman ainoan supervallan johtaja teki ja sanoi vieraillessaan maailman suurimmassa demokratiassa Intiassa.

Käviköhän Matti tapaamassa myös äiti Ammaa, Tanjan gurua, jonka samaan aikaan Delhissä tapahtuneen suuren vastaanoton mainoksia oli paljon teiden varsilla? Varmaa ainakin on, että Matti ei päässyt lainkaan näkemään todellista Intiaa, kun häntä kiidätettiin autoilla vain New Delhin upeiden hallintorakennusten välillä pitkin hienoja, siistejä ja avaria puistokatuja, jotka britit aikoinaan rakennuttivat uuteen hallintokaupunkiinsa. New Delhiin ei ole mitään asiaa eläimillä ja kerjäläisillä eikä sen kaduilla todellakaan näe Intian yleisimpiä kulkuneuvoja moottoripyörän päälle rakennettuja kolmipyöräisiä taksi- ja tavarankuljetusautoja eikä polkupyöräriksoja.

Niin, minun ja Matin matkat eivät ihan kohdanneet, mutta yhtymäkohta niillä oli. Toisena matkapäivänämme Delhin kierroksella, kun olimme tutustuneet kaupungin nähtävyyksiin ja mm. Mahatma Gandhin surmapaikkaan ja hänen ruumiinsa polttamisen paikkaan, Indira Gandhin kotiin ja surmapaikkaan, menimme myös tutustumaan Reima ja Raili Pietilän piirtämään Suomen suurlähetystöön.

Mutta emme päässeetkään sisälle rakennukseen, vaan saimme ihailla ja kuvata tuota hienoa rakennusta vain portilta. Syy oli se, että Vanhanen oli tulossa sinne tunnin kuluttua klo 18.00, ja turvajärjestelyt estivät meidän vierailumme. Eräs seurueemme jäsen tokaisi, että ”nyt menetti kepu äänestäjän”. Tuo tokaisu oli ainoa kerta koko kahden viikon aikana kun kuulin seurueemme 24 jäseneltä mitään poliittista. Varmasti leikkimielinen tuokin, sillä tuskinpa tuo tamperelainen dipl.ins. olisi muutenkaan kepua äänestänyt.

Onnittelut Paavo Lipposelle

Olen tietenkin aina tiennyt, että Paavo Lipponen on harvinaisen viisas ja suuri mies, mutta käsitykseni sai yhä lisävahvistusta, kun kotiin tultuani lueskelin lehdistä Paavon terveisiä niille, jotka yrittävät spekuloida hänen tulevilla tekemisillään sovittaen häntä yhteen jos toiseenkin merkittävään tehtävään.

Paavo sanoo eläkevirkaehdotteluista: ”Ei kerta kaikkiaan. Puheet siirtymisestäni uuden ulkopoliittisen instituutin johtoon tai mihinkään muuhunkaan tehtävään ovat aivan käsittämättömiä. Olen jäämässä eduskunnasta eläkkeelle, enkä menossa töihin minnekään”.

Noin tekee mies, jolle tärkeintä ei ole valta. Varmaan Paavo jatkossakin voi halutessaan vaikuttaa asioihin vaikka lastensa hoidon ohessa, sillä ajatuksia hänellä tuntuu edelleen olevan ja myös kovaa kysyntää ulkomailla mm. energia- ja etenkin ydinvoima-asiohin perehtyneenä puhujana. Nytkin hän on luennoimassa Lontoossa British Nuclear Energy Societyn tilaisuudessa. Taustalla on Suomen eduskunnan neljän vuoden takainen päätös ydinvoimalasta, kun sellaiset hankkeet houkuttavat yhä enemmän myös maita, jotka ovat vuosia sitten tehneet päätöksen ydinvoimasta luopumisesta.

Kekkonen - Lukashenko

Euroopan tapahtumista Intian lehdet noteerasivat ehkä merkittävimmäksi Valko-Venäjän presidentin vaalit, joissa Alexander Lukashenko sai yli 80 % äänistä. Lehdissä todettiin, että Lukashenko on Euroopan viimeinen diktaattori. Myös todettiin, että vaikka Lukashenko on ehdottoman yksinvaltainen ja vaikka hänen valtansa perustuu Venäjän tukeen, hänet on valittu aina vaaleilla ja hän on maassaan kovin suosittu.

Noita lueskellessani tuli mieleeni yhtäläisyys Lukashenkon ja Kekkosen kesken. Ei heidän asemallaan ja tyylillään todellakaan ole eroa. Vieraan vallan tuella se Kekkonenkin yksinvaltiaasti maataan ohjasti. Kekkosen valinnoissa ei tosin ollut epäilyksiä vaalivilpeistä, kuten nytkin väitetään olevan Lukashenkon kohdalla, mutta vaalit olivat usein etukäteen manipuloituja ja jätettiin pitämättä ja Kekkonen valittiin poikkeuslailla, jos vaalit olisivat olleet Kekkosen kannalta ongelmalliset.

Että vaikka viiden miljoonan asukkaan Suomi-rääpäleen pääministerin vierailu ei mitään huomiota yli miljardin asukkaan Intian lehdissä saanut, niitä lukeneen suomalaisen mieleen ne toivat Kekkosen!

Lopuksi

Rupean nyt jatkamaan muita puuhiani, mutta mahdollisia asiallisia vastineita yritän tapani mukaan kommentoida mahdollisuuksieni mukaan. Kepupsykologien diagnoosit itsestäni ja muut herjojen yritelmät jätän omaan arvottomuuteensa.

Onhan täällä ollut ja on varmaan joskus jatkossakin ihan mukavaa ja piristävääkin keskustelua, mutta jotenkin taas kovin vierotuin täältä. Luulen, että jatkossa esiinnyn täällä vähemmän, sillä mielessäni on nyt paljon muuta tekemistä. Nummisuutarin Eskon tavoin ”tyhmyydelle olen vihainen kuin rakkikoira”. Ja täällä on usein aihetta vihastumiseen. Kun luonteestani ja tyylistäni tuskin eroon pääsen, niin lienee syytä vähentää esiintymisiään. Minulla kun ei ole koulukiusaajan mentaliteettia, vaikka niin väitti se eräs näsäviisas, jonka kanssa taannoin pitkään sanailin.

Olen myös kyllästynyt sellaiseen pikkupolitikointiin, jota täällä edellytettäisiin. Jos haluaisin ”politikoinnilleni” vaikuttavuutta, tekisin niin kuin tuo ”vihainen duunari”, joka näkyy lähtiäisikseen todenneen, että politiikassa tarvitaan tekoja, ja niitä tehdään muualla kuin täällä. Eikä politiikka ole lempiaiheitani. Siksi olenkin niin paljon puhunut muusta ja mielestäni mielenkiintoisemmasta.

Kolme vai viisi turhaa?

Vanhan väittämän mukaan kolme on turhaa maailmassa: paavin pallit, nunnan nännit ja johtokunnan kiitos ilman palkankorotusta. Tämä saitti taitaa olla neljäs turha, ainakin politiikan kannalta. Jaa – on samalta kannalta viideskin: Kerimäki on turha, mikäli Oiva Härkösta on uskominen. Eikä Oiva tarkoittanut Kerimäen kuntaa.