Kansallis-Sosialismi

täällä tänään

Ruikkarin ajatusmaailma lepää kansallis-sosialismin varassa.
Omien ylevien pyrkimysten saavuttamiseksi on toisinajattelijat/ vastustajat likvitoitava pois.
Näin on toimittu aikaisemminkin mutta onneksi poliittinen valta ei sitä Suomessa vielä toteuta.
Kaikki meielipiteet asiansa pönkittämiseksi ovat valheellisia, vääristäviä ja epäjohdonmukaisia.
Puhuminen vapaasta kilpailusta tarkoitta hänen mukaansa valikoitua kilpailua, eli sitä mikä hänelle sopii mutta ei kaikkea yritystoimintaa.
Eli maatalous ei voi toimia täällää pelkästään sen vuoksi, että toiminta sijoittuu kartalla huonoon kohtaan, naurettavaa.
Tervejärkisten maailmassa vapaa kilpailu tarkoitta yritystoiminnan suorittamista siellä, missä kukin sen haluaa tehdä ja niillä samoilla säännöillä kuin muutkin toimivat, ei mitään poikkeuksia.

Duunarit ovat niitä valkoituja rodunjatkajia, jotka hänen mukaansa ovat se kristalli jota täytyy palvoa.
Milloin näitä yleviä kansalaisia riistää metsäteollisuus, jatkuvasti maatalous, juoni on aivan selvä, kansallis-sosialistinen päämäärä.

Laitetaampa lukuja esiin kuka ketäkin riistää:
Palkansaajien ansioiden nousu viime vuonna oli keskimäärin 4,9 %, teollisuustuotannon arvonnousu 3,3 %, siis duunarit rokotti teollisuutta 1,6 %.
Maatalous menetti noin 4%, duunari rokotti maataloutta 8,9 %.
Asia on aivan kiistaton kuka tänä päivänä riistää ja seuraukset näkyy.
Joka vuosi riistetyn summan verran niitä riistäjiä pistetään kortiston kirjoille, omasta syystään.
Keskustelu jatkuu.

10

758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toistuu

      Tämä on samanlaista kuin natsisaksan juutalaisvainot mitään siihen lisäämättä ja siitä pois jättämättä.

      Kaikenlainen rasismi on sallittua kunhan se kohdistuu yksistään maatalousväestöön.

    • Fruikkari

      Osoita edes yksi mielipiteeni, joka viittaa edes jotenkin sosialismiin.

      Osoita edes yksikin mielipiteeni, joka viittaa edes jotenkin kansalaismielisyyteen.

      Osoita edes yksi mielipiteeni, joka on valheellinen.

      Minähän nimenomaan vastustan valtion väliintuloa ja julkisen hallinnon liiallista puuttumista yksilön elämään.

      Joku filosofi sanoi osuvasti:
      Isänmaallisuus on maailman vaarallisin hyve.

      • Ruikkari

        Voisikin esittää edes yhden mielipitee joka olisi totta kirjoituksisasi!!

      • "Osoita edes yksi mielipiteeni, joka viittaa edes jotenkin sosialismiin."

        Puhut jatkuvasti keskusta-sosialismista!

        "Osoita edes yksikin mielipiteeni, joka viittaa edes jotenkin kansalaismielisyyteen."

        Maatalousväen vainoaminen laillisin keinoin suoritettavaa työtä kohtaan on kansallis-sosialismin ilmentymä.
        Kansallis-sosialismin tavoitteet on tuhota vastustajat.

        "Osoita edes yksi mielipiteeni, joka on valheellinen."

        Väitteet tukimäärärien suuruudesta on vain yksi esimerkki valehtelun suuressa kirjossa.
        Väitteet maatalouden tappiollisesta toiminnasta ovat perättömiä.
        Väitteet tukimäärärahojen jatkuvasta kasvamisesta ovat perättömiä.
        Väitteet veronmaksajan osuudesta tukien maksun suuruuteen ovat perättömiä.
        Ja niin edelleen ja niin edelleen.

        "Minähän nimenomaan vastustan valtion väliintuloa ja julkisen hallinnon liiallista puuttumista yksilön elämään."

        Aivan oikein mutta asian tekee oudoksi se, että kohdistat puuttumisen yksinomaan yhtä väestönosaa vastaan ja se tekee puuttumisesi kyseenalaiseksi, koska toiminta maataloudessa on yhteisin pelisäännöin tapahtuvaa toimintaa koko EU:n alueella mutta vastustus ei kohdisti juuri sinne ydin Eurooppaan.
        Jos olisit aidosti kiinnostunut niistä ongelmista joita ruikutat täällä, niin arvostelun kärki pitäisi suunnata sinne alkulähteille, olen varma että saisit myötätuntoa osaksesi myös viljelijäpiireistä mutta tuolla suomalaisen viljelijän parjaamisella et saa muuta aikaan kuin menettämällä vain kasvosi varteenotettavana mielipiteen esittäjänä.

        "Joku filosofi sanoi osuvasti:
        Isänmaallisuus on maailman vaarallisin hyve."

        Väärin, isänmaallisuus on edelleen hyve mutta kansallismielisyys on hyvin vaarallinen ase väärissä käsissä.

      • Fruikkari
        Palomuuri kirjoitti:

        "Osoita edes yksi mielipiteeni, joka viittaa edes jotenkin sosialismiin."

        Minä en kannata tätä vallitsevaa keskusta-sosialismia, vai oletko saanut toisen kuvan?

        Minä olen pikemminkin maatalousväen puolella tukia vastaan. Täällä moni viljelijä on ilmoittanut myös vastustavansa tukia. Ei siinä mitään vainoamista ole. Sitäpaitsi kansallissosialismi ei suoranaisesti liity vainoihin.

        Väitteeni tukimääristä on paras mahdollinen. Kukaan ei ole osannut antaa vielä parempaa arviota. Valtion budjetti ei kerro mitään, joten sitä en hyväksy enää perusteluksi.

        Eikö maatalouden toiminta ole tappiollista, jos ei tulla toimeen ilman tukia? Onko mielestäsi vaikka vankeinhoito entistä kannattavampaa, jos vankeinhoidon määrärahoja korotetaan?

        Voitko kumota väitteeni tukimäärien jatkuvasta kasvusta? Maksetut tuet ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Kasvu ei välttämättä näy joka tilalla, koska kyseessä on kokonaistuki.

        Veronmaksaja/kuluttaja maksaa kaikki tuet korkojen kanssa. Tämä tarkoittaa hyvätuloisella päivittäin noin lounassetelin verran tukea maatalouden alkutuotantoon. Miten perustelet väitteeni olevan perusteeton?

        Kohdistan kirjoitukseni suomalaiseen maataloustukeen, koska tämä on suomalainen maataloustukipalsta. Vastustan luonnollisesti myös kaikkia muitakin tukia. Keski-euroopan tukeminen on minusta myös järjetöntä, mutta järkevämpää kuin kotimainen tehottomamman tuotannon tukeminen.

        Miten itse erotat kansallismielisen ja isänmaallisen toisistaan? Jos ruotsalainen ostaa ruotsalaisen perunan, vaikka suomalainen olisi halvempi ja parempi, niin eikö silloin kumpikin kärsi? Eli kumpi haluaa oman maansa talouden alamäkeä isänmaallinen vai kansallismielinen? Mielestäni kummatkin.

      • määrärahoja
        Fruikkari kirjoitti:

        on sen verran,että ainakin vartijat pystytään palkkaamaan,saadaan ruokaa vangeille,lämmitetään sellit jne.Ei kai vankeinhoito olekaan bisnestä.
        Pitäisikö vankeinhoidon todellisena kustannuksena pitää sitä mitä vankeinhoitopaikka maksaa Virossa tai vaikkapa Venäjällä tai Aasian halvimmissa maissa.Tämän perusteella Suomessa maksetaan vankeinhoidosta ylihintaa tai sitten vangeilla on liian hyvät olot?

      • Herännyt
        määrärahoja kirjoitti:

        ..on viranomaistehtävä. Elintarviketuotanto ei Suomessa ole viranomaistehtävä. Haluaisitko sinä että se olisi sitä?
        Jos haluat, olet kommunisti.

      • lue uudelleen
        Herännyt kirjoitti:

        ..on viranomaistehtävä. Elintarviketuotanto ei Suomessa ole viranomaistehtävä. Haluaisitko sinä että se olisi sitä?
        Jos haluat, olet kommunisti.

        vastasin ruikkarin kysymykseen ja totesin ,että muualla esim Venäjällä vankeinhoitokin on kustannuksiltaan halvempaa eli siis kannattavampaa kuin Suomessa.
        Eikö tällä palstalla keskustelu tiettyjen osallistujien taholta mene aiona siihen miten muualta saa elintarvikkeet halvemmalla ja minä toin taas esille sen ,että halvemmalla saa lähes kaiken Suomen ulkopuolelta.Muutama esimerkki maatalouden ulkopuolelta avaa monen tukiaisia vastustavan silmät tai lopettaaa koko keskustelun.Huomataan ,että ns. piilotukia ja siten säästökohteita löytyy myös maatalouden ulkopuolelta esim vankeinhoidosta.

      • lovviisa
        lue uudelleen kirjoitti:

        Samoin monta muuta asiaa voisi "ulkoistaa". Vankienhoito on oiva esimerkki. Venäjältä saisi oikein edullisen.
        Taitais saa ainakin puolivuotta sillä hinnalla kun täällä menee vuorokaudessa.

        Samoin kuin työttömien velvoittamine yhteiskkunnallisesti hyödyllisiin töihin. Nuoret miehet, jotka eivät halua edes etsiä töitä olisivat etusijalla.

    • tuo linkki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      276
      3951
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      97
      3600
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      167
      2588
    4. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      37
      2368
    5. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      62
      2345
    6. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1922
    7. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1727
    8. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      31
      1307
    9. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      35
      1300
    10. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      46
      1212
    Aihe